maanantai 30. heinäkuuta 2012

Panimon kellarissa ja raunioilla

Perjantaina lähdettiin ex-tempore tutustumaan Espyn peruskorjattuihin raunioihin. Koko yläkasa oli myllerretty uuteen uskoon ja jotain pientä muutakin uutta oli tullut, lähinnä hirveä määrä rumpuputkia. Meille kolme figua irtorullilla, en laittanut edes kiintorullaa kaulaan ettei ala ketkuilemaan. Tuuli tuli alhaalta, päätin aloittaa ylhäältä uusitulta yläkasalta ja yritin väkisin työntää koiraa kasalle ja sen taakse myötätuuleen, mutta eihän se sinne halunnut mennä vaan irtoili tuuleen keski-ja alakasalle päin. Eka tyyppi oli L-putkessa, ok. Jatkettiin taas yläkasan hinkkaamista, mutta kun koira vaa sitkeästi halusi alakasalle, siirryttiin sitten lopulta sinne ja sittenhän se jo viipotti kohti uusittua käärmekasaa ja uutta putkipinoa kanaparrun takana. Sieltä se kakkosfigu sitten löytyikin. Totesin, että eiköhän se alakasa tullut siinä ohimennen haisteltua, mennään vielä keskikasa ja lähetin koiran alatalon nurkalta kohti bunkkeria. Siihen viereen on rakennettu uusi bunkkeri ja sinnehän sen keepis sujahti. Koira meni mielestäni jotenkin nihkeesti, ei ollenkaan sellaista Killimäistä innokasta "jeejee täällä on haju" tohotusta. Ja minä tein tyhmän etsintäsuunnitelman, kun yritin väkisin ohjata koiraa yläkasalle, kun se halusi tuulen perusteella alakasalle. Sen kun pitäisi antaa mahdollisimman paljon toimia itsenäisesti ilman turhaa käskyttelyä. No, seuraavalla kerralla osasinkin sitten olla viisaampi!

Lauantaina lähdettiin aamukuuden jälkeen Satu ja Zava kyydissä kohti Kaarinaa. Aamupäivä lymyttiin FRF koirakoiden tasontarkistuksessa maalimiehinä Hartwallin vanhan panimon kellarissa ja iltapäivällä saatiin treenata siellä keskenämme omat koirat. Treenattiin vain kellaritiloissa, koska halli- ja toimistotilat on niin peruskauraa. Kellaristossa oli pumppuja, putkia, sammioita, pimeitä käytäviä, lisää putkia sekä jännät kallioseinäiset luolastokäytävät, joissa oli tosi kylmä ja kostea, vettä tippui ja lirisi.

Me yhden koiran tyypit saatiin tehdä kaksi kierrosta. Treenattiin taas ilman kiintorullaa, ettei ottaisi sitä hajusta tai kun ei löydä pimeässä irtistä. Ekan tyypin otin alla näkyvään sammiotilan pumppuhuoneeseen, vähän joutui tekemään töitä paikallistamisen kanssa. Toinen oli sitten jänskässä kallioluolastokäytävässä. Löysi itse kellarikäytävältä luolaston suuluukulle ja meni siitä sisään, teki töitäkin n. 10m säteellä luukusta, mutta figu oli varmaan 25m suuluukulta pimeässä käytävässä ja haju painui käytävän mutkan kohdalle kallion seinämiin. Tosi pitkään sai tehdä töitä, menin lopulta itsekin tunneliin, jos se auttaisi yhtään. Lopulta löytyi, hyvä keepi, olipas vaikea treeni.

Ensimmäinen figu pumppuhuoneessa
 

Toisella kierroksella otin sitten helpommat, ensimmäinen pitkän käytävän seinällä olevassa hyllykössä. Siitä ei ihan hirveästi tullut hajua, pienestä aavistuksesta sitten alkoi kyllä työstää mutta se killimäinen hurja etsintä ja vinkuna puuttui, mietin taas onko mun koira rikki. Mutta figu löytyi ja jatkettiin matkaa. Viimeinen oli toisen käytävän puolivälissä olevien kahden säiliön välissä. Heti kun avattiin ovi kyseiseen tilaan, muuttui keepin olemus ja nyt se merkkasi selvästi että täällä haisee, tuttu elekieli ja eikun menoksi. Sinne porhalsi pimeään käytävään n. 50m päähän etsimään figun. Hieno päätös, hyvä Killi! Ei se ollutkaan rikki.
Huhuu, onko siellä ketään!?
Melkoista työstöä vaatinut tunnelisto
Sunnuntaina sitten oma ryhmämme siirtyi raunioille pariksi kuukaudeksi. Minä niin en tykkää siitä, paljon mielummin olisin metsässä kun kuraisilla, helteisillä raunioilla amppareiden, käärmeiden ja hämähäkkien seassa.  Valivali :D Vaan onhan se tosi hyödyllistä koiran tarkennuksen oppimista ajatellen.

