torstai 30. kesäkuuta 2011

Saaressa ja kisoissa

Maanantaina tulikin äkkilähtö saareen, kun veneilijöiden suunnitelmat muuttuivat. Otin jälkikamat mukaan, että siellä olisi hyvä tehdä jälkeä. Mutta eipä tullut tehtyä, kun tiistaiaamuna oli niin tuskaisen kuuma, ennen kun alkoi tuulla. Illemmalla ei sit enää jaksanutkaan - laiskaa.

Kit harjoitteli pellehyppyjä ja saukkoilua. Saunalaiturilta se hyppäsi mun kanssa uimaan, mutta venelaiturilta en sitä vielä saanut hyppäämään. Tai ehkä oisin, mutten viitsinyt sitä huudattaa (alkaa kiljua kun käsken ja kehoitan, eikä oikeen uskaltaisi).


Keskiviikkona piti palata kotiin, koska olin extempore ilmoittanut Kittyn Hau Openin 2-luokkien viralliselle radalle. Tuomari Anne Viitanen. Kauempaa katsoen rata näytti ei-niin-kivalta, mutta ei se sitten lähemmin niin pahalta tuntunut. Paitsi heti kakkosena olleille kepeille lähettäminen, kun pelkäsin, että itse sössin ne. Ja niinhän sitten tein, että törkkäsin sen väärinpäin sisään. Tämän jälkeen ehkä ohjaus sitten herpaantui, kun en ohjannut kunnolla yhteen takaakiertoon ja Kit meni sen väärin päin. Sen jälkeen tehtiin komea lentokeinu ("alas"-käsky myöhässä, olisi pitänyt opettaa keinulle oma käsky, että erottaisi sen puomista), joka sitten uusittiin. Parissa kohtaan sain vedettyä koiran ohi esteiden, kun ei se irronnutkaan tai vedin liian lujaa, ohjaus oli ihan ruokotonta. Ja koira huusi "kerro nyt mihin ***kele!". Olis kannattanut jättää väliin, ehkä ohjaajalle on nyt tarve kunnon kisataukoon...


Lisää kuvia löytyy tuolta.

Raunio- ja hakutreenit 25.6.

Juhannusta vietettiin leppoisasti Klamilassa. Syötiin ja syötiin, ei paljon muuta. Launtaina ajeltiin jo kotiin, koska sunnuntaina oli tiedossa kahdet treenit.

Rauniot
Teemana otettiin tarkennusta. Kolme vierekkäin/päällekkäin makaavaa putkea, jossa figu oli piilossa vuorotellen eri putkissa, ja häiriönä yhdessä putkessa oli takki, ja kolmas oli aina tyhjä. Tehtiin samalla "menetelmällä" kun edellisellä kerralla tunkeutumista eli koirat tuli "jonossa" ensin yksi piilo kaikille, sitten figu vaihtoi piiloa jne. Tehtiin kaksi kierrosta, joissa ensimmäisellä putket oli auki, toisella ne oli osittain suljettu eli vaati hieman tunkeutumista ja enemmän tarkennusta. Kittyllä oli ilmaisut mukana, ettei se sotkisi asioita. Mutta tuuli sotki kuvioita, eli sen osalta harjoitus ei mennyt ihan nappiin, kun hajut kulkeutuivat kauemmas ja putkien takapäistä ulos. Tätä pitäisi tehdä "laatikkosysteemillä". Mutta teki hyvää meidän ilmaisulle, kun Kittyllä on omituinen taipumus, että se ei aina menekään näytölle samaa reittiä mitä tuo rullan (kun sitten taas metsässä se sitkeästi kulkee aina samaa uraa...)

Pieni ruokatauko päivällä, metsälenkki ja uintia metsälammella, ja sitten seuraavat treenit.

Hakutreenit
Kattis ykkösellä. Tarkoitus oli ottaa ihan pistoja, niin että figu on vähän lähetyskohdasta keskilinjan suuntaisesti eteenpäin. Sekaan tulisi yksi tyhjä. Mutta suunnitelmat meni mönkään, kun ekalla pistolla vähän lähetyksen jälkeen kuului yksi haukahdus, ja kohta koira tuli hieman hölmistyneenä - ilman rullaa. No ei kun uusi lähetys - ja nyt tuli sitten oikein kunnon vahtihaukkua, ohhoh. Kiipesin rinteen päälle katsomaan mitä se haukkuu. No suunnistajaa, kiva kiva.

Jäin rinteen päälle, ja lähetin uudelleen, ei mennyt. Huusin figulle, joka vastasi, mutta Kit ei mennyt vieläkään tarpeeksi pitkälle. Huusin figulle uudelleen, ja lopulta Kit kuuli ja meni piston hyvin - ja taas kauheeta vahtihaukkua. Figu oli ollut naamioverkon alla, ja Kit oli haukkua paukuttanut mörköä epävarmana etäisyyden päästä. Vasta kun figu paljasti päänsä ja tarjosi rullaa, Kit muisti mitä oltiin tekemässä. Kaksi muuta pistoa tehtiin ilman verkkopeittoja näkölähtöinä, eikä niissä ollut mitään ongelmaa. No ihan kiva... Pitää nyt siis vähän palautella. Mitä lie siellä suunnistajalla (nainen) sattunut, mietin silloin, että käsittämättömän outoa, että se alkaa haukkua tyyppiä, luulis että ennemmin kiipee syliin, jos ei saa rullaa. Mutta ehkä se oli Kittyn mielestä niin odottamaton tapaus. Ja mistä sitä tietää mitä se sunnistaja oli tehnyt...

