lauantai 29. syyskuuta 2012

Piste hukassa ... AVO1 199p KP 1.sija

Mikäs siinä, lähes täydellistä. Mutta vielä jäi jotain parannettavaa. Ei vaiskaan. Tuomarina oli Marita Packalen, jolla nyt vaan oli kymppiputki päällä. Meiltä nipisti ½ pistettä seuruusta yhdestä istumattomasta perusasennosta. Itse toki olisin nipistellyt monesta muustakin kohtaan. Tai no, ei monesta, kyllä Killi oli perin pätevä keepieläin :) Noudon se palautti ravilla ja siitä olisin itse tiputtanut jotain pois eikä se seuruu nyt ihan niin priimaa ollut. Kaikki muu kyllä oli aika nappiin, pätevä Silakka. Eli kaikki muu 10:ä paitsi seuraamisesta 9½. Ja luokkavoittohan sillä heltisi!
Ruusuketta ja rusettia, mitallikin! Mutta se tärkein - uusi frisbee!

Kokeen jälkeen käytiin hallin pihalla tekemässä metristä, kun keepis meinas verryttelyn ohessa vauhditta yrittää leiskauttaa sen ohimennen. Niin piti sitten mennä reenaan. Korkeus oli ensin ehkä 60cm ja tehtiin menohyppyä pallolle. Sitten nostin yhdellä laudalla eli n. 70cm ja meno sekä paluuhyppyä reikäpallo suussa. Ihan ok, ei se tekniikka nyt vielä ihan hirveän hyvältä näyttänyt. Mut eipä olla tehty sitä tekniikkasarjaa mitä piti tehdä... Ja sitten kaks kertaa myös A-este ihan jees, tokalla meinasi taas vähän hyytyä just ennen harjaa.

Tokosta kaahattiin lähes suoraan Vekoran pk-tottiksiin. Kaatosatede. Otettiin paukut seuruussa, palkkailin namilla ja ampuja sanoi, että eihän se edes reagoinut. No kyllä se reagoi, korvat lotkautti joka kerta, mutta kerta kerran jälkeen vähemmän. Ja piti paikkansa seuruussa ja oli vallan hyvä - olosuhteet huomioonottaen kun vettä tuli taivaalta lähes saavista kaataen (ehän me siis yleensä sateessa treenata, kun sillonhan kastuu!) ja nurtsikenttä oli paikon saviliejua ja paikoin vesiestettä. Seurattiin myös pieni pätkä henkilöryhmää ees taas, sain kommenttia että pää ylös. Siis ohjaajan. Jepjep. Otettiin myös toiselle koirakolle paikkamakuun häiriöksi vauhtinoutoja, menovauhti on luja mutta paluuvauhti ei meinaa millään irrota.

torstai 27. syyskuuta 2012

Jälkiä

Tiistain jälkikouluttajaksi treenit Oittaalla teemalla alustanvaihdot. Meidän treenit tosin menivätkin teemalla tienylitykset. Olisi pitänyt tehdä pidemmät pätkät vaihtoalustalla - eli hiekalla. No, ens viikolla kurssin vikalla kerralla ollaan vielä Oittaalla ja teemana uudelleen alustanvaihdot ja harhat (piti olla vanhat jäljet, mutta se ei nyt toimi arki-iltana eikä kukaan ehdi käydä tekemässä niitä etukäteen).


Meille oli suht. lyhyt jälki (tuo ylempi kuvassa), jossa hiekkatienylityksiä. Aluksi n. 50m pätkä nurtsilla, että ehtii kiinnittyä jälkeen, sitten tien ylityksiä kolme niin, että jälki kulki ensin muutaman metrin tien reunaa, meniviistosti yli ja jatkoi taas tien reunaa. Olipas vaikeeta. Keepis kun on oppinut toimintatavan: suoraan yli ja etsitään se jälki sitten toiselta puolelta. Viimeisen autotien ylityksen se teki lopulta ihan jäljestämällä! Tosin posotti sitten taas tien toisella puolella samaa suuntaan eikä ollut tarkkana, kun jälki kääntyi tien reunaan. Kaikki esineet (puumaisia käyttöesineitä tyyliin pyykkipoika yms) nousivat hyvin. Loppuhanskalle heilutti taas innoissaan häntää.

Kun aikaa oli tein varoksi viereiselle pellolle itse lyhyen nurtsijäljen, jotta saataisiin vahvistettua taas tarkkuutta ja esineitä, tai korjaussarja jos varsinainen jälki menisi ihan puihin. Meidän varsinaisen jäljen tekijä kuitenkin suositteli ettei ajettaisi sitä, kun se alustanvaihtojälki meni sitten loppujen lopulta hyvin (se vika tien ylitys) ja koira joutui kuitenkin pinnistelemään siinä. No enhän mä malttanut jättää kuitenkaan hyvää jo tehtyä jälkeä ajamatta, joten loppupalaverin jälkeen jo pimeässä käytiin se "tuosta noin nopeasti" ajamassa. :D

Kii nosti jäljen ehkä 5m päästä tosi kivasti, eka keppikin hyvin! Mutta jestas, että on ihmisellä huono muisti, muistin ekan kulman väärin ja aloin ohjata koiraa ja eihän se jälkeä löytänyt, kun se oli jatkunut vielä ehkä 10-20m eteenpäin ennenkun se kulma lopulta oli, olisi mennyt ihan itse ihan oikein. Voi ääliö taas kerran... Lopulta aloin sit miettiä että "mitä jos..." ja löytyihän se jälki sieltä. Jäljestys oli hyvää, seuraavat kulmat teki hyvin, ilmaisi kaikki esineet hyvin paitsi vikaa ei löytänyt, etsi kyllä mutta olisi jäänyt. Ennen vikaa kulmaa oli vettä pellolla, koira rauhoittui ja teki paljon tarkkaavaisemmin töitä. Ehkä yhdenlainen alustanvaihto sekin. Käytin tokalla ja kolmannella esineellä hiukan enemmän aikaa, että koiran nenä alkaisi käydä kunnolla ennen jäljelle lähetystä (tällaisen ohjeen "nenän kalibroinnista" etenkin kun tullaan alustanvaihtoon tyypit olivat saaneet rajamiehiltä edellisen viikonlopun Kiteen jälkileirillä (oi jospa oisin saanut olla muukaaanaa...)).

"Onks hyvä?!" Sanoin "kiipee" ja tarkoitin, että kiipee kivelle. Hän halusi aksata!
Viime viikolla ostin uuden valovoimaisen objektiivin Canoniin ja ehdin perjantaina testailla sitä vähän lenkillä. Kiva lelu, mutta kun aina vaan sataa ja sataa niin eipä ole sitten tullut lisää kuvailtua.
 
Kalju K Kojootti aka joulukuusi loppiaisena.
Kivelle kiipesi Hän.

Ruokaa tahtoisin!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Pk-treenejä ja umppareita

Lisäilen tähän viikontakaiselta Salon retkeltä Jarin ottamia kuvia.


