Näytetään tekstit, joissa on tunniste rallytokokisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rallytokokisat. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2020

Vuosi vaihtui ja synttäreitäkin juhlittiin

Ensin tärkeimmät, eli helmikuun juhalviikot on taas vietetty. Mun seniorit! Kumpikaan ei kyllä onneksi vaikuta yhtään sennukoiralta.

My täytti 20.2. 7 vuotta  

Kitty täytti 27.2. 11 vuotta!

Jos sitten jotain katsausta menneeseen vuoteen, vaikka tämä uusi onkin jo pitkällä. Mitä me saatiin aikaan vuonna 2019? Aika paljon! Kun lähtökohta oli se, ettei ollut mitään varmuutta Myn tulevaisuudesta, kestääkö se edes normielämää. Mutta niin se vaan toipui riittävän pitkällä levolla ja kuntoutuksella. Oletus siis on, että syksyllä 2018 alkanut ontuminen johtui pohjelihaksen revähdyksestä eikä samalla diagnosoidusta nuljuluun luupiikistä tai SI-nivelen alkavasta nivelrikosta. Koska nyt Myyppä on pysynyt kunnossa! Tammikuussa 2019 vaihdettiin fysioterapia osteopatiaan, ja Myn lannealue saatiin suoristumaan ja SI-nivel pysymään suorana ja liikkuvana. Vasen puoli on jäykempi kun toinen, mutta vielä se liikkuu. Tämä on ihan voitto meille ja toivotaan, että saadaan ylläpidettyä tilanne mahdollisimman pitkään ennenkun selkä tai luupiikki alkaa oireilla, jos alkaa.

Alkuvuonna oltiin päästy jo palaamaan pikkaisen harrastusten pariin, tehtiin lähinnä nose workia ja rallytokoa. Tammikuussa käytiin kokeilemassa nose workin hajutestiä, mutta ei oltu vielä valmiita. Ja sittemmin nose on kyllä jäänyt, kun päästiin palamaan muihin lajeihin. Toki sitä on välillä tehty ihan mielenvirkistyshommiksi.

Rallytokoa treenattiin ahkerasti alkuvuosi ja helmi- ja maaliskuussa käytiin yhteensä 4 koetta, joista 2xALO 100p ja RTK1 sekä AVO 100p ja 87p. RTK2 viimeisteltiin sitten toukokuussa 90p suorituksella. Alkuvuonna oli ajatuksena päästä vielä syksyllä kisaamaan voittajassa ja meillä olikin alkusyksystä tosi hyvä kurssi missä tehtiin jo kivasti voi/mes ratoja. Mutta päätin sitten kuitenkin olla treenaamatta enempää rallya, koska My nostaa siitä niin hirveästi kierroksia, että se teki aika paljon hallaa meidän tokolle, jossa muutenkin oli ilmennyt pitkän tauon jälkeen ylivireongelmaa. Rally siis jäi odottamaan.

Tokoa alettiin treenata maaliskuun tietämillä, kun osteopaatilta näytettiin vihreää valoa. Ai että! Ja äkkiseltään kipaistiin jo huhtikuun lopussa kokeeseen testaamaan osaamista, ehkä hieman liian epävarmalla osaamisella. Mutta niin vaan My oli kokeessa ihan super, ja saatiin 1-tulos hyvillä pisteillä (299p). Siitäpä sitten luulin, että nyt vaan äkkiä pari koetta lisää ja se on valio, ja sitten päästään sm:iin ja vaihdetaan rallyyn ja ja ja... vaan eipä se niin mennytkään. Koko paketti hajosi ja tehtiin seuraavassa kolmessa kokeessa ihan pohjanoteerauksia. Siitä alkoi sitten 5 kuukauden kisatauko ja treeniputki. Kesällä treenattiin 2-3 krt/vk alkuun yksittäisiin liikkeisiin varmuutta takaisin ja myöhemmin kokonaiskuuksia. Syksyllä päästiin Maarit Hellmanin mielettömän hyvään oppiin, kun Kirkkonummen Kennelkerho on järjestänyt kerran kuussa valmennukset, jotka jatkuvat vielä nyt talvella/keväälläkin.