Tosin sitten alkuviikosta saaressa Kit kyllä useampaan otteeseen haukkui lähestyvää ihmistä, etenkin isoja miehiä samanlaisella vahti/mörköhaukulla. Eihän sillä vielä mitään mörköikää koskaan ole ollutkaan, että onko tää nyt jotain sellaista?

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Jälkiä

2 viikkoa meni, eikä tehty jäljen jälkeä, joten sunnuntaina piti vähän tsempata. Aamulla tehtiin nurtsijälki n. 20-30m jossa 7 keppiä. Jälki oli U:n mallinen, ja kunnon 90-kulmat vasemmalle. Tallasin kulmat vähän tiiviimmin. Jälki meni hienosti, kulmat loistavasti, mutta kepeistä en muista miten meni... vissiin vähän hutiloiden, eli odottelin että olis mennyt maahan muttei malttanut.

Iltapäivällä mentiin sitten metsään (Veikkolan "hirviaidalle") tekemään Kittyn elämän ensimmäinen metsäjälki kepeillä. Siitä tuli n. 300m pitkä ja keppejä tais olla kuusi, alussa muutama metri namia. Tein siihen yhden kulmankin. Vanheni n. tunnin, josta viimeiset 15min sataa ripotti vettä. Jäljestys oli aivan superloistavaa, rauhallinen ja tarkka. Olin tyhmä, ja odotin, että olis mennyt kepeillä maahan, kun sitä jo osas nurtsilla tarjota. Ei mennyt, joten jouduin pysäyttelemään ja pyytämään, kun olisi mielummin jatkanut matkaa. Ääliö ohjaaja, olisi pitänyt koiran reaktiosta kehua, sillon se olisi varmaan aika pian tarjonnut sitä maahanmenoakin. Opitaan sitten kantapään kautta.

Hipsu-hapsu

Maanantaina tehtiin aamulla paikkausta sunnuntain kepeille, eli yllättäen nurtsijälki pihalle. Sama sarja, mutta nyt kulmat oikealle U:n mallisesti, ja sitten vielä yksi vasemmalle ja loiva oikealle, jälki oli vähän pidempi. Nyt kehuin joka kepillä heti kun näytti ne, ja menikin jo paremmin.

Sitten illalla jälkikurssin vikat treenit Kellonummella. Tein jälleen n. 300m jäljen 6 kepillä, alussa namia pari metriä. Maasto oli hakkuualueen reunaa, merkkaus oli aika haasteellista ja välillä tuli pientä tenkkapoota jäljen teossa, kun oli isoja kuoppia (traktorin uria), tai valtavia risukasoja suoralla linjalla. Vanheni vajaan tunnin. Namit jäi syömättä, alkoi aika hinaamalla korkealla nenällä, mutta ekan kepin jälkeen rauhoittui ja jäljesti jo paremmin. En odottanut kepeillä, vaan kehuin heti reaktiosta ja pian se jo tarjosikin sitten maahanmenoa. Yhdessä kohtaan hukkasi jäljen syvässä traktorin urassa, ja yhdessä kohtaan liian harvassa merkkauksessa olin jarruttamassa sitä oikeaan suuntaan menosta.. mut hyvin se sen kestää, ja hienosti löytää jäljen, jos se hukkuu. Vaikeat paikat meni tosi hienosti, kallion reunan ja risukasan. Yksi keppi mentiin vauhdilla yli, ja kun ei siihen mitenkään reagoinut, en alkanut palauttaa takaisin. Kerran kaaduin itse, senkin kesti hienosti. Loistava Killi! Siitä tulee vielä hieno jälkikeepi. :)

Nyt pitäisi sitten vaan vahvistaa keppejä, modifioida jälkiä (kulmia, ikää, matkaa, maastoa), alkaa harjoitella janaa. Saas nähdä miten ahkerasti tulee treenattua, kun kurssi loppui...

Siskonlikka Kalju-K-Kojootti ja Tätikoira Puma 10vk

Maanantaina ennen jälkitreenejä käytiin katsomassa Kittyn "tätiä" Pumaa (Cefeus Thunderbird II). On se soma. Kittyä ei pentu kiinnostanut, pari kertaa se sitä vähän haukkua pölläytti, mutta vielä siitä ei leikkiä saatu aikaan. Ehkä parin kuukauden päästä. Kit on kuvissa ihan kauhea raahka - ja on se luonnossakin, karvoista ei ole kohta kun hapsut jäljellä.

Söpöys!

Tää ei niinkään...

Tänään Kit kävi fyssarilla. Ei ollut pahoja jumeja, ja nyt selkäkin pysyi suorana eikä yhtään köyristellyt sitä. Vasen etujalan taus ja oikea takajalan lonkanojentaja oudosti ristikkäin eniten jumissa. Mutta ei pahasti. Uimista se harrastaa ahkerasti.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tunkeilija

Tänään raunioilla oli teemana tunkeituminen. Tehtiin samaa piiloa koirat peräjälkeen lisäten esteitä. Suorapalkalla, mikä tuotti Kittylle ensimmäisellä kierroksella suurta hämmennystä, se ei ole tehnyt suorapalkkaa varmaan 1,5 vuoteen, joten tuli hölmistyneenä piilosta ulos "ei oo rullaa". Tarkoitus kun oli, että se olisi mennyt purkille maahan. Ei sitten, helpotettiin eli asento vapaa ja figu palkkaa heti. Seuraava lieveilmiö oli, että aamuruoka oli niin nopeasti hotkaistu, ettei se meinannut edes malttaa imaista sitä. Vaihdettiin palkka yksittäin annettaviin makkaranpaloihin, että pysyi siellä edes hetken.

