Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitkät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitkät. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2012

Pähkinöitä terveyskeskuksessa ja pienet palauttavat

Sunnuntaina kömmittiin Myyrmäkeen vanhaan terveyskeskukseen rakennustreenailemaan. Ensimmäinen kierros tehtiin alakerrassa. Otin ensimmäisenä niin, etten ollut käynyt rakennuksessa sisällä. Olin pyytänyt yhden rakopiiloumpparin, ekaa kertaan tehtiin kiintorullalla rakennuksessa.

Alussa oli lyhyt käytävä pienine huoneineen/vessoineen, jotka yritettiin katsoa järjestelmällisesti. Yritin noudattaa vasemman käden taktiikkaa, mutta aulatilaan saapuessamme keepis karkasi sinne humputtelemaan. Sillä oli joku ajatus, se työsti hajua metallisten hyllyjen muodostaman kasan päällä ja livahti lopulta oikeanpuoleisimmasta käytävästä. En halunnut kutsua sitä, joten piti seurata perässä ja yrittää painaa mieleen mitä oltiin käyty ja missä kohtaan humputtelu alkoi. Keepis löysi avaramman huonetilan jonka joka seinällä oli toisia huoneita. Keskellä oli tumma vanerilevy ja sitä vasten pöytä nojallaan pystyssä, sitä vasten tuli selvästi haju ja ihmettelin mistä se siihen seinälle lentää. Vasta tovin päästä näin, että siinä levysähän on iso kulkuaukko jota pöytä oli siirretty peittämään ja siellä takana erillinen huone. Figu oli siinä aukon reunalla seinän vieressä, mutta keepis vaan kiroili eikä muistanut omaavan taaskaan kiintorullaa. Lopulta figu siirsi kättä aukkoon, lips ja nyt muisti, että rullahan onkin kaulassa. Hölmö.

Haisee, haisee - mutta kun ei muista että kaulassa roikkuu rulla
Tarkastettiin siinä sitten loppun ne ympärillä olevat huoneet ja sitten lopulta hahmotin koko tilan. Palattiin alkuun ja jatkettiin loppuun se aula ja hyllylevyjen takana ollut käytävä. Käytävässä tuli selvää reaktiota ja minä sitten paria vessan ovea aukomaan...., no toisessahan se figu olikin ja keepikin sinne kurkkasi ja ihmettelin, että miksi se tuli niin nopeasti pois. Jäin odottamaan, ja ihmettelin kun ei mene takaisin. Sitten se otti siinä metrin päässä rullan, en hyväksynyt, lähetin "etsi"-käskyllä, jollon meni figulle, otti rullan kunnolla ja toi. Toiset papatti kovaan ääneen, että sehän ilmaisi sen heti, että miksen hyväksynyt. Minen nähnyt, voi vee! En kertakaikkiaan ollut nähnyt, että heti kun oli ekaa kertaa mennyt sisälle, oli ottanut rullan. En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta ei se sitä sitten minulle käteen tullut tyrkyttämään kuitenkaan. Pitää taas palata vahvistamaan tätäkin!

Tokalle kierrokselle siirryttiin yläkertaan, pyysin yhtä samantapaista "rakoumpparia" ja muuten jotain perusjuttua, nyt kolme figua. Olin jo käynyt alueella, joka oli suht iso, paljon käytävää ja huoneita rivissä. Upottaja ei vaan ihan hanskannut tätä juttua, meillä oli yksi ihan hirveän vaikea piilo ja toinen liian lähellä sitä (se rakoumppari). No, tämä reeni meni niin pepulleen kun voi olla, ihan hirveää söhellystä.

Aloitin järjestelmällisesti tutkituttamalla huone kerrallaan ehkä 10 huonetta, mutta sitten en enää jaksanut, eikä se ehkä ole järkevää tollaisen muutenkin ei-niin-itsenäisen koiran kanssa. Joten annoin keepin lähteä itse hommiin ja yritin lukea sitä ja muistaa missä se on käynyt ja missä ei. Puolivälissä aluetta se reagoi kovasti yhdessä kaksiosaisessa huoneessa, mutta sieltä ei löytynyt ketään. Nenää tuuletellessaan Kii sai sitten toisen hajun ja lähti käytävän päähän ulko-ovelle ja sisääntuloaulan alueelle. Pistin mieleen, että siihen äskeiseen pitää muistaa palata. No, aula oli ihan hirveän vaikea. Haju painui alas ulko-ovelle, toisaalta myös vastaanottotiskille. Tiesin, että jossain on joku, paikallistaminen oli vaan vaikeaa. Sitten näin itse figun ja meinasin kirota ja manata upottajan, figu oli ulko-oven yläpuolella lipan päällä jossain 2,5 m korkeudessa. Eihän keepis pystyisi sitä mitenkään ilmaisemaan, kun ei vielä sellaisia osaa kiintiksellä. Kiroilin mielessäni, kun ei ollut edes irtorullia mukana. No, vaikeaa oli, tiputettiin figulta kättä ja jalkaa roikkumaankin, kovasti Kii teki töitä. Lopulta se sitten sai paikallistettua, kehuttiin ja sai suorapalkan siitä. No, näinhän se menisi oikeastikin, että koiran reaktiosta lukisin, että täällä jossain on.

Enää en edes muistanut mitä piti palata tarkistamaan, kun kysyin, että oliko matkalle jäänyt jotain. Kunnes keepis reagoi taas kovasti siinä samassa huoneessa, mutta mitään ei löytynyt. Päätin sitten tarkistuttaa viereiset huoneet kunnolla, ei niissäkään mitään. Avasin käytävällä yhden oven, ja kas siinä oli figu. Äkkiä ovi kiinni, että Kii saisi itse etsiä sen. Ovi oli pienellä roalla, mutta koira sitten tunkemalla avasi sen itse, että pääsi fgulle. Jännä ettei se reagoinut juuri ollenkaan käytävässä ennenkun itse löysin tyypin ja jäin siihen seisomaan ja koirakin hidasti tarkastamaan itse käytävää. Eli haju lensi sieltä vessasta taakse sinne huoneeseen eikä tullut käytävään.

Vielä puuttui yksi ja harhailtiin ja hörhöiltiin käytäviä ja huoneita, mutta mitään ei löytynyt. Palasin sitten ihan alkuun ja sieltähän se figu löytyi pienestä avoimesta vessasta, ihan ensimmäisestä huoneesta mihin olin koiran lähettänyt. Ou nou. Kii oli käynyt kääntymässä vessan perällä reagoimatta millään tavalla oven pielessä pimeässä veskissä seisoneeseen figuun. Eikö nenä ollut vielä auki, vai oliko sielläkin niin kova veto, että hajut meni ihan jonnekin muualle. Käsittämätöntä! Pitää testata tuo joskus toisenkin kerran, että lähteekö se alussa hommiin ihan nenä kiinni.