Ilma oli tosi kuuma, ehkä 27-28 °C varjossa, paljon sitten lie paahteisilla raunioilla. Ja tosi hiostava. Onneksi tuuli oli varsin reipas, mutta se pyöri ihan koko ajan millon mistäkin. Mutta pääasiassa silti alhaalta ylös, tai kasoja pitkin pohjoisesta etelään. Nyt laitoin Kittylle tavallisen pannan ja siihen kilikellon, että jos se vaikka luulisi, että sillä kuitenkin on kiintis kaulassa.

Päätin aloittaa alakasalta, lähetin koiran ja lähdin itse kiertämään käytävälle ja odotin, että koira tulee kohta perässä. Mutta ei se tullutkaan, vaan lähti itsenäisesti työstämään kasaa, jes! Tosin sillä taisi olla haju. Ihan mielettömän kauan se sai työstää ekaa figua, se oli vaikea ja tuuli pyöri. Mutta keepi teki töitä, nyt se teki niin kun olen tottunut, jihaa! Välillä kuului epätoivoista vikinää, kun perhana haisee mutten löydä. Ihan mieletön. Figu oli hetekapiilon ja palkinaluspiilon välissä laatan alla vihreän ison roskiskompleksin kohdalla.

Jatkettiin alakasaa, mutta keepi loiksi keskikasalle myötätuuleen. Yritin kutsua sitä että mennään yhdessä alakasa, mutta ei sitä kiinnostanut, se meni yläkasan päähän neloskaivon eteen rakennettujen putkitötsien kohdalle ja pyöri ja hyöri niitä ympäri. Siinä oli neljä putkea pystyssä ja Kii nippa nappa ylettyi kurkkimaan tötsän reunoille. Se tarkisti kaikki muut paitsi sitä missä figu oli, koska tuuli painoi hajua niille toisille tötsille. Lopulta se meni myös sille vikalle ja taitava figu osasi juuri sillon työntää rullan sieltä keepille, aivan loistavaa!

Jatkettiin yläkasan reunaa alkupäähän ja naps, viimeinen figu löytyi samantien samasta uudesta bunkkerista mistä perjantaina. Onneksi oli helppo päätös kahden todella paljon työtä vaatineen jälkeen. Hiki tuli!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Voihan Ketkupelle

Keskiviikkona oli kouluttajakoulutuksen hakuosuuden viimeinen kerta. Meitä oli jälleen vain 3 ja oltiin Siikis2:lla. Teemana oli erilaiset maalimiehet ja valitsin treenikohteeksi liikkuvan maalimiehen. Ei olla koskaan harjoiteltu liikkuvaa, seisovaakin suht vähän, mutta se on toiminut tähän asti ihan hyvin. Mietin, että liikkuvaa on vaikea tehdä irtorullalla, joten tehdään kiintiksellä.

Tehtiin pistoja, figut jossain 30m niin että näin mitä tapahtuu. Alue oli tallaamaton, figut kiersi kaukaa. Hyvin lähti pistoille siitä huolimatta. Ensimmäinen seisova irtorulla jalkojen päällä noin niinkun muistin virkistämiseksi. Kii oli hypännyt vasten ja otti kiintorullan, äh. Toiselle lähtiessä näki figun ja otti rullan n. 10m päässä, pöh. Pyysin figun piiloon puun taakse ja lähtee liikkeelle vasta, kun koira on ihan lähellä. Tämä ok.

Kolmas samalla tavalla mutta taas juoksi rulla suussa figua kohden. Yritin uutta lähetystä ja taas otti parin metrin päästä. Tällä figulla oli irtorullia, niin otin sitten koko kiintorullan pois kaulasta ja tehtiin kuten ensimmäinen eli seisova piilossa irtorulla jalkojen päällä. Keepis pysähtyi taas 10m lähetyksestä ja yritti sitkeästi ottaa kaulastaan kiintorullaa jota ei siinä enää ollut, oli kovin  hölmistyneen näköinen, wtf. Pari kertaa sain lähettää ennenkun tajusi mennä taas maalimiehelle asti, hyppäsi vasten ja oli jumpannut siinä tovin ennenkun tajusi alkaa etsiä irtistä.

