Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.

*   *   *

Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.

Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.

Lomalla

Kelpit ovat viettäneet kesälomaa. Lomaan on kuulunut lenkkeily, mustikoiden syönti, uiminen ja veneily. Mitään treenejä ei olla tehty, ei niin mitään, koko heinäkuussa. Yksissä hakutreeneissä taidettiin käydä tekemässä ilmaisua Myn kanssa heinäkuun ekalla viikolla.

Lomalla oltiin 1,5vk veneilemässä sisävesillä Pihlaja- ja Puruvesillä. Ihania kirkkaita ja puhtaita vesiä, upeita hiekkaisia harjusaaria, hyviä uimavesiä, mustikoita ja kanttarellejä. Mystä kuoriutui reissussa ihan villi vesipeto. Tähän asti se on vaan kovalla hetsaamisella käynyt nopeasti hakemassa heitetyn kepin ja äkkiä takas rannalle. Kun jätinkin hetsaamisen jälkeen kepin heittämättä, jäi My uimaan. Ja se ui, ja ui, ja ui - eikä meinaa tulla pois vedestä lukuisillakaan käskyillä. Mission completed - Penni oppi tykkäämään uimisesta! Ei siihen mennytkään kun 3 vuotta. Tai tykkääkö se siitä, en tiedä, mutta samalla maanisella asenteella se sitä tekee, mitä tekee kaikkea muutakin. Se on sellainen 0 tai 100 koira, välimuotoja ei ole.

Kun oltiin ns. helpoissa rannoissa, missä koirat pääsivät itse hyppäämään veneeseen ja pois (kuten kuvassa Kaukaan Väärässä), ne olivat vähän liiankin omatoimisia. Linnasaari on matala hiekkarantainen saari, joten siellä kun vene kirjaimellisesti ajettiin hiekkarannalle, niin keula oli niin korkealla, että koirat oli pakko nostaa liivien kahvoista alas ja takas veneeseen. Tosin kerran ne sielläkin hyppäsivät omatoimisesti n. 1,5m pudotuksen, kun oli niin kiire. Kerran (vain kerran!) My tippui veneestä, kun meni ilman lupaa keulasta kohti perää ja kuomu olikin siltä puolelta kiinni. Kansi oli sateen jäljiltä liukas, joten kääntymistä yrittäessään se molskahti veteen. Sillä kohtaan kun ei ole kaiteita ja se oli tehnyt saman tempun lukuisia kertoja aiemminkin. Hetken se näytti hätääntyneeltä, mutta sitten vaan ohjasin sen uimaan rantaan, ja onneksihan se osaa nykyään uida :D Eikä muuten vaikuttanut mitenkään sen toimiin jatkossa, samaa kiirettä ja sähellystä, lähes täysiä juoksi laitoja pitkin.

Puruveden kirkkaat ja puhtaat vedet!

Vesiliikennekolari. Kuvaan ei ihan näy, miten hyvin koirien
uintiliikkeet näkyi kristallin kirkkaassa vedessä.

Sairasteluiltakaan ei olla vältytty. Juhannuksen Äiti-Lapsi painien tuliaisena Mylle tuli silmätulehdus (ilmeisesti luomen reuna oli ottanut osumaa Äitikoiran hampaasta), se parani nopeasti silmätipoilla. Kittylle taas iski pissitulehdus, jota nyt hoidetaan antibioottikuurilla. Isommat uimiset onkin vissiin tältä kesältä suurimmalta osin nyt sitten uitu, jos vedet alkavat tästä kovin jäähtyä.

Linnasaari, Puruvesi

Linnasaari, Puruvesi

Tästä taisi tulla lähestulkoon pelkkä kuvapläjäys, kun ei ole mitään oikeaa asiaa. Eikä kuvienkaan laatu päätä huimaa, vaikka ihan kameralla on otettu (tahdon uuden kameran ja putken!). Kuviin nähden molemmat koirat ovat sittemmin solakoituneet selvästi muutamassa viikossa, kun karvat on irronneet. Kittykin näyttää ihan sutjakalta, kun puolet pohjavillasta on jo lähtenyt. Sillä ON ihan valtava tukka. Myllä ei enää pohjavillaa ole, nyt varisee peitinkarva.

 Pörhöturkki

Elokuun myötä ohjelmistoon hiipii pikkuhiljaa viikkotreenit. Kitty jatkaa raunioilla, My entisessä aksaryhmässään. Lisäksi päästiin aksassa ns. Buusteriryhmään, eli tiedossa olisi n. kerran kuussa extra-aksaa. Tämän lisäksi pitäisi jaksaa aktivoitua hakutreenehin, mutta...  Ja sitä tokoa, mutta ... Tokoa haluisin oikeasti tehdä, mutta kun ei oikein ole kenttää, enkä saa itseäni itsekseni raahattua mihinkään. Toki pihallakin mahtuisi tekemään jotain viilailua (etenkin My keulii taas niin paljon, että viilattavaa kyllä riittää), mutta kylläpä se melkein silti vaatisi myös sitä kentällä käyntiä.

Linnasaari, Puruvesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Linnasaari, Puruvesi

Kävelevät katastrofit ja Myn juoksu

Maanantaiaamuna huomasin, että Kitty siristää reippaasti oikeaa silmää ja se on vuotanut, on varmaan hangannut sitä yöllä. Lampun kanssa bongasin silmän yläosasta selvän pistemäisen haavan ja ihan kun siinä olisi ollut jotain roskaa. Eikun lääkäriä soittelemaan, ja onneksi päästiin Anidentiin heti puolen tunnin päästä.

Tikkuhan sieltä haavasta löytyi, n. 1-2mm pitkä ihan ohut. Lääkäri tutki silmän perusteellisesti, muttei löytänyt muuta vikaa. Ekaa kertaa mitattiin kyynelnesteen tuotto, kun sillä on noita silmävaivoja ollut niin paljon. Terveen silmän 16ml/min(?), kipeän 23. Ihan normaali taso vissiin tuossa terveessä silmässä, joten taustalla ei ole kuivasilmäisyys. Tipoilla (Oftan Aquacol+atropiinia 2pv) silmä parani nopeasti, perjantaina kontrollissa haava oli täysin parantunut. Nopeasti nuo silmävammat paranee, jos haava on puhdas (onneksi roska tuli kerralla pois), ekana iltana oli jo siristelmättä ja ihan ok, eikä yöksikään tarvinnut kauluria laittaa.
 

Torstaina piti vihdoin päästä syksyn ekoihin agitreenehin, mutta koska koutsi ei ollutkaan paikalla ja Kitty myös aavistuksen reagoi etujalan venyttelyihin, päätin olla lähtemättä omatoimiharkkaankaan. Ja hyvä niin, koska perjantaina se reagoi selvästi etujalan venytykseen ts ei antanut venyttää ja tilanne on viikonlopun aikana vain pahentunut. Olemme siis takaisin lähtöruudussa :( Voi kökönkökkö. Väliin jäi myös lauantainen vss-sijoitettujen koirien harjoitus, höh. Tiistaille oli jo aiemmin varattu fyssaritsekki, mutta taidan maanantaina soitella taas Tammisalolle.... huoh.

Päällepäin ne ei ole kyllä kipeitä...

My aloitti torstaina jo kolmannen juoksunsa. Väli piteni nyt reilu 2vk mutta oli silti vain 5kk 8pv. Toisaalta tosi hyvään väliin tuli, koska meillä alkaa Veikkolan hallivuoro marraskuun alusta ja just ehtii loppua ennen sitä. Sinne halliin kun ei edelleenkään juoksuinen saa mennä, eikä hyppytekniikkaa muutenkaan suositella juoksuisena tehtävän (sitä olisi siis hallivuorolla tarkoitus pääsääntöisesti nyt jumpata ens alkuun).

