Kesä mennä vilahti varsin haipakkaa, mutta eipä tässä ole ollut suurta raportoitavaa.
Kesäkuun ekalla viikolla oltiin jälleen pohjoisessa, ensin muutama päivä Luostolla/Pyhällä retkeilemässä ja sen jälkeen Saariselällä pelastuskoirailemassa. Ihan liian lyhyt aika taas. Kelit oli alkuun loistavat, +4 ja ajoittain satoi lunta(!), loppuviikosta kuumeni niin, että vikat päivät Saariselällä vietettiin lähes helteessä, puuh. Puolen metrin hangetkin ehtivät sinä aikana sulaa. Lunta oli kuitenkin reissun alussa niin paljon, että tuntureille ei ollut mitään asiaa, joten retkeily oli suoritettava alarinteissä ja kuruissa.
Isokurussa 3.6.2017
Pyhällä satoi lunta 3.6.2017
Saariselän treeneissä My treenasi kiintorullaa ja Kitty jälkeä. Myn rulla toimi hienosti (koko keväänähän me ei olla hakua treenattu), Kittyn jälki vaihtelevasti. Harhajälkitreenissä se lähti kaikille harhoille ja jäljennostotreeneissä se nosti kaikki jäljet tieltä poispäin, vaikka joka toinen olisi mennyt toiseen suuntaan. Itse jälkihän sillä kyllä sujuu.
Onnellinen jäljen päässä keppinsä kanssa
Kaunispäällä 8.6.2017
Kesäloma vietettiin ihan kotosalla, ei päästy edes merelle. Satsattiin sopivan viileiden kelien myötä metsälenkkeilyyn ja tehtiin pitkiä lenkkejä kotimaastoissa. Koirat kävi uimassa 2-3 krt viikossa ja kuumempien kelien aikaan parikin kertaa saman lenkin aikana, kun lenkki vei metsälammelta toiselle. Ja näiden uiminenhan ei ole mitään pientä kastautumista, vaan maanista ympyrän uimista niin kauan kunnes tulee kylmä tai lähden kävelemään pois lammelta. Mytä ei meinaa nykyään saada edes käskemällä pois vedestä. Kittyn uiminen on jostan syystä vähentynyt selvästi, johtuiko kylmistä säistä.
Syyskauden alettua on treenattu ahkerasti tokoa. Myn kanssa on yritetty keskittyä enemmän kaikenlaisiin muihin juttuihin kuin itse liikkeiden viilaamiseen. Tarkoitus olisi loppuvuodesta päästä starttaamaan voittajassa, vaikka osa liikkeistä on vielä ihan kesken. Kitty on hinkannut lähinnä evl:n eteenmenoa, kiertohässäkkää ja peruuttamista. Siinä sitä onkin, enkä tiedä oppiiko se ikinä sitä hässäkkää niin, että kykenisi tekemään sen heti ekayrittämällä oikein - melko turhauttavaa.
Kuva Caro Lassheikki
My agitreenitkin alkoi kesätauon jälkeen, ollaan taas uudessa ryhmässä ja sen lisäksi valkkuryhmän tuuraajina. Tosi hyviä treenejä on jo ollut. Ohjaaja on ollut hieman rampa, joten agikisaaminen on ollut tauolla koko kesän. Saa nähdä onko musta vielä kisaamaan, vai alanko kohta etsiä Pikkumustalle lainaohjaajaa.
Kuva Caro Lassheikki
Elokuun alussa oltiin extempore Padasjoella Espoon pelastuskoirien leirillä höntsäilemässä. My harjoitteli taas kiintorullaa, mutta jouduttiin palaamaan ihan alkuun ja homma meni vähän puihin. Osittain lainarullan vuoksi, koska olen hukannut meidän oman norskin - katastrofi! Kitty pääsi tekemään vain perjantain yöetsinnässä jäljennostotehtävän, jossa se lähes kilsan polkukävelyn jälkeen nosti jäljen hienosti ja ajettiin sitä varmaan 150m - väärään suuntaan. Nice. Mutta osasi se sitten hienosti ajaa sen jäljen myös toiseenkin suuntaan n. 1,5m korkeassa heinikossa/saniaisikossa.
Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.
My ja irtorulla
Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.
Musta liitää! Kuva Reima Mukkala
Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.
Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.
My alkaa pikkuhiljaa päästä kisaamaan, nyt on ostettu vihreä ja keltainen kisakirja!
Lauantaina 5.9. Uudenmaan piirimestaruus tokokoe Nummelan pesäpallostadionilla Veikkolan Koirakerhon joukkueessa. My starttasi näin siis tokouransa. Keli oli aamusta ihan hirveä, vettä tuli kaatamalla ja ukkosti. Alokasluokka oli viimeisenä vasta puolen päivän jälkeen ja onneksi sää selkeni hetkesi ja saatiin meidän suoritukset tehtyä ihan kivassa kelissä.
My oli hyvin rauhallisessa ja matalassa vireessä odotellessamme. Kehään meneessä jopa nostatin sitä, kun alunperin kuvittelin käyvän päin vastoin. Paljon tuli virheitä, mutta ei yhtään nollaa. Jonkunlainen aivopieru sille sattui seuraamisessa, kun hukkui ihan täysin ekan lyhyen suoran paluussa. Ekalla suoralla oli kovasti tapahtumaa sisältäen lyhyen juoksuosuuden, täyskäännöksen ja liike seis, joten eikö oikein päässyt kunnolla mukaan ja meni siitä sekaisin? Seuraaminen oli muutenkin aika kamalaa. Lisäksi pisteitä ropisi joka liikkeessä siitä, kun palatessani sen viereen, se nousi ennakoiden perusasentoon, tai siirtyi edestä sivulle hyppäämällä mua vasten. Kumpaakaan ei ole tehnyt ikinä, tosin edestä sivulle siirtyminen on sillä huono ja tekee siinä pompun, mutta ei nyt sentään rinnuksille ole ennen hyppinyt. Oliko liikaa intoa vai epävarmuutta? Noutokapulan pito meni hienosti, pientä kapulan pyörittelyä (mitä sitäkään ei normaalisti tee) josta -1p.
Mutta oikein kiva ilme sillä oli, pientä viilausta niin hyvä siitä tulee!
Paikallamakuu 10 oltiin ekana rivissä, meni hitaasti maahan, muuten ok
Seuraaminen 7½ huono, hukkui täysin ekan suoran paluussa. Loppua kohden paransi.
Liikkeestä maahanmeno 7 katsoin menikö maahan, tuomari rokotti tästä vartaloavusta+nousi ylös kun palasin viereen
Luoksetulo 8½ tuli normaalia hitaammin, ei edes tehnyt myyräloikkia, mutta hyvä eteentulo! Sivulle siirtyi pomppien ja minuun koskien
Kaukokäskyt 8½ nousi seisomaan kun palasin viereen
Noutokapulan pito 9 pientä levottomuutta otteessa
Estehyppy 8½
sivulle siirtymisessä hyppäsi törkeästi minua vasten
Kokonaisvaikutus 8½
Tulos: ALO1 171p 6/10 sija. Ja meidän joukkue voitti piirimestaruus kultaa! Tuomarina toimi Tuija Sere.
