lauantai 21. tammikuuta 2012

Vaihteeksi hyllyi

Lohjalta 2xHYL Anne Viitasen radoilta.

Ensimmäinen agirata - sula mahdottomuus. Ja vasta jälkeenpäin tajusi kun katseli muita, millainen rata oli. Ei mitään logiikkaa, kaikki esteet mitä koira näki edelliseltä oli vääriä jne. Alku jo tuotti monelle vaikeuksia saada koira puomille putken sijaan. Meillä se onnistui, mutta jostain ihmeen syystä Kit palasi puomilta pois, kun itse lähdin etenemään. Ja livahti sitten putkeen. Sen jälkeen pakka levisi ja keepi sinkoili millon mihinkin suuntaan. Puomi mentiin kolme kertaa, vaikka radalle se kuului vain kerran. Hyvät oli kontaktit, ja sitten lopetettiin viimeiseen ylimääräiseen puomiin. Varsin tasaväkistä oli tulostaso medeissä, kaikille hyl... Makseissa sentään muutama hieman hitaampi ohjaajan tahdissa juossut koira sai tuloksen tehtyä.

En meinannut laittaa videota, mutta olkoon. Alkua ei tuosta näe, ja se oli se ainoa joka radasta onnistui. Siinä oli hyppy, rengas, hyppy ja muuri vinosti sikinsokin ennen puomia. Muuri syötti aika hyvin putkeen.


Hyppyrata oli sitten jo ihan mentävissä, vaikka kyllä ei sielläkään tuloksilla juhlittu, milloin mikäkin väärä putkenpää veti koiria.


Me selvittiin alun pahoista paikoista ihme kyllä. Kepeillä koira teki virheen, lipsahti kolmosvälin yli. Jotenkin alitajuisesti sen huomasin ja tunne vahvistui, kun se mielestäni tuli väärin kepeiltä ulos. Hetken jo mietin palata alkuun ja korjata, mutta päätin sitten jatkaa. Tuomari ei tätä huomannut! :o Keepin virheetkin on siis tuomarin silmää nopeampia. Loppussuora kolmen putken kautta nyt vaan oli tappijalka ohjaajalle sula mahdottomuus. Jäin aivan liian pitkälle saattamaan ekaan putkeen ja huidoin kakkosputkelle korkealla kädellä, vaikka etukäteen olin niin tarkkaan miettinyt, että otan koiran sitten käteen kunnolla koska mineissä tosi moni koira livahti jommalle kummalle hypylle putken sijaan. Mutta niin se vaan livahti taas kenkieni yli väärälle esteelle. Enpä kyllä olisi silti ehtinyt sinne kolmannelle putkelle mitenkään. Ei pysty, ei ehdi.

Leuka rintaan ja uusia hyllyjä metsästämään ens lauantaina samaiselta tuomarilta samaiseen halliin...

torstai 19. tammikuuta 2012

Kolmosviikon treenit

Maanantaina Veikkolassa "lämmiteltiin" kontkatitreeneillä. Hidas, hidas, kun yritin ottaa etäisyyttä kuten kisoissa vikalla radalla. Ja selvästi muutama kisarata ilman targettia on hidastanut taas kontakteja, eikä saatu niitä ihan kuosiin viikon treeneissä. Että saas nähdä miten kisoissa...

Kepeillä yritettiin hakea niitä virheitä mitä kisoissa teki, mutta eihän niitä treeneissä tule, vaikka kuinka pomppisi sivuun, ottaisi etäisyyttä yms yms. Keskiviikon treeneissä sentään saatiin yksi virhe tehtyä.

Lisäksi Veikkolassa treenattiin pk-A:ta pikkukapulalla. Kapula suuhun ja keepi kiipeemään. Vaan eipä lähtenytkään. Hypyn kautta haettiin vauhtia, niin sitten meni ihan kivasti. Mutta siis vasta pari toistoa pikkukapulalla.

Metristä yritettiin hyppiä 650g:sen kanssa, niin että korkeus oli ehkä 70cm. Kerran meni hyvin, sitten loppui vissiin usko ja meni kyllä mutta palasi kiertämällä. Pitää ottaa pelkkiä paluita, ja tehdä alkutunnista että on vielä puhtia täynnä. Nyt tehtiin ihan lopuksi.