• Myn ensimmäinen juoksuväli (7.12.2013-1.5.2014) 4 kk 24 pv (145 pv)
• Toinen juoksuväli  (1.5.2014-9.10.2014) 5kk 8pv (161 pv)

Eikä Mykään sitten välttynyt äksidentiltä. Perjantai-iltana se röllötti ja kiehnasi tapansa mukaan selällään sohvalla ja tippui siitä lattialle. Ei ole todellakaan eka kerta, mutta tähän asti sen on aina tippunut jaloilleen (kissa?), mutta nyt rämähti suoraan selälleen, liekö lyönyt jotain vieressä olleeseen jakkaraankin. Säikähti ja luikki matalana karkuun ja kyyhötti, menikö keuhkoista ilmat pihalle vai ihan vaan tärskystä. Yön pidin BOT:a päällä ja sai kipulääkkeen. Se aristaa ehkä aavistuksen lanneselkää vasemmalta, mutta noin muuten on ihan normaali pöhlö itsensä. Annoin viikonlopun tulehduskipulääkettä ja kylmähoitoa, otetaan hissuksiin jonkun aikaa. Sunnuntain hakutreenit jäi väliin, ja ehkä varmuuden vuoksi maanantain agitreenitkin.

 Montako kelpiä tarvitaan, että olisi edes yksi treenikoira?

Kylmähoitoklinikka

Kittylle lisää saikkua

Perjantaina 5.9. oli Kittyllä fyssari, että katsotaan miltä se kesän ja operaatioiden jälkeen näyttää, josko tällä viikolla uskaltaisi agilityyn. Se oli omaan silmään ihan normaali, mutta oli juuri edellisenä ja sitä edellisenä iltana ultahtanut kerran kotipihassa autosta alas hypätessään. Mutta ei ontunut, eikä vaikuttanut millään tavalla kipeältä. Tuosta ulahtelusta fyssarille mainitsin, ja hyppyytettiin sitä autosta, katsottiin liikkeitä, äkkipysähdyksiä ja käännöksiä. Mutta ei mitään ihmeellistä. Käsittelyssä kuitenkin paljastui, että vasen etujalka ei taivu taakse normaalisti, mikä fyssarin mukaan viittaisi biceps-jänteen tulehdukseen (ei hyvä!). Hän suositteli menemään ortopedille. Lisäksi yläselkä oli kauttaaltaan jumissa, ja takaselässä nestekertymää kuten kesäkuussakin, jolloin pistin sitä juoksun jälkeisen turvotuksen piikkiin. Voi Kitty!

En kuitenkaan päätynyt ortopediin, vaan maanantaina soittelin luottolääkärillemme Tammisalolle ja onnen kaupalla saatiinkin peruutusaika keskiviikolle. Tammisalo pohtii koiran ongelmia kokonaisvaltaisesti, löytää kipukohdat käsin kopeloimalla ja hoitaa niitä akupunktiolla, mutta miettii aina laajemmin syitä. Nukan selkäkipuja on hoitanut pari vuotta todella hyvin tuloksin. Hän epäili jo maanantain puhelinkeskustelussa, että harvoin koirilla on pelkkiä jännetulehduksia, yleensä syy löytyy lihaksesta. Ja näin myös kävi. Kittyn koko vasemman olkavarren/lavan alue oli ihan jumissa, samoin kainalosta ja rinnasta lihaksia (en todellakaan muista minkä nimisiä!). Pahin kipupiste löytyi syvältä tricepsin pitkästä haarasta vasta kun ensimmäinen erä neuloja oli ehtinyt vaikuttaa sillä alueella.

Nestekertymä ihonalaiskudoksessa on merkki pitkittyneestä kipureaktiosta. Selän alueen lihakset eivät kuitenkaan olleet merkittävän jumissa ja neulat löystyivät siellä nopeasti. Johtuneeko sitten etupään jumista?

Hoitona Kitty syö nyt viikon verran Sirdaludia ja venyttelen jalkaa + lämpöhoitoa. Soittelen lääkärille viikon kuluttua ja katsotaan jatkohoitosuunnitelmaa. Tammisalon ajatus oli, että muutaman hoitokerran kyllä vaatii, mutta tuskin mitään jatkuvaa pidempiaikaista. Mutta toki jatkossa on huolehdittava entistä tarkemmin säännöllisestä ja riittävästä lihashuollosta. "Vanha" koira ei enää palaudu niin helposti kun nuorempi. Ja kun tämä ei tuppaa näyttämään ongelmia, ne pääsevät helposti pahaksi asti.

Tämän lisäksi Kittyllä on todennäköisesti oikeassa silmässä lievä nk. hornerin syndrooma. Eli hermostohäiriöstä johtuva silmän "tulehdus". Silmätulehdustahan hoidettiin kuukausi sitten ja se paranikin heti tipoilla mikä oli selvä viittaus tavalliseen tulehdukseen. Mutta edelleen silmä vetistää ajoittain, lisäksi pupilli on aavistuksen pienempi, luomet roikkuvat (itse en sitä erota) ja vilkkuluomi tulee hieman esiin (hädintuskin...), mikä sitten viittaisi tuohon horneriin. Tätä ei nyt kuitenkaan hoideta mitenkään, googlettamalla se joko parantuu itsekseen tai sitten ei.

Että sellaista. Lenkkeillään kevyesti eli ei totaalilepoa, mutta ei rasitusta eikä treenejä. Voi Kii-pikkuinen. Ja se ressu kun kätkee kaiken kivun, vaikka toisaalta on hirveän herkkä. Pari kertaa rääkäisi neuloista oikeen kunnolla, Nuka ei ole koskaan reagoinut neuloihin noin näkyvästi.

* * *

Myn kanssa oltiin viime viikonloppu Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssilla. Kurssin alun teoriaosuudet herättivät kovasti pohtimaan agilityn rasittavuutta etenkin koiran etupäälle. Mainittiin kroonistuvat etupään jumit ja jännetulehdukset. Oikealla tekniikalla (ei etupainoinen, joustava alastulo) voi vähentää huomattavasti koiran etupään rasituksia, etenkin tuollaisen pikkumaksin kohdalla. Joten nyt eikun niskasta kiinni ja aion yrittää rakentaa Mylle hyppytekniikan Ullan oppien mukaan. Myltä löytyi kyllä voimaa takapäästä, ja se alkoi oppia painon siirtoa taakse, sen suurimmat virheet olivat hyppääminen pää ylhäällä sekä jäykkä alastulo. Itse en näe hypyssä mitään vikaa, vaan olin jo ehtinyt todeta että "ei sillä tule olemaan mitään ongelmia maksihyppyjen kanssa", kun niitä tuossa pari viikkoa sitten ekoja kertoja kokeiltiin. Tähän astihan ollaan menty pääasiassa max. n. 45cm hyppyjä, joten kovin sitkeää väärää tekniikkaa se ei ole onneksi ehtinyt vielä oppia.

Terveysjuttuja

Maanantaina käytiin viiden pennun voimin Mevetissä terveystarkeissa, hyvältä näytti. Silmät ja polvet lausuttiin paikan päällä terveiksi, samoin lannerangat oli epävirallisesti terveitä. Lonkkien ja kyynärien suhteen odotellaan vielä kennelliiton arvonnat, mutta Axelssonin arvio oli terveet. Huippujuttu!

