Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Agi-SM:ssä ja jälkeä ja tokoa

Jos pitkästä aikaa jotain kuulumisia.


JÄLKI
Huhtikuussa erehdyttiin lupautumaan kaverille seuraksi peltojäljelle ja siitä se sitten lähti! Toukokuussa oli pakko pitää taukoa omistajan pahan siitepölyallergian takia, mutta kesäkuussa jatkettiin. Tai nurtsilla ollaan tehty, ihan perus yksinkertaista suoraa vielä. Kuulemma kun suora menee, menee ne kulmatkin sitten. Katsotaan miten käy. Toki kokeilin kulmia, ja tekihän ne ihan hienosti, mutta huomasi, että kun kulmat jätti namitta ja niitä oli muutama kerta tehty, niin alkoi suorallakin tyhjillä se pää heilua ja etsiä kulmaa. Eli vahvistetaan nyt ensin sitä suoraa.

Mutta on kuulkaas niin paljon helpompaa aloittaa jälki 5-vuotiaan kuin pähkähullun pennun kanssa. My oli tehnyt ennen tätä kevättä 3 kpl n. 10 m jälkeä vuonna 2014. En ollut halunnut vahvistaa sen muutenkin voimakasta maavainuisuutta, kun siitä piti tulla hakukoira. Mutta kun sillä on luonnostaan todella voimakas maavainu ja se on ihan ilmiömäinen jäljestäjä. Ja kun 5-vuotiaalla koiralla alkaa jo olla sitä malttia, ja siltä voi sitä myös vaatia. Siinä sivussa toki Kittykin on palannut perusteisiin ja palautellaan se tarkkuus monen vuoden metsäjäljillä rallattelujen jälkeen. Kittyhän on aikoinaan tehnyt jonkun verran pohjia nurtsilla/pellolla. Molemmat koirat on pysyneet kivan tarkkoina, vaikka nameja on vähennetty. Välillä meinaa vietti viedä ja alkaa hötkyäminen, kun on liian kivaa. Menevät kyllä edelleen joka askeleen, mutta näkee, että mielentila on "kiire, kiire" ja häntä alkaa heilua, liian letkeetä menoa siis. Mytä pystyy tästä huomauttamaan, ja se monesti auttaa. Kittyn kanssa huomautuksissa on muistettava olla paljon varovaisempi. Tavoitteena molemmilla FH-kokeet ens vuonna, whoop! Jos vaan jaksan potkia itseäni treenaamaan...


TOKO
Tokoa on treenattu kesällä paljon, paitsi nyt näillä infernohelteillä, kun ohjaaja ei kestä. Liikkuroituja kisanomaisiakin treenejä on päästy jokunen tekemään. Hirveästi on vielä kesken, mutta paljon on edistyttykin. EVL:ssä on vaan niin paljon ylläpidettävää, että kun kesä on käytetty kiertohässäkän, tyhjä+ruudun ja ohjatun erottelussa etenkin merkkihäiriöissä ja liikkuroituna, on väkisin jäänyt moni asia taka-alalle. Kaukot on rikki molemmilla, luoksarin stoppi valuu, tunnarikin hajosi. Mutta kyllä olisi vielä syksyllä tavoite päästä korkkaamaan EVL, ja toki ykköstulos tavoitteena. Keskeneräisellä en viitsi mennä kokeilemaan.



AGILITY
Myn kanssa korkattiin SM-kisat! Päästiin Vekoran maxi-joukkueeseen ja alun räpellyksen jälkeen tehtiin ihan kohtalainen ratakin, yksi virhe koiralle (törkeä loikka puomilta) ja yksi ohjaajalle (ihan väärä käsky putkella). Mutta tulos! Olin tyytyväinen, ja tuli hirveä kisahinku. Mutta sitten nämä helteet hillitsivät hinkua, en vaan kykene. Että sit joskus syksyllä kun viilenee. Sm:ien jälkeen aksa on ollut kesätauolla, eikä olla tehty sen suhteen mitään omatoimisestikaan.


MUUT
Pikkaisen on tehty nose workia kotona sisällä. Muutoin koirat on olleet kuin ellun kanat. Viileämmillä keleillä käytiin pitkiä metsälenkkejä uimisineen ja kamera kulki mukana. Nyt helteillä ohjaaja ei jaksa liikkua mihinkään, vedet on täynnä sinilevää ja levättömät metsälammet liian kaukana, että jaksaisin näillä keleillä kävellä sinne järkevään aikaan. Yötä myöten ei kovin pitkiä lenkkejä voi tehdä, kun töihinkin pitäisi mennä ja aamuyön lenkkeily ei vaan ole minua varten. Kertakaikkiaan ärsyttävä kesä. Kelpiet kyllä tykkää.



tiistai 6. joulukuuta 2016

Rallya ja Kitkaa

Paljon on taas vettä virrannut Huhmarin joessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Talvikin oli - ja meni, ja uusikin taas jo tuli - ja meni. Kuvia on tullut otettua jonkun verran, kun sain vihdoin ostettua uuden objektiivin. Bloggeri vaan tuntuu suttaavan kuvat, joten klikatkaa isommiksi.


Ollaan lähinnä treenattu, ja sitäkin aika laiskasti. Kisaaminen on ollut aika minimalistista lajissa kuin lajissa. Myn kanssa on tehty pääasiassa aksaa, lisäksi tokoa. Aiemmin syksyllä myös vähän hakua/ilmaisuja ja rallytokoa. Kittyn kanssa treenattiin syksyllä raunioita, tokoa ja rallytokoa, yksi haastava jälkikin ajettiin mielenvirkistykseksi. Sittemmin talven tullen lajiksi on karsiutunut pelkkä toko.

My on kisannut kahdet kolmosten agikisat. 25.9. KKK:lla (hyl, hyl, 12.92) Eka tulos kolmosista hei! Minun mielestä vaan 5:nen, mutta eipä tuolla nyt ole väliä. 3.12. Lohjalla saaliina oli hyl, 5, hyl. Vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta (kerpele!), muuten olis ollut nollarata! Myös hyllyradat oli pientä lipsahdusta lukuunottamatta tosi hyviä. Tuomarina Suomalaisen Jari, kivat ja tilavat radat, sopivat meille, vaikka haastavia irtoamisia ja paljon juoksemista olikin. Tuo 5-rata tuli videollekin, olkaa hyvä.


Lisäksi syksyn aikana tuli korkattua uusi laji: käytiin molempien kanssa rallytokokisoissa 20.11., kun oma seura sellaiset järjesti. Pieniä tyhmiä virheitä (sekä ohjaajan että koiran), Kittylle 89p ja Mylle 86p. Seuraavia kisoja ei ole suunnitteilla. Nyt keskitytään taas fiksaamaan rallytokon myötä levähtäneet seuraamiset kuosiin ja silleen...



Haaveilen, josko seuraavaksi sitten tokokokeeseen. Myn kanssa kun vähän tsemppaisi, niin pian sen kanssa voisi avoimeen mennä, mutta tuskinpa enää tänä vuonna. Kittyn evl-korkkaus siirtynee pitkälle kevääseen/kesään, mutta vielä se siintää mielessä, vaikka uusien evl-liikkeiden treenaaminen onkin aika rankkaa juoksuttamista. Siksipä tuosta rallysta jo Kittylle meinasin korvaavaa lajia.


Kittyn kanssa käytiin 9.10. yrittämässä toiseen kertaan raunioloppukokeen läpäisyä, mutta ei onnistunut tälläkään kerralla. Kitty ei saanut viidennestä maalimiehestä mitään hajua, joten se jäi meiltä löytämättä. Sen sijaan oltiin mukana Espoon joukkueessa voittamassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Porvoon välinen raunioiden Kaupunkiottelu 30.10., joka kisattiin Vantaan radalla Korsossa. Mielenkiintoinen kisa, joka käytiin sovelletuilla SPKL:n pera B säännöillä.

Kaupunkiottelussa Vantaalla

Kittyn poika Myn veli Kitka oli meillä lähes koko marraskuun hoidossa ja muutti reilu viikko sitten uuteen kotiin Vaasaan. Kitka tuntuu sopeutuneen uuteen laumaansa hyvin, toivottavasti saa sieltä hyvän loppuelämän kodin. Kitka on hauska, iloinen ja kiltti poika, joka omaa hirveän hyvän harrastuspotentiaalin. Ja valtavan söpökin se on. Toivotaan Kitkalle mukavaa uutta elämää ja paljon hyviä harrastuspäiviä!


Sisko ja sen veli, veljekset kuin ilvekset



torstai 16. kesäkuuta 2016

Retki pohjoiseen ja hyllyjen keräilyä


Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.



My ja irtorulla

Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.

Musta liitää! Kuva Reima Mukkala

Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.


Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.

 Kaunispäällä 11.6.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Laiskaa

Yhden käden sormilla on laskettavissa Kittyn treenit, My on sentään tehnyt vähän enemmän, mutta laiskaa on ollut senkin kanssa. Ympäristökasvatus on tainnut jäädä aika minimiiin... mutkun se on niin reipas! Kittyn reisirevähdys alkoi oireilla uudelleen toukokuun puolivälissä, joten sen treenit on ollut ihan jäissä. Tai ei se revähdys ole reidessä vaan gastrocnemius-lihaksen (pohjelihas) kiinnityskohdassa, mutta siis reiden sisäpuolella. My on siis tuurannut Kittyä pk-hakutreeneissä, pelastuskoirien sunnuntairyhmässä ja hälyleirilläkin toukokuun lopussa Imatran ja Lappeenrannan raunioilla.

Korvista näkee, kun on hajulla. Lappeenrannan raunioilla 24.5.

