torstai 29. maaliskuuta 2012

Juoksut

 27.3. Onnellisen tietämätön seuraavan päivän leikkauksesta.

No eipä jatkanut juoksujen siirtoa! Yöllä/aamulla alkoi juoksu. Tämä väli on nyt siis lähes sama, kun viimevuonna vastaava väli helmikuun juoksulle. Mutta nyt siis näyttäisi siltä, että just ehtii juoksu loppua ennen ensimmäistä jo varattua uintikertaa. Eli hyvä niin! Ja setillekin on hoitopaikka vanhemmilla, kun eivät ole missään reisussa. Keepiä kun ei nyt kyllä voi laittaa Sadulle juoksuevakkoon.
  • Ensimmäinen juoksuväli (30.11.2009-5.6.2010) 6 kk 6 pv (186 pv)
  • Toinen väli (5.6.2010-31.1.2011) 7 kk 26 pv (240 pv)
  • Kolmas (31.1.2011-7.8.2011) 6 kk 7 pv (187 pv).  
  • Neljäs (7.8.2011-29.3.2012) 7 kk 22 pv (235 pv)
 28.3. jalka vielä paketissa uikuttaa. Tuttavan tekemä juuri saatu villapaita kokeilussa.

Ensimmäinen yö leikkauksen jälkeen meni selvästi paremmin kun viimeksi, tai sitten nukuin vaan niin sikeästi etten kuullut uikutusta. Kerran heräsin, kun Kii nousi istumaan ja vähän jotain puhisi. Illala se kyllä yritti vähän uikuttaa ja olla surkea. 20 aikaan sai vähän ruokaa (nälkä oli hirveä!) sitten käytiin kakilla. 23 aikaan sai lisää ruokaa ja tehtiin iltapissat. Yön se oli kevythäkissä sängyn vieressä kauluri päässä.

Päivä on mennyt vielä ihan vaan makoillessa. Pari kertaa käyty pissalla, ihan kolmijalkaisena vielä menee, mutta nyt illalla kun aloin ottaa sitä häkistä, se jo laski vähän jalkaa maahan ja ulkona jos hidasti, meni neljällä jalalla ontuen. Mutta nyt otetaan oikeasti tooooosi iisisti.

 29.3. Noniin, mitäs leikittäis?! Villapaita on vähän unohtunut päälle... mutkun hän tykkää.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Leikkaus nro2

Koska polvi luksoi uudelleen, oli selvää, että lankaviritelmä ei ollut kestänyt. Nyt polvelle tehtiin ristisideleikkauksissa käytettävä TTA-tyyppinen leikkaus, jossa sahattiin irti sääriluun yläkulma, johon polven pystyside kiinnittyy, siirrettiin 4mm alas, ja muutama milli sivuun polven ulkosyrjälle. Tämä kirstää pystysidettä ja estää lumpiota liikkumasta liian ylös ja polven sisäsivulle. Ennen toimenpidettä Räihän oli kuitenkin siivottava polvi edellisen leikkauksen jäljiltä. Siellä oli kuulemma "kaikki hajalla" eli edellisessä leikkauksessa kiristetty nivelkapseli ja lihaskalvo revenneet tikeistä, jolloin nivelnesteet olivat valuneet haavan alle ja siitä seurasi se turvotus. Lisäksi lanka oli repeytynyt kokonaan irti kudoksista. Räihän mielestä tällainen "tuho" vaatisi todella kovan voiman. En tajua missä se on tullut, mutta siis n. 5-6pv leikkauksen jälkeen on jotain tapahtunut, sillon se turvotus alkoi. Ne oli ekoja päiviä kun olin itse töissä, Kit oli isossa häkissä päivän enkä usko että se on siellä riehunut. Mutta ei se ulkonakaan ole, kun mentiin pihalla vaan hihnassa. En ymmärrä.

Nythän nivelkapselit ja lihaskalvot on kiristetty uudelleen, ja ilmeisesti sama repeämisvaara on edelleen. Täytyy tosissaan ottaa ihan yliylivarovaisesti nyt, en vaan tiedä miten sen teen. Tyyppi kerää varmaan muutamassa päivässä sellaisen energian, kunhan tuolta pöllyistään selviää, että se on puoli sekunttia, kun se on heittänyt pari volttia...

Toipumisen pitäisi edetä ihan samaa rataa kun edellisessä leikkauksessa, eli parissa päivässä pitäisi alkaa käyttää jalkaa. Tikkien poisto on 12.4. ja sen jälkeen saa mennä uimaan ja fyssarille. Nyt on jo valmiiksi varattu pari uintivuoroa, kunhan nyt jatkaisi sitä juoksujen siirtoa.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Hyviä ja huonoja uutisia

Hyvät uutiset: keepin silmät on taas terveiksi tutkittu (P. Axelsson 24.3.)

Huonot uutiset: lankaviritelmät eivät kestäneet edes tätä toipumisaikaa keepin polvessa, joten uusi leikkaus on edessä huomenna keskiviikkona. :( Jotenkin niin tiesin ja arvasin tän. Täysin hukkaan heitetyt 3 viikkoa, mieli on aika maassa. Pieni suklainen joutuu taas kärsimään kaamean krapulan ja kivun.
Eilen sain niin selvästi kiinni lumpion sijoiltaanmenon, kun Kii venytteli eteisessä ja jäi seisomaan jalkaa roikottaen. Aivan selvä luksaatio, ja vielä uudelleen myöhemmin. Räiha halusi vielä kerran kokeilla itse, joten käytiin näyttämässä ja nyt se sitten onnistui häneltäkin. Todennäköisesti lankaviritelmä on hajonnut/irronnut jo sillon 5-6pv leikkauksen jälkeen, kun turvotus alkoi.

Polvi leikataan TTA-menetelmällä leikkaamalla pala sääriluuta ja siirtämällä sitä alaspäin, jolloin polven pystyside kiristyy. Nyt uskon itsekin, että ehkä siitä tällä menetelmällä vielä koipi saadaan. Toipumisaika on hieman pidempi, koska luun luutumiseen menee se 6 viikkoa. Mutta kuitenkin jo parin viikon päästä leikkauksesta tikkien poiston jälkeen saa alkaa käydä uimassa, fyssarilla ja pidentää kai kävelyjäkin. 3kk ehkä menee toipumiseen, mutta Kittyn fyysisen kunnon saavuttamiseen voi mennä pidempäänkin, koska nyt on jo niin monta viikkoa täyslepoa takana kennelyskineen ja ekan leikkauksen takia.

