Myn ekat arvokisat! Toko-sm:t kisattiin 27.-28.5. Vantaalla Ojangossa.
Myn tulos: AVO1 268,5 p, sijoitus 24/70. Tavoite saavutettiin!
Keli oli vallan mukava, puolipilvistä/aurinkoa, mutta reipas tuuli piti lämpötilan kohtuullisena. Liikkeet oli kolmessa kehässä 3 liikettä/kehä + paikkaistuminen omassa kehässään. Kehästä toiseen siirryttiin periaatteessa suoraan, ei tarvinnut juuri jonotella, mutta ehti kuitenkin palkata ja viritellä koiran kivasti ennen seuraavaa kehää.
Ekan kehän eka liike ruutu on yksi Myn lemppareista ja yleensä se onnistuu 10:n arvoisesti. Välillä hakee etunauhojen eteen, mutta pääasiassa menee hienosti. Nyt se meni nenä maassa eikä reagoinut pysäytyskäskyyn niin nopeasti kun yleensä, ja käskykin oli kyllä vähän myöhässä, joten ajautui ruudun takanauhan taakse. Eikä sitten osannut korjata ekalla lisäkäskyllä, toisella löysi ruudun, mutta se oli sitten jo nolla. Mutta hienosti tsempattiin tämän jälkeen ja saatiin tarpeeksi hyvät pisteet lopuista liikkeistä, että riittivät ykköseen. Olin tyytyväinen, vaikka toki se ruudun nollaus kaiveli ja kaikenlaista jossittelua tuli harrastettua...
Pisteet suoritusjärjestyksessä:
Ruutu 0
Kaukot 10
Seuraaminen 8 (perusasentoja jäi tekemättä)
Estehyppy 9,5
Nouto 8 (minusta se oli oikein hieno)
Liikkeestä istuminen 9,5
Luoksetulo 9,5
Merkinkierto 10
Liikkeestä seisominen 9
Paikalla istuminen 10
Kokonaisvaikutus 9,75 (10, 9, 10, 10)
... ja päätyi lopulta sinne ruutuun, harmillisesti kolmella käskyllä.
Jarrutus hieman pitkäksi...
Merkinkiertoa
Toukokuussa kisattiin Myn kanssa parit agikisatkin. Ojangossa 14.5. 2 starttia (2xhyl), hyviä pätkiä, pienet lipsahdukset. Nummelassa 20.5. kevään ekana hellepäivänä hiekkamontun kuumuudessa myös 2 starttia. Saatiin meidän ensimmäinen nollatulos! Tokaradalta hyl taas pienestä lipsahduksesta (olin yhden keppivälin myöhässä) ja sen jälkeen taas puhdasta rataa. Jospa ne ainekset alkaisi pikkuhiljaa olla kasassa. Lämpö kyllä verotti meitä molempia, Mykin oli melkoisen tahmea, itsestäni nyt puhumattakaan. Seuraavia kisoja ei ole mietinnässä, ohjaaja on vähän rampa tällä hetkellä.
Kitty osallistui SBCAK:n päänäyttelyyn Vantaan pk-tapahtumassa 25.5. Tuomarina oli australialainen Wingdari -kasvattaja Marie Colyer, joka jakeli arvosanoja erittäin nihkeästi. Vain 1-2 koiraa/luokka sai ERIn, suurin osa koirista taisi saada EH:n, Kitty ja Kittyn poika Kamu mukaanlukien (Mytä en ollut edes ilmoittanut). Joten meillä ei ollut asiaa PN-kehään, vaikka käyttöluokan ainoana koirana luokkavoitto heltisikin. Melko turhauttavaa.
Sattuipa tuuri, ja päästiin varasijalta lauantaiseen 11.3. Lohjan Kirsujen tokokokeeseen, yhden vuorokauden varoitusajalla. Mutta toki ilmoittautumisvaiheessa, kun tiesin jääneeni varasijalle, mielessä siinsi mahdollinen peruutuspaikka. Ja hetihän sen otin vastaan perjantaiaamuna, ja illalla sitten pienessä "paniikissa" viimeistelytreeni, joka meni ihan superloistavasti!