Koska toisen puolen figulla ei ollut irtiksiä, otin varmanpäälle ja figu piiloon puskaan kyykkimään. Se meni taas ihan mallikkaasti kiintiksellä. Otettiin toiselle puolelle vielä viides seisova irtorullalla ja se onnistui, mitä nyt hyppi taas vasten.Voihan Ketkupelle. Sama ilmiö on havaittu Risalla liian "läpinäkyvissä" treeneissä, kun liian fiksut koirat oikovat. Ketkupellet. Palaamme siis vahvistamaan seisovaa irtiksillä ja siitä sitten niitä liikkuvia täytyy myös työstää irtiksillä, ei auta. Ja muutenkin pidetään nyt tiukka irtiskuuri.

Torstaina yritetiin sitten paikata ketkuiluja irtistreenillä. Histan mastolla, tallaamaton alue, ei paljon tuullut. Pistot 50m, figut pikkaisen kesilinjaa eteenpäin lähetyskohdasta. Seisovat, irtorulla jalkojen välissä n. nilkkojen  kohdalla. Voihan ketku. Tyypit oli Kittyn lempparityypit, se hyppäsi vasten, ei etsinyt irtorullaa vaan otti kiintistä, vaikka se oli niin tiukalla kun sen sai. Kaikki metkut se kyllä keksi... Juoksi ihan hulluna, tein pari yliheitolla jättäen sen 5m keskilinjan taa ja juoksi sillon vielä lujempaa. Pelkäsin jo, että se saa kohta lämpöhalvauksen, sen korvanlehdetkin oli ihan punaiset treenin jälkeen. Otettiin sitten vielä ihan lyhyellä matkalla seisovaa irtorullalla niin, että näki kun rulla pistettiin jalkojen väliin, mutta kun ei. Ketkis. No, päätin sitten, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Palataan normitreeniin eli pistotreeniin, istuvia, kyykkiviä, makaavia irtorullilla eli palautellaan se irtorulla taas muistiin, se pitää etsiä! Piste. Otetaan vaikka kiintis pois kaulasta, jos ei muu auta. Ja sitten lisätään satunnaisesti seisovia joukkoon. We'll see...

Tiistaina sain vihdoin väkerrettyä hyppysuoran pihalle ja aloitettiin "aksatreenaus", jihaa!


Viimein tuli myös tieto syksyn koulutusryhmistäkin ja voi pettymysten pettymys, kun Juha ei koutsaakaan meitä enää, vetää vaan leikkikouluja :( Olemme Oinosen Sinin ryhmässä, aiemmin Sini on koutsannut mm. maajoukkueeseen jälleen päässyttä Rajaheimon Anua. Harmillisen hankalasti treenit alkavat jo klo 17, mitenhän me muka ehditään sinne, kun normaalisti olen siihen aikaan vielä töissä?? Treenit alkavat kai 3 viikon päästä, sitä ennen pitäisi saada keepis hyvään kuntoon ja käydä vielä fyssarilta kysymässä joko uskaltaa aksata. Onhan se toki kaahannut hulluna metsässä ja pistotreeneissä, mutta silti...

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Taajamat ja tokot

Sunnuntaitreeneissä oltiin vielä viimeistän kertaa taajamassa, jälleen Leppävaraassa. Nyt vain 2 figua, mutta isompi alue. Reipas tuuli tuli etelä-lounaasta.


Eka figu parkkipaikan alareunan puskassa, mentiin tien takana kuvan ylänurkassa olevaa kävelytietä eli ehkä 30m päässä tuulen alapuolella. Reagoi siinä kohdalla menemällä nurtsipenkalle ja haisteli maata, huomasin kyllä reaktion, mutta tulkitsin että maassa oli jotain hajua, koska ei ottanut ilmavainuja. Jatkettiin ja sitten meitä käskettiin palaamaan. Samassa kohtaan lähti ikäänkuin jäljestämään ja jäljesti suoraan piilolle, mutta figu ei ollut siitä kulkenut. No, löytyi kuitenkin.

