sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Retki Kuusankoskelle ja suorat pistot!

Lauantaina oli aikainen aamuherätys, kun Kaksi Pientä Rilli ja Killi lähtivät yhdessä snautseri Fridan kanssa retkelle Kuusankosken raunioille. Siellä oli Ressu järjestänyt treffit parin kotkalaisen kanssa.

Raunioiden lisäksi rakennus!

Ensin treenattiin 4-kerroksisessa romutalossa, varsin mielenkiintoinen paikka, reikiä ulos ja kerrosten välillä, romua ja rojua, rakennettuja piiloja ja esteitä. Killille oli ohjelmassa pähkinöitä ja itsenäisyyttä suorapalkoin. Ensimmäinen figu oli kellarissa kelan sisällä, niin että päällä oleva luukku oli raollaan. Kivasti työskenteli, pomppi kannen päällä tovin ja toisenkin ennekun löysi raon mistä sai palkkaa. Siinä sitten palkatessa kelan päällä n. metrin korkeudessa, Kii tipahti alas ensin jääkaapin päälle ja roikkui siinä sitten tovin mahallaan ja tippui kokonaan lattialle. Pikkaisen jalat tutisi, kun kutsuttiin se uudelleen kelan päälle, mutta "ei tunnu missään!" tuumasi reipas keepis...

Sisääntulo- eli kakkoskerros todettiin tyhjäksi. Kolmoskerroksessa oli haju, sen huomasi. Mutta hirveän pitkään meni koiralla tarkentaessa. Kun itse puhuin, se tuli pari kertaa että "saako apuja", mutta kun pysyin hiljaa, niin jatkoi itsenäisesti. Lopulta se löysi vahvimman hajuvanan ja sitä kautta reitin figulle, muttei heti sitä löytänyt, oli kävellyt pimessä ihan vierestä ohi, kun ei malttanut jäädä tarkentamaan. Voi hössötys.

Neloskerroksessa oli vähän samaa meininkiä, kun tarpeeksi hössöttää ympäriinsä, niin kyllä se sitten löytyy. No, ehkä se meni sentään vähän sujuvammin. Hajut kyllä liikkui reikäisessä talossa ihan miten sattui. Mutta koira toimi kovin kivasti itsenäisesti, saisihan se vähän paremmin pysähtyä työstämään sitä hajua hössötyksen sijaan.

Lopuksi vielä pikakierros 2 figun voimin raunioilla. Sielläkin liikkui tosi kivasti ja itsenäisesti. Eka figu löytyi rakopiilo-umpparista, hieno tarkennus ja ilmaisu. Eikä edes ottanut rullaa suuhun näytöllä, vaikka itsellä kesti melkoinen tovi saapua paikalle.

Eka figu


Toinen oli vähän sellainen "tässä haisee, otan rullan" ja näytölle mennessä (puuttu videolta) ei sitten ollut ihan varma missä se figu on, oli siis sen putken viereisessä putkessa missä kävi, kannen takana siinä alla mistä otti rullan. Haju tuli kyllä siihen päälle, että ihan oikein periaatteessa. Mutta koska nyt noin suvereenisti ottaa rullaa pelkästä hajusta, niin äkkiä suorapalkkaa peliin, että yrittää aina ensin etsiä reittiä figulle! Tosin raunioille nyt ei varmaan mennä ennen ensi kesää.

Toka figu

Sunnuntaina oman ryhmän treenit: pistoja Siikis1:llä. Kovasti oli aiheuttanut pohdintaan viikon sisällä, että mitä ihmettä niille pistoille tehdään. Ja otetaanko ilmaisua ja suorapalkkaa vai kenties irtorullia. Sitten Kati, kokenut pk-ihminen sanoi, että entäs jos se palkka tulisi heti siitä suorasta pistosta eli pelkkää suorapalkkaa: palkkaa siitä mitä haluat vahvistaa, niinpä niin! Ja jos ei mene, niin menen aina rauhallisesti lähettämään siitä mistä lähtee vinoon, en ala "ajaa" eteenpäin. No, näillä mentiin.