Painoa oli edelleen 13,85 kg eli sama kuin viikko sitten. Koira tosin näyttää levenneeltä, ehkä lihakset on kadonneet ja siksi paino ei ole noussut enempää.

Kit oli taas niin hurmaava lääkärissä. Lipslips se olisi halunnut pussata ihan kaikki ihmiset. Ovesta kun mentiin sisään, vastaan tullut nainen sanoi "sehän on kelpin pentu". "Juu, kyllä tää on jo 3 vuotta" "Oi, onpas se pieni". Hmph, ei se nyt niiiiiin pieni ole.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nenä purkkiin, osa 2: hajuerottelua

1. päivä: hajuerottelua 20.3.
Sain työkaverilta tuoretta hajua. Otettiin ensin vielä sama kun viimeksi eli toisessa tyhjä vanulappu, toisessa tuoretta hajua. Lisäsin käskyt käsipurkkiin "haju" ja purkkiradalle menoon "iidee". Ihan extempore sen kummemmin miettimättä ne otin käyttöön, mutta eipä vastaavia lähisukulaisia ole käytössä joten kelvannee. Ja hyvin tuntui oppivan, koska pitää aina vähän vaatia, että se haju pitää tulla ottamaan purkista ja sitten taas tarvitsee kuitenkin "luvan" lähteä radalle.

Toisena harjoituksena tein parikin settiä niin, että toisessa oli tämä tuore kohdehaju ja toisessa 1,5 viikkoa vanha häiriöhaju. Nyt meni keepi sekaisin. Se oli ilmeisesti oppinut etsimään vaan sen ihmishajun ja oli kovin kummissaan, kun ei se kelvannutkaan. Eli vuorotellen jumitti jommassa kummassa purkissa, vikisi, heilutti häntää (tähän asti kun häntä on ollut keskittyneenä koipien välissä), työnsi nenää voimalla purkkiin, kielikin sinne lipoi, selvää turhaumaa havaittavissa. Mutta viimeisillä kerroilla aivan kun pientä ideanpoikasta olisi syttynyt.

2. päivä: hajuerottelua 21.3.
Jatkoin samaa kun eilen. Käskyt on nyt hyvin sisäistetty, vahvistin välillä hajun ottamista käsipurkista palkkaamalla ja käskemällä vielä ottaa uudelleen ennenkun päästin radalle. Nyt alkoi erotella hajuja ja onnistumisia tuli helpommin, jätti väärää hajua yhä helpommin ja siirtyi oikealle. Haluaisin nyt vielä vaan varmistaa ja vahvistaa tätä, ettei ole sattumaa, lisäämällä kolmannen purkin (samaa häiriöhajua), mutta ei ole purkkirataa eikä riittävästi hajuja. Pitää siis lähteä hajun hankintaan ja rakentaa lisää purkkitelineitä.

3. päivä: hajuerottelua 22.3.:
Ensin yksi treeni kahdella purkilla eli vanha häiriöhaju ja maanantain 3vrk vanha kohdehaju. Selvästi osasi! Homma jäi muhimaan ja itse lähdin treeneihin. Eli illalla alkoi meitä varten järkätty "risteilykurssi", johon jouduin siis menemään ilman koiraa. Tarkoitus oli kerätä sieltä hajuja urakalla, mutta voi pettymysten pettymys, unohdin purkit ja harsot kotiin! Kotimatkalla Satu sitten keksi, että "hei, haetaan Siwasta minigrip-pusseja ja otat sitten minun ja Simon hajut niin saat iltatreeniin lisää hajuja". No mentiin Siwaan ostamaan minigrippusseja, ja siinä kassalla Satu kysyi kassatytöltä, että saako sulta hajua. Ja niinhän me saatiin. Hajua saa siis kaupastakin!

Mutta asiaan. Nyt oli siis hajuja kerrakseen, harmi vaan kaikki melkein saman ikäisiä. Rakensin toisen vastaavan "purkkitelineen". Otin ensin häiriöksi  19.3. töistä saadun, mikä tähän asti on ollut kohdehajuna ja sitten Siwan kassan ihan tuoreen kohdehajuksi. Ensin pientä hakemista, mutta hyvin löytyi ja homma alkoi luistaa muutamalla toistolla. Joten en voinut vastustaa kiusausta ja lisäsin joukkoon vielä yhden 1,5vk vanhan häiriöhajun. Nyt purkkeja oli siis neljä, joista kahdessa 3vrk vanha ja yhdessä 1,5 vk vanha häiriö ja kohde vain tunnin vanha. Hän osasi! Epäröimättä! Ja kohteessa alkoi häntäkin heilua.

Mutta toisella kierroksella tuli pientä empimistä. Ja kuulemma purkit on liian lähellä toisiaan, kun välimatka pitäs olla 80-90cm. Nyt se ei vielä vaan onnistu.

4. päivä: hajuerottelua 23.3.:
Kävin Tarjoustalosta hakemassa muovisia suojakukkaruukkuja, näistä siis tuli purkkirata ja sain hajupurkit riittävän kauas toisistaan ja näyttävät pysyvän pystyssäkin kukkapurkeissa. Jatkoin siitä mihin eilen päästiin, eli kaksi samaa 2 vrk vanhaa häiriöhajua ja yksi 1,5 vk vanha sekä eiliseltä Sadun tuore haju. Keepi oli aivan kuutamolla, ei tiennyt yhtään mitä tehdä, tunki nenää epätoivoisena mihin purkkiin tahansa ja nuoli ja lipoi niitä, otti yhden purkin jopa suuhunsa.

Palasin sitten ihan alkuun. Tuore kohdehaju, otin uudet purkit ja hajuksi Simon sekä yksi 1,5vk vanha häiriö. No nyt osasi. Vaihdoin häiriöksi kaksi 2 vrk vanhaa ja Simon kohdehajulla mentiin, osasi. Sitten lopuksi lisäsin vielä sen 1,5vk vanhan ja osasi taas eli kahta eri ikäistä häiriöhajua ja tuore kohdehaju, neljä purkkia radalla. Eli löytyihän se rytmi sieltä. Varmaan uudet suojapurkit sekoittivat keepin pään?