Ja se tunkeutuminen. Ensin oli avoin L-putken suu, figu houkutteli palkkapurkki kädessä ja meni piiloon > koira perään. Seuraavaksi purkki heitettiin avustajalle, joka heitti sen piiloon > koira perään. Sitten lisättiin muovinauha"verhoa" hieman eteen. Tämä ekalla kiekalla.

Toisella kierroksella aloitettiin muovinauhaverhon kanssa, laskien sitä alemmas ja lisättiin yhtenäinen kumimatto.

Kolmannella kierroksella levitettiin suuaukon eteen iso kasa tyhjiä muovipulloja + ensin muovinauhaverho ja vielä kumimatto.

Neljännellä kierroksella laitettiin L-putken vaneri eteen, niin että koira mahtuisi juuri ryömimään sen alta. Sen lisäksi aukon kohdalla oli läjä pulloja, eli koira joutuisi raivaamaan niitä edestä pois. Lopuksi laitettiin vielä styroxilevyjä pullojen lisäksi, että koira tosissaan joutui kaivamaan ja tunkeutumaan.

Kit toimi loistavasti, kun keksi juonen jujun eikä miettinyt liikaa. Kuvat ovat viimeiseltä kierrokselta, jossa on vaneri suuaukon edessä ja styroxit ja pullot.

Sinne menee, hieman tärähtänyt kuva.

Perjantaina sotkettiin keepin kuvioita härdellinpoikasella. Ennen lähetystä huusin metsään "vastaa" josta figu huusi takaisin "mitää?". Lähetys, liikuin itse reippaasti, kun otti rullan kehuin "hyvä", näytöllä figu ilmoitti, kun koira on valmis, jolloin kutsuin yliheittoon ja toinen puoli kutsui. Tätä tehtiin 4:n piston verran. Ekalla tuli omia jälkiä takas tyhjin suin (niin luulin), juoksi takas figulle jääden kuitenkin hölmistyneenä kalliolle päällistelemään, tuli takas ja päätin lähettää uudelleen. Silloin huomasin aiemmassa lähetyskohdassa aivan keskilinjan luona rullan. Se oli siis tiputtanut sen siihen, höh. No, uudella lähetyksellä toimi ja rulla tuli perille asti. Kakkosella oli myös tiputtanut rullan "hyvä" huudosta, mutta ottanut sen heti mukaan, eteni ihan suht jees. Kolmas ja neljäs oli hyvät! Mutta se kuulemma ei meinaa malttaa edes syödä eväitä, kun on jo lähdössä taas juoksemaan. Eli ei enää näitä, että kutsun sitä yliheittoon näytön jälkeen. Ylihettoja pitää harjoitella härdellillä, josta se ei tule näytöltä vaan avustalta. Ja sit taas ilmaisua, etenemistä ja kutsuja/"hyvä" -sanan kestoa (ettei tiputa rullaa) harjoitellaan ilmaisutreenimäisesti erikseen.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Raportointi ontuu

Edelleen ollaan treenattu ahkerasti, melkein joka päivä jotain, mutta ei ole ehtinyt suoltaa ajatuksia ulos, liekö niitä enää muistaa edes...


Agility
Viime viikon agitreeneissä tuuraaja-Pia opetti niistoja. Eka yritys toimi hienosti, mutta kun yritettiin viilata, että pääsisin vielä aikaisemmin lähtemään liikkeelle, Kit alkoi ennakoida, eikä käynytkään hyppäämässä hyppyä. Sitä sitten jankattiin aikamme, ja saatiin jonkunlaisia onnistumisia. Ei kyllä varmaan ihan heti tule kisoissa niistoa käytettyä.

Tämän keskiviikon treeneissä tuuraajana oli Anu Niemi, joka oli rakentanut meille mukavan radan. Itse mallailin radalle ihan erilaiset kuviot, kun ryhmän bortsuohjaajat, ja olin hieman hämilläni. Mutta omat valinnat toimi loistavasti, ja Anun viesti olikin, että luota itseesi ja koiraan, elä mieti muiden kuvioita, jos ne eivät tunnu sopivan.

Käytin melko paljon persjättöjä, kun ne niin kivasti toimii ja on itselle nopeampia tehdä kun valssit. Ja sanomattakin selvää, että Kit oli supermega taitava! Alussa muut valssasivat nelosella hypyn "yläpuolelle" ja tekivät persjätön 6-7 väliin. Itse viskasin koiran neloselle jääden sen "alapuolelle" ja se teki tosi tiukan käännöksen siivekettä nuollen ja oli siitä helppo vain kroppaa kääntämällä törkätä 5-putkeen ja pääsin samantien juoksemaan 6-7 väliin.

Kepeilläkin tein persjätön, vaikka Anu sanoi siinä olevan riskin, että koira menee 9:n väärältä puolelta. Mutta kun Kit tulee niin helposti kiinni, se toimi loistavasti. Siirryin peruuttaen 9-10 väliin ja vaan taas pieni tyrkkäys 10:lle ja kroppa jo kohti keinua, niin koira kääntyi kivasti.

Keinulla se tuli kaksi kertaa selän takaa oikealle, vaikka yritin vasurilla ottaa ja laittaa takaakiertoon 13:lle. Olin kuulemma kääntänyt pään oikealle, se riitti.

13-14 väliin tein takaaleikkauksen jyräämällä, ja tosi hienosti Kit lukitsi niin 14 kuin putkenkin, ja tällä pääsin nopeasti putken toiselle suulle ottamaan sen taas persjätöllä vasempaan käteen, toisten tehdessä tässäkin takaaleikkausta/poispäinkääntöä tms. Tätä käännöstä me hieman viilattiin rytmityksellä ja pienellä ulospäin pyöristyksellä ennen hyppyä.