Keskiviikon treeneihin Juha oli virittänyt tällaisen juoksuradan. Kiihdytystä ja jarrutusta, ei minun vahvin lajini ollenkaan. Mutta kyllä niitä onnistumisia sitten lopulta tuli.

4-7 kuvio yritettiin saada rytmityksellä niin, että koira kääntyisi itse kohti oikeaa putken suuta 5-6 välissä ja sen voisi lähettää 6:lta suoraan putkeen saattamatta pidemmälle. Samoin 8-9 kääntö pelkällä rytmityksellä ja siitä kaukaa lähetys 10:lle, 11 leieröinti ei tuottanut ongelmia, kuten ei myöskään 4-5 välin tyhjän hypyn leieröinti. 15 esteellä ihan ympäripyöritys toimi tosi hyvin. Kepeiltä otettiin reilusti sivuetäisyyttä ja pääsääntöisesti kesti sen varsin kivasti.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kolmoset korkattu

Hyvinkäältä kotiintuomisina ensimmäinen SM-nolla! Eikä tuplanollakaan kaukana ollut. Videota ei ole kun viimeisestä A-radasta, joten selitellään tähän nyt jotain.

Ensin Anne Saviojan oheinen hyppyrata (C-rata). Tulos 10.

Ensimmäinen rima alas, ehkä lähdin liian hätilöiden liikkeelle en tiedä. Alku meni ihan kivasti. 9-putken jälkeen oli tarkoitus lähettää koira takaakiertoon ja valssata samalla, mutta jostain syytä jätin valssin tekemättä, en muka ehtinyt, joten kuvio 11-13 meni ihan pipariksi. Muurille takaaleikkaus > koira valui pitkäksi, 12 takaaleikkaus > koira pyöri ja ihmetteli mihin pitäisi mennä. 13 meni ihan ok samoin kepeille meno. Mutta pöh, jätti kepit kesken tokavikassa välissä... ei ollut minun vika! Loppu meni ihan ok. Se mikä ei ollu tullut rataan tutustuessa mieleen, että ennen vikaa hyppyä putken pää veti, mutta onneksi keepi "eteen"-käskyllä korjasi ja meni oikein. Eli keepille 2 virhettä, ohjaaja mokaili radan puolivälissä mutta muuten ihan kohtalainen avaus ekassa kolmosten startissa. Rata oli ihan kiva.

Toisena oli vuorossa niin ikään Saviojan hieman kimurantimpi B-rata. Tulos 0, 3.sija.

Rataan tutustuessa kuviossa 7-9 ja 14-15 oli niin tungosta, etten saanut kunnolla mietittyä miten ensimmäisen kuvion, lähinnä 8>9 teen. Alku meni tosi mukavasti, 7:lle menin taakse tekemään pakkovalssin. En tiedä minkä kuvion tein 8-9 väliin, koira venähti kohti putkea, mutta tuli sieltä karjaisulla takaisin ja sain sen kepeille. Kepeiltä pituudelle takaaleikkaus, 12:lle valssi, nää meni tosi kivasti. Jätin koiran A:lle ja menin kohti 14:sta, jolle ihan suht onnistunut ennakoiva valssi ja loppu menikin tosi hyvin ilman kommervenkkejä, leieröin 17 putken, vaikka ensin arvelutti, että jos keepi kieltää siltä, mutta hyvin se upposi.

B-radalla kaksi ekaa eivät saaneet sertejä ja meille asti sitä ei sitten taas pienen luokkakoon vuoksi voinut jakaa. Pöh. Hävittiin serti n. 0,86 sekunnilla. Kontaktit otin kunnon pysäytyksillä, joten niihin paloi ainakin aikaa. Koko rata meni mielestäni tosi hyvin, jaksoin tsempata ja pakka pysyi kasassa, mutta varmasti siinä oli varmistelun meininkiä. Nolla silti!

A-radalle vaihtui tuomariksi Leena Rantamäki-Lahtinen. Tulos 5.


Rata oli mielestäni yllättävän helppo! Videota katsellessa tulee fiilis, että ohjaaja seisoskelee paikoillaan ja koiraa menee, muttei kovin lujaa...