Myn osalta haku (ja rauniot) on ollut ihan omaehtoista hajujen bongausta - "tuulireagointia" ja se on tosi hyvä siinä, ihan mieletön! Nyt on sitten kolme kertaa tehty metsässä hajun hakua, siitä kohti keskilinjaa palaamista ja lähetystä "pistolle". Eka kerta (13vk iässä) meni ihan hakiessa, kun maasto oli vähän vaikea eikä pentu muistanut enää 2m jälkeen mitä se oli äsken haistanut. Toinen kerta nyt sunnuntaina meni jo selvästi paremmin, yksi ihan hyvä "pistokin" sieltä löytyi. Ja tänään tehtiin jo tallatulla alueella (aiemmin ollut puhtaita), tuuli oli tosi hyvä, joten saatiin 3 hienoa pistoa. Vikalla ei olisi edes tarvinnut hakea hajua, kun oli jo niin lähdössä, mutta haettiin kuitenkin. Lähetyspaikalla pentu alkoi tempoa ja kiljua, jep jep. Into on kova ja se vaan on niin supertaitava!

 Nuka on pari kertaa melkein vahingossa erehtynyt jo leikkimään pennun kanssa...

Viikonloppuna Kitty vihdoin pääsi taas vähän treenaamisen makuun! Perjantaina hälyryhmän puolikkaissa tehtiin taajamaetsintää kytkettynä, lauantaina tein sille pihalle nutrsijäljen teemalla kulmat, hienosti meni! Lisäksi vähän pihatokoa, hän oli aika onnessaan :D Ja hyvin teki, ainoastaan tunnari aiheutti harmaita hiuksia, äh. Hakutreeneihin se ei vielä pääse, vaikka reisi tuntuukin nyt olevan kunnossa (ei turvotusta eikä oireilua enää pariin viikkoon). Tällä viikolla meillä olisi ollut PEOn pelastuskoiraohjaajan peruskurssi Kuopion Pelastusopistolla, mutta jouduin perumaan sen tuon reisiepisodin takia. Harmittaa. :(

Muuten Kittyn kanssa on keskitytty lähinnä rauhalliseen kunnonkohotukseen lenkeillen ja niitä pikkuhiljaa pidentäen, nyt se pääsee jo juoksemaan irtikin, tosin ilman koirakavereita vielä. Viime viikolla helteiden myötä se on päässyt uimaankin, lähes joka päivä lenkin yhteydessä n. 10min pulikointia. Pitäisi kuskata katras sellaiselle rannalle, että pääsisi pikkuhiljaa totuttamaan Mytäkin uimiseen. My on käynyt lenkkeilemässä vähän Veikkolan puskissa ja pari kertaa kaahailemassa Nummelan lentokentällä. Siellä se on keskittynyt mallioppimisen kautta etsimään pupun papanoita.

Kitty (ja Nuka) kävi toukokuun lopulla tutun eläinlääkärin akupunktiotestieläimenä, ja sai laseria siihen reiteensä. Lisäksi käytiin viime viikolla fyssarilla, mitään ihmeempiä jumeja ei hihnalenkityksestä huolimatta löytynyt ja syvät lihaksetkin oli yllättävän hyvässä kunnossa, vaikkei synnytyksestä vielä ole kovinkaan paljoa aikaa mennyt.

My 3,5kk on kohta Äitikoiran korkuinen! 6.6.

 Eka yhteiskuva. Helpottaisi kummasti jos opettaisi pennulle a) istumisen ja b) paikallaolon.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kauden päätös

Virallisen maasto/rauniokauden päätös siis. Päätettiin siirtää loppupalaveria viikolla, kun tosi moni koira tuntui olevan kipeenä. Kennelyskä riehuu nyt ihan valtoimenaan pelastuskoiraporukoissa :( Toivottavasti ei tule meille, ei olis nyt aikaa/varaa sairastella, jos se juoksu alkaa...

Eli ei enää raunioita, meidän kiintorulla/umppariprojekti jäi ihan kesken. Mutta toisaalta eipä mulla kyllä ole mikään ikävä raunioille, ei ole koskaan ollut mielestäni mitenkään hohdokasta möyriä siellä mudassa. Kouluttajana olemisessa on kuitenkin se etu, ettei tarvitse joka koiralle ryömiä maalimieheksi :D Umppariprojekti hautukoon siis talven, ja palaamme pähkinöiden pariin ensi vuonna.

Ryhmä jatkaa vielä joulukuun puoleen väliin epävirallisesti metsässä. Katsotaan nyt sitten moneenko treeniin me ehditään mukaan. Jotain pitää kyllä vielä päästä tekemään (vaikka pepulleen menneen kokeen jälkeen olinkin heittämässä hanskoja jo talvinaulaan), koska muutenhan tässä tulee vielä vierotusoireita... Pitääkö tässä jotain tokoa alkaa treenata?!

Ryhmäläiseltä Killi sai hienon kaulahuivin. Voi jospa me vielä joskus...

Miten meidän kausi sitten meni? Treenaamaan päästiin sairasloman jälkeen vasta kesäkuussa hakukouluttajaksi-kurssilla, joka keskittyi pääasiassa ilmaisuihin ja kaikkeen pikkujuttuihin eri teemoilla. Oman ryhmän metsäosuus ja risteilykurssihan meiltä jäi väliin. Omassa ryhmässä aloitettiin parilla metsätreenillä, jonka jälkeen siirryttiin taajamaan. Siellä nousi esiin, että keepis on liinaherkkä (joo tiedossa) eikä kovin mielellään tunkeudu puskiin. Lissää treeniä!

Sitten raunioilla (ja rakennuksissa): itsenäisyyttä, itsenäisyyttä ja itsenäisyyttä. Samaa saa jatkaa seuraavankin kauden. Umpparit otettiin mukaan aivan loppuvuodesta, ja jotain lamppuja syttyi, mutta osa jäi vielä vähän räpsimään. Mutta eiköhän se peruskoe olisi ensi kesänä yrityksessä.

Haku: alkusyksystä päästiin tekemään kolme "kisanomaista" hakurataa, ja nehän meni varsin mallikkaasti! Hyviä pistoja, tyhjiä, risteilyä. Mutta sitten loppukaudesta jotain tapahtui ja pistot hajosivat, ja siinä jamassa ne on edelleen, kun ei olla päästy metsätreenailemaan. Tarkoitus oli palata ihan perusteisiin, hakea vauhtia avuilla. Katsotaan, ehditäänkö tehdä vielä, vai siirtyykö ensi kaudelle.

Partiointi kuitenkin saatiin siihen malliin, että peruskokeet tehtiin loppuun suorittamalla syyskuussa peruspimeä hyväksytysti. Ja loppukoekin oli aivan hilkulla ettei olisi saatu molempia. Päivä päästiin läpi, pimeä jäi tosi pienestä kiinni. Mutta eipä koira olisi vielä sen arvoinen, että sinällään ihan hyvä ettei mennyt läpi. Hälytreenikelpoisuutta peruskokeella pääsee kuitenkin anomaan ja pääsen lopulta itsekin harjoittelemaan hälytreeneissä koiran kanssa - jos vaan hälyryhmä hakemuksen hyväksyy. Johan tässä onkin kartturoitu vuosi jos toinenkin.

Jälkeä tehtiin ekaa kertaa lähes koko kausi. Sairaslomalla aloitettiin ensimmäiset treenaukset toukokuussa nurtsijäljillä. Touko-kesäkuu pyörittiin omalla pikkuryhmällä lähinnä nurtseilla, muutaman kerran metsässä. Ja tuli se peruskoetasoinen jälkikin testattua - ja hukattua monenmonta kertaa. Sillon hautasin ajatuksen jälkikokeista syksyllä. Jäljestysvarmuus puuttui. Onneksi sain Lindalta neuvot liinan käytöstä, ja kun alettiin ajaa lyhyellä liinalla, jäljestystarkkuus ja varmuus kasvoivat potenssiin kymmenen. Keppien ilmaisun kanssa pähkittiin alkukevät, mutta jotenkin jossain välissä sekin vaan naksahti ja loppukauden ilmaisut olivat oikein kivoja, eikä keppejä (tai käyttöesineitäkään) jäänyt maastoon juuri ollenkaan. Syys-lokakuu kului sitten jälkikouluttajaksi-kurssilla, jossa tehtiin eri teemoilla eri (pelastus)jäljen osa-alueita: esineitä, harhoja, pitkiä jälkiä, jäljennostoja, alustan vaihtoja, nurtsi ja hiekkajäljestystä, ja vanhat jäljet. Kovasti olisi jäljessä treenattavaa, mutta mielettömästi mentiin eteenpäin. Kausi päättyi aivan huikeaan 20 tuntia vanhaan jälkeen joka ei olisi voinut paremmin mennä.

Agilityä ei tällä kaudella tehty. Ennen talven sairasteluita ehdittiin vissiin käydä kaksissa treeneissä :( No jospa ensi keväänä/kesänä päästäisi Killille niin rakkaan harrastuksen pariin.

Tokoa ei treenattu juurikaan muutamia pihatreenejä enempää. Avoimesta käytiin kuitenkin hakemassa kaksi ykköstulosta upeilla pisteillä ja luokkavoitoilla. Hitsi, kun en ilmoittanut sitä vielä yhteen kisaan, niin oltais voitu saada se TK2. Keväällä sitten.

Pk-tottista treenailtiin muutamia kertoja, lähinnä ampumista, mikä sekin edistyi kivasti ja edistyisi vielä paremmin jos treenaisi... metristä tehtiin matalana lähinnä hyppysarjan kautta, ja siihen palataan keväällä.

Johan siinä olikin treeniä ja saavutuksia, ottaen huomioon, että puolet kaudesta oltiin sairaslomalla. Ja jos keskittyisi johonkin kunnolla, saattaisi saada jotain aikaankin ja tuloksia. Mutta kun pitää saada tehdä kaikkea!

Nyt vaan odotellaan ja odotellaan, koskahan ne juoksut alkaisivat. Toisaalta en haluis ollenkaan, että ne alkaa, ei tarttis lähteä ruotsiin jne jne.. jännät ajat edessä. Toisaalta, nyt olisi niin paras sauma, kun ollaan muutenkin pikkuhiljaa talvitauolla. Jos ne nyt viikon-kaksi vielä odotuttaisivat, mutta sitten kyllä saisivat jo alkaa, ei huvittaisi olla joulun aikaan astutusreissulla.