Ensimmäinen pakkasaamu - ja aurinkoa!
Ilme ei ole muuttunut vuodessa mihinkään, kts pikkukuva tuota reunan palkista :D
 

Alkuviikko tuuleteltiin aivoja ja mm. kaahailtiin lentokentällä.

Torstaina palauttelevat minipitkät Siikis2:lla. Ennen treeniä Ärriäisten kanssa reilun puolen tunnin kaahailulenkki, sitten treenit. Ihan vaan pieni alue ja helpot löydöt, ilma ei juuri liikkunut, lämpötila laski pakkasen puolelle, pimeä. Kaahasi, kaahasi. Oltiin vikoina, joten alueella oli muutamat jäljet. Ekana ollut lemppari-Ressu nousi hyvin. Sitten suhattiin ees sun taas, monta kertaa jo luulin, että nyt se sai hajun ja löysi, mutta ei. Koira oli jossain edessä kaukana (joo, se irtoili aukealla kyllä) kun huomasin figun vieressäni. Kii oli juossut ees taas ympäri monta kertaa, eikä mitään reaktioita. Lähdin kiertämään, koira suhaa. Kyllä se sen sitten lopulta nosti, mutta... Eikö se haista mitään? Onko sillä nenäpunkkeja? Olen alkanut miettiä, kun ne päiväkokeenkin tyypit nousi niin nihkeesti...

Nallekin on tuuletellut itseään

maanantai 15. lokakuuta 2012

Reagointia ja pähkinöitä

Kuvat on perjantailta, kun aurinko paistoi! Sittemmin sitä ei taas paljon ole näkynyt...


Perjantaina oli hälyryhmän pikkutreenit eli puolikkaat lentokentän kupeessa teemalla reagointi. Tien varren pusikossa tuulen alapuolella lymyili yksi figu ja toisella puolella parkkipaikan takana tuulen yläpuolella toinen. Keepi luuli lähtevänsä liinassa jälkitreeneihin, meno oli vallan villiä asfalttijäljestystä. Pieni reaktionpoikanen saattoi tulla figun kohdalla, mutta se hukkui yleiseen hössötykseen. Parikin kiertaa sahattiin ees taas, mutta keepis reagoi eniten liinaan eli lopetti heti, jos liina kiristyi. Pitäisi taas treenata sitäkin. Lopulta päästin liinan irti, niin keepis sitten jäljesteli figulle.

Toisella puolella figu oli siirtynyt "myötävirtaan" (kun toisella puolella siirtyi vastaan eli oli vain puhdasta aluetta), ja kaikki vanhat piilot ja jäljet oli matkalla ja sen kyllä huomasi. Koira intoili ja tempoi liinassa, nyt ei yhtään haitannut liinajarru. En voinut päästää liinasta irti, kuten toisella puolella, koska olisi jäljestänyt kaikki vanhat piilot. Nyt reaktio oli kunnollinen ja vetokin hyvä, koska tuuli toi tyypin hajun. Keepis oli kovin hämmästynyt, kun treeni loppui melkein ennen kun se ehti alkaakaan. Lopuksi se koirasosialistui lappalaisporukassa, tarkoitus oli saada se leikkimään 12vk lapinkoiralapsi Hurman kanssa, mutta kun ei huvittanut. Ja kun paikalta löytyi unohtunut lelu, keepis mielummin tuijotti sitä, kun sosialistui koirien kanssa.


Sunnuntaina raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Ensin radalle tulossa kaksi ampua, hyvin meni. Alueena yläkasan häntä kulmakaivosta lähtien ja alakasa ja pelto. Aloitettiin kulmakaivoin nurkilta. Eka figu neloskaivossa puukannen alla n. metrin syvyydessä. Ei mitään ongelmaa kiintorullan kanssa. Siitä lähtiessä ammuttiin, ei reaktioita. Meluna soitettiin Mian kivaa ampu-ilotulitus-ukkonen-cd:tä ihan reippaalla volyymillä, eipä se niihinkään reagoi millään tavalla. Toinen olikin sitten iso pähkinä purtavaksi pellon rivitalossa. Muut ovet oli auki, paitsi se missä figu oli. Oivoi ja voi, kun oli vaikeeta. Kiersi ja kaarsi ja kiroili, haju nousi selvästi ylös, mutta kun ei sinne katollekaan päässyt. Taas uudenmallinen umppari, eikä sitten millään ymmärtänyt ottaa kiintorullaa. Lopulta sen hypätessä ovea vasten ovi aukesi ja se pääsi figulle ja otti rullan. Jatkettiin alakasaa ja innokasta hännänheilutusta aiheuttivat Ressun pöksyt. Kun se sitten jäi siihen puuhastelemaan sen näköisenä, että olisi haju, oli lopulta pakko kysyä, että työstääkö se edelleen niitä housuja. Niin se taisi tehdä. Jatkettiin siis, ja vihreällä sirkuskopilla alkoi sitten uusi täpinöinti. Siellä siis oli jotain. Tovin kesti ennenkun löysi raollaan olleen oven ja pääsi siitä sisään. Figu oli romuröykkiön takana, sinne oli keepi kiivennyt romujen yli figun viereen ja ottanut siellä rullan. Sitten se vielä eksyi minusta, kun olin ehtinyt kiertää kopin etupuolelle. Hyvin se kuitenkin rullan kanssa minua etsi. Hyvät treenit, saa nähdä ratkesiko se ovi-laatikkomainen umppari, vai onko se yhtä suurta mysteeriä seuraavallakin kerralla.
 



Maanantaina minipitkäiltiin pimeätreeneissä Veikkolan "kotipuskassa". Tallattiin ensin aluetta kahden hengen voimin harvakseltaan, kaikkiaan tuo alue oli n. 4ha ja kyllä se tuli puolessa tunnissa ihan kohtalaisesti katettua tuolla tuulella. Tuuli tuli ehkä kaakosta, tien suunnasta kohti alueen pohjoisrajaa. Aloitettiin siis tuolta lounaisnurkasta ja nostettiin "kartturi" aluksi matkaan. Sitten jatkettiin aidan reunaa pohjoiseen ja kuvittelin, että keepi saisi tuossa rinteessä, joka oli suht avara, jossain vaiheessa hajun kakkosfigusta. Mutta ei se saanut. Alueen pohjoisnurkkaa ei ollut tallattu ja sen kyllä huomasi. Kii liikkui aluksi ihan suht kivasti, eihän se kauas kyllä mene, ellei hajua saa. Mutta kun tallaukset loppui ja ajauduttin tuonne suolle (vähän alueen ulkopuolellekin ehkä), niin keepis pyöri lähinnä jaloissa. Tuuli tuli tuolla ojanvarressa itseasiassa rinnettä alas eli lähes etelä-pohjoissuunnassa ja sinne se keepi sitten sen hajunkin sai ja irtosikin sitten tosi kivasti. Sellaiset kenraalit, saas nähdä miten se irtoaa lauantaina, vai irtoaako...