Mutta ne kepit ne kepit, voi argh! Onhan ne olleet joskus ennenkin meidän ongelma, mutta nyt jo pitkään menneet ihan hyvin. Olen treenannut keppien loppupään ongelmaa niin painostamalla koiraa kuin irtoamallakin, mutta en ihan noin, että just ennen loppua pomppaan syrjään. Pitää ottaa ohjelmistoon. Vaikka enpä nyt mitään hirveää hyppäystä tehnyt, mutta ajatus oli jo seuraavalla esteellä ja keepihän osaa ajatuksia lukea... Nanna-koutsi sanoi, että pitää korjata kepit kisoissa aina alusta asti, että koira tietää et ne pitää tehdä kokonaan kunnolla. Jep, näin olen aina ennen tehnytkin, paitsi tänään.

Keinu ja puomi oli melkoi hitaita, mutta keinulla varmistelin, ettei tee lentokeinua ja puomilla en olisi tehnyt tuota leieröintiä, jos ei olisi ollut virheitä alla, joten sekin olisi ollut nopeampi, jos olisin juossut vieressä. Mutta vaikka sitäkin on treenattu ja kontaktin on olleet tosi kivat targetilla, niin vielä vaan pitää sitkeästi treenata niitäkin.

Tiedetään mitä treenataan huomenna, keppejä ja kontakteja. Ei mikään yllätys.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Tarhapöllö

Buahhaaah, kaveri risti kuvan otuksen tarhapöllöksi. On siihen epäilty kuvan perusteella strusiakin sekoittuneen.



Kuvat on Hauhaun kisoista 1.1.2012 © Jukka Pätynen - koirakuvat.kuvat.fi

Veikkolassa treenailtiin maanantaina vähän puomin kontaktia ja muuta pikkuista aksatuuletusta lopuksi, mutta muuten keskityttiin pk-esteisiin.

A:ta tehtiin joitain toistoja. Ensin iski keepiin pieni rimakauhu (ja vieressä olleet kepit olis vetäneet sitä), mutta kyllä se sitä sitten varsin reippaasti kiipeili. Vielä mentiin kuitenkin ilman kapulaa, ens kerralla sit pikkukapula peliin.

Metristä tehtiin ensin n. 70cm sitten nostin niin että yksi lauta puuttuu, eli jos on oikeasti metrinen, se oli 90cm (pitäs ottaa mitta mukaan). Hyvin se liiteli. Noudon kanssa tehtiin joitain toistoja matalammalla. Yhden vinon heiton se palautti kiertämällä, mutta kun vähän houkutteli, tuli se hypäten takaisin. Lindaa konsultoituani totesin että jos samaa kokoluokkaa oleva Nemi hyppää metrisen 650g kapulalla, niin kyllä Kittykin siihen pystyy. Siihen siis tähdätään ja nyt otetaan rohkeasti askeleita eteenpäin sen suhteen.

Lopuksi tehtiin pidempää seuruuta ja se oli varsin mukavaa. Yksi istuminenkin ihan jees, vielä vähän hidas, mutta tiesi ja teki oikein.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Treenailuja

Lisäilin juttuun muutaman suttuisen ja pimeän kuvan lauantain tarpomiselta. Pari tuntia metsässä ihanassa ilmassa, vaikka kuvissa näyttääkin vähän synkältä.

Maanantaina Veikkolan hallissa tehtiin muutamia kontaktitreenejä, ne kyllä sujuu nykyään tosi hyvin, mutta pidän edelleen lähes aina targettia (läpinäkyvä Pringlespurkin kansi). Hyvin menee myös satunnaiset ilman targettia tehdyt kontaktit. Mutta targetilla jatketaan edelleen sitkeästi, kisoissa sitten mennään ilman.

Tehtiin vähän keppejä eri kulmista ja... ei paljon muuta aksaan liittyvää.