Sunnuntaina 6.9. agilitykisauran aloitus Lohjalla. Käytiin ostamassa kisakirja ja mittauttamassa pikkumusta ja samalla olin ilmoittanut sen yhdelle hyppyradalle (puomin ylösmeno kesken, siksi ei vielä agiratoja). Henri Luomala mittasi Myn 45,5 cm eli maxi ilman sen kummempaa ihmettelyä. Samaa olen itse mittaillut.
Rata oli ihan kiva, mutta ei kuitenkaaan pelkkää suoraa paahtamista. Joitain ansanpaikkojakin sinne kuvittelin, mutta ei My niihin mennyt. Se on kiltti ja kuuliainen ohjattava, joka kuitenkin irtoaa ihan kivasti. Paitsi sitten muurilla päättikin tulla perääni, kun itse vähän kiiruhdin ja rintamasuunta kääntyi ennenkun My hyppäsi. Sama pussilla. Ja kepeillä se on vielä herkkä mun liikkeelle, joten siinäkin virhe tuli varmaankin siitä, että minä lähdin jo rynnimään ennenkun My ehti päästä rytmiin (tästä on sanottu mulle niiiiin monta kertaa...). Ja itseasiassa videolta hidastuksena katsottuna Luomala nostaa käden 3-hypyn kohdalla (ja tuloslapussa lukee 5), joten olisiko koskenut pituuteen, kun selvästi joutuu askelta sovittamaan ennen pituutta (koska minä taas rynnin). Näkyy hyppäävän aika pää ylhäällä taas, hyppytekniikkaa pitäisi taas päästä tekemään, on ollut siitä n. puolen vuoden tauko.
Muita kuulumisia?
Kelpieleiriä vietettiin elokuun lopussa jälleen Hauhovissa sukulaisten voimin höystettynä muutamilla muilla kelpieillä. Ohjelmassa oli Kittylle peltojälkeä (oli se vaan hieno, vaikka välillä meinasi vähän keulia!), Mylle aksaa, hakua, ilmaisutreeniä ja tottista.
Äiti ja lapset leirillä
My on treenaillut nyt elokuun hakua, tokoa/tottista ja aksatreenitkin käynnistyi vihdoin elokuun lopussa.
Hakutreeneissä vihellettiin peli poikki jo alkukesästä asti riivanneen ylihektisyyden vuoksi, mikä lopulta johti malttamattomuuteen ja maalimiesten jättöön, ei pystynyt/halunnut haukkua, vaan jäi syömään heinää tai lähti jopa pois. Nyt on tehty viereenlaskua, että saadaan oikea mielentila maalimiehelle. Tehtiin ensin kolme treeniä pelkästään partioimalla, suorapalkalla virettä laskien ja tämä on toiminut loistavasti. Sen jälkeen on ehditty tehdä yksi treeni pistoina, ja vire nousi taas selvästi korkeammalle, mutta pystyi rauhoittumaan maalimiehillä! Eikä pistot kärsineet yhtään partiointitreeneistä. Erikseen on kokeiltu kolmeen otteeseen rullatreeniä, kenttätreeninä toimii! Saas nähdä siirränkö Myn sittenkin rullalle, kun vaikuttaisi että haukkuminen ei sille kuitenkaan ole niin helppoa. Virhearvio minun kohdalta, mulle se kyllä haukkuaräpättää... katsotaan.
Toko/tottistreenit ovat tähdäneet kisastarttiin tokon piirimestaruus kisoissa. Nyt pitäisi asettaa uusia tavoitteita, tekisi mieli jatkaa vielä alokkaassa TK1:n verran, että saisin kisakokemusta/rutiinia Myn kanssa. Tarvitaan paljon lisää tarkkuutta liikkeisiin, etenkin perusasentoihin! Mutta ohjelmistoon pitäisi saada myös ruutu ja törpön kierto. Törppöä on yhden kerran jo kokeiltukin. Ruutuakin, mutta Pen oli unohtanut kokonaan miten targetille mennään, joten ensin targetin vahvistamista.
Tottispuolella ollaan muutama kerta tehty nyt esteitä. Metristä on mennyt pienen tokokapulan kanssa aina 90cm:iin asti. Metrinen ylitettiin ekaa kertaa n. viikko sitten pelkkänä paluuhyppynä, kevyesti meni. A-estettäkin on tehty pikkukapulalla ja sekin menee, mutta tuppaa hyppäämään mennessä vähän korkealta alas.
Ampumista pitäisi päästä treenaamaan/kuuntelemaan paukkuja, koska My niihin nyt jonkun verran reagoi. Leirillä ammuttiin ja se selvästi otti niistä itseensä. Se joutui n. vuosi sitten remonttimiehen ajattelemattomuutta kuuntelmaan kotona naulapyssyn pauketta ihan lähietäisyydeltä, ja oli ahdistunut siitä. Saa nähdä saadaanko kuntoon vai ei, kuinka paljon jaksan nähdä vaivaa.
Agitreeneistä ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, parit treenit vasta ehtinyt olla. Kepeissä riittää kovasti työstämistä, kun ei malttaisi korkeassa vireessä keskittyä kunnolla. Oma liike häiritsee vielä aivan liikaa. Muuten se on kiltti ohjattava, mutta irtoaa silti kivasti, kun ohjaan kunnolla. Puomin ja A:n alastuloissa on edelleen target ja ylösmenokontaktin vuoksi ennen puomia pumpperi, joka toimii hyvin, mutta koska toistoja on vielä melko vähän (koko loppukesä jäi treenaamatta), en ole kokeillut vielä ilman.
Kitty ei ole pientä tokohumppaa lukuunottamatta päässyt vieläkään tekemään juuri mitään. 2vk sitten fyssarilla todettiin, että se on liikkunut todella etupainoisesti eikä ole käyttänyt/aktivoinut takapäätään kunnolla. Pidettiin 2vk tasapainotyyny-jumppakuuri ja kehitys on ollut selvä, nyt käyttää taas takapäätäänkin. Jumppia on jatkettava, mutta jospa se tästä kohta saataisiin treenikuntoon. Tokossa kun pitäisi päästä työstämään niitä uusia evl:n liikkeitä, mutta kun ne ovat juurikin niitä vauhtiliikkeitä, niin ei ihan vielä. Seuraamisia, jääviä, kaukoja on jonkun verran tehty, mutta kun ei niissä ole mitään ihmeellistä, niin eipä niitä jaksa hinkuttaa. Uutta pitäisi päästä opettamaan!
Aloitetaan Kittyn etujalasta, sitä on nyt hoidettu taas akupunktiolla Tammisalolla 27.10., auttoi. 6.11. käytiin Räihällä kuvauttamassa nivelet, odotetusti sieltä ei onneksi löytynyt mitään, mutta samat etujalan "kanitukset" Räihä löysi ja antoi hoito-ohjeeksi akupunktiota ja fyssaria. Koska Tammisalolle ei saa aikoja tälle vuodelle (edellistäkin jouduttiin odottamaan 2vk), vaihdettiin lääkäriä ja käytiin kavereiden suosituksesta viime tiistaina 11.11. Karoliina Nyyssösen vastaanotolla. Hän käsitteli koiraa hyvin fyssarimaisesti, löysi jumitusta rangasta ylimenoalueelta sekä vas.takajalasta lihaskireyttä (normaalia operoidulle jalalle). Lisäksi tosiaan vasen etujalka sieltä sun täältä jumia, ja lapojen välistä. Syyksi hän löysi biceps brachii:n (hauislihas), jossa tuntui kiinnikkeitä. Eli lihas on ilmeisesti saanut iskun ja tulehdusreaktion, jonka jälkeen on muodostunut kiinnikkeitä. Sitä hoidettiin akupunktiolla ja laserilla. Sen jälkeen jalka onkin taas venynyt ihan normaalisti. Karoliinan mukaan liikkua saa normaalisti ja agilityynkin saisi mennä tekemään matalia hyppyjä ja putkia. Ei kuitenkaan olla menty, Tammisalon mielipide oli ettei vielä marraskuussa ja haluan pelata varmaan päälle, ettei kuukauden päästä olla taas takapakkitilanteessa. Olisihan se hienoa, jos meillä vihdoin olisi jonkunlainen syy/diagnoosi, ja jospa se tuosta pikkuhiljaa paranisi... Varasin seuraavan ajan Karoliinalle joulukuun alkuun.