Joskus taannoin on yritetty harjoitella takapään nostamista seinälle, ja se on toiminut niin kauan, kun on apulauta tms eli target takajaloille (toimii kuten puomin alasmenossa siis). Jostain syystä tämä asia on muhinut keepiksen päässä ja nyt se sitten yhtäkkiä osasikin sen. Käskyä kun en ollut miettinyt, se sitten on niinkin omaperäinen kuin "taaksekiipe"... Ja sehän ei siis osaa tehdä tätä kuin tässä yhdessä ainoassa kohdassa eteistä. Välillä meinas mennä kokonaan yli, eli aavistus käsilläkävelyä. Jotenkin kun sais sen vaiheen tuosta sitten eroteltua ja vahvistettua.

Kun keepis seinille kiipeilee.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Hyvät treenit, huonot treenit, hyvät treenit

Siinä viikonlopun saldo, onneksi keskiarvo kääntyi kuitenkin hyvän puolelle ja päättyi hyviin treeneihin.

Perjantaina oli minipitkät Kattiksen kakkospaikalla. Killi teki viimeisenä pimeässä. Länsituuli oli varsin hyvä ja tein suunnitelman ja figujen sijoittelun sen mukaan, että saisin koiran irtoamaan. Aloitus siis tuolta pohjoisesta tieltä ja myötäpäivään alueen reunoja kiertäen (aluehan oli vaan minun kulkureitti lähinnä). Kuvaan laskettu alue n. 2,5ha ja sepä tuolla tuulella tuli oikeastaan katetuksi.


 Tarkoitus oli nostaa heti alusta meille kartturi. Onnistuin kuitenkin mennä figun tuulen yläpuolelta, mutta onneksi keepis bongasi sen tästä huolimatta. Figu seisoi, ja se aiheutti pientä päänvaivaa. Keepis hyppäsi vasten, jumppasi tovin, hyppäsi uudestaan, lähti minua kohti, tajusi että jotain meni vikaa, palasi, hyppäsi taas vasten ja sitten otti rullaan. Juupa juu. Sitten sählättiin siinä tovi, kartturi oli hukannut kompassin ja sitä etsittiin ja lopulta luovutin omani. Kartturin ottaessa suuntaa minä jo asettauduin valmiiksi lähtöön. Onneksi sitten kuitenkin kysyin suunnan ja ihan väärään suuntaanhan olisin ollut menossa. Voi yhden kerran tuota pimeässä katoavaa suuntavaistoani!

Lähdettiin kiertämään alueen itälaidalla olevaa kuusikkoa. Aluksi Kii liikkui hyvin, mutta kuusikossa vauhti hidastui, ettei joutuisi liian kauas minusta. Suon laidassa kartturi alkoi toppuutella että pitäisi kääntyä, ja tuolla pitkulaisen kallion eteläkärjen tietämillä alettiin vielä enemmän lukea karttaa (minulla gps), ja koira irtosi johonkin, tuntui että takaisin sinne kuusikkoon eli koilliseen ja hieman ihmettelin suuntaa. Siinä sitten kartan säädön jälkeen lähdin menemään ja ihmettelin gepsistä, että väärään suuntaan eli etelään... voi jee. Aina kun pysähdytään ja luetaan karttaa tms, kadotan suunnan. Eli eikun luottamaan kompassiin ja oikeaan suuntaan kohti kallion eteläkärkeä. Siitä se keepis sitten lähti. Tosi hieno irtoaminen! Vähän oli tepastellut pressuun kääriytyneen figun päällä, mutta muuten ok. Eikä ollut käynyt siellä ennen. Pelkäsin, että jos se olikin sillä edellisellä irtoamisella ollut tuolla ja minä omalla liikkumisella vetänyt sen pois, onneksi ei. Mutta kyllä oli tällä koiraohjaajalla kompassi sekaisin...

Lauantaina aamusta ensin Vekoran pk-hakutreenit. Voi taivas mikä taantuma keepiin on nyt iskenyt. Edelliset treenit ei menneet ihan niinkun elokuvissa, joten olin päättänyt että otetaan vähän apuja ja vaan suoria löytöjä pistojen päistä, ei tyhjiä. Katsottiin kun 2 figua lähti, vein koiran toviksi pois. Lähetin ensin vasemmalle (tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti takatuulena), pisto jäi lyhyeksi, joten lähetin uudestaan. Nyt ok, ja ilmaisu kaikki ok. Katsottiin hetki, kun figu jatkoi matkaa seuraavalle piilolle ennenkun palattiin keskilinjalle. Sitten oikealle. Ei lähtenyt ei, meni vinoon, meni lyhyen, meni 20m ja jäi tuijottamaan. Ei edennyt, kun jäin seisomaan ja odottamaan. Otettiin figu näkyvästi pois. Siirryttiin jatkamaan vasemmalle, otettiin ääniapu. Sinne upposi, umppari jossa figun käsi vähän näkyvissä. Oli yrittänyt punkea raosta sisään. Ilmaisi sitten kuitenkin ok. Vielä yksi oikealle, en halunnut kuitenkaan apuja. Mutta ei lähteänyt taaskaan. En lähettänyt uudelleen, jäi vain seisomaan näyttö päällä. Tuijotuskilpailu: minä tuijotin piiloa koira minua. Sitten se alkoi epäröidäen kuljeskella. Välillä päätti lähteä rinnettä ylöskin piston suuntaan, kerran kävi ihan muutaman metrin päässä piilosta tuulen yläpuolella. Tovi jos toinenkin siinä sitten odoteltiin, periksi ei voinut enää antaa. Lopulta se sitten kiemurteli tiensä figulle. Voi taivas. Mikä ihme on nyt rikkonut keepin pistot?! Sehän teki ihan koemaisia ratoja, hyvä pistoja, tyhjiä ja kaikee... ja nyt ei mene kun 20m. En käsitä. Ei auta kun ottaa avut. Oli puhe, että avarassa maastossa figut näyttäytyy jossain 80m:ssä, siirtyvät sitten vaikka lähemmäs. Että sen saisi uppoomaan. ... Tai sitten me lyödään toviksi hanskat naulaan, treenataan nyt parit partiointitreenit ja lyödään sitten nekin hanskat naulaan loppukuusta ja homma muhimaan toviksi...

Lauantaina iltapäivällä jatkettiin raunioilla. Ensin paukkuja samaan malliin kun viimeksi eli seuruuta jossain 20m päässä, neljä laukausta, palkkasin joka paukun jälkeen. Neljännen paukun jälkeen se jo selvästi tiivisti seuraamista "jee, kohta tulee palkkaa"! Hyvin siis etenee sen kannalta. Ens kerralla ammutaan myös radalla, tosin nehän ei ole niin suurta ongelmaa aiheuttaneet, toki se kääntyy katsomaan mutta jatkaa sitten.

Raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Tarkoitus oli ottaa ensin helppo rakopiilo ihan alusta, että muistaisi kiintorullan olemassa olon. Mutta tuuli ei ollut myönteinen, keepi kaahasi ohi ja sai sitten jo hajun keskikasalta temppelistä. Hetken se pyöri, kiipesi katolle, ja hetken rakoon vinkuttuaan otti rullan. Ihan tostanoin vaan! Palattiin hakemaan se eka, vähän aikaa joutui työstämään, koska haju nyt ei vaan tullut siitä putkenpäästä mistä oli suunniteltu. Hyvin sekin meni.

Sitten jatkettiin "kohti kaivoja". Ihmettelin miksi koira ei reagoinut ykköskaivoon, miksi se meni ohi. Kunnes tajusin koiran kipittäessä kohti kulmakaivoa että "jaa niin, ei se figu vissiin olekaan ykköskaivossa..." No ei. Ja taaskaan ei mitään ongelmaa ottaa rullaa! Jotain oli muhinut keepiksen päässä viikon aikana, herneet olivat kohdanneet!

Neljäs oli alakasan päässä jääkaapin kohdalla kivikasassa "rakopiilo" missä maalimies olisi hieman kauempana. Hetken paikallisti, löysi sitten kolon josta pääsikin maalimiehen luokse. Ihan hyvä oikeastaan niin, niin sai taas vahvistusta siitäkin, että aina ensin kannattaisi kuitenkin varmistaa pääseekö sinne figulle jotenkin vai onko umppari.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rauniot, minipitkät ja jälki

Sunnuntaina teimme vierailun Salon raunioradalle. Päivä oli mitä mainioin, hyvä tuuli, aurinko paistoi ja "meillä kaikilla oli niin muukaaavaaa!" Minähän en siis tykkää missään määrin rauniojutuista, siellä on märkää, kuraista, ötököitä, käärmeitä ja kaikkee... tylsää. Mutta sunnuntaipäivä mainion ryhmämme kanssa oli kerrassaan loistava!

Kolme pientä luokkaretkellä!
Rauniot olivat mielenkiintoiset, pääasiassa kasa tiiliä ja lisää tiiliä, mutta sitten alarinteestä löytyi kaikkea kivaa ja alue oli sitten kuitenkin yllättävän laaja. Mielenkiintoinen oli myös oikea talon raunio. Meille olikin ekalla kierroksella tässä oikeassa talon kivijalassa "itsenäisyystreeni" eli minä seisoin ylhäällä enkä mennyt raunioalueelle ja koira napsi kolme figua itsenäisesti yksi kerrallaan. Irtorullilla tehtiin, Kii oli loistava. Kakkosfigun jälkeen se ensin meinasi, että napanuora katkeaa jos joutuu päähän asti menemään, joten käskyttelin sitä ensin (ei auttanut) ja liikuin sitten itse hieman siellä reunalla, niin johan irtosi keepis nurkkaan ja pimeään tunneliin. Olisi sittenkin pitänyt vielä odottaa hetki ja antaa koiran ihan oikeasti tehdä itse ratkaisut. Ei meidän treeniin kuitenkaan montaa minuuttia aikaa kulunut. Harmi kun en muistanut videota, tästä treenistä kun olisi saanut niin hyvät pätkät ylhäältä kuvattuna.

Tokalla kiekalla oli sitten alueena loppuosa tiilikasasta. Eipä siinä keepiksellä taas kauaa nokka tuhissut kun se napsi figut, olisi voinut olla haastavammatkin piilot. Nappasi kiintorullalla (se oli taas niin tiukalla kun sai) myös naapurialueelta toiselle koiralle tarkoitetun figun siinä irrotessaan, mutta kun ei tiedetty oliko oikeasti käynyt siellä jne jne, niin ei menty näytölle. Hitsi, pitäs olla aina ne puhelimet, koira oli tehnyt hienon irtoamisen...


Maanantaina oli vuorossa minipitkät Siikis2:lla eli n. 15-20min etsintä. Tuuli oli tosi reipas kahdelle ekalle koiralle, me oltiin vikana, että päästäisi pimeään. Meidän vuorolla alkoi tietenkin sataa. Nostettiin eka figu meille kartturiksi, mutta aika lähelle sitäkin sai mennä ennenkun Kii nosti sen. Sitten harhailtiin ja haahuiltiin eikä löydetty toista. Miksei koirani toimi, onko se rikki? Mentiin lähemmäs ja lähemmäs ojaa jonka varressa figun piti olla, vasta siellä hirveässä puskassa aloin katsoa miten ilma liikkui, ja se pentelehän oli kääntynyt... ei ihme ettei koira saanut hajua. Aikaa meni varmasti yli puoli tuntia, koira oli kyllä kokoajan aika tahmea ja kyseleväinen. Ei tollaisella suorituksella kyllä loppukoetta läpäistä. :(

Tiistaina jälkikouluttaja treenit Veikkolan puomitiellä teemana harhajäljet. Näissä treeneissä kaikki meni päin peetä. Olin pyytänyt 300-400m jäljen, jossa kepit harhojen (2kpl) ja kulmien (jos niitä on) jälkeen. No, jäljentekijä oli "ulkopuolinen" ja lähti pois, jälki oli ehkä 100m pitkä, harha oli heti alussa ennen esineitä ehkä 20m jäljen alun jälkeen, nice. Lähetin sitten jäljelle varmuuden vuoksi suoraan "paalulta", lähti tosi hyvin, tsekkasi kyllä harhan, mutta jatkoi omaa, ei nostanut ekaa keppiä joka oli merkattu. Jälki jatkui jyrkän kalliorinteen alas, koira odotti, että pääsin alas ja jatkoi hienosti, jossain vaiheessa vähän pyöri kuin olisi etsinyt esinettä, muttei ilmaissut, peesari ei tiennyt esineistä. Lopulta nousi esine kohdasta, jossa oli 2 merkkiä. Saihan se koira palkkaakin hyvästä jäljestyksestä. Sitten jatkettiin, ei näkynyt merkkejä, peesari ei tiennyt missä menee jälki. Koira meni korkean rungon ali, ja suolle. Peesari sanoi, että ei jäljentekijä sinne ole mennyt. Palattiin, ja koira hinasi uudestaan suolle. Palattiin taas, ihan sille edelliselle esineelle asti ja eikun koira vaan jatkaa sitkeästi samaa reittiä nyt kolmatta kertaa, uskottava se oli. Näin koira sitten jäljesti autolle, palkkasin sen sitten siinä. Sitten peesari vasta alkoi miettiä, että jaa olisko se esine ollutkin vika esine. No ihan kiva olis ollut tietää se sillon kun 3 kertaa vedin koiran pois jäljentekijän poismenojäljeltä... ja "kiva" jälki muutenkin, ehkä 100m pitkä ja ne esineet oli sitten ehkä 25m välein, koira ei niitä kyllä sieltä sit nostanut. Hyvin se kuitenkin jäljesti. Hohhoijjaa... Saanko tehdä omat jälkeni jatkossa itse? Jotenkin nyt tympii koko jäljestys.


perjantai 7. syyskuuta 2012

Minipitkät ja jälkitreenit

Maanantaina oli vuorossa kauden ekat minipitkät eli kolmen koirakon n. 15-20min treenit/koira joko 1mm + kartturi tai 2mm ja itse kartturoiden. Valitsin peruskoekokoisen alueen eli n.1,5ha ja 2 maalimiestä. Me tehtiin vikana, eli alue oli jonkun verran tallattu. Tuuli tuli jostain luoteen suunnalta ehkä. Juuri ennen treenejä oli ollut kaatosade, metsä oli märkä eikä ilma aina liikkunut hirveästi.