Ja niin meni koekin, My oli kuin pieni partiotyttö, teki ihan täydellisesti. Eikä edes keulinut. Paitsi ei osannut mennä perusasennosta maahan luoksetulo- ja kaukokäsky-liikkeiden alussa! Niistä menetimme yhteensä 12p, ilman näitä olisi kasassa ollut lähes täydet pisteet, koska itse liikkeet olivat kuulemma kympin arvoiset.
Tultiin paikalle vähän viimetipasssa ja luokka alkoi etuajassa, joten minulle jäi vain 15min aikaa laskea kelpien katossa olleet kierrokset ennen paikkaistumista, onneksi onnistuin siinä! Ja sen jälkeen vaan rauhoituttiin omaa vuoroa odotellessa. Ainoat virheet mitkä My teki, oli tosiaan nuo liikkeiden alun maahanmenot, sekä noudossa jäi hieman turhan kauaksi eteen. Muutoin omastakin mielestä lähes priimaa. Tuomarina oli aina niin mukava Harri Laisi. Tulos 304,5 p 3. sija, KP. Voi muru!
Muutama liike videolla, joku pieni musta salama siellä liitelee, ei siitä paljoa selvää saa.
En ajatellut jäädä avoimeen hinkkaamaan sen enempää, paitsi SM-joukkueeseen voitaisiin vielä avoimeen mennä, jos joku seura joukkuetta kasaisi. Eli seuraavaksi kohti voittajaa. Työn alle joutuu erityisesti tunnari, metalli- ja ohjattu nouto sekä luoksetulon pysäytykset. Muut liikkeet onkin jo aika kivasti paketissa, ja näitäkin kyllä vähän aloiteltu. Metallista en ole varma saanko sitä koskaa toimimaan, tai viitsinkö nähdä vaivaa. Tehdään vaan kaikeasta muusta täydellistä, niin eihän sitä sitten edes tarvitse osata. :D
Agikisoissakin on käyty 5.3. hyllyttämässä Rauno Virran ja Vesa Sivosen kaikilla radoilla. Oli siellä ihan hyviäkin pätkiä, mutta voihan ohjaaja... My teki hienosti. Mitä nyt hyppärillä tuli ekan riman (kaikki 65cm:ssä!) ja renkaan ali. Ja ohjaajan huolimattomuutta sitten muilla radoilla napsi ylimääräisiä esteitä.
ps. Meillä on kyllä vielä ihan täys talvi, 5-10 cm hanki, mutta isojen kuusten alta on lumet muutamasta kohdasta sulaneet, ja siellä on helpompi ottaa kuvia mustasta koirasta kuin hankea vasten, joten siksi tässä on näin keväisiä kuvia.
Helmikuun juhalviikot on taas juhlittu, My täytti 4 v (20.2.) ja Kitty 8 v (27.2.), mihin tämä aika menee! Tosin kumpikaan ei tunnu juuri yhtään sen vanhemmalta edelleenkään - My on ikuinen pentu hömppä ja Kittyn mopo tuntuu keulivan vaan entistä enemmän, voi murut!
Ollaan oltu laiskoja kuin ellun kanat. Viikolla on ollut lähinnä Myn agitreenejä 1-2krt viikko, paitsi tällä ja viime viikolla, kun olin flunssassa. Ollaan päästy nyt kevätkaudella valmennusryhmän tuuraajiksi eli Rannikon Timon treeneihin omien normitreenien lisäksi ja saatu sieltä tosi hyviä oppeja ja treenikohteita. Lisäksi viikonloppuisin on käyty itseksemme hallilla lähinnä tokoilemassa ja My on tehnyt jonkun verran noita aksan tekniikkajuttuja, kääntymistä/käteen tuloa. Ja jokusen kerran on käyty rakennus/pihapiirietsinnöissä. Melko laiskaa.