Muutoin ollaan tässä vietelty hiljaiseloa 1,5 viikkoa, kun My sai kennelyskän penturyhmästään. Tauti oli onneksi lievä, eikä yskiminen kestänyt kovin pitkään. Onneksi aikuisosasto ei saanut tautia, mutta tämä viikko ollaan vielä karanteenissa. Kittylläkin siis jäi treenit ja parit aksakisat väliin. Tosin vajaa 2 viikkoa sitten se taas yhden pienen hetken oireili leikattua kinttuaan (vingahdus ja onnahdus), sen jälkeen on kyllä kaahannut ihan entiseen malliin. Mutta vien sen nyt kuitenkin ensi viikon lopulla taas Räihälle tsekattavaksi.

Kittyllä alkoi juoksutkin, nykyään alkaa olla aika tarkka, sama väli eli n. 7kk3vk.

• Ensimmäinen juoksuväli (30.11.2009-5.6.2010) 6 kk 6 pv (186 pv)
• Toinen väli (5.6.2010-31.1.2011) 7 kk 26 pv (240 pv)
• Kolmas (31.1.2011-7.8.2011) 6 kk 7 pv (187 pv)
• Neljäs (7.8.2011-29.3.2012) 7 kk 22 pv (235 pv)
• Viides ( 29.3.2012-8.12.2012) 8 kk 9 pv (254 pv)
• Kuudes (8.12.2012-30.7.2013) 7 kk 22 pv (234 pv)
• Seitsemäs (30.7.2013-22.3.2014) 7 kk 20 pv (235 pv)

Myllähän oli ekat juoksut joulukuussa 9,5 kk iässä (7.12.-31.12.). 

Kuvat on viime viikolta, kun meillä pienen hetken oli talvi.

Haaveet kaatuu...

Taas kaatui meidän haaveet yrittää pk-koularia. Kitty on vatsataudissa, vesiripulissa, jouduin perumaan meidän kauan odotetun hakukokeen lauantailta. Tämä oli jo toinen kerta, edellisen kerran jouduin kokeen perumaan toissa keväänä polviepisodin takia. Sitten menikin 1,5v että koira oli taas niin fyysisesti kuin teknisestikin edes jonkunlaisessa kunnossa. Ei sit. Ehkä ens vuonna... tai sitten ei.

Tää olis sit niinkun tässä. Talvikausi keskitytään agilityyn, katsotaan saisko sieltä jotain tuloksia aikaan.

Päivän piristys PenniSmy esittelee rälläystaitojaan, ei kannata välittää pöntöstä ohjaajasta.

Tylsää

Jos nyt jo tässä vaiheessa on tylsää, niin mitähän sitä kuukauden päästä on? Minähän en siis saa aikaiseksi treenata, jos ei ole mitään järjestettyä. No ollaan me pihatokoja sentään vähän tehty, sitä perusasentoa lähinnä, ja kontaktia ja ilmettä. Mutta kun olen niin älyttömän laiska. Sitä tunnaria piti treenata, ja mietin jo palauttelisko hajuerottelua taas mieleen. Mutta kun... Jotenkin olis kauhee hinku kisoihin, ihan mihin vaan.

Eilen piti olla rakennusetsintätreenit, mutta jouduttiin jättämään ne väliin, kun Kii loukkasi etujalkansa tuossa viikolla. Oltiin käyty pienellä puskalenkillä, mutta kun siellä on nyt noiden sateiden takia iso tulva, ei siellä pääse kovin pitkälle. Ja mietin sitten, että johan se verkkasi, heittelen sille varovaisesti ja maltillisesti (mitä se on?) frisbeetä pihalla. Ja vähän lumipalloja, ja kaivettiin kinosta ja sun muuta. Illalla se sitten linkkasi. Torstaina se varsinkin linkkasi, mutta selvästi jalka vertyi kun pääsi liikkeelle, ulkonahan se ei olisi edes muistanut, että pitää linkata.  Päätin kutenkin katsoa viikonlopun yli, josko se olisi vaan venähdys ja siitä itsestään paranisi ennenkun lähden lääkärille näyttämään. Ja niinhän se on parantunut, enää ei onnu ainakaan näkyvästi. Ollaan kuitenkin otettu nyt ihan iisisti ja vielä ens viikko mennään sitten vaan ihan hihnassa tai muuten maltillisesti, ettei siitä nyt isompaa ongelmaa mahdollisen kantoajan alle kehittyisi.

Muuten koira on ihan normaali, ei siitä mitään näe onko se tiine vai ei. Nyt alkaa mahdollisesti kolmas tiineysviikko ja se aika, kun pahoinvointia vois esiintyä. Tai sitten ei. Ens viikon jälkeen voikin sitten alkaa varailla ultraa...

Kiitävä katastrofi

Täysii risukkoon ja silmä rikki... Keepillä silmässä jälleen sarveiskalvohaava :( Kypärä, suojalasit ja jalkatuetko tolla koiralle pitää hommata, vai pulloon säilöä?! Eilen oli haku kouluttajaksi kurssin eka maastokerta. Meno oli sanotaanko erittäin vauhdikasta seurauksella, että nyt on silmässä haava. En ehkä kestä... Päästiin tänään iltapäivällä Anidentin vastaanotolle, jonne aikaa soittaessa kysyi
apulainen: "Onko tämä koira käynyt ennen?"
Minä: "En muista"
Apulainen: "Katsotaan. Juu, on käynyt vuonna 2010 silmähaavan vuoksi"
Jepjep.
Silmästä ei onneksi löytynyt muuta kun n. 2x7mm haava ja pientä tulehduksen alkua. Tippoja ja tippoja 3h välein, kipulääkettä. Lääkäri oli sama kun 2010, itse en muistanut ollenkaan, mutta hän oli heti "voi ei taasko silmävamma, ja vielä sama silmä!".
Ja vakuutuskattohan on täynnä ja mä olin tilannut seuraavat 3kk ilman eläinlääkärireissuja.

Ja ne treenit, teemana motivaatio ja palkkaustavat. Siikis 1, parkkikselta toinen puoli, vastatuuli keskilinjan suuntaisesti, tai pyöri kyllä välillä miten sattui. Me tosin oltiin vikoja (että alue vähän tallautuisi, muut teki pistoja) ja sillon ei kyllä hirveästi enää tuullut. Otin partiointina (ettei menisi ihan niin lujaa, kun mitä pistoille lähtee). No meni se silti. Ihan kauheeta kaahausta, ekasta figusta juostiin ohi kun oli niin kiire, kiljaisi oikeen lähtiessään (ja juu, ei kivusta). Nappasikin sitten tokan figun jostain kaaaaukaa. Kyllä irtoo! Palattiin hakemaan eka, sillä ei olisi taas malttanut tuoda rullaa (irtikset) minulle asti, vaan palasi rullan kanssa figulle, gröhöm... Kolmannelle olikin sitten vähän pidempi matka, kun oli siellä jossain kakkosen takana eli partioitiin koko alue pienellä siksakilla, Kii kaahasi ees taas edessä risteillen vallan kivasti. Sitten alkoi kunto loppua (sehän on siis vielä melko rapakunnossa ja pulskistunut ihan kiitettävästi nyt jälkitreenien nameista...), mutta nousi se kolmaskin sieltä. Tarkoitus oli testata erilaisia palkkoja, miten ne vaikuttaisivat sen mielentilaan ja rauhoittumiseen maalimiehillä. Märkäruoka ja purkin pohjaan liiskattu maksamakkara katosivat sekunnissa - slurps. Ja vikalla oli tarkoitus verrata miten yksittäisesti syötetyt lihapullat vaikuttaisivat, mutta tyyppi mokas ja antoi kaikki kerralla - slurps, eli se siitä eläinkokeesta. Loppupalkaksi Silakan-nunnutusta. Lelu ei kelpaa, kun ei vaan malta. Mutta edes pieni hetki, sekin riittää. Ja ehkä se siitä pikkuhiljaa. Keepillä oli kivaa.