5. päivä: hajuerottelua 24.3.:
Simon hajulla jatkoin. Testasin ensin vanhalla häiriöllä yhden toiston, ja kun se oli ok, lisäsin kaksi tuoreempaa samaa häiriötä eli neljä purkkia radalla. Ensin jumitti vain ensimmäiseen purkkiin, mutta sitten homma lähti luistamaan ja hyvin luisti. Siirsin yhdessä vaiheessa kohdehajun ensimmäiseksi ja hienosti keepi sen bongasi. Se oli tapansa mukaan vaan pikaisesti nuuskaistuaan lähtemässä eteenpäin, kun lamppu syttyi että "ei hitsi, se onkin tuo!" ja parkkeerasi takaisin purkille. Yhden kerran onnistui naksauttamaan oikealla purkilla, kun se oli juuri lähdössä pois. Se on siis vielä hieman epävarma eli pitäisi pidentää ilmaisukestoa, tai muuten se lähtee hakemaan vaihtoehtoja.

Video on (luultavasti) yllä mainitusta vaiheesta jossa 1+2 vanhempaa häiriöhajua.

Myöhemmin tein uudet kiekat, vaihdoin kohdehajun Simosta Satuun, joka ei ollut eilen toiminut ollenkaan. Nyt pelasi ihan hyvin tutulla setillä yksi 1,5vk vanha häiriö ja kaksi saman hlön 3vrk vanhaa. Mutta kun otin mukaan kolmannen häiriöhajun eli Simon, joka oli saman ikäinen Satun hajun kanssa, leivisi pakka taas ihan totaalisesti. Kit ilmaisi vuoron perään Satua ja Simoa, välillä onnistui välillä ei. Purkkeja se nuoli ihan kiitettävästi, joten nyt on purkit ja lähes kaikki hajut käytetty ja saastutettu. Jospa huomenna saataisi lisää, ongelma vaan, että ovat sitten kaikki saman ikäisiä.

6. päivä: hajuerottelua 25.3.:
Taas kerättiin uusia hajuja. Nyt häiriöinä toimivat 4vrk ja 3vrk vanhat ja kohdehaju oli muutaman tunnin vanha. Tein ensin kahdella purkilla eli 4vrk ja tuore, yritin vahvistaa ilmaisuun kestoa, mutta hirveästi en saanut aikaa lisättyä, kun Kii lähti arpomaan ja raukka ihan tärisi jännityksestä. Pikkuhiljaa sitäkin pitää kuitenkin työstää eteenpäin. Sitten itse treeni eli 2 eri häiriötä ja tuore kohdehaju. Vähän oli säätämisen makua taas. Taidan pitää nyt pienen tauon ja odottaa tiistaihin ainakin, että saan tuoreita hajuja, niin ehtivät nuo nykyiset vanhettua, että saataisiin vähän helpompaa toistoa ja sitä kautta itsevarmuutta takaisin. Kyllä se periaatteessa siis toimii ja hakee oikean, mutta välillä on selvää epävarmuutta havaittavissa.

Ja tauko tekee muutenkin ihan hyvää, taitaa olla keepin nuppi aika rasitettu. Pitää siis keksiä jotain muuta ohjelmaa, koska se on välillä melkein lentoon lähdössä... tällä on kyllä hyvin saatu purettua energiaa!

torstai 22. maaliskuuta 2012

2 viikkoa leikkauksesta

Tämä viikko on mennyt kaikkea muuta kuin hyvin... Tai no, kaikkiaanhan toipuminen on ollut melkein "liian nopeaa" kun 3vrk leikkauksen jälkeen koira on kävellyt täysin normaalisti. Mutta onko jalka kunnossa vai ei, en tiedä.

8-11 vrk 15.-18.3.:
Haavan alueen turvotus palasi torstai-iltana ja vaan lisääntyi viikonlopun aikana. Yritin välillä pitää kylmäpussia, mutta merkittävää vaikutusta en havainnut. Turvotus vaan on, ei kuumota ja haava on siisti. Jalka on muuten ollut ihan ok.

12 vrk 19.3.:
Turvotus entisellään, käväisin päivällä töissä 10-14 ja kotiin tullessa päätin soittaa Espoon Eläinsairaalaan vieläkö odotellaan rauhassa torstain tikinpoistoa. Mutta pihapissalta tullessa tassukuivauksen yhteydessä tai sitä odotellessa Kit taas kiljaisi, ja oli kolmijalkainen ja konkkasi kodinhoitohuoneesta eteiseen. Olin selvästi tuntevinani polvilumpion menneen sijoiltaan, ja kun sain sen takaisin paikoilleen, Kit käveli taas normaalisti. Höh :( Soitin Eläinsairaalaan ja saatiin extra-aika 15:30 Räihälle.

Turvotus oli "ihan normaalia" ja jo pois menossa, pehmeämpi. Kii rauhoitettiin, että jalka saatiin tutkittua ja rauhoituksesta huolimatta Räihä ei saanut lumpiota pois paikoiltaan. Ihmetteli kovasti, polvi kun tuntui sisäsuuntaan hyvin jämäkältä. Sensijaan ulospäin lumpio liikkui yläreunassa ollessaan (eli jalka täysin suorana) telauran harjanteen reunalle, mutta palasi heti itsekseen takaisin.

Sain vielä uuden havainnollistetun esityksen miten se lanka lumpion yli on kierretty. Se on kiinnitetty jotenkin lumpion taakse kudoksiin, joihin sen pitäisi ajan kanssa "uppoutua" niin, ettei tule sieltä liikkumaan ja siis pääse lipsahtamaan lumpion yli tai ali niveleen. Ja toisesta päästä se on kierretty polven sivussa olevan pienen luunystyrän taakse.

Tikit otettiin pienen harkinnan jälkeen pois, eli ei tarvinnut torstaina mennä enää sitä varten. Sain ohjeeksi nyt vaan seurata tilannetta, vielä 2 viikkoa hihnassa iisisti, mutta parin päivän päästä saa (ja kannattaa) mennä uimaan. Fyssarille voisi mennä, että katsoo lähinnä liikeratoja, mutta mitään vesijuoksumattojumppaa ei ehkä välttämättä tarvitse.


13 vrk 20.3.:
Turvotus ennallaan, haava pysynyt kiinni ja siisti. Aamupissalle lähdettäessä koirat ryntäsivät Kit mukaan lukien ovesta täysiä raput alas (oli kyllä hihnassa) oravan perään. Voi kele, tätä nyt ei olisi tarvittu.... Liikkui sen jälkeen kuitenkin ihan normaalisti, mitä nyt jäkitti hihnassa normaalia enemmän orava-täpinöissään.

Mutta sitten juuri ennen töihin lähtöä käytiin vielä pissalla ja sama toistui kun maanantaina jalkaa kuivatessa. Eli koira seisoi, nostin kipeän jalan koukussa tassu taakse kuivatakseni sen, niin se taas jäi roikottamaan sitä. Nyt ei kiljassut, mutta könkkäsi keittiöön kolmella jalalla. Yritin tunnustella reiden sisäpintaa polven kohdalta, siinä oli joku muhkura, mutta en saanut sitä liikkumaan eli ei ollut lumpio? Mielestäni se ei myöskään ollut lumpsahtanut ulkopinnalle.