Esimakua riiviöistä kävin hakemassa Nemi-siskon lapsista, voi jösses. Mä olin jotenkin onnistunut käydä katsomassa Jillan pentueita aina kun pennut olivat nukkumassa tai jotain. En mä ollut nähnyt tollaista villiä menoa (joka oli kuulemma ihan normaalia) ... vieläkö saa perua?

Onko meilläkin meno tällaista joskus 4kk päästä?

tiistai 30. lokakuuta 2012

20h vanha jälki ja rauniopähkinöitä

Lauantaina oli hälytreenit Hyvinkäällä Onnisen logistiikkakeskuksessa. Treenin jälkeen muutkin pääsivät pikaisesti hommiin. Kilikselle ensin yhdessä tavaraa ja hyllykköjä sisältävässä isossa varastohallissa 2 figua. Eka olisi ollut tavararöykkiöiden takana seinän vieressä, mutta siitä mentiin suvereenisti ohi, ei mitään reaktiota. Toinen oli hallin nurkassa kierreportaiden päässä ylhäällä. Siitä nappasi kivasti hajun ja työsti sen ihan itse, kiipesi itse raput ylös ja ilmaisi kiintiksellä, hieno keepis! Sitten palattiin väkertämään sitä ekaa. Ei hitsi ei tullut hajua ja koira kyseli ihan hirveästi. Sain ohjeen olla ohjaamatta, mutta yrittää omalla liikkeellä puskea sitä syvemmälle seinän vierustoihin, mutta ei. Jotenkin se oli kauhean vaikea, Kilikseltä puuttuu nyt ihan itsenäinen työskentely ja maltti keskittyä hommiin. Se tulee vähän väliä kysymään ja katsomaan missä olen, ja heikot hajut jää työstämättä. Voi kele. Nousi sekin figu sitten sieltä lopulta, mutta hohhoijaa... Tosin oli kyllä hyvä treeni, sekä koiralle että itselle kovin opettava. Ja näistähän se oppii, ei liian helpoista.

Onneksi saatiin ulos vielä kiva paikkaava, kiitos kamut! Eli samat hyllyt jatkuivat pihan varastoalueella, siellä oli kuitenkin lisänä varsin kiva (ja kylmä!) tuuli. Tarkoitus tehdä itsenäinen löytö. Aluksi suhattiin kaksi hyllyväliä tuulen yläpuolella ja keepis kyseli. En ohjannut, kuljin vaan. Sitten se sai hajun, ja onneksi joutui irtoamaan ihan kivan matkan ja vielä työstämään hajun, eli ei osunut ihan suorilla löydölle. Hyvin toimi!

Sunnuntaina oli kaunis ja aurinkoinen pakkaspäivä, keepis kaahasi kodin viereisellä sänkipellolla.


Sunnuntaina aamusta oli jälkikouluttajaksi kurssin viimeinen treenikerta teemalla pitkät tai vanhat jäljet. Valitsin vanhan. Käytiin tekemässä lauantai-iltana 18 aikaan lyhyehköt jäljet ja jänskättiin mitä niille tapahtuu huurteisessa pakkaskelissä, onneksi sentään ei lunta satanut päälle. Kellonsiirtojen myötä jäljet vanhenivat vielä tunnin lisää, eli olivat n. 20h vanhoja. Ihan loistojäljestys, varmaan parhaita ikinä! Meidän jälki alkoi lumettomasta rinteestä ja nousi puolessa välissä ylös huuraiselle kalliolle. Jälki oli n. 200m pitkä, 3 käyttöesinettä (hanska, kyypakkauspahvikotelo, pieni sukka) ja loppuesineenä kuumastusta aiheuttanut pienen pupun kokoinen muumipehmolelu. Lähdettiin nostamaan jälkeä tosi läheltä, lähti takajäljelle mutta korjasi itse. Alussa ehkä pientä hakemista, mutta meni kuitenkin jälkeä heti. Ekan esineen jälkeen tarkentui ja meni ihan mielettömän hyvin, varsinkin huurteinen kallio-osuus oli tosi tarkkaa. Huippujälki! Loppuesine muumipehmo aiheutti kummastunutta hännänheilutusta eikä sitä pystynyt ilmaisemaan "miksi tällainen pupu on jäljelleni tullut" :D

Keepis on varsin hyvässä kuosissa ja nyt jo karvassakin!
Sunnuntaina iltapäivällä sitten vielä rauniotreenit teemalla "pitkät treenit" ja Killikselle lisäksi myös itsenäisyyttä. Koko muu alue paitsi talot, ja vain 2 figua. Otettiin ne vielä yksitellen, ettei tarvitse huudella jos haju tulee nenään kauempaa. Pakkaskelissä ilma ei liikkunut juuri mihinkään, tuulinarut roikkuivat suoraan alas. Eka figu L-putken kaivossa, rautakansi, figun käsi taas heti reiän alla. Oli taas kovin tahmainen liikkeissään, seurasi minua tosi paljon. Mutta kun haju tuli, kävi kaivolla vaan nuuhkaisemassa kannella ja otti kiintiksen.

Kakkosfigu oli klubitalossa, se piilo oli testattu jo Ärriäisillä ja haju tuntui tulevan romukasan päälle eli "klubitalon katolle". Yritin josko olisi saanut hajua jo alakäytävälle alakasan yli ja mielestäni jotain aavistusta sai, mutta ei lähtenyt tekemään sitä vaan seurasi minua. Jääkaapin nurkilla oli jotain hajunhäivähdyksiä mutta ei jäänyt keskittymään niihin vaan hörhöili sinne tänne. Kun itse sitten kiersin pellon kautta takaisin, sai koira hajua juurikin siihen katolle ja hetken pohdittuaan ja kasaa kierreltyä päätyi ottamaan kiintiksen talon katolta, hyvä Kii! Saatiin ruokakin siitä raosta mistä haju tuli. Mutta toivottavasti se  nyt ei ala sitten taas liian herkästi ottamaan sitä rullaa kun sen makuun pääsee ... pitää ottaa myös avopiiloja ja suorapalkkoja.


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Lisää alustanvaihtoja ja rokotukset

Tiistaina oli jälkitreenit Veikkolan kaarihalleilla. Tehtiin yhdistelmä nurmikko-hiekka. Nurtsipätkä meni ihan ok, ajettiin aika tuoreeltaan, joten veti ajoittain vähän sivussa. Nurtsilla 3 keppiä, ilmaisi ok, aluksi ei meinannut mennä maahan "nurtsihan on märkää". Hiekalle siirtyminen tuotti aluksi taas melkoisia vaikeuksia, hakeutui vaan kohti nurtsia. Lopulta sitten alkoi tarkaksi ja jälkikin löytyi. Hyvin se meni.


Keskiviikkona käytiin rokotuksilla. Jasu-pappaa ei ole rokotettu aikoihin enkä ollut aikonutkaan, mutta kun ei se näytä täältä mihkään lähtevän ja jos niitä penuja tulis, niin... olihan sille piikit haettava. Kittyn rokotukset olisivat olleet voimassa vielä maaliskuuhun, mutta kun ne on ne 1v  rokotukset, eikä muita ole sen jälkeen saanut, niin parempi ottaa varmuuden vuoksi. Nuka oli saanut rokotukset toissa kesänä, sille otettiin vaan kennelyskää nenään, vaikka me se tauti talvella sairastettiinkin. Kittyn strategiset mitat eli paino 13,2 kg. Jasu 29 ja Nuka 31. Pappakoira on laihtunut pari kiloa, kuihtuu kohta pois... Nuka taas lisännyt pari, aiai.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Umppareita ja alustanvaihtoja

Sunnuntain treeniputki aloitettiin pk-hakutreeneillä Veikkolan kupeessa. Tallattiin alue ja merkattiin piilot, mutta ne tulivat jotenkin kamalan lähekkäin eli kapeita pistoja, mikä just on se meidän ongelma. Tuuli tuli alueen vasemmalta puolelta, alue oli suht avaraa ja helppoa etenkin alkupäästä, loppua kohden tuli kalliota keskilinjan ja piilojen väliin. Tarkoitus oli yrittää saada vahvistusta suoriin pistoihin löydöillä lähetyskohdasta ja sekoittaa väliin pari tyhjää. Koira oli ihan kauhean tahmainen, ei lähtenyt, lähti vinoon, jäi kyselemään, sössi ilmaisun ja vaikka mitä!
  1. vasen löytö. Ei uponnut ekalla pistolla tarpeeksi (alue oli vähän syvempi kun 50m). Uudella lähetyksellä ok, oli ihmetellyt ja jumpannut tovin mm:llä, lähtenyt sitten ilmaisemaan, mutta rulla ei tullut minulle asti. Lähetin uudestaan ja nyt toimi ok, tuli myös kivasti eteenpäin rullan kanssa.
  2. oikea tyhjä, no meni jotenkin jonnekin - kait, en muista.
  3. vasen tyhjä, yliheitolla ok. En muista menikö kunnolla vai pitikö lähettää uudestaan
  4. oikea löytö. mm lähti aika myöhään (tai siis kun oli yliheitto, ei ehtinyt kovin pitkälle), joten jouduin pysäyttämään koira keskilinjalle. Lisäksi se nappasi jäljen tai hajutunnelin eikä edennyt pistolla suoraan. Ei kuitenkaan löytänyt figua heti, vaan joutui suihailla eestaas. Suorapalkka.
  5. vasen löytö. Ei lähtenyt ekalla vaan pysähtyi ehkä 30m katsomaan minua eikä mennyt mihinkään.... uusi lähetys, löytö, ilmaisu hyvin eteenpäin ja näyttö ok. Eli loppuhyvin kaikkihyvin...
Ens kerralla pitää kyllä nyt vahvistaa vaihteeksi niitä suoria pistoja! Tehdä vaikka norjalainen sekametsä, jos on tarpeeksi aikaa ja porukkaa.