Tokokokeeseen mentiin tauon jälkeen vasta marraskuussa, ja siltä sitten napsahtikin jälleen hienolla suorituksella 1-tulos (284 p). Ja taas kuvittelin, että vielä yksi koe, niin vaihdetaan rallyyn... mutta kun ei. Se viimeinen ykkönen on kyllä niin kiven alla, ettei tosikaan. Paketti on pysynyt kivasti kasassa ja Myn osaaminen alkaa olla aika hyvää. Suurin ongelma on ylivire ja sen aiheuttamat lieveilmiöt ja keskittymisen puute, ja sitten niitä virheitä tulee. Millon minnekin, mutta yleensä se on kuitenkin ollut ruudun nolla, joka vie mahdollisuuden ykköseen. Pari kertaa se on ollut niin lähellä. Kerran mokasin itse, kun aloin siirtää Mytä ruudussa ja vielä väärällä käskyllä, joten nollattiin ruutu ja sen mukana ykköstulos, ja My olisi kuulemma ollut ruudussa - nippanappa. Ja viimeksi oli sitten jo todella huonoa tuuria kokeessa, kun edellinen koira pissasi ruutuun ja sen paikkaa vaihdettiin. Tämä ruutuvaihtoehto oli paljon vaikeampi, ja My eksyi ihan totaalisesti. Uskon, että olisi osannut sen alkuperäisen ruudun... tai jos se olisi mennyt maahan ekalla käskyllä kaukojen alussa (niitä ylivireen aihettamia typeriä virheitä), oltaisi saatu ne puuttumaan jääneet 8p. My oli kokeessa kuitenkin pääosin superhyvä ja virekin "ihan kiva". Tässä mennään nyt koe kerrallaan, mutta kun niitä kokeita on tosi vähän ja niihin on vaikea saada paikkaa. Päälle painaa kevät ja lämpö, sekä tuleva sääntöuudistus. Toisaalta, en nyt vielä heitä kirvestä kaivoon, ettei opeteltaisi uusiakin sääntöjä, aika näyttää. Vaikka ajatus on ollut vaihtaa sitten rallyyn.

Paljon muuta ei ollakaan treenattu tokon lisäksi. Muutama kerta käytiin syksyllä peltojäljellä, ja hyvin meni vanhasta muistista lähes vuoden tauon jälkeen molemmilla. Ja rakennusetsntätreeneissä on käyty mielenvirkistykseksi ja vaihtelun vuoksi jokusen kerran talven aikana.


Myn vuoden 2019 tulokset:
EVL1 299,00 Lohja 27.4.2019 (hieno!)
EVL3 200,50 Kirkkonummi 11.5.2019 (ruutu, kierto nolla, kaukot 5)
EVL3 220,50 Vantaa 24.5.2019 (ruutu 0, kaukot 5)
EVL0 155,50 Loviisa 9.6.2019 (kaikki päin peetä, liian kuuma)
EVL1 284,00 Vantaa 2.11.2019 (hieno!)
EVL2 247,00 Kirkkonummi 17.11.2019      (ruutu 0, luoksari 7)
EVL0 182,00 Espoo 26.12.2019 (ruutu, kierto, tunnari 0 - ylivireongelmia, jotka alkoi kierron nollasta)

ALOHYV 100 Vantaa 10.2.2019
ALOHYV RTK1 100 Vantaa 10.2.2019
AVOHYV 100 Lohja 9.3.2019
AVOHYV 87 Lohja 9.3.2019
AVOHYV RTK2 90 Vihti 19.5.2019

Lisäksi 15.9. käytiin Myn kanssa SBCAK:n järjestämässä luonnetestissä Helsingissä. Tuomarit Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää. Tulos 114p ++, hyväksytty. Pisteitä meni häiritsevästä vilkkaudesta - ai miten niin...!?