Kitty ei ole päässyt treenaamaan pikkutokoja lukuunottamatta vielä sen kummemmin. Kovasti sillä olisi intoa, ja se on muutenkin piristynyt hirveästi (sterkkako alkaa vaikuttaa eikä mieltä enää kiristä?) ja haluaisi riepottaa Mytä jatkuvasti. Hallivuorolla ollaan tehty seuraamista, jääviä, kaukoja ja tunnaria. Vihdoistaviimein alkaa tunnari toimia!!
Myn kanssa on tapeltu agilityssä lähtöongelman kanssa, ekaa kertaa mulla on koira jolla on lähtöongelma. Se ei karkaa, mutta se painuu alas "korppikotka-asentoon". Aluksi yritin vaan käskyillä, kieltämisellä ja vain oikeassa asennossa radalle pääsyllä, mutta nyt ollaan sellaisessa kierteessä ettei siitä pääse pois. Mulla menee hermot ja koira paineistuu ihan turhaan. Se ei todellakaan helposti paineistu, mutta tässä ollaan menty jo niin pitkälle. Nyt ollaan opeteltu "kurre"-temppua, katsotaan saadaanko siirrettyä se lähtörutiinin - kunhan se nyt ensin oppisi tempun. Jos ei, niin sitten My lähtee makuulta, vaikken haluaisikaan sitä.
Haussa ollaan tehty useampi treeni n. 8 piston rataa, vaikka pääpaino on ollut koko syyskauden maalimieskäyttäytymisessä. Syksyllä tehtiin ilmaisutreeniä lyhyillä matkoilla, mutta se ei tuottanut hirveän suurta tulosta ja näkyi pistojen laadussa. Nyt palattiin siihen, että palkkapurkki on näkyvillä ja mm antaa "hauku"-vihjeen (ei erillisiä ilmaisutreenejä enää) ja tämä onkin toiminut loistavasti, ei enää törkeile. Pistoja ollaan sitten jouduttu palauttelemaan, eli pääasiassa tehdään suoria pistoja, mutta väliin yritetään opettaa etenemistä myös L-pistoilla. Lisäksi mm:t saattelee Mytä löydön jälkeen eteenpän, josta kutsun keskilinjalle eli harjoitellaan "laatikon paluuta". Myn haku on siis varsin kivalla mallilla. Tottiksesta ei puhuta mitään...
Viime viikonloppuna penne Myllä oli eka "treeniviikonloppu". Lauantaina ajeltiin Niinun hallille katsomaan aksatreenejä ja hengailemaan. Pentu oli perin reipas, reippaampi kun äitinsä tuossa iässä. Hyvää lupaa.
Sunnuntaina vierailtiin kuikuilemassa Korrin Suskin vetämiä tottistreenejä Kaarihalleilla, ja sielläkin My oli mielettömän reipas. Illalla oli ohjelmassa ekat Espyn treeniryhmän treenit Ikean parkkiksella. Kitty yritti tehdä ilmaisutreeniä päätarkoituksena kaunis näyttöasento maassa. Myötätuuleen pistot ei vaan toimineet, vaikka matkaa ei ollut kun n. 20m. Ei lähtenyt, ei sitten millään. My teki ekat treeninsä "cross barking" tyyliin juoksemalla ristimuodostelmassa oleville figuille vuorotellen perin pätevänä. Suurin haaste oli maalihengillä saada se pysymään jalat maassa ja ymmärtämään syödä minikokoiset namit syliin kiipeämisen ja puremisen/nuolemisen sijaan. Penne oli taas kovin reipas. Se treenasi vasta viimeisenä ja oli koko treenin makoillut kiltisti ja tyytyväisenä autossa kevythäkissä.
Maanantaina oli Kittyn tottisvuoro Suski Korrin opeissa. Suurin osa ajasta keskusteltiin, ja sitten tehtiin vain "kentälletuloja". Tein ne lelulla, Suski kysyi että onko se aina tuollainen ja totesin sen olevan ihan hämillään. Jäähkälenkillä pistin käden taskuun antaakseni sille namin, ja voi kun sen silmät kirkastui. Ehkä se toimisi sittenkin namilla paremmin, pitää kokeilla vireen nostoa namia saalistamalla. Puolet ajasta käytin kyselyyn miten lähteä työstämään Mytä. Olin kuvitellut, että me käydään paljon kentillä leikkimässä ja luomassa sitä tunnetilaa, mutta ei Suskin mielestä noin pienen tarvinnut. Noh, aiotaan me silti yrittää käydä. Seuraamisesta kyselin ja kokeilin imutusta. Jestas se on pieni ja liukas, aika vaikeeta. Täytyy pohtia. Kittyn seuruu on rakennettu lähinnä perusasennon kautta namilla matalassa vireessä. Jaksaiskohan Myn kanssa yrittää sheippaamalla, vai meniskö nyt tolla imutuksella? Apuva.
Kittyn kanssa ollaan treenattu jonkun verran sivulletuloja ja kontaktinpitoa, mutta nyt se on vähän jäänyt. Pitää tsempata ennen maanantaista Mannerin treeniä. Yhden vinkin sain tutulta liikeestä vinoon jäävään perusasentoon eli heittää vasemmalla kädellä namin naksun jälkeen vinosti takaviistoon, josko se oikaisisi koiraa. Tuntui yhdellä kokeilulla toimivan, mutta tarvis kyllä apusilmät. Eli treeniseuraa kaivataan.
Kuluneella viikolla pentuja onkin ollut enää kaksi, ja lauantaina lähtee lopulta viimeinenkin omaan kotiinsa. My jää sitten ihan yksin, onneksi Äitikoira leikittää. Äitikoiralla vaan on ollut pieniä ongelmia leikatussa jalassa, turvotusta sisäreidessä ja yksi ilta se oli ihan kolmijalkainen. Tänään käytiin näyttämässä jalkaa Räihälle. Onneksi polvi on täysin kunnossa, syyksi paljastui lihasrevähtymä, joka ei mitenkään liity tai vaikuta leikattuun polveen. Nyt täytyy ottaa pari viikkoa iisimmin, vaikka jalka ei nyt olekaan enää oireillut.
Team Maiskiksen tämän vuoden leiri pidettiin 31.8-2.9. Inkoossa Västankvarnissa. Osa meni paikalle jo torstaina, me vasta perjantaiaamuna kun "virallinen" ohjelma alkoi. Pe-la oli ohjelmassa hakua Kaisa Hilskan johdolla. Sunnuntaina peltojälkeä Juha Korrin vetämänä.