Lisää saikkua

Helmikuun päivitykset olivat lähes pelkkää sairaskertomusta, ja sama tulee jatkumaan. Maanantaina ilmennyt jalan oireilu ei mennyt ohi, vaan toistui tiistaina vasemmalle jalalle (annoin tarkoituksella mennä ja remuta) , ja aloin miettiä, että ehkä se maanantain mielikuva oikeasta jalasta oli siis väärä, tai sitten vika onkin selässä. Keskiviikkona soitin lääkäriä, ja sain ajan jo heti perjantaiksi Espoon Eläinsairaalaan ortopedi Jan Räihälle.

Polvi ei menoa haitaa, hyvin kestää lumessa rymyymisen.

Hetken aikaa Räihä oli sitä mieltä, että ei hän löydä mitään, mutta kun vasen takajalka oli aivan suoraksi venytetty, meni polvilumpio pois paikoiltaan. :( Otettiin sitten kuvatkin. Polven rakenne on kunnossa, telaura on syvä eikä polvi luksoi normaalisti kuten patellaluksaatiossa jalkaa koukistaessa. Räiha sanoi, että jos nyt veisin sen polvitarkkiin, se saisi nollat, ei sitä kukaan löytäisi normitarkissa. Hetken hän mietti kirjoittaisiko meille lausunnon "trauman aiheuttama", muttei sitä sitten tehnyt, kun polvia ei ole ennen terveiksi tutkittu. Mutta siis tilanne on se, että normistikin Kittyllä nousee molemmat lumpiot melko ylös urassa, kun polvi ojennetaan täysin suoraksi ja nyt vasen polvi on saanut tärskyn, joka on löysyttänyt siteitä (joko sivuttaisia nivelsiteitä tai polvilumpiojännettä) ja sen seurauksena yläasennossa ollessaan (polvi suorana) lumpio pääsee yläkautta pullahtamaan ulos urasta.

Leikkaukseen on useita vaihtoehtoja ja käytiin niitä hyvin seikkaperäisesti läpi. Räihä haluaa nyt yrittää vähiten invasiivisella, jossa kierretään lumpion ympäri ankkurilanka estämään lumpion liike urasta polven sisäsivulle. Tilanteen nähtyään hän päättää kiristääkö myös todennäköisesti venynyttä nivelkapselia. Etuna tässä on, että itse niveleen, siteisin eikä luihin kajota ollenkaan. Muita vaihtoehtoja olisi normaali paltellaluksaation korjaus tapa, jossa ymmärtääkseni pitkää suorasidettä (polvilumpiojänne) siirretään hieman toiseen kohtaan luupalan kanssa. Ja se kaikista suurin, joka muistuttaa ristisideleikkausta (TTA), jossa sääriluuhun sahataan pystysuora uurre ja kammetaan luuta vinoon (ja annetaan sitten luutua se väli kiinni), jolloin polvilumpion suoraside kiristyy.

Kun Keepi kivelle kiipesi.

Helpoimmassa vaihtoehdossa hihnalenkitystä n. 2 viikkoa, jos nivelkapselia kiristetään 4vk. Tuossa vaikeimmassa 6vk, koska siinä on luuhun kajottu ja luun pitää luutua. Lepo ja kuntoutusajat selvinnevät tarkemmin sitten leikkauksen jälkeen. Netistä kun lukee, niin 2-4vk kuulostaa kovin vähäiseltä, monilla toipuminen on vienyt useita kuukausia, jopa vuoden. Ja kestääkö se lanka??? Vähän hirvittää. Mutta lääkäri oli luottavainen, ja hänen mukaan siitä saadaan ihan hyvä kisakoira. Itse taidan kyllä valmistautua henkisesti luopumaan agi- ja pk-urasta. :( Mutta ei vielä heitetä kirvestä kaivoon, katsotaan.

Mistä tärsky sitten on tullut, en tiedä. Syyllinen voi olla Nuka, jonka kanssa ne ovat nyt edellisen sairasloman päättymisen jälkeen remunneet joitain kertoja, koska muuta tärskyä tässä välissä ei tietääkseni ole sattunut. Tai sitten jo ennen kennelyskää, kun kerran Veikkolan hallivuorolla se kyllä kolautti polvensa pk-esteeseen. Mutta mielestäni kolaus oli aika pieni, eikä se reagoinut mitenkään sen jälkeen ja hypittiinkin vissiin vielä. Ja tosiaan siitä on kulunut jo yli kuukausi, mutta levossahan tuossa oltiin. Ja polvi ei luksoidu normilenkeillä, vaan vasta kunnon riehunnassa.

Leikkaukseen asti saa liikuttaa vapaasti, joten nyt käydään pienillä metsälenkeillä ihan normaalisti ja treentaan ne muutamat treenit mitä tässä on (ilman hyppyytyksiä toki), koska sitä ei sitten tiedä millon seuraavan kerran päästään. :( Leikkaus on keskiviikkona 7.3.


Lääkärissä Keepin paino oli 13,75kg, mutta vaaka oli eri, joten sitä nyt ei tiedä onko se lisääntynyt sen vajaa puoli kiloa vai ei. Mutta jo edellisen saikun aikaan keepi selvästi alkoi jo kerätä painoa, joten pitää vähentää ruokaa. Saisi nyt ne juoksut edes osua tähän saikkuun, saas nähdä...

Talven lapsi 3 vee

Onnittelut myös 3-vuotiaille sisaruksille!

Kuukauden tauon jälkeen päästiin Veikkolan hallivuorolle! Sitä ennen käytiin synttärirundeilla metsässä Ärräläisten kanssa, Rii kun juhlistaa synttäreitään vuorostaan huomenna. Ja ennen hallivuoroa tehtiin pihalla pientä ilmaisutreeniä. Eka meni hienosti, hirrrrveellä vauhdilla. Toiselle etsinnälle lähdettäessä keepi kurvaili hetken ja kiljaisi yhtäkkiä ja pomppi oikea takajalka ilmassa kovin surkeena. Mielestäni mitään ei käynyt, törmäystä, liukastumista tms enkä löytänyt tassusta mitään. Hetken perästä se laski jalkaa alas ja kohta olis tohottanut kun ei mitään. Kytkin sen ja lähdettiin poimimaan figu pois piilosta, en uskaltanut päästää sitä enää kaahaamaan. Ja se veti hihnassa kun ei mitään, eikä pihalla nähnyt liikkeessä mitään vikaa. Sisälläkin sitä yritettiin katsoa, välillä näytti että kevensikö, välillä ei. Ja kun ei siitä ottanut mitään tolkkua, kun se oli niin tohkeissaan siitä hallista. Mutta en sitten uskaltanut ottaa mitään rajua, joten keepi ei päässyt suureksi pettymyksekseen aksaamaan :(

Tehtiin seuruuta, oli kyllä aika mainio. Perusasennot oli vähän vinoja tai huonoja. Nyt se muisti istumisen! Yritin ottaa eteentuloja liikkeestä maahanmenon kautta, lyhyellä matkalla ok ja välillä jopa ilman apuja, mutta pidemmällä matkalla alkaa kaartaa sivulle tuloa enteillen. Hirveästi toistoja toistoja toistoja vaatis. Sitten ihan vaan noudon luovutuksia. Siinäkin tuppaa vähän vinoon, mutta on parempi kun eteentulo.