Käytiin sitten kaikki parkkipaikan välit läpi, välillä jäljesteli asfaltilla jotain ja lähdin seuraamaan - tuloksetta, ja palattiin aina parkkipaikalle. Parkkipaikkojen jälkeen tutkittiin vielä alueen reunana ollut vanhan kirjaston piha, siinäkin nappasi jäljen ja jälki johdatti tuon ison nurtsikaistaleen läpi seinän vierustalla olevaan alas menevään "karsinaan" jota olimme edellisellä viikolla käyttäneet kahdelle koiralle. Vasta n. 2m päässä siitä sai hajun, hyppäsin metrin matkan alas, onneksi löysi seinän vierestä ikkunalaudan kautta juuri keepin mentävän kolon mitä kautta sai tuotua rullan. Näppärä otus. Hauskoja kyllä nämä taajamaetsinnät, mutta nyt siirrytään sitten omille uusituille raunioille. Ja pistoja pitäs päästä tekemään myös pari kertaa viikossa...

Treenien jälkeen tokoiltiin! Oho, hups. Tai itseasiassa tein itsekseni jo ennen treenien alkua pienen erän palkan kanssa, teki kivaa seuruuta, hienot jäävät, luoksetulon pysäytyksen ja tosi upean noudon. Mutta treenin jälkeen tehtiin kokeenomainen liikkurin kanssa. Häiriötäkin oli, näkyi selvästi. Seuraaminen oli vähän levotonta, en kylläkään viritellyt sitä riittävän kunnolla. Tehtiin niin että liikkeestä maahan-luoksetulo-liikkeestä seiso olivat viimeisenä, että pääsisin a) korjaamaan tai b) palkkaamaan palkattomuuden jälkeen tehdystä liikkeestä seisomisesta. Eli ensin seuruu, siedettävää, kaukot ihan ok, vähän hitaat ehkä. Nouto kohtalainen, lähti palauttamaan ravilla, muutti sitten hitaaseen laukkaan, mutta empikin yhtäkkiä, että tuodaanko kapula eteen vai sivulle, vaikka 2h aiemmin oli tehnyt ihan täydellisen luovutuksen eteen! Otin sitten pari askelta taaksepäin ennenkun ehti istua ihan vinoon. Liikkeestä maahan ok, luoksetulon pysäytyksessä valui ehkä pikkaisen, sivulletulo melko ison kaarroksen kautta. Liikkeestä seiso onnistui, jes!! Näitä lisää, eli häiriössä treenausta liikkurilla, kiitos! Mutta ihan kohtalainen joo.

Killi, jäikö jotain hampaankoloon?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Pis pis ...pistoja!

Tänään tuli 16 vk vikasta polvileikkauksesta. Fyssarihan sanoi vikalla kerralla, että 16vk jälkeen voi vapaasti revitellä. No mehän reviteltiin! Tai no, onhan tuo juossut jo pidempään normilenkit ja kaahailut, pikkupistoillekin lähtenyt hulluna satalasissa.

Tiistaina extempore pistotreenit Histan mastolla kolmen hengen voimin ihan parhaassa seurassa! Tehtiin n. 5m leveät kaistaleet. Meille muuten ilman apuja. Hienot pistot (4kpl), mutta keepis kulki kaistaleita ees taas, ei siis edennyt rullan tuonnissa. Vasta viimeisellä oli avarampi maasto ja näki minun liikkuneen ja toi rullaa eteenpäin. Irtorullat. Kahdella vikalla tein yliheiton eli jätin jokusen metrin keskilinjan taakse, tosi hienosti meni, hirveellä vauhdilla, pelkäsin että juoksee itsensä rikki kiviin...

Keskiviikkona kouluttajakoulutuksen treenit Histassa. Minun vetovuoro, aiheena umpi/ylä/alapiilot. Olenko sitten niin inhottava ihminen, mutta just ennen treenejä puolen päivän jälkeen 4 ihmistä perui treenit! Meitä jäi vaan 3 jäljelle, mutta saatiin siitä huolimatta tosi hyvä treenit. Koska alue oli hieman kauempana autoista, otettiin koirat mukaan odottamaan alueen reunalle. Ekalle koiralle mentyäni piiloon ja koiran valmistautuessa lähtöön Kii oli ulvonut kuin susi :D

Alueella oli yhteensä 3 valmista piiloa. Meille 2 umpparia rakopiiloina niin, että kun nenä on raossa, sieltä tulee irtorulla. Onneksi piiloissa oli raot/reiät alhaalla. Eka pisto ihan loistava, piilo ehkä vaan 40m:ssä. Toka roskispiilo oli vähän kauempana kalliolla eikä oltu edes tallattu sinne asti (harvat raidat tehtiin siis alueelle, ja muuten - se ei jäänyt raitoihin kiinni vaan teki suorat pistot, jiiihaa!!! nyt vasta tajusin) ja menin lähettämään vähän lähempää. Mutta silti arvaten Kii kaarratti kallion alareunaa piilon etupuolelta. Lähetin uudelleen vielä vähän lähempää ja sillon nousi kalliolle ja löysi piilon, hieno.