Hakutreenien jälkeen tehtiin autojen taakse vielä pieni esineruutu. Pieni... ei olla koskaan tehty niin isoa! Oli varmaan 30x50m. Vieraat esineet eikä mitään isoja sukkia tai hanskoja vaan joku pieni lepakkolelu ja muovinen hevonen. Aloitin oikeasta reunasta ja eteni ja liikkui tosi kivasti. Varmaan kolme pistoa siinä tehtiin ennenkun joku sanoi, ettei sillä reunalla tainnut esineitä ollakaan. Siirryin sitten toiseen laitaan missä oli esine, muttei löytänyt, juoksi tosi läheltä monta kertaa. Otin sitten täsmäiskun ja nyt taisi vasta syttyä lamppu keepiksen päässä, eihän se ollut kai edes tiennyt mitä oli tekemässä (edellisestä esineruudusta on ikuisuus!). Mentiin sitten pikkaisen lähemmäs takanurkkaa missä se hevonen oli. Lähetin ehkä 20m päästä ja nyt esine nousi nopeasti ja hienosti.

Metsätreeneistä kaahattiin suoraan Oittaalle raunioille. Omissa rauniotreeneissä otettiin ensin radan reunalla paukkuja 9mm:llä. Namiseuruuta ees taas välillä poispäin välillä lähemmäs, oltiin kuitenkin melko lähellä ehkä 10-30m päässä ampujasta. Aluksi lotkautteli korvia, mutta neljännen paukun jälkeen ei juuri edes reagoinut ja sillon oltiin kuitenkin melko lähellä ja namikäsikin pois ulottuvilta. Sitten vähän leikittiin sillä aikaa, kun figut pääsi piiloon ja suoraan radalle.

Meille oli kaksi kaivoa ja alakasanreunan "ruumisarkku". Ykköskaivo puukannella, jossa on keepin nenän mentävä reikä keskellä, figu oli ehkä metrin syvyydessä kannesta. Kii kyllä löysi hyvin, paikallisti ja etsi, mutta ei vaan ottanut rullaa. Odoteltiin ikuisuudelta tuntuva aika, se kävi, tuli pois, meni takas ja ihmetteli. Lopulta se pysähtyi vaan seisomaan kaivolle ja tuijottamaan minua. Figua siirrettiin niin, että sormet olivat heti aukossa. Ja keepis vaan nuoli sormia, mutta ei ottanut rullaa. Lopulta otin sen ja lähetin uudella käskyllä "etsi" kuin pistolle lähettäis. Ja sehän otti heti hyvin rullan. Otettiin sitten sama piilo uudestaan - ja ei, ei osannut. Voi pyhä yksinkertaisuus! Ja taas lähetin uudestaan "pistolle", jollon otti rullan.

No, sitä voisi luulla, että tästä olisi joku lamppu syttynyt keepiksen päässä, kun siirryttiin neloskaivolle. Siinä oli päällä rautakansi, mutta figun sormet olivat pienen reiän kohdalla keepin kielen ulottuvilla. Niin ei, ei voi enää muistaa, että juuri äsken otti kiintorullan kaksi kertaa vaikkei päässytkään ihan figun iholle asti (paitsi sormia nuolemaan). Taas se pyöri, hyöri ja kiroili, ja lopulta jäi vaan seisomaan kannelle ja tuijottamaan minua. Otin sitten taas sivulle ja lähetin "pistolle". Johan otti rullan.

Vois luulla, että no NYT olisi oppinut jotain. Siirryttiin "ruumisarkulle". Siinä kansi hörötti niin, että yhteen kulmaan muodostui keepin nenän mentävä rako. Mutta kun ei... pyöri, etsi ja kiroili, mutta kun ei. Ja taas piti taipua ja lähettää "pistona", jollon nosti rullan. Jestas sentään! On sillä ainakin syvään iskostunut se, että pitää päästä figun luo. Ensi kerralla pitänee ehkä ottaa yksi avo/kunnonrakopiilo ensialkuun, jos se yhtään auttaisi...

Maanantaina käytiin lenkillä :D

Tiistaina jälkitreenit Oittaalla jälleen teemalla alustanvaihtoja. Nyt otettiin oikeasti niitä alustanvaihtoja eikä vaan tien ylityksiä. Ensin pätkä nurtsilla, että kiinnittyy, sitten loiva kaari hiekalle, hiekkaa (etelään tuleva pätkä), siinä lopussa pieni nurtsipätkä, jolla käännös, taas siirtyminen hiekalle (pätkä pohjoiseen) ja sitä nurtsinreunaan ja kaarros nurtsilla ja loppusuora nurtsilla.


Jäljennostosta esine. Sitten ennen alustanvaihtoa esine, että voi siinä sitten odotuttaa että kalibroi nenää. Uudella alustalla vaihdon jälkeen esine, jne jne. Esineitä lyhyellä jäljellä siis 8 kpl! Ilmaisi kaikki kyllä, pysähtyi ja heilutti häntää, muttei mennyt heti maahan, osalla jouduin jopa käskeä. Ensimmäinen hiekalle siirtyminen oli tosi vaikea. Olisi tyypilliseen tapaansa jatkanut täysiä jäljen suuntaan kohti seuraavaa nurtsireunaa. Mutta me odotimme ja odotimme. Jäljentekijä oli pikkaisen painanut askelia, joten näimme ne. Sitten kun lopulta hiffasi että hiekallakin voi jäljestää, oli hän kovin tohkeissaan. Meno oli ihan vimmattua, häntä heilui, koira hinasi, takajalat ihan suti välillä. Mutta oli silti tarkkana. Lätäköiden kohdalla tuli tenkkapoota, koska vesi oli selvästi vetänyt hajua. Eka kertaa hiekalta takaisin nurtsille siirryttäessä aiheutti oudon lieveilmiön: Kii lopettin jäljestyksen ja alkoi syödä heinää! Se oli siis ensin jäljellä ihan hyvin mutta sitten vaan lopetti. Oliko sen mielestä tylsää vai pitikö se taukoa rankan hiekkajakson jälkeen? Sitten kun päästiin jatkamaan ja siirryttiin taas seuraavalle hiekalle, se selvästi taas riemastui uudesta haasteesta. Loppu jälki meni ihan mielettömän hienosti. Ja kaikkiaankin jälki meni ihan superloistavasti!

torstai 27. syyskuuta 2012

Jälkiä

Tiistain jälkikouluttajaksi treenit Oittaalla teemalla alustanvaihdot. Meidän treenit tosin menivätkin teemalla tienylitykset. Olisi pitänyt tehdä pidemmät pätkät vaihtoalustalla - eli hiekalla. No, ens viikolla kurssin vikalla kerralla ollaan vielä Oittaalla ja teemana uudelleen alustanvaihdot ja harhat (piti olla vanhat jäljet, mutta se ei nyt toimi arki-iltana eikä kukaan ehdi käydä tekemässä niitä etukäteen).


Meille oli suht. lyhyt jälki (tuo ylempi kuvassa), jossa hiekkatienylityksiä. Aluksi n. 50m pätkä nurtsilla, että ehtii kiinnittyä jälkeen, sitten tien ylityksiä kolme niin, että jälki kulki ensin muutaman metrin tien reunaa, meniviistosti yli ja jatkoi taas tien reunaa. Olipas vaikeeta. Keepis kun on oppinut toimintatavan: suoraan yli ja etsitään se jälki sitten toiselta puolelta. Viimeisen autotien ylityksen se teki lopulta ihan jäljestämällä! Tosin posotti sitten taas tien toisella puolella samaa suuntaan eikä ollut tarkkana, kun jälki kääntyi tien reunaan. Kaikki esineet (puumaisia käyttöesineitä tyyliin pyykkipoika yms) nousivat hyvin. Loppuhanskalle heilutti taas innoissaan häntää.

Kun aikaa oli tein varoksi viereiselle pellolle itse lyhyen nurtsijäljen, jotta saataisiin vahvistettua taas tarkkuutta ja esineitä, tai korjaussarja jos varsinainen jälki menisi ihan puihin. Meidän varsinaisen jäljen tekijä kuitenkin suositteli ettei ajettaisi sitä, kun se alustanvaihtojälki meni sitten loppujen lopulta hyvin (se vika tien ylitys) ja koira joutui kuitenkin pinnistelemään siinä. No enhän mä malttanut jättää kuitenkaan hyvää jo tehtyä jälkeä ajamatta, joten loppupalaverin jälkeen jo pimeässä käytiin se "tuosta noin nopeasti" ajamassa. :D

Kii nosti jäljen ehkä 5m päästä tosi kivasti, eka keppikin hyvin! Mutta jestas, että on ihmisellä huono muisti, muistin ekan kulman väärin ja aloin ohjata koiraa ja eihän se jälkeä löytänyt, kun se oli jatkunut vielä ehkä 10-20m eteenpäin ennenkun se kulma lopulta oli, olisi mennyt ihan itse ihan oikein. Voi ääliö taas kerran... Lopulta aloin sit miettiä että "mitä jos..." ja löytyihän se jälki sieltä. Jäljestys oli hyvää, seuraavat kulmat teki hyvin, ilmaisi kaikki esineet hyvin paitsi vikaa ei löytänyt, etsi kyllä mutta olisi jäänyt. Ennen vikaa kulmaa oli vettä pellolla, koira rauhoittui ja teki paljon tarkkaavaisemmin töitä. Ehkä yhdenlainen alustanvaihto sekin. Käytin tokalla ja kolmannella esineellä hiukan enemmän aikaa, että koiran nenä alkaisi käydä kunnolla ennen jäljelle lähetystä (tällaisen ohjeen "nenän kalibroinnista" etenkin kun tullaan alustanvaihtoon tyypit olivat saaneet rajamiehiltä edellisen viikonlopun Kiteen jälkileirillä (oi jospa oisin saanut olla muukaaanaa...)).

"Onks hyvä?!" Sanoin "kiipee" ja tarkoitin, että kiipee kivelle. Hän halusi aksata!
Viime viikolla ostin uuden valovoimaisen objektiivin Canoniin ja ehdin perjantaina testailla sitä vähän lenkillä. Kiva lelu, mutta kun aina vaan sataa ja sataa niin eipä ole sitten tullut lisää kuvailtua.
 
Kalju K Kojootti aka joulukuusi loppiaisena.
Kivelle kiipesi Hän.