Tehtiin myös Ärräläisten lusikoilla pientä esineilmaisua, mutta tähän ei meinannut maltti riittää sitten millään. Ja liian vähän on vielä vahvistettu yksittäisen esineen ilmaisua, joten sitä pitäisi jatkaa kotona. Sehän jäi kesken sillon, kun tauti paheni.

Tauti taltutettu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen kuume pysyi poissa, Kit yski vielä jonkun verrankin loppuviikosta, mutta viikonloppuna ei enää. Nyt täytyy vain huokaista ja toivoa, että se oli siinä. Tämä viikko vielä käydään ihan vaan puskassa pissalla keepi tiukasti hihnassa, koska muuten se lähtee loikkimaan pitkin hankia. Sitten voisi varovaisesti alkaa lisäillä liikuntaa.

Setä-Nuuski räki vielä koko menneen viikon eli sitkeessä oli yskä. Nyt sekään ei enää yski. Ja Pappakoira välttyi tartunnalta.

"Penulle" kyytiä!

Keepin mielestä elämä on tyyyyylsäääää... ja niin on minunkin, kun ei voi mennä treeneihin, ei kisoihin, ei kavereiden kanssa lenkeille. Yks ilta yritin opettaa keepille eri lelujen nimiä, mutta sillä alkoi nuppi kiehua :D Missä "kana", missä "penu", missä "vihreäpupu". Penun se tietää, maailman paras Ikeasta ostettu koiranpenu. Ja Ikeasta ostetun Pallon. Mutta muiden tunnistus on satunnaista.

Toinen ohjelmanumero tylsyyttä tappamaan oli kelpien nypintä. Juu-u, keepikin kuuluu nypittäviin rotuihin. Sillä tuota päällikarvaa irtoaa edelleen, mutta se ei lähde edes furminatoriin, vaan leijailee ikävästi sinne sun tänne lattioille. Näppärimmin sen saa irti nyppimällä. Ja innostuin sitten hommasta (paremman tekemisen puutteessa) niin, että nypin sen pepun päällä (lantio?) jo 2 vuotta olleet kultaiset vauhtiraidat pois! Alunperin luulin niitä auringon haalistamiksi, mutta kun ne pysyivät talvenkin yli vain vahvistuen, en tiedä mitä ne oikein oli. Nyt niitä ei ole, väärän väriset karvat olivat selvästi yli-ikäistä ja lähtivät näppärästi nyppimällä irti. Saas nähdä tuleeko raidat takaisin.

"Kuka leikkis mun kaa?"

Juuri saamamme tiedon mukaan meidät on valittu mukaan SAGIn alueelliseen valmennustoimintaan ryhmään Training to win Target Team 5. Emme vielä tiedä mitä tämä tarkoittaa, jäämme odottamaan mitä tuleman pitää :D

Tautitakapakkia

Ei auttanut kopkop, ei ollutkaan lievä tauti. Luulin jo maanantaina, että keepi oli taudistaan parantunut, intoa piisasi ja mopo meinasi alkaa ihan keulia, eikä yskinytkään. Setä-Nuuski alkoi yskimisen maanantaina, ja ma-ti yö meni sen kanssa valvoessa. Tuttuun tapaan se räki limat pitkin kämppää ja perässä piti kulkea paperirullan kanssa koko yö. Tiistaina aamulla sitten vähän nukutti, mutta kun ylösnousun aika tuli, ei keepi noussutkaan koristaan :( Se oli aivan vaisu ja ähki.

Onneksi päästiin Vihtivetiin samantien. Siellä todettiin pumppaava hengitys, kohollaan oleva lämpö (40,3°C), lievästi kohollaan olevat leukkarit ja tiivistymää keuhkoissa kauttaaltaan. Koska otus oli kovin veltto, he halusivat ottaa sen päiväksi tiputukseen. Sinne se jäi saamaan nestettä, antibioottia ja kipulääkettä joskus 12 aikaan. 15 kieppeillä tuli soitto, että täällä olis kovin virkeä ja nälkäinen potilas, annetaanko sille ruokaa vai haetko kotiin. Keepi pääsi kotiin syömään, diagnoosina keuhkoputkentulehdus, hoitona lepo, antibiootti ja Rimadyl kuumetta laskemaan. Illalla lämpö nousi uudestaan 39,8°C ja annoin yöllä sille jo Rimadylin, mikä sitten pikkaisen auttoi. Vasta tänään keskiviikkona iltapäivällä lämpö on vihdoin laskenut lähelle normaalia, keepi on jo hieman pirteämpi, mutta silti väsy ja vaisu. Ja aloitti taas uudelleen yskimään, taitaa limat alkaa irrota. Kovasti olen nyt yrittänyt kehua siitä yskimisestä, kun tuntuu, että se ei oikein uskalla yskiä.

Nuka yski vielä toisenkin yön, ja vasta tänään kolmantena päivän on pikkaisen vähentynyt se yskiminen. Rankka tauti. Ja teräsvaari Jasu ei ole onneksi saanut (kopkop) tartuntaa.

Pikkupotilas ja varjeluksensa.

Muistakaa hyvät ihmiset noudattaa niitä suosituksia, karenssi 2 viikkoa oireettomana! Myös ne perheen oireettomat koirat jäävät kisoista ja treeneistä pois. Ja jatkossa minä taidan rokottaa myös kennelyskää vastaan, jos aiotaan kisoissa aktiivisesti kulkea. Setille tautia ei tullut 9 vuoteen, mutta pääasiassa ei hirveästi kisoissa kuljettukaan, niin en älynnyt koko asiaa.

Painoa oli 13,3kg. Luulin, että kääpiö painaisi vaan 12 kg kieppeillä, kun on ollut taas niin hoikassa kunnossa, lihotuskuurilla tosin. Mutta ehkä se on muuten saaanut sitä massaa itseensä.

Voihan räkä ...

... sanoi keepi, kun koko yön yski. Keepiin iski kennelyskä, tai mikä lie röhä. Torstaiaamuna ulos pakkaseen mennessä kuului muutama hörähdys, iltapäivällä pari lisää. Sitten to-pe yö meni köhiessä limaa. Mutta onneksi keepi on fiksu, se makasi sängyn vieren korissaan ja yski limat korin reunan yli sen eteen levitetylle sanomalehdelle, eikä sotkenut joka paikkaa. Aikoinaan kun setäkoirilla oli kennelyskä reilu 9v sitten, ne yskivät sitä limaa mihin sattuivat ja mahdollisimman laajalle. Ja tietenkin öisin, niin että yö kului paperirullan kanssa perässä kipitellen. Mutta ei keepi, se hoiti homman fiksusti, vaikka toki siinä jäi yöunet vähiin silti. Perjantaina kuului enää muutama satunnainen yskäisy, viimeyönä ei yhtään eikä tänäänkään paria enempää. Oli onneksi (kopkop) varsin lieva tauti. Mutta sen seurauksena tälle päivälle suunnitellut tottistreenit ja huomiset aksakisat jäi väliin. :( Ja 2vk karenssi treeneistä. Keepillä alkaa kyllä nyt jo mopo keulia. Ollaan ehditty treenata (jäljen) esineilmaisu kuntoon, seuraavaksi voisi siirtyä noudon luovutukseen tai eteen tuloon...

