Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agility. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. joulukuuta 2018

Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.


*   *   *
Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.


Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Agi-SM:ssä ja jälkeä ja tokoa

Jos pitkästä aikaa jotain kuulumisia.


JÄLKI
Huhtikuussa erehdyttiin lupautumaan kaverille seuraksi peltojäljelle ja siitä se sitten lähti! Toukokuussa oli pakko pitää taukoa omistajan pahan siitepölyallergian takia, mutta kesäkuussa jatkettiin. Tai nurtsilla ollaan tehty, ihan perus yksinkertaista suoraa vielä. Kuulemma kun suora menee, menee ne kulmatkin sitten. Katsotaan miten käy. Toki kokeilin kulmia, ja tekihän ne ihan hienosti, mutta huomasi, että kun kulmat jätti namitta ja niitä oli muutama kerta tehty, niin alkoi suorallakin tyhjillä se pää heilua ja etsiä kulmaa. Eli vahvistetaan nyt ensin sitä suoraa.

Mutta on kuulkaas niin paljon helpompaa aloittaa jälki 5-vuotiaan kuin pähkähullun pennun kanssa. My oli tehnyt ennen tätä kevättä 3 kpl n. 10 m jälkeä vuonna 2014. En ollut halunnut vahvistaa sen muutenkin voimakasta maavainuisuutta, kun siitä piti tulla hakukoira. Mutta kun sillä on luonnostaan todella voimakas maavainu ja se on ihan ilmiömäinen jäljestäjä. Ja kun 5-vuotiaalla koiralla alkaa jo olla sitä malttia, ja siltä voi sitä myös vaatia. Siinä sivussa toki Kittykin on palannut perusteisiin ja palautellaan se tarkkuus monen vuoden metsäjäljillä rallattelujen jälkeen. Kittyhän on aikoinaan tehnyt jonkun verran pohjia nurtsilla/pellolla. Molemmat koirat on pysyneet kivan tarkkoina, vaikka nameja on vähennetty. Välillä meinaa vietti viedä ja alkaa hötkyäminen, kun on liian kivaa. Menevät kyllä edelleen joka askeleen, mutta näkee, että mielentila on "kiire, kiire" ja häntä alkaa heilua, liian letkeetä menoa siis. Mytä pystyy tästä huomauttamaan, ja se monesti auttaa. Kittyn kanssa huomautuksissa on muistettava olla paljon varovaisempi. Tavoitteena molemmilla FH-kokeet ens vuonna, whoop! Jos vaan jaksan potkia itseäni treenaamaan...


TOKO
Tokoa on treenattu kesällä paljon, paitsi nyt näillä infernohelteillä, kun ohjaaja ei kestä. Liikkuroituja kisanomaisiakin treenejä on päästy jokunen tekemään. Hirveästi on vielä kesken, mutta paljon on edistyttykin. EVL:ssä on vaan niin paljon ylläpidettävää, että kun kesä on käytetty kiertohässäkän, tyhjä+ruudun ja ohjatun erottelussa etenkin merkkihäiriöissä ja liikkuroituna, on väkisin jäänyt moni asia taka-alalle. Kaukot on rikki molemmilla, luoksarin stoppi valuu, tunnarikin hajosi. Mutta kyllä olisi vielä syksyllä tavoite päästä korkkaamaan EVL, ja toki ykköstulos tavoitteena. Keskeneräisellä en viitsi mennä kokeilemaan.



AGILITY
Myn kanssa korkattiin SM-kisat! Päästiin Vekoran maxi-joukkueeseen ja alun räpellyksen jälkeen tehtiin ihan kohtalainen ratakin, yksi virhe koiralle (törkeä loikka puomilta) ja yksi ohjaajalle (ihan väärä käsky putkella). Mutta tulos! Olin tyytyväinen, ja tuli hirveä kisahinku. Mutta sitten nämä helteet hillitsivät hinkua, en vaan kykene. Että sit joskus syksyllä kun viilenee. Sm:ien jälkeen aksa on ollut kesätauolla, eikä olla tehty sen suhteen mitään omatoimisestikaan.