Ruokaa tahtoisin!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rauniot, minipitkät ja jälki

Sunnuntaina teimme vierailun Salon raunioradalle. Päivä oli mitä mainioin, hyvä tuuli, aurinko paistoi ja "meillä kaikilla oli niin muukaaavaaa!" Minähän en siis tykkää missään määrin rauniojutuista, siellä on märkää, kuraista, ötököitä, käärmeitä ja kaikkee... tylsää. Mutta sunnuntaipäivä mainion ryhmämme kanssa oli kerrassaan loistava!

Kolme pientä luokkaretkellä!
Rauniot olivat mielenkiintoiset, pääasiassa kasa tiiliä ja lisää tiiliä, mutta sitten alarinteestä löytyi kaikkea kivaa ja alue oli sitten kuitenkin yllättävän laaja. Mielenkiintoinen oli myös oikea talon raunio. Meille olikin ekalla kierroksella tässä oikeassa talon kivijalassa "itsenäisyystreeni" eli minä seisoin ylhäällä enkä mennyt raunioalueelle ja koira napsi kolme figua itsenäisesti yksi kerrallaan. Irtorullilla tehtiin, Kii oli loistava. Kakkosfigun jälkeen se ensin meinasi, että napanuora katkeaa jos joutuu päähän asti menemään, joten käskyttelin sitä ensin (ei auttanut) ja liikuin sitten itse hieman siellä reunalla, niin johan irtosi keepis nurkkaan ja pimeään tunneliin. Olisi sittenkin pitänyt vielä odottaa hetki ja antaa koiran ihan oikeasti tehdä itse ratkaisut. Ei meidän treeniin kuitenkaan montaa minuuttia aikaa kulunut. Harmi kun en muistanut videota, tästä treenistä kun olisi saanut niin hyvät pätkät ylhäältä kuvattuna.

Tokalla kiekalla oli sitten alueena loppuosa tiilikasasta. Eipä siinä keepiksellä taas kauaa nokka tuhissut kun se napsi figut, olisi voinut olla haastavammatkin piilot. Nappasi kiintorullalla (se oli taas niin tiukalla kun sai) myös naapurialueelta toiselle koiralle tarkoitetun figun siinä irrotessaan, mutta kun ei tiedetty oliko oikeasti käynyt siellä jne jne, niin ei menty näytölle. Hitsi, pitäs olla aina ne puhelimet, koira oli tehnyt hienon irtoamisen...


Maanantaina oli vuorossa minipitkät Siikis2:lla eli n. 15-20min etsintä. Tuuli oli tosi reipas kahdelle ekalle koiralle, me oltiin vikana, että päästäisi pimeään. Meidän vuorolla alkoi tietenkin sataa. Nostettiin eka figu meille kartturiksi, mutta aika lähelle sitäkin sai mennä ennenkun Kii nosti sen. Sitten harhailtiin ja haahuiltiin eikä löydetty toista. Miksei koirani toimi, onko se rikki? Mentiin lähemmäs ja lähemmäs ojaa jonka varressa figun piti olla, vasta siellä hirveässä puskassa aloin katsoa miten ilma liikkui, ja se pentelehän oli kääntynyt... ei ihme ettei koira saanut hajua. Aikaa meni varmasti yli puoli tuntia, koira oli kyllä kokoajan aika tahmea ja kyseleväinen. Ei tollaisella suorituksella kyllä loppukoetta läpäistä. :(

Tiistaina jälkikouluttaja treenit Veikkolan puomitiellä teemana harhajäljet. Näissä treeneissä kaikki meni päin peetä. Olin pyytänyt 300-400m jäljen, jossa kepit harhojen (2kpl) ja kulmien (jos niitä on) jälkeen. No, jäljentekijä oli "ulkopuolinen" ja lähti pois, jälki oli ehkä 100m pitkä, harha oli heti alussa ennen esineitä ehkä 20m jäljen alun jälkeen, nice. Lähetin sitten jäljelle varmuuden vuoksi suoraan "paalulta", lähti tosi hyvin, tsekkasi kyllä harhan, mutta jatkoi omaa, ei nostanut ekaa keppiä joka oli merkattu. Jälki jatkui jyrkän kalliorinteen alas, koira odotti, että pääsin alas ja jatkoi hienosti, jossain vaiheessa vähän pyöri kuin olisi etsinyt esinettä, muttei ilmaissut, peesari ei tiennyt esineistä. Lopulta nousi esine kohdasta, jossa oli 2 merkkiä. Saihan se koira palkkaakin hyvästä jäljestyksestä. Sitten jatkettiin, ei näkynyt merkkejä, peesari ei tiennyt missä menee jälki. Koira meni korkean rungon ali, ja suolle. Peesari sanoi, että ei jäljentekijä sinne ole mennyt. Palattiin, ja koira hinasi uudestaan suolle. Palattiin taas, ihan sille edelliselle esineelle asti ja eikun koira vaan jatkaa sitkeästi samaa reittiä nyt kolmatta kertaa, uskottava se oli. Näin koira sitten jäljesti autolle, palkkasin sen sitten siinä. Sitten peesari vasta alkoi miettiä, että jaa olisko se esine ollutkin vika esine. No ihan kiva olis ollut tietää se sillon kun 3 kertaa vedin koiran pois jäljentekijän poismenojäljeltä... ja "kiva" jälki muutenkin, ehkä 100m pitkä ja ne esineet oli sitten ehkä 25m välein, koira ei niitä kyllä sieltä sit nostanut. Hyvin se kuitenkin jäljesti. Hohhoijjaa... Saanko tehdä omat jälkeni jatkossa itse? Jotenkin nyt tympii koko jäljestys.


torstai 13. syyskuuta 2012

"Mihin se katosi?" ihmetteli Killi kun jälki haihtui

Tiistaina oli jälkikouluttajaksi treenit Luukissa teemalla kulmat, kaarrokset ja kiemurat. Killille melko pitkä nurtsijälki, jossa oli kulmia, iso kaarros ja muutamia kävelyteiden ylityksiä. Alku oli lyhyttä leikattua nurmikkoa, viimeiset kaksi suoraa n.polvikorkeassa heinikossa. Jälki ehti vanheta n. tunnin, ajettiin se juuri ennen pimeän tuloa, kosteus ja sumu nousi, joten epäiltiin olisiko sumun nouseminen nostanut jäljen maasta, koska notkelmakohdat eli jäljen keskivaihe oli niin suurta tuskaa.


Nostettiin jälki vasemmalta tuulen yläpuolelta (siinä vaiheessa ei kyllä enää juuri tuullut) aika kaukaa, siis ehkä 10m päästä. Löysi sen kyllä, mutta jostain sille on tullut ihme haparointi noihin jäljennostoihin. Eli nostaa, mutta alkaa silti sahata ja suhata eestaas. Päästiin kuitenkin eteenpäin, välillä ihan ok, välillä jonkun verran jäljen sivussa tuulen alapuolella. Itse ja muutama muu oltiin kävelty hetki aiemmin tuon ekan suoran tuulen yläpuoella (länsipuolella) menevää kävelytietä, ja sinne veti keepiksenkin nenä useammankin kerran. Eka kulma löytyi kuitenkin, sen jälkeen tuli kosteikko ja lätäköitä ja niissä vähän hukuttiin ja sinne jäi eka esinekin. Sitten alkoi vaikeudet. Tien ylitys oli ihan tuskaa. Jälki siis kääntyi just ennen tietä kulkemaan sen reunaa ja keepis ei muka haistanut yhtään mitään. Tietä oli myös jäljelle lähtiessämme kulkenut kokonainen perhe. Päästiin lopulta kuitenkin tien reunaa ja ylikin, hetken aikaa ihan ok jäljestystä hieman korkeammalla maastossa kukkulan reunaa, kunnes taas tien ylitys. Sitten alkoi ne isot vaikeudet eli tuo paluusuora pohjoiseen ja kaarros, sinne tais jäädä kakkosesinekin. Koira sahasi ja etsi, kävi muka jäljen päällä, mutta ei kelvannut, jatkoi väärään suuntaan sen näköisenä että jäljestää, vaikkei ollut jäljellä. Kerrassaan omituisen vaikeaa ja sitä jälkeenpäin sitten pohdittiin, että olisiko tosiaan noussut sumun mukana hajumolekyylit taivaisiin.... tiedä häntä. Onneksi oli hyvä jäljentekijä peesaamassa, joka tiesi tasantarkkaan missä jälki menee. Päästiin tuon metsikön reunaan, siinä oli ensin yksi tien ylitys, taisi mennä tuurilla yli, sitten toinen ja jälki jatkui sen hiekkatien laitaa varmaan 5m. En tiedä jäljestikö keepis vai ei. Kolmas tien ylitys, meni hyvin ja heti sen jälkeen lähti korkeammassa heinikossa jäljestämään kuin juna ja ilmaisi kepin! Vihdoin se sai palkkaa hurjan työskentelyn jälkeen. Loppujälki ei olisi voinut paremmin sitten mennä. Kulmissa se kyllä ensin hortoili joka suuntaan, jännä juttu että vaikka ensin katsookin oikean suunnan, sen pitää kuitenkin käydä tsekkaamassa ne muutkin ennenkun voi jatkaa sinne oikeaan. Nyt osasin lukea koiraakin jollain tavalla noissa kulmissa, mutta se onkin paljon helpomppaa nurmella kuin metsässä. Loppuesineenä oli pehmolelun palanen, karvareuhka, jolle keepis innokkaasti heilutti häntää eikä aluksi muistanut mennä maahan. Reuhka ei kuitenkaan kelvannut leikkiin, koska sen oli vallannut etanat, voi yök!

Toisia vikalta jäljeltä odotellessa tehtiin parkkipaikalla pientä vireennostoa ja tottista. Ei paljon vaikuttanut rankka jälkityöskentely, vaan ihan kympillä oli hommissa mukana. Virtapiikki.