Eka oli vähän lähempänä, että sai ajatuksen suorapalkasta, ok. Toisella lähti kääntymään n. 2m ennen maalimiestä aukean reunassa, siihen asti oli mennyt hyvin. Lähetin uudelleen ja nyt ok. Sen jälkeen homma skulasi kuin junan vessa. Vielä 5 hienoa pistoa ajoittain syvällekin! Ja voi jestas koira oli innoissaan! Näitä lisää. Kyllä se osaa ilmaista sitten, kun on tarve. Ja kun suorat saadaan vahvistumaan vielä treenillä/parilla, niin sitten etenemistä ja laatikkoa sekaan satunnaisesti. Hyvä treeni, parempi mieli :)

Juoksujahan ei näy edelleen, nyt on jo pisin väli ever. Näinhän se menee, kun niitä eniten odottaa...


maanantai 19. marraskuuta 2012

Hälytreenit

Killiksen ekat! Niistäpä ei paljon jäänyt kerrottavaa, kartturi hädin tuskin ehti edes metsään.

Treenit oli Espoon Keskuspuistossa. Jouduttiin odottamaan ensin reilu puolituntia, että päästin aloittamaan. Autolla siirtyminen oli vissiin se haastavin koko treenissä, koska saadun kartan perusteella ei ihan heti auennut missä alueemme oli. Mutta löydettiin paikalle, auto jätettiin tuonne yläreunaan siirtolapuutarhan pohjoispuolelle. Käveltiin sen läpi, Kii jäljesti koko matkan.

Kun päästiin alueen pohjoisreunan tielle, heikohko tuuli tuli lännestä ja päätin kiertää aluetta myötäpäivään aina luoteiskulmaan asti, ja lähteä siitä halkaisemaan kohti kaakkoiskulmaa. Kartturi jäi tielle, minä menin koiran kanssa vähän metsän puolelle ja kuljettiin pohjoisraja, koira liikkui varsin kivasti. Löydettiin itärajan polku ja siinä tuntui, että tuuleekin idästä, joten meniin vähän alueen sisäpuolelle (polun toisella puolella oli toisen koiran alue). Kii lähti, sanoin kartturille, että menen vähän katsomaan mitä se tekee. Koira katosi kukkulan taakse, eli jotain siellä oli. Muistaakseni sanoin kartturillekin jotain, mutta tämä ei ollut sitä kuullut, katsoi vaan että sinne ne nyt menee. Kii tuli kukkulalta takaisin, mutta ei ottanut minuun mitään kontaktia vaan jatkoi ja näin että se työsti hajua. Sitten tuli ilmaisu, huusin kartturia paikalle. Se oli siinä, reilu 5min. Koira oli ihan täpinöissään!

Alue (n. 5,5ha) oranssilla värjätty, sininen ruksi kadonnut, punainen viiva reittimme.

Koko hälyurani lyhyin treeni, hyvä että metsään ehti. Meillä oli tavallaan tuuria matkassa, tai no, hyvä etsintäsuunnitelma. Plus että maalihenkilö ei ollut ehtinyt pidemmälle piiloon, kun oli ollut upottamassa toisen alueen henkilöä. Tarkoitus oli kuulemma ollut olla pidemmällä lähempänä tuota jyrkännettä. Mutta eipä siinäkään välttämättä olisi tuolla etsintäsuunnitelma paljon kauempaa mennyt. Noh, ihan hyvä ekaksi treeniksi. Koiralla ainakin oli hauskaa ja sai hyvän onnistumisen. Olishan se ollut kiva vähän pidempäänkin etsiä, mutta ens kerralla sitten.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Päätä seinään