Sitten pk-juttuja. Ensin tasamaanoutoa 650g:lla, ihan kivasti. Luovutusasentoa pitää vielä hioa paljon (ja sitä on viikolla tehtykin vähän), kun tuppaa olemaan pikkaisen vino. Muuten nouto oli ihan jees. Hyppyä tehtiin muutama ehkä 70cm:senä ja sitten hyppynoutoa vielä hieman matalammalla. Ja hienostihan se menee, mutta kun katselin netistä muutamia pk-tottis videoita, niin kyllä se metrinen hyppynouto vaan niin pelottaa, että mietin, pitäskö se opettaa suosiolla kiertämään takastulo. Nythän se sen matalampana hyppää, joten jos en pian ala sitä opettaa, niin sitten se ei enää kierrä... Tosin esteestä ponnistamisesta taitaa mennä vähemmän pisteitä, muten mä sen opetan?

pk-A:ta mentiin pari kertaa ihan kokonaisena ekoja kertoja. Ensin pönkkäsin sen ylös ja se tuli itse toista puolta alas, sitten pistin sen kiipeemään, ja meni ihan kivasti. Mutta tehtiin liian läheltä (A oli huonossa paikassa enkä jaksanut siirtää sitä), niin kerran se sitten tipahtikin sieltä, kun ei enää voimat riittänyt pungertamaan vauhditta ylös (tyhmä minä!). Hetken päästä yritin isommalla vauhdilla niin hyvin se sitten meni. Ilman noutoa siinä ei ole mitään ongelmaa. Pitää treenailla jokunen kerta vielä ihan ilman ja alkaa sitten ottaa pientä kapulaa mukaan liikkeeseen.

Tehtiin myös vähän seuruuta, se on ihan kivaa, hieman levotonta. Istumista pitäs vahvistaa paljon, se on epävarma ja hidas. Ja toki luoksetulon eteentuloa se ei osaa ilman apuja.


Keskiviikkona jatkui ohjatut aksat pienen joulutauon jälkeen. Meillä oli koko halli käytössä, niin tehtiin sitten pidempää rataa, huhhuh. Ohjaajalla kyllä meinaa kunto loppua kesken. Keepi taas oli niin perin pätevä. Nyt pitäs rataan tutustuessa aina miettiä missä kohtaan voin lähettää sen pidemmältä tekemään jotain, että saan itse enemmän aikaa.

1-3 välissä piti lähteä heti kun 2:nen oli lukittu menemään kohti kolmosta, ettei 18-hyppy vetänyt, ja että ehti työntää koiran takaakiertoon neloselle. Muuten alussa ei ollut ihmeitä. Jätin Kitin puomille ja menin kohti ysiä (oli oikeasti kauempana, muttei mahtunut piirtämään), pyöristin hieman ja siitä viskileikkaus 10:lle, hienosti meni.

Ennakoiva valssi 11:lle seisoen lähellä 10-9 esteiden väliä ja siitä samantien koiran kiertäessä takaisin ennen 12:ta jo "kepitkepit". Kepeillä takaaleikkaus ja yläpuoleta, jotta pääsi työntämään 14 takaakiertoon hypyn vasemmalta puolelta ja siitä sitten samantien jo suoraan lähetys putkeen 16.

17:lla pieni vekki ja armoton karjunta, koska keepi ampaisi monta kertaa kohti 2-hyppyä (välimatka sinne oli oikeasti ehkä vähän lyhyempi). Päällejuoksu 18:lle, kunhan sai keepin kuulolle ja siitä putken ja puomin editse putken takapäähän. Hieno ja tiukka valssi 20:lle.

Muutamia kohtia hinkattiin joitain kertoa, ensin tuota alkua, sitten viskileikkausta ja siitä kauempaa kepeille lähetystä sekä keppien jälkeistä takaakierto+putkeen lähetystä. Sitten lopuksi mentiin koko rata kaksikin kertaa hienolla nollalla läpi! Luottokeepi!

Eka kolmosten kisailmo on pistetty. Sitten katsotaan vajotaanko maanrakoon, vai uskalletaanko kisata lisää...