Puomilla tein taas persjätön ja oli helppo ohjata 18 "alapuolelta", ja olla sitten putken ulostulon ja hypyn 20 välissä valmiina. Toiset leieröi 18 "yläpuolelta" ja siitä oli sitten hankala kääntää koira maaliin, kun jäi putkensuun väärälle puolelle.

Ohjatut agitreenit jäi nyt kesätauolle, eikä meillä ole mitään irtovuoroakaan varattuna. Eikä kisoja. Ollaan vaan... katsotaan kuin pitkään malttaa.

Haku
Härdellejä ja "härdellinpoikasia" ollaan tehty pariin otteeseen. Kittyn ongelmana on ollut ääniapujen outous, se kummeksuttaa. Sekä oma kehu "hyvä", kun se on lähdössä ilmaisulla tuomaan rullaa, koska sillon tiputtaa sen herkästi. Siksi siirryttiinkin noihin "härdellinpoikasiin" eli ilmaisutreeniä avuilla, joihin sisältyy figun kutsu sekä oma "hyvä", kun ottaa rullan ja lopuksi vielä kutsun yliheittoon ja lähetän seuraavalle. Kun nämä saadaan kuntoon, voidaan palata härdelliin.

Omissa treeneissä mietin, että tehdään ihan perus pistotreeniä (siellä ei kukaan oikein osaa härdelliä, ei viitsi sotkea) niin että figu etenee pistokohdasta hieman, ettei sitten jää liikaa kiinni noihin ääniapuihin. Mutta sunnuntaina oli hirveä helle, ja kouluttajilla mielessä motivointitreenit, joten tehtiin sitten sielläkin tuo härdellinpoikanen. Figu hetsasi koiraa piston päässä, ja käveli siitä sitten vielä hieman eteenpäin keskilinjan suuntaisesti. Ajattelin, että Kit varmaan lähtee oikaisemaan, mutta ei. Se meni just sinne minne lähetin ja teki hienon kulman päähän. Juoksin keskilinjaa eteenpäin, ja kun se otti rullan, huusin "hyvä" ja se tuli suoraan luokse, ei omia jälkiä. Super! Yliheitto toimi hienosti, tokalta ei sitten tullut rullan kanssa ihan niin hienosti, mutta ei ihan täysin omiakaan jälkiä. Hyvä. Tänään jatkuu taas härdellit.

Jälki
Meidän piti jälkitreenien 2vk välillä tehdä keppi-ilmaisu kuntoon, sekä ajaa jälkiä. Eipä olla ehditty. Yks ilta tein taas alapihan nurtsille keppijäljen n. 20m, jolla 7 keppiä. Parit ekat kyllä löysi ja pysähtyi, mutta meni maahan vasta pyynnöstä. Palkkasin kepille, sekä näytin sitä että "vau minkä löysit täältä". Sitten keskimmäisiä keppejä se ilmaisi hienosti maahan menemällä, tosi hyvät. Tokavikalla ei mennyt maahan, ja vikan kepin jätti huomioimatta kokonaan, en tiedä miksi!? Mutta ne keskimmäiset oli loistavia. Pitäs vaan ehkä pikkaisen enemmän treenata! Myös jäljestys oli varsin sujuvaa. Tänään alkaa kesäloma, joten sitten on (toivottavasti) aikaa jälkitreeneille!

Nyt on saatu Kittystä ekat agikuvatkin helatorstain kisoista. Kiitos kuvaajalle
(Mikko Marttinen, kuvauksellista.com)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Toko-SM

Mehän oltiin vaan varakoira. Perjantaina vielä kiittelin, että onneksi ei tartte startata tulevassa kauheessa helteessä. Laitoin kännykän herättämään 7:30 että ehdin kisapaikalle katsomaan kymmeneksi, kun luokat alkavat. Heräsin 8:20, känny ei ollut herättänyt, koska akku oli tyhjä... Pikapikaa aamutoimiin. Puhelin soi. Joukkueen johtaja soittaa (oli yrittänyt jo pari kertaa aiemmin, mutta kun luuri oli mykkä), että Kittyn tarttis starta, tuli peruutus. No just! Siitäpä se paniikki sitten lähti, että ehtisin toimittaa paperit ja kisapaikalle suht pian, kun enhän tietenkään ollut niitä antanut etukäteen. Enkä ollut illalla pakannut mitään tavaroita, kun eihän meidän pitänyt startata.

Vein koirat vanhemmilleni 15km päähän kisapaikasta, Kit saisi levätä siellä rauhassa, koska varakoirat starttaisivat luokkien viimeisenä. Ehdin Klaukkalan urheilupuistoon vähän vaille puoli yksitoista. Siinä sitten helteessä katseltiin joukkuetovereiden suorituksia ja kannoin kamat teltalle. Yhtäkkiä huomasin, että 1,5h aloituksesta oli alokasluokat lähes suorittaneet ennen lounastaukoa olevat ryhmät. Oho, olipa nopeeta! Lähdin siis hakemaan koiraa, että ehtisin ajoissa takaisin, koska saman verran koiria oli siis jäljellä ennen varakoirien starttia. Koiranhakureissulla vierähti n. tunti, ja tuli olo, että enhän vaan ole myöhässä. Palasin kisapaikalle n. 13:30, lämpötila +30C. Keräilin pikapikaa tavaroita teltalta ja raahustin niiden kanssa kehän reunalle. Jestas, siellä ne jo odottelivat meitä! En siis ehtinyt kastella enkä juottaa Kittyä ennen paikallamakuukehää. Se oli ihan tuskaisen oloinen, läähätti, poissaoleva ja kitisi. Voi ei...