Talon raunioissa. © Jari Miettinen
Lauantaina oltiin elämämme ekoissa varsinaisissa pk-hakutreeneissä, jos ei leirejä lasketa. Liityin kesällä Vekoraan (Veikkolan Koirakerho), että pääsisin katsomaan millaiset pk-treenit siellä on. No olihan ne, 2 Killin tasoista koiraa+pennun treenit kesti 5 tuntia! Hohhoijjaa, onneksi ei ollut kiire mihinkään. Mutta ihan jees, tosin aika samansuuntaisia neuvoja tuli, mitä jo itsekin tiedän. Rata oli niin, että keskilinja kulki avokalliolla, vasen puoli laskeutui alas rinteeseen ja oikea oli samalla tasolla, mutta muuttui metsäiseksi. Tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti etulinjalta kohti takalinjaa. Tarkoitus oli alunperin tehdä taas kisamainen rata, mutta muutettiin "täsmä"ohjaukseksi kun oli vaan 2 mm. Etukulmat tyhjät, sitten umppari, tyhjä, tyhjä ja löytö oli suunnitelma, ei mennyt ihan niin.
  1. Vasen etukulma tyhjä. Just ennen aloitusta sieltä tuli sienestäjät, odoteltiin tovi, että menisivät alta pois. Ihme kyllä keepis ei lähtenyt jäljille. Ekalla teki piikin, tokalla menin lähettämään vähän kauempaa, upposi ok mutta jäi sitten katsomaan kouluttajaa, joka oli mennyt kallion reunalle katsomaan. Kun edettiin molemmat, eteni sitten koirakin. Hyväksyin, otin keskilinjalle ja palattiin etulinjalle.
  2. Oikea etukulma tyhjä. Lähetyspaikalla oli isompaa ja jättikokoista kiveä, kaatunut runko, puita jne jne. varmaan neljännellä lähetyksellä vasta sain uppoamaan mielestäni tarpeeksi.
  3. Vasemmalle tyhjä, nyt meni paremmin, jäi jonnekin ja kutsusta tuli ihan kivasti edes pikkaisen eteenpäin. Yliheitolla yritin osua lähelle uppparia eli löytöä.
  4. Oikealle yliheitto. Lähti tosi hienosti, mutta oli mennyt ihan vähän matkan päästä tuulen alapuolelta ohi, eikä sitten edennyt riittävästi pistolla että olisi saanut paluulla hajun. Harmi. Uudelleen, ja sama juttu. Vasta kolmannella sai hajun, oli yrittänyt tunkea piiloon, mm oli laittanut käden umpparin saumanrakoon ja sitten keepis muisti, että jaa rulla... Ilmaisu ok.
  5. Vasemmalle oli tarkoitus osua löytöön, mutta ei noussut. Toinen lähetys, nyt upposi syvälle, mutta ei silti osunut hajuun. Siirrettiin mm koska koira oli periaatteessa sen kohdan jo työstänyt. Sitten vasta nousi.
Hohhoi, olipas jotenkin tahmainen treeni. Aluksi tuntui että koirakin oli ihan kuutamolla ja hämmästyneen oloinen. Kyllä se kuitenkin uppoili lopulta ihan kivastikin, vaikka oli tyhjää ja joutui lähettelemään samoille pistoille useamman kerran. Umppari saatiin ilmaistua, jee, vaikkakin pienellä tunkemisella, mutta eiköhän sekin sieltä ala pikkuhiljaa mennä ymmärrykseen.

Täällähän haisee figu! © Jari Miettinen

Jos tästä vähän purkaa seinää, pääsee varmaan figun luo! Huomatkaa korvien asento! © Jari Miettinen

Figu löydetty! © Jari Miettinen
Hakutreenien jälkeen mentiin suoraan Vekoran kentälle (Navalan jalkapallokenttä) tekemään tottista kouluttajan kanssa kahdestaan, meidän ekat pk-tottistreenit! Halusin kokeilla metristä (ei korkeana tosiaankaan) sekä ampumisia. Yritin ensin viritellä koiraa leikkimällä, mutta jotenkin oli sekin tahmaista. Sitten seuruu pois päin ja pari laukausta. Reagoi yllättävän paljonkin, kun oli pakko katsoa äänen suuntaan. Lopulta kun sain kontaktiin, palkkasin leikillä. Otettiin pieni tauko ja sitten laukauksia leikin yhteydessä, leikki oli vähän vaimeaa. Ja eikun vielä kerran, nyt seuruuta namin kanssa ja nyt toimi jo paremmin! Näin täytyy siis varmaan jatkaa eli vaikka sitten ihan imuttamalla, jos ei muuten malta pysyä kontaktissa. Lopuksi otettiin ampumiset vielä paikkamakuussa, olin tosi lähellä ja heittelin nameja, mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa, kun näki laukausten suuntaan. Terästäytyi kyllä, mutta ei muuta reaktiota.

Tehtiin myös sitä metristä (pressueste) ehkä 80cm korkeana. Hyppäsi kauhean huonosti ja kiersi lelun kanssa aina takas. En sitten lopulta enää uskaltanut hyppyyttää, kun tekniikka oli niin huono. Eli nyt otetaan ensin kotona kuuri hyppysuoran kanssa, että saisi itseluottamusta ja tekniikan kuntoon ennenkun mennään taas hyppimään tuolla esteellä ainakaan noin korkealla. A-esteen tein lopuksi "ohimennen" pari kertaa ja hirveä työ oli kavuta, melkein meinasi tippua takas alas. Tekniikkaa siihenkin siis...

Seuruut oli sellasta semiä, saisi tosiaan olla korkeammasa vireessä edelleen (mutta eihän me olla treenattu edes...). Leikittiin aika paljon, mutta oli vähän nihkeetä, en tiedä toimisiko se nami sitten kuitenkin paremmin. Tein myös liikkeestä maahan-luoksetulon (avusti eteentulossa), ja meni ihan hyvin. Jätettiin pallo ja mentiin alkuun ja siitä eteenmeno tosi hienosti. Lopuksi tein pari noutoa vieraalla kapulalla, kun pari treenasi paikallamakuuta (tätä muuten täytyy meidänkin treenata!). Ensin vauhtonouto ihan ok. Sitten luovutuksen kanssa, tuli laukalla kyllä, sellaisella hitaalla, mutta ihan jees.

Lisää! © Jari Miettinen
Sunnuntaina oman ryhmän rauniotreenit kotiradalla Oittaalla. Olikin vierähtänyt lähes kuukausi, kun ollaan viimeksi päästy. Oli aika hypätä harppaus eteenpäin, luopua irtorullista ja katsoa mitä kiintiksen kanssa tapahtuu. Ja kokeilla umpparia. Otettiin teemaksi talot, kun koko muu rata oli koko päivän sateen jäljiltä ihan mutaliejua. Ja edelleen siis satoi koko treenin. Tuulikin kyllä yllättävän hyvin.

Aloitettiin 1-talon takaa. Eka figu oli uudessa talon sisälle rakennetussa yksiössä sisällä heti oviaukon suussa. Oli käynyt ensin kuikuilemassa sinä, maalihenki ei ollut varma oliko löytänyt oikeasti (sama kävi kun itse olin edelliselle koirakolle siellä eli koira kurkki sisään pimeään, muttei vielä ollut paikallistanut). Tuli pois talon raosta ja näin koirasta, että se oli hieman outo - epäileväinen. Palasi sitten uudelleen, oli hetken miettinyt ja sitten ottanut kiintiksen. Lähti näytölle ja olisi mennyt talon ulkoreunaa, liina pysäytti (en tehnyt sitä tietoisesti, mutta ehkä automaattsesti vahingossa), korjasi suunnan ja livahti näytölle raosta, josta minä en tietenkään mahtunut. Piti siis kiertää ja siinä koira sitten lähti kesken palkkaamisen etsimään minua. Näitä sitten pohdittiin, että miten kokeessa rullakoiran kanssa tommoisessa tilanteessa pitäisi oikein toimia?? Pitää odottaa, että Ressu on testaaja ja mennä sitten vasta kokeeseen :D

Jatkettiin. En lähettänyt kunnolla, jäin itse seisomaan, että koira tekisi itsenäisesti, mutta se vaan tuijotti takaisin. Tahmaista. Taas. Vasta kun itse aloin liikkua, lähti koirakin hommiin, mutta edelleen se kyttäili minua turhan paljon. 2-figu oli se umppari, mutta koira nappasikin sitä ennen alatalon takapäädyssä muoviputkessa köllöttäneen avofigun. Tosin figun takapuolen puolelta liukkaassa putkessa, tuli pois, tuli luokseni, palasi, tuli pois, palasi, sitten vasta otti rullan. Eli yritti kai etsiä irtistä ja kasvoja.

Jatkettiin, enkä taaskaan lähettänyt kunnolla vaan sanoin vaan "jatketaan". Täytyy muistaa se kunnon lähetys, ota vierelle > lähetä "etsi". Ja ottaa sitten vaikka ne pari askelta, jos koira sen vaatii. Sitten se umppari. Haju ei tuntunut tulevan 2-3 talojen väliin, joten kiersin alatalon ja tultiin toisesta suunnasta, mutta sinne se haju ei ainakaan tullut. Koira olisi halunnut keskikasalle ja oli jo tunkeutumassa bunkkeriin. Kutsuin pois ja 2-talon nurkilta sitä hajua sitten alkoi tulla. Eli figu oli 2-talon rappujen vieressä olevan kasan pystykaivossa. Aluksi oli sellaista pientä "tässä jossain haisee". Kun sai paikallistettua oikeaan putkeen, oli koiran elkeet niin selvät, mutta hitsi kun ei löytynyt sitä irtorullaa mistään raosta vaikka kuinka etsi. Tosi pitkään Kii teki töitä, alkoi jo kiroiluttaa, kun ei löytynyt. Sitten piti pikkaisen helpottaa eli kantta raotettiin sen verran (n. 5cm), että sai nenää sinne rakoon. Otti rullan, mutta tiputti, tuli alas, meni uudestaan ja piipitti ja haisteli. Lopulta sitten otti kiintorullan ja ilmaisi. Jihaa. Olipas se vaikeeta. Mutta ehkä siitä syttyi pieni valonkajo keepin lamppuun?