Perjantaina loppiaisena illalla oli vuorossa peruspimeäkoetreenit meille. Oltiin Niipperissä, alue oli loiva rinne joka päätyi alhaalla vetiseen puronreunaan. Tuulta oli, mutta en oikein ottanut selvää tuliko se edestä vai takaa. Maalimiespulan vuoksi saatiin käsky aloittaa vasemmalle (jotta sieltä saataisiin tyyppi ylös), mutta sinne olisin luultavasti lähtenyt joka tapauksessa. Ja eipä mennyt kun tovi, kun näin että työstää ja sitten tuli ilmaisu. Viime tipassa muistin "käsi"-käskyn ja rulla (kiintiksellä mentiin) tuli ylös käteen. Jatkettiin ja päästiin kulmaan, niin näin maalimiehen heijastimet aika lähellä, mutta samalla keepi siellä jo hääräsi pressutetun figun kimpussa. Oli löytänyt jalkopään, tunkeutui pressun alle ja sukelsi sieltä pääpäähän ennen kun pystyi ottamaan rullan. Mokoma tunkeilija. "Käsi"-käsky tuli vähän myöhässä ja keepi ehti sylkäistä rullan ennen lupaa, mutta hyväksyttävähän se oli.

Sitten kuljettiin se sivu loppuun ja vielä seuraava ilman havaintoja. Takalinjan yläkulmasta lähtiessä alueen poikki meni pian polku alas ja päätinkin pistää koiran siitä pistolla alueen keskelle. Lähti ihan älyttömän hienosti, alkoi suunnata eteenpäin (sanoin, että keepi tekee hienoa laatikkoa) kunnes tajusin, että hitto sinne se katosi jonnekin - sehän työsti hajua. Siinä oli isoja kuusia kaatuneina, joten en nähnyt koiraa, mutta kilikellosta kuulin, että jossain siinä niiden takana se liikkui. Ja pian tulikin rullan kanssa ja nyt "käsi"-käskykin toimi. n. 15min meni, reippasti kuljettiin rajoja, maasto oli ajoittain vähän ryteikköistä mutta ihan ok kulkea. Keepi irtoili aluksi ihan hienosti, jossain välissä sitten pyöri vähän lähempänä, mutta kokoajan liikkui varsin kivasti. Selvästi se on nyt hiffannut mitä partioiminen tarkoittaa, syksyn kokeessa se ei sitä vielä tiennyt - mistäpä olisi voinutkaan, kun ei oltu harjoiteltu!

Täysii alas!!


sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kolmosiin!

Melkoisen mukava aloitus vuodelle, Hyvinkäällä nollavoitto ja SERT!


Esa Muotkan hyppyrata oli varsin mukava. Ei tehty mitään kommervenkkejä, perusohjausta (tai sen yritystä) ja luotin, että jos vaan rintamasuunta on oikea, koira kulkee mukana. Ja niin se teki! <3 Yksi kaarros alussa meni aavistuksen pitkälle, muistaakseni 4-5 välissä. Takana putken jälkeinen ennakoiva valssi oli musta tosi hieno, olis ehkä Juhakin saattanut olla tyytyväinen.

Huimaa 4.85 m/s vauhtia mentiin. :) Kovasti tuli kehuja lukuisilta ihmisiltä miten mahtava kelpi se on. Ei sitten jääty odottelemaan moneksi tunniksi kolmosten rataa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätään tähän vielä Tavoitteet 2012

Vaikka en tiedä uskaltaako näitä listatakaan...

-AVO1 tokossa
-Agissa ahkeraa kisaamista alkutalvi, kunnes juoksutauko iskee. Nollia, sm-nollia? (Juha on asettanut meille tavoitteeksi sm-nollat kasaan keväällä, mutta saas nähdä kestääkö ohjaajan kantti...yritetään)
-Pelastuskoiraliiton haun peruspimeä ja loppukokeet (pä+pi)
-pk... en tiedä, jos saisi tottiksen kuntoon, voisi ehkä käydä kokeilemassa miten ne pistot sujuu...
-jälkitreeniä!
-viimeinen serti näyttelystä

Vuosi 2011

Raportoidaan tähän nyt ensin vuoden viimeiset treenit eli uudenvuoden aattona pidettiin kolmelle koiralle "minipitkät" Nuuksiossa Kattiksella. Meille oli tarkoitus tehdä n. 15min etsintä tallaamattomalla alueella (n. 2-3ha) ennen löytöä. Eipä siitä tainnut tulla edes 10 minuuttia kun keepi ampaisi hajun perään, tosi hieno. Kiintorullakin tuli "käsi"-käskyllä ylös käteen, vaikka nyt ehti mennä pitkä väli, ettei olla sitä treenattu.

Sitten ruoditaan kulunutta tapahtumarikasta vuotta. Kisaura polkaistiin käyntiin monessa lajissa ja ihan mukavin tuloksin.