Kehä 1: Pirkko Bellaoui
Luoksepäästävyys 10
Nousi seisomaan, mutta pysyi paikallaan ja oli hyvin rauhallinen ollakseen HulluSiwwi.

Paikallolo 10
Hyvä, ja rauhallinen. Maahanmeno ehkä aavistuksen hidas.

Kokonaisvaukutelma 10

Sitten juoksua ulos kehästä, juustoa koiralle ja repulle kastelemaan ja juottamaan se. Ceasar-märkäruokaa kippoon ja reilusti vettä päälle, joi hyvällä halulla (Kithän on tosi huono juomaan). Veden kaato niskaan oli sen mielestä aivan kauheeta, ja mietin kostautuuko se kehässä. Kakkoskehää jonotti edellisestä ryhmästä vielä 2 koiraa, joten oli hetki aikaa tasaantua. Meidän piti olla ryhmämme ensimmäinen, mutta jostain syystä ryhmän viimeinen partis kiilasi siihen. Tosin se sitten keskeytti. Päästiin kehään sen jälkeen, ja suoritettiinkin sitten liikkeet ensimmäisenä suoraan kehistä toisiin siirtymällä. Tosin menin siirtymisissä törkeästi kehästä aina nauhojen ulkopuolle ja samalla törkkäsin juustonpalan koiralle suuhun.

Kehä 2: Taru Torpström
Seuraaminen kytkettynä 7½
Mielestäni ihan hyvää seuraamista, oli iloinen, pysyi kontaktissa, perusasennot jäi tekemättä ja edelleen täyskäännöksissä ja oikealle käännöksissä etäisyys kasvoi melkoisesti. Mutta ihan ok.

Luoksetulo 9½
Vautsi. Oli aika hidas, mutta laukalla tuli. Se kaartaa reippaasti ennen minua, mikä johtuu vääränlaisesta palkkaamisesta vauhtiluoksetuloissa.

Kokonaisvaukutelma 9

Kehä 3: Harri Laisi
Estehyppy 10
Normaali hyvä hyppy.

Seuraaminen taluttimetta 8
Ihan samanlainen kun kytkettynä seuraaminen. Loppuasennon tais istua.

Kokonaisvaukutelma 9

Kehä 4: Ossi Harjula
Liikkeestä maahan 10
Hyvä

Liikkeestä seisominen 0
Tasaista Kitty-laatua, maahan löi. Voihan jehna. Tein kehän ulkopuolella ennen palkkausta, meni taas maahan, toisella kerralla onnistui, josta sai superpalkat. Jotain kikkakutosta tähän nyt pitää keksiä?!?

Kokonaisvaukutelma 8

Tulos: ALO1 164,5 p TK1, 25. /93

Joukkuesijoitus 29./69. Meidän pisteitä ei laskettu, koska avoimen koirat sai paremmat pisteet.

Kaikenkaikkiaan olin todella tyytyväinen pikku-Killin suoritukseen. Nyt ei ollut laamailua, se oli hyvä. Toki se pystyy parempaankin, mutta olosuhteet huomioon ottaen hyvä. Suurin syy sen ei-paineistumiseen varmaan oli niin suoraan kehään meno. Ja ne välipalkat. Ja koska aina voi jossitella, niin jos seisominen olisi onnistunut (treeneissähän se tekee sen kympin arvoisesti), pisteitä olis tullut 184,5p, jolla olis päässyt jaetulle 8-10 sijalle.

Kisat toimi loistavasti, lähes 100 alokoiraa oli suorituksensa tehnyt klo 14 mennessä. Odoteltiin tuloksia jännittyneinä, tuleeko se TK1. Ei tullut tuloksia. Kit löysi taas tasoistansa seuraa ja leikki innoissaan (joskin läkähtyneenä) pikkusisko-Rian kanssa. :) Ja taas odoteltiin. Tulokset tuli joskus 20 aikaan. Hyvin keepi jaksoi, oli jo taas ihan intopinkeenä vähän häkissä levättyään.

Nyt on alokasluokka suoritettu. Käytiin kaksi koetta ennen sm:ä että saataisi vähän kisakokemusta, ja sitten sattuman kautta vielä startattiin sm:ssä. Huhtikuussa aloitetun treenauksen tuloksena TK1. Nyt katseet kohti uusia haasteita. Ennen avointa pitää saada seisominen kuntoon, noutoon vauhtia, ja seuraamiseen asennetta. Siinä sitä onkin. Katsotaan riittääkö ohjaajan motivaatio.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Keepille keppejä

Maanantaina treenattiin pihalla pikkaisen keppi-ilmaisua naksulla. Keppi maahan, koira kepille maahan ja naksu. Keepi oppi nopeasti, mutta ohjaaja teki virheen eikä palkannut keepiä kepille vaan taskusta, eli keepi nous kepiltä pois. Tämä pitää jatkossa hoitaa kuntoon. Tehtiin lopuksi alapihalle pieni nurtsijälki (ehkä 20m) jossa oli 8 keppiä. Ekat neljä ryysi yli mitään tajuamatta. Pysäytin jokaiselle, näytin ne ja palkkasin. Loput neljä se jo huomasi itse, vaikkei itsenäisesti maahan mennytkään. Vikalla kepillä leikittiin ja pidettiin bileet.