Viikko on mennyt öllötellessä. Tänään sunnuntaina päästiin taas hakumetsään. Tallattin alue ja me otettiin vielä vikana. Nyt ilman haamuja, kai se nyt menis. Tarkoitus oli ottaa 6 pistoa, joissa seassa yksi tyhjä. Mutta kun ei.
  1. oikea, löytö. Lähti vinoon, otin uudestaan. Upposi - tuli ilman rullaa vähän hölmistyneenä. Otin uudelleen, ja taas sama juttu. Kysyin puhelimella, että kävikö ja mitä tapahtui, niin figu sanoi, että yritti ottaa rullaa ja sit jäi etsimään nameja. Whaat? Katsoin koiraa - rulla väärinpäin kaulassa. Ei oo todellista... juuri syksyllä yks meidän ryhmäläinen jäi pääsemättä läpi kokeesta, kun koira ei voinut ilmaista kun rulla oli väärinpäin kaulassa. Ja nyt minä teen saman. Ehkä opin jotain? No, eikun uudestaan ja nyt tuli ilmaisukin. Onneks keepis ei mennyt siitä rikki.
  2. vasen, löytö, ilmaisu. Ekalla lähti hyvin, muttei uponnut ihan tarpeeksi syvälle. Uudestaan ja nyt kaikki ok.
  3. oikea, löytö, ilmaisu. Ei mitään muistikuvia miten tää meni, mutta varmaan tahkottiin lähtöjä kerta jos toinenkin.
  4. vasen, piti olla tyhjä, muttei otettukaan sitä, vaan löytö ja suorapalkka. Otettiin ääniapu eli pari yskäisyä. Johan lähti ja johan löytyi.
  5. oikea, löytö, suorapalkka. Lähti 10m, ja siitä kaarrattamaan vinoon eteenpäin puunrunkoa kiertäen. Siirryin hieman lähettämään puunrungon etupuolelta, että pääsis suoraan, niin eikun sama kaarratus. Kolmannella tais mennä.
Että sellasta. Kuka korjais meidän pistot ja miten? Mikä ne ees on rikkonut? Ens vkl vielä yritetään, sit saattaa mennä rukkaset naulaan ja kaivetaan en vasta ens vuonna naftaliinista. Positiivista oli, että koira kuitenkin pääsääntöisesti lähti joka kerta hyvin, vaikka huutelin sitä takas. Eli motivaatio ei silti laskenut. Mutta miksei se voi mennä sinne minne lähetän? Vai lähetänkö?


Hän sai uudet valjaat. Oransseja ei ollut sopivaa pantaa, joten ostin keltaiset sekä pannan että valjaat. Mutta eihän ne sopineet sävysävyyn suklaanruskean kanssa. Piti sitten käydä ostamassa vielä oranssit valjaat (panta jäi siis saamatta), eikös olekin paljon tyylikkäämmät! Keltaiset jäivät odottamaan tulevaa kantajaansa. Ja Kii siis inhoaa valjaita... hihnalenkeillä niitä kuitenkin käytän, tai siis sellaisilla missä mennään edes osan matkaa hihnassa. Mutta aika harvoinhan se hinassa kulkee.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Pistoja teki Ketkupelle

Lauantaina oli piiitkästä aikaa pistotreenit. Edelliset oli joskus n. kuukausi sitten ja sillonhan ne meidän pistot hajosi ihan kokonaan, koira jäi vaan 20m päähän tuijottamaan neuvoja. Tarkoitus oli siis ottaa nyt kivaa ja motivoivaa ja apuja, niin ettei olisi epäilystäkään etteikö tulisi suoria pistoja.

Oltiin Siikis1:llä ja tallattiin tien toiselle puolelle pieni rata. Otin piilot vuorotellen, että edelliseltä etenee seuraavan lähetyskohdalle. 2 ekaa haamuina tyypi meni näyttäytymiskohdasta hieman syvemmälle, mutta eivät edenneet. Sitten 3 ja 4 oli tarkoitus yrittää ilman apuja ja mm pikkaisen keskilinjaa eteenpäin. Reipas tuuli pyöri vuorotellen eri puolilta, mutta pääasiassa keskilinjalla vastatuuli, vaihteli vaan puolta.

1. oikealle haamu, ilmaisu kiintiksellä. Hyvä pisto, tuli rullan kanssa omia jälkiä, kun ei nähnyt maastossa minun etenemistä.
2. vasemmalle haamu, suorapalkka. Ok. Tälle puolelle olisi ollut parempi ottaa ne ilmaisut, niin olisi ehkä edennyt rullan kanssa.
3. oikealle valmiille, ilmaisu kiintiksellä. Lähti oikealle takaviistoon, ei uponnut tarpeeksi, tuli jossain välissä pois ja nappasi rullan suuhunsa minun edessä. Sanoin höpsis, ota pois. Lähetin uudelleen, nappasi samantien rullan, käskin takaisin. Figun käskettiin ottaa suorapalkka. Lähetin uudellen ja näytti lähtevän ok, upposi riittävästi ja syvälle. Lähdin perään, mutta tulikin rullan kanssa vastaan. Ei auttanut kun lähettää näytölle. Oli siis ottanut matkalla kuitenkin rullan, tuli figulle rulla suussa eikä ollut jäänyt suorapalkalle vaikka purkki oli ollut esillä, oli vaan katsonut purkkia rulla suussa ja todennut että ei voi syödä, pitää ilmaista. Voihan Ketkis.
4. vasemmalle valmiina, suorapalkka. Otin rullan pois kaulasta, ettei ketkistelisi enempää. Upposi suorana ja hienosti ja teki pienen L-mutkan piilolle, loistava.