© Jari Miettinen
© Jari Miettinen
Näytölle! © Jari Miettinen
Viimeviikolla tein pikavisiitin naapurimaahan tapaamaan erästä mustaa salskeaa ja vauhdikasta nuorta miestä. Saas nähdä mitä tuleman pitää. ;-)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rauniot, minipitkät ja jälki

Sunnuntaina teimme vierailun Salon raunioradalle. Päivä oli mitä mainioin, hyvä tuuli, aurinko paistoi ja "meillä kaikilla oli niin muukaaavaaa!" Minähän en siis tykkää missään määrin rauniojutuista, siellä on märkää, kuraista, ötököitä, käärmeitä ja kaikkee... tylsää. Mutta sunnuntaipäivä mainion ryhmämme kanssa oli kerrassaan loistava!

Kolme pientä luokkaretkellä!
Rauniot olivat mielenkiintoiset, pääasiassa kasa tiiliä ja lisää tiiliä, mutta sitten alarinteestä löytyi kaikkea kivaa ja alue oli sitten kuitenkin yllättävän laaja. Mielenkiintoinen oli myös oikea talon raunio. Meille olikin ekalla kierroksella tässä oikeassa talon kivijalassa "itsenäisyystreeni" eli minä seisoin ylhäällä enkä mennyt raunioalueelle ja koira napsi kolme figua itsenäisesti yksi kerrallaan. Irtorullilla tehtiin, Kii oli loistava. Kakkosfigun jälkeen se ensin meinasi, että napanuora katkeaa jos joutuu päähän asti menemään, joten käskyttelin sitä ensin (ei auttanut) ja liikuin sitten itse hieman siellä reunalla, niin johan irtosi keepis nurkkaan ja pimeään tunneliin. Olisi sittenkin pitänyt vielä odottaa hetki ja antaa koiran ihan oikeasti tehdä itse ratkaisut. Ei meidän treeniin kuitenkaan montaa minuuttia aikaa kulunut. Harmi kun en muistanut videota, tästä treenistä kun olisi saanut niin hyvät pätkät ylhäältä kuvattuna.

Tokalla kiekalla oli sitten alueena loppuosa tiilikasasta. Eipä siinä keepiksellä taas kauaa nokka tuhissut kun se napsi figut, olisi voinut olla haastavammatkin piilot. Nappasi kiintorullalla (se oli taas niin tiukalla kun sai) myös naapurialueelta toiselle koiralle tarkoitetun figun siinä irrotessaan, mutta kun ei tiedetty oliko oikeasti käynyt siellä jne jne, niin ei menty näytölle. Hitsi, pitäs olla aina ne puhelimet, koira oli tehnyt hienon irtoamisen...


Maanantaina oli vuorossa minipitkät Siikis2:lla eli n. 15-20min etsintä. Tuuli oli tosi reipas kahdelle ekalle koiralle, me oltiin vikana, että päästäisi pimeään. Meidän vuorolla alkoi tietenkin sataa. Nostettiin eka figu meille kartturiksi, mutta aika lähelle sitäkin sai mennä ennenkun Kii nosti sen. Sitten harhailtiin ja haahuiltiin eikä löydetty toista. Miksei koirani toimi, onko se rikki? Mentiin lähemmäs ja lähemmäs ojaa jonka varressa figun piti olla, vasta siellä hirveässä puskassa aloin katsoa miten ilma liikkui, ja se pentelehän oli kääntynyt... ei ihme ettei koira saanut hajua. Aikaa meni varmasti yli puoli tuntia, koira oli kyllä kokoajan aika tahmea ja kyseleväinen. Ei tollaisella suorituksella kyllä loppukoetta läpäistä. :(

Tiistaina jälkikouluttaja treenit Veikkolan puomitiellä teemana harhajäljet. Näissä treeneissä kaikki meni päin peetä. Olin pyytänyt 300-400m jäljen, jossa kepit harhojen (2kpl) ja kulmien (jos niitä on) jälkeen. No, jäljentekijä oli "ulkopuolinen" ja lähti pois, jälki oli ehkä 100m pitkä, harha oli heti alussa ennen esineitä ehkä 20m jäljen alun jälkeen, nice. Lähetin sitten jäljelle varmuuden vuoksi suoraan "paalulta", lähti tosi hyvin, tsekkasi kyllä harhan, mutta jatkoi omaa, ei nostanut ekaa keppiä joka oli merkattu. Jälki jatkui jyrkän kalliorinteen alas, koira odotti, että pääsin alas ja jatkoi hienosti, jossain vaiheessa vähän pyöri kuin olisi etsinyt esinettä, muttei ilmaissut, peesari ei tiennyt esineistä. Lopulta nousi esine kohdasta, jossa oli 2 merkkiä. Saihan se koira palkkaakin hyvästä jäljestyksestä. Sitten jatkettiin, ei näkynyt merkkejä, peesari ei tiennyt missä menee jälki. Koira meni korkean rungon ali, ja suolle. Peesari sanoi, että ei jäljentekijä sinne ole mennyt. Palattiin, ja koira hinasi uudestaan suolle. Palattiin taas, ihan sille edelliselle esineelle asti ja eikun koira vaan jatkaa sitkeästi samaa reittiä nyt kolmatta kertaa, uskottava se oli. Näin koira sitten jäljesti autolle, palkkasin sen sitten siinä. Sitten peesari vasta alkoi miettiä, että jaa olisko se esine ollutkin vika esine. No ihan kiva olis ollut tietää se sillon kun 3 kertaa vedin koiran pois jäljentekijän poismenojäljeltä... ja "kiva" jälki muutenkin, ehkä 100m pitkä ja ne esineet oli sitten ehkä 25m välein, koira ei niitä kyllä sieltä sit nostanut. Hyvin se kuitenkin jäljesti. Hohhoijjaa... Saanko tehdä omat jälkeni jatkossa itse? Jotenkin nyt tympii koko jäljestys.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Peruspimee

Koira vai ohjaaja, vai molemmat?
Lauantaina 15.9. oli vihdoin vuorossa pelastuskoiraliiton haun peruskokeen pimeäosuus (Espyn oma koe), josta ei vuosi sitten päästy läpi ja piti tehdä jo keväällä, mutta sillon oltiin saikulla. Testaajana taas Juha Löytöläinen, testaajaharjoittelijana Heli Viertokangas. Maasto oli Oittaalla, ilma vallan kiva, kuiva ja kohtalainen tuuli lounaasta - tai niin tuuliennusteet ja kartat väittivät. Oltiin ekassa ryhmässä, maastoon arvottiin taas ensimmäinen suoritusvuoro lähtemään päästiin noin klo 21.

Hallittavuus ja paikallaolo meni tietenkin tosi hyvin, mitenkäs muuten. Alueen reunalla tuolla pohjoisreunan kävelytiellä katsoin sytkärillä että tuuli tulisi idästä/kaakosta (?!) ja valitsin siksi alueen vastapäivään kulkemisen eli aloitin tuolta "yläreunasta" länsirajalta. Yritin ulkomuistista hahmottaa alueen tuohon kuvaan, jotakuinkin tollainen se oli, punainen on meidän kulkema reitti vastapäivään, siniset pallurat figut. Maastollisesti alue oli varsin helppo.



Yritin pistottaa koiran heti alussa kohti alueen toista rajaa kävelytien suuntaisesti, mutta sepäs ei lähtenyt mihinkään... No, alettiin kiertää rajoja ja meni vain pieni hetki kun koira tuli rulla suussa. Ensimmäinen tyyppi makasi lähes rajalla vaivaisessa vattupusikossa. Jatkettiin ja kohta Kii irtosi kalliolle ja nostin käpälän että muutan etsintäsuunnitelmaa ja menin perässä. Kohta se tuli taas rulla suussa. Kuusen alla kallion poukamassa oli kakkosfigu. Tämän se nosti mukavasti kaukaa ja työsti itsenäisesti. Aikomus oli palata rajalle, josta lähdettiin, mutta hieman eteenpäin, jälkeenpäin sain kommenttia että takanurkka jäi katsomatta. Vasta kotona tajusin, että olin taas palannut maalimieheltä eri sivurajalle mitä luulin, siksi takaa jäin niinkin suuri alue katsomatta ja siksi kulkemani reitti näytti niin omituisen kapealta, kun alueen kierrettyäni katsoin gepsistä sitä. Miten mä taas onnistuin siinä??