Kolmas oli ihan avopiilo kuusen alla, bueno! Neljännelle otin yliheiton eli jätin muutama metri keskilinjan taakse. Haukahti karjuen lähetyksessä :D mutta meni hienosti! Figu oli ison kiven päällä, tarkoitus, että kun kurkottelee, rulla tippuu. Mutta keepis löysi reitin kiven päälle ja selvis sieltä alaskin. Hienosti! Minä roikuin liinan päässä joka näytön, ei paljon hidasta menoa, ihan hurja neliveto. Otin umppareilla hallintaan eli sivulle, avopiiloilla tyypit palkkasi suoraan. Hieno treeni, hienot pistot! Pikkasen saisi vielä olla pituutta lisää.

Ja ennen treeniä oltiin metsälenkillä 1,5h etsimässä kanttarelleja, keepis kaahasi. Mutta ei  se paljon hidastanut hullua kaahausta pistoilla. Nyt se kyllä kuorsaa sohvalla.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Viikon treenipläjäys


Tiistaina pienet tokoilut pihalla lenkin jälkeen. Lelupalkalla, hieno vire, leikki hyvin, melkeen kävi käsille, kun oli niin kuumana. Lelusta irrotus toki aiheuttaa edelleen pienen kooman, mutta lähtee se sieltä kuitenkin hommiin, varsinkin jos vähän "herättää". Ihan kivat, seuraaminen on aina ja edelleen aika levotonta, etenkin täyskäännökset oikelle ja käännökset oikealle hukkuu välillä ties minne. Kaukot jes, maahan-seiso erottelua, ok. Luoksetulot superia! Yksi pysäytyksellä ihan mielettömän hieno, sen jälkeen pari suoraa ja nyt se on oppinut sen vauhtiluoksetulon idean eli "jes" ja lelu saa sen kiihdyttämän ihan hullusti, kun vielä vuosi sitten se hidasti ja "eyeasi". Pitäis mennä kentille treenaamaan....

Paikallamakuu? Kuka ei kuulu joukkoon?
Keskiviikkona kouluttajakoulutus Histassa teemalla ilmaisu ja oikea-aikainen palkkaus. Miten nämä teemat pyörivät nyt ihan vaan ilmaisun ympärillä... No, otin teemaksi lauenneen rullan, kun ei Kii sitä sillon taannoin taajamassa osannut puskassa ottaa, vaikka nyt viime sunnuntain treeneissä sen ottikin. Lisäksi keskityin omaan liikkumiseen ja asentoon keskilinjalla eli kävelin karkuun tai olin poispäin koiran tulosuunnasta/maalimiehestä. Lisäksi näytölle lähtö vasta käskystä, ei liinan lukon kilahduksesta.

Figut oli lähellä n. 10-15m että näki mitä tapahtui, mutta kuitenkin camojen alla piilossa. Eka meni ok, ja juu, meinaa varastaa näytölle liinan lukon äänestä, joka kerta piti nykäistä peppukarvoista. Tokalla ei heti löytänyt figua, ja kun rulla hakkasi kylkeen ja keikkui edessä, otti sen suuhun n. 10m päässä figusta. Voi vee. Sanoin "oho" ja pyysn pois, uusi lähetys ja nyt ok. Sama toistui toisella, jep jep. Ja uusinnalla ok, eli ihan hyvin osasi rullan ottaa vaikka oli auki, liiankin hyvin.... Vikalle laitoin sitten rullan takas kiinni ettei pääse lisää vahvistumaan moinen epätoivottu käytös. Nyt sitten tiukkaa irtorullakuuria! Johan tässä varmaan pikkuhiljaa uskaltaisi alkaa pistottaa ihan kunnon pistoja ja sillon tehdän kyllä irtiksillä.


Keepin tapa syödä luita.

Torstaina käytiin katsomassa Sadun Enni-penua (groenendal). Killis on niin suloinen kun se uskaltaa tollasten pienten kanssa leikkiä, isojen/aikuisten vieraiden koirien kanssahan se ei leiki. Niistä tulee vielä hyvät kamut.