Siinä se taas nähtiin, miten Ketkupellet alkaa ketkuilla, kun tehdään liian helppoja/ilmiselviä treenejä. Ei voi näköjään tehdä haamuja (no en niitä nyt muutenkaan hirveästi teksi, nyt vaan oli tarkoitus parilla muistutella), tai sitten ne on tehtävä irtiksillä/suorapalkalla ja ottaa koko rulla pois kaulasta.


Sunnuntaina käytiin sukulaistreffeillä Ojangossa tekemässä vähän tottista. Toimin ensin tuomarina alokas-koirille luoksepäästävyydessä, Kii joutui odottelmaan reunalla. Sitten paikkamakuu, jossain välissä pikkuveli lähti vierestä haukkumaan kentän takanurkkaan, Kii säpsähti, mutta piti paikkansa. Kävin palkkaamassa, tärisi. Oli niin lähdössä, muttei lähtenyt! Loisto häiriötreeni, tommosta ei ole tullut treenattuakaan.

Tehtiin pk-tottiskaavio eli seuruu (ilman henkilöryhmää), istuminen, maahanmeno-luoksetulo, nouto ja eteenmeno "kisamaisesti". Istumisessa piti palkata, kun lopulta saatiin onnistunut suoritus, muuten en tainnut välipalkkailla, vapautin ja kehuin kyllä. Ihan kivasti meni, seuruu oli ajoittain vähän levotonta ja edistävää, mutta pääasiassa oikein kivaa. Istumista ei vielä osaa, maahanmeno perus jees, luoksetulossa matka oli ehkä vähän lyhyempi kun oikeasti, annoin ennen kutsua käsimerkkiä ja vielä avustin että pitäs eteen tulla, niin kivasti tuli. On se jollain tasolla nyt ymmärtänyt uuden "kom" käskyn merkitysen, lyhyemmiltä matkoilta tulee jo oikein hyvin.  Nouto: ihan mieletön! Tai no, ekan heiton jälkeen valui alas, joten hain itse kapulan pois. Uusintaheitollakin lähti valumaan, mutta vaadin ylös ja kontaktiin. Palautti oikeen kunnon laukalla ja suoraan eteen, vau! Eteemenoon olin tipputtanut luoksetulossa patukan ja sinne meni upeasti, vaikkei nähnyt lelua. Lopuksi tehtiin vielä yksi nouto lelulle, hyvä. Hän oli aika innoissaan!

Sitten hengailtiin, kun muut teki, ja Keepis nosti ja nosti virettä. Tehtiin vähän lisää seuraamista, palkkailin namilla kontaktista ja oikeasta paikasta. Tehtiin merkkiä kosketusalustalla ja se oli ihan ok, välillä kyllä sählää paikan kanssa. Sitten tein ilman, niin tarjosi merkin eteen menoa ja yritti nostaa takajalat merkin päällä eli kuten seinälle kiivetessä, mutta ylihän ne meni. Näytti perin koomiselta, kun tyyppi teki kärrynpyöriä merkin yli :D Palautin sitten kosketusalusta. Hän oli kovin fiiliksissä tästäkin treenistä. Välillä tehtiin jotain tolpankiertoakin, kun kokoajan oli vaan "mitä sit, mitä sit, mitä sit!!!".

Linda katsoi vähän meidän seuraamista ja sanoi, että ihan hyvää. Kerran se vähän edisti ja hukkui sitten täyskäännöksessä (vasemmalle). Itsestä tuntui, että oli taas vähän levoton. Mutta kyllä se on hyvä. Henkilöryhmää tehtiin ja ihan kivasti siinäkin. Voi jos pk-tottiksessa ei olis sitä metristä, me oltais kisattu jo tälle syksylle...

Ja sitten lopuksi  ... ou jee.... keepis pääsi "aksaamaan"! Vähän siivekkeen kiertoa ja pujottelua, voi että oli onnessaan. Haki kepit vaikka mistä ja pujotteli upealla asenteella vaikka itse olin kuin kaukana. Onnellinen oli Hän! :)

Ja kun iltapäivä ja ilta vietettiin isänpäivillä, missä kummipoikani 4v oli kokoajan ihailemassa, mikä keepistä vähän ahdisti, niin kyllä sitten illalla kotona uni maistui.

torstai 8. marraskuuta 2012

Ett, två, tre...