Mutta siis, kakkoselta jatkettiin ja seurasin vaan heijastimia etten eksyisi tällä kertaa, viis siitä millä rajalla oltiin. Vähän jänskätti, kun tajusin, että koira nuohosi samaa rinnettä mistä se oli äsken nostanut maalimiehen, ettei se vaan keksisi mitään siitä vanhasta piilosta. Jatkettiin rajaa, vaikka gepsun mukaan oltiin menty reilusti kauempana kosteikosta, mutta muistaakseni alue kuitenkin ulottui siihen asti. Koira oli aika lähellä, yritin lähettää sit pistoilla keskemmälle, mutta ei se taaskaan lähtenyt. Jossain vaiheessa kysyin, niin 13min oli mennyt.

Sitten tultiin kävelytien reunaan eli oltiin lähes kierretty alue. Voi hitsi, mitä oltiin missattu?? Aloin katsoa suuntaa halkaisuun ja gepsusta ihmettelin kapeaksi kulkemaamme aluetta. Näin edessäni tiheän kuusikon ja koira siellä pyöri, kun sain suunnan otettua ja olin valmis lähtemään halkaisuun, päätin kuitenkin katsoa sen kuusikon. Kohta koira lähtikin eteenpäin kuusikon läpi kohti kalliota, palasi katsomaan tulenko perässä, meni takaisin ja ilmaisi viimeisen figun ihan muutaman metrin päästä. 17min oltiin saatu aikaa kulutettua, kulkemani reitti oli varsin suoraviivainen. Aikaa hukkui melko paljonkin tavaroiden kasaamisessa aina löytöjen jälkeen (rullakoiran huonot puolet) ja koira oli aika tahmea eli ei se kovin pitkälle irtoillut.

Peruspimeä ja siten koko haun peruskoe hyväksytty arvosanalla erinomainen. Saatiin erinomaista (eli ykköstä) kaikesta muusta paitsi koiran ohjattavuudesta, eli kun se ei lähtenyt pistoille vaikka yritin. Ilmaisuista testaajaharjoittelija sanoi, että ehkä parhaat hänen näkemät rullailmaisut. No ne oli hyvät. Tosin taas Kilis palasi tuomaan rullaa uudestaan, kun palkkaa ei maalimieheltä tullut.

Juha sanoi, että eihän se hirveästi irtoile, että ei kannata vielä loppukokeeseen mennä. No meinasin kyllä mennä kokeilemaan...

torstai 13. syyskuuta 2012

"Mihin se katosi?" ihmetteli Killi kun jälki haihtui

Tiistaina oli jälkikouluttajaksi treenit Luukissa teemalla kulmat, kaarrokset ja kiemurat. Killille melko pitkä nurtsijälki, jossa oli kulmia, iso kaarros ja muutamia kävelyteiden ylityksiä. Alku oli lyhyttä leikattua nurmikkoa, viimeiset kaksi suoraa n.polvikorkeassa heinikossa. Jälki ehti vanheta n. tunnin, ajettiin se juuri ennen pimeän tuloa, kosteus ja sumu nousi, joten epäiltiin olisiko sumun nouseminen nostanut jäljen maasta, koska notkelmakohdat eli jäljen keskivaihe oli niin suurta tuskaa.


Nostettiin jälki vasemmalta tuulen yläpuolelta (siinä vaiheessa ei kyllä enää juuri tuullut) aika kaukaa, siis ehkä 10m päästä. Löysi sen kyllä, mutta jostain sille on tullut ihme haparointi noihin jäljennostoihin. Eli nostaa, mutta alkaa silti sahata ja suhata eestaas. Päästiin kuitenkin eteenpäin, välillä ihan ok, välillä jonkun verran jäljen sivussa tuulen alapuolella. Itse ja muutama muu oltiin kävelty hetki aiemmin tuon ekan suoran tuulen yläpuoella (länsipuolella) menevää kävelytietä, ja sinne veti keepiksenkin nenä useammankin kerran. Eka kulma löytyi kuitenkin, sen jälkeen tuli kosteikko ja lätäköitä ja niissä vähän hukuttiin ja sinne jäi eka esinekin. Sitten alkoi vaikeudet. Tien ylitys oli ihan tuskaa. Jälki siis kääntyi just ennen tietä kulkemaan sen reunaa ja keepis ei muka haistanut yhtään mitään. Tietä oli myös jäljelle lähtiessämme kulkenut kokonainen perhe. Päästiin lopulta kuitenkin tien reunaa ja ylikin, hetken aikaa ihan ok jäljestystä hieman korkeammalla maastossa kukkulan reunaa, kunnes taas tien ylitys. Sitten alkoi ne isot vaikeudet eli tuo paluusuora pohjoiseen ja kaarros, sinne tais jäädä kakkosesinekin. Koira sahasi ja etsi, kävi muka jäljen päällä, mutta ei kelvannut, jatkoi väärään suuntaan sen näköisenä että jäljestää, vaikkei ollut jäljellä. Kerrassaan omituisen vaikeaa ja sitä jälkeenpäin sitten pohdittiin, että olisiko tosiaan noussut sumun mukana hajumolekyylit taivaisiin.... tiedä häntä. Onneksi oli hyvä jäljentekijä peesaamassa, joka tiesi tasantarkkaan missä jälki menee. Päästiin tuon metsikön reunaan, siinä oli ensin yksi tien ylitys, taisi mennä tuurilla yli, sitten toinen ja jälki jatkui sen hiekkatien laitaa varmaan 5m. En tiedä jäljestikö keepis vai ei. Kolmas tien ylitys, meni hyvin ja heti sen jälkeen lähti korkeammassa heinikossa jäljestämään kuin juna ja ilmaisi kepin! Vihdoin se sai palkkaa hurjan työskentelyn jälkeen. Loppujälki ei olisi voinut paremmin sitten mennä. Kulmissa se kyllä ensin hortoili joka suuntaan, jännä juttu että vaikka ensin katsookin oikean suunnan, sen pitää kuitenkin käydä tsekkaamassa ne muutkin ennenkun voi jatkaa sinne oikeaan. Nyt osasin lukea koiraakin jollain tavalla noissa kulmissa, mutta se onkin paljon helpomppaa nurmella kuin metsässä. Loppuesineenä oli pehmolelun palanen, karvareuhka, jolle keepis innokkaasti heilutti häntää eikä aluksi muistanut mennä maahan. Reuhka ei kuitenkaan kelvannut leikkiin, koska sen oli vallannut etanat, voi yök!

Toisia vikalta jäljeltä odotellessa tehtiin parkkipaikalla pientä vireennostoa ja tottista. Ei paljon vaikuttanut rankka jälkityöskentely, vaan ihan kympillä oli hommissa mukana. Virtapiikki.

Keskiviikkona oli hälyryhmä puolikkaat teemalla suunnistus. Killi ja Nuka oli mukana etsimässä rasteja, ja Enni-pennin lisäksi laumassa oli myös snautseri ja kultsunartut. Metsä ryskäs kun tyypit juoksi. Välillä Killi juoksutti porukkaa, välillä se huusi ja irvisteli, näytti että sitä ahdisti kun isot koirat riekkui. Tiedä sit, mutta pitkästä aikaa se vähän niinkun leikki ihan vieraiden koirien kanssa. 1,5h riekkuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan kotona piti silti tuputtaa leluja josko jotain tapahtuisi. Sillä on selvästi virtapiikkikausi menossa.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Maailmanmestarin opissa

Maanantai-iltana tuore (ja kaksinkertainen) pelastuskoirien maailmanmestari Nina Pulli tuli vieraaksi vetämään meille pk/IPOR-tyyppiset treenit. Oltiin Siikis1:llä tien toisella puolen, tuuli tuli keskilinjaa vastaan tai hieman vasemmalta takanurkasta. Varsin suosiollista siis.

Minä reippaana otin meille taas koetyyppisen treenin. 100m alue, 3mm joista yksi suorapalkalla, loput kiintiksellä, yksi kokonaan pressutettu, ei umpipiiloja, kun niitä ei ollut. Tarkoitus oli tehdä kisamaiset näytöt, niin että mm nousee palkkaamaan sivulla olevan koiran.