Terveyspuolelta mennyt vuosi oli Myn osalta merkittävästi parempi kuin edellinen. Mitään suurempaa ei ollut, käytiinkö kertaakaan lääkärissä paitsi hakemassa yksi carttis-kuuri syksyllä. Osteopaatilla on käyty vaihtelevalla tiheydellä, välillä ollut isompaa jumia esim liukastumisen seurauksena ja käyty 2vk välein muutama kerta, sitten taas menty 6-7 vk hoitovälillä. Sen pidemmäksi en ole uskaltanut venyttää.

Kittyn osalta sensijaan oli isompikin mutka terveyden kanssa, kun kesällä sillä todettiin sydämen sivuäänen voimistuneen selvästi. Sydänultra paljastikin sitten mitraaliläppävuodon ja siitä asti Kitty on syönyt kahta sydänlääkettä. Mutta koira itsessään on voinut hyvin, eikä oireile sydänvikaansa mitenkään. En ole rajoittanut sen menemisiä tai tekemisiä ollenkaan. Silmien kanssa oli keväällä ja kesällä ongelmia (vestistystä) ja niihin meni pari tippakuuria ja voidekuuri. Edelleen toinen silmä vuotaa hieman, mutta nyt on yritetty pärjätä Bepanthen tipoilla, kun lääketipoista alkoi tulla kortisolikiteitä sarveiskalvoon. Varsin pirteä ja reipas 11-vuotias se on, vielä vois ihan pennusta mennä. Treenit on kyllä Myn varjossa jääneet aika vähiin, mutta aina se on saanut jotain hömpätä.


Vuoden 2020 tavoitteet...
Pitää koirat terveenä! Olishan ne TVA ja RTVA kivat saada Mylle.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

RTK2 ja muita tuloksia

Edellisen hehkutuksen jälkeen alkoi sitten tokossa varsinainen mahalasku. Hienosti menneen kokeen huumassa ehdin ilmoittautua vielä kahteen kokeeseen, joiden ilmoaika ehti umpeutua ennekun ehdittiin käydä seuraava koe, johon olin jo ehtinyt ilmottautua ennen tuota ekaa koetta. Siitä se mahalasku sitten alkoi, ja kun kokeita oli 2vk välein. Kun yhtä liikettä yritti korjata, niin seuraava hajosi, ja lopulta meillä oli käsissä vain hajonnut pakka. Ei siis enää jatkosssa kokeita kun yksi kerrallaan. Nyt pidetään taukoa kokeista kesän ajan ja yritetään saada taas hommat kuosiin ja joku ajatus tekemiseen.


Ja ne tulokset:

11.5. Veikkola, tuomari Susa Berghäll. 200,5p 3-tulos. Ruudusta ja hässäkästä 0, koira sinkoili ihan mihin sattuu. Muut liikkeet meni kohtalaisen hyvin.

24.5. Ojanko, tuomari Susa Berghäll. 220,5 p 3-tulos. Ruudusta 0. Hässäkkä sentään onnistui jotenkuten, mutta meille putkahti maahanmeno-ongelma (luoksari, kaukojen vika vaihto, ja ruutu..!!), josta ropisi rutkasti pisteitä. Mm. hienoista kaukoista saatiin vaan 5:nen, kun ei tehnyt vikaa vaihtoa istu-maahan - käsittämätöntä! Sama ruudussa, ei kertakaikkiaan mennyt maahan. Sama toistui myös rotumestiksissä. Siinä on selvästi nyt joku klikki, kun vaan keksisi mikä. Treeneissä toimii kyllä.