Laskemme päiviä, ei ala juoksu ei. Nyt mennään jo 7kk 10pv. Pisin väli mikä Kittyllä on juoksuissa ollut oli 240pv eli 7kk 26pv. Siihen on siis matkaa vielä 16 päivää... Ja minä kun pelkäsin, että ne alkaa liian aikaisin. On niitä joskus ennenkin ooteltu lähes pari kuukautta.

Piti jo alkaa miettiä penuille nimiä, kun ei muutakaan voi. Alkukirjainta tosin vasta tavailen. Viihdyttäköön keepis meitä sillä aikaa fiksuilla leikeillään. Sen leikit on vielä paljon "fiksumpia" oikeasti, mutta kun ei se vedä täpöllä, kun on kamera hollilla - pitäis poseerata nääs.


Ja juu, on se kotona ihan rauhallinen, on on. Nukkuu vaan rullalla alekorissaan.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kauden päätös

Virallisen maasto/rauniokauden päätös siis. Päätettiin siirtää loppupalaveria viikolla, kun tosi moni koira tuntui olevan kipeenä. Kennelyskä riehuu nyt ihan valtoimenaan pelastuskoiraporukoissa :( Toivottavasti ei tule meille, ei olis nyt aikaa/varaa sairastella, jos se juoksu alkaa...

Eli ei enää raunioita, meidän kiintorulla/umppariprojekti jäi ihan kesken. Mutta toisaalta eipä mulla kyllä ole mikään ikävä raunioille, ei ole koskaan ollut mielestäni mitenkään hohdokasta möyriä siellä mudassa. Kouluttajana olemisessa on kuitenkin se etu, ettei tarvitse joka koiralle ryömiä maalimieheksi :D Umppariprojekti hautukoon siis talven, ja palaamme pähkinöiden pariin ensi vuonna.

Ryhmä jatkaa vielä joulukuun puoleen väliin epävirallisesti metsässä. Katsotaan nyt sitten moneenko treeniin me ehditään mukaan. Jotain pitää kyllä vielä päästä tekemään (vaikka pepulleen menneen kokeen jälkeen olinkin heittämässä hanskoja jo talvinaulaan), koska muutenhan tässä tulee vielä vierotusoireita... Pitääkö tässä jotain tokoa alkaa treenata?!

Ryhmäläiseltä Killi sai hienon kaulahuivin. Voi jospa me vielä joskus...

Miten meidän kausi sitten meni? Treenaamaan päästiin sairasloman jälkeen vasta kesäkuussa hakukouluttajaksi-kurssilla, joka keskittyi pääasiassa ilmaisuihin ja kaikkeen pikkujuttuihin eri teemoilla. Oman ryhmän metsäosuus ja risteilykurssihan meiltä jäi väliin. Omassa ryhmässä aloitettiin parilla metsätreenillä, jonka jälkeen siirryttiin taajamaan. Siellä nousi esiin, että keepis on liinaherkkä (joo tiedossa) eikä kovin mielellään tunkeudu puskiin. Lissää treeniä!

Sitten raunioilla (ja rakennuksissa): itsenäisyyttä, itsenäisyyttä ja itsenäisyyttä. Samaa saa jatkaa seuraavankin kauden. Umpparit otettiin mukaan aivan loppuvuodesta, ja jotain lamppuja syttyi, mutta osa jäi vielä vähän räpsimään. Mutta eiköhän se peruskoe olisi ensi kesänä yrityksessä.

Haku: alkusyksystä päästiin tekemään kolme "kisanomaista" hakurataa, ja nehän meni varsin mallikkaasti! Hyviä pistoja, tyhjiä, risteilyä. Mutta sitten loppukaudesta jotain tapahtui ja pistot hajosivat, ja siinä jamassa ne on edelleen, kun ei olla päästy metsätreenailemaan. Tarkoitus oli palata ihan perusteisiin, hakea vauhtia avuilla. Katsotaan, ehditäänkö tehdä vielä, vai siirtyykö ensi kaudelle.