Otettiin ilmoittautuminen, ja koira oli siinä kokoajan nenä oikealle, vaikka mielestäni tuuli tuli enemmän vasemmalta. Päätin kuitenkin luottaa koiraan, ja aloitin oikealle.
  1. oikealle, teki vähän lyhyen, joten lähetin uudestaan. Upposi paremmin, tuin nyt näyttö päällä etenemistä ja kouluttaja komensi eteenpäin, mutten mennyt ennenkun koira oli uponnut (ja itseasissa kun se vasen etukulmakin piti ottaa, eikä keskilinjaa saanut liikkua taapäin - muistin!). Aikaa kului ja huusin "hyvä, tule" niin samassa se ampaisi puskasta rulla suussa. Hyvä! Näytöllä keepis kävi vähän tunkeilemassa, otti sitten rullan uudelleen ja toi sitä mulle 1m.... otin rullan pois, pyysin sivulle, mm. nousi palkkaamaan.
  2. vasemmalle etukulmaan, ihan hyvä pisto, ei kyllä ihan mennyt etulinjaa pitkin, ja vähän hirvitti, jos siellä olisi ollut etukulmassa, olisiko se noussut...
  3. oikealle, yliheitto, hyvä
  4. vasemmalle yliheitto hyvä
  5. ...oikealle...
  6. ... vasemmalle...
  7. ...oikealle...
  8. ...vasemmalle.. en muista kuinka monella pistolla tuon keskiosan tein, aika monella kuitenkin, kun Kii ei tee kovin leveitä pistoja vieläkään ja monesti se tuli takaa pois pistolta (hitsi, en muistanut sitä eteenpäin "hyvä":n huutoa), etenkin oikealta puolelta, vasemmalla puolella se eteni paremmin, kun oli aukeampaa maastoa ja sieltä sen sai taas yliheitolla ottaa keskilinjan edestä luokse. Tosi hyvin teki yliheitot, ainakin kolme kertaa karjaisi lähtiessä "räyh", kävi aika kuumana! :D Mutta meni ihan superhienosti, yhden kerran taisin joutua ottamaan sivulle ja lähettää uudestaan. Sain myös muutamalla pistolla tosi hienosti oikaistua sen linjaa pitämällä näytön päällä, kun lähti vinoon.
  9. lähestyttiin takalinjaa ja alkoi pelko jo painaa persuuksissa oliko joku jäänyt väliin... oikealle yliheitto, lyhyt pisto, joten lähetin uudestaan >löytö ja suorapalkka. Hui, enää yksi pisto, löytisikö vika... ei tullut vesipulloa mukaan, koira läähätteli, joten annoin sen mennä lätäkköön sukeltelemaan ennen vikaa pistoa (sain siitä noottia, ettei niin saa tehdä, en toki kokeessa olisi tehnytkään).
  10. vasemalle, upposi hyvin, touhusi aikansa ja ehdin taas jo kutsua "hyvä, tule" ja taas se tuli sen jälkeen rulla suussa. Sama juttu näytöllä, eli kun palkkaa ei alkanut heti kuulua, Kii otti rullan suuhun ja lähti tuomaan sitä mulle. Siihen kommentit, että mun pitää itse mennä sen viereen, eikä ottaa sitä mun viereen. Ja treeneissä alkaa opettaa sitä odottamaan eli pidentää sitä aikaa ennenkun maalimies palkkaa. Niinpä, sehän on palkattu aina heti kun menee maahan...

Mielettömän hieno keepis! Nyt ohjaus oli paljon helpompaa, kun oli tuttu maasto. Alussa sain kommenttia, että seuraa maastoa ja mieti yliheittokohdat valmiiksi, niin siitä sitten aloinkin suunnitella niitä ja auttoi tosi paljon kun heti alkoi miettiä seuraavaa. Lisäksi tuli kommentti, että ilmaisusta pitää nostaa käsi ylös, ei riitä että kytkee näyttöliinan. En tiedä, pitää tarkistaa säännöistä onko näin. Muuten mielestäni ei tullut ihmeempää kommenttia. Pistoista tuli kommenttia, että ne on kapeat, että voittajaluokan radalla koira vetää tuolla pistomäärällä itsensä ihan piippuun. No hitto, eihän me olla voittajaluokkaan menossakaan, tavoitteena vaan se HK1... Jospa ne pistot alkais kuitenkin siitä pikkuhiljaa levitä, ei tässä ole kauaa, kun ne oli pelkkiä piikkejä.

Hyvät treenit, paljon sai taas vinkkejä ja ajatuksia, etenkin koirien palkkauksesta noin yleisellä tasolla.

Lopuksi otettiin viimeisenä vielä pieni pimeä partiointi eli sama alue vähän pienempänä, 2 figua, toinen sadeviitassa naama näkyvissä. Haravoin ensin keskilinjan vasemman puolen, Kii juoksenteli ees taas jäljestellen tallauksia ihan kivasti, löytö tulikin melko alussa, itse olin ihan mm vieressä sillon, nyt mm palkkasi heti kun koira tuli näytölle. Jatkettiin vasen puoli loppuun ja siirryttiin keskilinjan toiselle puolelle. Koira alkoi pyöriä pienemmällä säteellä, mutta sitten näin selvästi, kun se irtosi vähän matkan päähän hajuun ja lähdin tukemaan mukaan. Hyvä ilmaisu ja näyttö. Kyllä se siis toimii pimeässäkin, vaikkei lähes vuoteen olla pimeätreeniä tehty.

ESPY-leiri

Ekaa kertaa osallistuin Espy-pekon leirille. Leiri pidettiin 8.-9.9.Kaarinassa, majoitus Tuorlan majatalossa ja maastot siinä lähellä. Olin ilmoittautunut jälkiryhmään. Kouluttajasta ei saatu oikein mitään irti, joten nimeä en tässä viitsi mainita. Onneksi meillä oli kokenut ryhmä (liian kokenut tälle kouluttajalle), niin sai ryhmältä sitten kommentteja.

Lauantai meni kuitenkin vähän säätäessä ja ihmetellessä. Saamamme maasto ei todellakaan sopinut 7 koiran jälkitreeniin, sinne sai nippa nappa yhdet pienet jäljet tungettua jokaiselle pitkällisen pohdinnan jälkeen. Meidän jälki oli ehkä vaan n. 200m pitkä, ja sitä oli kait jotkut marjastajat käyneet tallomassakin. Jäljennosto meni hyvin, jana tosin vaan ehkä 5m. Mutta alku jäljestys oli melkoisen sekavaa. Jäljeltä myös eksyttiin ainakin yhden polun kohdalla ja yhdessä kulmassa ihan reippaasti, sain tietää niistä vasta useiden kymmenien metrien jälkeen. En taaskaan huomannut koirassa mitään, sujuvasti se veti ihan hutiin samalla intensiteetillä kuin jäljelläkin. Höh. Lopulta kun jälki nousi uudelleen, jäljestys oli tosi kivaa ja lopetttiin seuraavaan esineeseen, kun se pätkä meni niin hyvin. Jälki siis jäi erittäin tyngäksi.

Koska aikaa oli tuhlaantunut aamupäivällä säätämiseen ja maaston kanssa ihmettelyyn, eikä meillä ollut enää metsää minne tehdä toisia jälkiä, palasimme Tuorlan pihalle. Osa kävi tekemässä läheiseen "peikkometsään" metsäjäljet ja minä tein itse Killille nurtsijäljen. Tuuli oli ihan hirveän kova, jälki meni pääasiassa myötätuuleen, mutta sivutuulessa se selvästi levisi ja koiralla oli ajoittain vaikeuksia sen kanssa. Sitkeästi se sen kuitenkin työsti. Jäljennosto oli ihan priima, sen jälkeen heti oli namia joku 10 metriä. Kulmissa keepis vähän hukkui. Mutta hyvin se veti! Jälki ehti vanheta ehkä 45min. Jälki olisi videollakin, mutta ...

Sunnuntaiksi saimme turkulaisilta onneksi vinkin paremmista maastoista ja ajoimme Paimioon jonnekin hiekkamontuille. Siellä oli jälkimetsää! Oli teitä mitä pitkin sai jälkiä tehtyä. Maasto oli hiekkaista kangasta, osassa paikkaa sitten kallioita, vesaikkoa ja metsänkin tyyppistä. Tehtiin ensin kaikille pidemmät jäljet vanhenemaan, tarkoitus ajaa ne iltapäivällä 3-4h vanhoina. Sitten siirryttiin toiseen paikkaan tekemään pienet jäljennostotreenit. Kilille kaksi n. 50m jälkeä, useampikin olis voinut olla. Eka jana ehkä 5m, lähti lähetyksessä vinoon, niin otin uudelleen ja sitten eteni suoraan ja nosti jäljen hienosti ja keppikin nousi. Koira oli siinä ihan täpinöissään jatkamaan jälkeä, mutta sepä ei jatkunutkaan... Siirryttiin seuraavalle ja otin pikkaisen pidemmän matkan, mutta alle 10m kuitenkin. Taas ihan super jäljennosto, samoin jäljestys oli tosi hyvää. Kompastuin itse kerran, mutta ei haitannut keepiksen menoa, vaikka ohjaaja takkusi ja ryömi perässä. Loppuesineenä oli hanska, ilmaisi kyllä hienosti, mutta oli vähän kummissaan, että missä loppukeppi mitä saa pureskia. Piti sitten antaa yksi keppi syötäväksi.