Lauantaina lenkillä Nummelan lentokentällä ja sen jälkeen tehtiin ihan tokoa! Seuruita pitkät pätkät vähällä palkalla. Kontakti seilaa, aina ja edelleen, mutta paikka on pääsääntöisesti hyvä, välillä jopa tokoon liian tiivis. Sitten liikkeestä maahan ja -seiso erottelua. Ensin kokeenomaisesti pätkät liikkeestä maahan, luoksetulo ja sitten seiso ilman kehua kummempia välipalkkoja. Ja taas meni seisomisessa maahan, voi argh. Meidän ikuisuusongelma. Jos se seuraavassa kokeessa menee maahan, mä ehkä heitän hanskat naulaan... Luoksetulon pysäytyksiä pitkällä matkalla, pikkaisen valui, pitää treenata. Suorissa alkoi ennakoida, mutta "jes" ja lelu sai sen kiihdyttämään, hyvä hyvä! Kaikkiaan kuitenkin tosi hyvät treenit, hyvä vire, vaikka oli jo juossut lenkillä ja oli aika kuuma.

Australiantalja lämmittelee

Sunnuntaina taas omalla ryhmällä taajamaa. Oltiin Leppävaarassa vanhan kirjaston nurkilla, siellä oli hyviä piiloja. Nyt tehtiin irtorullilla. Ekaa sai työstää aika tovin, haju levisi jännästi kahden rakennuksen välissä. 2 ja 3 oli puskissa, reagoi kyllä hyvin, mutta ei mitenkään olis halunnut mennä puskan läpi. 2:sen pääsi kiertämään talon seinustaa, kolmonen oli pakko mennä puskaan, mutta kokeili varmaan 10 kohtaa ennenkun löysi vähän vähemmän tiheän. Nää on ihan kivoja joo, mutta jotenkin kaipaisin nyt kunnon metsätreeniä, pistoja! Kun ei olla varmaan kohta vuoteen päästy tekemään pistoja! Ei se homma edisty, jos ei treenaa, jostain pitää löytää nyt treenikamuja.


Olen nyt pari kertaa käynyt Killipsin kanssa setä-laahustuksen jälkeen pienillä pyörälenkeillä ja uimassa. Keepitriathlonia! Ahdistus pyörää kohti alkaa vähentyä ja se alkaa kipitellä jo rennommin. Suuntakäskyt pitäs opettaa, niin kääntyminen olisi helpompaa. Työn alla (=ajatusasteella) on alkaa pikkuhiljaa hyppytreenit, kun jostain keksisi esteet. Keskiviikkona tulee 16vk leikkauksesta, fyssarihan sanoi, että sen jälkeen voi alkaa revitellä. No aika normaalia elämää me ollaan jo elelty (paitsi ei aksaa) viimeinen kuukausi, lenkeillä on saanut juosta ja olen juoksuttanutkin, ja hakutreeneissä on välillä kaahaillut aika lujaakin.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kuvapläjäys


MH-testihän on raportoitu jo viime kesänä, mutta satuin nyt vasta löytämään Jarin ottamia kuvia, joten olkaa hyvä. Videot ovat edelleen tiukasti muodossa, jota en saa auki.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Virpomista ja taajamaa

Keskiviikon kouluttajakoulutuksessa teemana oli hallinta. Koska meillä hallinta on siinä kunnossa, ettei sitä ole tarvetta hinkata, halusin kokeilla nk "virpomista". Eli koiraa hetsataan maalimiehillä ja hallinnassa pitää pysyä, jos ei pysy, palkka (figu) poistetaan ja vasta hallinnan kautta pääsee hommiin. Virpomista voi tehdä monella tavalla, alueelle tullessa, keskilinjalla lähetystä odottaessa, yliheitoissa koira keskilinjan toisella puolella odottamassa jne. Ja maalimies juoksee ja piiloutuu vasta viime hetkellä tai niin että hilluu hetken ja piiloutuu ennenkun koira päästetään.

Me tehtiin ensin hallittu radalletulo (seuraa tässä aina kuin laama eli a-h-d-i-s-t-a-a). "Tuomarin tervehdyksessä" ei mitään ongelmaa koska istui sivulla, tärisi ja patosi metsään tuijottaen. Maalimiehet hilluivat hieman yksitellen jossain 10-15m päässä ja piiloutuivat sitten. Me odotettiin keskilinjalla lähetysasennossa, Kii vaan istui ja patosi, ei elettäkään että olis lähtenyt. Eka lähetys ei onnistunut, koira oli kuin kalikalla päähän lyöty "what?!?, totako mun pitää muka hakea??". Lähetyskin oli kuulemma ollut huono hutaisu. No, toisella lähti ok.