Perjantaina aloitettiin teorialla, ja olipas hyvä keskusteluhetki. Kaisalla on niin hyvä näkemys kelpien kouluttamiseen haussa, lisäksi muutamia muita periaatteellisia ajatuksia. Tämän jälkeen tuli taas kerran fiilis "me ollaan tehty kaikki alusta asti ihan päin peetä". Tosin, kyllä me sitten treeneissä kuitenkin jotain osattiin.
Tässä pääpiirteittäin ajatuksia teoriaosuudesta:
Oikea mielentila. Kelpi osaa juosta metsässä reikä päässä nenä kiinni hyvin helposti. Eli alusta asti opetetaan koiralle oikea mielentila! Se ei pääse etsimään jos huutaa, riuhtoo ja silmät pyörii päässä. Jos tehdään hajunhakuja tai on näköapuja, niin niiden jälkeen koira käännetään pois, sille viskotaan maahan namia ja vasta kun se etsii nenä auki ja syö namit, se pääsee hommiin. Näin varmistetaan, että vire on vähän laskenut oikealle tasolle ja nenä on auki.
Kelpi lukee hirveän herkästi kroppaa, käytä sitä! Eli pistossa näyttö jää päälle niin kauan, kun koiran on se mahdollista nähdä, tai koira on uponnut tarpeeksi pitkään. Näytön suunta ohjaa koiraa, jos se meinaa lähteä kaarrattamaan eteenpäin.
Kun koira taas on uponnut riittävän syvälle, lähde liikkeelle > oma rintamasuunta ja kävelystä kuuluva ääni saa koiran kääntymään luonnollisesti pistolla eteenpäin. Jos ei käänny, kuten meillä, niin voi huutaa kädet suun edessä (suuntaa ääntä eteenpäin) keskilinjaa eteenpäin esim "hyvä". Ääni kaikuu puista niin, että koira kuulee sen edestäpäin ja kääntyy
Koiralle opetetaan alusta asti sitä mitä haku oikeasti on eli myös tyhjiä ja pistot sinne 50 ja yli! Jos koiralla on alussa pistot lyhyempiä, on niitä vaikea pidentää. Ja jos koiralla on aina löytö piston päässä, niin se oppii, että sitä se haku on, ja sitten kun tuleekin tyhjä, iskee koiralle epäluulo "ei tän näin kuulu mennä, mitä ihmettä!" (juuri kuten meille on käynyt).
Pistojen ei tarvitse olla piikkisuoria! 10-15m sektorilla kun koira etenee, niin hyvä. Jos koira ei etene tarpeeksi, mene sinne missä se kääntyi ja lähetä uudelleen kehoitellen "käy katsomassa, olisiko siellä kuitenkin" eli koira ajetaan eteenpäin (muista vartalon rintamasuunta!!) ja koira oppii, että kyllä sielä sitten kuitenkin on > sama visio kun sinulla, ole varma että siellä on, katso takalinjalle, näe pikku-ukkoja! ja haistele!
Tyhjät: koiraa kehoitetaan (ei käskytetä!) "käypä katsomassa tuolta, ai siellä ei ollut, no olisiko tuolla" eli ihan normaalia että aina ei löydy, mutta sitten toiselta puolelta voisi ehkä löytyä > tyhjät ja risteily syntyy ihan itsestään!
Yliheitot mukaan heti alusta asti. Muista oma linjaus ajoissa! Kun kutsut koiraa, niin kun se on 10 m päässä, käännä rintamasuunta sekä myös katse!! kohti piston suuntaa että koira ehtii focusoitua. Sillä pitää olla sama visio kun sinulla "tuolla se maalimies on!" Jos ei ole visiota, ei ole pistoa!
Pysy keskilinjalla, metsän puolelle ei saa mennä lähetyksillä. Muista myös, että keskilinjaa ei saa palata (pk/peha), eli jos menet eteenpäin koiran perässä (ilmaisu), mene metsän puolella ja palaa metsän puolella.
Ilmaisu: kiintorulla tai suorapalkka. Irtorullat eivät ole sama kun suorapalkka. Pitää tasapainoilla suorapalkan ja ilmaisun kanssa, niin että aina käy tarkistamassa tuleeko suorapalkkaa eikä ala oikoa kiintiksen kanssa, mutta ettei jää odottelemaan suorapalkkaa tai sekoile rullan kanssa takaisin.
Opettele pitämään liinasta päästä (10m) kiinni, ja irrottaa ei saa!
Rullakoiran Kaisa opettaa ensin metsässä menemään näytölle ja liinassa roikkuen. Sen pitää olla vahvin kaikista, suurin motivaatio, muuten mistään ei tule mitään jos pieni nyppäsy häiritsee koiraa!
Rullan luovutus eteen, ettei koira vahingossakaan pimeässä pääse tiputtamaan sitä missään (tosin omasta mielestäni Kittyn sivulle luovutus mutta rullaa sitkeästi ylöspäin tyrkyttäen toimii ihan yhtähyvin).
Peesariryhmä keskilinjalla pitää pysyä tiiviinä ja ohjaaja aina ekana > koira oppii vaikka tulisi takaa, että ohjaaja on kuitenkin aina se etummainen.
Haukkuvista sen verran, että haukun opetuksessa on maalimiehen rooli erittäin suuri! Pitää osata palkata juuri oikea-aikaisesti. Sarjojen epämääräisyys, määrää itse minkäverran haukkuja, ihmisillä on tapana taantua 5-kertotauluun. Vihjesana esim "jes" ajoitetaan haukkuun ja sitten vasta aletaan kaivella purkkia. Myös kesken sarjojen voi palkata. Opeta koira haukkumaan myös hengästyneenä. Jos ei tee sitä luonnostaan, sitä pitää treenata esim pyöräilyttämällä.
Ja ne treenit. En muista tarkaan pistoja jne. Tehtiin molempina päivinä kisamaiset suoritukset n. 100-120m hakuradoilla, en tiennyt mm paikkoja. Osa oli suorapalkoilla (ekaa kertaa 2 vuoteen!) ja osa kiintorullilla kisamaisesti pitkän liinan kanssa.
Ilmoittautuminen
Perjantaina oli hyvä keli, tuuli keskilinjan oikealta viistosti keskilinjaa eteenpäin.
oikealle etukulmaan, vastatuuleen (kun sinne halusi), eka pisto vinoon, uusi lähetys, pidin näytön päällä, löytö, ilmaisu, hyvä.
vasemmalle etukulmaan, kaarratti eteenpäin, lähetin uudestaan, piikki. Menin pikkaisen eteenpäin lähettämään, kalliolla "umpipiilo" kompostiverkko camo-peitettynä, arpoi siellä hetken ja ilmaisi sitten. Hyvä
oikealle tyhjä ihan ok,
vasemmalle yliheitto, ok
oikealle yliheitto, ei toiminut. Otin sivulle ja lähetin uudestaan, ok.löytö, suorapalkka.
...
....
....en muista miten jatkui, mutta jatkui ja joku löytö oli vielä ilmaisulla.
Sain kommentteja, että yliheittojen ajoitukset oli hyvät! Pistoissa keskilinjalla lähetyksissä pitää muistaa pitää se rintamasuunta koko vartalolla oikein ja näyttö päällä. Ja näytöillä liinan päästä kiinni. Hyvä treeni, tosi vaikea miettiä pistojen paikkoja eikä meinannut usko riittää, että oliko koira uponnut tarpeeksi syvälle jne. Se kun ei vielä etene tarpeeksi, niin pistot on aika kapeita ja niitä pitää tehdä paljon. Ohjaaja ei vielä osaa hahmottaa aluetta ja pistojen paikkoja. Koira läähätti ja ehkä väsyikin, mutta ei näkynyt työskentelyssä.
Lauantaina meidän treenivuoro oli iltapäivällä, satoi, mutta tuuli oli kohtuu reipas... ties mistä eli osittain sama suunta kun perjantaina, mutta välillä tuntui, että tuuli keskilinjan suuntaisesti eli takatuuli. Jatkettiin samalla alueella, mutta hieman edempää. Meidän rata oli kuulemma 120m pitkä, treeni jotenkin näin, tai sitten ei ollenkaan sinne päinkään... ei voi muistaa. Tuntui että hinkkasin hirveän tiheesti ja pistoja tuli tosi paljon, koira kyllä jaksoi hyvin!
oikealle, ihan hyvä, tyhjä.
vasemmalle, lähti kaarrattamaan. Uusi lähetys, korjasin rintamasuuntaa vasemmalle alueen ulkopuolelle, jollon koira oikeni ja teki hyvän piston.
oikealle yliheitto, myöhässä, lähti kaarrattamaan. Otin sivulle ja uusi lähetys, nosti etukulman maalimiehen > ilmaisu.
vasemmalle tyhjä
oikealle yliheitto, myöhässä mutta meni jotenkin (kai)
vasemmalle yliheitto..? löytö kiven päältä, suorapalkka
oikealle ok lähtö, mutta työskenteli taaksepäin. Sain käskyn huudella eteenpäin > koirakin kääntyi.
vasemmalle yliheitto? myöhässä, teki ihmeellisen koukkauksen 20 metrissä taaksepäin, palasi lähetyslinjalle ja hyöri. Maalimies! Ilmaisu ok, kisamainen suoritus eli otin sivulle, mm palkkasi kun annoin luvan. Hienosti se juoksi nenä auki!
Oikealle lähetyskohta suon yli, kiemurteli ja ei edennyt tarpeeksi. Lähetin uudelleen, nyt ok. Löytö ja suorapalkka.
Koska alueen hahmottaminen ja pistojen paikkojen miettiminen vei aikaa ja epäröin oliko koira käynyt tarpeeksi, lähettääkö uudelleen vai yliheittoon, olin yliheitoissa kokoajan myöhässä ja se sitten taas kostautui pistojen laadussa. Kamalan vaikeeta, mutta koira oli ihan pop! Nyt pitäs vaan löytää kavereita treenaamaan!
Sunnuntaina sitten peltojälkeä Juha Korrin teorialla ja ohjauksessa. Muistelmia teoriasta:
Namiruutu ok, Juha ei jaksa tehdä sitä vaan tekee suoraan jälkeä. Alkutreeni nurstilla, koira ei näe askeleita, ohjaaja näkee. Namit piilotetaan, vaihdellen askeleen kantaan, keskelle ja kärkeen > koira oppii "imemään" koko askeleen.
Askeleet alunperinkin normaalisti eli ei peräkkäin ja ei kiinni vaan irti toisistaan, myöhemmin askeleita pitää myös pidentää ettei aina kävele omien askelpituuksien mitoilla
"Nypytys": koira opetetaan olemaan tarkka. Jos askeleelta meinaa siirtyä väärään suuntaan, pantaan pientä terävää nypytystä ja näytetään kädellä oikea askel ja löysätään liina. Pentua siis ohjataan alussa, myöhemmin näyttävä käsi pois, kun koira nypytyksestä osaa itse korjata nenän suunnan oikein. Nypytystä voi myöhemmin käyttää kulmien opetuksessa tai kun koira hairahtuu häiriöistä tms jäljeltä.
Ruokaa joka askeleella ja jäljet tarpeeksi pitkiä (jopa 100m). Kun koira osaa ilman nypytystä jäljestää, voidaan tyhjiä alkaa lisäillä ensin yksittäin. Sitten yksi kahden tyhjän+yksittäisiä. Sitten kolme+yksittäisiä jne. Ja kun osaa mennä pidemmät yksittäiset ilman minkäänlaista temponvaihtelua, voi vasta siirtyä lisäämään taas tyhjiä. Kun menee 8-10-15 jne tyhjän pätkät, voi suoraan alkaa lisäillä enemmän. Tähän vaiheeseen voi mennä vuosikin.
Sitten vasta kulmia jne.
Juha opettaa melko tuoreilla jäljillä kun ei jaksa vanhentaa.
Esineet opetetaan ensin erikseen, koira makaa esine etujalkojen välissä ja tuijottaa esinettä. Palkka esineelle koiran tuijottaessa, ei saa kääntää päätää kohti palkkaa!
Meidän treeni: metsäjälkityyppinen jälki pellolle. Heinä oli kohtalaisen lyhyttä ja ajoittain harvaakin, maa tiivistä ja suht kuivaa. Meinasin tehdä U-mallisen, mutta sitten tajusin, että menen ehkä liian läheltä toista jälkeä, niin päätin suht alkuun tehdä kulman ja siitä lievästi terävän kulman takaisin, joten ei sitten ihan helppoo aloitus. Loppu sitten suht. suoraviivaista ja pari kulmaa. 6 keppiä. Jälki sitten vanheni ruhtinaalliset 3 tuntia. Voimakas tuuli tuli lounaasta/lännestä eli alkupätkä oli myötä/sivutuulta ja loppusuora voimakasta vastatuulta.
Yritin jäljennostoa n. 5m päästä, tiesin muka missä jälki menee, mutta loppujen lopuksi vaikka näkee alkumerkin ja sen mihin suuntaan kävelin, oli mahdoton sanoa millon koira olisi nostanut jäljen, kun ei se sitä selkeästi tehnyt. Ihan pipariksi meni. En sitten tiedä nostiko sen lopuksi, oikaisi vähän ekan kulman, mutta sekavasti häröillen mentiin suuntana terävä kulma. Koira kyllä kaahoili ja söi heinää, eli mielestäni ei oikein jäljestänyt. Viimeistään terävässä eksyttiin sitten ihan kokonaan... Käveltiin nostamaan jälki suoralta missä tiesin sen kulkevan eli sen missä terävän jälkeen oikaisi kohti itää. Nyt nosti selvästi jäljen ja kohta nousi eka keppikin, jihaa, koira oli jäljellä! Jäljestys oli alussa aika reipasta mutta ihan kohtalaisen tarkkaa. Kulmasta meni yli ja jarrutin, korjasi itse jäljelle. Tokan kepin ilmaisi hienosti. Toinen kulma meni vielä enemmän yli, päästin eikä vaan korjannut, olisi jatkanut hinaamista eteenpäin. Annoin hakea, mutta olin silti ohjannut. Löytyi se jälkikin sitten lopulta. Kolmas keppi taas hienosti ilmaistu. Vika suora meni yllättävän hienosti ja matalalla nenällä ottaen huomioon voimakas vastatuuli. Juuri n. metri ennen loppukeppiä pölähti jäljen vierestä lintu ja koira pomppasi metrin sen perään. Odotin vaan, että palasi jäljelle. Tovi siinä meni touhutessa ja sitten se olikin jo esineellä... hyvä ilmaisu. Sai siis lintuun reagoimisesta kepin palkaksi.