Varsinainen jälki ehti vanheta n. 3 tuntia. Tarkoitus oli treenata jana sekä erityisesti kulmia. Jäljelle tuli mittaa ehkä 650m ilman hukkia, gepsi näytti 750m. Merkkasin kuvaan punaisilla nuolilla hukkapaikat. Eka ja toka oli kulmissa, vika just ennen jäljen päätä polun kohdalla, kulma kyllä siinäkin.


Jäljennosto n. 10m päästä. Keepis lähti tiukasti takajäljelle, jarrutin ja se vaan yritti uudelleen. Lopulta kääntyi, mutta jäljestys oli alussa kovin haparoivaa ja eksyttiinkin vielä ekasta kulmastakin vähän. Lopulta ekan kepin jälkeen päästiin kunnolla vauhtiin. Tokavikasta kulmasta ajoi surutta ohi enkä taaskaan huomannut mitään muutosta, koira vaan posotti kuin olisi ollut jäljellä. Siinä vaiheessa kukaan ei tiennyt missä jälki on (vaikka olin vannottanut, että haluan sellaisen joka sitten tosissaan tietää missä jälki menee). Ei auttanut kun alkaa etsiä. Keepis teki töitä ihan mielettömän sitkestä ja aikamoisen palloilun jälkeen se nosti jäljen uudelleen, jihaa! Toka vikalla esineellä olisi ollut hyvä lopettaa, koska loppu menisi lähelle polkua. No, minä ahneena päätin kuitenkin jatkaa. Jäljestys jatkui tosi kivan oloisena, tuli polku josta kysyin mentiinkö esineen yli, mutta kuulemma ei. Keepis jatkoi eteenpäin ja sitten kohta taas "ei se kyllä tänne asti tullut se jälki". Ja taas kierreltiin ja kaarreltiin, Kii etsi jälkeä hirveän hyvin. Itse näin lopulta kaksi merkkiä ja vaivihkaa johdattelin koiraa ja niin se sitten sai jäljen nostettua n. 1m ennen loppuesinettä. Jälki oli mennyt sitä polkua pitkin 2m vasempaan mistä Kii painoi täysiä yli. Yksi keppi jäi johonkin väliin ja alussa esineilmaisu ei muutenkaan ollut niin hyvää mitä se on nyt viime viikkoina ollut. Oioi.

Onnellinen keepis jäljen päässä.

Vika jälki oli kyllä tosi opettavainen. Jos tuollaisia tekisi, antaisi koiran hukata kulmissa niin että se joutuisi sitten itse etsimään ne jäljet, niin oppisikohan se siinä pikkuhiljaa huolellisemmaksi, että jäljestä on pidettävä huolta, muuten se häviää! Jäljennostoja pitää treenata ihan hirveästi. Samoin alustavanvaihtoja ja polun/teiden ylityksiä eri tavoilla, ettei se aina vaan paina niistä aivot narikassa yli. Nythän molemmilla pidemmillä jäljillä jälki kääntyi ennen polkua tai polkua pitkin, mutta koira painoi suoraan yli ja hukkasi jäljen. Eli treeniä jossa jälki ei menekään yli vaan jatkaa tovin tien/polun reunaa ennen ylitystä, tai kääntyy poispäin yms.

Löysin muuten kamerasta pienen videopätkän elokuun tokokoeesta ja lisäsin sen tuonne aiempaan tekstiin. 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Minipitkät ja jälkitreenit

Maanantaina oli vuorossa kauden ekat minipitkät eli kolmen koirakon n. 15-20min treenit/koira joko 1mm + kartturi tai 2mm ja itse kartturoiden. Valitsin peruskoekokoisen alueen eli n.1,5ha ja 2 maalimiestä. Me tehtiin vikana, eli alue oli jonkun verran tallattu. Tuuli tuli jostain luoteen suunnalta ehkä. Juuri ennen treenejä oli ollut kaatosade, metsä oli märkä eikä ilma aina liikkunut hirveästi.

Alueen keskellä koillis-lounais suunnassa kulkee polku hieman aloitusnurkasta (missä kuvassa numerot) tuon itäkulman avokallion pohjoispuolelta ylös. Ajatus oli lähteä sitä polkua kohti alueen takanurkkaa ja pistottaa koiraa molemmille puolille. Lähetin ensin kohti hautausmaan aitaa ja menikin jonkun verran. Sitten lähetin oikealle puolelle pohjoiseen (kohti sinistä pistettä), mutta ei irronnut kun ehkä 10 metriä. Yritin taas toiseen suuntaan, mutta ei oikein lähtenyt, nousu oli jyrkkä. Päätin, että jätän polun oikean puolen ja palataan sinne lopussa. Lähdin polkua ja Kii juoksenteli kyllä oikein kivasti. Totesin kuitenkin tuulen olevan sellainen, että polun ja aidan väliin jää liian iso alue tuulen alapuolelle, joten päätin luopua pistotuksesta ja nousin kalliolle lähemmäs aidan reunustaa, koira kyllä juoskenteli siellä täällä ja lähettelinkin sitä välillä. Jossian keskivaiheilla se sai saniaisten seassa jotain hajua, muttei työstänyt sitä tarkemmin. Sitten vihdoin se alkoi pyöriä kuusirykelmän ympärillä (punainen piste), muttei tunkeutunut sisään. Alkoi sitten kiroillakin että "on nyt pentele" ja työntyi lopulta kuusiin (eikä ne olleet edes tiheät!). Eka tyyppi nostettu.

Jatkettiin rajoja pitkin pohjoiseen ja sieltä takaisin alkuun päin, koira liikkui kyllä aika kivasti ja välillä sain lähetettyä sen pistollekin. Lopulta tultiin pohjoisen jyrkänteen lähelle ja kallion päällä mietin, että mennäkö oikealta vai vasemmalta alas. Koira oli vähän sen näköinen, että haluisi mennä siitä suoraan, joten päätin kiertää vasemmalta, niin tulisi kunnolla katsottua se kallion alus. Kii kuitenkin livahti tielle joten jouduin kutsumaan sen takas. Sitten se tuli kallion kupeeseen ja katseli ylös vähän sen näköisenä, että tuolla ylhäällä oli haju. Kunnes sitten lähes törmäsi figuun kuusen juurella kallion kupeessa (sininen piste). Oltaisi nostettu tämä figu ihan alussa, jos olisin vaatinut kunnon piston, mutta kun en vaatinut vaan tyydyin lopettamaan pistottamisen. Aikaa meni varmaan 20min. Tuntui, että etenkin alussa en luottanut koiraan ja lähettelin sitä koko ajan ja hinkattiin vähän turhaan. Toisaalta eipä ne hajut hirveän pitkälle tuolla liikkuneet. Hyvä treeni, näitä pitäs saada lisää koetta ajatellen. Toisaalta haluis kyllä treenata myös niitä pistoja. Miksei ehdi kaikkea??

Tiistaina jälkikouluttajaksi-treenit teemalla jäljennosto. Histassa oltiin, meille kolme lyhyttä (n. 50m) jälkeä, joissa loppuesine (vähän normi jälkikeppiä pidempi luonnnontikku). Eka jäljennosto ihan kohtalainen, jäljestys vähän kaahotusta. Esinettä etsi tovin, ja ilmaisi niin, että oli kääntynyt jäljellä selkä menosuuntaan. Ei meinannut millään tajuta, että ei jatketa, kun siirryttiin kohti seuraavan jäljen nostokohtaa. Siinä lähti aika pitkälle takajäljelle ja jarrutin lopulta. Jäljestys oli taas vähän sähellystä. Loppukepistä (taas luonnontikku) meni ensin ohi, mutta jatkoi työstämistä ja hyvin löysi sen vähän hankalasta paikasta muiden keppien seasta. Kolmas oli onneksi sitten ihan super hieno. Siirtymällä alkoi vihdoin rauhoittua, lähtö oli hyvä ja jäljennosto loistava! Jäljestyskin oli hyvää ja tarkkaa, samoin esineilmaisu. Vähän jäi fiilis, että olisko ne jäljet pitäneet olla pikkaisen pidempiä, että olisi asettunut vähän paremmin. Janat oli lyhyitä, ehkä 5m. Joku heitti ajatuksen, että auttaisiko, jos tekisi pidemmältä matkalta.