Kittyn kanssa oltiin helmkuussa Nose work -luennolla, ja päästiin tekemään pari pientä treeniäkin. Hienosti se muisti 5 vuoden takaiset hajuerottelun opit, ja osasi noseworkata täysin sujuvasti. Hajutkin on nyt jo saatu hommattua, vielä odotellaan, että saatais jotain aikaan olohuonetreenien osalta.... miten sitä ihminen onkin niin laiska.
Mylle vähän katselin tokokokeita, mutta aika hiljaista on, enkä ihan hirveän kaukaa ole niitä etsiskellyt. Aksassakaan ei kisatahti päätä huimaa. Tammikuussa kirmailtiin kolme Esa Muotkan rataa Lohjalla, 3xhyl, mutta muutamia tosi onnistuneita pätkiä. Tulevana viikonloppuna kisataan omissa kisoissa NAS-hallilla. En kauheasti tykkää talvikisoista (paljon osallistujia ja huoli koiran lämmittelystä päivän venyessä).
Paljon on taas vettä virrannut Huhmarin joessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Talvikin oli - ja meni, ja uusikin taas jo tuli - ja meni. Kuvia on tullut otettua jonkun verran, kun sain vihdoin ostettua uuden objektiivin. Bloggeri vaan tuntuu suttaavan kuvat, joten klikatkaa isommiksi.
Ollaan lähinnä treenattu, ja sitäkin aika laiskasti. Kisaaminen on ollut aika minimalistista lajissa kuin lajissa. Myn kanssa on tehty pääasiassa aksaa, lisäksi tokoa. Aiemmin syksyllä myös vähän hakua/ilmaisuja ja rallytokoa. Kittyn kanssa treenattiin syksyllä raunioita, tokoa ja rallytokoa, yksi haastava jälkikin ajettiin mielenvirkistykseksi. Sittemmin talven tullen lajiksi on karsiutunut pelkkä toko.
My on kisannut kahdet kolmosten agikisat. 25.9. KKK:lla (hyl, hyl, 12.92) Eka tulos kolmosista hei! Minun mielestä vaan 5:nen, mutta eipä tuolla nyt ole väliä. 3.12. Lohjalla saaliina oli hyl, 5, hyl. Vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta (kerpele!), muuten olis ollut nollarata! Myös hyllyradat oli pientä lipsahdusta lukuunottamatta tosi hyviä. Tuomarina Suomalaisen Jari, kivat ja tilavat radat, sopivat meille, vaikka haastavia irtoamisia ja paljon juoksemista olikin. Tuo 5-rata tuli videollekin, olkaa hyvä.
Lisäksi syksyn aikana tuli korkattua uusi laji: käytiin molempien kanssa rallytokokisoissa 20.11., kun oma seura sellaiset järjesti. Pieniä tyhmiä virheitä (sekä ohjaajan että koiran), Kittylle 89p ja Mylle 86p. Seuraavia kisoja ei ole suunnitteilla. Nyt keskitytään taas fiksaamaan rallytokon myötä levähtäneet seuraamiset kuosiin ja silleen...
Haaveilen, josko seuraavaksi sitten tokokokeeseen. Myn kanssa kun vähän tsemppaisi, niin pian sen kanssa voisi avoimeen mennä, mutta tuskinpa enää tänä vuonna. Kittyn evl-korkkaus siirtynee pitkälle kevääseen/kesään, mutta vielä se siintää mielessä, vaikka uusien evl-liikkeiden treenaaminen onkin aika rankkaa juoksuttamista. Siksipä tuosta rallysta jo Kittylle meinasin korvaavaa lajia.
Kittyn kanssa käytiin 9.10. yrittämässä toiseen kertaan raunioloppukokeen läpäisyä, mutta ei onnistunut tälläkään kerralla. Kitty ei saanut viidennestä maalimiehestä mitään hajua, joten se jäi meiltä löytämättä. Sen sijaan oltiin mukana Espoon joukkueessa voittamassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Porvoon välinen raunioiden Kaupunkiottelu 30.10., joka kisattiin Vantaan radalla Korsossa. Mielenkiintoinen kisa, joka käytiin sovelletuilla SPKL:n pera B säännöillä.