Sitten alkoi ymmärtää, yhteensä 3 figua ja kaikilla ok, ei elettäkään ilman lupaa lähtemisestä, mutta kyllä se patosi ihan hirveästi! Kiintiksellä tehtiin, nyt en sanonut "käsi"-käskyä rullan luovutukseen ja tosi hienosti se kurotti sitä käteen ylöspäin. En myöskään kääntänyt rintamasuuntaa koiraan vaan kipitin keskilinjaa eteenpäin. Tokalla jäin myös siihen asentoon ja näytölle lähettäessä koira kurvasikin väärälle puolelle! Hohhoijjaa! :D Pitää siis harjoitella sitäkin, että osaa mennä oikeaan suuntaan, vaikka minä olisin väärinpäin.

Tällaista virpomista meidän ei tarvitse treenata, mutta yliheittoja voisi tehdä näin. Toisaalta mielummin teen niitä risteilykurssin tyyliin, jos ryhmä vielä uusitaan/jatkaa.


Sunnuntaina taas taajamaetsintää omassa ryhmässä. Oltiin Espoon kirkon parkkiksella joen varrella. Todella hautova ilma, mutta niitä luvattuja ukkosia ei vaan tullut. Tuuli tuli - millon mistäkin suunnasta, jos tuli. Porukkaa kulki tällä alueella hieman enemmän kun viimeviikkoisella, meille piti olla pientä haastetta. Ja sitä haastetta tosiaan oli. 10 henkinen pakistanilaispakolaisperhe (tai mikä lie) palloili ihan koko meidän treenin ajan meidän tiellä sotkemassa hajut, eli olipa todella haastavaa. Kii oli ihan jäljestysmoodissa, kaikki figut olis jääneet, jos ei oltaisi jääty hinkkaamaan. Ja silti vaikka se sai hajun, se ei olisi halunnut lähteä työstämään niitä vuohenputki ja nokkospöheikköihin. Neiti hienohelma. Kaikki saatiin kuitenkin työstettyä suurella työllä ja työntämisellä, mutta vaikeeta oli. Paljon tarttee treenata. Kakkosella Kii työsti myös lauenneen rullan, ihan ilmaisi sillä, jes! Rulla on nyt roikkunut aika alhaalla, pitää nostaa vähän ylemmäs, koska laukesi toisenkin kerran treenin aikana.

Muuten ei olla tehty niin yhtikäs mitään. On pitänyt työstää keppien ilmaisua, mutta kun ei, laiskottaa vaan. Kerran tehtiin pientä tottispätkää pihalla, mutta that's it. Laiskaa.

Tai no joo, ollaan me vähän treenailtu kaukokäskyjä (m-s) ruokakupilla. Saan vielä katua, että opetin sen "nolo"-tempun, tarjoaa ylösnousun sijaan pelkkää noloa, saas nähdä nähdäänkö joskus tokokokeessakin moinen nolous... Onneksi avoimen istumaanousu sentään sujuu ilman nolosteluja.

Ja Silakalla alkoi sulkasato, Furminatorille olis hommia. Kohta se on taas kalju. Jospa se sitten muutaman kuukauden päästä tekis sen juoksunkin, huisaa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Pentusuunnitelmat julki

Pentu-sivu on julkistettu. Lisää tietoja paljastetaan myöhemmin, kun astutus on hoidettu ja pentujen tulo varmistettu, jos niin onnellisesti käy.

Kittyn penusuunnitelmat on olleet "työn alla" tai ainakin mielessä jo pari vuotta, kun erehdyin kysymään Maijalta että olisiko siinä mitään järkeä. Kittyhän oli alunperin tarkoitus steriloida heti kun se olisi järkevää, mutta kun... sillä vaan on niin mahtava luonne, niin nyt päädyttiinkin tällaiseen ratkaisuun!

Pentuja olisi tarkoitus siis yrittää seuraavasta juoksusta, joka saattaa osua aikaisimmillaan syys-lokakuun vaihteeseen ja myöhäisimmillään marraskuun lopulle. Kittyllä kun on juoksuvälit vaihdelleet vuorotellen 6kk ja 7,5kk väleillä. Nyt olisi vuorossa tuo lyhyempi väli, saas nähdä miten käy...


Parit hakutreenit ja pieni lomareissu

Keskiviikkona oli kouluttajaksi kurssilla teemana erilaiset etsintätyylit (pistot, partiointi, liinassa etsiminen). Valitsin partioinnin, kun en vieläkään uskalla pistottaa kunnolla ja halusin jatkaa edellistä teemaa peitetyistä/vaikeammista maalimiehistä kiintorullalla. Eli kokeenomaiset maalimiehet, jotka nousi ylös pressuista palkkaamaan vasta, kun koira oli sivulla ja peesari sanoi "maalimies voi nousta".