Toisia jäljeltä odotellessa ehdittiin tehdä viretottista. Otin aluksi vaan kentälletuloa: "tottista" ja palkka, näitä usea toisto. Se jo osaa, istui sivulla napittaen ihan skarppina ja silmät meinas pullistua päästä innosta! Seuruiden liikkeelle lähtöjäkin tehtiin jokunen, niissä meinas aluksi kontakti tippua. Seuruutakin tein jonkun pätkän ja siinä meinas jo mopo alkaa keulia, kun vire oli korkea. Lopuksi yksi luoksetulon pysäytys.

Ja loppuverryttelyksi varmaan puoli tuntia Enni-pennin kanssa leikkiä, Enni (belpag) on jo Kiliä isompi!:D

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kelpileiri 2012

Team Maiskiksen tämän vuoden leiri pidettiin 31.8-2.9. Inkoossa Västankvarnissa. Osa meni paikalle jo torstaina, me vasta perjantaiaamuna kun "virallinen" ohjelma alkoi. Pe-la oli ohjelmassa hakua Kaisa Hilskan johdolla. Sunnuntaina peltojälkeä Juha Korrin vetämänä.

Perjantaina aloitettiin teorialla, ja olipas hyvä keskusteluhetki. Kaisalla on niin hyvä näkemys kelpien kouluttamiseen haussa, lisäksi muutamia muita periaatteellisia ajatuksia. Tämän jälkeen tuli taas kerran fiilis "me ollaan tehty kaikki alusta asti ihan päin peetä". Tosin, kyllä me sitten treeneissä kuitenkin jotain osattiin.
 

Tässä pääpiirteittäin ajatuksia teoriaosuudesta:
  • Oikea mielentila. Kelpi osaa juosta metsässä reikä päässä nenä kiinni hyvin helposti. Eli alusta asti opetetaan koiralle oikea mielentila! Se ei pääse etsimään jos huutaa, riuhtoo ja silmät pyörii päässä. Jos tehdään hajunhakuja tai on näköapuja, niin niiden jälkeen koira käännetään pois, sille viskotaan maahan namia ja vasta kun se etsii nenä auki ja syö namit, se pääsee hommiin. Näin varmistetaan, että vire on vähän laskenut oikealle tasolle ja nenä on auki.
  • Kelpi lukee hirveän herkästi kroppaa, käytä sitä! Eli pistossa näyttö jää päälle niin kauan, kun koiran on se mahdollista nähdä, tai koira on uponnut tarpeeksi pitkään. Näytön suunta ohjaa koiraa, jos se meinaa lähteä kaarrattamaan eteenpäin.
  • Kun koira taas on uponnut riittävän syvälle, lähde liikkeelle > oma rintamasuunta ja kävelystä kuuluva ääni saa koiran kääntymään luonnollisesti pistolla eteenpäin. Jos ei käänny, kuten meillä, niin voi huutaa kädet suun edessä (suuntaa ääntä eteenpäin) keskilinjaa eteenpäin esim "hyvä". Ääni kaikuu puista niin, että koira kuulee sen edestäpäin ja kääntyy
  • Koiralle opetetaan alusta asti sitä mitä haku oikeasti on eli myös tyhjiä ja pistot sinne 50 ja yli! Jos koiralla on alussa pistot lyhyempiä, on niitä vaikea pidentää. Ja jos koiralla on aina löytö piston päässä, niin se oppii, että sitä se haku on, ja sitten kun tuleekin tyhjä, iskee koiralle epäluulo "ei tän näin kuulu mennä, mitä ihmettä!" (juuri kuten meille on käynyt).
  • Pistojen ei tarvitse olla piikkisuoria! 10-15m sektorilla kun koira etenee, niin hyvä. Jos koira ei etene tarpeeksi, mene sinne missä se kääntyi ja lähetä uudelleen kehoitellen "käy katsomassa, olisiko siellä kuitenkin" eli koira ajetaan eteenpäin (muista vartalon rintamasuunta!!) ja koira oppii, että kyllä sielä sitten kuitenkin on > sama visio kun sinulla, ole varma että siellä on, katso takalinjalle, näe pikku-ukkoja! ja haistele!
  • Tyhjät: koiraa kehoitetaan (ei käskytetä!) "käypä katsomassa tuolta, ai siellä ei ollut, no olisiko tuolla" eli ihan normaalia että aina ei löydy, mutta sitten toiselta puolelta voisi ehkä löytyä > tyhjät ja risteily syntyy ihan itsestään!
  • Yliheitot mukaan heti alusta asti. Muista oma linjaus ajoissa! Kun kutsut koiraa, niin kun se on 10 m päässä, käännä rintamasuunta sekä myös katse!! kohti piston suuntaa että koira ehtii focusoitua. Sillä pitää olla sama visio kun sinulla "tuolla se maalimies on!" Jos ei ole visiota, ei ole pistoa!
  • Pysy keskilinjalla, metsän puolelle ei saa mennä lähetyksillä. Muista myös, että keskilinjaa ei saa palata (pk/peha), eli jos menet eteenpäin koiran perässä (ilmaisu), mene metsän puolella ja palaa metsän puolella.
  • Ilmaisu: kiintorulla tai suorapalkka. Irtorullat eivät ole sama kun suorapalkka. Pitää tasapainoilla suorapalkan ja ilmaisun kanssa, niin että aina käy tarkistamassa tuleeko suorapalkkaa eikä ala oikoa kiintiksen kanssa, mutta ettei jää odottelemaan suorapalkkaa tai sekoile rullan kanssa takaisin.
  • Opettele pitämään liinasta päästä (10m) kiinni, ja irrottaa ei saa!
  • Rullakoiran Kaisa opettaa ensin metsässä menemään näytölle ja liinassa roikkuen. Sen pitää olla vahvin kaikista, suurin motivaatio, muuten mistään ei tule mitään jos pieni nyppäsy häiritsee koiraa!
  • Rullan luovutus eteen, ettei koira vahingossakaan pimeässä pääse tiputtamaan sitä missään (tosin omasta mielestäni Kittyn sivulle luovutus mutta rullaa sitkeästi ylöspäin tyrkyttäen toimii ihan yhtähyvin).
  • Peesariryhmä keskilinjalla pitää pysyä tiiviinä ja ohjaaja aina ekana > koira oppii vaikka tulisi takaa, että ohjaaja on kuitenkin aina se etummainen.
  • Haukkuvista sen verran, että haukun opetuksessa on maalimiehen rooli erittäin suuri! Pitää osata palkata juuri oikea-aikaisesti. Sarjojen epämääräisyys, määrää itse minkäverran haukkuja, ihmisillä on tapana taantua 5-kertotauluun. Vihjesana esim "jes" ajoitetaan haukkuun ja sitten vasta aletaan kaivella purkkia. Myös kesken sarjojen voi palkata. Opeta koira haukkumaan myös hengästyneenä. Jos ei tee sitä luonnostaan, sitä pitää treenata esim pyöräilyttämällä.
Ja ne treenit. En muista tarkaan pistoja jne. Tehtiin molempina päivinä kisamaiset suoritukset n. 100-120m hakuradoilla, en tiennyt mm paikkoja. Osa oli suorapalkoilla (ekaa kertaa 2 vuoteen!) ja osa kiintorullilla kisamaisesti pitkän liinan kanssa.

Ilmoittautuminen

Perjantaina oli hyvä keli, tuuli keskilinjan oikealta viistosti keskilinjaa eteenpäin.
  1. oikealle etukulmaan, vastatuuleen (kun sinne halusi), eka pisto vinoon, uusi lähetys, pidin näytön päällä, löytö, ilmaisu, hyvä.
  2. vasemmalle etukulmaan, kaarratti eteenpäin, lähetin uudestaan, piikki. Menin pikkaisen eteenpäin lähettämään, kalliolla "umpipiilo" kompostiverkko camo-peitettynä, arpoi siellä hetken ja ilmaisi sitten. Hyvä
  3. oikealle tyhjä ihan ok, 
  4. vasemmalle yliheitto, ok
  5. oikealle yliheitto, ei toiminut. Otin sivulle ja lähetin uudestaan, ok.löytö, suorapalkka.
  6. ... 
  7. ....
  8. ....en muista miten jatkui, mutta jatkui ja joku löytö oli vielä ilmaisulla.

Sain kommentteja, että yliheittojen ajoitukset oli hyvät! Pistoissa keskilinjalla lähetyksissä pitää muistaa pitää se rintamasuunta koko vartalolla oikein ja näyttö päällä. Ja näytöillä liinan päästä kiinni. Hyvä treeni, tosi vaikea miettiä pistojen paikkoja eikä meinannut usko riittää, että oliko koira uponnut tarpeeksi syvälle jne. Se kun ei vielä etene tarpeeksi, niin pistot on aika kapeita ja niitä pitää tehdä paljon. Ohjaaja ei vielä osaa hahmottaa aluetta ja pistojen paikkoja. Koira läähätti ja ehkä väsyikin, mutta ei näkynyt työskentelyssä.