Partiointi kuitenkin saatiin siihen malliin, että peruskokeet tehtiin loppuun suorittamalla syyskuussa peruspimeä hyväksytysti. Ja loppukoekin oli aivan hilkulla ettei olisi saatu molempia. Päivä päästiin läpi, pimeä jäi tosi pienestä kiinni. Mutta eipä koira olisi vielä sen arvoinen, että sinällään ihan hyvä ettei mennyt läpi. Hälytreenikelpoisuutta peruskokeella pääsee kuitenkin anomaan ja pääsen lopulta itsekin harjoittelemaan hälytreeneissä koiran kanssa - jos vaan hälyryhmä hakemuksen hyväksyy. Johan tässä onkin kartturoitu vuosi jos toinenkin.

Jälkeä tehtiin ekaa kertaa lähes koko kausi. Sairaslomalla aloitettiin ensimmäiset treenaukset toukokuussa nurtsijäljillä. Touko-kesäkuu pyörittiin omalla pikkuryhmällä lähinnä nurtseilla, muutaman kerran metsässä. Ja tuli se peruskoetasoinen jälkikin testattua - ja hukattua monenmonta kertaa. Sillon hautasin ajatuksen jälkikokeista syksyllä. Jäljestysvarmuus puuttui. Onneksi sain Lindalta neuvot liinan käytöstä, ja kun alettiin ajaa lyhyellä liinalla, jäljestystarkkuus ja varmuus kasvoivat potenssiin kymmenen. Keppien ilmaisun kanssa pähkittiin alkukevät, mutta jotenkin jossain välissä sekin vaan naksahti ja loppukauden ilmaisut olivat oikein kivoja, eikä keppejä (tai käyttöesineitäkään) jäänyt maastoon juuri ollenkaan. Syys-lokakuu kului sitten jälkikouluttajaksi-kurssilla, jossa tehtiin eri teemoilla eri (pelastus)jäljen osa-alueita: esineitä, harhoja, pitkiä jälkiä, jäljennostoja, alustan vaihtoja, nurtsi ja hiekkajäljestystä, ja vanhat jäljet. Kovasti olisi jäljessä treenattavaa, mutta mielettömästi mentiin eteenpäin. Kausi päättyi aivan huikeaan 20 tuntia vanhaan jälkeen joka ei olisi voinut paremmin mennä.

Agilityä ei tällä kaudella tehty. Ennen talven sairasteluita ehdittiin vissiin käydä kaksissa treeneissä :( No jospa ensi keväänä/kesänä päästäisi Killille niin rakkaan harrastuksen pariin.

Tokoa ei treenattu juurikaan muutamia pihatreenejä enempää. Avoimesta käytiin kuitenkin hakemassa kaksi ykköstulosta upeilla pisteillä ja luokkavoitoilla. Hitsi, kun en ilmoittanut sitä vielä yhteen kisaan, niin oltais voitu saada se TK2. Keväällä sitten.

Pk-tottista treenailtiin muutamia kertoja, lähinnä ampumista, mikä sekin edistyi kivasti ja edistyisi vielä paremmin jos treenaisi... metristä tehtiin matalana lähinnä hyppysarjan kautta, ja siihen palataan keväällä.

Johan siinä olikin treeniä ja saavutuksia, ottaen huomioon, että puolet kaudesta oltiin sairaslomalla. Ja jos keskittyisi johonkin kunnolla, saattaisi saada jotain aikaankin ja tuloksia. Mutta kun pitää saada tehdä kaikkea!

Nyt vaan odotellaan ja odotellaan, koskahan ne juoksut alkaisivat. Toisaalta en haluis ollenkaan, että ne alkaa, ei tarttis lähteä ruotsiin jne jne.. jännät ajat edessä. Toisaalta, nyt olisi niin paras sauma, kun ollaan muutenkin pikkuhiljaa talvitauolla. Jos ne nyt viikon-kaksi vielä odotuttaisivat, mutta sitten kyllä saisivat jo alkaa, ei huvittaisi olla joulun aikaan astutusreissulla.

Esimakua riiviöistä kävin hakemassa Nemi-siskon lapsista, voi jösses. Mä olin jotenkin onnistunut käydä katsomassa Jillan pentueita aina kun pennut olivat nukkumassa tai jotain. En mä ollut nähnyt tollaista villiä menoa (joka oli kuulemma ihan normaalia) ... vieläkö saa perua?

Onko meilläkin meno tällaista joskus 4kk päästä?