MUUT
Pikkaisen on tehty nose workia kotona sisällä. Muutoin koirat on olleet kuin ellun kanat. Viileämmillä keleillä käytiin pitkiä metsälenkkejä uimisineen ja kamera kulki mukana. Nyt helteillä ohjaaja ei jaksa liikkua mihinkään, vedet on täynnä sinilevää ja levättömät metsälammet liian kaukana, että jaksaisin näillä keleillä kävellä sinne järkevään aikaan. Yötä myöten ei kovin pitkiä lenkkejä voi tehdä, kun töihinkin pitäisi mennä ja aamuyön lenkkeily ei vaan ole minua varten. Kertakaikkiaan ärsyttävä kesä. Kelpiet kyllä tykkää.



torstai 12. huhtikuuta 2018

Tokomaestro

Saanen esitellä:

Kirkkonummen Kennelkerhon Vuoden 2017 tokokoira
Veikkolan Koirakerhon Vuoden 2017 tokoharrastaja
(hallituksen ja toimikuntien valitsemat vuoden vekoralaiset)

Tämän lisäksihän My oli myös rotumestaruuksissa voittajaluokan paras. Hieno tokovuosi 2017!


Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tavoite olisi päästä tokon SM:iin yksilöihin, mutta en ollut lukenut kunnolla kriteerejä (viimevuotisia, en tiedä onko tän vuotisia vieläkään julkaistu). Eihän sinne riitäkään se yksi ykkönen, vaan pitää olla TVA. Aika kova tavoite, kun ei kyllä ihan vielä olla starttivalmiita. Kevät näyttää miten käy, kunhan päästään ulkokentille kunnolla treenaamaan, nyt tuo hallitreenaaminen on ollu vähän piiperrystä.
*   *   *

Mutta kylläpähän aika rientää, enkä ole saanut itseäni kirjoittamaan edes treenipäiväkirjaa tai -blogia, saati tänne. Helmikuussa meillä oli perinteiset juhlaviikot, My täytti 5-vuotta ja Kitty 9-vuotta! Kumpikaan ei kyllä vaikuta yhtään ikäiseltään.



Alkuvuosi on ollut kovin hiljaista treenirintamalla, ikinä ennen ei olla oltu näin laiskoja! Tammi-helmikuussa treenattiin kerta viikkoon hallivuorolla tokoa ja lisäksi meillä oli tokoporukan kanssa 8 vuoroa Nummelan Top Dog Gymillä. Siihen päälle Myn satunnaiset aksat. Ja nyt maalis-huhtikuussa on treenattu vielä vähemmän.

Kitty on treenannut Myn siivellä vähän tokojuttuja ja jumppapalloillua Top Dogilla. Se ei ole vielä kisavalmis tokon EVL:aan, en ole jaksanut keskittyä sen kanssa treenaamiseen niin paljoa. Katsotaan nyt miten homma etenee, pääsisinkö sen kanssa kesällä/loppuvuodesta vielä testaamaan EVL, olisihan se nyt kiva saada sille se TVA kuitenkin. Rallytokoihin osallistuminen on ollut ajatuksissa, muttei ole siirtynyt toteutukseen. Nose workia on tehty kotona muutama kerta pitkän tauon jälkeen, vähän on ollut hommat hukassa ja tahmeeta.


My tokoili tammi-helmikuun ahkerasti 2 krt/vk, mutta aika pienimuotoistahan se halleissa on. EVL:stä eniten kesken on tyhjään meno+ruutu, kaukot, luoksarin stopeista seisominen. Uusi paikkis tuottaa ongelmia ja kaukot - meidän ikuinen murheenkryyni. Seuraamisessa olen yrittänyt saada paikkaa taemmas ja painamista vähemmäs - ei onnistu. Tosin kokeissa sen vire ei ole niin korkealla ja seuraaminen on ollut siltä osin parempaa kuin treeneissä. Peruuttaminen sujuu, jos lähtee alkuun mukaan, mutta kun saattaa olla aluksi ihan pihalla niin kiepsahtaakin eteen. Tosin treenattukin on aika vähän. Ohjattu on aika kivalla mallilla, samoin ruudun paikka, kunhan se ruutu ensin löytyy. Tunnaria on tehty tosi vähän, se mitä tehtiin, oli ok.