Lauantaina meidän treenivuoro oli iltapäivällä, satoi, mutta tuuli oli kohtuu reipas... ties mistä eli osittain sama suunta kun perjantaina, mutta välillä tuntui, että tuuli keskilinjan suuntaisesti eli takatuuli. Jatkettiin samalla alueella, mutta hieman edempää. Meidän rata oli kuulemma 120m pitkä, treeni jotenkin näin, tai sitten ei ollenkaan sinne päinkään... ei voi muistaa. Tuntui että hinkkasin hirveän tiheesti ja pistoja tuli tosi paljon, koira kyllä jaksoi hyvin!
  1. oikealle, ihan hyvä, tyhjä.
  2. vasemmalle, lähti kaarrattamaan. Uusi lähetys, korjasin rintamasuuntaa vasemmalle alueen ulkopuolelle, jollon koira oikeni ja teki hyvän piston.
  3. oikealle yliheitto, myöhässä, lähti kaarrattamaan. Otin sivulle ja uusi lähetys, nosti etukulman maalimiehen > ilmaisu.
  4. vasemmalle tyhjä
  5. oikealle yliheitto, myöhässä mutta meni jotenkin (kai)
  6. vasemmalle yliheitto..? löytö kiven päältä, suorapalkka
  7. oikealle ok lähtö, mutta työskenteli taaksepäin. Sain käskyn huudella eteenpäin > koirakin kääntyi.
  8. vasemmalle yliheitto? myöhässä, teki ihmeellisen koukkauksen 20 metrissä taaksepäin, palasi lähetyslinjalle ja hyöri. Maalimies! Ilmaisu ok, kisamainen suoritus eli otin sivulle, mm palkkasi kun annoin luvan. Hienosti se juoksi nenä auki!
  9. Oikealle lähetyskohta suon yli, kiemurteli ja ei edennyt tarpeeksi. Lähetin uudelleen, nyt ok. Löytö ja suorapalkka.
Koska alueen hahmottaminen ja pistojen paikkojen miettiminen vei aikaa ja epäröin oliko koira käynyt tarpeeksi, lähettääkö uudelleen vai yliheittoon, olin yliheitoissa kokoajan myöhässä ja se sitten taas kostautui pistojen laadussa. Kamalan vaikeeta, mutta koira oli ihan pop! Nyt pitäs vaan löytää kavereita treenaamaan!



Sunnuntaina sitten peltojälkeä Juha Korrin teorialla ja ohjauksessa. Muistelmia teoriasta:
  • Namiruutu ok, Juha ei jaksa tehdä sitä vaan tekee suoraan jälkeä. Alkutreeni nurstilla, koira ei näe askeleita, ohjaaja näkee. Namit piilotetaan, vaihdellen askeleen kantaan, keskelle ja kärkeen > koira oppii "imemään" koko askeleen. 
  • Askeleet alunperinkin normaalisti eli ei peräkkäin ja ei kiinni vaan irti toisistaan, myöhemmin askeleita pitää myös pidentää ettei aina kävele omien askelpituuksien mitoilla
  • "Nypytys": koira opetetaan olemaan tarkka. Jos askeleelta meinaa siirtyä väärään suuntaan, pantaan pientä terävää nypytystä ja näytetään kädellä oikea askel ja löysätään liina. Pentua siis ohjataan alussa, myöhemmin näyttävä käsi pois, kun koira nypytyksestä osaa itse korjata nenän suunnan oikein. Nypytystä voi myöhemmin käyttää kulmien opetuksessa tai kun koira hairahtuu häiriöistä tms jäljeltä.
  • Ruokaa joka askeleella ja jäljet tarpeeksi pitkiä (jopa 100m). Kun koira osaa ilman nypytystä jäljestää, voidaan tyhjiä alkaa lisäillä ensin yksittäin. Sitten yksi kahden tyhjän+yksittäisiä. Sitten kolme+yksittäisiä jne. Ja kun osaa mennä pidemmät yksittäiset ilman minkäänlaista temponvaihtelua, voi vasta siirtyä lisäämään taas tyhjiä. Kun menee 8-10-15 jne tyhjän pätkät, voi suoraan alkaa lisäillä enemmän. Tähän vaiheeseen voi mennä vuosikin.
  • Sitten vasta kulmia jne.
  • Juha opettaa melko tuoreilla jäljillä kun ei jaksa vanhentaa.
  • Esineet opetetaan ensin erikseen, koira makaa esine etujalkojen välissä ja tuijottaa esinettä. Palkka esineelle koiran tuijottaessa, ei saa kääntää päätää kohti palkkaa!
Meidän treeni: metsäjälkityyppinen jälki pellolle. Heinä oli kohtalaisen lyhyttä ja ajoittain harvaakin, maa tiivistä ja suht kuivaa. Meinasin tehdä U-mallisen, mutta sitten tajusin, että menen ehkä liian läheltä toista jälkeä, niin päätin suht alkuun tehdä kulman ja siitä lievästi terävän kulman takaisin, joten ei sitten ihan helppoo aloitus. Loppu sitten suht. suoraviivaista ja pari kulmaa. 6 keppiä. Jälki sitten vanheni ruhtinaalliset 3 tuntia. Voimakas tuuli tuli lounaasta/lännestä eli alkupätkä oli myötä/sivutuulta ja loppusuora voimakasta vastatuulta.

Yritin jäljennostoa n. 5m päästä, tiesin muka missä jälki menee, mutta loppujen lopuksi vaikka näkee alkumerkin ja sen mihin suuntaan kävelin, oli mahdoton sanoa millon koira olisi nostanut jäljen, kun ei se sitä selkeästi tehnyt. Ihan pipariksi meni. En sitten tiedä nostiko sen lopuksi, oikaisi vähän ekan kulman, mutta sekavasti häröillen mentiin suuntana terävä kulma. Koira kyllä kaahoili ja söi heinää, eli mielestäni ei oikein jäljestänyt. Viimeistään terävässä eksyttiin sitten ihan kokonaan... Käveltiin nostamaan jälki suoralta missä tiesin sen kulkevan eli sen missä terävän jälkeen oikaisi kohti itää. Nyt nosti selvästi jäljen ja kohta nousi eka keppikin, jihaa, koira oli jäljellä! Jäljestys oli alussa aika reipasta mutta ihan kohtalaisen tarkkaa. Kulmasta meni yli ja jarrutin, korjasi itse jäljelle. Tokan kepin ilmaisi hienosti. Toinen kulma meni vielä enemmän yli, päästin eikä vaan korjannut, olisi jatkanut hinaamista eteenpäin. Annoin hakea, mutta olin silti ohjannut. Löytyi se jälkikin sitten lopulta. Kolmas keppi taas hienosti ilmaistu. Vika suora meni yllättävän hienosti ja matalalla nenällä ottaen huomioon voimakas vastatuuli. Juuri n. metri ennen loppukeppiä pölähti jäljen vierestä lintu ja koira pomppasi metrin sen perään. Odotin vaan, että palasi jäljelle. Tovi siinä meni touhutessa ja sitten se olikin jo esineellä... hyvä ilmaisu. Sai siis lintuun reagoimisesta kepin palkaksi.

Jos olisin ollut kaukaa viisas, en olisi ottanut jäljennostoa vaan vienyt jäljen alkuun paalulle, kuten oli aiemmin peltojäljillä tehty, että oltaisiin saatu jäljestettyä kunnolla koko jälki. Mutta enhän voinut arvata, että alku meni sellaiseksi sähläykseksi, kun ei se ollut ennen niin huonosti jälkeä nostanut.

Juhan kommentit: metsäjälkikoiraksi se jäljesti riittäävän syvällä nenällä ja oli tosi hyvin ja tarkasti jäljen päällä. Peltojäljelle se ei riittäisi. Esineisin sillä on tosi hyvä motivaatio, ilmaisut oli hyviä. No niin oli, eikä uskoisi, että vielä kuukausi sitten tuskailin niiden kanssa!! Mutta sitten se jäljennosto ja kulmat, jäljen hukkaaminen jne... joko koira nostaa jäljen ja jäljestää itsenäisesti (ohjaaja ei tiedä missä jälki) tai sitten ohjaaja tietää missä jälki menee ja ohjaa koiraa ajoissa pysäyttämällä yms. Ei tollaista "missähän se saattaisi mennä" ja yritetään ohjata koiraa muttei oikein tiedetä missä jälki. Jep, se alku oli ihan kaamee... hävettää.