Illalla haavasta alkoi tihkua ihan vauhdilla kudosnesteitä eli se oli auennut jostain haavan keskeltä. Teippasin siihen pumpulia ja sidoin vielä cobanilla, mutta eihän ne yön yli olleet pysyneet paikoillaan. Vuoto kuitenkin oli loppunut hyvin nopeasti. Olisihan sen voinut antaa vuotaa, olisi turvotus laskenut, mutta pelkäsin, että haava alkaa aukeilla ja siksi sen teippasin.

14 vrk 21.3.
Jätin teippi-pumpuliviritelmät jalkaan päiväksi, keepi häkkiin kauluri päässä. Ei ollut vuotanut enempää, eikä polvikaan oireillut sen kummemmin kun käytiin pissalla ja oltiin tovi pihalla ihan vaan saamassa "ulkoilmaterapiaa". Kii riepotti hihnassa ulkolelua.

Sitten jossain vaiheessa illalla olin puhelimessa ja Kii siinä vaan seisoskeli vieressä kun huomasin, että se keventää taas takajalkaa omituisesti. Tunnustelin polven aluetta ja taas siellä oli joku, joka sitten lumpsahti paikoilleen. Mutta tutkiminen jäi vähän huonoksi, kun olin tosiaan puhelimessa. En tiedä, en ymmärrä. Pitää seurata ja ihmetellä tovi ennenkun raahaudutaan taas Räihän vastaanotolle. Voi masennus. :(

Uintivuoro saatiin vasta ensi viikon keskiviikolle. Mietin myös, että jos kuitenkin varaisin ajan Espoon Eläinsairaalan fyssarille, koska ei siitä vesijuoksumatosta haittaakaan ole, varsinkin jos sinne uimaan ei niin usein pääse, ja jos ne juoksutkin tulee ja keskeyttää uintitreenit. Mutta katson nyt tilannetta vielä pari päivää, että kuinka paljon tuo toistuu, saanko kiinni mitä siellä polvessa oikeasti tapahtuu, mennäänkö vielä Räihälle, mistä voi johtua, ja onko tässä vielä uusi leikkaus edessä, vai kaikki ihan normaalia ja minun mielikuvitusta...

Viikon aikan ollaan käyty edelleen vaan pihalla tai lähipuskassa pissalla tiukasti hihnassa. Aktivointina ollaan tehty vain hajuerottelun pohjia. Hyvin Kit on sopeutunut tähän "laiskaan" elämään ja viettää sievosti päivät kauluri päässään. Nythän kaulurin voisi jo jättää pois, kun tikit on otettu, mutta tuon tiistai-illan tihkuttamisen takia pidän kauluria nyt vielä jonkun aikaa.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Projekti nenäpurkkiin, osa 1

Aktivointimielessä päätin aloittaa hajuerottelun pohjatyön eli hajun ottamisen purkista ja ilmaisun purkkiradalla. ID (-jälki) on nyt muotivillitys Espyssä, mutta itse jätin alunperin kurssin väliin, kun ajattelin että meillä on muutenkin niin paljon kaikkea. Mutta nyt kun yhtäkkiä sairasloman takia ei olekaan mitään, niin aloitetaan ainakin tekemällä pohjatyö eli hajun ottaminen purkista ja sen vastaparin löytäminen purkkiradalta.

1. päivä: nenä purkkiin 11.3.
1. treeni: Lasipurkki käteen, naksutin toiseen ja aamuruokanappuloita. Ehkä 5 namia ja keepi ymmärsi juonen, vaikka tarjosikin "noloa" väliin. Vähän koomista taas! :D Tein yhteensä n. 10-15 namin verran ja hyvin nenä upposi kapean purkinsuun sisään. Välillä kieli lipoi ulkoreunaa, mutta pääsääntöisesti ei. Vielä tässä vaiheessa...
2. treeni: Sain jo varmuutta ja pikkaisen pidennettyä aikaa, aivan kuin se olisi jo pari kertaa hengittänyt purkkiin.
Iltapäivällä ja illalla jatkettin useammassa erässä.
3. treeni: purkki maahan, Kit makasi, jolloin tarjosi aluksi esineenilmaisuasentoa oli alaleuka purkin päällä. Naksautin aina vasta, kun kirsu meni purkkiin ja lopulta löytyi sitä oikeaa tapaa. Aikaa pystyi taas pidentämään.


4. treeni: Vaihdoin purkin leveämpisuiseen sillipurkkiin jolla nenän sai oikeasti purkin sisään. Hyvin pitää. Yritin kytätä sieraimia, millon vetäisi ilmaa sisään, mutten osannut ja kun aika venyi, keepi meni lukkoon eikä tehnyt mitään, kun luuli, että se oli väärin. Jouduin siis palata pikkaisen taaksepäin ja sain homman korjattua.
5.-6. treeni: Pidensin aikaa, aloin itsekin nähdä sieraimien liikettä. Tiedä sitten mitä tuli vahvistettua, mutta keepi on kovin innoissaan kun näkee purkin ja naksun ja pitää nenää purkissa jo varsin hyvin. Se on ihan hurjan keskittynyt ja rauhallinen kun tätä tehdään. Vikoissa treeneissä käytin palkkana porkkanaa, kun pelkään että nameilla/ruoalla naksutellessa keepi pullistuu kun ei pääse nyt liikkumaan. Porkananhan ei kai pitäisi koirassa imeytyä. Voikohan siitä saada yliannostuksen? Keepistä se kuitenkin on tosi hyvää!

2. päivä: nenä purkkiin 12.3.
7.-8. treeni: Palkkana edelleen porkkanaa, nam! :D Sekä aamuruoan nappuloita. Jatkoin läpinäkyvällä sillipurkilla ja yritin saada kiinni sieraimien liikettä. Tosi hyvin pitää nenää purkissa, hirveän keskittyneesti. Mutta en oikein tiedä odottaako hengitystä pidättäen koska naksu tulee, vähän vaikeaa nähdä se hengityksen sisäänveto. Se on ihan hirveän täpinöissään, kun näkee että otan purkin ja naksun, vaikka sitten hommia tehdessä on tosi rauhallinen ja keskittynyt, hieno juttu!
9.-10. treeni: sain hommattua illaksi puhtaita purkkeja ja hälykokouksesta pari hajuakin jo. Mutta vielä treenattiin nyt puhtailla purkeilla ja puhtaalla vanulapulla perus nenäpurkkiin-tekniikkaa. Yritin osuttaa naksun hengityksen sisäänvetoon, mutta varsinki näistä uusista purkeista on vaikea nähdä nenän liikettä, kun purkin kaulan kierteet on juuri tiellä. Hienosti keepi kuitenkin malttaa pitää nenää purkissa pitkiäkin aikoja.