Kaupunkiottelussa Vantaalla
Kittyn poika Myn veli Kitka oli meillä lähes koko marraskuun hoidossa ja muutti reilu viikko sitten uuteen kotiin Vaasaan. Kitka tuntuu sopeutuneen uuteen laumaansa hyvin, toivottavasti saa sieltä hyvän loppuelämän kodin. Kitka on hauska, iloinen ja kiltti poika, joka omaa hirveän hyvän harrastuspotentiaalin. Ja valtavan söpökin se on. Toivotaan Kitkalle mukavaa uutta elämää ja paljon hyviä harrastuspäiviä!
My on kolmosluokkalainen! 10v tauon jälkeen mulla on maxi3-luokan koira, ja ekaa kertaa sellainen jolla voi kisatakin siellä.
2kk kisa- ja harkkatauon jälkeen palatiin taas agilityn pariin. Ennen Lohjan kisoja kävin lauantaina tekemässä muutaman kontakti- ja keppitreenin, ettei ihan kylmiltään menty kuitenkaan. Syyskauden ekat treenit oli vasta tällä viikolla.
14.8.2016 Lohjalla 3 rataa, tuomari Petteri Kerminen. 2 ekaa rataa kosahtivat pieniin virheisiin (hyl), mutta pääasiassa ihan hyviä ratoja nekin. Vikalla radalla tehtiin hieno nolla, hävittiin voittajalle puomilla kuluneilla ylimääräisellä n. 2 sekunnilla (se aika minkä koira odottaa hidasta ohjaajaa puomin päässä). Mutta sieltä toinen LUVA.
20.8.2016 KKK:lla, tuomarina Eeva-Liisa Pohjanen. Olin ilmoittautunut kolmelle radalle, mutta se nolla tuli heti ekalta hyppäriltä luokkavoitolla. Hupsista. Harmillisesti radan videointi ei ollut onnistunut. Se oli kohtuu sujuva ja selkeä rata, jossa sai paahtaa ja irrota, mutta koiraa piti linjata kuitenkin. Muutama pidempi kaarros tuli, ja yksi putken väärä pää oli aika lähellä.
Sunnuntaina käytiin sitten juoksemassa kolmosissa vielä ne kaksi agilityrataa, jotka jäi lauantaina välistä. Niistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, kuin ehkä superhieno juoksupuomi - harmi vaan, kun juoksari ei kuulu meidän puomille.... keppikulma oli molemmilla radoilla se ainoa mitä My ei jostain syystä osaa alkuunkaan, vaikka treenattu on.
Nyt sitten harjoitellaan jarruttamista, kääntymistä, kasaamista, sitä vaikeaa keppikulmaa, puomille pysähtymistä(!) jne jne. Tarkoitus olisi kisailla syksyllä harvakseltaan ja hakea tuntumaa kolmosten radoille. En vielä tässä vaiheessa kautta aseta mitään tulostavoitteita nollienkeruun tms suhteen, katsotaa nyt joululuun asti miltä alkaa vaikuttaa.
Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.
My ja irtorulla
Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.
Musta liitää! Kuva Reima Mukkala
Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.
Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.
29.5. Nummelan kisoissa tehtiin nolla heti ekaradalla ja noustiin kakkosiin! Jäätiin sitten kakkosten radoille, hyppäriltä 10 (2.sija) ja agiradalta 0 (2.sija) ja eka LUVA heti samointein! Hupsista keikkaa.
Tulokset:
Myn kanssa on kisattu kahdet agikisat omassa hallissa. 17.4. saatiin 5-HYL-HYL. Jälkimmäiset radat menivät tuolloin ihan penkin alle koiran ylivireen vuoksi, ei malttanut keskittyä pujotteluun ja muutakin siellä vähän söhellettiin. 8.5. kisoissa saatiin tehtyä hyviä ratoja, tulokset 0-5-0 (sij. 2, 4, 1.). Ja mikä parhainta, kepit oli hienot joka radalla. Samoin kontaktit, paitsi ekalla radalla loikkasi melko törkeästi puomin ylösmenolla, mutta tuomari ei siitä virhettä antanut. Tokaradalla oli tosi hyvä osuma ylösmenokontakille. Nyt ollaankin yhtäkkiä yhtä nollaa vaille kakkosissa, huisaa. Ei meillä kyllä vielä mikään kiire sinne olisi.