Keskiviikkona oli hälyryhmä puolikkaat teemalla suunnistus. Killi ja Nuka oli mukana etsimässä rasteja, ja Enni-pennin lisäksi laumassa oli myös snautseri ja kultsunartut. Metsä ryskäs kun tyypit juoksi. Välillä Killi juoksutti porukkaa, välillä se huusi ja irvisteli, näytti että sitä ahdisti kun isot koirat riekkui. Tiedä sit, mutta pitkästä aikaa se vähän niinkun leikki ihan vieraiden koirien kanssa. 1,5h riekkuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan kotona piti silti tuputtaa leluja josko jotain tapahtuisi. Sillä on selvästi virtapiikkikausi menossa.

maanantai 10. syyskuuta 2012

ESPY-leiri

Ekaa kertaa osallistuin Espy-pekon leirille. Leiri pidettiin 8.-9.9.Kaarinassa, majoitus Tuorlan majatalossa ja maastot siinä lähellä. Olin ilmoittautunut jälkiryhmään. Kouluttajasta ei saatu oikein mitään irti, joten nimeä en tässä viitsi mainita. Onneksi meillä oli kokenut ryhmä (liian kokenut tälle kouluttajalle), niin sai ryhmältä sitten kommentteja.

Lauantai meni kuitenkin vähän säätäessä ja ihmetellessä. Saamamme maasto ei todellakaan sopinut 7 koiran jälkitreeniin, sinne sai nippa nappa yhdet pienet jäljet tungettua jokaiselle pitkällisen pohdinnan jälkeen. Meidän jälki oli ehkä vaan n. 200m pitkä, ja sitä oli kait jotkut marjastajat käyneet tallomassakin. Jäljennosto meni hyvin, jana tosin vaan ehkä 5m. Mutta alku jäljestys oli melkoisen sekavaa. Jäljeltä myös eksyttiin ainakin yhden polun kohdalla ja yhdessä kulmassa ihan reippaasti, sain tietää niistä vasta useiden kymmenien metrien jälkeen. En taaskaan huomannut koirassa mitään, sujuvasti se veti ihan hutiin samalla intensiteetillä kuin jäljelläkin. Höh. Lopulta kun jälki nousi uudelleen, jäljestys oli tosi kivaa ja lopetttiin seuraavaan esineeseen, kun se pätkä meni niin hyvin. Jälki siis jäi erittäin tyngäksi.

Koska aikaa oli tuhlaantunut aamupäivällä säätämiseen ja maaston kanssa ihmettelyyn, eikä meillä ollut enää metsää minne tehdä toisia jälkiä, palasimme Tuorlan pihalle. Osa kävi tekemässä läheiseen "peikkometsään" metsäjäljet ja minä tein itse Killille nurtsijäljen. Tuuli oli ihan hirveän kova, jälki meni pääasiassa myötätuuleen, mutta sivutuulessa se selvästi levisi ja koiralla oli ajoittain vaikeuksia sen kanssa. Sitkeästi se sen kuitenkin työsti. Jäljennosto oli ihan priima, sen jälkeen heti oli namia joku 10 metriä. Kulmissa keepis vähän hukkui. Mutta hyvin se veti! Jälki ehti vanheta ehkä 45min. Jälki olisi videollakin, mutta ...

Sunnuntaiksi saimme turkulaisilta onneksi vinkin paremmista maastoista ja ajoimme Paimioon jonnekin hiekkamontuille. Siellä oli jälkimetsää! Oli teitä mitä pitkin sai jälkiä tehtyä. Maasto oli hiekkaista kangasta, osassa paikkaa sitten kallioita, vesaikkoa ja metsänkin tyyppistä. Tehtiin ensin kaikille pidemmät jäljet vanhenemaan, tarkoitus ajaa ne iltapäivällä 3-4h vanhoina. Sitten siirryttiin toiseen paikkaan tekemään pienet jäljennostotreenit. Kilille kaksi n. 50m jälkeä, useampikin olis voinut olla. Eka jana ehkä 5m, lähti lähetyksessä vinoon, niin otin uudelleen ja sitten eteni suoraan ja nosti jäljen hienosti ja keppikin nousi. Koira oli siinä ihan täpinöissään jatkamaan jälkeä, mutta sepä ei jatkunutkaan... Siirryttiin seuraavalle ja otin pikkaisen pidemmän matkan, mutta alle 10m kuitenkin. Taas ihan super jäljennosto, samoin jäljestys oli tosi hyvää. Kompastuin itse kerran, mutta ei haitannut keepiksen menoa, vaikka ohjaaja takkusi ja ryömi perässä. Loppuesineenä oli hanska, ilmaisi kyllä hienosti, mutta oli vähän kummissaan, että missä loppukeppi mitä saa pureskia. Piti sitten antaa yksi keppi syötäväksi.

Varsinainen jälki ehti vanheta n. 3 tuntia. Tarkoitus oli treenata jana sekä erityisesti kulmia. Jäljelle tuli mittaa ehkä 650m ilman hukkia, gepsi näytti 750m. Merkkasin kuvaan punaisilla nuolilla hukkapaikat. Eka ja toka oli kulmissa, vika just ennen jäljen päätä polun kohdalla, kulma kyllä siinäkin.


Jäljennosto n. 10m päästä. Keepis lähti tiukasti takajäljelle, jarrutin ja se vaan yritti uudelleen. Lopulta kääntyi, mutta jäljestys oli alussa kovin haparoivaa ja eksyttiinkin vielä ekasta kulmastakin vähän. Lopulta ekan kepin jälkeen päästiin kunnolla vauhtiin. Tokavikasta kulmasta ajoi surutta ohi enkä taaskaan huomannut mitään muutosta, koira vaan posotti kuin olisi ollut jäljellä. Siinä vaiheessa kukaan ei tiennyt missä jälki on (vaikka olin vannottanut, että haluan sellaisen joka sitten tosissaan tietää missä jälki menee). Ei auttanut kun alkaa etsiä. Keepis teki töitä ihan mielettömän sitkestä ja aikamoisen palloilun jälkeen se nosti jäljen uudelleen, jihaa! Toka vikalla esineellä olisi ollut hyvä lopettaa, koska loppu menisi lähelle polkua. No, minä ahneena päätin kuitenkin jatkaa. Jäljestys jatkui tosi kivan oloisena, tuli polku josta kysyin mentiinkö esineen yli, mutta kuulemma ei. Keepis jatkoi eteenpäin ja sitten kohta taas "ei se kyllä tänne asti tullut se jälki". Ja taas kierreltiin ja kaarreltiin, Kii etsi jälkeä hirveän hyvin. Itse näin lopulta kaksi merkkiä ja vaivihkaa johdattelin koiraa ja niin se sitten sai jäljen nostettua n. 1m ennen loppuesinettä. Jälki oli mennyt sitä polkua pitkin 2m vasempaan mistä Kii painoi täysiä yli. Yksi keppi jäi johonkin väliin ja alussa esineilmaisu ei muutenkaan ollut niin hyvää mitä se on nyt viime viikkoina ollut. Oioi.

Onnellinen keepis jäljen päässä.

Vika jälki oli kyllä tosi opettavainen. Jos tuollaisia tekisi, antaisi koiran hukata kulmissa niin että se joutuisi sitten itse etsimään ne jäljet, niin oppisikohan se siinä pikkuhiljaa huolellisemmaksi, että jäljestä on pidettävä huolta, muuten se häviää! Jäljennostoja pitää treenata ihan hirveästi. Samoin alustavanvaihtoja ja polun/teiden ylityksiä eri tavoilla, ettei se aina vaan paina niistä aivot narikassa yli. Nythän molemmilla pidemmillä jäljillä jälki kääntyi ennen polkua tai polkua pitkin, mutta koira painoi suoraan yli ja hukkasi jäljen. Eli treeniä jossa jälki ei menekään yli vaan jatkaa tovin tien/polun reunaa ennen ylitystä, tai kääntyy poispäin yms.

Löysin muuten kamerasta pienen videopätkän elokuun tokokoeesta ja lisäsin sen tuonne aiempaan tekstiin. 

perjantai 7. syyskuuta 2012

Minipitkät ja jälkitreenit

Maanantaina oli vuorossa kauden ekat minipitkät eli kolmen koirakon n. 15-20min treenit/koira joko 1mm + kartturi tai 2mm ja itse kartturoiden. Valitsin peruskoekokoisen alueen eli n.1,5ha ja 2 maalimiestä. Me tehtiin vikana, eli alue oli jonkun verran tallattu. Tuuli tuli jostain luoteen suunnalta ehkä. Juuri ennen treenejä oli ollut kaatosade, metsä oli märkä eikä ilma aina liikkunut hirveästi.

Alueen keskellä koillis-lounais suunnassa kulkee polku hieman aloitusnurkasta (missä kuvassa numerot) tuon itäkulman avokallion pohjoispuolelta ylös. Ajatus oli lähteä sitä polkua kohti alueen takanurkkaa ja pistottaa koiraa molemmille puolille. Lähetin ensin kohti hautausmaan aitaa ja menikin jonkun verran. Sitten lähetin oikealle puolelle pohjoiseen (kohti sinistä pistettä), mutta ei irronnut kun ehkä 10 metriä. Yritin taas toiseen suuntaan, mutta ei oikein lähtenyt, nousu oli jyrkkä. Päätin, että jätän polun oikean puolen ja palataan sinne lopussa. Lähdin polkua ja Kii juoksenteli kyllä oikein kivasti. Totesin kuitenkin tuulen olevan sellainen, että polun ja aidan väliin jää liian iso alue tuulen alapuolelle, joten päätin luopua pistotuksesta ja nousin kalliolle lähemmäs aidan reunustaa, koira kyllä juoskenteli siellä täällä ja lähettelinkin sitä välillä. Jossian keskivaiheilla se sai saniaisten seassa jotain hajua, muttei työstänyt sitä tarkemmin. Sitten vihdoin se alkoi pyöriä kuusirykelmän ympärillä (punainen piste), muttei tunkeutunut sisään. Alkoi sitten kiroillakin että "on nyt pentele" ja työntyi lopulta kuusiin (eikä ne olleet edes tiheät!). Eka tyyppi nostettu.