Vaihtelun vuoksi ollaan aina välissä harjoiteltu myös "nolo"-temppua. Nyt olen siirtänyt sen istuma-asentoon, ja sekin alkaa jo luonnistua. Tästä tulee sitten meidän uusi agin starttiasento "vähänkö noloo". Sarjassamme täysin turhaa, haluaisin opettaa sen myös esim irvistämään, mutta en vielä tiedä miten sen tekisin.


Pidettiin pieni tauko, kun polven haava turpoilee, vaikka ei tässä lajissa nyt juuri koira liikukaan.

3. päivä: nenä purkkiin 14.3.
11.-12. treeni: Puhdas purkki ja puhdas harso, hengityksen sisään vetoa yritin edelleen vahvistaa. Lopuksi myös treeni missä purkki oli maassa ja keepi työntäisi nenää sinne. Kovasti olisi halunnut mennä maahan, mutta halusin sen seisomaan. Uskaltaisinkohan seuraavaksi ottaa "ison askeleen" ja ottaa hajustetun lapun hajupurkkiin ja kohdepurkin lattialle?

"Nolo"-temppua tarjoaa myös välissä. Nyt istuen se jo toimii, mutta kun tarjoaa sitä jo seistenkin. Hieman noloa :D

1. päivä: nenä kahteen purkkiin 17.3.:
Kun tuli haisteltua sitä yhtä purkkia ja puhdasta vanulappua  tarpeeksi ja sain lopulta hankittua purkkeja, oli pakko ottaa askel eteenpäin. Vaikka en todellakaan ollut varma, olinko saanut vahvistettua hengitystä vai hengityksen pidätystä. Ikeasta ostin kaksi 4 purkin settiä, nyt on purkkeja. Maanantain hälykokouksessa olin saanut Ninan ja Jarin haisut, ne olivat siis jo 5 vrk vanhoja, en tiedä onko sillä joku merkitys.

"Käsipurkkiin" haisulappu ja toinen haisulappu lattiapurkkin. Nenä purkkiin, "hyvä" ja sitten otin purkin pois ja odottelin josko se tajuis viedä nenänsä lattian purkkiin. Pitkät oli piuhat ja aluksi tarjosi "noloa", mutta kyllä se sinne lattiapurkkiinkin aina eksyi. Aluksi tuppasi menemään kohdepurkilla maahan, mutta myöhemmillä toistoilla jäi seisomaan. "Käsipurkkiin" taas tuppasi aluksi kieli lipomaan oikein urakalla.


2. päivä: nenä kahteen purkkiin 19.3.:
Sain coutsiltani Ressulta neuvon ottaa taas rohkeasti askel eteenpäin eli kaksi purkkia, joissa toisessa sama haju kun käsipurkissa ja toisessa hajustamaton lappu. Jo alkoi keepin nenä käydä, niin että purkit eivät pysyneet pystyssä, joten piti extempore rakentaa sitten purkkiteline. Ja samantien keepi hiffasi, että nenää pitää käyttää. Innostuksen lieveilmiönä mukaan tuli lisääntynyt kielen eksyminen purkkiin. Mutta Hän osaa!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

1 viikko leikkauksesta

1 vrk to 8.3.:
Aamulla vielä uikutti ajoittain, makoili. Iltapäivällä jo pirteämpi, käytiin ulkona useamman kerran lumipenkoissa vessassa, mäki ylös ja alas, pisut tuli joka kerta, kerran pienet pipanat. Illalla jo liikkui selvästi vilkkaammin, hitaasti kun kävelytti, alkoi varata painoa jalalle. Illalla hyppäsi sohvalle (ei ole kiellettyä, jos tekee sen hallitusti), varmuuden vuoksi en antanut hypätä pois vaan nostin alas. Haavalappu oli lähes irti toisesta reunasta, joten vaihdoin sen uuteen, vaikka kohtahan sen saisi ottaa poiskin. Yöksi laitoin ostamani lasten pöksyt jalkaan.

2 vrk pe 9.3.:
Yöllä oli askarrellut housut pois jalasta, mutta antanut haavan olla. Nukkui hyvin, ei kitisyjä, nukkui jo normiasennossa silakkarullalla. Aamulla tohotti pirteänä ja meinasi lähteä poikien kanssa normisti ovesta ulos sata lasissa... Yritti nousta vasten takajaloille, mutta se sattui. Aamu-ulkoilulla kun jarrutti vauhtia, se käveli tosi hyvin jo kipeälläkin jalalla. Pisuhätä oli kova, ja lopulta tuli se isohätäkin. Sisällä käveleskeli jo varsin kivan näköisesti neljällä jalalla, linkaten toki. Illalla sitten mentiinkin jo lähes pääsääntöisesti neljällä jalalla. Lelujakin kaiveskeli esiin.

Penu kainalossa

3 vrk la 10.3.:
Koko päivän kulki jo neljällä jalalla, eikä näyttänyt edes ontuvan. Ihan kun mitään ei olisikaan. Haava on hyvä, illalla laitoin taas uuden lapun, kun ei meinaa pysyä paikoillaan. Se onkin sitten viimeinen, huomenna varmaan joutuu ottamaan sen pois. Pissalenkeillä pihalla teki välillä äkkinäisiä pyrähdyksiä, kun ei vaan enää millään malttaisi. Meinasi kaivaa hankea. Kun vanhempani tulivat käymään iltapäivällä, piti keepi laittaa häkkiin, kun olis muuten ihan riehunut. Illalla tehtiin pieniä jalan liikkutteluja ja venytyksiä. En sitten tiedä kuinka paljon sitä tarvitsee varsinaisesti jumpata niiden mini-ohjeiden mukaan mitä saatiin (kutittelua varpaista yms pientä), kun se täysin jo käyttää sitä ja liikkuu sisälläkin varsin paljon. Housuihin ompelin henkselit, jos pysyisivät paremmin jalassa.