Alueen keskellä koillis-lounais suunnassa kulkee polku hieman aloitusnurkasta (missä kuvassa numerot) tuon itäkulman avokallion pohjoispuolelta ylös. Ajatus oli lähteä sitä polkua kohti alueen takanurkkaa ja pistottaa koiraa molemmille puolille. Lähetin ensin kohti hautausmaan aitaa ja menikin jonkun verran. Sitten lähetin oikealle puolelle pohjoiseen (kohti sinistä pistettä), mutta ei irronnut kun ehkä 10 metriä. Yritin taas toiseen suuntaan, mutta ei oikein lähtenyt, nousu oli jyrkkä. Päätin, että jätän polun oikean puolen ja palataan sinne lopussa. Lähdin polkua ja Kii juoksenteli kyllä oikein kivasti. Totesin kuitenkin tuulen olevan sellainen, että polun ja aidan väliin jää liian iso alue tuulen alapuolelle, joten päätin luopua pistotuksesta ja nousin kalliolle lähemmäs aidan reunustaa, koira kyllä juoskenteli siellä täällä ja lähettelinkin sitä välillä. Jossian keskivaiheilla se sai saniaisten seassa jotain hajua, muttei työstänyt sitä tarkemmin. Sitten vihdoin se alkoi pyöriä kuusirykelmän ympärillä (punainen piste), muttei tunkeutunut sisään. Alkoi sitten kiroillakin että "on nyt pentele" ja työntyi lopulta kuusiin (eikä ne olleet edes tiheät!). Eka tyyppi nostettu.

Jatkettiin rajoja pitkin pohjoiseen ja sieltä takaisin alkuun päin, koira liikkui kyllä aika kivasti ja välillä sain lähetettyä sen pistollekin. Lopulta tultiin pohjoisen jyrkänteen lähelle ja kallion päällä mietin, että mennäkö oikealta vai vasemmalta alas. Koira oli vähän sen näköinen, että haluisi mennä siitä suoraan, joten päätin kiertää vasemmalta, niin tulisi kunnolla katsottua se kallion alus. Kii kuitenkin livahti tielle joten jouduin kutsumaan sen takas. Sitten se tuli kallion kupeeseen ja katseli ylös vähän sen näköisenä, että tuolla ylhäällä oli haju. Kunnes sitten lähes törmäsi figuun kuusen juurella kallion kupeessa (sininen piste). Oltaisi nostettu tämä figu ihan alussa, jos olisin vaatinut kunnon piston, mutta kun en vaatinut vaan tyydyin lopettamaan pistottamisen. Aikaa meni varmaan 20min. Tuntui, että etenkin alussa en luottanut koiraan ja lähettelin sitä koko ajan ja hinkattiin vähän turhaan. Toisaalta eipä ne hajut hirveän pitkälle tuolla liikkuneet. Hyvä treeni, näitä pitäs saada lisää koetta ajatellen. Toisaalta haluis kyllä treenata myös niitä pistoja. Miksei ehdi kaikkea??

Tiistaina jälkikouluttajaksi-treenit teemalla jäljennosto. Histassa oltiin, meille kolme lyhyttä (n. 50m) jälkeä, joissa loppuesine (vähän normi jälkikeppiä pidempi luonnnontikku). Eka jäljennosto ihan kohtalainen, jäljestys vähän kaahotusta. Esinettä etsi tovin, ja ilmaisi niin, että oli kääntynyt jäljellä selkä menosuuntaan. Ei meinannut millään tajuta, että ei jatketa, kun siirryttiin kohti seuraavan jäljen nostokohtaa. Siinä lähti aika pitkälle takajäljelle ja jarrutin lopulta. Jäljestys oli taas vähän sähellystä. Loppukepistä (taas luonnontikku) meni ensin ohi, mutta jatkoi työstämistä ja hyvin löysi sen vähän hankalasta paikasta muiden keppien seasta. Kolmas oli onneksi sitten ihan super hieno. Siirtymällä alkoi vihdoin rauhoittua, lähtö oli hyvä ja jäljennosto loistava! Jäljestyskin oli hyvää ja tarkkaa, samoin esineilmaisu. Vähän jäi fiilis, että olisko ne jäljet pitäneet olla pikkaisen pidempiä, että olisi asettunut vähän paremmin. Janat oli lyhyitä, ehkä 5m. Joku heitti ajatuksen, että auttaisiko, jos tekisi pidemmältä matkalta.

Toisia jäljeltä odotellessa ehdittiin tehdä viretottista. Otin aluksi vaan kentälletuloa: "tottista" ja palkka, näitä usea toisto. Se jo osaa, istui sivulla napittaen ihan skarppina ja silmät meinas pullistua päästä innosta! Seuruiden liikkeelle lähtöjäkin tehtiin jokunen, niissä meinas aluksi kontakti tippua. Seuruutakin tein jonkun pätkän ja siinä meinas jo mopo alkaa keulia, kun vire oli korkea. Lopuksi yksi luoksetulon pysäytys.

Ja loppuverryttelyksi varmaan puoli tuntia Enni-pennin kanssa leikkiä, Enni (belpag) on jo Kiliä isompi!:D

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi 2011

Raportoidaan tähän nyt ensin vuoden viimeiset treenit eli uudenvuoden aattona pidettiin kolmelle koiralle "minipitkät" Nuuksiossa Kattiksella. Meille oli tarkoitus tehdä n. 15min etsintä tallaamattomalla alueella (n. 2-3ha) ennen löytöä. Eipä siitä tainnut tulla edes 10 minuuttia kun keepi ampaisi hajun perään, tosi hieno. Kiintorullakin tuli "käsi"-käskyllä ylös käteen, vaikka nyt ehti mennä pitkä väli, ettei olla sitä treenattu.

Sitten ruoditaan kulunutta tapahtumarikasta vuotta. Kisaura polkaistiin käyntiin monessa lajissa ja ihan mukavin tuloksin.

Edellisen vuoden lopulla listailin tavoitteita näin:

-BH:ta voisi käydä kokeilemassa
-ALO1 tokossa, jos saisi jotain treenattuakin, kun sen tähän listaa.
-Agilityn virallisissa starttaaminen, ja miksei joku nollakin? Riippuu ihan ohjaajasta.
-Pelastushaun peruskokeet ehkä syksyllä.

Tai sitten ei. Otetaan rennosti ja pidetään kivaa :D

Voi sanoa, että tavoitteet täyttyivät ja vähän enemmänkin!
Vuosihan alkoi sairaslomalla Kittyn epämääräisten joulukuussa alkaneiden vingahtelujen myötä. Kuukauden lepo ja fyssarikäynnit auttoivat, ja oireet katosivat. Ilmeisesti kyse oli revähtymästä/venähdyksestä kaulan alueella. Muuten Kit ei tämän vuoden aikana sairastellutkaan. Yksi maa-ampiaisten hyökkäys oli, ei muuta. Fyssarilla käytiin n. 2-3kk välein, nyt on ollut pidempi jo n. 3kk tauko, pitäisi heti tammikuussa varmaan mennä.

Tokoa treenattiin tavoitteellisesti huhti-toukokuu, kun menin lupaamaan toimia sm-joukkueen varakoirana. Siinä sitten kokeissakäyntiä harjoitellessa saatiin tehtyä 2xALO1 (eli tavoite saavutettu!). Ja lopulta kävi niin, että jouduttiin starttaamaan sm:ssäkin ja kun sieltäkin se ALO1 tuli, saatiin koulari TK1.
Tämän lisäksi sitten tekaistiin PiirM-kisoissa AVO2 1,25p vaille ykköstuloksella. Keskenhän ne avoliikkeet oli.

BH tuli suoritettua syyskuussa vähän ex-tempore.

Agilityssä asetin tammikuussa tavoitteeksi "jos ohjaus alkaa sujua, niin ehkä uskaltautuisi kisoihin" ja "voisi ehkä jotain nollaakin toivoa". 16.4. ensimmäinen startti Lohjalla ja heti nolla! Ja seuraavana päivänä Kirkkonummella toinen ja siitä kuukauden päästä kakkosiin! Huiman hieno aloitus. Siinä vaiheessa tavoitteet nousivat "syksyllä kolmosiin". 2.6. saatiin ekoista kakkosten kisoista heti nolla, mutta muuten ei päästy kesällä kisaamaan lauantaisten rauniotreenien vuoksi. 23.10. omissa kisoissa tehtiin toinen nolla ja kovin varmalla pohjalla oli saada marras-joulukuun kisoista se viimeinen. Vaan niin kävi, että keepin kasvanut itsevarmuus ja vauhti, meille sopimattomat vauhtiradat, ohjaajan söhellys yms yms johtivat hurjaan syöksykierteeseen ja 8xHYL-putkeen... joulukuussa ei sitten kakkosten kisoja ollutkaan. Pienestä jäi kiinni.

Pelastuskoirapuolella tavoitteena oli peruskokeet syksyllä. Haun päivä päästiin läpi, mutta pimeää ei. Ei oltu juurikaan harjoiteltu partiointia, mikä kostautui pimeässä. Ja etenkin se, että ohjaaja oli aivan hukassa ja sekaisin. Myös jälkeenpäin ajatellen jonkunlainen valeraskaus on vaikuttanut koiran työskentelyyn tuolloin myös. Liian kokematon. Ei sitten menty yrittämään uudelleen vaan päätin, että treenataan talven aikana homma huippuvarmaksi ja sitten heti keväällä - ja vaikka ne loppukokeet samalla.

Raunioilla sen sijaan ei ollut tavoitteita, ja vähän ex-tempore meninkin lokakuussa viimeiseen kokeeseen kokeilemaan sovea, ja niinhän se meni helposti läpi.

Tämän lisäksi käytiin suorittamassa MH-testi hyväksytysti.

Näyttelyissä käytiin kaksi kertaa, Somerolta tuli serti, mutta viimeinen jäi saamatta Lohjalta ja sen jälkeen ei näyttelyissä käytykään.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Pätkät ja pitkät

Lauantaina treenattiin porukalla osalle loppukoealuetta osalle peruskoealuetta ja meille sitä ennen tallaamaton alue "minipitkiä" (pimeässä). Histassa oltiin syksyisellä loppupimeän alueella, tuulen piti tulla etelästä/lounaasta, mutta tuntui pyörivän alueella millon mistäkin. Ensin nostettiin yksi figu jyrkänteen alareunalta. Hienosti Kii liikkui ja sitten irtosi.

Sitten jatkettiin aluetta vastapäivään "väärin päin" eli niin ettei voi saada tuulesta hajua alueen alkukulmaan menneestä figusta liian aikaisin. Kivasti se nousi se kakkonenkin, rullan (kiintiksellä mentiin) vaan tiputti suusta jo ennen "kiitos"-käskyä, mutta kun figu ei tiennyt, että voi tulla hinkkaamista, niin katsottiin läpi sormien tällä kertaa. Aikaa meni kai n. 20min, ihan kiva etsintäaika ja kokoajan liikkui hyvin, irtoili kivasti tallaamattomallakin alueella. Jopa pientä edessä risteilyn merkkiä havaittavissa.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa tämän kauden toiset oikeat pitkät Niipperissä jälleen pimeällä. Olin pyytänyt n. 20-30 min. Meille oli kaksi aluetta, joista ensimmäisellä saimme suhata halutun ajan ja siirtyä sitten toiselle. Molemmat n. 3ha eli loppukokeen kokoisia. Ensin pistettiin kartturi piiloon ja nostettiin se nopeasti, pienen suhailun jälkeen nappasi jäljen. Nyt yritin käskyttämällä saada pitämään kiintiksen suussa luovutuskäskyyn asti, mutta ei. Lähetin uudelleen, ja ei. Ja vielä kolmannen kerran, mutta aina piti kiireen vilkkaa saada rulla sylkäistyä ulos suusta että pääsis näytölle. Sivulle se kyllä tulee sen kanssa joka kerta, mutta silti. Argh. En sitten alkanut siinä hinkata sen enempää, kun käytös maalimiehellä paheni kokoajan. Hyppi ja pomppi figun päällä, kun ei sitä palkkaa alkanut tulla, joka kerta kyllä otti sitten rullan.

Lopulta lähdettiin hommiin ja kartturi ei ihan ehtinyt kartalle, kun me jo mentiin, joten osittain sen ja hankalakulkuisen maaston (paljon kaatuneita puita) vuoksi meiltä meni jo se 20min että päästiin edes lähemmäs sitä kakkosaluetta.

Tokalle alueelle lähdettiin siis reilun 20 min etsinnän jälkeen ja mietin, että taitaa venyä melkoisesti. Mentiin vielä polun reunaa, että kartturilla olisi vähän helpompaa hahmottaa, ja siis tuulen yläpuolelta. Mutta eipä tarvinnut kauaa mennä kun mietin, että jaa se irtaantuu johkin. Kuljin kuitenkin vielä hetken, jouduin kuusipusikkoon ja totesin, että kai sitä täytyy lähteä katsomaan mihin koira katosi. Sieltähän se sitten tulikin rulla suussa. Jouduin mennä ihan liinan perässä roikkuen, kun en yhtään tiennyt kuinka kaukaa oli figun napannut. Kallion rinteeltä 30-40 m päästä se figu sitten löytyi. Eri pätevä Killi! Etsintäaika n. 35min eli ihan kivasti. Ja koira liikkui kokoajan varsin hyvällä säteellä, välillä lähempänä, mutta välillä sitten pidemmälläkin.

Selvästi n. 2-3kk juoksujen jälkeen (ja sillon peruskokeissa) oli hieman matalampi vaihde koirassa, mutta nyt mennään ihan eri fiiliksellä. Kitin kanssa pitäs vissiin mennä valeraskauden (jota ei kyllä huomaa, kun vasta jälkeenpäin kun se loppuu ja koira piristyy potenssiin kymmenen) aikaan agikisoihin, jos vaikka pysyisin perässäkin ja sitten taas siitä toivuttua tommoisiin irtoamislajeihin kuten haku.

Jälkeenpäin pohdittiin vielä rullaprobleemaa. Pitää nyt ottaa ihan parkkistreeniä. Opetan Kitin koskemaan kuonolla käteen sivulla ollessaan ja vaadin sitten sitä rullan kanssa jatkossa. Josko se auttaisi. On se ollut aiemmin ihan ok, ja irtikset pitää kyllä, mutta kun olis niin kiire sinne näytölle. Irtiksillä treenatessahan se meinaa rynnätä näytölle jo ennen kun ehdin liinaa kytkeä eli kiire on.

Käytiin me keskiviikkona aksakaahailemassakin. Jouni oli tuuraamassa Juhaa ja radan pääpointit oli ajoitus. Miten kerron koiralle ajoissa että käännytään 180 astetta, tai luukuta ensin suoraan eteenpäin ja käänny sitten tiukasti. Kunhan ajoitus ja käskyt osuu oikein, niin Killi kyllä kääntyy. Vaikea oli suora putki josta piti saada koira täysiä eteenpäin pituudelle ettei tule ohjaajan jalkoihin (senhän Killi kyllä osaa!) mutta lähes samantien kertoa koiralle jo ennen pituutta, että sen jälkeen pitääkin kääntyä tiukasti lähes tulosuuntaan. Pari hienoa onnistumista saatiin lopulta tehtyä!

Liskäsi esille nousi kepeille lähetys. En ole ajatellut yhtään miten lähetän sen kepeille. Olin käyttänyt vastakättä, mikä ei vissiin sitten ole hyväksyttävää. Kokeiltiin molempia. Kepit oli sellaisessa paikassa, että tarjolla oli 3 muutakin estettä tyrkyllä ja jostain syystä Kit ei ollut näkevinäänkään keppejä vaan haki ihan kaikkea muuta. Pitää pohtia ja kiinnittää huomiota siihen kepeillelähettävään käteen, onko se koiran puoleinen vai vastakäsi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Liuta hienoja treenejä

Maanantain agivuorolla otettiin uusiksi Riihimäen kisojen alkuja. Ekan radan sössitty kepeillevienti alkoi lopulta toimia, vaikka samaa vikaa tuli mitä kisoissa, eli keepi ampaisi putkeen melko herkästi.

Kakkosradan alkua hinkatessa pääsin toistamaan ennakoivaa valssia kahden vauhtihypyn jälkeen ja ekalla Kit ampaisi taas aika pitkälle, muttei ihan sinne A:lle asti. Tokalla yritelmällä kääntyi ihan älyttömän hyvin.

Muuten tehtiin lähinnä kontakteja, muuta en muista... ihan hyvin kai. Sitten lopuksi vielä metristä muutaman kerran, vikalla ehkä 80cm korkuisena, hyvin liitää.

Keskiviikon ohjatut treenit veti Anu Rajaheimo. Taistelin valssi-sokkari vaihtoehtojen välillä ja monesti piti valita vaihteeksi valssi ja hyvinhän ne meni. Pari hienoa sokkariakin tuli kyllä tehtyä. Pääajatus oli, että ohjaa ja luota niin homma toimii.

Lauantai-aamuna oli minihakutreenit Histan mastolla, jossa tehtiin partioimalla tuuli-irtoamisia, kun oli hyvä tuuli. Tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti, ensimmäinen vasemmassa takakulmassa. Juoksi tallattuja raitoja alussa melkoisesti, mutta kun kallion jälkeen tuuli toi figun hajun nenään, irtosi vallan kivasti. Toinen figu oli keskilinjan oikealla puolella lähellä päätyrajaa ehkä 20:ssä. Ajatus oli palata eturajalle ja lähteä samalla tavalla oikean kaistaleen keskustaa, mutta ajauduin alueelle keskeltä ja Kii nappasi siitä hyvin pian hajun. Treeni meni kuitenkin kuten piti, koira irtoili (vaikka sitten jälkiä pitkin) ja sai hyvin tuulesta hajut.

Lauantai-iltana pidettiin miniporukalla yhdelle koiralle 'pitkät' Veikkolan pimeässä metsässä, jossa muutkin sitten pääsivät treenaamaan. Kitille oli tarkoitus ottaa minipitkät eli pieni alue, jossa parissa minuutissa yksi löytö ja sitten n. 10min etsintä. Reipas tuuli tuli pohjoisesta, alue oli tallaamaton, figut olivat kiertäneet. Kii irtoili kivasti, vaikka alussa tuijottelikin tovin, että mitä tehdään. Välillä kävi katsomassa, mutta kun pysähdyin, se jatkoi. Varsin kivasti siis liikkui. Ekaa figua ei vaan meinannut löytyä, tuuli ei sitten kuitenkaan tuonut hajua niin pitkälle tai mikä lie. Löytyi kuitenkin sitten hienosti, ilmaisu kiintiksellä. Aikaa ekan löytymiseen olikin mennyt 7 min.

Jatkettiin toiselle, Kii irtoili jälleen ihan kivasti, ei kauhean kauas, mutta irtosi kuitenkin ja liikkui kokoajan. Sitten se lähti, irtosi pitkälle sivulle ja lähdin tukemaan. Pian se tulikin takaisin rulla suussa, hyvä Kii! 13 min, eli varsin hyvä aika, sitä sitten pidennetään jatkossa pikkuhiljaa. Se oli hieno treeni, hienot irtoamiset ja ilmaisut mallikkaita.


Kuvat on sunnuntaiaamupäivältä pakkasyön jälkeen lähipuskan huuruissa.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Irrotako vaiko eikö irrota

Meillä on nyt teemana agiradalla irrotaan, hakutreeneissä pyöritään jaloissa. Toisen osaa, toisen ei. Ehkä?

Maanantain Veikkolavuorolla (viime viikolla) tehtiin lähinnä kontakteja eli puomia ja A:ta. Sain Nannalta vinkin, että tekee ensin pari puomia targetilla, sitten ilman, sitten taas targetille ja siirtyy sitten tekemään saman A:lle. Puomi kun tuppaa menemään vauhdikkaammin. Ja että pidän vielä itse liikettä yllä enkä jää taakse kökkimään. Otan nyt myös sinisen kannen sijaan läpinäkyvän kannen, eli ei näe niin selvästi onko target vai ei. Kierrokset oli taas huiman korkealle, jotain pientä kivaa tuuletusta tehtiin lopuksi myös esteillä.

Keskiviikon treeneissä Rajaheimon Anu oli tuuraamassa ja tehtiin Top Teamin valintatilaisuuden mukaeltua hyppyrataa, alku oli erilainen. Koska Anu on hyvä persjättöjen (vai pitäskö siirtyä modernimmin käyttämään termiä sokkari?) opettaja, päätin viljellä niitä ohjausvalinnoissani.

1-2 pakkovalssi toimii ihan älyttömän hyvin. 4:lla pyöritys ja samantien, kun koira on ponnistamassa lähdin jo menemään, pieni vilkaisu oikean olan yli ja samantien jo kääntää hartioita eli sokkari 5-6 väliin. Toimi, paremmin joka toiston jälkeen. Keppien haku toimi aina hienosti eikä mennyt putkeen. Kepeillä piti saattaa aika pitkälle ettei jättänyt vikaa väliä tekemättä. 8:lle otin vaan vetämällä, ajoitus oli tärkeä, että sai vielä viskattua siistissä ja tiukassa kulmassa kasin yli.

Tästä ne ongelmat sitten alkoi. Ensin keepi irtosi kerta toisensa jälkeen putkeen 9-hypyn sijaan. 9-10 välillä tein myös sokkarin, sitten 10:lle opettelin itselleni aivan uuden kuvion niisto-sokkarin. Vähän oli hakusessa koko kuvio. Onnistuin nyrjäyttämää nilkkani sokkaria tehdessä KAKSI kertaa samassa kohdassa... Mutta tulipa taas sokkaritreeniä.

Torstaina oli Kittyn kauden ekat pitkät - eli piilotyyppi menee piiloon koiraohjaajatyypin haluamalla tavalla (meille n. 5ha/n. 0,5h etsintä perusmetsässä) ja kartturityyppi kartturoi. Sattui vaan niin, että SAR2011 harjoitus osui samaan aikaan, ja läheltä piti etten itsekin mennyt ensin sinne, kun en tajunnut SARMS:n viestistä sitä harjoitukseksi. Kartturi meni, joten sain siis sekä kartturoida että ohjata koiraa. Hyvä treeni kokeita ajatellen, minulle siis.

Oli tihkusateista ja pimeä, maasto nousi keskeltä kalliolle, reunat oli alhaalla. Jonkunlainen tuulen vire oli. Sovittiin piilotyypin kanssa, että kierrän myötäpäivää ja hän menee sitten viimeiselle sivulle johonkin piiloon meidän lähdön jälkeen.

Aluksi Kit irtoili ihan kivasti, jäljesti kylläkin. Välillä lähetin sitä pistolla alueen keskelle päin ja se lähti aika kivastikin. Sitten se alkoi entistä enemmän pyöriä vaan lähellä ja jaloissa. Päästiin alkukohtaan, eikä ketään löytynyt, lähetin sitä ylös kalliolle ja se teki vissiin kolmekin ihan hienoa pistoa, jee! Mutta ketään ei löytynyt. Olin juuri aikeissa lähteä palaamaan vähän ylempänä rinnettä, kun tuli tekstarissa piilotyypiltä samat ohjeet. Jonkun aikaa meni vielä siinä koiran pyöriessä jaloissa (nyt tultiin tuulen yläpuolelta), mutta kyllä se sitten lopulta löysi ja ilmaisi kiintiksellä hienosti. Mielestäni löytö olisi kyllä pitänyt tulla jo ekalla kerralla kun ohi mentiin, koska ei nyt kovin kaukaa oltu menty. Harmitti. Koira ei selvästi osaa partioida.

Sunnuntain hakutreeneissä pohdittiin sitten noiden pitkien vuoksi tovi jos toinenkin että mitä tehdään. Edetäkö pistojen ja risteilyn kautta "vapaana edessä risteilevään" (eli tahkotaan pistoja hamaan loppuun asti) vai opettaako selkeästi erikseen myös partiointi ja siinä irtoaminen. Mika jo heitti kehiin koiran motivaation (kun ei irtoa) ja olin melkein järkyttynyt moisesta. Kai sillä nyt motivaatio on kunnossa! Mutta onko? Lopputulema oli, että kyllä se partiointikin pitää koiralle opettaa. Tähän asti Kit on oppinut, että lähetyksestä juostaan ja löydetään, tai jos ei löydetä niin palataan kutsusta, jolloin lähetetään uudelle pistolle. Sitä samaa se on nyt tehnyt partioimalla eli lähetyksessä lähtee ja palaa sitten odottamaan uutta käskyä, ehkä?

Eli edelleen niitä tuuli-irtoamisia oli lopputulema. Ja toki pistot ja risteily hinkataan joskus kuntoon myös, mutta nyt jotenkin haluis vähän tuota partioimistakin kuntoon että päästäisi tekemään pitkiäkin. Illan treeninä kolme maalimiestä suht. pienellä alueella Kattiksen keittokatoksen ympäristössä. Tuuli oli reipas, mutta se tuntui pyörivän millon mistäkin suunnasta. Oltiin viimeisenä, joten alueella oli paljon jälkiä. Ensimmäinen oli metsän puolella ja sinne Kit irtosi suoralla pistolla ja teki löydön. Siitä sitten jatkettiin partioimalla kohti keittokatoksen avarampaa maastoa. Aluksi irtosi, jäljesti jokaisen jäljen, mutta sitten alkoi pyöriä jaloissa. Välillä irtosi taas, palasi, luulin menevän figulle muttei mennytkään, kaahasi jälkiä. Sitten loppuporukka tuli kesken kaiken alueen halki, joka sotki sitä entisestään kesken ilmaisun. Eli oli hakenut rullan, mutta ei löytänyt figua vaan kaahasi näytöllä ties minne... Kolmas figu löytyi myös pienen sikinsokin kaahaamisen jälkeen ja taas näytöllä meni ensin ohi, mutta sillon sitten etsi kyllä.

Kyllä se sitten loppujen lopuksi irtoili, mutta tuli tunne että kaahasiko se vaan niitä jälkiä, kun jotenkin tyyppien löytyminen oli niin vaikeaa. Ne yhdet Histanmaston treenit oli niin loistavat, sellaisia pitäisi nyt saada tehtyä! Selkeä tuuli, selkeä suunta.

Kotona Kit on myllännyt nyt kauhesti. Joka päivä se petaa sohvilla olevat suojalakanat lattialle, käy vaatehuoneen nurkassa olevassa pienessä kevythäkissä petaamassa niin, että seinät kolisee. Mietin, että onkohan sillä "synnyttämisen" aika? Mitähän silakanpoikasia se meinaa tehdä?