Jatkettiin rajoja pitkin pohjoiseen ja sieltä takaisin alkuun päin, koira liikkui kyllä aika kivasti ja välillä sain lähetettyä sen pistollekin. Lopulta tultiin pohjoisen jyrkänteen lähelle ja kallion päällä mietin, että mennäkö oikealta vai vasemmalta alas. Koira oli vähän sen näköinen, että haluisi mennä siitä suoraan, joten päätin kiertää vasemmalta, niin tulisi kunnolla katsottua se kallion alus. Kii kuitenkin livahti tielle joten jouduin kutsumaan sen takas. Sitten se tuli kallion kupeeseen ja katseli ylös vähän sen näköisenä, että tuolla ylhäällä oli haju. Kunnes sitten lähes törmäsi figuun kuusen juurella kallion kupeessa (sininen piste). Oltaisi nostettu tämä figu ihan alussa, jos olisin vaatinut kunnon piston, mutta kun en vaatinut vaan tyydyin lopettamaan pistottamisen. Aikaa meni varmaan 20min. Tuntui, että etenkin alussa en luottanut koiraan ja lähettelin sitä koko ajan ja hinkattiin vähän turhaan. Toisaalta eipä ne hajut hirveän pitkälle tuolla liikkuneet. Hyvä treeni, näitä pitäs saada lisää koetta ajatellen. Toisaalta haluis kyllä treenata myös niitä pistoja. Miksei ehdi kaikkea??

Tiistaina jälkikouluttajaksi-treenit teemalla jäljennosto. Histassa oltiin, meille kolme lyhyttä (n. 50m) jälkeä, joissa loppuesine (vähän normi jälkikeppiä pidempi luonnnontikku). Eka jäljennosto ihan kohtalainen, jäljestys vähän kaahotusta. Esinettä etsi tovin, ja ilmaisi niin, että oli kääntynyt jäljellä selkä menosuuntaan. Ei meinannut millään tajuta, että ei jatketa, kun siirryttiin kohti seuraavan jäljen nostokohtaa. Siinä lähti aika pitkälle takajäljelle ja jarrutin lopulta. Jäljestys oli taas vähän sähellystä. Loppukepistä (taas luonnontikku) meni ensin ohi, mutta jatkoi työstämistä ja hyvin löysi sen vähän hankalasta paikasta muiden keppien seasta. Kolmas oli onneksi sitten ihan super hieno. Siirtymällä alkoi vihdoin rauhoittua, lähtö oli hyvä ja jäljennosto loistava! Jäljestyskin oli hyvää ja tarkkaa, samoin esineilmaisu. Vähän jäi fiilis, että olisko ne jäljet pitäneet olla pikkaisen pidempiä, että olisi asettunut vähän paremmin. Janat oli lyhyitä, ehkä 5m. Joku heitti ajatuksen, että auttaisiko, jos tekisi pidemmältä matkalta.

Toisia jäljeltä odotellessa ehdittiin tehdä viretottista. Otin aluksi vaan kentälletuloa: "tottista" ja palkka, näitä usea toisto. Se jo osaa, istui sivulla napittaen ihan skarppina ja silmät meinas pullistua päästä innosta! Seuruiden liikkeelle lähtöjäkin tehtiin jokunen, niissä meinas aluksi kontakti tippua. Seuruutakin tein jonkun pätkän ja siinä meinas jo mopo alkaa keulia, kun vire oli korkea. Lopuksi yksi luoksetulon pysäytys.

Ja loppuverryttelyksi varmaan puoli tuntia Enni-pennin kanssa leikkiä, Enni (belpag) on jo Kiliä isompi!:D

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kelpileiri 2012

Team Maiskiksen tämän vuoden leiri pidettiin 31.8-2.9. Inkoossa Västankvarnissa. Osa meni paikalle jo torstaina, me vasta perjantaiaamuna kun "virallinen" ohjelma alkoi. Pe-la oli ohjelmassa hakua Kaisa Hilskan johdolla. Sunnuntaina peltojälkeä Juha Korrin vetämänä.

Perjantaina aloitettiin teorialla, ja olipas hyvä keskusteluhetki. Kaisalla on niin hyvä näkemys kelpien kouluttamiseen haussa, lisäksi muutamia muita periaatteellisia ajatuksia. Tämän jälkeen tuli taas kerran fiilis "me ollaan tehty kaikki alusta asti ihan päin peetä". Tosin, kyllä me sitten treeneissä kuitenkin jotain osattiin.
 

Tässä pääpiirteittäin ajatuksia teoriaosuudesta:
  • Oikea mielentila. Kelpi osaa juosta metsässä reikä päässä nenä kiinni hyvin helposti. Eli alusta asti opetetaan koiralle oikea mielentila! Se ei pääse etsimään jos huutaa, riuhtoo ja silmät pyörii päässä. Jos tehdään hajunhakuja tai on näköapuja, niin niiden jälkeen koira käännetään pois, sille viskotaan maahan namia ja vasta kun se etsii nenä auki ja syö namit, se pääsee hommiin. Näin varmistetaan, että vire on vähän laskenut oikealle tasolle ja nenä on auki.
  • Kelpi lukee hirveän herkästi kroppaa, käytä sitä! Eli pistossa näyttö jää päälle niin kauan, kun koiran on se mahdollista nähdä, tai koira on uponnut tarpeeksi pitkään. Näytön suunta ohjaa koiraa, jos se meinaa lähteä kaarrattamaan eteenpäin.
  • Kun koira taas on uponnut riittävän syvälle, lähde liikkeelle > oma rintamasuunta ja kävelystä kuuluva ääni saa koiran kääntymään luonnollisesti pistolla eteenpäin. Jos ei käänny, kuten meillä, niin voi huutaa kädet suun edessä (suuntaa ääntä eteenpäin) keskilinjaa eteenpäin esim "hyvä". Ääni kaikuu puista niin, että koira kuulee sen edestäpäin ja kääntyy
  • Koiralle opetetaan alusta asti sitä mitä haku oikeasti on eli myös tyhjiä ja pistot sinne 50 ja yli! Jos koiralla on alussa pistot lyhyempiä, on niitä vaikea pidentää. Ja jos koiralla on aina löytö piston päässä, niin se oppii, että sitä se haku on, ja sitten kun tuleekin tyhjä, iskee koiralle epäluulo "ei tän näin kuulu mennä, mitä ihmettä!" (juuri kuten meille on käynyt).
  • Pistojen ei tarvitse olla piikkisuoria! 10-15m sektorilla kun koira etenee, niin hyvä. Jos koira ei etene tarpeeksi, mene sinne missä se kääntyi ja lähetä uudelleen kehoitellen "käy katsomassa, olisiko siellä kuitenkin" eli koira ajetaan eteenpäin (muista vartalon rintamasuunta!!) ja koira oppii, että kyllä sielä sitten kuitenkin on > sama visio kun sinulla, ole varma että siellä on, katso takalinjalle, näe pikku-ukkoja! ja haistele!
  • Tyhjät: koiraa kehoitetaan (ei käskytetä!) "käypä katsomassa tuolta, ai siellä ei ollut, no olisiko tuolla" eli ihan normaalia että aina ei löydy, mutta sitten toiselta puolelta voisi ehkä löytyä > tyhjät ja risteily syntyy ihan itsestään!
  • Yliheitot mukaan heti alusta asti. Muista oma linjaus ajoissa! Kun kutsut koiraa, niin kun se on 10 m päässä, käännä rintamasuunta sekä myös katse!! kohti piston suuntaa että koira ehtii focusoitua. Sillä pitää olla sama visio kun sinulla "tuolla se maalimies on!" Jos ei ole visiota, ei ole pistoa!
  • Pysy keskilinjalla, metsän puolelle ei saa mennä lähetyksillä. Muista myös, että keskilinjaa ei saa palata (pk/peha), eli jos menet eteenpäin koiran perässä (ilmaisu), mene metsän puolella ja palaa metsän puolella.
  • Ilmaisu: kiintorulla tai suorapalkka. Irtorullat eivät ole sama kun suorapalkka. Pitää tasapainoilla suorapalkan ja ilmaisun kanssa, niin että aina käy tarkistamassa tuleeko suorapalkkaa eikä ala oikoa kiintiksen kanssa, mutta ettei jää odottelemaan suorapalkkaa tai sekoile rullan kanssa takaisin.
  • Opettele pitämään liinasta päästä (10m) kiinni, ja irrottaa ei saa!
  • Rullakoiran Kaisa opettaa ensin metsässä menemään näytölle ja liinassa roikkuen. Sen pitää olla vahvin kaikista, suurin motivaatio, muuten mistään ei tule mitään jos pieni nyppäsy häiritsee koiraa!
  • Rullan luovutus eteen, ettei koira vahingossakaan pimeässä pääse tiputtamaan sitä missään (tosin omasta mielestäni Kittyn sivulle luovutus mutta rullaa sitkeästi ylöspäin tyrkyttäen toimii ihan yhtähyvin).
  • Peesariryhmä keskilinjalla pitää pysyä tiiviinä ja ohjaaja aina ekana > koira oppii vaikka tulisi takaa, että ohjaaja on kuitenkin aina se etummainen.
  • Haukkuvista sen verran, että haukun opetuksessa on maalimiehen rooli erittäin suuri! Pitää osata palkata juuri oikea-aikaisesti. Sarjojen epämääräisyys, määrää itse minkäverran haukkuja, ihmisillä on tapana taantua 5-kertotauluun. Vihjesana esim "jes" ajoitetaan haukkuun ja sitten vasta aletaan kaivella purkkia. Myös kesken sarjojen voi palkata. Opeta koira haukkumaan myös hengästyneenä. Jos ei tee sitä luonnostaan, sitä pitää treenata esim pyöräilyttämällä.
Ja ne treenit. En muista tarkaan pistoja jne. Tehtiin molempina päivinä kisamaiset suoritukset n. 100-120m hakuradoilla, en tiennyt mm paikkoja. Osa oli suorapalkoilla (ekaa kertaa 2 vuoteen!) ja osa kiintorullilla kisamaisesti pitkän liinan kanssa.