4 vrk su 11.3.:
Sama meno kun lauantaina. Aamuyöstä meinasi nakertaa haavanreunaa, pitää jatkossa laittaa sille pöksyt yöksi tai kauluri, jos haava meinaa alkaa ahdistaa. Liekö sitä kutittaa. Kävelee täysin ontumatta neljällä jalalla, ulkona meinaa tulla jo hepuleita... Otin illalla haavateipin pois, kun ei enää pysynyt kiinni. Haava on ihan mielettömän siisti, ollut koko ajan. Illalla vähän hieroin kaikkien jalkojen lihaksia ja selkää, sekä venyttelin ja tein muutaman kerran varovasti ojennus-koukistus sarjaa leikatulle jalalle. En tiedä kuinka paljon sitä olisi hyvä tuolleen jumpata, tai onko niistä mitään hyötyä, kun koira kuitenkin käyttää jalkaa ainakin näennäisesti täysin normaalisti.

Miksi minä en saa riekkua ja nauttia lumesta?

5-6 vrk ma-ti 12.-13.3.:
Liikunta täysin normaalia, tuppaa hinaamaan hihnassa ja tarpeilla tekee kyllä hirveästi pyörimistä. Jäi ekoja kertoja päiväksi kaulurin kanssa, ja hyvin oli pärjännyt. Ei meinannut pysyä nahoissaan, kun tulin kotiin, joten piti ottaa ylirauhoitteleva mieliala ja asenne, ettei se olis pyörinyt kun väkkärä.  Tiistaina illalla kotiin tullessa huomasin, että haava-alueella oli selvää turvotusta. Ei paljon, mutta kuitenkin, kun tähän asti ei ole ollut niin yhtikäs mitään. Ja ihan pikkaisen oli jotain nesteitä tihkunut uloskin. Putsasin betadinella, pidin illemmalla myös hetken kylmää. Ja käytiinkin sitten taas vaan tiukasti auratulla pihalla lumenkaatokasoilla tarpeilla.




7. vrk ke 14.3.:
Aamulla turvotus oli lisääntynyt selvästi, vaikka mitään ei ollut haavasta tihkunutkaan, joten käytiin näyttämässä hoitajalle, joka kutsui sitten Räihänkin paikalle. Ei ole tulehdusta. "Se on vain liikkunut liikaa. Voi olla joku tikki irronnut". Mitään muuta ei olla tehty, kun pihan sijaan käyty jokunen kerta aidan toisella puolella tallattua polkua. Kakkapaikkaa etsissä se on pyörinyt hangessa jonkun verran, ehkä se on siis ollut liikaa, tai sitten se täpinöinti, mitä se on pitänyt, kun olen tullut töistä kotiin, kun ei meinaa pysyä nahoissaan. Pidin haavan päällä kylmäpussia, ja turvotus näyttäisi jo lähes tulkoon laskeneen. Tai sitten se on valahtanut jonnekin. Mutta nyt yritetään ottaa tosi iisisti vielä seuraava viikko. Yritetään.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Polvileikkaus

Polvileikkaus oli eilen 7.3. Espoon Eläinsairaalassa. Lääkäri Jan Räihä oli kovin vakuuttunut, että tässä tilanteessa kannattaa tehdä tämä leikkaus, vaikka itse hieman kyseenalaistin vielä sitä, että kestääkö se. Tämä kun ei ole mikään perinteinen perinnöllinen rakennevika-patellaluksaatio. Ja "ilman muuta se kuntoutuu normaaliksi ja kestää agilitynkin". Leikkauksessa tehtiin seuraavat toimenpiteet: kapseli ja lihaskalvo kiristetty kirurgisesti ja laitettu "ankkurilanka" pitämään lumpiota paikoillaan.

Vein keepin lääkärille 7:45 ja niin se lähti iloisesti häntää heilutellen hoitajan mukaan. Alunperin oli puhe, että 14-16 aikaan voisi hakea pois. Soittoa ei vaan alkanut kuulua, meinasi jo hermostuttaa. Mutta sitten puoli viiden aikaan ilmoitettiin, että potilas haluaisi jo kotiin. Kovin oli surkea pikkuinen siellä :( olo oli pöhnäinen, sattui ja kaulurikin pistetty päähän. Sain hoitajalta paljon ohjeita, mitkä meni suurin osa ihan ohi, onneksi ne sai myös kirjallisena. Varattiin 2 viikon päähän tikkien poisto, niin että lääkärikin on paikalla katsomassa jalkaa. Sitten saan ohjeet jatkokuntoutukseen. Siihen asti lenkkeillään hihnassa pihalla. Jalkaa pitää alkaa käyttää heti, liikkua pitää maltillisesti ja "jumpata".

Ensimmäinen ilta

Kotona laitoin keepin lainahäkkiin, mutta sama se missä se olisi ollut, koska se ei juuri liikkunut. Inutti kurjaa oloaan. Sitten kun otin kaulurin pois, se sai vähän ruokaa ja käytiin ulkona (kakkasi melkeen istuallaan!) olo helpotti ja inutuskin väheni hieman. Illalla käytiin vielä pissalla ja sai vähän lisää ruokaa ja Rimadylin. Se saa nyt viikon-pari ½ tbl 2xpv 50mg Rimadyliä. Hyvin se liikkui heti alusta asti kolmijalkaisena, pääsi 2 rappustakin ylös ja alas, vaikka sanoin että "odota, nostan" niin en ehtinyt, kun ovea avatessani se oli kiivennyt raput.

Yö oli hieman levoton. Se nukkui omalla paikallaan sängyn vieressä villahaalarissa ilman kauluria, mutta melko paljon sitä kitisytti. Mietin, olisiko ollut vielä pissahätä, mutten jaksanut lähteä sitä ulos viemään.

Ensimmäinen päivä, vielä väsyttää ja ennenkaikkea masentaa.

Aamulla tuli taas vaan pissat, ruoan se söi jo ihan omasta kupista omalla paikalla seisoviltaan. Aamulla vielä kitisytti vähän ennen kun seuraava Rimadyl alkoi vaikuttaa. Päivän mittaan se siitä sitten reipastui ja piristyi, vaikka toki se vaan makoilee. Käytiin pariin otteeseen ulkona ja lopulta se sai pieniä pipanoitakin tehtyä. Seistessä se jo vähän laittaa jalkaa alaskin, liekö pientä painoakin sille varaa ja ulkona hitaasti kävellessä alkoi kipeäkin jalka ottaa maahan. Ehkä tämä tästä, pikku hiljaa!

Meinasin ensin rakentaa sille potkupuvun jostain vanhasta pitkähihaisesta t-paidastani, mutta Cittarista sai 5 eurolla pikkulasten housut ja päätin kokeilla niiden istuvuutta. Hyvin nuo yöpyjamasta menee, niin ei tarvitse öisin kauluria pitää. Sitten kun jää yksin, niin pistän kyllä kaulurin.