Jos olisin ollut kaukaa viisas, en olisi ottanut jäljennostoa vaan vienyt jäljen alkuun paalulle, kuten oli aiemmin peltojäljillä tehty, että oltaisiin saatu jäljestettyä kunnolla koko jälki. Mutta enhän voinut arvata, että alku meni sellaiseksi sähläykseksi, kun ei se ollut ennen niin huonosti jälkeä nostanut.
Juhan kommentit: metsäjälkikoiraksi se jäljesti riittäävän syvällä nenällä ja oli tosi hyvin ja tarkasti jäljen päällä. Peltojäljelle se ei riittäisi. Esineisin sillä on tosi hyvä motivaatio, ilmaisut oli hyviä. No niin oli, eikä uskoisi, että vielä kuukausi sitten tuskailin niiden kanssa!! Mutta sitten se jäljennosto ja kulmat, jäljen hukkaaminen jne... joko koira nostaa jäljen ja jäljestää itsenäisesti (ohjaaja ei tiedä missä jälki) tai sitten ohjaaja tietää missä jälki menee ja ohjaa koiraa ajoissa pysäyttämällä yms. Ei tollaista "missähän se saattaisi mennä" ja yritetään ohjata koiraa muttei oikein tiedetä missä jälki. Jep, se alku oli ihan kaamee... hävettää.
Keskiviikkona oli kouluttajakoulutuksen hakuosuuden viimeinen kerta. Meitä oli jälleen vain 3 ja oltiin Siikis2:lla. Teemana oli erilaiset maalimiehet ja valitsin treenikohteeksi liikkuvan maalimiehen. Ei olla koskaan harjoiteltu liikkuvaa, seisovaakin suht vähän, mutta se on toiminut tähän asti ihan hyvin. Mietin, että liikkuvaa on vaikea tehdä irtorullalla, joten tehdään kiintiksellä.
Tehtiin pistoja, figut jossain 30m niin että näin mitä tapahtuu. Alue oli tallaamaton, figut kiersi kaukaa. Hyvin lähti pistoille siitä huolimatta. Ensimmäinen seisova irtorulla jalkojen päällä noin niinkun muistin virkistämiseksi. Kii oli hypännyt vasten ja otti kiintorullan, äh. Toiselle lähtiessä näki figun ja otti rullan n. 10m päässä, pöh. Pyysin figun piiloon puun taakse ja lähtee liikkeelle vasta, kun koira on ihan lähellä. Tämä ok.
Kolmas samalla tavalla mutta taas juoksi rulla suussa figua kohden. Yritin uutta lähetystä ja taas otti parin metrin päästä. Tällä figulla oli irtorullia, niin otin sitten koko kiintorullan pois kaulasta ja tehtiin kuten ensimmäinen eli seisova piilossa irtorulla jalkojen päällä. Keepis pysähtyi taas 10m lähetyksestä ja yritti sitkeästi ottaa kaulastaan kiintorullaa jota ei siinä enää ollut, oli kovin hölmistyneen näköinen, wtf. Pari kertaa sain lähettää ennenkun tajusi mennä taas maalimiehelle asti, hyppäsi vasten ja oli jumpannut siinä tovin ennenkun tajusi alkaa etsiä irtistä.
Koska toisen puolen figulla ei ollut irtiksiä, otin varmanpäälle ja figu piiloon puskaan kyykkimään. Se meni taas ihan mallikkaasti kiintiksellä. Otettiin toiselle puolelle vielä viides seisova irtorullalla ja se onnistui, mitä nyt hyppi taas vasten.Voihan Ketkupelle. Sama ilmiö on havaittu Risalla liian "läpinäkyvissä" treeneissä, kun liian fiksut koirat oikovat. Ketkupellet. Palaamme siis vahvistamaan seisovaa irtiksillä ja siitä sitten niitä liikkuvia täytyy myös työstää irtiksillä, ei auta. Ja muutenkin pidetään nyt tiukka irtiskuuri.
Torstaina yritetiin sitten paikata ketkuiluja irtistreenillä. Histan mastolla, tallaamaton alue, ei paljon tuullut. Pistot 50m, figut pikkaisen kesilinjaa eteenpäin lähetyskohdasta. Seisovat, irtorulla jalkojen välissä n. nilkkojen kohdalla. Voihan ketku. Tyypit oli Kittyn lempparityypit, se hyppäsi vasten, ei etsinyt irtorullaa vaan otti kiintistä, vaikka se oli niin tiukalla kun sen sai. Kaikki metkut se kyllä keksi... Juoksi ihan hulluna, tein pari yliheitolla jättäen sen 5m keskilinjan taa ja juoksi sillon vielä lujempaa. Pelkäsin jo, että se saa kohta lämpöhalvauksen, sen korvanlehdetkin oli ihan punaiset treenin jälkeen. Otettiin sitten vielä ihan lyhyellä matkalla seisovaa irtorullalla niin, että näki kun rulla pistettiin jalkojen väliin, mutta kun ei. Ketkis. No, päätin sitten, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Palataan normitreeniin eli pistotreeniin, istuvia, kyykkiviä, makaavia irtorullilla eli palautellaan se irtorulla taas muistiin, se pitää etsiä! Piste. Otetaan vaikka kiintis pois kaulasta, jos ei muu auta. Ja sitten lisätään satunnaisesti seisovia joukkoon. We'll see...
Tiistaina sain vihdoin väkerrettyä hyppysuoran pihalle ja aloitettiin "aksatreenaus", jihaa!
Viimein tuli myös tieto syksyn koulutusryhmistäkin ja voi pettymysten pettymys, kun Juha ei koutsaakaan meitä enää, vetää vaan leikkikouluja :( Olemme Oinosen Sinin ryhmässä, aiemmin Sini on koutsannut mm. maajoukkueeseen jälleen päässyttä Rajaheimon Anua. Harmillisen hankalasti treenit alkavat jo klo 17, mitenhän me muka ehditään sinne, kun normaalisti olen siihen aikaan vielä töissä?? Treenit alkavat kai 3 viikon päästä, sitä ennen pitäisi saada keepis hyvään kuntoon ja käydä vielä fyssarilta kysymässä joko uskaltaa aksata. Onhan se toki kaahannut hulluna metsässä ja pistotreeneissä, mutta silti...
Keskiviikon kouluttajakoulutuksessa teemana oli hallinta. Koska meillä hallinta on siinä kunnossa, ettei sitä ole tarvetta hinkata, halusin kokeilla nk "virpomista". Eli koiraa hetsataan maalimiehillä ja hallinnassa pitää pysyä, jos ei pysy, palkka (figu) poistetaan ja vasta hallinnan kautta pääsee hommiin. Virpomista voi tehdä monella tavalla, alueelle tullessa, keskilinjalla lähetystä odottaessa, yliheitoissa koira keskilinjan toisella puolella odottamassa jne. Ja maalimies juoksee ja piiloutuu vasta viime hetkellä tai niin että hilluu hetken ja piiloutuu ennenkun koira päästetään.
