
Tänään sunnuntaina menin piiloon pitkissä yhdelle koirakolle ja sen jälkeen oli sovittu Ärrien kanssa rullasulkeisia. Kii teki ensin pienen lumivalli-liinaetsinnän kiintiksellä, aika hienosti. Sitten toisella kiekalla rullasulkeisia seisovalle ja vähän liikkuvalle figulle. Rullan tuontia ja pitoa vahvistettiin "käsi" käskyllä, hyvin toimi. Näytölle otettiin figulta käsky "maahan" ettei keepi hypi päälle ja figu voi silti seistä, ja sehän toimi loistavasti ja pitää ottaa käyttöön. Mietin, liittäisikö siihen vielä purkin heiton, jos keepi siitä yhdistäisi liikkeen ja palkan. Ilmaisuissa keepi alkoi oikoa ja ennakoida eli otti rullaa jo mennessä metri ennen figua, koska "tämä nyt vaan on niin typerää hommaa" ja "tiedänhän minä tän". Otettiinkin sitten lopuksi vielä yksi pikkaisen liikkuva figu "piiloon" lumikasan taa.


Ennen treeniä odotellessa tein pari tasamaanoutoa, ja molemmat oli tosi hienoja. Palautus laukalla (hitaahkolla tosin) ja luovutukset ihan kohtalaisen suoria. Kotona sitten tehtiin vähän seuruuta, oikein kivaa! Liikkeestä istuminen oli taas unohtunut. Nyt otin luokse eteentuloa maahanmenosta, jospa ketjuttaminen auttaisi hahmottamaan millon tullaan eteen eikä sivulle. Keepi oli kovin epävarma ja hidas ilman apuja, mutta avuilla ok. Matka oli lyhyt. Lopuksi muutama nouto lisää, mutta nyt tuli ravilla jolkotellen, joten lopuksi pari vauhtinoutoa patukkaan, mutta töitä sai tehdä että vauhti kiihtyi.

"Nih!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti