Näytetään tekstit, joissa on tunniste leirit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leirit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kesä 2017

Kesä mennä vilahti varsin haipakkaa, mutta eipä tässä ole ollut suurta raportoitavaa.


Kesäkuun ekalla viikolla oltiin jälleen pohjoisessa, ensin muutama päivä Luostolla/Pyhällä retkeilemässä ja sen jälkeen Saariselällä pelastuskoirailemassa. Ihan liian lyhyt aika taas. Kelit oli alkuun loistavat, +4 ja ajoittain satoi lunta(!), loppuviikosta kuumeni niin, että vikat päivät Saariselällä vietettiin lähes helteessä, puuh. Puolen metrin hangetkin ehtivät sinä aikana sulaa. Lunta oli kuitenkin reissun alussa niin paljon, että tuntureille ei ollut mitään asiaa, joten retkeily oli suoritettava alarinteissä ja kuruissa.

Isokurussa 3.6.2017

Pyhällä satoi lunta 3.6.2017 

Saariselän treeneissä My treenasi kiintorullaa ja Kitty jälkeä. Myn rulla toimi hienosti (koko keväänähän me ei olla hakua treenattu), Kittyn jälki vaihtelevasti. Harhajälkitreenissä se lähti kaikille harhoille ja jäljennostotreeneissä se nosti kaikki jäljet tieltä poispäin, vaikka joka toinen olisi mennyt toiseen suuntaan. Itse jälkihän sillä kyllä sujuu.


 Onnellinen jäljen päässä keppinsä kanssa

Kaunispäällä 8.6.2017

Kesäloma vietettiin ihan kotosalla, ei päästy edes merelle. Satsattiin sopivan viileiden kelien myötä metsälenkkeilyyn ja tehtiin pitkiä lenkkejä kotimaastoissa. Koirat kävi uimassa 2-3 krt viikossa ja kuumempien kelien aikaan parikin kertaa saman lenkin aikana, kun lenkki vei metsälammelta toiselle. Ja näiden uiminenhan ei ole mitään pientä kastautumista, vaan maanista ympyrän uimista niin kauan kunnes tulee kylmä tai lähden kävelemään pois lammelta. Mytä ei meinaa nykyään saada edes käskemällä pois vedestä. Kittyn uiminen on jostan syystä vähentynyt selvästi, johtuiko kylmistä säistä.



Syyskauden alettua on treenattu ahkerasti tokoa. Myn kanssa on yritetty keskittyä enemmän kaikenlaisiin muihin juttuihin kuin itse liikkeiden viilaamiseen. Tarkoitus olisi loppuvuodesta päästä starttaamaan voittajassa, vaikka osa liikkeistä on vielä ihan kesken. Kitty on hinkannut lähinnä evl:n eteenmenoa, kiertohässäkkää ja peruuttamista. Siinä sitä onkin, enkä tiedä oppiiko se ikinä sitä hässäkkää niin, että kykenisi tekemään sen heti ekayrittämällä oikein - melko turhauttavaa.

Kuva Caro Lassheikki

My agitreenitkin alkoi kesätauon jälkeen, ollaan taas uudessa ryhmässä ja sen lisäksi valkkuryhmän tuuraajina. Tosi hyviä treenejä on jo ollut. Ohjaaja on ollut hieman rampa, joten agikisaaminen on ollut tauolla koko kesän. Saa nähdä onko musta vielä kisaamaan, vai alanko kohta etsiä Pikkumustalle lainaohjaajaa.

Kuva Caro Lassheikki

Elokuun alussa oltiin extempore Padasjoella Espoon pelastuskoirien leirillä höntsäilemässä. My harjoitteli taas kiintorullaa, mutta jouduttiin palaamaan ihan alkuun ja homma meni vähän puihin. Osittain lainarullan vuoksi, koska olen hukannut meidän oman norskin - katastrofi! Kitty pääsi tekemään vain perjantain yöetsinnässä jäljennostotehtävän, jossa se lähes kilsan polkukävelyn jälkeen nosti jäljen hienosti ja ajettiin sitä varmaan 150m - väärään suuntaan. Nice. Mutta osasi se sitten hienosti ajaa sen jäljen myös toiseenkin suuntaan n. 1,5m korkeassa heinikossa/saniaisikossa.

My kiintorullatreenissä. Kuva Jari Miettinen




torstai 16. kesäkuuta 2016

Retki pohjoiseen ja hyllyjen keräilyä


Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.



My ja irtorulla

Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.

Musta liitää! Kuva Reima Mukkala

Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.


Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.

 Kaunispäällä 11.6.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Uusia kisakirjoja

My alkaa pikkuhiljaa päästä kisaamaan, nyt on ostettu vihreä ja keltainen kisakirja!

Lauantaina 5.9. Uudenmaan piirimestaruus tokokoe Nummelan pesäpallostadionilla Veikkolan Koirakerhon joukkueessa. My starttasi näin siis tokouransa. Keli oli aamusta ihan hirveä, vettä tuli kaatamalla ja ukkosti. Alokasluokka oli viimeisenä vasta puolen päivän jälkeen ja onneksi sää selkeni hetkesi ja saatiin meidän suoritukset tehtyä ihan kivassa kelissä.

My oli hyvin rauhallisessa ja matalassa vireessä odotellessamme. Kehään meneessä jopa nostatin sitä, kun alunperin kuvittelin käyvän päin vastoin. Paljon tuli virheitä, mutta ei yhtään nollaa. Jonkunlainen aivopieru sille sattui seuraamisessa, kun hukkui ihan täysin ekan lyhyen suoran paluussa. Ekalla suoralla oli kovasti tapahtumaa sisältäen lyhyen juoksuosuuden, täyskäännöksen ja liike seis, joten eikö oikein päässyt kunnolla mukaan ja meni siitä sekaisin? Seuraaminen oli muutenkin aika kamalaa. Lisäksi pisteitä ropisi joka liikkeessä siitä, kun palatessani sen viereen, se nousi ennakoiden perusasentoon, tai siirtyi edestä sivulle hyppäämällä mua vasten. Kumpaakaan ei ole tehnyt ikinä, tosin edestä sivulle siirtyminen on sillä huono ja tekee siinä pompun, mutta ei nyt sentään rinnuksille ole ennen hyppinyt. Oliko liikaa intoa vai epävarmuutta? Noutokapulan pito meni hienosti, pientä kapulan pyörittelyä (mitä sitäkään ei normaalisti tee) josta -1p.

Mutta oikein kiva ilme sillä oli, pientä viilausta niin hyvä siitä tulee!

Paikallamakuu 10
   oltiin ekana rivissä, meni hitaasti maahan, muuten ok
Seuraaminen 7½
   huono, hukkui täysin ekan suoran paluussa. Loppua kohden paransi.
Liikkeestä maahanmeno 7
   katsoin menikö maahan, tuomari rokotti tästä vartaloavusta+nousi ylös kun palasin viereen
Luoksetulo 8½
   tuli normaalia hitaammin, ei edes tehnyt myyräloikkia, mutta hyvä eteentulo! Sivulle siirtyi pomppien ja minuun koskien
Kaukokäskyt 8½
   nousi seisomaan kun palasin viereen
Noutokapulan pito 9
  pientä levottomuutta otteessa
Estehyppy 8½
   sivulle siirtymisessä hyppäsi törkeästi minua vasten
Kokonaisvaikutus 8½

Tulos: ALO1 171p 6/10 sija. Ja meidän joukkue voitti piirimestaruus kultaa! Tuomarina toimi Tuija Sere.


Sunnuntaina 6.9. agilitykisauran aloitus Lohjalla. Käytiin ostamassa kisakirja ja mittauttamassa pikkumusta ja samalla olin ilmoittanut sen yhdelle hyppyradalle (puomin ylösmeno kesken, siksi ei vielä agiratoja). Henri Luomala mittasi Myn 45,5 cm eli maxi ilman sen kummempaa ihmettelyä. Samaa olen itse mittaillut.

Rata oli ihan kiva, mutta ei kuitenkaaan pelkkää suoraa paahtamista. Joitain ansanpaikkojakin sinne kuvittelin, mutta ei My niihin mennyt. Se on kiltti ja kuuliainen ohjattava, joka kuitenkin irtoaa ihan kivasti. Paitsi sitten muurilla päättikin tulla perääni, kun itse vähän kiiruhdin ja rintamasuunta kääntyi ennenkun My hyppäsi. Sama pussilla. Ja kepeillä se on vielä herkkä mun liikkeelle, joten siinäkin virhe tuli varmaankin siitä, että minä lähdin jo rynnimään ennenkun My ehti päästä rytmiin (tästä on sanottu mulle niiiiin monta kertaa...). Ja itseasiassa videolta hidastuksena katsottuna Luomala nostaa käden 3-hypyn kohdalla (ja tuloslapussa lukee 5), joten olisiko koskenut pituuteen, kun selvästi joutuu askelta sovittamaan ennen pituutta (koska minä taas rynnin). Näkyy hyppäävän aika pää ylhäällä taas, hyppytekniikkaa pitäisi taas päästä tekemään, on ollut siitä n. puolen vuoden tauko.


Muita kuulumisia?

Kelpieleiriä vietettiin elokuun lopussa jälleen Hauhovissa sukulaisten voimin höystettynä muutamilla muilla kelpieillä. Ohjelmassa oli Kittylle peltojälkeä (oli se vaan hieno, vaikka välillä meinasi vähän keulia!), Mylle aksaa, hakua, ilmaisutreeniä ja tottista.

Äiti ja lapset leirillä

My on treenaillut nyt elokuun hakua, tokoa/tottista ja aksatreenitkin käynnistyi vihdoin elokuun lopussa.

Hakutreeneissä vihellettiin peli poikki jo alkukesästä asti riivanneen ylihektisyyden vuoksi, mikä lopulta johti malttamattomuuteen ja maalimiesten jättöön, ei pystynyt/halunnut haukkua, vaan jäi syömään heinää tai lähti jopa pois. Nyt on tehty viereenlaskua, että saadaan oikea mielentila maalimiehelle. Tehtiin ensin kolme treeniä pelkästään partioimalla, suorapalkalla virettä laskien ja tämä on toiminut loistavasti. Sen jälkeen on ehditty tehdä yksi treeni pistoina, ja vire nousi taas selvästi korkeammalle, mutta pystyi rauhoittumaan maalimiehillä! Eikä pistot kärsineet yhtään partiointitreeneistä. Erikseen on kokeiltu kolmeen otteeseen rullatreeniä, kenttätreeninä toimii! Saas nähdä siirränkö Myn sittenkin rullalle, kun vaikuttaisi että haukkuminen ei sille kuitenkaan ole niin helppoa. Virhearvio minun kohdalta, mulle se kyllä haukkuaräpättää... katsotaan.

Toko/tottistreenit ovat tähdäneet kisastarttiin tokon piirimestaruus kisoissa. Nyt pitäisi asettaa uusia tavoitteita, tekisi mieli jatkaa vielä alokkaassa TK1:n verran, että saisin kisakokemusta/rutiinia Myn kanssa. Tarvitaan paljon lisää tarkkuutta liikkeisiin, etenkin perusasentoihin! Mutta ohjelmistoon pitäisi saada myös ruutu ja törpön kierto. Törppöä on yhden kerran jo kokeiltukin. Ruutuakin, mutta Pen oli unohtanut kokonaan miten targetille mennään, joten ensin targetin vahvistamista.

Tottispuolella ollaan muutama kerta tehty nyt esteitä. Metristä on mennyt pienen tokokapulan kanssa aina 90cm:iin asti. Metrinen ylitettiin ekaa kertaa n. viikko sitten pelkkänä paluuhyppynä, kevyesti meni. A-estettäkin on tehty pikkukapulalla ja sekin menee, mutta tuppaa hyppäämään mennessä vähän korkealta alas.

Ampumista pitäisi päästä treenaamaan/kuuntelemaan paukkuja, koska My niihin nyt jonkun verran reagoi. Leirillä ammuttiin ja se selvästi otti niistä itseensä. Se joutui n. vuosi sitten remonttimiehen ajattelemattomuutta kuuntelmaan kotona naulapyssyn pauketta ihan lähietäisyydeltä, ja oli ahdistunut siitä. Saa nähdä saadaanko kuntoon vai ei, kuinka paljon jaksan nähdä vaivaa.

Agitreeneistä ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, parit treenit vasta ehtinyt olla. Kepeissä riittää kovasti työstämistä, kun ei malttaisi korkeassa vireessä keskittyä kunnolla. Oma liike häiritsee vielä aivan liikaa. Muuten se on kiltti ohjattava, mutta irtoaa silti kivasti, kun ohjaan kunnolla. Puomin ja A:n alastuloissa on edelleen target ja ylösmenokontaktin vuoksi ennen puomia pumpperi, joka toimii hyvin, mutta koska toistoja on vielä melko vähän (koko loppukesä jäi treenaamatta), en ole kokeillut vielä ilman.


Kitty ei ole pientä tokohumppaa lukuunottamatta päässyt vieläkään tekemään juuri mitään. 2vk sitten fyssarilla todettiin, että se on liikkunut todella etupainoisesti eikä ole käyttänyt/aktivoinut takapäätään kunnolla. Pidettiin 2vk tasapainotyyny-jumppakuuri ja kehitys on ollut selvä, nyt käyttää taas takapäätäänkin. Jumppia on jatkettava, mutta jospa se tästä kohta saataisiin treenikuntoon. Tokossa kun pitäisi päästä työstämään niitä uusia evl:n liikkeitä, mutta kun ne ovat juurikin niitä vauhtiliikkeitä, niin ei ihan vielä. Seuraamisia, jääviä, kaukoja on jonkun verran tehty, mutta kun ei niissä ole mitään ihmeellistä, niin eipä niitä jaksa hinkuttaa. Uutta pitäisi päästä opettamaan!

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kelpieleiri 2014


Elokuun lopussa vietettiin leireillen pidennetty viikonloppu Hauholla Hauhovissa kelpieporukalla, sukulaisia ja vähän muitakin. My treenasi ahkerasti hakua, esineitä, ilmaisua ja agilityä. Kitty teki vähän tottista, esineruutua ja yhden peltojäljen. Oli huisin kivaa! Kittyn pennuista paikalla olivat Myn lisäksi Tikru, Rommi ja Kamu.



Haussa My teki pisimmän treenin ikinä, ehkä 200m rata, ainakin 8 pistoa, pari tyhjää jne. Hyvin jaksaa. Toisena päivänä lyhyempi treeni suorilla pistoilla ja L:llä. Meidän suurin ongelma onkin ilmaisu ja mm-käytös, sitä nyt tehotreeniin, pistot se jo osaa! Agitreeneissä keskityttiin rytmitykseen, ja sain hyviä neuvoja miten saada kaarrattava kelpie linjalle. Kitty oli vielä vauhtilajeista saikulla. Esineruudussa Kii teki vierailla esineillä hyvin, My tarvitsee vielä isosti apuja palautukseen, mutta etsintä sujuu hienosti (kunhan ensin hoksasi ettei ollutkaan hakumetsässä). Kitty ajoi n. 400m peltojäljen vähän hurlumhei-meninigillä.


Mitä muuten kuuluu?
Kii toipui operaatioistaan todella nopeasti, viikossa se oli jo ihan kunnossa. Otettiin kuitenkin varovasti eli 2 viikkoa hihnassa, sitten pikkuhiljaa irti metsälenkeillä riehumista välttäen ja sen jälkeen on saanut mennä ja rällätä miten haluaa. Ei olla vielä treenailtu mitään vauhtilajeja, perjantaina on fyssari ja katsotaan sitten josko ens viikolla uskaltautuisi aksaan. Vaikka sterkka ei ollutkaan tähystys, niin pienen n. 3cm haavan myötä toipuminen oli hämmästyttävän nopeeta!


My on treenannut hakua kerran viikossa koko kesän, Kitty ei ole hakuillut vielä saikun jälkeen. Sillä oli ennen taukoa isoja ongelmia haussa, johtunee minusta ja meidän suhteesta, saa nähdä palaako se enää hakuun. Jälkikoe kutkuttelisi, mutta pitäisi vähän treenata.

My on myös tottistellut n. 1krt/kk:ssa Suski Korrin yksärillä, ja sen lisäksi pientä pihatreeniä, mutta ihan liian vähän ollaan käyty kentällä tottistelemassa. Ei se homma etene jos ei treenaa. Mutta se oikea asenne ja mielentila on saatu luotua, ja seuraaminenkin taitaa pikkaisen olla edennyt kuitenkin. Nyt pitäisi piipertää niitä tarkempia juttuja, noudon luovutusta, jääviä kuntoon, paikkamakuuta ei olla tehty juurikaan. Hyppyesteen treenaaminen aloitettiin kotona ja nopeasti sain nostettua sen 70cm >85cm. Suskin treenissä kerran sitten katsottiin hyppyä ja tehtiin aina 90cm:iin asti. Hyvä tekniikka kuulemma. A-estettä teen vasta kun agility A on kunnossa.

Agility oli täystauolla elokuun puoliväliin asti. Nyt My on ehtinyt treenata uudessa ryhmässä muutamia kertoja, ja tosi hyvin on mennyt. Tehdään pientä rataa + erikoispisteissä estetreeniä (puomi, kepit yms). Rimat oli viime treenissä jo 55cm, ei mitään ongelmia! Tulevana viikonloppuna osallistutaan Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille, saa nähdä mitä hän sanoo hyppytyylistä. Kisaikäkin lapsilla tuli täyteen 20.8., mutta kovin kaukana ollaan vielä siitä tasosta - katsotaan sit joskus vuoden päästä.


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Raunioperuskoe hyväksytty

Kitty suoritti lähes 2 vuotta sitten pelastuskoiraliiton raunioiden soveltuvuuskokeen (sove), eikä omat suunnitelmat olleet kovin paljoa siitä eteenpäin. Raunioilla rypeminen (Oittaan rata on ajoittain melkoinen mutavelli) ei ole ollut itselle mitenkään mieltäylentävää ja innostavaa toimintaa, vaikka pari vuotta sitä Kittynkin kanssa treenattiin. Eikä peruskoe todellakaan ollut tavoitteissa "se kun on niin vaikea" ja "miten opetan rullakoiralle kunnon tarkennuksen?".


Sove uhkasi mennä vanhaksi 9.10. ja Espyn viimeinen koe olisi 6.10. Hetken pohdin, että käyn uusimassa soven, mutta sitten päätin, että käydään nyt kuitenkin kokeilemassa sitä peruskoetta, uusin sen soven sitten keväällä, jos ei nyt mene peruskoe läpi. Ja sittenhän meidän pitikin tunkea itsemme vierailemaan ryhmiin, että saatiin edes muutamia umppareiden ja kaivojen ilmaisuja ennen koetta. Taidettiin nyt syksyllä käydä kaikkiaan 5 kertaa raunioilla, johan siinä olikin! Odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Poikkeuksellisesti koe alkoi loppukokeilla (3kpl) ja sen jälkeen oli vuorossa peruskoekoirat (4kpl), joista me oltiin kolmantena eli vasta joskus yli 4h odotuksen jälkeen. Ilma oli melkoisen tuulinen, aurinko alkoi paistaa juuri ennen meidän vuoroa aamun synkkyyden jälkeen.  Spessuna koetta oli seuraamassa Espoon koirapoliisi, joka kovasti ainakin meidän suorituksen alussa kyseli kelpiestä rotuna ja oli ollut hyvin otettu meidän koirien tasosta, hieno homma!


Ja se koe. Ensin tehtiin "laatikkoteline" ja Kitty oli sen jälkeen menossa heti uudestaan, poliisi tykkäsi innokkaasta koirasta. Alueelle seuraaminen meni hyvin, laukauksessa ei korvaansa lotkauttanut. Paikallaolo ok. Rata alkoi 2. ja 3. kaivojen välistä. Suunnitelmana oli käydä yläkasa myötätuuleen (tuuli kyllä pyöri), kiertää sitten keskikasa, sen jälkeen yläkasan loppu (se mikä jäi selän taakse lähtöalueesta), ja sitten alakasa. Lähetin koiran L-putken (2.) kaivon kohdalta ja sehän tyssäsi siihen, ja ilmaisi samantien kaivon, hups. Ensimmäinen figu nostettu alta minuutin. Toinen figu nousi ehkä minuutin päästä vanhasta bunkkerista. Ja kolmas muutama minuutti myöhemmin alakasalan keskeltä ison mustan putken "peräpäässä" kasan päällä olevasta piilosta, jota en tiennyt olevankaan. Sitä jouduttiin vähän tarkentamaan, kun Kii ilmaisi mustaa putkea, mutta oikea kohtakin löytyi, kun vähän kierrettiin. Ei koira väärässä ollut ja onneksi testaaja ymmärtää, että se haju nyt vaan tulee siihen, haukkuvatkin olivat sen siihen ilmaisseet.

Kaikkiaan aikaa meni vajaa 6 minuuttia, melkoisen nopeaa, eivät edes muistaneet ampua meille radalla. Sattui tuo etsintäsuunnitelma olemaan melko optimaalinen :D Ja Kii oli huippupätevä. Kaikista muista tuli erinomaista, mutta ohjaajan toiminta hyvä ja toinen ilmaisu, johtuen juurikin tuosta tarkennusjutusta. No enpä sitä olisi mitenkään toisinkaan voinut/osannut tehdä. Josko sitten kuitenkin ens kaudella raunioille ja loppukokeeseen???


Peruskokeen myötä koiran voi sijoittaa nk. VSS-sijoitetuksi eli pelastustoimen valmiusmuodostelmiin poikkeusoloissa käyttöönotettavaksi. Vihti ei ymmärtääkseni koiria pelastusmuodostelmiin sijoita, mutta jospa sen sitten saisi Espooseen. Ennen vanhaanhan sijoituksella kai ansaitsi verovapauden, nyt sillä ei ole merkitystä. Kysyin kaverilta, että mitä se sitten konkreettisesti tarkoittaa, niin "saat sen mukaan pommisuojaan hädän tullen". Varsin kätevää :D


Muita kuulumisia? Ollaan treenattu tukkaputkella hakua, hakua, tottista, hakua ja aksaa molempien kanssa. Kitty on ihan hulluna agissa, arvatenkin. Paljon on kyllä kehitettävää vielä, mutta kyllä se kisaaminen vielä tänä vuonna mielessä häämöttää. My on rällännyt agin pentuleikkikoulussa ja kyllä siitäkin hieno agitykki tulee. Pentutottista, hakua ja vähän raunioitakin on Myn kanssa tehty ja pätevähän se on.

2 viikkoa sitten treenattiin sukulaisten kanssa kelpieleirillä hakua ja tottista, jotkut teki aksaa ja jälkeäkin, kivaa oli taas kerran!

Kittyn kuvat kesän hakutreeneistä on Tuija Hurmekosken ottamia, kiitos! Myn kuvat on leiriltä.




maanantai 10. syyskuuta 2012

ESPY-leiri

Ekaa kertaa osallistuin Espy-pekon leirille. Leiri pidettiin 8.-9.9.Kaarinassa, majoitus Tuorlan majatalossa ja maastot siinä lähellä. Olin ilmoittautunut jälkiryhmään. Kouluttajasta ei saatu oikein mitään irti, joten nimeä en tässä viitsi mainita. Onneksi meillä oli kokenut ryhmä (liian kokenut tälle kouluttajalle), niin sai ryhmältä sitten kommentteja.

Lauantai meni kuitenkin vähän säätäessä ja ihmetellessä. Saamamme maasto ei todellakaan sopinut 7 koiran jälkitreeniin, sinne sai nippa nappa yhdet pienet jäljet tungettua jokaiselle pitkällisen pohdinnan jälkeen. Meidän jälki oli ehkä vaan n. 200m pitkä, ja sitä oli kait jotkut marjastajat käyneet tallomassakin. Jäljennosto meni hyvin, jana tosin vaan ehkä 5m. Mutta alku jäljestys oli melkoisen sekavaa. Jäljeltä myös eksyttiin ainakin yhden polun kohdalla ja yhdessä kulmassa ihan reippaasti, sain tietää niistä vasta useiden kymmenien metrien jälkeen. En taaskaan huomannut koirassa mitään, sujuvasti se veti ihan hutiin samalla intensiteetillä kuin jäljelläkin. Höh. Lopulta kun jälki nousi uudelleen, jäljestys oli tosi kivaa ja lopetttiin seuraavaan esineeseen, kun se pätkä meni niin hyvin. Jälki siis jäi erittäin tyngäksi.

Koska aikaa oli tuhlaantunut aamupäivällä säätämiseen ja maaston kanssa ihmettelyyn, eikä meillä ollut enää metsää minne tehdä toisia jälkiä, palasimme Tuorlan pihalle. Osa kävi tekemässä läheiseen "peikkometsään" metsäjäljet ja minä tein itse Killille nurtsijäljen. Tuuli oli ihan hirveän kova, jälki meni pääasiassa myötätuuleen, mutta sivutuulessa se selvästi levisi ja koiralla oli ajoittain vaikeuksia sen kanssa. Sitkeästi se sen kuitenkin työsti. Jäljennosto oli ihan priima, sen jälkeen heti oli namia joku 10 metriä. Kulmissa keepis vähän hukkui. Mutta hyvin se veti! Jälki ehti vanheta ehkä 45min. Jälki olisi videollakin, mutta ...

Sunnuntaiksi saimme turkulaisilta onneksi vinkin paremmista maastoista ja ajoimme Paimioon jonnekin hiekkamontuille. Siellä oli jälkimetsää! Oli teitä mitä pitkin sai jälkiä tehtyä. Maasto oli hiekkaista kangasta, osassa paikkaa sitten kallioita, vesaikkoa ja metsänkin tyyppistä. Tehtiin ensin kaikille pidemmät jäljet vanhenemaan, tarkoitus ajaa ne iltapäivällä 3-4h vanhoina. Sitten siirryttiin toiseen paikkaan tekemään pienet jäljennostotreenit. Kilille kaksi n. 50m jälkeä, useampikin olis voinut olla. Eka jana ehkä 5m, lähti lähetyksessä vinoon, niin otin uudelleen ja sitten eteni suoraan ja nosti jäljen hienosti ja keppikin nousi. Koira oli siinä ihan täpinöissään jatkamaan jälkeä, mutta sepä ei jatkunutkaan... Siirryttiin seuraavalle ja otin pikkaisen pidemmän matkan, mutta alle 10m kuitenkin. Taas ihan super jäljennosto, samoin jäljestys oli tosi hyvää. Kompastuin itse kerran, mutta ei haitannut keepiksen menoa, vaikka ohjaaja takkusi ja ryömi perässä. Loppuesineenä oli hanska, ilmaisi kyllä hienosti, mutta oli vähän kummissaan, että missä loppukeppi mitä saa pureskia. Piti sitten antaa yksi keppi syötäväksi.

Varsinainen jälki ehti vanheta n. 3 tuntia. Tarkoitus oli treenata jana sekä erityisesti kulmia. Jäljelle tuli mittaa ehkä 650m ilman hukkia, gepsi näytti 750m. Merkkasin kuvaan punaisilla nuolilla hukkapaikat. Eka ja toka oli kulmissa, vika just ennen jäljen päätä polun kohdalla, kulma kyllä siinäkin.


Jäljennosto n. 10m päästä. Keepis lähti tiukasti takajäljelle, jarrutin ja se vaan yritti uudelleen. Lopulta kääntyi, mutta jäljestys oli alussa kovin haparoivaa ja eksyttiinkin vielä ekasta kulmastakin vähän. Lopulta ekan kepin jälkeen päästiin kunnolla vauhtiin. Tokavikasta kulmasta ajoi surutta ohi enkä taaskaan huomannut mitään muutosta, koira vaan posotti kuin olisi ollut jäljellä. Siinä vaiheessa kukaan ei tiennyt missä jälki on (vaikka olin vannottanut, että haluan sellaisen joka sitten tosissaan tietää missä jälki menee). Ei auttanut kun alkaa etsiä. Keepis teki töitä ihan mielettömän sitkestä ja aikamoisen palloilun jälkeen se nosti jäljen uudelleen, jihaa! Toka vikalla esineellä olisi ollut hyvä lopettaa, koska loppu menisi lähelle polkua. No, minä ahneena päätin kuitenkin jatkaa. Jäljestys jatkui tosi kivan oloisena, tuli polku josta kysyin mentiinkö esineen yli, mutta kuulemma ei. Keepis jatkoi eteenpäin ja sitten kohta taas "ei se kyllä tänne asti tullut se jälki". Ja taas kierreltiin ja kaarreltiin, Kii etsi jälkeä hirveän hyvin. Itse näin lopulta kaksi merkkiä ja vaivihkaa johdattelin koiraa ja niin se sitten sai jäljen nostettua n. 1m ennen loppuesinettä. Jälki oli mennyt sitä polkua pitkin 2m vasempaan mistä Kii painoi täysiä yli. Yksi keppi jäi johonkin väliin ja alussa esineilmaisu ei muutenkaan ollut niin hyvää mitä se on nyt viime viikkoina ollut. Oioi.

Onnellinen keepis jäljen päässä.

Vika jälki oli kyllä tosi opettavainen. Jos tuollaisia tekisi, antaisi koiran hukata kulmissa niin että se joutuisi sitten itse etsimään ne jäljet, niin oppisikohan se siinä pikkuhiljaa huolellisemmaksi, että jäljestä on pidettävä huolta, muuten se häviää! Jäljennostoja pitää treenata ihan hirveästi. Samoin alustavanvaihtoja ja polun/teiden ylityksiä eri tavoilla, ettei se aina vaan paina niistä aivot narikassa yli. Nythän molemmilla pidemmillä jäljillä jälki kääntyi ennen polkua tai polkua pitkin, mutta koira painoi suoraan yli ja hukkasi jäljen. Eli treeniä jossa jälki ei menekään yli vaan jatkaa tovin tien/polun reunaa ennen ylitystä, tai kääntyy poispäin yms.

Löysin muuten kamerasta pienen videopätkän elokuun tokokoeesta ja lisäsin sen tuonne aiempaan tekstiin. 

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kelpileiri 2012

Team Maiskiksen tämän vuoden leiri pidettiin 31.8-2.9. Inkoossa Västankvarnissa. Osa meni paikalle jo torstaina, me vasta perjantaiaamuna kun "virallinen" ohjelma alkoi. Pe-la oli ohjelmassa hakua Kaisa Hilskan johdolla. Sunnuntaina peltojälkeä Juha Korrin vetämänä.

Perjantaina aloitettiin teorialla, ja olipas hyvä keskusteluhetki. Kaisalla on niin hyvä näkemys kelpien kouluttamiseen haussa, lisäksi muutamia muita periaatteellisia ajatuksia. Tämän jälkeen tuli taas kerran fiilis "me ollaan tehty kaikki alusta asti ihan päin peetä". Tosin, kyllä me sitten treeneissä kuitenkin jotain osattiin.
 

Tässä pääpiirteittäin ajatuksia teoriaosuudesta:
  • Oikea mielentila. Kelpi osaa juosta metsässä reikä päässä nenä kiinni hyvin helposti. Eli alusta asti opetetaan koiralle oikea mielentila! Se ei pääse etsimään jos huutaa, riuhtoo ja silmät pyörii päässä. Jos tehdään hajunhakuja tai on näköapuja, niin niiden jälkeen koira käännetään pois, sille viskotaan maahan namia ja vasta kun se etsii nenä auki ja syö namit, se pääsee hommiin. Näin varmistetaan, että vire on vähän laskenut oikealle tasolle ja nenä on auki.
  • Kelpi lukee hirveän herkästi kroppaa, käytä sitä! Eli pistossa näyttö jää päälle niin kauan, kun koiran on se mahdollista nähdä, tai koira on uponnut tarpeeksi pitkään. Näytön suunta ohjaa koiraa, jos se meinaa lähteä kaarrattamaan eteenpäin.
  • Kun koira taas on uponnut riittävän syvälle, lähde liikkeelle > oma rintamasuunta ja kävelystä kuuluva ääni saa koiran kääntymään luonnollisesti pistolla eteenpäin. Jos ei käänny, kuten meillä, niin voi huutaa kädet suun edessä (suuntaa ääntä eteenpäin) keskilinjaa eteenpäin esim "hyvä". Ääni kaikuu puista niin, että koira kuulee sen edestäpäin ja kääntyy
  • Koiralle opetetaan alusta asti sitä mitä haku oikeasti on eli myös tyhjiä ja pistot sinne 50 ja yli! Jos koiralla on alussa pistot lyhyempiä, on niitä vaikea pidentää. Ja jos koiralla on aina löytö piston päässä, niin se oppii, että sitä se haku on, ja sitten kun tuleekin tyhjä, iskee koiralle epäluulo "ei tän näin kuulu mennä, mitä ihmettä!" (juuri kuten meille on käynyt).
  • Pistojen ei tarvitse olla piikkisuoria! 10-15m sektorilla kun koira etenee, niin hyvä. Jos koira ei etene tarpeeksi, mene sinne missä se kääntyi ja lähetä uudelleen kehoitellen "käy katsomassa, olisiko siellä kuitenkin" eli koira ajetaan eteenpäin (muista vartalon rintamasuunta!!) ja koira oppii, että kyllä sielä sitten kuitenkin on > sama visio kun sinulla, ole varma että siellä on, katso takalinjalle, näe pikku-ukkoja! ja haistele!
  • Tyhjät: koiraa kehoitetaan (ei käskytetä!) "käypä katsomassa tuolta, ai siellä ei ollut, no olisiko tuolla" eli ihan normaalia että aina ei löydy, mutta sitten toiselta puolelta voisi ehkä löytyä > tyhjät ja risteily syntyy ihan itsestään!
  • Yliheitot mukaan heti alusta asti. Muista oma linjaus ajoissa! Kun kutsut koiraa, niin kun se on 10 m päässä, käännä rintamasuunta sekä myös katse!! kohti piston suuntaa että koira ehtii focusoitua. Sillä pitää olla sama visio kun sinulla "tuolla se maalimies on!" Jos ei ole visiota, ei ole pistoa!
  • Pysy keskilinjalla, metsän puolelle ei saa mennä lähetyksillä. Muista myös, että keskilinjaa ei saa palata (pk/peha), eli jos menet eteenpäin koiran perässä (ilmaisu), mene metsän puolella ja palaa metsän puolella.
  • Ilmaisu: kiintorulla tai suorapalkka. Irtorullat eivät ole sama kun suorapalkka. Pitää tasapainoilla suorapalkan ja ilmaisun kanssa, niin että aina käy tarkistamassa tuleeko suorapalkkaa eikä ala oikoa kiintiksen kanssa, mutta ettei jää odottelemaan suorapalkkaa tai sekoile rullan kanssa takaisin.
  • Opettele pitämään liinasta päästä (10m) kiinni, ja irrottaa ei saa!
  • Rullakoiran Kaisa opettaa ensin metsässä menemään näytölle ja liinassa roikkuen. Sen pitää olla vahvin kaikista, suurin motivaatio, muuten mistään ei tule mitään jos pieni nyppäsy häiritsee koiraa!
  • Rullan luovutus eteen, ettei koira vahingossakaan pimeässä pääse tiputtamaan sitä missään (tosin omasta mielestäni Kittyn sivulle luovutus mutta rullaa sitkeästi ylöspäin tyrkyttäen toimii ihan yhtähyvin).
  • Peesariryhmä keskilinjalla pitää pysyä tiiviinä ja ohjaaja aina ekana > koira oppii vaikka tulisi takaa, että ohjaaja on kuitenkin aina se etummainen.
  • Haukkuvista sen verran, että haukun opetuksessa on maalimiehen rooli erittäin suuri! Pitää osata palkata juuri oikea-aikaisesti. Sarjojen epämääräisyys, määrää itse minkäverran haukkuja, ihmisillä on tapana taantua 5-kertotauluun. Vihjesana esim "jes" ajoitetaan haukkuun ja sitten vasta aletaan kaivella purkkia. Myös kesken sarjojen voi palkata. Opeta koira haukkumaan myös hengästyneenä. Jos ei tee sitä luonnostaan, sitä pitää treenata esim pyöräilyttämällä.
Ja ne treenit. En muista tarkaan pistoja jne. Tehtiin molempina päivinä kisamaiset suoritukset n. 100-120m hakuradoilla, en tiennyt mm paikkoja. Osa oli suorapalkoilla (ekaa kertaa 2 vuoteen!) ja osa kiintorullilla kisamaisesti pitkän liinan kanssa.

Ilmoittautuminen

Perjantaina oli hyvä keli, tuuli keskilinjan oikealta viistosti keskilinjaa eteenpäin.
  1. oikealle etukulmaan, vastatuuleen (kun sinne halusi), eka pisto vinoon, uusi lähetys, pidin näytön päällä, löytö, ilmaisu, hyvä.
  2. vasemmalle etukulmaan, kaarratti eteenpäin, lähetin uudestaan, piikki. Menin pikkaisen eteenpäin lähettämään, kalliolla "umpipiilo" kompostiverkko camo-peitettynä, arpoi siellä hetken ja ilmaisi sitten. Hyvä
  3. oikealle tyhjä ihan ok, 
  4. vasemmalle yliheitto, ok
  5. oikealle yliheitto, ei toiminut. Otin sivulle ja lähetin uudestaan, ok.löytö, suorapalkka.
  6. ... 
  7. ....
  8. ....en muista miten jatkui, mutta jatkui ja joku löytö oli vielä ilmaisulla.

Sain kommentteja, että yliheittojen ajoitukset oli hyvät! Pistoissa keskilinjalla lähetyksissä pitää muistaa pitää se rintamasuunta koko vartalolla oikein ja näyttö päällä. Ja näytöillä liinan päästä kiinni. Hyvä treeni, tosi vaikea miettiä pistojen paikkoja eikä meinannut usko riittää, että oliko koira uponnut tarpeeksi syvälle jne. Se kun ei vielä etene tarpeeksi, niin pistot on aika kapeita ja niitä pitää tehdä paljon. Ohjaaja ei vielä osaa hahmottaa aluetta ja pistojen paikkoja. Koira läähätti ja ehkä väsyikin, mutta ei näkynyt työskentelyssä.


Lauantaina meidän treenivuoro oli iltapäivällä, satoi, mutta tuuli oli kohtuu reipas... ties mistä eli osittain sama suunta kun perjantaina, mutta välillä tuntui, että tuuli keskilinjan suuntaisesti eli takatuuli. Jatkettiin samalla alueella, mutta hieman edempää. Meidän rata oli kuulemma 120m pitkä, treeni jotenkin näin, tai sitten ei ollenkaan sinne päinkään... ei voi muistaa. Tuntui että hinkkasin hirveän tiheesti ja pistoja tuli tosi paljon, koira kyllä jaksoi hyvin!
  1. oikealle, ihan hyvä, tyhjä.
  2. vasemmalle, lähti kaarrattamaan. Uusi lähetys, korjasin rintamasuuntaa vasemmalle alueen ulkopuolelle, jollon koira oikeni ja teki hyvän piston.
  3. oikealle yliheitto, myöhässä, lähti kaarrattamaan. Otin sivulle ja uusi lähetys, nosti etukulman maalimiehen > ilmaisu.
  4. vasemmalle tyhjä
  5. oikealle yliheitto, myöhässä mutta meni jotenkin (kai)
  6. vasemmalle yliheitto..? löytö kiven päältä, suorapalkka
  7. oikealle ok lähtö, mutta työskenteli taaksepäin. Sain käskyn huudella eteenpäin > koirakin kääntyi.
  8. vasemmalle yliheitto? myöhässä, teki ihmeellisen koukkauksen 20 metrissä taaksepäin, palasi lähetyslinjalle ja hyöri. Maalimies! Ilmaisu ok, kisamainen suoritus eli otin sivulle, mm palkkasi kun annoin luvan. Hienosti se juoksi nenä auki!
  9. Oikealle lähetyskohta suon yli, kiemurteli ja ei edennyt tarpeeksi. Lähetin uudelleen, nyt ok. Löytö ja suorapalkka.
Koska alueen hahmottaminen ja pistojen paikkojen miettiminen vei aikaa ja epäröin oliko koira käynyt tarpeeksi, lähettääkö uudelleen vai yliheittoon, olin yliheitoissa kokoajan myöhässä ja se sitten taas kostautui pistojen laadussa. Kamalan vaikeeta, mutta koira oli ihan pop! Nyt pitäs vaan löytää kavereita treenaamaan!



Sunnuntaina sitten peltojälkeä Juha Korrin teorialla ja ohjauksessa. Muistelmia teoriasta:
  • Namiruutu ok, Juha ei jaksa tehdä sitä vaan tekee suoraan jälkeä. Alkutreeni nurstilla, koira ei näe askeleita, ohjaaja näkee. Namit piilotetaan, vaihdellen askeleen kantaan, keskelle ja kärkeen > koira oppii "imemään" koko askeleen. 
  • Askeleet alunperinkin normaalisti eli ei peräkkäin ja ei kiinni vaan irti toisistaan, myöhemmin askeleita pitää myös pidentää ettei aina kävele omien askelpituuksien mitoilla
  • "Nypytys": koira opetetaan olemaan tarkka. Jos askeleelta meinaa siirtyä väärään suuntaan, pantaan pientä terävää nypytystä ja näytetään kädellä oikea askel ja löysätään liina. Pentua siis ohjataan alussa, myöhemmin näyttävä käsi pois, kun koira nypytyksestä osaa itse korjata nenän suunnan oikein. Nypytystä voi myöhemmin käyttää kulmien opetuksessa tai kun koira hairahtuu häiriöistä tms jäljeltä.
  • Ruokaa joka askeleella ja jäljet tarpeeksi pitkiä (jopa 100m). Kun koira osaa ilman nypytystä jäljestää, voidaan tyhjiä alkaa lisäillä ensin yksittäin. Sitten yksi kahden tyhjän+yksittäisiä. Sitten kolme+yksittäisiä jne. Ja kun osaa mennä pidemmät yksittäiset ilman minkäänlaista temponvaihtelua, voi vasta siirtyä lisäämään taas tyhjiä. Kun menee 8-10-15 jne tyhjän pätkät, voi suoraan alkaa lisäillä enemmän. Tähän vaiheeseen voi mennä vuosikin.
  • Sitten vasta kulmia jne.
  • Juha opettaa melko tuoreilla jäljillä kun ei jaksa vanhentaa.
  • Esineet opetetaan ensin erikseen, koira makaa esine etujalkojen välissä ja tuijottaa esinettä. Palkka esineelle koiran tuijottaessa, ei saa kääntää päätää kohti palkkaa!
Meidän treeni: metsäjälkityyppinen jälki pellolle. Heinä oli kohtalaisen lyhyttä ja ajoittain harvaakin, maa tiivistä ja suht kuivaa. Meinasin tehdä U-mallisen, mutta sitten tajusin, että menen ehkä liian läheltä toista jälkeä, niin päätin suht alkuun tehdä kulman ja siitä lievästi terävän kulman takaisin, joten ei sitten ihan helppoo aloitus. Loppu sitten suht. suoraviivaista ja pari kulmaa. 6 keppiä. Jälki sitten vanheni ruhtinaalliset 3 tuntia. Voimakas tuuli tuli lounaasta/lännestä eli alkupätkä oli myötä/sivutuulta ja loppusuora voimakasta vastatuulta.

Yritin jäljennostoa n. 5m päästä, tiesin muka missä jälki menee, mutta loppujen lopuksi vaikka näkee alkumerkin ja sen mihin suuntaan kävelin, oli mahdoton sanoa millon koira olisi nostanut jäljen, kun ei se sitä selkeästi tehnyt. Ihan pipariksi meni. En sitten tiedä nostiko sen lopuksi, oikaisi vähän ekan kulman, mutta sekavasti häröillen mentiin suuntana terävä kulma. Koira kyllä kaahoili ja söi heinää, eli mielestäni ei oikein jäljestänyt. Viimeistään terävässä eksyttiin sitten ihan kokonaan... Käveltiin nostamaan jälki suoralta missä tiesin sen kulkevan eli sen missä terävän jälkeen oikaisi kohti itää. Nyt nosti selvästi jäljen ja kohta nousi eka keppikin, jihaa, koira oli jäljellä! Jäljestys oli alussa aika reipasta mutta ihan kohtalaisen tarkkaa. Kulmasta meni yli ja jarrutin, korjasi itse jäljelle. Tokan kepin ilmaisi hienosti. Toinen kulma meni vielä enemmän yli, päästin eikä vaan korjannut, olisi jatkanut hinaamista eteenpäin. Annoin hakea, mutta olin silti ohjannut. Löytyi se jälkikin sitten lopulta. Kolmas keppi taas hienosti ilmaistu. Vika suora meni yllättävän hienosti ja matalalla nenällä ottaen huomioon voimakas vastatuuli. Juuri n. metri ennen loppukeppiä pölähti jäljen vierestä lintu ja koira pomppasi metrin sen perään. Odotin vaan, että palasi jäljelle. Tovi siinä meni touhutessa ja sitten se olikin jo esineellä... hyvä ilmaisu. Sai siis lintuun reagoimisesta kepin palkaksi.

Jos olisin ollut kaukaa viisas, en olisi ottanut jäljennostoa vaan vienyt jäljen alkuun paalulle, kuten oli aiemmin peltojäljillä tehty, että oltaisiin saatu jäljestettyä kunnolla koko jälki. Mutta enhän voinut arvata, että alku meni sellaiseksi sähläykseksi, kun ei se ollut ennen niin huonosti jälkeä nostanut.

Juhan kommentit: metsäjälkikoiraksi se jäljesti riittäävän syvällä nenällä ja oli tosi hyvin ja tarkasti jäljen päällä. Peltojäljelle se ei riittäisi. Esineisin sillä on tosi hyvä motivaatio, ilmaisut oli hyviä. No niin oli, eikä uskoisi, että vielä kuukausi sitten tuskailin niiden kanssa!! Mutta sitten se jäljennosto ja kulmat, jäljen hukkaaminen jne... joko koira nostaa jäljen ja jäljestää itsenäisesti (ohjaaja ei tiedä missä jälki) tai sitten ohjaaja tietää missä jälki menee ja ohjaa koiraa ajoissa pysäyttämällä yms. Ei tollaista "missähän se saattaisi mennä" ja yritetään ohjata koiraa muttei oikein tiedetä missä jälki. Jep, se alku oli ihan kaamee... hävettää.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kelpieleiri 2011

Maiskis-kelpiet ja muutama muu kelpie kokoontuivat tänä vuonna leirille Kuralan kartanotilalle 8.-10.7. tiukan treenailun ja hauskan yhdessäolon merkeissä. Paikalla oli sekalainen sakki ihmisiä sekä ainakin 15 kelpiä (muistinkohan kaikki?) sekä muutama "vääränrotuinen".

Perjantaina osa porukasta tokoili Lehtisen Lotan johdolla, me käytiin Kirsin ja Eevin kanssa tekemässä "esineruutua". Kotonahan on etsitty pihalta esineitä leikkimielisesti. Nyt Kit teki ensimmäisen kerran oikein tallatun metsäruudun, joka tosin ei ollut koolla pilattu ehkä 5x5m. Ensin vein sinne 6 esinettä (koira näki), kaikki kulki hyvin, luvutus eteen avustettuna, vikalla leikittiin. Toisella kierroksella vaan 1. Ja kerta kiellon päälle, kolmannella kierroksella vaikeammat 2 nailonnauhaa solmussa, toinen melko pieni, jota joutui sitten etsimäänkin pidemmän tovin ja pari uudelleen lähetystä. Mutta hienosti teki koko ajan töitä itsenäisesti, pysy hyvin tallatulla alueella ja toi iloisesti heti löydettyään. Tätä pitää nyt jatkaa!

Lauantaina aamupäivällä oli hakua, kouluttajana Jukka Kaskiaho. Alue tallattiin pk-tyyliin, tuuli vinosti oikealta puolelta keskilinjaa eteenpäin. Helle hirmuinen. Koska edelliset treenit oli menneet ihan päin peetä, tehtiin perus pistotreeni, figut siinä kohdalla mistä lähetinkin. Etukulmat 50:ssä peitot paitsi pää näkyvissä, ja 3 ja 4 siirtyvät niistä ehkä 30+ m keskilinjaa eteenpäin. Eka oli aivan loistava, palasi rullan kanssa myös eteenpäin eikä omia jälkiä! Kakkoselle lähti kaarrattamaan eteenpäin, upposi kyllä mutta meni ohi figun. Lähetin uudelleen hieman enemmän takaviistoon, nyt meni hyvin. Ja taas tuli suht. kivasti eteenpäin. 3:lla oli tiputtanut rullan muutama metri lähdön jälkeen, mutta toi perille hyvin, vaikka ote alkoi jo läähätyksen lisäännyttyä lipsua, korjaili kuitenkin. Nyt ei edennyt niin hyvin, vaan tuli keskilinjalle seuraajajoukon jalkoihin. 4:lla naksuttelin liinan lukkoa, että kuulisi missä menen. Tuli suht suoraan omia jälkiä, kunnes alkoi korjata suuntaa ja tuli hyvin. Rulla oli jo melko herkässä, muttei tippunut. Kaikki pistot oli kyllä suht hienoja kakkosen hutia lukuunottamatta, ja silläkin upposi tosi hyvin. Jukan kommentti: nyt vaan niitä tyhjiä, ja aluksi myötätuuleen. Ja huom, myös eka tai toka voi olla tyhjä. Joo, kunhan ei taas pistot kärsisi. Ja siitä etenemisestä just niinkun ollaan tehty, eli figu siirtyy eteenpäin n. 15m, pitäisi tehdä niin että tuuli tulis keskilinjan suuntaisesti vastaan, mutta siihenhän ei voi vaikuttaa. Lisäksi parkkistreeniä ilmaisuun. Mutta kehui kovasti, sanoi että sehän on ihan kisavalmis, kunnes muistutettiin, että ne tyhjät. Ainiin. Mut Kit teki ihan loistotreenin!

Iltapäivällä aksattiin Sonja Paavolan opeissa. Hyppyradan alkuun oli kasattu melkoista pyöritystä pienin estevälein. Sanoin, että tässähän pääsee kunnolla menemään rataa vasta 13 esteeltä. Mutta hienosti Kii meni, kun löysin itse ne oikeat kuviot. Sonja kehui sitä raivoapinaksi :) (olikohan se kehu?!?) Helle vei mehut koirista hyvin pian, vaikka käytin joessa ennen ja jälkeen treenin ja siinä välissäkin.

Myöhemmin keskusteltiin kontakteista, ja sain tosi hyviä vinkkejä, mitä pitää nyt alkaa työstää. Namialusta, ja nami sinne alustalle, että kohdistuu suoraan sinne ja saa sen heti. Sitä voi myös hetsata alasmenon yläpäässä hännästä kiinni pitäen, ja myös puomin alussa, jos tekee kokonaista estettä. Ja myöhemmin kun pääse alustasta eroon, tai myös sen kanssa, "kontaktileikkiä" jossa lähettää hirveesti hetsaten sivusta kontaktille, kehuu muttei palkkaa, ottaa pois ja lähettää uudelleen, jolloin koiralle syntyy turhaumaa ja raivoa ja valtaisaan yritystä. Palkka tulee sitten joskus viidennellä tms. Myös pois tulemisessa voi hetsata ennen luvan antamista. Kontaktista pitää nyt tehdä vaan ihan superjuttu, joka voittaa sen eteenpäinmenemisen halun. Sonjalla on eri käsky kontaktille, kun itse taas mietin, että jätänkö "alas" -käskyn pois kokonaan eli pelkkä "kiipee" tarkoittaisi juokse täysii päähän ja pysähdy siihen. Näin ehkä haluaisin.

Sunnuntaina oli peltojälkeä, kouluttajana Sanna Backman. Olin alunperin ilmoittautunut vain aamupäivään, mutta päästiin Nala-siskon paikalle myös iltapäiväryhmään, ja hyvä niin! Heinä oli sellaista 20cm korkeeta, jäljet tuli molemmat vastatuuleen. Pellolla oli melkoinen auringonporotus, vaikkei ihan lauantain veroinen helle ollutkaan.

Eka jälki n. 150-200m, vanheni vain n. 30min. Ensin 10m namia, sitten suora jolla eka keppi, ennen keppiä 3 askelta namia, 3 tyhjää (ja sama kaikilla kepeillä, kun en ollut ymmärtänyt että niitä määriä olisi pitänyt vaihdella). Namit siksi, että huomaa milloin keppi on tulossa, kun jää syömään. Muuten namia ei jäljellä ollut. Jälki oli n. 50m 1 keppi - kulma oikeaan - 50m 1 keppi - kulma vasempaan - 50 m 2 keppiä - kulma vasempaan - 50 m 1 keppi ja siitä sitten harpoin pois ensin suoraan, ja sitten kulma oikealle. Alku meni hyvin, kun namit loppui vauhti kasvoi. Ekan kepin kyllä reagoi, mutta olisi mennyt yli. Pysäytin ja kehuin. Kulma oli hyvä. Tokakepillä jo vähän paremmin. Tokasta kulmasta meni yli ja sitten olin itse yrittänyt ohjata sitä. Kyllä se sitten löysi oikean uoman. Vauhti kiihtyi, kepit meni joten kuten. Kolmas kulma oli hieno, mutta sitten nenä jo nousi tosi korkealle ja koira vaan hinasi. Keppi jäi ilmaisematta - se viimeinen. Olin hetken ihmeissäni. Jatkoi vaan poistumisjälkeä, teki kulman hyvin. Pysäytin. Kouluttaja kävi viskaamassa jäljelle kepin, joka "pakkoilmaistiin". Jepjep, että sellainen jälki. Ei hyvä. Sanna sanoi, että sitä ahdisti kamalasti mennä kepeillä maahan, että miksen antaisi sen ilmaista niitä seisten. Nokun haluisin että se menee maahan.

Iltapäivän jälki tehtiin sitten nameilla. Satunnaisia tyhjiä, tai pidempi pätkä (max. 10 askelta) tyhjää, jossa satunnainen nami. En yhtään miettinyt miten niitä nameja sinne kylvin, jotenkin ja jossain välissä vähän tyhjää. Tein myös serpentiiniä, että mielenkiinto säilyisi. Jälki tuli aika pieneen väliin, jossa kävi lopulta niin, että se ylitti kaksi vanhempaa jälkeä. Namitin harhajälkien kohdat hyvin. Pituus ehkä 150m, vanheni n. tunnin. Pistin loppuun kaksi keppiä siltä varalta, että menisi ekasta yli. Muuten keppejä ei ollut.

Ennen jälkeä tehtiin keppitreeni. Ei jälkeä, ihan vaan tiellä kepit parin metrin välein. Reagoi keppeihin hienosti, ja aina kun kehuin meni maahan, tosin poikittain 90 asteen kulmassa "jälkeä" kohden. Tätä pitää tehdä ja paljon, tehdä kepeistä supertärkeä juttu. Ja näyttää aina, että "vau mikä hieno keppi, keppi menee taskuun". Kepeillä saa myös leikkiä, kunhan ne pysyy jotenkuten kasassa ja niistä näkee merkin (kisoissa siis).

Itse jäljellä meno oli nyt hyvää, oikeastaan hienoa, meni syvällä nenällä. Ja kuulemma selvästi vapautuneempaa, häntä oli rennompi. Ja hyvin tarkisti myös tyhjät askeleet, tosin vauhti tuppasi heti kiihtymään, jos tyhjiä oli pidempi pätkä. Serpentiinit meni hyvin jos niillä oli namia, tyhjillä meni huonommin, oli vaikeampi nyppästä hinaamisesta ilman että vetäisi väärään suuntaan. Ekaa harhaa ei tainnut edes noteerata, toista haisteli askeleen verran molempiin suuntiin ja totesi jatkavansa sitä omaa namijälkeä. Loppukeppi oli hieno, tosin Kit haistoi sen jo parin askeleen päästä ja hinasi sinne. Sanna sanoi että "nyt se halusi ilmaista sen". Mutta silti jatkettiin loppuun asti toiselle kepille, kun Sanna halusi nähdä mitä tekee. Pysähtyi, muttei enää sellaista intoa ilmaista. Olisi pitänyt jättää siihen ekaan. Mutta kaikkiaan hyvä jälki! Nyt kuitenkin tarttis hirveästi keppitreeniä, sitä on helppo tehdä kotonakin. Mutta myös tarkkuutta ja tiiviyttä pellolla nameilla. Kun keksisi niitä paikkoja.

Kuvia mun kameraan ei oikein tullut, ne vähät mitä otin, oli surkeita. Toivottavasti muilla onnistui paremmin. Kiitos kaikille hyvästä seurasta, kiitos kouluttajille ja erityiskiitos Lindalle järjestelyistä! Ens vuonna uudestaan.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kelpieleirillä 10.-12.9.

Viikonlopuksi kokoontui liuta Maiskis-lapsia sekä muutama muukin rotutoveri Lotan suvun tilalle Asikkalaan. Paikalla olivat Kittyn lisäksi Nemi, Nikki, Gitte ja Naxe (M. Nemiroo, Nimaroo, Neveroo, Naxe), äiti Jilla (Cefeus Jillaroo) sekä Visa (Musnat Cashew), Qvick (Cefeus Lonely Boy) ja Luca (Bestseller Hoppu Heppu). Osa oli koko viikonlopun, osa kävi päiväreissuilla treeneissä. Ohjelmassa oli hakua ja jälkeä lähimaastoissa ja pelloilla, lauantaina agilityä Kanavan Koirakillan maneesilla sekä tokoa. Perjantaina ehdittiin tehdä yksi kierros hakua, lauantaina treenattiin tehokkaasti klo 9-20 hakua, jälkeä, esineruutua (ei Kittylle) ja aksaa, ja sunnuntainakin n. klo 10-17 tokoa, hakua ja jälkeä. Melkoisen tehokasta!

Naxe, Nikki, Kitty, Gitte, Visa, Nemi, Jilla ja Qvick
Haku 1
Perjantai-ilta. Kosteahkoa, ei juuri tuullut, 4mm, maasto paikoin vaikeakulkuista kaatuneiden kuusien vuoksi. Edellisten päin mäntyä menneiden tyhjätreenien jälkeen otettiin pelkkiä löytöjä. Paikalla oli Lucan ohjaaja Jukka, jolla oli kokemusta ja sain hyviä neuvoja. Kit toimi hienosti, pistot oli suht suoria ja ilmaisut toimivat. Ei moittimista.

Haku 2
Lauantai aamu. Tihkusateista, kosteaa, mutta ihan kiva tuuli. Oltiin rinteisessä maastossa, joka oli selvästi helppokulkuisempi kuin edellinen. Tuuli tuli viistosti keskilinjan oikealta puolelta nostaen hajut rinteeseen.
1. oikea löytö, kaarsi tuulen mukana ohi ja ylös rinnettä, eteni kyllä ihan ok ehkä 40-50 metriin. Kutsuin pois ja lähetin uudelleen, hieno!
2. vasen tyhjä, ihan hyvä!
3. oikea löytö. Kaarsi tuulen mukana taas ylös ja ohi, uusi lähetys, joka hyvä!
4. vasen löytö. Lähti taas kaartamaan ylös rinnettä, mutta korjasi itse, hyvä. Rulla tippui matkalla useammankin kerran, mutta hyvin piti siitä huolen.

Ihan hyvä treeni. Tyhjä meni hyvin, samoi oli hyvää treeniä ja "opetusta" koiralle, kun se löydöillä kaarratti ohi ja teki ikäänkuin "tyhjät" ja sitten jouduin lähettämään uudelleen ja sieltä tulikin sitten löytö. Eli jos se vaikka vähän oppisi, että kannattaa mennä, siellä silti voi joku ollakin. Perjantaina Jukan kommentit oli, että pistot tositosi varmaksi ennen tyhjää, mutta sitten kuitenkin otettiin lauantaina tyhjä ja hyvinhän se meni. Lindalta tuli noottia, että pitäisi liikkua keskilinjaa eteenpäin. Niin pitäisi! Sitä vaan unohtuu jäkittämään. Rullaan pitäisi myös vahvistaa sitä tarkkuutta, eli se jo unohtunut laatikkoleikki pitäisi oikeasti ottaa ohjelmistoon. Tosin, tuleehan meillä vähän vastaavaa treeniä jo raunioilla.

Team ruskea: Kitty, Visa ja Jilla

Agility
Lauantaina aamun hakutreenien jälkeen ajeltiin Asikkalaan aksaamaan. Lotta suunnitteli meille radan, jossa oli tarkoitus harjoitella edes jotain edellisenä iltana kuulemistamme agilityn ohjaustekniikoista (joista Lotta oli tehnyt lopputyönsä ja meille esitteli). Me jätimme kuitenkin hifistelyn vähemmälle, ja keskityimme enemmän perusasioihin.

Rata oli haastava, etenkin kun ei me olla pitkää rataa juurikaan tehty, ei juuri maxi hyppyjä hypätty, ja kuten jo aiemmin tuli todettua, estevarmuus on vielä ihan vaiheessa, kuten siis näissäkin treeneissä. Kit meni parissa paikassa monesti rimojen ali (2 ja 8), rengasta se teki väärin, puomin alastulo paikka on epävarma (hiipii kontaktilla), kepeilläkin lipsuu, jne jne. Kovasti siis pitäisi tehdä ihan estevarmuus treeniä.

Muuten Lotta kehui Kittyä urheiluautoksi, joka kyllä kiihtyy ja käyttää takapäätään kiihdytyksissä. Se on tosi herkkä ohjaukseen eli sitä ei tarvitse jarrutella, kun kuuntelee niin hyvin. Ratoja on videolla, saapa nähdä saako niitä joskus tännekin, tai kehtaako niitä laittaa...

Toko
Sunnuntai-aamuna tokoiltiin ja Lotta neuvoi. Me otettiin vain seuraamista, ja taas palattiin aiheeseen imutus, jossa palkka tulee ulkopuolelta nyrkin pohjasta, jotta koira koira kääntyisi suorempaan. Sain ohjeet miten käsi pitäisi olla, nyt vaan pitäisi osata treenata se oikea asento ja tapa palkata. Lisäksi Kit tarvitsee takapäätreeniä, eli molemmat hoituvat sillä, kun pyöritään pientä ympyrää vasemmalle. Ohjaajalle imutustreeniä, koiralle takapäätreeniä.

Kun imutus sujuu, eli sekä koira että ohjaaja sen osaavat, voisi käden siirtää normaaliin paikkaan (ei imutusta enää) ja opettaa koira luopumaan siitä. Palkatessa käsi vaan palaa imutusasentoon "jes"-sanan tai naksun jälkeen ja vaikka koiran pää siirtyisi oikeasta paikasta kohti kättä, palkka tulee vasta imutusasennosta.

Kittyllä on kuulemma hyvä vire (sillä olikin!) ja hyvä siitä tulee - kuulemma. Toivottavasti, pitäisi ensin vaan ehkä vähän treenata...

Ja yleisohjeena, että ohjaaja on hiljaa niin kauan, kunnes tulee onnistuminen, palkka ja lopetus. Jos koira mokaa/pudottaa kontaktin, niin treeni katkeaa "ohoh, höpsistä" eikä aleta nostamaan sitä millään käskytyksillä "kip,kip" mitä olen tähän asti tehnyt. Kun menee hyvin, on palkan paikka "jes"+palkka, ja siihen taukoaa. Eli huonoon lopetus, hyvään palkka, ei välimuotoja.

Oli myös yleisesti puhetta nk. "panostetusta palkasta" (en ollut termiä kuullutkaan). vähän niinkun takapalkka, kippo/lelu, jonka koira tietää olevan, superpalkka, jonne pääsee jos menee hyvin. Jos tulee moka, palkka lähtee pois. Mutta tämä tarvisi ensin koiralle opettaa, mitä se tarkoittaa ja mitä tapahtuu jos mokaa eli palkka lähtee pois. Pistetään pohdintaan.

Kokeilin ohimennen paikalla olleita megakapuloita. 650g tuli ihan normaalinoudolla, tosin jostain ihmeen syystä luovutus tuli sivulle (ja vinoon) eikä eteen niinkun pitäisi! Sotkeeko rulla kuviota? Noutoa tosin ei olla taas hetkeen harjoiteltu ollenkaan. Myös 1kg:nen nousi ja kulki, mutta en pyytänyt siitä luovutusta. 2kg:nen näyttää utopialta näille sinteille... Jilla ja etenkin Visa hakivat sitäkin sujuvasti.

Jälki 1 ja 2
Ensimmäiset jäljet tehtiin lauantai-iltana. Tein 2 lyhyttä jälkeä n. 20+ cm heinäpeltoon. 1 jälki oli n. 25m ja toinen 50m, joka askeleessa nami, askeleet n. normaali askelluksella (joka on sattuneista syistä tällä ohjaajalla aika lyhyt!)
Ensimmäinen jälki vanheni n. 1,5h ja toinen varmaan 2h (oli tehty ensin, ja välissä ajettiin Nikkin jälki).
Jälki nro 1: Oli vielä hinausta ja vetoa, mutta nenä maassa se meni ihan koko matkan.
Jälki nro 2: Nyt oli päästy jo juonesta kiinni, meno oli rauhallista ja varmaa ja pystyin kulkemaan suurimman osan ajasta liina suht löysällä! Sain Lotalta ohjeeksi tasaisen jarruttamisen ja liinassa roikkumisen sijaan muistutella askelten tarkistelusta pienillä nyppäyksillä. Toimi, kun ne vaan sai osumaan oikeaan aikaan.

Jälki 3
Sunnuntaina ei tehty hakua, vaan tein jälleen 2 jälkeä läheiseen hieman lyhyemmäksi ajaettuun uraan peräjälkeen. Ensin pidempi n. 50m ja sen perään lyhyempi n. 25m. Mutta kun ajettiin ensimmäinen jälki ( jälki nro 3, n. 1,5h vanhana), huomattiin, että heinä oli sen verran lyhyttä ja kuivahkoa, että askeleet ei paikoin näkyneet. Oli siis kovin hankala vaatia tarkkuutta nykimisellä, kun askeleita ei näkynyt, joten päätettiin hylätä jälkin nro 4. Olisin voinut tehdä uuden, mutta en sitten jaksanut, kun ei mitään välttämätöntä paikkausta tarvinnut.

Jälki nro 3 meni taas hieman vauhdikkaammin, kun edellisillan kakkonen, eli välillä piti jarrutella ja nyppiä. Ihan kohtalaisen hyvin se meni, pari kertaa isomman jarruttelun seurauksena Kit nosti päänsä ja piti pienen tauon, mutta jatkoi sitten itse. Jäljet on videolla, laitan niitä blogiin kun ehdin purkaa ne kamerasta. Alkoi kutkuttaa ajatus peltojäljestä (Nikkihän sitä treenaa ihan tosissaan), mutta mutta ... tarvis niitä peltojakin!

Paukut
Ja ammuttiinkin, haulikolla. Itse paukku oli mielestäni selvästi hiljaisempi kun 9mm:ssä, mutta kaiku voimakkaampi. Ekalla kerralla otin Kittyn kanssa seuraamista/imutusta, ja mielestäni se vähän laski alas, mutta toimintakyky säilyi hyvänä. Paukkuja tuli varmaan 4-5 jostain 50m päästä aukeelta pellolta, etenin hieman kauemmas paukku paukulta. Toisella kerralla ehkä 5-10min myöhemmin seisoin pihapiirissä missä muutkin ja vaan hengattiin. Kit kiinnostui/terästäytyi kyllä joka laukauksesta, ja vikalla pääsi pari "piip, piip", paukkujen jälkeen oli kuitenkin oma itsensä ja leikki.

Oli hieno leiri, paljon tehtiin, hienosti meni ja koirat jaksoi, jopa itsekin, vaikka sunnuntaina alkoi kyllä jo ryydytys iskeä. Tosi paljon kiitoksia kaikille, ja superkiitos Lotalle! :)