Täytyy vaan toivoa, että setäeläimet säästyvät taudilta. Pappakoira täytti juuri 13vee enkä soisi sille mitään pöpöjä, vaikka se hyvässä kunnossa onkin. Itsellä kyllä tuli kurkku kipeeksi ja limaiseksi, onkohan sekin kennelyskää?

Sairaslomaa

Tänään käytiin Nummelan uudessa eläinlääkärissä Vihtivet:ssä. Kit on vingahdellut satunnaisesti ja epämääräisesti jonkun tietyn liikkeen seurauksena, mutta muuten se on ollut ihan normaali, juoksee ja pomppii hangessa. Joku asento, kosketus tms kuitenkin aiheuttaa kipua ja se ulahtaa. Pari kertaa tämä on tapahtunut korvantauksiin koskettaessa, esim silitykset tai pannan päästä otto, pari kertaa sen ottaessa lattialta lelua suuhun, pari kertaa sen liikahtaessa jaloillaan ihan normaalisti, pari kertaa makuulla sen tekemättä sen kummemmin yhtään mitään. Perin kummallista. Noista kosketus ja pannan poisoton aiheuttamista vingahduksista paikallistin ongelmaa korvaan, sisä- tai takaosiin. Tutkin korvat, kaulan, suun kaikki, mutta en itse löytänyt tunnustelemalla mitään kipukohtaa. Suussakaan ei näy mitään, ellei sitten syvemmällä nielussa, sehän söi niitä halkoja tuossa taannoin.

Lääkäri kuitenkin paikallisti kivun kaularangan alueelle. Kit vikisi kun päätä taivutettiin oikealle. Onko se ongelma sitten vasemmalla vai oikealla, jäi vielä minulle epäselväksi. Hoitona olisi viikon kipulääkekuuri ja 2 vk hihnalenkkiä, sitten kolmannella saa lisätä liikuntaa ja neljännellä jo normaali meno. Hoitoon ei vaikuttaisi röntgenkuvien tulos, mutta halusin kuvat kuitenkin nyt, niin tietäisi sitten, jos ei hoito auta, että luissa vika ei ole ja alettaisi suoraan hakea syytä magneettikuvilla tms. Röntgenissä ei näkynyt mitään, lääkäri tutkii ne paremmalla ajalla uudelleen ja soittaa vielä. Nyt oletuksena on traumaperäinen mahdollinen pehmytkudosvaurio. Ai Kittykö muka törmäillyt? Mutta en silti osaa sanoa mistä, miten ja millon se tarkalleen olisi tullut.

Ajattelin viedä sen myös fysioterapeutille. Kunhan lääkäri soittaa, pitää kysyä, että mikä on paras ajankohta, nyt heti, vai esim vasta kipulääkekuurin jälkeen.

Harmillista. Täytyy vaan toivoa, että kyse on pienestä venähdyksestä/revähdyksestä, joka paranee levolla. Nyt jää agit ja kaikki muukin treenaaminen sitten ties kuinka pitkäksi aikaa. Juoksuja ei siis ole vielä näkynyt, ne varmaan alkaa meidän tuurilla sitten tämän sairasloman jälkeen. Tosin aluperinhän itse niitä sinne toivoinkin... Nyt aloitetaan siis treenitauko, ja lepoloma.

Ja lisätään vielä se paino, 11.8 kg! Nythän sitä pitää alkaa vuorostaan lihottamaan! Vaan eiköhän se massoittuminen hoidu osittain tämän hihnalenkityksen aikana itsestäänkin.

Pikku-Kitty sairastaa

Eilen olin koko päivän vss-koirakoiden harjoituksessa Riihimäellä, ja kun sieltä kotiuduin, nappasin vaan koirat ja lähdettiin metsään. En huomannut mitään erikoista. Kotiin tultua Kit oli vähän vaisu, eikä alkanutkaan syödä puruluuta, jotka koirille annoin. Menin ihmettelemään, niin huomasin, että olkkarin karvalankamatto oli laatoitettu useammasta kohdasta aamuruoilla. Ja sitä ruokaa löytyi myös kahdelta koiran pediltäkin. Vaisusta olemuksesta vedin johtopäätöksen, että ruoat olivat Kittyn eikä Jasun. Sitten alkoi tulla lisää oksennusta: heinää ja vaahtoa. Tarjosin piimää, ei kelvannut. Kokeeksi annetut pari kuivaa nappulaa se söi. Kohta sitten juodut vedet kera nappuloiden tuli ulos. Vettä se sentään kävi välillä juomassa, mitä ei taas yleensä juurikaan tee.

Iltapissalla se söi tapansa mukaan heinää, ja kohta tuli heinätkin ulos vaahdon keran. Kun illalla 23 aikaan näytti, että vesikään ei pysy sisällä, soitin Vihdin päivystävälle aikomuksenani kysyä kuinka kauan tuommoista vaan seurataan. Mutta koska päivystäjä oli Nummelassa, lupasi hän poiketa nesteyttämässä potilaan. Kit sai niskaan nestettä ja vielä oksennuksenestopiikin. Näillä eväillä aloitimme levottoman yön, potilas oli kovin kipeä. Ressuparka.

Aamulla se oksensi yöpissalla syömänsä heinät, ja vähän myöhemmin aamupissalla syödyn heinänkorren. Lisäksi aamulla tuli hieman veristä vesiripulia, joten päätin lähteä viemään sen Mevettiin, jotta voisi sulkea pois suolitukoksen.

Tunnustelemalla vatsassa ei tuntunut mitään, vähän lotinoita. Leukosyytit oli hieman koholla, mutta ei mitään massiiviseen tulehdukseen ja isoon vierasesineeseen viittaavaa. Röntgenissä näkyi paksusuolessa kaasua, joka saattaisi johtua suolen aiemmassa kohdassa olevasta tukoksesta. Jotain ehkä massalta näyttävää siellä saattoi olla, joten saimme varmuuden vuoksi parafiiniöljyä, jonka pitäisi pistää liikkeelle pehmeän massan. Saatiin myös uudet nesteet niskanahkaan, sekä oksennuksenestopiikki. Ja kotiinviemisinä Kaopectiä masun ja suoliston ärsytyksen hoitoon.

Potilas on kovin vaisu ja kipeä, mutta mitään uutta ei ole tullut ulos.

Kaikki lääkärit sitä kovasti kehuivat miten ihana se on, reipas ja niin suloinen ja kaunis ihana pää. Onhan se. Varsinkin kun on kovin reppana ja korvat lörpöttää vaakatasossa kuin Yodalla. Painoa oli 12,5kg (sama vaaka näytti maaliskuun lonkkakuvissa 14,1 kg!), että on se vähän hoikistunut. Toivottavasti ei nyt tämän taudin myötä kuihdu ihan olemattomiin.

Kysyin myös sen omituisesta törröttävästä kylkiluusta, jonka itse olen tulkinnut viimeisen kylkiluun kääntyneeksi pääksi. Ja näin onkin, ja on ihan "normaalia". Selkärankakin näytti kuulemma normaalilta siltä osin mitä sitä kuvaan osui.

Päivitys 15.11.
Nyt näyttää jo paremmalta. Otus on selvästi pirteämpi ja söisi jo vaikka mitä ja kuinkapaljon vaan. Ulkonakin olisi pitänyt jo heittää frisbeetä. Hyvähyvä. Parafiiniöljy alkaa "vuotaa" takapäästä ulos, ei niin hyvä, yyyh. Mutta mitään tukosta eikä muutakaan tuhdimpaa sieltä ole vielä ulos tullut. Eiköhän tää ollut ihan mahapöpö.