Edellisen vuoden lopulla listailin tavoitteita näin:

-BH:ta voisi käydä kokeilemassa
-ALO1 tokossa, jos saisi jotain treenattuakin, kun sen tähän listaa.
-Agilityn virallisissa starttaaminen, ja miksei joku nollakin? Riippuu ihan ohjaajasta.
-Pelastushaun peruskokeet ehkä syksyllä.

Tai sitten ei. Otetaan rennosti ja pidetään kivaa :D

Voi sanoa, että tavoitteet täyttyivät ja vähän enemmänkin!
Vuosihan alkoi sairaslomalla Kittyn epämääräisten joulukuussa alkaneiden vingahtelujen myötä. Kuukauden lepo ja fyssarikäynnit auttoivat, ja oireet katosivat. Ilmeisesti kyse oli revähtymästä/venähdyksestä kaulan alueella. Muuten Kit ei tämän vuoden aikana sairastellutkaan. Yksi maa-ampiaisten hyökkäys oli, ei muuta. Fyssarilla käytiin n. 2-3kk välein, nyt on ollut pidempi jo n. 3kk tauko, pitäisi heti tammikuussa varmaan mennä.

Tokoa treenattiin tavoitteellisesti huhti-toukokuu, kun menin lupaamaan toimia sm-joukkueen varakoirana. Siinä sitten kokeissakäyntiä harjoitellessa saatiin tehtyä 2xALO1 (eli tavoite saavutettu!). Ja lopulta kävi niin, että jouduttiin starttaamaan sm:ssäkin ja kun sieltäkin se ALO1 tuli, saatiin koulari TK1.
Tämän lisäksi sitten tekaistiin PiirM-kisoissa AVO2 1,25p vaille ykköstuloksella. Keskenhän ne avoliikkeet oli.

BH tuli suoritettua syyskuussa vähän ex-tempore.

Agilityssä asetin tammikuussa tavoitteeksi "jos ohjaus alkaa sujua, niin ehkä uskaltautuisi kisoihin" ja "voisi ehkä jotain nollaakin toivoa". 16.4. ensimmäinen startti Lohjalla ja heti nolla! Ja seuraavana päivänä Kirkkonummella toinen ja siitä kuukauden päästä kakkosiin! Huiman hieno aloitus. Siinä vaiheessa tavoitteet nousivat "syksyllä kolmosiin". 2.6. saatiin ekoista kakkosten kisoista heti nolla, mutta muuten ei päästy kesällä kisaamaan lauantaisten rauniotreenien vuoksi. 23.10. omissa kisoissa tehtiin toinen nolla ja kovin varmalla pohjalla oli saada marras-joulukuun kisoista se viimeinen. Vaan niin kävi, että keepin kasvanut itsevarmuus ja vauhti, meille sopimattomat vauhtiradat, ohjaajan söhellys yms yms johtivat hurjaan syöksykierteeseen ja 8xHYL-putkeen... joulukuussa ei sitten kakkosten kisoja ollutkaan. Pienestä jäi kiinni.

Pelastuskoirapuolella tavoitteena oli peruskokeet syksyllä. Haun päivä päästiin läpi, mutta pimeää ei. Ei oltu juurikaan harjoiteltu partiointia, mikä kostautui pimeässä. Ja etenkin se, että ohjaaja oli aivan hukassa ja sekaisin. Myös jälkeenpäin ajatellen jonkunlainen valeraskaus on vaikuttanut koiran työskentelyyn tuolloin myös. Liian kokematon. Ei sitten menty yrittämään uudelleen vaan päätin, että treenataan talven aikana homma huippuvarmaksi ja sitten heti keväällä - ja vaikka ne loppukokeet samalla.

Raunioilla sen sijaan ei ollut tavoitteita, ja vähän ex-tempore meninkin lokakuussa viimeiseen kokeeseen kokeilemaan sovea, ja niinhän se meni helposti läpi.

Tämän lisäksi käytiin suorittamassa MH-testi hyväksytysti.

Näyttelyissä käytiin kaksi kertaa, Somerolta tuli serti, mutta viimeinen jäi saamatta Lohjalta ja sen jälkeen ei näyttelyissä käytykään.