Ilmoittautuminen

Perjantaina oli hyvä keli, tuuli keskilinjan oikealta viistosti keskilinjaa eteenpäin.
  1. oikealle etukulmaan, vastatuuleen (kun sinne halusi), eka pisto vinoon, uusi lähetys, pidin näytön päällä, löytö, ilmaisu, hyvä.
  2. vasemmalle etukulmaan, kaarratti eteenpäin, lähetin uudestaan, piikki. Menin pikkaisen eteenpäin lähettämään, kalliolla "umpipiilo" kompostiverkko camo-peitettynä, arpoi siellä hetken ja ilmaisi sitten. Hyvä
  3. oikealle tyhjä ihan ok, 
  4. vasemmalle yliheitto, ok
  5. oikealle yliheitto, ei toiminut. Otin sivulle ja lähetin uudestaan, ok.löytö, suorapalkka.
  6. ... 
  7. ....
  8. ....en muista miten jatkui, mutta jatkui ja joku löytö oli vielä ilmaisulla.

Sain kommentteja, että yliheittojen ajoitukset oli hyvät! Pistoissa keskilinjalla lähetyksissä pitää muistaa pitää se rintamasuunta koko vartalolla oikein ja näyttö päällä. Ja näytöillä liinan päästä kiinni. Hyvä treeni, tosi vaikea miettiä pistojen paikkoja eikä meinannut usko riittää, että oliko koira uponnut tarpeeksi syvälle jne. Se kun ei vielä etene tarpeeksi, niin pistot on aika kapeita ja niitä pitää tehdä paljon. Ohjaaja ei vielä osaa hahmottaa aluetta ja pistojen paikkoja. Koira läähätti ja ehkä väsyikin, mutta ei näkynyt työskentelyssä.


Lauantaina meidän treenivuoro oli iltapäivällä, satoi, mutta tuuli oli kohtuu reipas... ties mistä eli osittain sama suunta kun perjantaina, mutta välillä tuntui, että tuuli keskilinjan suuntaisesti eli takatuuli. Jatkettiin samalla alueella, mutta hieman edempää. Meidän rata oli kuulemma 120m pitkä, treeni jotenkin näin, tai sitten ei ollenkaan sinne päinkään... ei voi muistaa. Tuntui että hinkkasin hirveän tiheesti ja pistoja tuli tosi paljon, koira kyllä jaksoi hyvin!
  1. oikealle, ihan hyvä, tyhjä.
  2. vasemmalle, lähti kaarrattamaan. Uusi lähetys, korjasin rintamasuuntaa vasemmalle alueen ulkopuolelle, jollon koira oikeni ja teki hyvän piston.
  3. oikealle yliheitto, myöhässä, lähti kaarrattamaan. Otin sivulle ja uusi lähetys, nosti etukulman maalimiehen > ilmaisu.
  4. vasemmalle tyhjä
  5. oikealle yliheitto, myöhässä mutta meni jotenkin (kai)
  6. vasemmalle yliheitto..? löytö kiven päältä, suorapalkka
  7. oikealle ok lähtö, mutta työskenteli taaksepäin. Sain käskyn huudella eteenpäin > koirakin kääntyi.
  8. vasemmalle yliheitto? myöhässä, teki ihmeellisen koukkauksen 20 metrissä taaksepäin, palasi lähetyslinjalle ja hyöri. Maalimies! Ilmaisu ok, kisamainen suoritus eli otin sivulle, mm palkkasi kun annoin luvan. Hienosti se juoksi nenä auki!
  9. Oikealle lähetyskohta suon yli, kiemurteli ja ei edennyt tarpeeksi. Lähetin uudelleen, nyt ok. Löytö ja suorapalkka.
Koska alueen hahmottaminen ja pistojen paikkojen miettiminen vei aikaa ja epäröin oliko koira käynyt tarpeeksi, lähettääkö uudelleen vai yliheittoon, olin yliheitoissa kokoajan myöhässä ja se sitten taas kostautui pistojen laadussa. Kamalan vaikeeta, mutta koira oli ihan pop! Nyt pitäs vaan löytää kavereita treenaamaan!



Sunnuntaina sitten peltojälkeä Juha Korrin teorialla ja ohjauksessa. Muistelmia teoriasta:
  • Namiruutu ok, Juha ei jaksa tehdä sitä vaan tekee suoraan jälkeä. Alkutreeni nurstilla, koira ei näe askeleita, ohjaaja näkee. Namit piilotetaan, vaihdellen askeleen kantaan, keskelle ja kärkeen > koira oppii "imemään" koko askeleen. 
  • Askeleet alunperinkin normaalisti eli ei peräkkäin ja ei kiinni vaan irti toisistaan, myöhemmin askeleita pitää myös pidentää ettei aina kävele omien askelpituuksien mitoilla
  • "Nypytys": koira opetetaan olemaan tarkka. Jos askeleelta meinaa siirtyä väärään suuntaan, pantaan pientä terävää nypytystä ja näytetään kädellä oikea askel ja löysätään liina. Pentua siis ohjataan alussa, myöhemmin näyttävä käsi pois, kun koira nypytyksestä osaa itse korjata nenän suunnan oikein. Nypytystä voi myöhemmin käyttää kulmien opetuksessa tai kun koira hairahtuu häiriöistä tms jäljeltä.
  • Ruokaa joka askeleella ja jäljet tarpeeksi pitkiä (jopa 100m). Kun koira osaa ilman nypytystä jäljestää, voidaan tyhjiä alkaa lisäillä ensin yksittäin. Sitten yksi kahden tyhjän+yksittäisiä. Sitten kolme+yksittäisiä jne. Ja kun osaa mennä pidemmät yksittäiset ilman minkäänlaista temponvaihtelua, voi vasta siirtyä lisäämään taas tyhjiä. Kun menee 8-10-15 jne tyhjän pätkät, voi suoraan alkaa lisäillä enemmän. Tähän vaiheeseen voi mennä vuosikin.
  • Sitten vasta kulmia jne.
  • Juha opettaa melko tuoreilla jäljillä kun ei jaksa vanhentaa.
  • Esineet opetetaan ensin erikseen, koira makaa esine etujalkojen välissä ja tuijottaa esinettä. Palkka esineelle koiran tuijottaessa, ei saa kääntää päätää kohti palkkaa!
Meidän treeni: metsäjälkityyppinen jälki pellolle. Heinä oli kohtalaisen lyhyttä ja ajoittain harvaakin, maa tiivistä ja suht kuivaa. Meinasin tehdä U-mallisen, mutta sitten tajusin, että menen ehkä liian läheltä toista jälkeä, niin päätin suht alkuun tehdä kulman ja siitä lievästi terävän kulman takaisin, joten ei sitten ihan helppoo aloitus. Loppu sitten suht. suoraviivaista ja pari kulmaa. 6 keppiä. Jälki sitten vanheni ruhtinaalliset 3 tuntia. Voimakas tuuli tuli lounaasta/lännestä eli alkupätkä oli myötä/sivutuulta ja loppusuora voimakasta vastatuulta.

Yritin jäljennostoa n. 5m päästä, tiesin muka missä jälki menee, mutta loppujen lopuksi vaikka näkee alkumerkin ja sen mihin suuntaan kävelin, oli mahdoton sanoa millon koira olisi nostanut jäljen, kun ei se sitä selkeästi tehnyt. Ihan pipariksi meni. En sitten tiedä nostiko sen lopuksi, oikaisi vähän ekan kulman, mutta sekavasti häröillen mentiin suuntana terävä kulma. Koira kyllä kaahoili ja söi heinää, eli mielestäni ei oikein jäljestänyt. Viimeistään terävässä eksyttiin sitten ihan kokonaan... Käveltiin nostamaan jälki suoralta missä tiesin sen kulkevan eli sen missä terävän jälkeen oikaisi kohti itää. Nyt nosti selvästi jäljen ja kohta nousi eka keppikin, jihaa, koira oli jäljellä! Jäljestys oli alussa aika reipasta mutta ihan kohtalaisen tarkkaa. Kulmasta meni yli ja jarrutin, korjasi itse jäljelle. Tokan kepin ilmaisi hienosti. Toinen kulma meni vielä enemmän yli, päästin eikä vaan korjannut, olisi jatkanut hinaamista eteenpäin. Annoin hakea, mutta olin silti ohjannut. Löytyi se jälkikin sitten lopulta. Kolmas keppi taas hienosti ilmaistu. Vika suora meni yllättävän hienosti ja matalalla nenällä ottaen huomioon voimakas vastatuuli. Juuri n. metri ennen loppukeppiä pölähti jäljen vierestä lintu ja koira pomppasi metrin sen perään. Odotin vaan, että palasi jäljelle. Tovi siinä meni touhutessa ja sitten se olikin jo esineellä... hyvä ilmaisu. Sai siis lintuun reagoimisesta kepin palkaksi.

Jos olisin ollut kaukaa viisas, en olisi ottanut jäljennostoa vaan vienyt jäljen alkuun paalulle, kuten oli aiemmin peltojäljillä tehty, että oltaisiin saatu jäljestettyä kunnolla koko jälki. Mutta enhän voinut arvata, että alku meni sellaiseksi sähläykseksi, kun ei se ollut ennen niin huonosti jälkeä nostanut.

Juhan kommentit: metsäjälkikoiraksi se jäljesti riittäävän syvällä nenällä ja oli tosi hyvin ja tarkasti jäljen päällä. Peltojäljelle se ei riittäisi. Esineisin sillä on tosi hyvä motivaatio, ilmaisut oli hyviä. No niin oli, eikä uskoisi, että vielä kuukausi sitten tuskailin niiden kanssa!! Mutta sitten se jäljennosto ja kulmat, jäljen hukkaaminen jne... joko koira nostaa jäljen ja jäljestää itsenäisesti (ohjaaja ei tiedä missä jälki) tai sitten ohjaaja tietää missä jälki menee ja ohjaa koiraa ajoissa pysäyttämällä yms. Ei tollaista "missähän se saattaisi mennä" ja yritetään ohjata koiraa muttei oikein tiedetä missä jälki. Jep, se alku oli ihan kaamee... hävettää.