9.6. Strömfors, rotumestis. Tuomari Pernilla Tallberg. 155p, ei tulosta.... Meinasin perua kokeen moneen otteeseen, että ei mitään järkeä. Mutta kun olin menossa kaveria kannustamaan kuitenkin, niin kokeillaan nyt sitten. Ja kun oli luvassa helteistä ilmaa, niin päätin, että jos kehässä mukanani on lahna matkalaukku, niin keskeytän. My kyllä tsemppasi, eli yritti kaikkia liikkeitä, mutta virheitä tuli tuttuun tapaan ja vielä vähän enemmän. Se vaan ei kykene ajattelemaan mitään, jos on liian kuuma. Ja seuraamisessa ja viimeisenä olleessa hässäkässä se ihan unohti, että oli jotain suorittamassa. Voihan My! Mutta ei ollut helpot olosuhteetkaan.

Sensijaan rallytokossa saatiin tulos helteisessä kelissä Nummelassa!
19.5. Nummela, tuomari Heikki Palosaari. AVO 90p ja RTK2. -10 tuli vasemmalle 360 käännöksessä, kun Myn peppu käväs kerran melkein maassa enkä sitä huomannut. Mutta mitä väliä, nyt kohti voittajaa! Ehkä joskus syksyllä, oikealla seuraaminen pitää saada varmemmaksi.

Nyt on sitten kisaaminen tauolla ja keskitytään kesä lenkkeilyyn, uimiseen ja ehkä hieman maltillisempaan, mutta tavoitteelliseen treenaamiseen. Tavoitteena on saada syksyyn mennessä sekä EVL taas kasaan, että rallyssa voittajan liikkeet eli lähinnä oikella seuraaminen haltuun. Jossain välissä pitää kyllä myös pitää ainakin parin viikon totaalitauko treenaamisesta.

Kolme sukupolvea. My 6,5 v, äitikoira Kitty 10,5 v ja mummokoira Jilla pian 13 v. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Rallytokon AVO-luokan korkkaus 9.3.

Viime lauantaina 9.3. kisattiin Lohjalla ensimmäiset AVO-luokan rallykisat Myn kanssa. Tuloksena 100p luokkavoitolla (Anna Klingenberg) ja 87p tuomarin palkinnolla "upea rata, koiralla on todella hyvä takapäänkäyttö" (Hannele Pirttimaa). Kyllä lämmitti mieltä molemmat.


Ekaradalla My oli hieno ja teki tarkkaa työtä. Tokarataa odoteltiin ainakin pari tuntia ja se oli aika rauhallinen jo siinä vaiheessa päivää mutten kuitenkaan uskaltanut kovin nostattaa sitä. Olisi pitänyt ehkä pikkaisen nostaa, välillä se oli hieman häilyväinen eikä ollut niin satalasissa mukana. Hienosti se silti teki. Saatiin -10p kun se uudessa "seiso-istu-maahan" liikkeesä ehti nousta lopussa istumaan eikä lähtenyt suoraan maasta liikkeelle. Se oli kyllä ihan oma moka, kun annoin käskyn mutten lähtenyt itse samantien liikkeelle - eli oma pää kävi vähän hitaalla. Enkä lähtenyt sitä uusimaan. -3p tuli, kun pyörähdyksessä se ei ekalla pyörähtänytkään ja jouduin siinä ihan minihetkeksi pysähtymään, kun yritin uudelleen. Sitäkään en lähtenyt uusimaan, eikä olisi kannattanutkaan. Yhdessä oikealle täyskäännöksessä sen peppu kävi lähes maassa, mutta siitä tuomari ei rokototanut. Ehkä se ei ihan istunut. Harmitti toki nuo typerät virheet, mutta toistaalta mitä väliä avo-luokassa. Ja tuomarinpalkinto ja kehut oli kiva positiivinen ylläri.

Nyt pitäisi jostain vielä kehittää se yksi AVO-kisa. Voittajan startti olisi tavoitteena syksyllä, mutta ei vielä nyt, kun oikealla seuraaminen pitäisi saada varmaksi ja yhtähyväksi kun vasemmalla seuruu.