Kitty kävi 12.5. rauniokokeessa kokeilemassa loppukoetta. Niin lähellä, mutta niin kaukana, hylätty tuli, neljäs maalimies jäi nostamatta. Monen vuoden tauon jälkeen siis Kittyllä on treenipaikka raunioryhmässä - ja ihan vaan ryhmäläisen roolissa olen itsekin. Ollaan ehditty treenata viidet treenit, joissa kaikissa on keskitytty lähekkäin oleviin maalimiehiin. Ne on vaikeita, Kii ei millään lähde oma-alotteisesti jatkamaan hommia ja työstä toista hajua vierestä. Ja tähän vissiin kaatui se koekin. Viimeinen maalimes jäi nostamatta, sanoin 2 min ennen ajan loppua, että eipä tule enää reaktiota mistään. Ja seistiin sillon lähes piilon vieressä tuulen alla. Jos olisin ottanut 2 askelta keskikäytävälle, olisi Kii ehkä saanut hajun - ehkä. Oltiin menty piilosta ohi kahteenkin kertaan ja Kii kävi ko piiloon johtavassa putkessakin, tunki itsensä sinne ritilän läpi, mutta ei ilmaissut. Eikä siltä tullut sellaista tavallista "täällä haisee" reaktiota, ei oikeastaan minkäänlaista reaktiota. Piilon vieressä keskitalon yläkerrassa tuulen yläpuolella oli ollut maalimies. Kerrassaan mysteeri. Mutta muuten koe meni tosi hyvin! Mielestäni mulla oli hyvä suunnitelma, Kii irtoili aika kivasti, eikä ottanut edes kovasti painetta, kun sitä painostin yhteen pieneen (vanhan piilon) reaktioon. Se ei välittänyt meteleistä, laukauksista tai savuista tuon taivaallista. Koira sai arvostelussa erinomaista kaikesta (1), ohjaaja hyvää (2).
Treenit:
Treenirintamalla ollaan tehty lähinnä Myn kanssa agilityä ja ilmaisua (rulla) sekä pihatokoja. Hakutreenimotivaatio on kuitenkin ihan nollassa, homma ei etene, ja tavoitteiden puute tökkii koko treeni-intoa. Ihan hilkulla olen aikeissa jättää haun tauolle, katsotaan. Kittyn kanssa treenaaminen on jäänyt vähän vähiin, kun en ole saanut itseäni tokokentälle. Huhtikuussa päästiin vielä jokunen kertaa Veikkolan hallivuorolle, mutta kun talvikausi päättyi huhtikuun loppuun, niin nyt pitäisi löytää kenttä missä treenata tokoa. Etenkin Myn tokossa pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, kohta vuosi on puolessa välissä ja kisaamaankin pitäisi päästä. En usko, että saadaan Kittyn kanssa evl:ää niin hyvään pakettiin, että menisin vielä tänä vuonna kokeeseen. On se vaan vaikea tuolle otukselle. Siitepölykausikin on hieman hillinnyt ylimääräistä ulkona oloa, mutta eiköhän tilanne ala nyt vihdoin helpottamaan.
Terveys:
Edellisen kirjoituksen jälkeen Myn etujalan tilanne ei ole muuttunut
miksikään. Se kuvattiin 9.3., eikä mitään vikaa löytynyt, joten Karoliina totesi sen terveeksi. Sovittiin, että treenataan aksaa
kuukausi ja mennään näyttämään. Näin tehtiin (jopa 2krt/vk), mitään
kummallista ei löytynyt 18.4. käynnilläkään, vaikka jalka edelleen kanittaa venytyksessä. Joten ollaan jatkettu
treenaamista ja seuraavaksi taidan viedä tyypit fyssarille loppukuusta.