Toinen ilta ja uudet pöksyt.
Miksen ostanut niitä vaaleanpunaisia Hello Kitty pökiä?


Ei jaksanut kameraan vaihtaa putkea, joten ihan kännykällä otin suttuisia kuvia.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vikat treenit ennen leikkausta

Lauantaina treffattiin Lindaa ja saatiin hyvää briiffiä pk-tottikseen. Tosin sitä nyt ei sitten tiedä miten meidän pk-uralle käy operoidun polven myötä. Metristä en ainakaan uskalla hyppyyttää, mutta ehkä muuten hienolla suorituksella pisteet riittäisivät. Joten ei auta kun alkaa viilata, kunhan koira toipuu siihen malliin. Tehtiin pientä treeniä ja sain hyviä vinkkejä, etenkin siihen miten treenit rakennan jatkossa. Mehän joudutaan meneen ihan kentälle :o Koko paketti kannattaa treenata koejärjestyksessä, toki tarvittavia liikkeitä vahvistellen ja mahdollisesti toistaen, niin koiralle tulee rutiini ja se tietää aina mitä tehdään seuraavaksi, vaikka ohjaaja töpeksisi kokeissa. Ja treeni loppuu aina huisinhauskaan eteenmenoon, josta koira saa palkan.

Oltiin liukkaalla kentällä, ohjaaja töpötti, ehkä koirakin töpötti, seuruu oli surkeeta. Täyskäännökset teen liian löysästi ja nopeasti, koira ei pysy perässä. Paljon paikallapyörimistreeniä,eteenpäin ja palkka vasta, kun koira on suora. Jäävät aina valmistelevien askeleiden kanssa ja pitää treenata myös tarpeeksi pitkä välimatka. Eteentulo pitää opetella nyt erikseen esim jakkaralla istuen tai seinään nojaten jalat "tiellä" niin että joutuu kiertämään ja hakemaan sitä asentoa, tai sitten vaan avustamalla, mutta niin helpotettuna että tekee aina oikein, eikä tarvitse korjata. Luoksetuloon ja noutoon vauhtia, vauhtia, vauhtia ja vielä kerran vauhtia!! Noutoja ja hyppyjä ei käyty läpi sen enempää. Ja eteenmeno sitten lopuksi siinä seuruun pitkällä suoralla, missä myös jäävät tehdään, että oppii menemään sitä hajuvanaa. Patukan voi jättää maahanmeno-luoksetuloliikkeen yhteydessä jo sinne valmiiksi.

Ampumisia pitää testailla vaikka imuttamalla sitten, kun ollaan siinä kunnossa, muuten niitä ei tarvitse ja kannata hirveästi jankata, ettei ala miettiä turhaan. Ja niitä odotuksia pitää treenata vähän joka väliin, että koira pysyy paikoillaan, mutta skarppina vaikka seistäis 5 minuuttia perusasennossa. Myös jäävissä ja noudon palautuksissa.

Sunnuntaina oli vuorossa rakennusetsintää Lintuvaaran homekoulussa. Tehtiin kaksi kierrosta, ensin ylä- ja sitten alakerta. Perumisten vuoksi meitä oli vaan 4/ryhmä, joten sai vain 2 figua, mutta se riitti. Yläkertaan otin ensin yhden umpparitreenin, eli rako, mutta ei pääse luokse, jos ottaisi kiintiksen. Mutta voi jessus, se työsti ja tohotti, tosi sitkeästi jaksoi työstää ja yrittää, mutta sillä ei nyt sattunut käymään pienessä mielessäkään ottaa kiintorullaa. Ihme juttu, kun välillä se on sitä sitten ottanut, vaikka olis irtiskin tarjolla. Lopulta raotettiin hyllykköjä, niin että pääsi luokse ja sitten otti kyllä kiintiksen. Eli tosi vahvassa on se luokse pääseminen, mikä sinänsä on hyvä juttu. Toinen oli luokkahuoneessa pulpettien ja tuolien seassa, helppo nakki.

Sitten kellarikerros. Halusin viimeisen treenin ennen saikkua olevan keepille kivan, joten ei tällä kertaa yritetty umppari-kiintistreeniä, vaan otin teemaksi yläpiilot ja sieltä tiputettaisiin rulla lattialle (jos se sitten jatkossa helpottaisi kiintiksen ottamista näistä yläpiiloista). Ensin tehtiin yksi käytävä luokkahuoneineen ja veistosaleineen. Keepi reagoi yläkertaa enemmän, koska nyt vanhoja hajuja oli selvästi enemmän. Mutta osasin sitten kuitenkin lukea koirasta, että alue on tyhjä. Jatkettiin toiseen käytävään, jossa tiesin figun olevan ylhäällä leveällä ikkunalaudalla. Hienosti keepi sitä työsti, aikansa etsi ja pyöri, haki hajun reunoja ja sitten alkoi nostella ylöspäin. Näki myös rullan tiputuksen ja toi sen, vaikka hetken taisi miettiä, että mitä ihmettä. Toinen oli samanlaisella ikkunalaudalla suihkupukuhuoneessa, mutta tila oli valoisa ja avara ja keepi oli kuulemma nähnyt silmillään, joten oli jo figulla ottamassa maasta tiputettua rullaa, kun tulin paikalle. Siihen jäi keepin etsintätreenit ennen saikkua hienoihin onnistumisiin. Ja voi että oli keepillä kivaa, ei meinannut nahoissaan pysyä! Vauhti ja liukkailla suditus oli myös melkoista, mutta polvi kesti sen kyllä hyvin.

Maanantaina käytiin vielä Veikkolavuorolla tottistelemassa. Tein nyt yllämainitun mukaisesti Lindan ohjeilla liikkeitä kaaviomaisesti, tosin täyttä pituutta ei hallissa mahtunut tekemään, ehkä vaan 30 askelta max (ja yritin kovasti laskea, se kun on niin hurjan vaikeeta). Seuruu oli nyt ihan superia, niinkun se tuolla hallissa aina on. Istuminen ihan priimaa. Liikkeestä maahan ei osannut mennä! Meidän satavarma liike... Maahanmenosta otiin eteentulon n. 20-30 askelta, mitä siinä mahtui tekemään. Pienellä avulla tuli eteen ihan ok, vaikka liike kaarratti sivulle aluksi. Jätin patukan ja käytiin tekemässä nouto, se oli varsin kiva, laukalla tuli ja luovutus paikka hyvä, pidensin irrotusaikaakin. Ja lopuksi eteenmeno tuhatta ja sataa. Tämä kuvio tehtiin kahteen otteeseen tunnin aikana, välissä puuhattiin muuta, ja meni molemmilla kerroilla tosi hyvin.