Harmittaa, kun jäi eiliset hakutreenit väliin ja tänään Veikkolan hallin aksat. Mutta jos se tuosta tuota vauhtia tokenee, niin eiköhän se jo keskiviikkona jaksa aksailla.

Päivitys 17.11.
Pitkä ja rankka tauti on ollut. Tänään vasta sai ekaa kerta ihan vähän omia nappuloita mössöksi liotettuna, sekä kauralimaa, kanaa ja raejuustoa. Eilen oli vielä ihan vesiripulilla, tänään jo aavistus parempaan päin. Koira itse on ollut maanantaista lähtien pirteä, eilen oli jo hihnalenkilläkin mukana. Mutta enpä lähde sitä aksaan viemään, kun ei ole vielä edes kunnolla syönyt. Tai siis toki olisi, mutta ei ole saanut, kun varovasti olen vastaa ruokaa lisäillyt. Mitään tukosta sieltä ei siis tullut ulos, joten ihan vaan raju vatsatautipöpö se oli. Tai sitten se on syönyt jotain mistä sai taudin.

Putkeen vai puomille?

Eilisissä agitreeneissä tuuraajana oli Nadja, kiitos! Olipa taas opettavaista. Jälleen yksi uusi asia harjoiteltavien listaan: koiran pitää osata erotella esteitä oma-alotteisesti. Eli erottaa esim putkeen tai puomille ohjaavat suulliset käskyt toisistaan. Meillä "putki" tai "kiipee". Olipas vaikeeta, Huwwu-Siwwi säntäsi putkeen kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan.


Ensin tehtiin kuvan mukaisesti hypyt 4, 6, 8, 10 takaakiertoina. Toisessa harjoituksessa ko hypyt hypättiin toiseen suuntaan eli edestä päin ja koiran piti tehdä mahd. lyhyt kaarros siivekkeen ympäri. Meillä rimat oli pääsääntöisesti 55cm:ssä ja kohtalaisen hyvin meni. Kerran tuli yhdessä takaakierrossa ali, ja jokusen kerran joku rima tippui.

Kuvio 7-8-9 oli se ylitsepääsemättömän vaikea, kummalla tavalla tahansa. Vaikka kouluttaja seisoi putken suulla (5), niin Kit ryntäsi sinne, tai sitten toiseen päähän, vaikka piti mennä puomille. Sitten otettiin ihan pelkkää puomia, niin että koira aseteltiin melkein ylösmenoon > Kit meni metrin, hyppäsi alas ja putkeen... jep. Lopulta onnistui pelkkä puomi, sitten esteen kanssa. Kun jäin seisomaan hyvin eleettömästi 8:n eteen ja pelkällä suullisella käskyllä ilman kättä ja omaa liikettä, Kit lopulta alkoi mennä puomia ja sai superpalkkaa. Kovasti siis vaatii harjoitusta, sekä ohjaajalta ei yhtään ylimääräistä hosumista.

Tänään käytiin Anidentissä silmäkontrollissa, terve on! Illalla siis raunioille.

Hälyleirillä 27.-29.8.

Silmän sarveiskalvohaavasta huolimatta lähdimme perjantaina ESPYn hälyleirille Inkooseen. Olin tosin ilmoittanut, että ainakaan perjantain Kit ei treenaa. Perjantain ohjelmassa olikin hälytreenin tyyppiset treenit hälykoirille, jossa itse toimin kartturina kahdellekin koirakolle, ja treenien päätteeksi iltapimeässä Kit olisi saanut pienen etsinnän, jos olisi ollut työkunnossa. Ei siis suurta menetystä.

Lauantain ohjelmassa oli 7 tunnin ja n. 15km:n patikointi, suunnistamista ja rastitehtäviä. Meidän ryhmässä oli 4 henkeä ja 5 koiraa, jotka tulivat toimeen loistavasti. Otin Kitin mukaan, koska en uskonut lenkkeilyn haittaavan silmää, vaikka se toki kaahasikin "satalasissa". Retkeilyn ajan koirat saivat olla vapaana suurimman osan matkasta. Alkutaipale sujui melkoisen vauhdikkaissa merkeissä ja lyhyillä tauoillamme koirat riekkuivat ja leikkivät keskenään, mutta 3. rastin jälkeen ne alkoivat selvästi käyttää tauot hyväksi lepäilyn merkeissä.

3. rasti oli ainoa missä koirat pääsivät varsinaisesti osallistumaan tehtävään, eli esine-etsintää. Kittykin löysi 2 esinettä, tosin hieman vahingossa, mutta löysi ja tiesi mitä niillä tehdä, eli toi minulle. 3. rastin jälkeen siirryttiin pieni matka autossa, tarkoituksena harjoitella tiukkaan pakattuna matkustamista. Kitty oli takakontissa 3:n muun koiran kanssa, ja hyvin sujui.

Viimeisen rastin jälkeen majoitukseen talsiessamme yritimme etsiä perjantain treeneistä tien varren rinteeseen jäänyttä lippistä. Kittyäkin lähettelin etsimään, mutta lopulta kukaan ei lippistä löytänyt. Vähän on vielä kesken meidän esine-etsintätreenauksen aloittaminen. Siinäkin pitäisi ryhdistäytyä.

Sunnuntain ohjelmassa oli rakennus- ja pihapiirietsintää, kun vesistöetsintä ei tällä kertaa toteutunutkaan. Ensin yhdessä paikassa kaksi kierrosta: ensin aitta ja navetta, sitten kellari ja kaksikerroksinen aitta. Kit oli aivan loistava, se työstää hienosti ja ratkaisee itse, jos vaan muistan pysyä hiljaa. Lounaan jälkeen tehtiin vielä majapaikassa pihapiirietsintä. Tällä kertaa en tiennyt missä maalimiehet oli, ja yhdessä välissä tuli hetkeksi pieni epäilys "entä jos se meni kiireessä ohi"... mutta ei, se oli taas aivan superloistava.

Illan hakutreenien rasitus jätettiin kuitenkin väliin, parantukoon silmä nyt kunnolla. En enää huomannut haavaa, kun katsoin lampulla. Pupilli on iso musta, kun tipat sen laajentavat, joten vaikea sanoa kunnolla miten paraneminen on edennyt. Mutta eiköhän se ole aika hyvässä kunnossa jo!

Välistävetoa ja serpentiiniä

Ei olisi kannattanut laittaa otsikkoon eilen tuota silmää, tänään Kitty joutui ensimmäiselle eläinlääkärikeikalleen, kun silmässä on haava :( Jotenkin ihmeesti huomasin sen aamulla tassujen kuivauksen yhteydessä. Suhteellisen keskellä silmää kulkee pystysuoraan ellän mukaan n. 3x5mm mittainen haava sarveiskalvossa. Vähän väliä sillä on silmässä karvoja ja roskaa, eilen kaivelin sieltä agitreenien jälkeen hiekanmuruja. En edes treeneissä ajatellut asiaa, mutta se törmäsi putkeen, ja roikotti hetken juurikin oikeanpuoleista korvaa, joten jos ei siinä tullut haava, niin varmaan ainakin sitä hiekkaa silmään. Onneksi Anidentin lääkäri suostui ottamaan meidät vuoronsa päätteeksi. Nyt on tipat ja viikko sairaslomaa (paino 13,5kg). Jää väliin illan rauniot sekä viikonlopun hälyleiri. :( Pieni on pipi.