My kävi taas osteopaatilla 6.3. ja lantio oli pysynyt suorassa ja muutenkin edellisellä kerralla löytyneet ongelmat olivat selvästi pienempiä eikä mitään uutta löytynyt, jes! Saatiin lupa riekkuja ja elää normaalisti - sekä treenata tokoa! Aksaan ei tietty palata, kun on se pohjevamma, nuljuluun kalkkeuma ja SI-nivelen alkava niverikko. Toki yritän välttää tokossakin juoksuttamasta sitä joka treeneissä ihan tolkuttomasti, mutta sitä juoksuttamista me nyt vaan tarvittaisi. Muutama treeni ollaan ehditty tokoa tehdä, ja niin ne liikeet vaan on tyystin kadonneet pikkumustan päästä -puff.... ei mitään osaamista ohjatussa, ei eteenmenossa, eikä oikein missään muussakaan. Toivotaan, että ne kuitenkin kohtuu pienellä vaivalla sieltä palautuisi.

Lisätään tasapuolisuuden vuoksi yksi kuva Kittystäkin. Kii on saanut humpata mukana, niin treeneissä kuin kisoissakin, mutta kisatavoitteita sen kanssa ei ole.


tiistai 19. helmikuuta 2019

Rallytokon alosta 2x100p ja RTK1

Myn kanssa kisattiin yli 2v tauon jälkeen elämämme toiset rallytokokisat 10.2. Vantaalla Ojangossa. 2 starttia, 2x 100p. Ekaradalla tuomarina oli Anna Klingenberg ja toisella Taru Leskinen. 


Ekaradalla ei aika riittänyt palkinnoille, kun keskityttiin menemään rauhallisesti (5 sai täydet pisteet). Kelpie kun alkaa niin helposti keulimaan, jos ei oteta maltilla. Tokarata oli hieman vaikeampi ja pidempi, ja siinä täysiä pisteitä taisi tulla vain 2 ja meidän aika riitti luokkavoittoon. Tuomarin kommentti: Tarkkaa työskentelyä.

Eka rata

Toka rata

My oli hieno. Mutta käytinkin halliin tultuamme n. tunnin sen vireen laskemiseen ja se piti sopivan matalan vireen aika kivasti loppupäivän. Nyt nokka kohti AVO-luokkaa. Kovasti jo treenataan myös VOI-luokan juttuja. Yhtäkkiä on iskenyt hirveä rallytokoinnostus. Paljon erilaisia tehtäviä, koirat tykkää kovasti ja vaihtelua tokon juoksuttamisiin. Vieläkään ei olla Myn kanssa juurikaan tehty tokon isompia liikkeitä.

Ex-tempore käytiin Salossa Jaana Karppisen rt-koulutuksessa, oli tosi hyvä! Ja sitten on käyty uimassa ja jumppaamassa. Puuterilumisen tammikuun jälkeen kelit on kyllä olleet nyt niin hirveät, että meidän lenkit on jääneet ihan minimiin. Vettä sataa, hanki ja polut upottaa tai on peilijäässä, tiet on peilijäätä tai suolakuraa.

Osteopaatilla My kävi jo toistamiseen. Lannealue oli aavistuksen vinossa, mutta ei ollenkaan niin pahasti kun ennen ekaa kertaa. Ja nyt alkaa paljastua sitten kaikkea muuta, kun pahin lantiovinous on saatu korjattua. Oli joku SI-niveleen tuleva jänne, iliopsas-lihas, pallea ja rintalasta. Ja kallon luutkin olivat kuulemma aivan kierossa. Seuraava aika maaliskuun ekalla viikolla n. 3vk edellisestä. Saa nähdä mitä sitten löytyy ja koska päästään harventamaan käyntejä. Ja mitä kestää jatkossa. Ontumaoireilua ei ole ollut, ja tuntuisi liikkuvan aavistuksen paremmin osteopaatin myötä. Lihasmassa on muuttanut muotoaan aksan jäätyä, on enemmän sellainen kestävyysjuoksijatyyppi, kuivan kesän orava. Ihan kamala ruipelo, jos suoraan sanotaan. 