Treenit oli Histassa, alue tallattiin, tuuli oli varsin reipas jostain koillisen suunnasta. Alue oli n. peruskoealueen kokoinen, tien molemmin puolin. Lähdin ensin oikean (pohjoisen) puolen ja koiran piti saada sivu/perätuulesta hajut. Pieni epätoivo alkoi iskeä, kun mitään ei löytynyt. En taas luottanut koiraan. No, sitten se katosi multa, itse jouduin pusikkoon ja sieltä läpi päästyäni näin, että koira työstää kallion reunalla. Tuli ylhäältä alas, haju katosi, kiipesi ylös, tuli alas, ja haju katosi. Pakko oli lähteä auttamaan perään, ja siinä vaiheessa satuinkin näkemään maalimiehen kallionjyrkänteessä n. 2m korkeudessa maasta, ja n. metrin alempana kallion harjaa. Kun pääsin kallion päälle, näin että Kii oli maalimiehellä ja aikeissa tulla rulla suussa kohtisuoraa jyrkänteen reunaa ylös. Tulikin, mutta tiputti rullan kun meinasi melkeen itsekin tippua, meni takas maalimiehelle, otti rullan ja minä ääliö pyysin sitä tulemaan, jollon se tiputti rullan taas ja lähti uudestaan sitä kohtisuoraa jyrkännettä ylös. Jestas. Kolmatta kertaa en enää päästänyt jyrkänteelle, vaan oli hyväksyttävä se sellaisenaan ja pyydettävä figu palkkaamaan. Eipä sillä kyllä paljon päätä palellut, kun jyrkänteenreunaa taiteili. Toisesta suunnasta olisi ollut turvallisempi kulkea, mutta kun koirahan menee siitä mistä haju tulee. Sitkeä yritys.

Vähän jäi kaivelemaan se alueen alku, mutta päätin jatkaa ja palata sitten sinne, jos ei kolmea nousisi. Meinasin mennä tien toisen puolen suikaleen samalla tavoin, mutta tajusin, että joutuisin kulkemaan ihan eteläreunan jyrkänteellä, jos halusin siellä rajalla olevat nostaa. Sillon alueen keskiosa jäisi toisen kallion taakse, joten päätin kuitenkin mennä ensin keskemmältä aluetta halki ja sitten lopuksi vielä sen eteläreunan toiseen suuntaan. Mikä olikin varsin hyvä ratkaisu. Keskihalkaisulla nostettiin kiven päällä oleva tyyppi alueen keskeltä ihan jees ja sitten sieltä eteläreunalta kokonaan pressun alla oleva tyyppi hienosti sikailematta. Ja tällä tyypille meni näytölle tosi nätisti itse maahan, jes! Ja minä siis roikuin näytöt liinassa, kokeenomaisesti siis. Paitsi se eka jyrkänteen tyyppi.


Sunnuntaina oman ryhmä treeneissä oli taajamaetsintää Espoon Keskuksen kupeessa Omnian parkkipaikoilla. Jokaiselle tehtiin 2 reagointiharjoitusta. Meidän alueen tyypit olivat parkkipaikkaa reunustavien erittäin tiheiden angervopuskien seassa. Tosi hienosti Kii lähti hajut aina työstämään. Ekalla figulla se ekan puskaan tunkeutumisen jälkeen sai kiintiksen toisen pään irtoamaan ja päätin, että kokeillaan. Mutta eihän  se osannut sitä nostaa. Korjattiin rulla, mutta koira meni sen verran sekaisin, että vaati useamman yrityksen ennenkun tajusi nostaa ahtaassa pusikossa rullan. Toinen meni sitten ihan mallikkaasti. Mutta pitää muistaa treenata nyt myös tuota lauennutta rullaa. Se on aina välillä ollut mielessä, mutta jäänyt treenaamatta.


Torstai-lauantai vietettiin miniloman viimeiset päivät Kustavissa aivan mahtavalla paikalla ulkokalliolla olevalla mökillä. Ilma oli aika kylmä, ja meri vissiin vielä kylmempi, joten Kii ei halunnut mennä uimaan. Oudosti se "jättilampi" aaltoilikin... Joten Kii tyytyi vain jahtaamaan rantakalliolla pisaroita. Ja nujuamaan Puma-tätin kanssa. Loput kuvat löytyvät tuolta.