Myn kanssa ollaan käyty aksatreeneissäkin vain max. 1 krt/vk, mutta pitkiä taukojakin on ollut sekä pakkasten että ohjaajan flunssien takia. Ollaan kisattu ekat startit pikkumakseissa, parit kisat jäi väliin ohjaajan sairastellessa.
  • 6.1. KKK(Niinulassa): 2xhyl, tuomari Seppo Savikko
  • 4.2. KKK (Niinulassa): hyl-0-5 (tupla oli hyyyyvin lähellä). Tuomari Sari Mikkilä
  • 3.3. KKK (Niinulassa): 3xhyl, mutta kaksi superhienoa rataa, joista nollat niiiiin lähellä! Tuomari Anne Savioja
Tosi kivat radat oli Sarilla ja Annella. Maaliskuun kisoissa pikkumakseissa rimat oli 45 ja vikaradalla 40cm! En huomannut merkittävää eroa Myn menossa, nyt matalammilla rimoilla sen tosin ei tarvitse tehdä 5m liitoloikkia, mitä se teki 60cm rimoilla, joten ohjaaminenkin on ehkä aavistuksen helpompaa - hieman yllättäen. Helmikuun kisoissa se possuili kontakteilta pois ilman lupaa (enkä minä korjannut sitä kisoissa, argh!), joten helmikuun treenit menikin sitten niitä korjatessa ja aika kivasti saatiin se tekemään virheitä ja päästiin huomauttamaan -toimi, ja maaliskuun kisoissa olikin hienot kontaktit.

My on tehnyt myös muutamat nose work treenit ja on se vaan pro, lajissa kuin lajissa. Olen tehnyt sen kanssa eukalyptuksella ehkä 4 purkki/laatikkotreeniä ja nyt sillä on jo ilmaisukin: tarjosi itse maahanmenoa, mutta olen vaatinut siihen vielä "näytä" käskyllä nenäkosketuksen. Ja se teki myös pienen olohuone-etsinnän näyttöineen kaikkineen paljon pätevämmin kun Kitty (jolla on historiassa paljon enemmän purkkiratatreeniä).

On ollut upea talvi, kun se vihdoin joskus tammikuun loppupuolella tuli. Ihanaa lunta, pakkasta ja valoa! Mutta toisaalta malttamattomana odotellaan ulkokenttien sulamista.

Tässä vielä hieman kuvasatoa talvelta. Kittyn ja Myn löytää nykyään myös Instagramista nimellä killi.my.




Nyt alkaa saamaan kuviin muitakin sävyjä kuin valkoista.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kesä 2017

Kesä mennä vilahti varsin haipakkaa, mutta eipä tässä ole ollut suurta raportoitavaa.


Kesäkuun ekalla viikolla oltiin jälleen pohjoisessa, ensin muutama päivä Luostolla/Pyhällä retkeilemässä ja sen jälkeen Saariselällä pelastuskoirailemassa. Ihan liian lyhyt aika taas. Kelit oli alkuun loistavat, +4 ja ajoittain satoi lunta(!), loppuviikosta kuumeni niin, että vikat päivät Saariselällä vietettiin lähes helteessä, puuh. Puolen metrin hangetkin ehtivät sinä aikana sulaa. Lunta oli kuitenkin reissun alussa niin paljon, että tuntureille ei ollut mitään asiaa, joten retkeily oli suoritettava alarinteissä ja kuruissa.

Isokurussa 3.6.2017

Pyhällä satoi lunta 3.6.2017 

Saariselän treeneissä My treenasi kiintorullaa ja Kitty jälkeä. Myn rulla toimi hienosti (koko keväänähän me ei olla hakua treenattu), Kittyn jälki vaihtelevasti. Harhajälkitreenissä se lähti kaikille harhoille ja jäljennostotreeneissä se nosti kaikki jäljet tieltä poispäin, vaikka joka toinen olisi mennyt toiseen suuntaan. Itse jälkihän sillä kyllä sujuu.


 Onnellinen jäljen päässä keppinsä kanssa

Kaunispäällä 8.6.2017

Kesäloma vietettiin ihan kotosalla, ei päästy edes merelle. Satsattiin sopivan viileiden kelien myötä metsälenkkeilyyn ja tehtiin pitkiä lenkkejä kotimaastoissa. Koirat kävi uimassa 2-3 krt viikossa ja kuumempien kelien aikaan parikin kertaa saman lenkin aikana, kun lenkki vei metsälammelta toiselle. Ja näiden uiminenhan ei ole mitään pientä kastautumista, vaan maanista ympyrän uimista niin kauan kunnes tulee kylmä tai lähden kävelemään pois lammelta. Mytä ei meinaa nykyään saada edes käskemällä pois vedestä. Kittyn uiminen on jostan syystä vähentynyt selvästi, johtuiko kylmistä säistä.



Syyskauden alettua on treenattu ahkerasti tokoa. Myn kanssa on yritetty keskittyä enemmän kaikenlaisiin muihin juttuihin kuin itse liikkeiden viilaamiseen. Tarkoitus olisi loppuvuodesta päästä starttaamaan voittajassa, vaikka osa liikkeistä on vielä ihan kesken. Kitty on hinkannut lähinnä evl:n eteenmenoa, kiertohässäkkää ja peruuttamista. Siinä sitä onkin, enkä tiedä oppiiko se ikinä sitä hässäkkää niin, että kykenisi tekemään sen heti ekayrittämällä oikein - melko turhauttavaa.

Kuva Caro Lassheikki

My agitreenitkin alkoi kesätauon jälkeen, ollaan taas uudessa ryhmässä ja sen lisäksi valkkuryhmän tuuraajina. Tosi hyviä treenejä on jo ollut. Ohjaaja on ollut hieman rampa, joten agikisaaminen on ollut tauolla koko kesän. Saa nähdä onko musta vielä kisaamaan, vai alanko kohta etsiä Pikkumustalle lainaohjaajaa.

Kuva Caro Lassheikki

Elokuun alussa oltiin extempore Padasjoella Espoon pelastuskoirien leirillä höntsäilemässä. My harjoitteli taas kiintorullaa, mutta jouduttiin palaamaan ihan alkuun ja homma meni vähän puihin. Osittain lainarullan vuoksi, koska olen hukannut meidän oman norskin - katastrofi! Kitty pääsi tekemään vain perjantain yöetsinnässä jäljennostotehtävän, jossa se lähes kilsan polkukävelyn jälkeen nosti jäljen hienosti ja ajettiin sitä varmaan 150m - väärään suuntaan. Nice. Mutta osasi se sitten hienosti ajaa sen jäljen myös toiseenkin suuntaan n. 1,5m korkeassa heinikossa/saniaisikossa.

My kiintorullatreenissä. Kuva Jari Miettinen




maanantai 27. helmikuuta 2017

4- ja 8-vuotiaat

Helmikuun juhalviikot on taas juhlittu, My täytti 4 v (20.2.) ja Kitty 8 v (27.2.), mihin tämä aika menee! Tosin kumpikaan ei tunnu juuri yhtään sen vanhemmalta edelleenkään - My on ikuinen pentu hömppä ja Kittyn mopo tuntuu keulivan vaan entistä enemmän, voi murut!


Ollaan oltu laiskoja kuin ellun kanat. Viikolla on ollut lähinnä Myn agitreenejä 1-2krt viikko, paitsi tällä ja viime viikolla, kun olin flunssassa. Ollaan päästy nyt kevätkaudella valmennusryhmän tuuraajiksi eli Rannikon Timon treeneihin omien normitreenien lisäksi ja saatu sieltä tosi hyviä oppeja ja treenikohteita. Lisäksi viikonloppuisin on käyty itseksemme hallilla lähinnä tokoilemassa ja My on tehnyt jonkun verran noita aksan tekniikkajuttuja, kääntymistä/käteen tuloa. Ja jokusen kerran on käyty rakennus/pihapiirietsinnöissä. Melko laiskaa.



Kittyn kanssa oltiin helmkuussa Nose work -luennolla, ja päästiin tekemään pari pientä treeniäkin. Hienosti se muisti 5 vuoden takaiset hajuerottelun opit, ja osasi noseworkata täysin sujuvasti. Hajutkin on nyt jo saatu hommattua, vielä odotellaan, että saatais jotain aikaan olohuonetreenien osalta.... miten sitä ihminen onkin niin laiska.

Mylle vähän katselin tokokokeita, mutta aika hiljaista on, enkä ihan hirveän kaukaa ole niitä etsiskellyt. Aksassakaan ei kisatahti päätä huimaa. Tammikuussa kirmailtiin kolme Esa Muotkan rataa Lohjalla, 3xhyl, mutta muutamia tosi onnistuneita pätkiä. Tulevana viikonloppuna kisataan omissa kisoissa NAS-hallilla. En kauheasti tykkää talvikisoista (paljon osallistujia ja huoli koiran lämmittelystä päivän venyessä).



tiistai 6. joulukuuta 2016

Rallya ja Kitkaa

Paljon on taas vettä virrannut Huhmarin joessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Talvikin oli - ja meni, ja uusikin taas jo tuli - ja meni. Kuvia on tullut otettua jonkun verran, kun sain vihdoin ostettua uuden objektiivin. Bloggeri vaan tuntuu suttaavan kuvat, joten klikatkaa isommiksi.


Ollaan lähinnä treenattu, ja sitäkin aika laiskasti. Kisaaminen on ollut aika minimalistista lajissa kuin lajissa. Myn kanssa on tehty pääasiassa aksaa, lisäksi tokoa. Aiemmin syksyllä myös vähän hakua/ilmaisuja ja rallytokoa. Kittyn kanssa treenattiin syksyllä raunioita, tokoa ja rallytokoa, yksi haastava jälkikin ajettiin mielenvirkistykseksi. Sittemmin talven tullen lajiksi on karsiutunut pelkkä toko.

My on kisannut kahdet kolmosten agikisat. 25.9. KKK:lla (hyl, hyl, 12.92) Eka tulos kolmosista hei! Minun mielestä vaan 5:nen, mutta eipä tuolla nyt ole väliä. 3.12. Lohjalla saaliina oli hyl, 5, hyl. Vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta (kerpele!), muuten olis ollut nollarata! Myös hyllyradat oli pientä lipsahdusta lukuunottamatta tosi hyviä. Tuomarina Suomalaisen Jari, kivat ja tilavat radat, sopivat meille, vaikka haastavia irtoamisia ja paljon juoksemista olikin. Tuo 5-rata tuli videollekin, olkaa hyvä.


Lisäksi syksyn aikana tuli korkattua uusi laji: käytiin molempien kanssa rallytokokisoissa 20.11., kun oma seura sellaiset järjesti. Pieniä tyhmiä virheitä (sekä ohjaajan että koiran), Kittylle 89p ja Mylle 86p. Seuraavia kisoja ei ole suunnitteilla. Nyt keskitytään taas fiksaamaan rallytokon myötä levähtäneet seuraamiset kuosiin ja silleen...



Haaveilen, josko seuraavaksi sitten tokokokeeseen. Myn kanssa kun vähän tsemppaisi, niin pian sen kanssa voisi avoimeen mennä, mutta tuskinpa enää tänä vuonna. Kittyn evl-korkkaus siirtynee pitkälle kevääseen/kesään, mutta vielä se siintää mielessä, vaikka uusien evl-liikkeiden treenaaminen onkin aika rankkaa juoksuttamista. Siksipä tuosta rallysta jo Kittylle meinasin korvaavaa lajia.


Kittyn kanssa käytiin 9.10. yrittämässä toiseen kertaan raunioloppukokeen läpäisyä, mutta ei onnistunut tälläkään kerralla. Kitty ei saanut viidennestä maalimiehestä mitään hajua, joten se jäi meiltä löytämättä. Sen sijaan oltiin mukana Espoon joukkueessa voittamassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Porvoon välinen raunioiden Kaupunkiottelu 30.10., joka kisattiin Vantaan radalla Korsossa. Mielenkiintoinen kisa, joka käytiin sovelletuilla SPKL:n pera B säännöillä.

Kaupunkiottelussa Vantaalla

Kittyn poika Myn veli Kitka oli meillä lähes koko marraskuun hoidossa ja muutti reilu viikko sitten uuteen kotiin Vaasaan. Kitka tuntuu sopeutuneen uuteen laumaansa hyvin, toivottavasti saa sieltä hyvän loppuelämän kodin. Kitka on hauska, iloinen ja kiltti poika, joka omaa hirveän hyvän harrastuspotentiaalin. Ja valtavan söpökin se on. Toivotaan Kitkalle mukavaa uutta elämää ja paljon hyviä harrastuspäiviä!


Sisko ja sen veli, veljekset kuin ilvekset