Muistellaan kuitenkin vielä vähän lumista tammikuuta.



tiistai 6. joulukuuta 2016

Rallya ja Kitkaa

Paljon on taas vettä virrannut Huhmarin joessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Talvikin oli - ja meni, ja uusikin taas jo tuli - ja meni. Kuvia on tullut otettua jonkun verran, kun sain vihdoin ostettua uuden objektiivin. Bloggeri vaan tuntuu suttaavan kuvat, joten klikatkaa isommiksi.


Ollaan lähinnä treenattu, ja sitäkin aika laiskasti. Kisaaminen on ollut aika minimalistista lajissa kuin lajissa. Myn kanssa on tehty pääasiassa aksaa, lisäksi tokoa. Aiemmin syksyllä myös vähän hakua/ilmaisuja ja rallytokoa. Kittyn kanssa treenattiin syksyllä raunioita, tokoa ja rallytokoa, yksi haastava jälkikin ajettiin mielenvirkistykseksi. Sittemmin talven tullen lajiksi on karsiutunut pelkkä toko.

My on kisannut kahdet kolmosten agikisat. 25.9. KKK:lla (hyl, hyl, 12.92) Eka tulos kolmosista hei! Minun mielestä vaan 5:nen, mutta eipä tuolla nyt ole väliä. 3.12. Lohjalla saaliina oli hyl, 5, hyl. Vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta (kerpele!), muuten olis ollut nollarata! Myös hyllyradat oli pientä lipsahdusta lukuunottamatta tosi hyviä. Tuomarina Suomalaisen Jari, kivat ja tilavat radat, sopivat meille, vaikka haastavia irtoamisia ja paljon juoksemista olikin. Tuo 5-rata tuli videollekin, olkaa hyvä.


Lisäksi syksyn aikana tuli korkattua uusi laji: käytiin molempien kanssa rallytokokisoissa 20.11., kun oma seura sellaiset järjesti. Pieniä tyhmiä virheitä (sekä ohjaajan että koiran), Kittylle 89p ja Mylle 86p. Seuraavia kisoja ei ole suunnitteilla. Nyt keskitytään taas fiksaamaan rallytokon myötä levähtäneet seuraamiset kuosiin ja silleen...



Haaveilen, josko seuraavaksi sitten tokokokeeseen. Myn kanssa kun vähän tsemppaisi, niin pian sen kanssa voisi avoimeen mennä, mutta tuskinpa enää tänä vuonna. Kittyn evl-korkkaus siirtynee pitkälle kevääseen/kesään, mutta vielä se siintää mielessä, vaikka uusien evl-liikkeiden treenaaminen onkin aika rankkaa juoksuttamista. Siksipä tuosta rallysta jo Kittylle meinasin korvaavaa lajia.


Kittyn kanssa käytiin 9.10. yrittämässä toiseen kertaan raunioloppukokeen läpäisyä, mutta ei onnistunut tälläkään kerralla. Kitty ei saanut viidennestä maalimiehestä mitään hajua, joten se jäi meiltä löytämättä. Sen sijaan oltiin mukana Espoon joukkueessa voittamassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Porvoon välinen raunioiden Kaupunkiottelu 30.10., joka kisattiin Vantaan radalla Korsossa. Mielenkiintoinen kisa, joka käytiin sovelletuilla SPKL:n pera B säännöillä.

Kaupunkiottelussa Vantaalla

Kittyn poika Myn veli Kitka oli meillä lähes koko marraskuun hoidossa ja muutti reilu viikko sitten uuteen kotiin Vaasaan. Kitka tuntuu sopeutuneen uuteen laumaansa hyvin, toivottavasti saa sieltä hyvän loppuelämän kodin. Kitka on hauska, iloinen ja kiltti poika, joka omaa hirveän hyvän harrastuspotentiaalin. Ja valtavan söpökin se on. Toivotaan Kitkalle mukavaa uutta elämää ja paljon hyviä harrastuspäiviä!


Sisko ja sen veli, veljekset kuin ilvekset