Tiistaina oli sitten jälkitreenit joita varten maanantain keppisulkeiset siis pidettiin. Teemana esineet. Kittylle aloitettiin niin, että avustaja hieman innosti koiraa kepillä ja heitti sen sitten maahan ja koira päästettiin siihen ja riemuittiin kepistä ja palkaattiin koira. Tätä tehtiin pari kertaa lisää niin että pyysin koiran maahan. Sen jälkeen avustaja teki pienen jäljen jossa 2 keppiä. Ekalla piti pyytää maahan, toisella tarjosi jo itse, mutta kääntyi vinoon minuun päin, koska tosiaan olin palkannut sitä ei kepiltä vaan omasta taskusta. Jatketaan keppien vahvistamista (se oikea asento) ja tehdään pieniä keppijälkiä. Parin viikon päästä oleviin treeneihin mennessä meidän pitää kuulemma ajaa jälki, jossa on purkkien tilalla kepit.

Treenien jälkeen (Histassa) käytiin lammella uimassa. Kit on nyt päässyt lähes joka ilta uimaan, ja kyllä se vaan tykkää!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vikalista

Sunnuntaina käytiin pyörähtämässä Lohjan ryhmiksessä ajatuksena "haetaan se vika serti". Saamastamme nauhasta puuttui vaan se valkoinen, sininen oli kyllä. Voi kettu tuota näyttelytouhua... kestää ehkä hetken, että edes harkitsen johonkin ilmoittautumista.

Tuomariksi vaihtui Maret Kärdi, ja kun hän oli joskus Jilla-äidin palkinnut serteillä ja ropilla, päätin mennä yrittämään. Vikalista oli pitkä, mutta lopussa luki: erinomainen luonne. Olihan siinä siis jotain hyvääkin. Kaksi muutakin kelpiä saivat sinisen.

Uimaan!

Perjantaina yritettiin Luukissa pellolla härdelliä. Ei tajuttu, että tie on niin lähellä, että eihän siellä kuule mitään. Mutta ihan kohtalaisen hyvin meni. Sen jälkeen lähdettiin Riin ja Roon kanssa lenksulle ja uimaan, jiihaa!

Lentokeepi

Launtaina päästiin pitkästä aikaa raunioille. Ensin ajattelin, että kun ollaan viime aikoina treenattu vähän turhankin paljon, otetaan vaan kaksi ja jotain kivaa. Mutta kun muilla oli ollut alakasan "palkintaus" halusin myös sen. Ja toinen alkuun taloihin johonkin.

No eipä tullut helppoa, mutta on se vaan niin hyvä! Eka oli ykköstalon alhaalla lattian alla. Haju tuli talon eteen mustan tötsän kohdille. Siinä keepi etsi ja haki ja piippasi. Lopulta löysi pienen kolon mistä pujottautui betonilevyjen alle ja pääsi siitä jopa talonpuolelle piilolle. Ja hetken päästä vaivoin pujottautui samasta reiästä ulos irtiksen kanssa. Mutta näytölle ei halunnutkaan mennä enää siitä, vaan piti etsiä tovi jos toinenkin toista reittiä. Lopulta se sen löysi ja ryömi mitä ihmeellisimmistä rakosista styroksipalojen läpi puoliksi figun kanssa samaan piiloon. Olipas vaikea, mutta oli se sitkeä! Ihmettelin kyllä miksei se mennyt näytölle samasta reiästä.

Toinen oli sitten se palkkipiilo. Joutui etsimään ensin jonkun verran, ja sitten eksyi raukka sinne piiloon rullan kanssa. Näin että yritti tulla pois kohdasta jossa seisoin, mutta siitä ei päässyt. Lopulta tuli ulos - ilman rullaa. Palasi takaisin, ja taas kesti hetken että löysi reitin ulos. Nyt se osasi sentään mennä näytölle.

Kyllä pisti taas mietityttämään tuo rullan mielekkyys raunioilla, kun koira joutuu ravaamaan ees taas. Entistä enemmän houkuttaisi vaihtaa se haukulle raunioilla. Mutta ei ehkä ainakaan ennen, kun metsäpuolen kokeet on suoritettu.

Lauantaina käytiin iltalenkillä Laitamaantien lammella ja Siwwi ui ja ui ja ui. Sunnuntaina näyttelyn jälkeen tehtiin pihahommia, keepi makas reporankana auringossa ja nautti lämmöstä. Ja välillä riepotti Nukaa.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Tuplavoitto

Mutta ei tuplanollaa. Tänään korkattiin kakkosluokat, Ojangossa oli tarjolla kolme rataa. Hyl, 0-voitto ja 5-voitto. Pienestä se oli kiinni taas. Kamera unohtui lähtöhässäkässä kotiin, joten jouduin piirustamaan radat, mutta eipä ollut helppoa. Jotain tuon näköisiä ne oli, mutta ei kyllä ihan.

Aloitimme Heidi Viitaniemen B-radan hyppärillä. Siinä oli pari pahaa paikkaa: alun kepeille vienti ettei mene putkeen, sekä 11-14 väli, että ehtisin ajoissa hypyn 13 luokse toisaalta vetämään putken oikeaan päähän, ja toisaalta ettei menisi muuria. Ihan rataantutustumisen lopussa keksin yhtäkkiä että teen 10-11 välissä persjätön, mutta en ehtinyt sitä yhtään harjoitella. Säästyisin hidastavalta valssilta ja saisin reippaasti etumatkaa putkelle. Kaikki meni hienosti, ne pahatkin paikat, kerrassaan hyvä rata. Loppusuoran voikin tuuletella, joten jätin muurin jälkeen hypyn 16 ohjaamatta rynnien kohti maalia, ja niinhän se keepi tuli sen ohi... älyttömän typerä moka. Siitä hyl, kun en jaksanut lähteä enää korjaamaan.

B-rata (kuvassa jotenkin lytyssä, oli paljon pidemmät välimatkat)

Seuraavana oli vuorossa Tuija Kokkosen agilityrata, C-rata. Näytti varsin mukavalta, mutta oli siinäkin pahoja paikkoja (mm. puomin jälkeen putki suoraan edessä) sekä hurja vauhtisuora 11-15. Meidän rata hajosi puomille, kun keepi ei pysynytkään siinä ja jouduin alkaa säveltämään. Tein muistaakseni 5:lla takaaleikkauksen, A:lla persjätön, kepit ok mutta aika himmailevan hitaat. Suora ihan ok, kunnes jo putken jälkeen kyseli, meni muurin ja taas kyseli ja kyseli, joten jouduin saattamaan aika pitkälle putkeen 15. 19:lle viskileikkaus meni ihan kivasti, mutta kolautti rimaa, pysyi sentään ylhäällä. 0-rata, vaikka ei mikään kaunis.

C-rata (tulipas kuvasta pieni, ja välimatkat liian lyhyet)

Viimeisenä oli Viitaniemen A-rata. Muuten ihan kiva, mutta putkiansa puomilla pisti miettimään. Kit meni hyvin, mutta taas vähän laajoja kaari mm. 3:lla ja 6:lla, mutta muuten ihan jees, ja ohjaajakin ohjasi. Kepeillä sitten vauhti hiiiiidastui ja hidastui, kunnes tokavikassa välissä oli jo kovin epävarman oloinen, sain siitä vielä läpi, mutta vikan välin sössi, ja sitä vekslattiin sitten uudestaan. Puomille meni, kun karjaisin kolmannen kerran "kiipee" eli melkein jo livahti putkeen, mutta ei. Loppu vedettiin hyvällä asenteella hienosti. Vitosella kuitenkin voitettiin ja saatiin toinen hieno Berran karvalelu. Hitsin kepit. Ei voi vedättää ja nyt otin sitten rauhallisesti niin se vaan hidasti entisestään, otti painetta kyttäämisestäni. Hirveästi siis keppitreeniä....

A-rata

Oltiin sovittu Naxe-veljen kanssa treffit näihin kisoihin, ja ei mennyt pöllömmin Naxenkaan radat. 0-voitto A-radalta, onnea!

Toko, jälki, agi

Huhhuh taas, on ollut treeniä treenin perään.

Maanantaina tokotreenit Gestiksessä. Kokeenomaisesti yksi liike palkatta, ja perään toinen josta palkka. Hihnassa seuruu palkatta, kohtalainen. Sen perään kokeenomaisesti vapaanaseurauksen aloitus ja nopea palkka. Ei hirveän hyvä.
Toisena otin liikkeestä maahan meno palkatta, hieno. Ja sen perään luoksetulo palkalla, hyvä!
Kolmantena avo-kaukokäskyt palkatta (lyhyt välimatka), hienosti! Ja liikkeestä seisominen palkalla, toimi! Lopuksi tein vielä yhden palkkaluoksetulon.

Tiistaina jälkitreenit Kellonummella. Jälki oli vieraan tekemä n. 200m 3 välipurkkia + loppupurkki. Alussa vähän namia, muuten ei. Vanheni n. tunnin. Maasto pääasiassa varvikkoa. Kerrassan hieno! Alkoi tosi rauhallisesti verrattuna edelliseen, heilutti häntää ja söi nameja, ja kun namit loppu alkoi jäljestää - rauhallisesti! Oli vähän huonosti merkitty (pitää tehdä lisää merkkejä!), pari kertaa eksyi jäljeltä mutta haki sen tosi hienosti. Hyvä motivaatio, ja itsenäisesti koko matka. Purkeille pysähtyi ja katsoi minua, josta kehuin, ei mennyt maahan ennen kun käskystä. Kaikenkaikkiaan mielestäni loistavasti!

Keskiviikon aksat helteessä oli kyllä sellainen rutistus että huhhuh, meinasi mehut loppua meiltä molemmilta. Oli kuulemma jostain mm-radalta. En jaksa selostaa tarkemmin, mutta putkille jarrutettiin jo mennessä, että osaa kääntyä ulos tullessa. Lopussa pituudella 18 piti vaan kiihdyttää ja jyrätä koira kääntymän. Hei, se toimi! Kunhan sinne vaan olisi ehtinyt... Ahaa-elämys tuli, kun Juha keksi, että leieröin kepit 15-17 välissä. Sillon ehdin pituudelle, kun koira oli vasta mennyt putkeen. Kerran seisoin hölmistyneenä yksin pituudella, että "minne piti mennä" kun koira oli vasta putkessa. Ihmettelin siis koska olin ehtinyt sinne niin paljon ennen koiraa. Lopussa tehtiin rata nollalla läpi, mutta suurin terävyys keepistä oli kyllä jo karissut helteeseen.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Hälyleiri 28.-29.5.

Kukonlaulun aikaan lauantaiaamuna starttasivat Kaksi Pientä eli Roa ja Kitty kohti Tammelaa. Mustialan tilalla vietettiin kaksi päivää Espyn hälyleirin merkeissä. Kouluttajiksi olimme saanet lauantaiksi Nina Pullin ja Annika Himasen. Sunnuntaina Annika jatkoi meidän kouluttamista. Tykkäsin kovasti!

Ensin vietimme tovin sisätiloissa sateen suojissa käyden läpi koiria. Maastossa aloitimme metsätiellä yksinkertaisella ilmaisutreenillä. Kittylle otin kiintorullalla. Eihän se voinut muutaman edellisen koiran tapaan edetä suoraan tiellä näkyvälle tyypille, vaan piti koukata riemukiemura metsän kautta. Ilmaisu oli nopea, täsmällinen ja hieno.

Ensimmäinen varsinainen harjoitus tehtiin metsässä kuten seuraavan normitreenin olisimme tehneet. Otin ekan vastatuuleen, niin että tyyppi oli edennyt hieman keskilinjan suuntaisesti. Sama kakkosella myötätuuleen ja kolmosella vastatuuleen. Irtorullilla. Pistot oli hienoja! Mutta Kit tuli sitkeästi omia jälkiä takaisin, vaikka yritin itse edetä reippaasti. Kakkosella sain vinkin avustaa eli kehua sitä, minkä seurauksena se tiputti rullan ja tuli luokseni hieman hölmistyneenä. Ehdin hädin tuskin kysyä mitä nyt, kun se lähtikin hakemaan tiputtamaansa rullaa parinkymmenen metrin päästä ja toi sen sujuvasti vierelle. Kolmas ihan ok, en kutsunut, kulki omia jälkiään. Se ei osaa tuota kutsumista, joten se pitäisi harjoitella ensin kentällä. Sain hieman noottia, etten ole auttanut koiraa. Miten se voi osata, jos ei sitä neuvota. Eli sen ottaessa rullan kehun "hyvä", joka samalla kertoo koiralle missä itse olen ja ohjaa sitä etenemään keskilinjalla. Lisäksi muistutettiin, että olisi pitänyt ajoittain palata treenaamaan ilmaisua kentällä ja sitä omaa etenemistä. No eipä ole tosiaan tullut mieleen, kun mielestäni ne on olleet ihan hyviä (sitä etenemisen puutetta lukuunottamatta).

Päivän vikat treenit tehtiin parkkipaikalla. Muille "cross barking" risti, eli ohjaaja seisoo keskellä ja lähettelee koiraa kello 12, 15, 18 ja 21 suuntiin. Siinä voi treenata motivaatiota, yliheittoja, ilmaisua, erilaisia maalimiehiä ja mitä ikinä keksiikään. Rullalle se ei ole oikein hyvä, kun ei siinä ohjaaja etene, joten me tehtiin ihan perinteinen parkkisilmaisutreeni. 2 tyyppiä parkkiksen reunoilla ja lähetin siirtyville vuoron perään itse edeten joten kuviosta tuli kolmio. Juuri koiran ottaessa rullan (irtis) kehuin "hyvä". Loistosuoritus keepiltä.

Härdelliä

Sunnuntai vietettiin koko päivä tilan nurtsijalkapallokentällä. Toiset tekivät cross barkingia, me tehtiin härdelliä. Se on se josta aiemmin mainitsin, mutta jonka tyrmäsin tyystin ja olin ymmärtänyt hieman väärin. Kun se nyt selitettiin juurtajaksain ja kehuttiin kuinka se oikeasti toimii, uskaltauduin kokeilemaan.

Härdelli siis harjoittaa koiran itsenäiseen risteilyyn, ilman ohjaajan painostusta ja keskilinjalle pysäyttelyä, sekä siinä sivussa myös etenemistä. Toimii hyvin myös motivaattorina ja vahvistaa ilmaisuakin. Kaikki samassa paketissa, kätevää.

Hieno yliheitto!

Ensin löytö vasemmalle. Juuri koiran lähetyshetkellä piilossa oleva avustaja kutsuu koiraa > ilmaisu, ohjaaja etenee reippaasti keskilinjaa. Sitten koira autoon, ja seuraava koira tekee saman. Toisella kerralla lähetys vasemmalle, avustaja kutsuu ja ohjaaja etenee samalla reippaasti, mutta juuri kun koira saavuttaa avustajan (koiran pitää oikeasti tulla ihan liki ettei ala ennakoimaan!) tämä nousee ylös ja lähtee kävelemään keskilinjan suuntaisesti eteenpäin. Ohjaaja kutsuu koiran keskilinjalla, "ottaa kiinni" ja heittää yli. Samalla hetkellä oikealta avustaja kutsuu koiraa > ilmaisu. Koira autoon, ja toinen välissä. Kolmannella kierroksella sama alku, mutta oikeankin puolen avustaja nousee ylös, ohjaaja kutsuu, heittää yli ja vasen puoli on edennyt ohjaajan tasalle piiloon ja kutsuu koiraa > ilmaisu.

Tehtiin näitä kaksi erää, aina väleissä koira autoon. Tehokasta, karkeasti kuusi treeniä tunnissa kahdella koiralla. Välissä tosin toiset treenasi ristiä ja härdellikoirat lepäsivät miettien kokemaansa.

Nyt pitäisi jatkaa näitä sen verran, että saataisiin siirrettyä homma maastoon, että voisi sitten tehdä omissakin treeneissä. Eli ensin nurtsilla, sitten avoimessa metsässä. Ongelma on vaan löytää paikkoja. Lopulta sinne väliin sitten otetaan välityyppejä piiloon, eli koiralla pitää olla nenä auki "koskaan ei voi tietää mistä löytyy mitä".

Koirilla oli tosi kivaa, ja systeemi toimi loistavasti!

Samalla supertreenillä saatiin sisäänajettua Kittyn uusi loppupalkka karvalelu, kun loppupalkkoja tuli kuusi niin tiheesti. Alkoi karvalelun arvo nousta, ja se jo leikki sillä vieraidenkin kanssa. Tai mielummin repi sitä, kun hyppi tyyppien päälle. Hyvä Killi!