Väliohjelmina tehtiin sitä sun tätä. Täyskäännöksiä, kaukokäskyjä, esine-ilmaisua, "nolo"-temppua ja kuhan leikittiin. Keepi oli kovin onnellin. Tosin, vielä onnellisempi olisi ollut, jos olisi päässyt aksaesteille.

Huomenna Kii pääsee vielä Riin ja Roon luokse kylään ja leikkimään.

Perjantaisen diagnoosin jälkeen ollaan käyty pienillä metsälenkeillä ja nuo treenit, keepi on kaivanut lumikasaa ja pomppinut, treeneissä patukan revittelyäkin, mutta Nukan kanssa leikkiminen on kielletty, eikä polvi ole lumpsahdellut kertaakaan, ainakaan kiljumisten kera niin että olisin huomannut. Välillä sitä miettii, että kestäisikö se paremmin ilman leikkausta, kun sen tulos kyllä melkoisesti arveluttaa, mutta kun se viikolla kuitenkin 4-5 kertaa lumpsahti, niin ei se tule kestämään. Aika näyttää miten leikkaus menee ja toipuminen etenee.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Lisää saikkua

Helmikuun päivitykset olivat lähes pelkkää sairaskertomusta, ja sama tulee jatkumaan. Maanantaina ilmennyt jalan oireilu ei mennyt ohi, vaan toistui tiistaina vasemmalle jalalle (annoin tarkoituksella mennä ja remuta) , ja aloin miettiä, että ehkä se maanantain mielikuva oikeasta jalasta oli siis väärä, tai sitten vika onkin selässä. Keskiviikkona soitin lääkäriä, ja sain ajan jo heti perjantaiksi Espoon Eläinsairaalaan ortopedi Jan Räihälle.

Polvi ei menoa haitaa, hyvin kestää lumessa rymyymisen.

Hetken aikaa Räihä oli sitä mieltä, että ei hän löydä mitään, mutta kun vasen takajalka oli aivan suoraksi venytetty, meni polvilumpio pois paikoiltaan. :( Otettiin sitten kuvatkin. Polven rakenne on kunnossa, telaura on syvä eikä polvi luksoi normaalisti kuten patellaluksaatiossa jalkaa koukistaessa. Räiha sanoi, että jos nyt veisin sen polvitarkkiin, se saisi nollat, ei sitä kukaan löytäisi normitarkissa. Hetken hän mietti kirjoittaisiko meille lausunnon "trauman aiheuttama", muttei sitä sitten tehnyt, kun polvia ei ole ennen terveiksi tutkittu. Mutta siis tilanne on se, että normistikin Kittyllä nousee molemmat lumpiot melko ylös urassa, kun polvi ojennetaan täysin suoraksi ja nyt vasen polvi on saanut tärskyn, joka on löysyttänyt siteitä (joko sivuttaisia nivelsiteitä tai polvilumpiojännettä) ja sen seurauksena yläasennossa ollessaan (polvi suorana) lumpio pääsee yläkautta pullahtamaan ulos urasta.

Leikkaukseen on useita vaihtoehtoja ja käytiin niitä hyvin seikkaperäisesti läpi. Räihä haluaa nyt yrittää vähiten invasiivisella, jossa kierretään lumpion ympäri ankkurilanka estämään lumpion liike urasta polven sisäsivulle. Tilanteen nähtyään hän päättää kiristääkö myös todennäköisesti venynyttä nivelkapselia. Etuna tässä on, että itse niveleen, siteisin eikä luihin kajota ollenkaan. Muita vaihtoehtoja olisi normaali paltellaluksaation korjaus tapa, jossa ymmärtääkseni pitkää suorasidettä (polvilumpiojänne) siirretään hieman toiseen kohtaan luupalan kanssa. Ja se kaikista suurin, joka muistuttaa ristisideleikkausta (TTA), jossa sääriluuhun sahataan pystysuora uurre ja kammetaan luuta vinoon (ja annetaan sitten luutua se väli kiinni), jolloin polvilumpion suoraside kiristyy.

Kun Keepi kivelle kiipesi.

Helpoimmassa vaihtoehdossa hihnalenkitystä n. 2 viikkoa, jos nivelkapselia kiristetään 4vk. Tuossa vaikeimmassa 6vk, koska siinä on luuhun kajottu ja luun pitää luutua. Lepo ja kuntoutusajat selvinnevät tarkemmin sitten leikkauksen jälkeen. Netistä kun lukee, niin 2-4vk kuulostaa kovin vähäiseltä, monilla toipuminen on vienyt useita kuukausia, jopa vuoden. Ja kestääkö se lanka??? Vähän hirvittää. Mutta lääkäri oli luottavainen, ja hänen mukaan siitä saadaan ihan hyvä kisakoira. Itse taidan kyllä valmistautua henkisesti luopumaan agi- ja pk-urasta. :( Mutta ei vielä heitetä kirvestä kaivoon, katsotaan.

Mistä tärsky sitten on tullut, en tiedä. Syyllinen voi olla Nuka, jonka kanssa ne ovat nyt edellisen sairasloman päättymisen jälkeen remunneet joitain kertoja, koska muuta tärskyä tässä välissä ei tietääkseni ole sattunut. Tai sitten jo ennen kennelyskää, kun kerran Veikkolan hallivuorolla se kyllä kolautti polvensa pk-esteeseen. Mutta mielestäni kolaus oli aika pieni, eikä se reagoinut mitenkään sen jälkeen ja hypittiinkin vissiin vielä. Ja tosiaan siitä on kulunut jo yli kuukausi, mutta levossahan tuossa oltiin. Ja polvi ei luksoidu normilenkeillä, vaan vasta kunnon riehunnassa.

Leikkaukseen asti saa liikuttaa vapaasti, joten nyt käydään pienillä metsälenkeillä ihan normaalisti ja treentaan ne muutamat treenit mitä tässä on (ilman hyppyytyksiä toki), koska sitä ei sitten tiedä millon seuraavan kerran päästään. :( Leikkaus on keskiviikkona 7.3.


Lääkärissä Keepin paino oli 13,75kg, mutta vaaka oli eri, joten sitä nyt ei tiedä onko se lisääntynyt sen vajaa puoli kiloa vai ei. Mutta jo edellisen saikun aikaan keepi selvästi alkoi jo kerätä painoa, joten pitää vähentää ruokaa. Saisi nyt ne juoksut edes osua tähän saikkuun, saas nähdä...