Me tehtiin ensin hallittu radalletulo (seuraa tässä aina kuin laama eli a-h-d-i-s-t-a-a). "Tuomarin tervehdyksessä" ei mitään ongelmaa koska istui sivulla, tärisi ja patosi metsään tuijottaen. Maalimiehet hilluivat hieman yksitellen jossain 10-15m päässä ja piiloutuivat sitten. Me odotettiin keskilinjalla lähetysasennossa, Kii vaan istui ja patosi, ei elettäkään että olis lähtenyt. Eka lähetys ei onnistunut, koira oli kuin kalikalla päähän lyöty "what?!?, totako mun pitää muka hakea??". Lähetyskin oli kuulemma ollut huono hutaisu. No, toisella lähti ok.
Sitten alkoi ymmärtää, yhteensä 3 figua ja kaikilla ok, ei elettäkään ilman lupaa lähtemisestä, mutta kyllä se patosi ihan hirveästi! Kiintiksellä tehtiin, nyt en sanonut "käsi"-käskyä rullan luovutukseen ja tosi hienosti se kurotti sitä käteen ylöspäin. En myöskään kääntänyt rintamasuuntaa koiraan vaan kipitin keskilinjaa eteenpäin. Tokalla jäin myös siihen asentoon ja näytölle lähettäessä koira kurvasikin väärälle puolelle! Hohhoijjaa! :D Pitää siis harjoitella sitäkin, että osaa mennä oikeaan suuntaan, vaikka minä olisin väärinpäin.
Tällaista virpomista meidän ei tarvitse treenata, mutta yliheittoja voisi tehdä näin. Toisaalta mielummin teen niitä risteilykurssin tyyliin, jos ryhmä vielä uusitaan/jatkaa.
Sunnuntaina taas taajamaetsintää omassa ryhmässä. Oltiin Espoon kirkon parkkiksella joen varrella. Todella hautova ilma, mutta niitä luvattuja ukkosia ei vaan tullut. Tuuli tuli - millon mistäkin suunnasta, jos tuli. Porukkaa kulki tällä alueella hieman enemmän kun viimeviikkoisella, meille piti olla pientä haastetta. Ja sitä haastetta tosiaan oli. 10 henkinen pakistanilaispakolaisperhe (tai mikä lie) palloili ihan koko meidän treenin ajan meidän tiellä sotkemassa hajut, eli olipa todella haastavaa. Kii oli ihan jäljestysmoodissa, kaikki figut olis jääneet, jos ei oltaisi jääty hinkkaamaan. Ja silti vaikka se sai hajun, se ei olisi halunnut lähteä työstämään niitä vuohenputki ja nokkospöheikköihin. Neiti hienohelma. Kaikki saatiin kuitenkin työstettyä suurella työllä ja työntämisellä, mutta vaikeeta oli. Paljon tarttee treenata. Kakkosella Kii työsti myös lauenneen rullan, ihan ilmaisi sillä, jes! Rulla on nyt roikkunut aika alhaalla, pitää nostaa vähän ylemmäs, koska laukesi toisenkin kerran treenin aikana.
Muuten ei olla tehty niin yhtikäs mitään. On pitänyt työstää keppien ilmaisua, mutta kun ei, laiskottaa vaan. Kerran tehtiin pientä tottispätkää pihalla, mutta that's it. Laiskaa.
Tai no joo, ollaan me vähän treenailtu kaukokäskyjä (m-s) ruokakupilla. Saan vielä katua, että opetin sen "nolo"-tempun, tarjoaa ylösnousun sijaan pelkkää noloa, saas nähdä nähdäänkö joskus tokokokeessakin moinen nolous... Onneksi avoimen istumaanousu sentään sujuu ilman nolosteluja.
Ja Silakalla alkoi sulkasato, Furminatorille olis hommia. Kohta se on taas kalju. Jospa se sitten muutaman kuukauden päästä tekis sen juoksunkin, huisaa.
Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen ex-tempore maalle Klamilaan loman alkajaisiksi (talviloma). Lauantaina tehtiin pientä pihapiirietsintää (irtorullilla) liitereistä, vanhasta saunasta, huussista, liiterin katolta, peräkärrystä, halkokatoksesta. Kaikki oli ihan piis of keik, eli kyllä huomasi nyt miten koira on kehittynyt kahdessa vuodessa. 2010 kesällä harrastettiin vastaavaa toimintaa Ärriäisten kanssa ja kyllä sillon sai vähän enemmän tehdä töitäkin löytöjen eteen.
Liiterin perukoilta löytyi myös vanha teinivuosieni Helkama Kaunokki, joka pienen pesun ja renkaiden pumppauksen jälkeen oli valmis käyttöön! Käytiin kokeilemassa pieni fillarilenkki rantaan, missä Kii pääsi myös uimaan. Selvittiin fillaroinnista hengissä. Toin pyörän kotiin ja nyt pitäisi sitten alkaa fillaroittaa keepistä, kunhan käydään silmäkontrolli vielä.
Sunnuntain hakutreeneissä en uskaltanut kaahauttaa silmäpotilasta (ei se kipeä kuitenkaan ole) niin tehtiin pientä ilmaisutreeniä. Pistoja kun ei olla tehty kohta vuoteen, niin kaksi ekaa meni hieman kaahauksen puolelle, kun suorat pistot olivat hukassa. Figut oli lähellä n. 10-20m, mutta kiituri kaahasi niistä ohi. Kiintorulla siis, 1mm normaali: oli kiipeillyt ensin syliin, toinen sadeviitassa: oli hyppinyt päällä, kolmas sadeviitassa ok, neljäs seisova maastovaatteissa puunrunkoon nojaten ja keepi ei meninannut löytää/paikallistaa! Löysi sitten, etsi jaloista rullaa ja kun ei löytänyt otti hienosti kiintiksen. Kaikki ilmaisut oli hyviä kunhan ensin muisti miten kiintis löytyy eikä kiipeillyt syleihin. Kiintis kulkeutui myös tosi hyvin sivulle ja nosti pään ylös rulla suussa, jee!
Kuukauden tauon jälkeen päästiin Veikkolan hallivuorolle! Sitä ennen käytiin synttärirundeilla metsässä Ärräläisten kanssa, Rii kun juhlistaa synttäreitään vuorostaan huomenna. Ja ennen hallivuoroa tehtiin pihalla pientä ilmaisutreeniä. Eka meni hienosti, hirrrrveellä vauhdilla. Toiselle etsinnälle lähdettäessä keepi kurvaili hetken ja kiljaisi yhtäkkiä ja pomppi oikea takajalka ilmassa kovin surkeena. Mielestäni mitään ei käynyt, törmäystä, liukastumista tms enkä löytänyt tassusta mitään. Hetken perästä se laski jalkaa alas ja kohta olis tohottanut kun ei mitään. Kytkin sen ja lähdettiin poimimaan figu pois piilosta, en uskaltanut päästää sitä enää kaahaamaan. Ja se veti hihnassa kun ei mitään, eikä pihalla nähnyt liikkeessä mitään vikaa. Sisälläkin sitä yritettiin katsoa, välillä näytti että kevensikö, välillä ei. Ja kun ei siitä ottanut mitään tolkkua, kun se oli niin tohkeissaan siitä hallista. Mutta en sitten uskaltanut ottaa mitään rajua, joten keepi ei päässyt suureksi pettymyksekseen aksaamaan :(
Tehtiin seuruuta, oli kyllä aika mainio. Perusasennot oli vähän vinoja tai huonoja. Nyt se muisti istumisen! Yritin ottaa eteentuloja liikkeestä maahanmenon kautta, lyhyellä matkalla ok ja välillä jopa ilman apuja, mutta pidemmällä matkalla alkaa kaartaa sivulle tuloa enteillen. Hirveästi toistoja toistoja toistoja vaatis. Sitten ihan vaan noudon luovutuksia. Siinäkin tuppaa vähän vinoon, mutta on parempi kun eteentulo.
Tehtiin myös Ärräläisten lusikoilla pientä esineilmaisua, mutta tähän ei meinannut maltti riittää sitten millään. Ja liian vähän on vielä vahvistettu yksittäisen esineen ilmaisua, joten sitä pitäisi jatkaa kotona. Sehän jäi kesken sillon, kun tauti paheni.
Tänään sunnuntaina menin piiloon pitkissä yhdelle koirakolle ja sen jälkeen oli sovittu Ärrien kanssa rullasulkeisia. Kii teki ensin pienen lumivalli-liinaetsinnän kiintiksellä, aika hienosti. Sitten toisella kiekalla rullasulkeisia seisovalle ja vähän liikkuvalle figulle. Rullan tuontia ja pitoa vahvistettiin "käsi" käskyllä, hyvin toimi. Näytölle otettiin figulta käsky "maahan" ettei keepi hypi päälle ja figu voi silti seistä, ja sehän toimi loistavasti ja pitää ottaa käyttöön. Mietin, liittäisikö siihen vielä purkin heiton, jos keepi siitä yhdistäisi liikkeen ja palkan. Ilmaisuissa keepi alkoi oikoa ja ennakoida eli otti rullaa jo mennessä metri ennen figua, koska "tämä nyt vaan on niin typerää hommaa" ja "tiedänhän minä tän". Otettiinkin sitten lopuksi vielä yksi pikkaisen liikkuva figu "piiloon" lumikasan taa.
Ennen treeniä odotellessa tein pari tasamaanoutoa, ja molemmat oli tosi hienoja. Palautus laukalla (hitaahkolla tosin) ja luovutukset ihan kohtalaisen suoria. Kotona sitten tehtiin vähän seuruuta, oikein kivaa! Liikkeestä istuminen oli taas unohtunut. Nyt otin luokse eteentuloa maahanmenosta, jospa ketjuttaminen auttaisi hahmottamaan millon tullaan eteen eikä sivulle. Keepi oli kovin epävarma ja hidas ilman apuja, mutta avuilla ok. Matka oli lyhyt. Lopuksi muutama nouto lisää, mutta nyt tuli ravilla jolkotellen, joten lopuksi pari vauhtinoutoa patukkaan, mutta töitä sai tehdä että vauhti kiihtyi.
Lauantaina 3xHYL jälleen Viitasen radoilta Lohjalta. Tällä kertaa radat oli kuitenkin ihan järkeviä ja mentäviä, mutta me aina töpeksittiin. Kahdella ekalla radalla virheet tuli kepeiltä, jälleen kerran! A-radalla keepi ei nähnyt keppejä, ohjaaja söhläsi.
B-radalla sitten ohjaajan ajatus oli taas jo vähän etuajassa ja keepi sitä luki ja lipsui tokavikasta välistä. Molemmilla radoilla kävi sitten vielä niin, että pakka vähän hajosi, ja huolimattomalla ja laiskalla ohjauksella tehtiin tyhmät hyllyt, vaikka vitosellakin oltaisi varmaan palkinnoille päästy, ainakin A-radalla....
C-radan hyppärillä oli sitten koko hallin mittainen alkusuora "käyrä", jossa ei jäänyt monesta askeleesta kiinni, ettei oltaisi siitä selvitty, mutta niin se keepin nokka vaan kävi putkessa missä ei pitänyt. Ja tuli siellä sitten jotain huolimatonta säätöä myöhemminkin. Tällä radalla annoin keepille tilaa kepeillä (kuten kaverit ohjeistivat kahden ekan radan jälkeen), ja hyvinhän se pelittää kun en ole ihan kyljessä kiinni.
Mutta kaikkiaan hieman parempia ratoja, ei niin kamalan armotonta sähläystä, keepi kuunteli, kontaktit oli hyviä A:ta lukuunottamatta. Oli siellä radan reunalla jopa kehuttu meidän B-radan hienoa keinun kontaktia, ja kai puomiakin.
Se vaan pönöttää...
Sunnuntaina oli vuorossa pitkästä aikaa ihan "perus etsintätreenit", jotka kuitenkin typistettiin pakkasen (-15C) ja vain 3 hengen treeniryhmän takia ilmaisu- ja tienvarsi/lumivallitreeniksi. Oltiin Veikkolan kaarihalleilla missä lumikinoksia oli tarjolla ihan kivasti ja tuulikin tuli halleilta juuri sopivasti.
Kit teki ensin parkkiksella rullasulkeisia (kiintorullalla) keskilinjalta figuille molemmin puolin. Ensin yhdet normaalit kyykkivät, sitten semi-kyykyssä ja lopuksi kolme seisovaa (ekaa kertaa). Ei mitään ongelmia seisovissa, paitsi ekalla hyppäsi ensin vasten ennenkun otti rullaa. Jokaisella palautuksella muistuttelin "käsi"-käskyllä, että rulla pitää tulla ylös käteen, ja hienosti tuli! Kertaakaan ei sylkäisty ilman lupaa. Näytölle mentiin tuhatta ja sataa, pelkäsin jo, että kohta alkaa mopo keulia, joten lähdettiin varsinaisiin hommiin.
... ja pönöttää.
Tien vasemmalla oli syvä oja ja sen takana isot lumikasat ja niiden väleissä mäntyjä, joiden oksat roikkuivat mukavasti tuoden näkösuojaa. Yllättävän hankalaa oli keepin muistaa mitä liinassa hajuun reagointi tarkoittaa. Ensimmäinen meni vähän hakemisen puolelle. Figu oli vanhan piilon vieressä hieman korkeamalla kasassa. Kit sai hajun tielle, haki tien penkalta toiselle edestakaisin, palasi vasemmalle penkalle hajun puolelle, mutta ei lähtenyt rämpimään ennenkun vähän kehoitin. Kävi ja etsi, muttei löytänyt, tuli takaisin ja jouduin sitä vähän usuttamaan. Tällä kertaa figusta valui hajua alaskin ja keepi sen löysi, pikkaisen jänskätti miten käy rullan (kiintis), kun joutui rämpimään ojanpohjan kautta jyrkää lumirinnettä (n. 2m) kahlaten takaisin, mutta todella mallikkaasti rulla tuli "käsi"-käskyllä käteen.
Toinen figu oli tietä vähän eteenpäin korkean lumikasan huipulla ehkä 5m korkeudella maasta. Tämä meni selvästi jo paremmin, ei tarvinnut auttaa yhtään.
Pihalla vielä vähän frisbeetä ...
Vihdoin päästiin pitkästä aikaa lenkkeilemään valoisan aikaan, joten otin lauantain lenkille kameran mukaan. Aurinko oli tosin jo laskenut metsän taakse, joten vähän ovat pimeitä nuo kuvat. Keepi vaan pönötti joka kuvassa, vaikka oikeasti se juoksi ja pomppi hangessa minkä töppöjaloistaan pääsi. Sunnuntain lenkille päästiin auringopaisteessa, mutta oli niin kylmä, etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan.