Näytetään tekstit, joissa on tunniste paukut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paukut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. lokakuuta 2012

Reagointia ja pähkinöitä

Kuvat on perjantailta, kun aurinko paistoi! Sittemmin sitä ei taas paljon ole näkynyt...


Perjantaina oli hälyryhmän pikkutreenit eli puolikkaat lentokentän kupeessa teemalla reagointi. Tien varren pusikossa tuulen alapuolella lymyili yksi figu ja toisella puolella parkkipaikan takana tuulen yläpuolella toinen. Keepi luuli lähtevänsä liinassa jälkitreeneihin, meno oli vallan villiä asfalttijäljestystä. Pieni reaktionpoikanen saattoi tulla figun kohdalla, mutta se hukkui yleiseen hössötykseen. Parikin kiertaa sahattiin ees taas, mutta keepis reagoi eniten liinaan eli lopetti heti, jos liina kiristyi. Pitäisi taas treenata sitäkin. Lopulta päästin liinan irti, niin keepis sitten jäljesteli figulle.

Toisella puolella figu oli siirtynyt "myötävirtaan" (kun toisella puolella siirtyi vastaan eli oli vain puhdasta aluetta), ja kaikki vanhat piilot ja jäljet oli matkalla ja sen kyllä huomasi. Koira intoili ja tempoi liinassa, nyt ei yhtään haitannut liinajarru. En voinut päästää liinasta irti, kuten toisella puolella, koska olisi jäljestänyt kaikki vanhat piilot. Nyt reaktio oli kunnollinen ja vetokin hyvä, koska tuuli toi tyypin hajun. Keepis oli kovin hämmästynyt, kun treeni loppui melkein ennen kun se ehti alkaakaan. Lopuksi se koirasosialistui lappalaisporukassa, tarkoitus oli saada se leikkimään 12vk lapinkoiralapsi Hurman kanssa, mutta kun ei huvittanut. Ja kun paikalta löytyi unohtunut lelu, keepis mielummin tuijotti sitä, kun sosialistui koirien kanssa.


Sunnuntaina raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Ensin radalle tulossa kaksi ampua, hyvin meni. Alueena yläkasan häntä kulmakaivosta lähtien ja alakasa ja pelto. Aloitettiin kulmakaivoin nurkilta. Eka figu neloskaivossa puukannen alla n. metrin syvyydessä. Ei mitään ongelmaa kiintorullan kanssa. Siitä lähtiessä ammuttiin, ei reaktioita. Meluna soitettiin Mian kivaa ampu-ilotulitus-ukkonen-cd:tä ihan reippaalla volyymillä, eipä se niihinkään reagoi millään tavalla. Toinen olikin sitten iso pähkinä purtavaksi pellon rivitalossa. Muut ovet oli auki, paitsi se missä figu oli. Oivoi ja voi, kun oli vaikeeta. Kiersi ja kaarsi ja kiroili, haju nousi selvästi ylös, mutta kun ei sinne katollekaan päässyt. Taas uudenmallinen umppari, eikä sitten millään ymmärtänyt ottaa kiintorullaa. Lopulta sen hypätessä ovea vasten ovi aukesi ja se pääsi figulle ja otti rullan. Jatkettiin alakasaa ja innokasta hännänheilutusta aiheuttivat Ressun pöksyt. Kun se sitten jäi siihen puuhastelemaan sen näköisenä, että olisi haju, oli lopulta pakko kysyä, että työstääkö se edelleen niitä housuja. Niin se taisi tehdä. Jatkettiin siis, ja vihreällä sirkuskopilla alkoi sitten uusi täpinöinti. Siellä siis oli jotain. Tovin kesti ennenkun löysi raollaan olleen oven ja pääsi siitä sisään. Figu oli romuröykkiön takana, sinne oli keepi kiivennyt romujen yli figun viereen ja ottanut siellä rullan. Sitten se vielä eksyi minusta, kun olin ehtinyt kiertää kopin etupuolelle. Hyvin se kuitenkin rullan kanssa minua etsi. Hyvät treenit, saa nähdä ratkesiko se ovi-laatikkomainen umppari, vai onko se yhtä suurta mysteeriä seuraavallakin kerralla.
 



Maanantaina minipitkäiltiin pimeätreeneissä Veikkolan "kotipuskassa". Tallattiin ensin aluetta kahden hengen voimin harvakseltaan, kaikkiaan tuo alue oli n. 4ha ja kyllä se tuli puolessa tunnissa ihan kohtalaisesti katettua tuolla tuulella. Tuuli tuli ehkä kaakosta, tien suunnasta kohti alueen pohjoisrajaa. Aloitettiin siis tuolta lounaisnurkasta ja nostettiin "kartturi" aluksi matkaan. Sitten jatkettiin aidan reunaa pohjoiseen ja kuvittelin, että keepi saisi tuossa rinteessä, joka oli suht avara, jossain vaiheessa hajun kakkosfigusta. Mutta ei se saanut. Alueen pohjoisnurkkaa ei ollut tallattu ja sen kyllä huomasi. Kii liikkui aluksi ihan suht kivasti, eihän se kauas kyllä mene, ellei hajua saa. Mutta kun tallaukset loppui ja ajauduttin tuonne suolle (vähän alueen ulkopuolellekin ehkä), niin keepis pyöri lähinnä jaloissa. Tuuli tuli tuolla ojanvarressa itseasiassa rinnettä alas eli lähes etelä-pohjoissuunnassa ja sinne se keepi sitten sen hajunkin sai ja irtosikin sitten tosi kivasti. Sellaiset kenraalit, saas nähdä miten se irtoaa lauantaina, vai irtoaako...


Joskus taannoin on yritetty harjoitella takapään nostamista seinälle, ja se on toiminut niin kauan, kun on apulauta tms eli target takajaloille (toimii kuten puomin alasmenossa siis). Jostain syystä tämä asia on muhinut keepiksen päässä ja nyt se sitten yhtäkkiä osasikin sen. Käskyä kun en ollut miettinyt, se sitten on niinkin omaperäinen kuin "taaksekiipe"... Ja sehän ei siis osaa tehdä tätä kuin tässä yhdessä ainoassa kohdassa eteistä. Välillä meinas mennä kokonaan yli, eli aavistus käsilläkävelyä. Jotenkin kun sais sen vaiheen tuosta sitten eroteltua ja vahvistettua.

Kun keepis seinille kiipeilee.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Hyvät treenit, huonot treenit, hyvät treenit

Siinä viikonlopun saldo, onneksi keskiarvo kääntyi kuitenkin hyvän puolelle ja päättyi hyviin treeneihin.

Perjantaina oli minipitkät Kattiksen kakkospaikalla. Killi teki viimeisenä pimeässä. Länsituuli oli varsin hyvä ja tein suunnitelman ja figujen sijoittelun sen mukaan, että saisin koiran irtoamaan. Aloitus siis tuolta pohjoisesta tieltä ja myötäpäivään alueen reunoja kiertäen (aluehan oli vaan minun kulkureitti lähinnä). Kuvaan laskettu alue n. 2,5ha ja sepä tuolla tuulella tuli oikeastaan katetuksi.


 Tarkoitus oli nostaa heti alusta meille kartturi. Onnistuin kuitenkin mennä figun tuulen yläpuolelta, mutta onneksi keepis bongasi sen tästä huolimatta. Figu seisoi, ja se aiheutti pientä päänvaivaa. Keepis hyppäsi vasten, jumppasi tovin, hyppäsi uudestaan, lähti minua kohti, tajusi että jotain meni vikaa, palasi, hyppäsi taas vasten ja sitten otti rullaan. Juupa juu. Sitten sählättiin siinä tovi, kartturi oli hukannut kompassin ja sitä etsittiin ja lopulta luovutin omani. Kartturin ottaessa suuntaa minä jo asettauduin valmiiksi lähtöön. Onneksi sitten kuitenkin kysyin suunnan ja ihan väärään suuntaanhan olisin ollut menossa. Voi yhden kerran tuota pimeässä katoavaa suuntavaistoani!

Lähdettiin kiertämään alueen itälaidalla olevaa kuusikkoa. Aluksi Kii liikkui hyvin, mutta kuusikossa vauhti hidastui, ettei joutuisi liian kauas minusta. Suon laidassa kartturi alkoi toppuutella että pitäisi kääntyä, ja tuolla pitkulaisen kallion eteläkärjen tietämillä alettiin vielä enemmän lukea karttaa (minulla gps), ja koira irtosi johonkin, tuntui että takaisin sinne kuusikkoon eli koilliseen ja hieman ihmettelin suuntaa. Siinä sitten kartan säädön jälkeen lähdin menemään ja ihmettelin gepsistä, että väärään suuntaan eli etelään... voi jee. Aina kun pysähdytään ja luetaan karttaa tms, kadotan suunnan. Eli eikun luottamaan kompassiin ja oikeaan suuntaan kohti kallion eteläkärkeä. Siitä se keepis sitten lähti. Tosi hieno irtoaminen! Vähän oli tepastellut pressuun kääriytyneen figun päällä, mutta muuten ok. Eikä ollut käynyt siellä ennen. Pelkäsin, että jos se olikin sillä edellisellä irtoamisella ollut tuolla ja minä omalla liikkumisella vetänyt sen pois, onneksi ei. Mutta kyllä oli tällä koiraohjaajalla kompassi sekaisin...

Lauantaina aamusta ensin Vekoran pk-hakutreenit. Voi taivas mikä taantuma keepiin on nyt iskenyt. Edelliset treenit ei menneet ihan niinkun elokuvissa, joten olin päättänyt että otetaan vähän apuja ja vaan suoria löytöjä pistojen päistä, ei tyhjiä. Katsottiin kun 2 figua lähti, vein koiran toviksi pois. Lähetin ensin vasemmalle (tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti takatuulena), pisto jäi lyhyeksi, joten lähetin uudestaan. Nyt ok, ja ilmaisu kaikki ok. Katsottiin hetki, kun figu jatkoi matkaa seuraavalle piilolle ennenkun palattiin keskilinjalle. Sitten oikealle. Ei lähtenyt ei, meni vinoon, meni lyhyen, meni 20m ja jäi tuijottamaan. Ei edennyt, kun jäin seisomaan ja odottamaan. Otettiin figu näkyvästi pois. Siirryttiin jatkamaan vasemmalle, otettiin ääniapu. Sinne upposi, umppari jossa figun käsi vähän näkyvissä. Oli yrittänyt punkea raosta sisään. Ilmaisi sitten kuitenkin ok. Vielä yksi oikealle, en halunnut kuitenkaan apuja. Mutta ei lähteänyt taaskaan. En lähettänyt uudelleen, jäi vain seisomaan näyttö päällä. Tuijotuskilpailu: minä tuijotin piiloa koira minua. Sitten se alkoi epäröidäen kuljeskella. Välillä päätti lähteä rinnettä ylöskin piston suuntaan, kerran kävi ihan muutaman metrin päässä piilosta tuulen yläpuolella. Tovi jos toinenkin siinä sitten odoteltiin, periksi ei voinut enää antaa. Lopulta se sitten kiemurteli tiensä figulle. Voi taivas. Mikä ihme on nyt rikkonut keepin pistot?! Sehän teki ihan koemaisia ratoja, hyvä pistoja, tyhjiä ja kaikee... ja nyt ei mene kun 20m. En käsitä. Ei auta kun ottaa avut. Oli puhe, että avarassa maastossa figut näyttäytyy jossain 80m:ssä, siirtyvät sitten vaikka lähemmäs. Että sen saisi uppoomaan. ... Tai sitten me lyödään toviksi hanskat naulaan, treenataan nyt parit partiointitreenit ja lyödään sitten nekin hanskat naulaan loppukuusta ja homma muhimaan toviksi...

Lauantaina iltapäivällä jatkettiin raunioilla. Ensin paukkuja samaan malliin kun viimeksi eli seuruuta jossain 20m päässä, neljä laukausta, palkkasin joka paukun jälkeen. Neljännen paukun jälkeen se jo selvästi tiivisti seuraamista "jee, kohta tulee palkkaa"! Hyvin siis etenee sen kannalta. Ens kerralla ammutaan myös radalla, tosin nehän ei ole niin suurta ongelmaa aiheuttaneet, toki se kääntyy katsomaan mutta jatkaa sitten.

Raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Tarkoitus oli ottaa ensin helppo rakopiilo ihan alusta, että muistaisi kiintorullan olemassa olon. Mutta tuuli ei ollut myönteinen, keepi kaahasi ohi ja sai sitten jo hajun keskikasalta temppelistä. Hetken se pyöri, kiipesi katolle, ja hetken rakoon vinkuttuaan otti rullan. Ihan tostanoin vaan! Palattiin hakemaan se eka, vähän aikaa joutui työstämään, koska haju nyt ei vaan tullut siitä putkenpäästä mistä oli suunniteltu. Hyvin sekin meni.

Sitten jatkettiin "kohti kaivoja". Ihmettelin miksi koira ei reagoinut ykköskaivoon, miksi se meni ohi. Kunnes tajusin koiran kipittäessä kohti kulmakaivoa että "jaa niin, ei se figu vissiin olekaan ykköskaivossa..." No ei. Ja taaskaan ei mitään ongelmaa ottaa rullaa! Jotain oli muhinut keepiksen päässä viikon aikana, herneet olivat kohdanneet!

Neljäs oli alakasan päässä jääkaapin kohdalla kivikasassa "rakopiilo" missä maalimies olisi hieman kauempana. Hetken paikallisti, löysi sitten kolon josta pääsikin maalimiehen luokse. Ihan hyvä oikeastaan niin, niin sai taas vahvistusta siitäkin, että aina ensin kannattaisi kuitenkin varmistaa pääseekö sinne figulle jotenkin vai onko umppari.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Treeniviikonloppu!

Lauantaina käytiin raunioilla! Mutta ei mennä hetkeen uudestaan. Parille kaverille piti järkätä kokeenomainen treeni, joten lupasin mennä ja "tehdään Killin kanssa jotain maantasapiiloja rauhallisesti". No ei tehty, meinas keepin kesämopo vähän keulia, ei ollut riemulla rajaa kun pääsi hommiin. Hyvin se teki, irtoilussa ei ollut ongelmia, päin vastoin. Irtorullat, kolme tyyppiä, aloitettiin yläkasan takapäästä. Eka L-putken takapäässä pari metriä suulta. Toinen pitkän kansan pellon puoleisessa päässä siellä reunalla alla jossain. Vika alatalon sisällä. Mutta kun tuommoista kaahausta ei vielä ihan saisi tehdä, niin ei voi mennä raunioille. Ehkä kuukauden päästä...

Sitten treenien jälkeen ammuttiin seuraamisessa. Vähän oli vaikea saada koira kunnon vireeseen, kun se kyttäs mennäänkö hommiin. Ja kun ei voi vielä oikeen revittää. Laukaukset ehkä 50m päästä 9mm:llä ensin kauempaa, sitten toinen vähän lähempää eli liikuttiin kohti ampujaa. Molemmissa kontakti tippui laukauksessa, ekassa ehkä meinas lähteäkin johonkin, mutta pyynnöstä palas ja kun oli kunnon kontaktissa taas, palkkasin. Ihan jees. Mutta jonnii verran pitää treenata jos ei halua että kontakti tippuu. Mutta uskoisin kunnon vireenkin auttavan siihen, kunhan löytäis sen jostain...

Sunnuntaina omissa hakutreeneissä jälki pusikkoon, ehti vanheta reilun 2h, pituutta oli jäljentekijän mukaan n. 800m, mutta karttapaikkaan piirtämällä tuli aika vajaa ja oman gepsin mukaan pituutta olis tullut 599m. Tuntui kyllä paljon pidemmältä, mutta ehkä se ei sitten ollut. Olin siis pyytänyt vajaa kilsaa, mutta ihan hyvä ettei ollut niin pitkä koska tämäkin teetti selvästi töitä.

 
Kokeiltiin jäljennostoa tieltä, eli lähdettiin tuosta mastolta vaan kävelemään tien vasenta reunaa pohjoiseen, jäljentekijä oli kulkenut oikeaa ja mennyt sitten tien yli. En antanut mitään käskyä, ja ihan itse ja hienosti Kit jäljen nosti ja lähti ajamaan, hyvä keepi! Alkujäljestys oli tosi kivan oloista, maasto oli alta avointa tiheää kuusikkoa, jossa ei ollut aluskasvillisuutta. Ekaan keppiin reagoi, muttei mennyt maahan ja olis jatkanut, mutta kun en päästänyt, ilmaisi sen sitten. Muuten alku oli varsin mukavaa. Tien ylityksessä haparoi jonkin verrankin, tarkisti molempiin suuntiin, mutta löytyi se jälkikin sieltä sitten. Sähkölinjan kohdalla suoralla kaaduin itse, mutta se ei koiran menoa haitannut, veto vaan lisääntyi, siinä kohtaan mentiin muutenkin aika hurjalla vedolla. Kepit meinasi kaikki jäädä ilmaisematta, niistä sai kyllä huomautella. Sitten tuon jälkimmäisen ojan ylityksen jälkeen tuntui, että koira oli vähän väsy, jatkaminen sen jälkeen tuntui vaikealta ja mentiin tovi vähän hutiloiden ja ajoittan paljonkin jäljen sivussa. Jostain kulmastkin meni selvästi ohi, ja oli hetken hieman kuutamolla. Mutta loppujälki meni sitten taas ihan kivasti. Vikasta kepistä meni ensin yli, ja itsellä ei ollut liinanpää kädessä, niin en saanut jarrutettua, mutta koirapa korjasi itse, jäi etsimään keppiä, löysi sen ja katsoi minua. Odotin vaan, niin sitten lopulta ilmasi. Kyllä se jäljesti ja kyllä se jäljellä pysyi ja jäljelle takaisin löysi jos sen hukkasi ja motivaatiotakin tuntui olevan, mutta kepit olisivat kyllä jääneet maastoon. Kepit oli taas luonnokeppejä, just ennen jäljentekoa maasta kerättyjä.

Halusin nyt kokeilla pidempää metsäjälkeä, kun ollaan tehyt vaan aika lyhyitä. Kyllä tuli tunne, että on "vähän sinnepäin" jäljestystä ja keppejä tarvitsee vahvistaa ihan hirveästi. Vaikka ne nyt nurtsijäljellä nouseekin jo aika kivasti, niin metsässä homma on niin paljon epätarkempaa, että sinne meinaavat jäädä. Eli lyhyitä 200-300m jälkiä joissa on a) keppejä ja b) kulmia. Ja ehkä treenaa sitten sitä pidempää jälkeä vähemmillä kepeillä ja kulmilla ajoittain?

Niinjoo, ja lauantainahan oli viimeinen uintivuoro Hyvinkään uimalassa. Nyt pitäisi sitten siirtyä luonnonvesiin. Eihän se niin tehokasta ole, mutta on se tyhjää parempi. En nyt kuitenkaan viitsi enää Hyvinkäälle asti lähteä pulikoittamaan koiraa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Sukellusvene ja giljotiini

En jaksa enää laskea rauniotreenejä. 20 treeniä takana ja summauksena voisi listata, että koira on perin taitava. Hyvin pystyy ottamaan jo vaikeita piiloja, ilmaisut toimivat irtorullilla hienosti, vaate- tai ruokahäiriöt ei haittaa, koira pysyy hallinassa, jos sitä hallitsee, mutta välillä kyllä kaahaisi ihan itsekseenkin ohjaajan näkymättömiin, etenkin jos on hajulla. Melut ei juurikaan haittaa, paukut näytti aluksi ettei haittaa, mutta koira kiihtyi niistä, joten nyt ollaan hetki ilman ja otetaan paukkuja erikseen. Hyvin on siis edennyt.

Torstain treenikeli oli kovin edellisten kaltainen, n. +10°C tai meidän vuorolla jo vähän alle, heikko tuuli. Pimeä, koska oltiin viimeisenä. Melukasetti päällä, ei ammuttu, vaan otin Kittyä kolmen eri koiran suorituksen aikana autosta tielle kuuntelemaan paukkuja. Ja se kyllä reagoi, jos ei tehty mitään, mutta esim seuraamisen aikana ei juuri reagoinut ja palautti kontaktin namikäteen hyvin. Passiivinen leikki keskeytyi eikä jatkanut leikkiä kovinkaan nopeasti paukun jälkeen. Hmm... eli ei paukkuja radalle, vaan harjoitellaan niitä taas lisää erikseen.

Radalle mentiin siis pimeässä, piilot 2 vaikeaa ja 1 helpompi. Ensimmäisenä oli sukellusvene (pari metriä korkealla talon seinustalla muovinen sukellusveneen mallinen putki), joka on vaikea monelle kokeneellekin koiralle, ja kyllä Kitty joutuikin tekemään kovasti töitä piilon löytääkseen, mutta hienosti ja itsenäisesti se ongleman ratkaisi.

Toinen mm oli giljotiinissa, josta hajut tuppaavat leviämään ihan miten sattuu. Giljotiinin päällä on myös megafoni, josta melukasetti suoltaa meteliä. Kit oli jo aloittanut hajun työstämisen hieman kauempaa, kun megafonista tuli joku megamökä ja sitähän piti hetken ihan ihmetellä, että mikä/kuka kumma täällä möykkää. Katsoi jopa minua että "mitä pitää tehdä", mutta kun en reagoinut, se pian jatkoi hommia ja alkoi tosissaan työstää hajua. Taas se joutui vähän pähkimään ennen kun löytyi oikea kolo mistä rullan sai.

Kolmas oli sitten alakasan päässä palkin alla pressun takana. Kit sinkosi jossain vaiheessa toiselle puolelle kasaa enkä tiedä missä se hiippaili, mutta jossain välissä se sitten löysi oikean kohdan ja se olikin sitten nopea löytö.

Se on kyllä niin helppolukuinen, kun olla ja voi (jos sen vaan näkee!). Koko koira heiluu hännän mukana ja nykyään se tehostaa toimintaansa ääntelemällä sitä kovempaa ja intensiivisemmin mitä lähempänä hajua on. Jotain piippauksen, vikinän ja ininän sekamelskaa.

perjantai 1. lokakuuta 2010

20. rauniotreeni: kaahausta

Täysin tyyni keli, alle +10°C. Alueena ylä-, keski- ja alakasat. Sama kuvio kun viimeksi. 3mm, 3 paukkua.

1. paukku kun tultiin alueelle, tällä kertaa en seuruuttanut, joten Kittyhän reagoi (ei se mikään kuuro ole!), terästäytyi ja alkoi kovan sähellyksen "hommiin, hommiin". Olisi se tehnyt sen saman varmaan ilman paukkua, mutta mainitsin kouluttajalle että kohta se ehdollistuu tuohon paukkuun, että "jee, hommiin"

1. mm oli yläkasan ekassa kaivossa puukannen takana, rulla tuli kannen raon välistä. Kit tutki ensin kasan alussa olleen vanhan piilon ja piipaili vähän sille. Kaivon löysi hienosti, rullan joutui ottamaan suuhun päästä kuin sikarin ja se tippuikin sitten matkalla, mutta tokihan se korjasi sen nopeasti. Erehtyi vaan henkilöstä ja meni luovuttamaan rullaa vieressäni seisseen treenikaverin sivulle. Höpsö. Näytölle mentiin yhdessä varovaisesti, ettei hyppäisi kaivoon.

Toinen paukku tuli hetki kaivolta lähdön jälkeen ja nyt oltiin samalla puolella kasaa. En huomannut mitään reaktiota, Kit oli kovassa vauhdissa kasaa pitkin ja jatkoi etenemistä samalla vauhdilla samassa asennossa. Se eteni itsenäisesti aika pitkälle, ja oli jo alakasan päässä, kunnes tuli kohti keskikasaa. Tässä sitten kaahattiin ja kierrettiin hetki, se tarkasti taas L-putken kuusen juuressa olleen vanhan piilon ennenkun alkoi saada hajua oikeasta. Piilo oli betonirappusten päässä oleva n. 2m korkea tötsä, jossa piti siis kiivetä portaat ylös nähdäkseen tötsään. Hyvin meni, näytölle menin mukaan miniliinasta kiinni pitäen, ettei hyppäisi maalimiehen niskaan.

Tästä jatkettiin alakasalle ja Kit ehti juuri kasan taakse kolmannen paukun aikaan, joten en taaskaan nähnyt reaktiota. Maalimies oli hetekassa, mutta Kit kaarsi kasan takana ja ympäri aika laajaa kaarta eikä kunnolla työstänyt kasan päällä. Se oli aika paljon minulta näkymättömissä, kun olin itse ala- ja keskikasan välisellä polulla. Lopulta nousin itsekin kasan päälle ja Kittenikin sitten löysi mm:hen. Oliko se viimeinen vaan vaikea, vai vaikuttiko paukut siihen, en tiedä. Jotenkin omituista kaahotusta sillä viimeisellä.

Kouluttaja meinasi (ehkä alussa mainitsemani kommentinkin johdosta), että ei paukuteltaisi nyt hetkeen, jos se kerran noin sitä kiihdyttää. Että "en ole nähnyt sitä ennen noin kaahaavana". No enpä tiedä kaahasiko se nyt sen enempää. Jälkeenpäin mietin, että käskytin sitä selvästi vähemmän. Olen aikaisemmin pitänyt sitä tiiviimmin näkösällä ja pyytänyt takaisin, mutta nyt en sitä tehnyt vaan annoin mennä, koska kaahaukset tapahtuivat kuitenkin lähellä seuraavaa maalimiestä, enkä halunnut kutsua sitä mahdolliselta hajulta pois.

perjantai 24. syyskuuta 2010

19. rauniotreeni: paukkuja

Ei satanut! Melkoisen reipas tuuli poikki alueen, eli kun meillä oli käärmekasa, alakasa ja pelto, niin juuri vasten, jos aikoi käydä "normaalissa" järjestyksessä vasemmalta lähtien. Otettiin siis yksitellen, ettei tule hajunvaihtoja.

Ensimmäinen paukku kun tultiin alueelle seuraamalla. Tiputti kontaktin, pyynnöstä nosti uudestaan ja oli oma itsensä. Vapautin ja mentiin lähemmäksi aluetta nelivedolla ;D. Aloitettiin käärmekasalta. Kit juoksi sen samantien ympäri, mutta pinkoi sitten jo kohti alakasaa, joten kutsuin sen takaisin. Tuuli vei hajut varmaan kasalta pois pellolle, joten hetken Kit sai tehdä hommia, että löysi. Sitten tuli pieni tenkkapoo, kun piti tiputtautua pimeeseen ahtaaseen koloon alas, mutta meni se sitten sinne.

Toinen paukku tuli, kun matkattiin kohti kakkosmm:stä, joka oli alakasan alkupäässä palkin alla pressun takana. En nähnyt mitä Kit teki paukun aikaan, koska se livahti juuri jääkaappihässäkän taakse. Hommia se jatkoi kuitenkin, ja löysi pian mm:hen. Vähän aikaa se oli joutunut tuhertamaan pimeässä pressun takana, ennenkun löysi mm:hen ja rullan.

Kolmas paukku tuli jälleen hetki seuraavalle lähdön jälkeen. Ja taas Kit ehti kasan taakse enkä taaskaan nähnyt mitä se teki, mutta pian se kaahasi kasan yli jälleen samalle puolelle missä itse olin, ja etsi jo kolmatta, joka löytyikin pajun juuren putkesta ilmeisesti ihan helposti. Mutta sitten minä olinkin koiralta kateissa, kun se lähti palauttamaan rullaa. Se tuli jostain ihan eri suunnasta koko hännystelijäporukan läpi. Oli jo hyvin hämärä, ja mietinkin sen ollessa rullaa hakemassa, että mitenhän se minut löytää. No, löysi sitten pienen etsimisen jälkeen kuitekin. Oli se taas niin pätevä.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kelpieleirillä 10.-12.9.

Viikonlopuksi kokoontui liuta Maiskis-lapsia sekä muutama muukin rotutoveri Lotan suvun tilalle Asikkalaan. Paikalla olivat Kittyn lisäksi Nemi, Nikki, Gitte ja Naxe (M. Nemiroo, Nimaroo, Neveroo, Naxe), äiti Jilla (Cefeus Jillaroo) sekä Visa (Musnat Cashew), Qvick (Cefeus Lonely Boy) ja Luca (Bestseller Hoppu Heppu). Osa oli koko viikonlopun, osa kävi päiväreissuilla treeneissä. Ohjelmassa oli hakua ja jälkeä lähimaastoissa ja pelloilla, lauantaina agilityä Kanavan Koirakillan maneesilla sekä tokoa. Perjantaina ehdittiin tehdä yksi kierros hakua, lauantaina treenattiin tehokkaasti klo 9-20 hakua, jälkeä, esineruutua (ei Kittylle) ja aksaa, ja sunnuntainakin n. klo 10-17 tokoa, hakua ja jälkeä. Melkoisen tehokasta!

Naxe, Nikki, Kitty, Gitte, Visa, Nemi, Jilla ja Qvick
Haku 1
Perjantai-ilta. Kosteahkoa, ei juuri tuullut, 4mm, maasto paikoin vaikeakulkuista kaatuneiden kuusien vuoksi. Edellisten päin mäntyä menneiden tyhjätreenien jälkeen otettiin pelkkiä löytöjä. Paikalla oli Lucan ohjaaja Jukka, jolla oli kokemusta ja sain hyviä neuvoja. Kit toimi hienosti, pistot oli suht suoria ja ilmaisut toimivat. Ei moittimista.

Haku 2
Lauantai aamu. Tihkusateista, kosteaa, mutta ihan kiva tuuli. Oltiin rinteisessä maastossa, joka oli selvästi helppokulkuisempi kuin edellinen. Tuuli tuli viistosti keskilinjan oikealta puolelta nostaen hajut rinteeseen.
1. oikea löytö, kaarsi tuulen mukana ohi ja ylös rinnettä, eteni kyllä ihan ok ehkä 40-50 metriin. Kutsuin pois ja lähetin uudelleen, hieno!
2. vasen tyhjä, ihan hyvä!
3. oikea löytö. Kaarsi tuulen mukana taas ylös ja ohi, uusi lähetys, joka hyvä!
4. vasen löytö. Lähti taas kaartamaan ylös rinnettä, mutta korjasi itse, hyvä. Rulla tippui matkalla useammankin kerran, mutta hyvin piti siitä huolen.

Ihan hyvä treeni. Tyhjä meni hyvin, samoi oli hyvää treeniä ja "opetusta" koiralle, kun se löydöillä kaarratti ohi ja teki ikäänkuin "tyhjät" ja sitten jouduin lähettämään uudelleen ja sieltä tulikin sitten löytö. Eli jos se vaikka vähän oppisi, että kannattaa mennä, siellä silti voi joku ollakin. Perjantaina Jukan kommentit oli, että pistot tositosi varmaksi ennen tyhjää, mutta sitten kuitenkin otettiin lauantaina tyhjä ja hyvinhän se meni. Lindalta tuli noottia, että pitäisi liikkua keskilinjaa eteenpäin. Niin pitäisi! Sitä vaan unohtuu jäkittämään. Rullaan pitäisi myös vahvistaa sitä tarkkuutta, eli se jo unohtunut laatikkoleikki pitäisi oikeasti ottaa ohjelmistoon. Tosin, tuleehan meillä vähän vastaavaa treeniä jo raunioilla.

Team ruskea: Kitty, Visa ja Jilla

Agility
Lauantaina aamun hakutreenien jälkeen ajeltiin Asikkalaan aksaamaan. Lotta suunnitteli meille radan, jossa oli tarkoitus harjoitella edes jotain edellisenä iltana kuulemistamme agilityn ohjaustekniikoista (joista Lotta oli tehnyt lopputyönsä ja meille esitteli). Me jätimme kuitenkin hifistelyn vähemmälle, ja keskityimme enemmän perusasioihin.

Rata oli haastava, etenkin kun ei me olla pitkää rataa juurikaan tehty, ei juuri maxi hyppyjä hypätty, ja kuten jo aiemmin tuli todettua, estevarmuus on vielä ihan vaiheessa, kuten siis näissäkin treeneissä. Kit meni parissa paikassa monesti rimojen ali (2 ja 8), rengasta se teki väärin, puomin alastulo paikka on epävarma (hiipii kontaktilla), kepeilläkin lipsuu, jne jne. Kovasti siis pitäisi tehdä ihan estevarmuus treeniä.

Muuten Lotta kehui Kittyä urheiluautoksi, joka kyllä kiihtyy ja käyttää takapäätään kiihdytyksissä. Se on tosi herkkä ohjaukseen eli sitä ei tarvitse jarrutella, kun kuuntelee niin hyvin. Ratoja on videolla, saapa nähdä saako niitä joskus tännekin, tai kehtaako niitä laittaa...

Toko
Sunnuntai-aamuna tokoiltiin ja Lotta neuvoi. Me otettiin vain seuraamista, ja taas palattiin aiheeseen imutus, jossa palkka tulee ulkopuolelta nyrkin pohjasta, jotta koira koira kääntyisi suorempaan. Sain ohjeet miten käsi pitäisi olla, nyt vaan pitäisi osata treenata se oikea asento ja tapa palkata. Lisäksi Kit tarvitsee takapäätreeniä, eli molemmat hoituvat sillä, kun pyöritään pientä ympyrää vasemmalle. Ohjaajalle imutustreeniä, koiralle takapäätreeniä.

Kun imutus sujuu, eli sekä koira että ohjaaja sen osaavat, voisi käden siirtää normaaliin paikkaan (ei imutusta enää) ja opettaa koira luopumaan siitä. Palkatessa käsi vaan palaa imutusasentoon "jes"-sanan tai naksun jälkeen ja vaikka koiran pää siirtyisi oikeasta paikasta kohti kättä, palkka tulee vasta imutusasennosta.

Kittyllä on kuulemma hyvä vire (sillä olikin!) ja hyvä siitä tulee - kuulemma. Toivottavasti, pitäisi ensin vaan ehkä vähän treenata...

Ja yleisohjeena, että ohjaaja on hiljaa niin kauan, kunnes tulee onnistuminen, palkka ja lopetus. Jos koira mokaa/pudottaa kontaktin, niin treeni katkeaa "ohoh, höpsistä" eikä aleta nostamaan sitä millään käskytyksillä "kip,kip" mitä olen tähän asti tehnyt. Kun menee hyvin, on palkan paikka "jes"+palkka, ja siihen taukoaa. Eli huonoon lopetus, hyvään palkka, ei välimuotoja.

Oli myös yleisesti puhetta nk. "panostetusta palkasta" (en ollut termiä kuullutkaan). vähän niinkun takapalkka, kippo/lelu, jonka koira tietää olevan, superpalkka, jonne pääsee jos menee hyvin. Jos tulee moka, palkka lähtee pois. Mutta tämä tarvisi ensin koiralle opettaa, mitä se tarkoittaa ja mitä tapahtuu jos mokaa eli palkka lähtee pois. Pistetään pohdintaan.

Kokeilin ohimennen paikalla olleita megakapuloita. 650g tuli ihan normaalinoudolla, tosin jostain ihmeen syystä luovutus tuli sivulle (ja vinoon) eikä eteen niinkun pitäisi! Sotkeeko rulla kuviota? Noutoa tosin ei olla taas hetkeen harjoiteltu ollenkaan. Myös 1kg:nen nousi ja kulki, mutta en pyytänyt siitä luovutusta. 2kg:nen näyttää utopialta näille sinteille... Jilla ja etenkin Visa hakivat sitäkin sujuvasti.

Jälki 1 ja 2
Ensimmäiset jäljet tehtiin lauantai-iltana. Tein 2 lyhyttä jälkeä n. 20+ cm heinäpeltoon. 1 jälki oli n. 25m ja toinen 50m, joka askeleessa nami, askeleet n. normaali askelluksella (joka on sattuneista syistä tällä ohjaajalla aika lyhyt!)
Ensimmäinen jälki vanheni n. 1,5h ja toinen varmaan 2h (oli tehty ensin, ja välissä ajettiin Nikkin jälki).
Jälki nro 1: Oli vielä hinausta ja vetoa, mutta nenä maassa se meni ihan koko matkan.
Jälki nro 2: Nyt oli päästy jo juonesta kiinni, meno oli rauhallista ja varmaa ja pystyin kulkemaan suurimman osan ajasta liina suht löysällä! Sain Lotalta ohjeeksi tasaisen jarruttamisen ja liinassa roikkumisen sijaan muistutella askelten tarkistelusta pienillä nyppäyksillä. Toimi, kun ne vaan sai osumaan oikeaan aikaan.

Jälki 3
Sunnuntaina ei tehty hakua, vaan tein jälleen 2 jälkeä läheiseen hieman lyhyemmäksi ajaettuun uraan peräjälkeen. Ensin pidempi n. 50m ja sen perään lyhyempi n. 25m. Mutta kun ajettiin ensimmäinen jälki ( jälki nro 3, n. 1,5h vanhana), huomattiin, että heinä oli sen verran lyhyttä ja kuivahkoa, että askeleet ei paikoin näkyneet. Oli siis kovin hankala vaatia tarkkuutta nykimisellä, kun askeleita ei näkynyt, joten päätettiin hylätä jälkin nro 4. Olisin voinut tehdä uuden, mutta en sitten jaksanut, kun ei mitään välttämätöntä paikkausta tarvinnut.

Jälki nro 3 meni taas hieman vauhdikkaammin, kun edellisillan kakkonen, eli välillä piti jarrutella ja nyppiä. Ihan kohtalaisen hyvin se meni, pari kertaa isomman jarruttelun seurauksena Kit nosti päänsä ja piti pienen tauon, mutta jatkoi sitten itse. Jäljet on videolla, laitan niitä blogiin kun ehdin purkaa ne kamerasta. Alkoi kutkuttaa ajatus peltojäljestä (Nikkihän sitä treenaa ihan tosissaan), mutta mutta ... tarvis niitä peltojakin!

Paukut
Ja ammuttiinkin, haulikolla. Itse paukku oli mielestäni selvästi hiljaisempi kun 9mm:ssä, mutta kaiku voimakkaampi. Ekalla kerralla otin Kittyn kanssa seuraamista/imutusta, ja mielestäni se vähän laski alas, mutta toimintakyky säilyi hyvänä. Paukkuja tuli varmaan 4-5 jostain 50m päästä aukeelta pellolta, etenin hieman kauemmas paukku paukulta. Toisella kerralla ehkä 5-10min myöhemmin seisoin pihapiirissä missä muutkin ja vaan hengattiin. Kit kiinnostui/terästäytyi kyllä joka laukauksesta, ja vikalla pääsi pari "piip, piip", paukkujen jälkeen oli kuitenkin oma itsensä ja leikki.

Oli hieno leiri, paljon tehtiin, hienosti meni ja koirat jaksoi, jopa itsekin, vaikka sunnuntaina alkoi kyllä jo ryydytys iskeä. Tosi paljon kiitoksia kaikille, ja superkiitos Lotalle! :)

perjantai 3. syyskuuta 2010

16. rauniotreeni: pitkät ja paukut

Kunnon tuuli, lämpötila jotain +12°C (hrrr). Oli Kipsu-Siwwin vuoro tehdä pitkät treenit, ja sen lisäksi halusin paukkuja, vaikka niitä ei meinattu ottaa ollenkaan. Mutta jos niitä aikoo treenata, niin täytyyhän niitä ottaa!

Edellisellä kerralla kolmisen viikkoa sitten totesin treenin jälkeen:
Jatketaan edelleen paukuttelua tiellä namiruudulla, mutta yritetään pikkuhiljaa varovaisesti ottaa sitä myös radalle. Ilman muita ylimääräisiä häiriöitä, ja hieman helpommat ja kauempana toisistaan olevat piilot sillon kun paukutellaan.

Unohdettiin sitten tuo kaukana toisistaan olevat piilot, kun vaan suunniteltiin sitä paukkua. Samoin tuulensuuntaa ei huomioitu ollenkaan, mikä aiheutti melkoista säätämistä.

Ensin 1 paukku käärmekasalta, kun oltiin parkkipaikalla. Heitin maahan pieniä nameja, paukusta Kit nosti kyllä pään, mutta jatkoi sitten syömistä. Kun lähdettiin suuntaamaan raunioille, into oli taas valtava. 1mm alatalon keskellä sisällä, hieno. Sieltä lähdettäessä kohti pitkää kasaa tuli toinen paukku, toki pysähtyi sekunniksi, mutta sai onneksi juuri sillä hetkellä hajun ja alkoi sitä työstää eikä paukku jättänyt mitään jälkiä, ei yrittänyt lähteä sitä katsomaa eikä muuta. Hieno ajoitus siis. Mutta maalimiestä (hetekassa) saikin sitten työstää tovin jos toisenkin, kun sai ilmeisesti voimakkaassa vastatuulessa hajua jo kolmanneltakin mm:ltä. Jouduin jo kutsumaan sitä takaisin, kun taisi vaihtaa hajua, tuli kyllä hyvin. Lopulta löysi 2 mm:hen hetekan takaa, ja ilmaisu oli hyvä. Näytölle lähti kuitenkin suhaamaan kohti kolmatta mm:stä! Taas piti kutsua takaisin ja sitten muistikin minne piti mennä.

3 mm oli siis suht lähellä kakkosta U-palkin alla, löytyi helposti, ilmaisu hyvä, mutta taas näytölle lähtiessä unohti mihin oli menossa, korjasi sitten kuitenkin itse. Olin ajatellut käydä alakasan pään loppuun asti, mutta Kit päätti toisin ja rynni jo kohti yläkasaa ja kulmakaivon vieressä olevaa 4:ttä maalimiestä lehmänjuottoautomaatin alle. Tämä oli hieno.

5. mm oli bunkkerissa. Lähdettiin yläkasan piilolta keskikasalle ja vasta nyt loppui hörhötys, kun mentiin myötätuuleen ja etsintä muuttui rauhalliseksi. Maalimies paikantui hienosti bunkkeriin, lähti ilmaisuun hyvin, mutta pomppasi yhden rengaskaivopiilon kannelle, jonka minä itse olin jättänyt hieman rakoselleen edellisen koiran jäljiltä (vanha piilo). Kansi keikkasi Siwwin alla ympäri, Siwwi pelastui mutta rulla tippui kaivoon! Hetken oli pikkuSiwwi ihmeissään ja etsi rullaa, en sanonut enkä tehnyt mitään, lopulta huikkasin bunkkeriin, että hakee uuden. Ja niin Siwwi haki, taitava Siwwi.

Paukkujen osalta meni siis loistavasti, mutta tuolla tuulella maalimiehet 2 ja 3 olivat aivan liian lähekkäin, mikä tuotti melkoista säätämistä. Ja nyt muisti kouluttajakin, että ei meitä pidä painostaa soveen ennenkun on kiintorullalla. Itse taas olen himmannut niiden paukkujen takia, ja tosin kyllä ihmetellyt, että mitä sove tekisi ilmaisulle, kun ei sitä voisikaan käyttää. Enhän tietäisi yhtään missä koira on, ja miten koirakaan tietää mitä tehdä kun ei ole palkkaa eikä rullaa. Ei siis soveen tänä syksynä vielä.

perjantai 13. elokuuta 2010

15. rauniotreenit: ammuttiin

Ensin paukuteltiin taas tiellä, ampuja ehkä n. 50m:ssä. Ekaan paukkuun Kit nosti pään namiruudusta niin, että kuola vaan lensi, ja jatkoi sitten imurointia. Tokalla ei reaktiota. Kouluttajan mielestä voisi siis kokeilla myös raunioilla.

3mm, heikko tuuli, n. +23-25, hikisen kostea. Teemana yläpiilot. Pyysin paukun 1 ja 2:sen väliin kaukaa pellon takaa. Häiriöinä melua radiosta sekä nurtsitrimmeri ihan meidän maalimiesten lähellä.

1mm oli keskitalon yläkerrassa pressun takana. Kierrettiin eka 1-taloa, sitten välistä takaisin, Kit sai hajun ja nuohosi vikisten keskitalon keskikerrosta ees taas. Autoin sen sitten lopulta rappusia ylös, ja sieltähän se rulla sitten pian tulikin. Hieno.

Odotettiin alhaalla rappusten juuressa Kit perusasennossa maalimiehen kömpimistä, kun paukku tuli. Lähdin samantien liikkeelle ettei meidän tarvisi sitä perusasennossa ihmetellä (en kyllä itse olisi ottanut paukkua siinä, mutta kouluttaja jostain syystä halusi). Kit meinasi livistää pellolle katsomaan mistä paukku tuli (myös trimmerityyppi oli siinä ihan vieressä, samoin melukaiutin, joten häiriötä kerrakseen!). Käskystä sain sen kyllä takaisin ja ohjasin kohti 2mm:stä. Selvästi Kit sekosi hieman näistä häiriöistä ja ehkä vähän paineistuikin, etsiminen ei ollut niin reipasta ja itsenäistä, vaan se vähän kyseli. Lopulta sitten kyllä sai hajun ja työsti sen nopeasti valmiiksi (Tean torni, keskikerros), ilmaisu hyvä, näytölle loikkasi suoraan keskitasolle lähes kylkimyyryä eikä käyttänyt sinne menevää kanaparrua.

3. mm oli alakasan takana pellon "klubitalossa" yläkerrassa (2 päällekäin olevaa laatikkomaista piiloa), ovi hieman auki. Aika pitkään joutui pieni koira työstämään ennenkun paikansi. Taisi välillä vähän hengähtää ja kyseli apujakin. Mutta ihan hyvin eikä tässä vaiheessa enää mielestäni näkynyt mitään merkkejä ampumisen aiheuttamasta paineistumisesta. Ja olihan se autossa kuullut useampiakin paukkuja ennen omaa vuoroaan paljon lähempääkin.

Jatketaan edelleen paukuttelua tiellä namiruudulla, mutta yritetään pikkuhiljaa varovaisesti ottaa sitä myös radalle. Ilman muita ylimääräisiä häiriöitä, ja hieman helpommat ja kauempana toisistaan olevat piilot sillon kun paukutellaan.

perjantai 6. elokuuta 2010

14. rauniotreenit

Mukavan viileä keli pitkästä aikaa, himpun reilu +20°C, tuulta ei juuri ollenkaan. Alueena talot ja alakasa. 3mm.

1mm ykköstalon päällä metalli"kopissa" sisällä, luukku auki. Aloitin talon ja sinisen kopin välistä, lähetyksellä Kit sujahti talon alle ja vikisi ja rymisteli siellä aikansa. Taisi sinnekin siis levitä jo hieman hajua. Kun se tuli ulos lähdin liikkumaan talon seinustan viertä, ja Kit kurvasi mukaan, haahuili hetken jossain talon takana ja hajun perässä kiipesi sitten itse reippaasti talon seinää (vinoseinä) piilolle. Ilmaisu tosi hieno.

Jatkettiin taloja, ohjailin sitä talojen väleihin ja sisälle tarkistelemaan, itse kävelin talojen takapäätyjen luona. Hienosti se ohjautui, eikä kuitenkaan lähtenyt haahuilemaan. 2mm oli jääkaappihässäkän matalassa osassa keskellä, vain matalan osan pääty auki. Kit sai hajun heti alatalon jälkeen matkalla alakasalle. Jonkun aikaa se joutui työstämään hajua ennenkun paikallisti sen tarkemmin ja vielä löysi sisäänmenoreitin. Hienosti teki taas hommia. Ilmaisu ok, rullan kanto vähän löysä ja luovutuksessa tippui ennenkun ehdin saada kiinni.

Jatkettiin alakasaa. Hyvin se liikkuu kasoilla vaikka itse kuljen alhaalla ja suuntaa takaisin kasoille, kun vaan käännän oman rintamasuunnan tai otan askeleen sinne päin. 3 mm oli alakasan aivan päässä nojallaan olevassa kapeassa kaapissa rulla kaapin reunalla. Tätäkin piti työstää hetki ennenkun löytyi. Vaikka rulla oli kaapin reunalla saatavissa, Kit pomppasi kaapin alaosan päälle keikkumaan ja varmistamaan, että mm todella oli siellä. Hyvä!

Kyllä se oli taas taitava. Onkohan tämä nykyään vakiolauseke pekotreenien kirjoitusten lopussa?

Ennen treeniä ammuttiin taas pari namiruutua. Edellisestä onkin aika pitkä aika. Ampuja oli vähän lähempänä kun aiemmin. Minusta reagoi ensimmäiseen pienillä eleillä, häntä, korvat ja silmät luimisti hetken, ehkä puoli sekunttia, mutta ei keskeyttänyt syömistä. Tokalla paukulla ei reaktiota. Vuoroamme parkkiksella odotellessa Kit kuuli aiemmat paukut ja ensimmäisiin reagoi kiinnostumalla, pienellä piippauksella ja kuulostelemalla, vaikka oli meneillään sähläystä toisten koirien kanssa (pieni kultsupentu Panda ja Kerkko-miäs). Kit on melko mamo vieraiden koirien kanssa, selvästi vierastaa, jopa vähän jänskättää. Panda-pentu riekkui sen kimpussa ja se oli ihan "äiti auta". Kerkko vähän kiinnosti, mutta sitten meni taas pupu pöksyyn. Eipä se ole hirveästi joutunut vastaaviin tilanteisiin, kun ei missään koirapuistoissa käydä. Treeneissä sitä ei toiset koirat kiinnosta yhtään. Kai se oli tuollakin vaan tulossa hommiin, ja toiset häiritsivät sitä.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Maastolajeja pentutreffeillä

Team Maiskis höystettynä 3:lla lisäkelpillä sekä liudalla gööttejä kokoontui vaihteeksi maastolajien pariin Kexin luokse Inkooseen. Päivän ohjelmaan kuului osalle jälkeä ja verijälkeä, osalle hakua tai ilmaisuja, grillausta ja vielä kerran hakua ja ilmaisuja.

Kittylle otettiin ekalla kierroksella pitkät pistot ilmaisujen kera. Tuuli oli aamupäivällä hyvä, joten tuulen puolelle (1. ja 3.) pitkät pistot 50m:iin. Toiselle puolelle ehkä 20-30m. 1. ja 2. lähtivät luotamme viistosti ja sitten pistotettiin. Molemmat olivat aivan loistavia, niin pistot kun ilmaisut. 3. ja 4. olivat valmiit. Pistot oli hienot, mutta väsy iski ja rulla alkoi tipahdella tuttuun tapaan. Nelosella oli jo tosi väsynyt, oli ottanut rullan hienosti maalimieheltä, tiputtanut parin metrin päähän, palannut katsomaan josko saisi namia ja kun ei saanut, lähtenyt takaisin ja napannut rullan matkalta. Rullaa tiputteli matkalla ja tipautti vielä ihan vieressäkin, mutta kun pyynnöstä korjaili, niin hyväksyin. On se kyllä huonossa kunnossa :( En tuo huono kunto ole aiemmin tullut esiin, kyllä se jaksaa metsässä ja pihalla juosta ja leikkiä, pistot on nyt vaan tuplasti pidemmät ilmaisun kanssa, niin kai siinä sitten menee se raja. Kyllä se ilman rullaa varmaan jaksaisi juosta, mutta näkyy juuri rullan tiputteluna kun alkaa läähättää. Toki olihan sillon lämmin. Hyvin se kuitenkin pitää rullasta huolta, ja kiintorullan kanssahan vastaavaa ongelmaa ei sitten ole, joten toivotaan, että kun kunto kasvaa, niin otekin pitää paremmin myös irtiksillä.

Kaverukset Silu ja Lupu

Tokalla kierroksella olisin halunnut pihapiirietsintää vanhan maatilan navetoissa yms, mutta isäntä kertoi, että joku kissa olikin mennyt ilmeisesti pesimään sinne jonnekin, joten annettiin kissille pesimärauha. Otin sitten 2 vähän lyhyempää pistoa n. 20-30m valmiilla maalimiehillä, ja ne menikin hienosti, mutta vauhti oli selvästi vaisumpi. Kit oli tosi väsynyt. Osan väsymyksestä selittää ehkä edellisen illan/aamun painit yökylässä olleen Lulu-kaverin kanssa. Torstain raunioilla ei kuitenkaan ollut mitän väsymystä havaittavissa, joten en usko leiriviikon enää jaloissa painaneen.

Treeneistä sain ohjeeksi mm. nopeuttaa liinan laittoa ja näytölle lähettämistä, että liikkeestä muodostuisi yksi kokonaisuus eikä kaksi palasta. Eikä pitäisi palkata rullan tuonnista. Mutta niin kauan, kun tuonnissa ilmenee epävarmuutta, haluan siitä vielä palkata, kuten Michaela leirillä kehoitti. Kun se asia on parempi, voi välipalkan toki heti jättää pois. Myös lähetyksessä tulisi kiinnittää huomiota omaan rintamasuuntaan, eikä kyykkiä kierossa koiran päällä, ei koira kättä katso vaan omaa rintamasuuntaani. Enhän voi yliheitoissakaan käydä kyykkimään. Totta, pitää muuttaa lähetystapaa.

Ruokatauon jälkeen ammuttiin koko porukalle 6mm startilla melko läheltä (alle 50m, lähempää kun meille koskaan). En alkanut tehdä mitään namiruutua siihen, vaikka olisin kyllä ehkä voinut. Kit reagoi paukkuihin kiinnostumalla niistä, mutta ei mielestäni paineistunut, vaikka piippailikin vähän (mitä kyllä tekee tuollaisessa seisoskelutilanteessa muutenkin). Paukkuja tuli 4-5. Lopuksi heittelin sille muutamia nameja maahan ja se etsi niitä sitkeästi. Sitten tehtiin pientä tokoiluakin siinä. Eiköhän tuo reagointi totuttelun myötä pikkuhiljaa vähene.

Lulu vei Silun lelun ja Silu on ihan reppana

Niin, ja imuttamisseuraamisen sain Lotalta uudenlaisen ohjeen sivulta palkkaamisella, jotta koira kääntäisi pään ulospäin ja kroppa kääntyisi vasten jalkaa ja seuraamisesta tulee tiiviimpi ja ennenkaikkea suora. Nonniin, sekin aloitettava sitten alusta. Selvää toko-pakkopulla-ahdistusta tuntui esiintyvän koko porukassa, en siis ole ainoa ;-)

Tänään huomasin Kittyn kaulassa pienen punkin. Pitänee siis laittaa lisää Bayvanticia, johan edellisestä on 1kk kulunut. Ja se kun leivisi pitkin karvoja ja piti pyyhkiä pois. Jospa nyt laittaisin tipan sillon toisen tällön, ettei pääsisi leviämään vaan myös imeytyisi.

Juoksu jatkuu, koira vuotaa kuin seula. En ole osannut mitään tärppipäiviä tai vähentynyttä/kirkastunutta vuotoa huomata, paitsi ekalla viikolla leirillä oli muutamia päiviä kun ei tarvinnut juoksuhousuja pitää, mutta eikai ne sillon voinut olla?? Pojat joutuvat joka tapauksessa tulemaan ensi tiistaina (juoksun n. 18. päivä) kotiin, koska hoitajat lähtevät Juhannuksen viettoon saareen, ja taas kovin kankeaa setä-vanhus-Jasperia olisi hankala saada veneeseen. Saas nähdä mikä show siitä syntyy, mutta ei kai se montaa päivää voi kestää... Ihanaa saada kodinturvajoukot kotiin!

torstai 22. lokakuuta 2009

Kontaktia vai ei kontaktia

Tiistaina oli pentukurssin viimeinen kerta ennen ensiviikon "koetta", johon me ei kuitenkaan päästä. Ja se koe meillä onkin jo suoritettuna, kun on sama mikä agipentukurssin "pääsykoe". Kurssin ohjelmassa oli vanhat temput. Me tehtiin odotellessa aika paljon kontaktia ja sivulletuloa, ja tosi hyvin jo sujuu. Ekaa kertaa meidän ollessa paikalla päästiin harjoittelemaan myös luoksepäästävyyttä, jossa oli alkuun ihan pikkuisen kiemurtelun ja mielistelyn makua. Otettiin sitten uudelleen vähän eri tavalla, eli pentu sivulla ja palkkasin kontaktista ja kouluttaja aina vähävähältä hiipi lähemmäs ja pentu sai palkkaa vain kontaktista. Tosi nopeasti se oppi, mitä kannattaa tehdä, eli jo parilla toistolla meni selvästi paremmin. Sitten oli mm. paikalla istumisesta luoksetulo, joka meni taas tuttuun tapaan ihan älyttömän hyvin. Istutaan kauniisti paikoillaan - ja sitten tullaan satalasissa kutsusta luo. Oli myös etutassut purkinpäällä kiertämistä, menihän se kohtalaisesti. Ja vielä takapään jumppaa, orava-asennosta ylös takajaloille ja takaisin alas - liikesarjan harjoittelua. Ja lopuksi Hohdon kanssa pellolle kaahaamaan. Pentukurssin toinen kouluttaja Timo on luvannut jatkaa samalla menetelmällä pentujen tokokilpailuvalmennuskurssilla, jonne mekin jo ilmottauduttiin mukaan, jos vaan ajankohta sopii.

Keskiviikkona oli meille ensimmäinen kerta agin pentukurssia. 4 kouluttajaa olivat muodostaneet 4 eri pistettä, joissa käytiin vuorotellen ja sillä välillä harjoiteltiin itsenäisesti edellisellä kerralla olleita hyppyjä ja pöytää. Kaikessa oli tavoitteena, että pentu itse ilman ohjausta oppisi suorittamaan esteet, tai nk. tehtävähakuisesti eli luvan saatuaan osaa lähteä suorittamaan tehtävää (estettä) itsenäisesti. Tässä me ollaan vähän menty harhateille, nimittäin Kit, joka on ollut muka tosi taitava näissä jutuissa, ei osannutkaan tehdä yhtään mitään, kun ei ohjaajalta tullutkaan käskyjä. Se vaan piti kontaktia ja odotti käskyä! Enkä kyllä olisi ihan heti uskonut, että se niin keskittyneesti odottaa käskyä, kun halli oli tännä touhuavia pentuja. Hyvin se siis keskittyi, mutta kun kierrokset nousee, se keskittymis- ja oppimiskykykin tietty laskee. Targetilla tehtiin aika paljon: hyppyä (rima alhaalla), muuria, pituutta ja rengasta - tai renkaalla targetti oli avustaja. Putki ja pussikin oli ohjelmistossa. Putkessa ei ongelmaa, Silakkahan liitää putkeen vaikka ihan umpikulmasta kunhan ohjaa. Pussilla harjoiteltiin, että kun se katsoo pussiin, se vain pienellä "luvalla" lähtisi sitä tekemään, mutta eihän se mihinkään lähtenyt vaan piti kontaktia ja odotti käskyä. Täytyy nyt ahkerasti vahvistaa targettia ja itsenäisyyttä, jospa se auttaisi. Kurssin ajatuksen taustalla on siis koira joka luvan saatuaan osaa itsenäisesti suorittaa kyseisen esteen, eikä aina tarvitsisi olla vieressä ohjaamassa. Ei siis kontaktia.

Tostaina ammuttiin. Edellisestä oli pari viikkoa aikaa, joten tehtiin kuten aiemmin ja samaa rataa se meni, eikä se kuulemma osoita minkäänlaisia elkeitä paukkuarkuudesta. Katsotaan nyt jatketaanko harjoittelua nyt niin pitkään, että päästään "hommiin" ampumisen yhteydessä, vai jatketaanko ehkä myöhemmin. Pari kertaa nyt ainakin voisi vielä ottaa ihan perussetillä.

Ampujen jälkeen otetiin rullatreeniä ja se oli taas ihan kaaos. Kit ei millään olisi ottanut rullaa ollenkaan, vaan lähti haistelemaan ihan omille teilleen, kun ei saanut maalihenkilöltä vastakaikua liehittelylleen... hohhoijjaa. Tätä pitäisi tehdä ehkä n. 5 krt päivässä, että edistymistä alkaisi tapahtua. Lopuksi käytiin sitten setien kanssa metsässä kaahottamassa - ja kyllä ne kaahottivatkin!

perjantai 9. lokakuuta 2009

Paukkuja ja rullia

Eilen taas ammuttiin Oittaalla. Kit veti ja vikisi ihan hulluna, kun lähestyttiin raunioita tietäpitkin kävellen. Että ei ainakaan paikka ole alkanut ahdistaa, päin vastoin. Ensin leikittiin, ja tosi hyvällä vietillä se leikki. Sitten lopetin leikin ja avustaja lähti kävelemään alas rauniolle, jolloin Kit jäi tuijottamaan perään. Pyysin sen luokse ja annoin namia, mutta se heti taas halusi vaan palata hihnan mitan päähän katsomaan avustajan perään. Se istahti ja jäi tuijottamaan. Laukauksissa pysyi muuten hievahtamatta, mutta aavistuksen venytti istumista ja nosti päätä, ei muuta. Tuijotti raunioille niin kauan kunnes näki avustajan palaavaan ja alkoi heiluttaa häntää. Vähän ennen avustajan saapumista meidän luo Kit nousi ylös, ja kun aloin kaivaa "kissanruoka"purkkia se tuli odottamaan ruokaa, söi sen suurella innolla ja sitten olisi mennyt tervehtimään avustajan. Leikkiin se ei hirveän suurella innolla lähtenyt, kun oli kokoajan menossa johonkin muuhun suuntaan, mutta kyllä se vähän leikki. Ei sille ampumisesta ainakaan mielestäni jäänyt mitään mieltä painamaan.

Paukkujen jälkeen otettiin vähän rullatreeniä ja se meni nyt aavistuksen paremmin kun edellisellä kerralla, mutta jotenkin Kit kiemurteli ne uudet ohuet kaasuletkut aina roikkumaan toisesta päästä ja mukelteli niitä, ja välillä ne sitten tippuikin. Mutta ehkä aavistuksen vähemmän sitä mm:llä sähläämistä. Käytiin vielä myöhemmin vanhemmillani, ja otin sisällä äidin kanssa pari lyhyttä ja siellä Kit ei mielistellyt yhtään, vaan haki rullat tosi hienosti.

Oittaalla käytiin treenausten jälkeen metsälenkillä. Kit juoksi kuin hullu heikkopäinen ja kävi purossa kahlaamassa ja muuta yhtä sekopäistä. Yhdessä vaiheessa se yhtäkkiä alkoi köpöttää hissukseen ja häntä alhaalla ihan halvaantuneena ja ihmettelin jo mitä oikeen oli käynyt, kun en ollut huomannut mitään. Se kääntyi katsomaan takapäätään ja päätin kokeilla anaaleja, ja sieltähän turskahti ruskeeta töhnää. Ja sen jälkeen meno jatkui taas kahjopäisenä. Pitää siis välillä muistaa kokeilla niitä anaaleja, vaikkei ne näyttäis vaivaavankaan.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Kahjo Kaahottaja

Ihan näin ens alkuun: Kittyn äitikoira Jilla on tänään taituroinut sen viimeisen EVL:n ykkösen, onnea TVA:sta!!! Siinä meillä sitten tavoitetta...

Mutta siis tuo Kahjo Kaahottaja. Keskiviikon Nukan agitreenien jälkeen Kit kävi taas hallissa harjoittelemassa rauhoittumista, ja eihän siitä mitään tullut. Se käy niin kuumana, kun toisia koiria menee radalle, että rauhoittumisesta on ihan turha puhua samana päivänä... Jos tekee jotain, se kyllä keskittyy jollain tasolla ja tekee, mutta monesti jopa naksauttamisen jälkeen suuntaakin huomionsa toisaalle ja nami unohtuu. Tänään sitten minua neuvottiin, ja ihan järkevästi, että ehkä kannattaisikin tehdä niin lyhyitä pätkiä ettei se ehdi kerätä kierroksia, esim vaan 5min ja vaikka kontaktin ottoa/namin syöttöä ja pois. Että ei sitä väsyttämällä väsytettyä saa. Joo, huomattu on. Tyhmä minä, kokeillaan siis jatkossa sitä miten pentukoiraa normaalistikin opetetaan, niin kauan vaan, että onnistuu - eli lyhyitä pätkiä. Että sitä tunteekin itsensä taas tyhmäksi!

Käytiin me sitten esteilläkin. Puomin alastuloa naksuttelin nyt muutaman setin, ja ihan kohtalaisesti meni. Hyvin se siinä pysyy, mutta kun yritin sitten pari kertaa laskea sen kontaktille niin, että olisi pitänyt muutama askel ottaa ja sitten käydä maahan, se tuppasi valahtamaan sivuun tai menemään alasasti maahan. Maahan käymisen se on kyllä hiffannut (sen se nyt hiffaa jokapaikassa ainajajatkuvasti, argh), mutta se oikea paikka vaan on tietenkin vielä hakusessa.

Yritin sitten ottaa myös hyppyä riman kanssa, niin Silakkahan roiskaisi täysiä päin, tai sitten ali. Mitä, eikö se osaa hypätä!?! No ei tietenkään, kun ei sitä ole opetettu... Pistin sitten 2 rimaa ja ristiin, ettei pääse ali ja alkoihan sitä hyppyäkin sieltä löytyä. Se vaan käy niin kuumana, etten ole ollenkaan varma, että se itse edes tiesi mitä se teki. No - jatketaan harjoituksia.

Pussinkin se meni ohimennen hupsista vaan. Meinasin ensin mennä pussin päästä nostamaan helmaa, ja jätin sen maahan pussin suulle, mutta sehän tuli tietenkin ohi. Kokeilin sitten normaalitekniikalla vaan lähettää sen pussiin ja sinnehän se vilahti, kun silakka ikään. Että eipä sitten tarvitse sitäkään sen enempää opettaa.

Kohta voisi alkaa niitä keppejä pohtia, vinokepeillä meinasin. Ongelma vaan on, että ne on hallissa, ja sinne me ei kyllä voida mennä harkkaamaan silleen, että siellä on muita, siitä ei tule yhtään mitään. Irtokepithän hommasin kaverilta, joten ne pitäisi kai tuohon pihalle pykätä, mutta syksyn sateiden myötä piha alkaa kohta muistuttaa savivelliä, joten hirveästi ei innostaisi keppirevitystä siihen yhdistää. Pohditaan.

Torstaina ammuttiin, yritin palkata kontaktista ja avustaja ampui. Ekaan paukkuun Kit reagoi kääntymällä katsomaan ja lopettamalla kontaktin tarjoamisen. Sitten se pynnöstä palasi hetkeksi, mutta oli vähän hukassa, ja toisen laukauksen jälkeen meni taas hihnan mitan päähän katsomaan, ja palasi luokseni vasta kun avustajakin palasi, ikäänkuin muistaen: "nyt sitä namia". Tällöin se sitten palkattiin taas "kissanruoalla" ja sen jälkeen leikillä, ja leikki ihan ok eikä sille jäänyt mitään jälkeenpäin. Todettiin kuitenkin, että ens kerralla olen passiivinen, enkä vielä yritä vaatia siltä mitään tekemistä.

Paukuttelujen jälkeen otettiin rullan hakua. Taas meinasi mennä yleiseksi häsinäksi, kun Kit vaan mielisteli avustajaa. Otin sen sitten ihan käskyn alle sivulle, ja hyvin eleettömästi ja lyhyellä matkalla (pari metriä) saatiin pikkuhiljaa taas jotain aikaan. Kit tuppaa keräämään ekasta hausta kierroksia, ja palkkaa itseään toisella haulla liehittelemällä avustajaa. Ja toista kertaa palauttaessaan se meinaa myös tiputtaa, mutta jos toistaa käskyn se tuo kyllä sitten loppuun asti. Pitää yrittää olla mahdollisimman hillitty sen kanssa, ja paljon toistoa vaan ennenkun edetään yhtään, että saa tuota varmaksi.

Perjantaina - ei tehty mittään.

Tänään - ei tehty mittään. Paitsi vähän otettiin rullanluovutusta. Perjantaina nappasin iskän varastoista pari pätkää kaasuletkua rulliksi. Ne onkin Kitistä jotenkin kivempiä, kun aiemmat kovat putkenpätkät, ja se ei meinaa irrottaa!

Taitava luovutus edessä istuen.

Tassupipi on jo täysin parantunut, tiistaina jo oli tuon näköinen ja sen jälkeen en olekaan siinä mitään teippauksia enää pitänyt. n. 1.5 viikkoa kesti paraneminen, mukavan nopeasti se sitten meni. Anturat näyttäisivät vähän kuivettuneen sitomisen sivuvaikutuksena, ne kun ovat olleen niin pentupehmeät vielä.

Silakan pallopelit

torstai 24. syyskuuta 2009

Pentukoulua ja paukkuja

Ajattelin, että mennään tiistaina pentukouluun tassuhaavasta huolimatta, vaikka edes saamaan uudet tehtävät. Mutta kun ei tuota se haava ja teipattu jalka yhtään haittaa, niin osallistuttiin sitten tuntiin ihan normaalisti. Tällä kertaa ehdin käydä pikkaisen pellolla kaahauttamassa sitä (ja sehän kaahasi...), mutta ei sekään auttanut, vaan oli kyllä taas astetta levottomampi pentu. Kamalaa vouhkaamista ja piipitystä, jos ei kokoajan tehty jotain, joten me sitten pääsääntöisesti tehtiin.

Tunnin teemana oli tokoliikkeet. Seuraamista (kosketuskepillä), paikallaolo makuulla ja istumassa, sekä ohje etäpalkkauksen harjoittelemisesta. Sen lisäksi me tehtiin eteentuloa, sylkkäreitä, sivullaoloa, purkinpäällä pyörimistä yms. Paikallamakuu menee hienosti, mutta istumista nyt ei olla edes harjoiteltu, siinä kun pitää olla tarkkana ettei mikään jalka sais liikkua. Muut meni hyvin. Kosketuskeppiä Kit yritti taas vaihteeksi saalistaa suu auki, kun oli kierrokset aika korkealla.

Tänään käytiin raunioilla ampumassa kaksi laukausta edelliseen malliin. Kit tempoi ja rieukkui perääni ja avustajan kimpussa, mutta vähän ennen paukkuja keskitti huomionsa taas minuun. Paukkujen aikana ei tapahtunut muuta, kun Kit keskittyi kuuntelemaan ja häntä oli alhaalla, ja kun paukut loppui ja lähdin kävelemään kohti, häntä alkoi heilua. En tiedä oliko se häntä sitten ollut pystyssä ennen paukkuja, ehkä. Mutta ei tuo siis niitä paukkuja pelkää, eli seuraavalla kerralla otetaan jotain pientä puuhastelua ja avustaja ampuu.

Paukuttelun jälkeen mentiin pojat mukana metsään, ja koko köörillä oli ihan hullu vauhti kaahatessaan. Ehkä Kitiin on vähän kerääntynyt energiaa, vaikka ei se nyt ole kauheesti sen jalan takia missään levossa ollut... Haava on suurimmalta osin ummessa, mutta ihan siinä haavan suulla on auki sitä anturan "ihoa" sellainen liehuke. Tänään työpäivän jälkeen se oli kiinni, mutta aukes taas tuolla kaahatessa. Saa nähdä meneekö se kiinni ollenkaan siitä, mutta itse syvempi kudos on kuitenkin kiinni, ja se on pääasia. Parantuisihan se ehkä nopeammin, jos ei antais sen kaahata, mutta minkäs teet. Se varmaan alkaisi pikkuhiljaa hajota, jos ei pääsisi vähän purkamaan, sen näköistä oli kyllä meno tänään metsässä. Ja nyt jatkuu Silakka-Pihvin ilta jumpilla.

Jaa, lisätäänpäs vielä tämän aamun tarkkuusmittaus: 44,5cm tarkalleen, ja se paino oli viikko sitten 13,5 kg.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Ammuskeltiin

Eilen paukuteltiin pennuille, kokeiltiin nyt sitten sitä nk. kissanruokamenetelmää, kun ei siitä haittaakaan ole, jos koira ei ole paukkuarka, ja jos olisi, niin sillä on paukkuarkuuksia korjattu. Eli paikalle saavuttua leikin ensin Kitin kanssa, sitten jätin sen avustaja Reijalle ja kävelin n. ehkä 50-70m päähän, ammuin kaksi laukausta ja palasin koiran luo eleettömästi, avasin ruokapurkin, jossa oli "kissanruokaa" (pedigree purkkiruokaa) ja olin ihan hiljaa koiran syödessä. Sen jälkeen aloitettiin iloinen leikki, ja hyvin meni. Paukkuarka koira ei kuulemma leikkisi ja olisi ampumisessa mennyt avustajan taa. Aluksi Kit vinkui ja vonkui perääni, kun lähdin, ammunnasta se hiljeni istumaan paikoilleen ja odotti kun palaan. Eli hyvin meni. Tätä kai toistetaan jonkun verran, viedään se nyt raunioille, ja sitten pikkuhiljaa yleistetään niin, että avustaja ampuu ja ohjaaja puuhaa koiran kanssa esim seuraamista.

Potilas-Lamppupää oli ilmeisesti selvinnyt ihan hyvin eilisestä päivästä, ainakin kauluri oli ehjänä paikoillaan, samoin koira. Haavakin näyttää ihan hyvältä, osittain on kiinni, reunasta vielä repsottaa auki, mutta eihän se tietty mitään revitystä kestä. Tänään kyllä ajattelin mennä pentukouluun kuulemaan uudet läksyt, vaikka meillä on kyllä entisetkin harjoittelematta (nolotus). Pitää teipata se jalka kunnolla, kun epäilyttää, että Silakkaa saattaisi hieman riekututtaa... Spurttaili se eilenkin, kun ei meinannut nahoissaan pysyä, kun treffattiin Risa ja Roa, ja kun käytiin vanhemmillani.

Silakka ahtaalla: "happi loppuu"

lauantai 19. syyskuuta 2009

Koiramaista äksöniä Tammelassa, ja eka haveri

Saana-kaverin 10v-synttäreitä vietettiin tänään Tammelassa mahtavissa olosuhteissa ja ihanassa ilmassa. Tarjolla oli hyvää seuraa, kota ja ulkoilmaevästystä sekä koirille rutkasti seuraa ja treeniä. Koiria oli jos jonkin sorttista.

Onnittelut vielä Saanalle, ja kiitos kaikille, etenkin järkkärille sekä treenikamuille! Oli mahtava päivä!

Tarkoitus oli tehdä Kittylle "vaan jotain pientä, kuten rullanhakutreeniä" mutta homma vilahti siihen, että kokeiltiin pitkästä aikaa pientä jälkeä ja sitten tehtiin vielä muutama hakupisto... ja muun ajan adhd-silakka hulinoi ympäriinsä. Kit löysi ensin samanhenkistä seuraa tutusta kaverista Roa-lagotosta, ja myöhemmin karvakasa- Emmasta (jolla oli juoksu ja josta Jasu meni ihan umpisekaisin).


Tein siis pellolle jäljen, kokeiltiin jäljennostoakin ja musta se nosti sen aika hyvin, ihan itsenäisesti ainakin löysi jäljen alun. Jännä, kun se kohelsi ihan hirveästi pellolle tullessa, mutta kun namijälki alkoi, koko koiran olemus muuttui. Ja se jäljesti selvästi rauhallisemmin kun kesällä. Alussa jouduin jonkun verran sitä jarrutelemaan, mutta suht siististi meni. Ihan joka namia en pakottanut sitä tuolta heinikon seasta syömään, joka jäljen se kyllä kävi läpi. Mun mielestä aika hienosti, kun tää oli kuitenkin alle 10s. jälki, edellisestä yli 2kk aikaa. Jälki oli ehkä 15m pitkä ja 15min vanha.


Ja sitten tehtiin pistoja. Tuulen alapuoliset oli haamuja, ja yritettiin tuuleen yksi pisto ilman haamua, mutta se taas epäonnistui. Eka haamu meni tosi loistavasti, toinen oli tuulen ja lähetin ehkä hieman väärään suuntaan, en tiedä oliko tuuli pyörinyt, mutta Kit haki ja haki paikkaa missä edelliselle oli oltu, muttei kertaakaan yrittänytkään sinne suuntaan missä mm lopulta oli. Otin sen sitten haamuna, ja sitten meni hyvin. Otettiin sitten vielä "yksi helppo" suora haamu tuulen yläpuolle. Kit ei varsinaisesti itseasiassa nähnyt haamua, mutta näki jonkun matkaa kun mm meni. Se lähti hienosti, mutta painalsi hieman ohi ja kuului menevän toooosi kauas. Huhuilin sitä takaisin päin, ja tullessaan se saikin hienosti hajun maalimiehestä, ja löysi. Eli oikeestaan tosi hieno suoritus oli se viimeinen, oli tehnyt piston ja palatessa löysin mm:hen.


Evästelyn jälkeen lähdettiin maatilalle katsomaan hevosia, lehmiä ja poniajelulle, ja tässä välissä huomasin että Kitillä oli anturassa viiltohaava. Ensiavuksi huuhtelin ja teippasin sen, ja kun ei se näyttänyt vaivaavan mitenkään, Kit pääsi pikkaisen vilkaisemaan eläimiä. Ensimmäinen kohtaaminen kärryjä vetävän ponin kanssa aiheuttu hurjan haukkuryöpyn, mutta nopeasti se tottui, eikä sitten hirveesti edes välittänyt hevosista. Poniajelu kärryssä tuntui ilmeisesti melkoisen jänskältä.

En nyt sitten lähtenyt sitä tassuhaavaa viemään mihinkään, en tiedä kuinka kauan se oli ehtinyt olla, häkissä pedissä oli jo kuivuneet veriläntit, joten jonkusen aikaa vanha se jo oli. Olisko sitä enää edes ommeltu - tai ylipäätään ommeltu, ja kun asiantuntija raati sanoi (itsellä ei ole kokemusta tassuhaavoista, karvasedillä ei koskaan ole ollut!), ettei se niin paha ole, teippaa vaan kiinni. Tai jos ei se umpeudu, niin sen räyskäleen saa siitä poiskin siististi. No kassotaan sitten. Kotona sitten suhkuttelin sen kunnolla, putsasin betadinella, pistin vielä varmuuden vuoksi terrapolyä ja pumpuli+teippi-side alimmaiseksi, ja cobania päälle. Ei toi sitominen kyllä hirveetä rasitusta kestä, enkä tiedä olisko se parempi antaa olla auki, vai yrittää teipata kiinni. Ja antaako se teippauksien edes olla, pitääkö mun huomenna lähteä etsimään sille kauluria jostain....


Niin joo, perjantaina käytiin raunioilla (kun ei keksitty muuta paikkaa näin ens hätään) kaverin kanssa ekaa kertaa ampumassa. Tehtiin niin, että itse pidin Kitiä ja kaveri ampui, ensin yhden ja hetken päästä toisen. Kit reagoi ensimmäiseen tottakai kuuntelemalla "mikä se oli", otin sen kanssa kontaktiharjotusta ja naksuttelin, kun kaveri ampui toisen ja nyt reaktio ei ollut niin selvä. Sillä kertaa ei sitten otettu enempää. Kaveri itse on käyttänyt toisenlaista menetelmää nk. kissanruokamenetelmä (vai mikä se olikaan), pitää tutustua, että kokeiltaisko mekin silleen vai vaan itse palkkaamalla ja leikkimällä.
Huomenna olis raunioilla kokeet, pitää miettiä meniskö sinne kuuntelemaan (toki hyvän matkan päähän) meteliä ja ampumisia.