Mutta agitreenit. Juhaa tuurasi Era ja meillä oli ohjelmassa edellisellä ryhmällä ollut välistäveto-serpentiiniharjoitus. Olipahan säätöä! Kit toimii tosi hyvin, mutta kun se vaan on niin älyttömän nopea, en ehdi tehdä kaikkia liikkeitä ajoissa. Muutaman esteen jälkeen pakka aina hajosi, kun olin auttamattomasti myöhässä. Sylikäännös 6:lle esteiden 5-6 välissä ei toiminut, Kit meni joko väärään suuntaan esteen 6 jälkeen tai teki voltin ennen kutosta. Se kävi ihan kuumana, huusi ja haukkui mennessään. Rimat oli jossain ehkä 45-50cm:ssä. Käytiin vielä treenin jälkeen rataharkkavuoroa odotellessa uudelleen kokeilemassa ja meni jo paremmin. Tehtiin vähän kuivaharjoitusta sylkkärille, niin nyt se toimi radallakin hienosti.


Ratana oli pieni harjoitus, joka keskittyi 2-esteen eri ohjaustapoihin. Otin ensin twist-tyyppisesti eli heitin putkesta kauempana olevan 2-esteen siivekkeen takaa "kierrä"-käskyllä. Toisella tavalla tein sylkkärillä putkenpuoleisen siivekkeen ympäri ja sekin toimi tosi hyvin, kun itsellä ei ollut kiire mihinkään sylkkäriä tehdessä, toisin kun välistävetotreenissä. Muut osiot meni hienosti, tai siis koko rata meni hienosti.

Pitää treenata paljon rimojen nostamista. Mm. takaakierroissa, joissa koira tulee kuolleessa kulmassa, voi aluksi helpottaa laskemalla sitä nurkkaa mistä koira tulee, jos ei meinaa nähdä rimaa. Hyppytreeniä pitäisi tehdä, pitäisi pitäisi. Kovasti Era kehui pientä hullua, mutta muistutti, että kivaa pitää olla, paljon pitää palkata ja kehua, jos joutuu toistelemaan. Eikä saa tehdä liikaa epäonnistumisia (liian vaikeita), vaan sitten pitää helpottaa. Tämän kun oikeasti muistaisi. Se kun on niin hullu, että monesti ajattelee sen palkkaavan itse itseään hulluudellaan. Ja luulen silti, että se niin tekeekin ;D

Otettiin itsenäisesti myös kontakteja (A ja puomi), ne meni nyt paljon paremmin ja vauhdikkaammin kun viimeksi. Kepit vähän tökkii. Aloitus miten sattuu ja välillä tuli pois kesken kaiken. Se vaan ei keskity ja malta, osaa se kyllä. Eli paljon pitäisi tehdä kasaamisharjoituksia. Pitää rakentaa pihalle hyppysuora. Pitää, paljon asioita pitäisi, mutta tarvitsisin vuorokauteen lisää tunteja!

Rii... rii... rrrripaskaa

Hmm... oli omituinen haju eilen, kun kotiin tullessa avasin oven. Kiersin kämpän ihmettelemässä mikä mätänee jossain, en löytänyt lähdettä. Kunnes menin päästämään Kittyn vaatehuoneyksiöstään ulos... siellä oli lattia ja fleecepeitto kuorrutettu ruskeella haisevalla. Oli siellä yks kellertävä iso lammikkokin. Ja koko koira hais ihan sille ittelleen. Oli raukalla ollut maha vähän sekaisin. Pesin sitten iltalenkin jälkeen lattianpesun lisäksi koko koiran, nyt siitä irtoo karvaa.

Iltalenkillä se oli ihan normaali ylipirteä sinko, joka kaahasi kaahaamasta päästyään. Pari lirua löysää se teki lenkilläkin, mutta illalla kotona eikä iltapissalla tehnyt enää mitään. Inupektiä sille annoin, ja yöllä se oli sitten jatkanut yksiönsä somistusta, enkä mä ollut kuullut mitään. Vähän kiinteempää oli aamulla, ja Inupektiä meni taas, saas nähdä mikä ylläri siellä työpäivän jälkeen odottaa. Tää olikin eka kerta, kun Kittyllä on kunnolla maha sekaisin. Mun mielestä se ei ole syönyt mitään omituista, mistä lie napannut, toivottavasti ei ole tarttuvaa, ettei karvasedät olis sit tänään kuorruttaneet olkkarin villakarvamattoa...

Ekalla siskoksista on nyt sitten juoksut alkaneet, yyyh. Toivottavasti ei vielä tulis Kittylle - tai oikeestan mielummin nyt kun jouluna, kun pitäisi kaikkien koirien kyetä olemaan saman katon alla. Tai mielummin ei ollenkaan... Pojat olisi tarkoitus heivata vanhemilleni pahimmaksi aikaa, ellei joku halua yhtä pientä Silakkaa juoksukylään. Enivan?

Lueskelen toisten pentujen blogeista kuinka he ovat treenanneet sitä sun tätä sun tota ja me ei nykyään tehdä enää mitään... laiskuus.. nolottaa.

Paukkuja ja rullia

Eilen taas ammuttiin Oittaalla. Kit veti ja vikisi ihan hulluna, kun lähestyttiin raunioita tietäpitkin kävellen. Että ei ainakaan paikka ole alkanut ahdistaa, päin vastoin. Ensin leikittiin, ja tosi hyvällä vietillä se leikki. Sitten lopetin leikin ja avustaja lähti kävelemään alas rauniolle, jolloin Kit jäi tuijottamaan perään. Pyysin sen luokse ja annoin namia, mutta se heti taas halusi vaan palata hihnan mitan päähän katsomaan avustajan perään. Se istahti ja jäi tuijottamaan. Laukauksissa pysyi muuten hievahtamatta, mutta aavistuksen venytti istumista ja nosti päätä, ei muuta. Tuijotti raunioille niin kauan kunnes näki avustajan palaavaan ja alkoi heiluttaa häntää. Vähän ennen avustajan saapumista meidän luo Kit nousi ylös, ja kun aloin kaivaa "kissanruoka"purkkia se tuli odottamaan ruokaa, söi sen suurella innolla ja sitten olisi mennyt tervehtimään avustajan. Leikkiin se ei hirveän suurella innolla lähtenyt, kun oli kokoajan menossa johonkin muuhun suuntaan, mutta kyllä se vähän leikki. Ei sille ampumisesta ainakaan mielestäni jäänyt mitään mieltä painamaan.

Paukkujen jälkeen otettiin vähän rullatreeniä ja se meni nyt aavistuksen paremmin kun edellisellä kerralla, mutta jotenkin Kit kiemurteli ne uudet ohuet kaasuletkut aina roikkumaan toisesta päästä ja mukelteli niitä, ja välillä ne sitten tippuikin. Mutta ehkä aavistuksen vähemmän sitä mm:llä sähläämistä. Käytiin vielä myöhemmin vanhemmillani, ja otin sisällä äidin kanssa pari lyhyttä ja siellä Kit ei mielistellyt yhtään, vaan haki rullat tosi hienosti.

Oittaalla käytiin treenausten jälkeen metsälenkillä. Kit juoksi kuin hullu heikkopäinen ja kävi purossa kahlaamassa ja muuta yhtä sekopäistä. Yhdessä vaiheessa se yhtäkkiä alkoi köpöttää hissukseen ja häntä alhaalla ihan halvaantuneena ja ihmettelin jo mitä oikeen oli käynyt, kun en ollut huomannut mitään. Se kääntyi katsomaan takapäätään ja päätin kokeilla anaaleja, ja sieltähän turskahti ruskeeta töhnää. Ja sen jälkeen meno jatkui taas kahjopäisenä. Pitää siis välillä muistaa kokeilla niitä anaaleja, vaikkei ne näyttäis vaivaavankaan.