Osteopaattiakin tosin olen miettinyt, mutten ole saanut aikaiseksi, ei olla ennen käyty, niin ei ole kontakteja.
Kitty kävi fyssarilla vielä toistamiseen 22.3, mutta Lapinreissun jumit
olivat helpottaneet ja sekin oli ihan kohtuu kunnossa.
My alkaa pikkuhiljaa päästä kisaamaan, nyt on ostettu vihreä ja keltainen kisakirja!
Lauantaina 5.9. Uudenmaan piirimestaruus tokokoe Nummelan pesäpallostadionilla Veikkolan Koirakerhon joukkueessa. My starttasi näin siis tokouransa. Keli oli aamusta ihan hirveä, vettä tuli kaatamalla ja ukkosti. Alokasluokka oli viimeisenä vasta puolen päivän jälkeen ja onneksi sää selkeni hetkesi ja saatiin meidän suoritukset tehtyä ihan kivassa kelissä.
My oli hyvin rauhallisessa ja matalassa vireessä odotellessamme. Kehään meneessä jopa nostatin sitä, kun alunperin kuvittelin käyvän päin vastoin. Paljon tuli virheitä, mutta ei yhtään nollaa. Jonkunlainen aivopieru sille sattui seuraamisessa, kun hukkui ihan täysin ekan lyhyen suoran paluussa. Ekalla suoralla oli kovasti tapahtumaa sisältäen lyhyen juoksuosuuden, täyskäännöksen ja liike seis, joten eikö oikein päässyt kunnolla mukaan ja meni siitä sekaisin? Seuraaminen oli muutenkin aika kamalaa. Lisäksi pisteitä ropisi joka liikkeessä siitä, kun palatessani sen viereen, se nousi ennakoiden perusasentoon, tai siirtyi edestä sivulle hyppäämällä mua vasten. Kumpaakaan ei ole tehnyt ikinä, tosin edestä sivulle siirtyminen on sillä huono ja tekee siinä pompun, mutta ei nyt sentään rinnuksille ole ennen hyppinyt. Oliko liikaa intoa vai epävarmuutta? Noutokapulan pito meni hienosti, pientä kapulan pyörittelyä (mitä sitäkään ei normaalisti tee) josta -1p.
Mutta oikein kiva ilme sillä oli, pientä viilausta niin hyvä siitä tulee!
Paikallamakuu 10 oltiin ekana rivissä, meni hitaasti maahan, muuten ok
Seuraaminen 7½ huono, hukkui täysin ekan suoran paluussa. Loppua kohden paransi.
Liikkeestä maahanmeno 7 katsoin menikö maahan, tuomari rokotti tästä vartaloavusta+nousi ylös kun palasin viereen
Luoksetulo 8½ tuli normaalia hitaammin, ei edes tehnyt myyräloikkia, mutta hyvä eteentulo! Sivulle siirtyi pomppien ja minuun koskien
Kaukokäskyt 8½ nousi seisomaan kun palasin viereen
Noutokapulan pito 9 pientä levottomuutta otteessa
Estehyppy 8½
sivulle siirtymisessä hyppäsi törkeästi minua vasten
Kokonaisvaikutus 8½
Tulos: ALO1 171p 6/10 sija. Ja meidän joukkue voitti piirimestaruus kultaa! Tuomarina toimi Tuija Sere.
Sunnuntaina 6.9. agilitykisauran aloitus Lohjalla. Käytiin ostamassa kisakirja ja mittauttamassa pikkumusta ja samalla olin ilmoittanut sen yhdelle hyppyradalle (puomin ylösmeno kesken, siksi ei vielä agiratoja). Henri Luomala mittasi Myn 45,5 cm eli maxi ilman sen kummempaa ihmettelyä. Samaa olen itse mittaillut.
Rata oli ihan kiva, mutta ei kuitenkaaan pelkkää suoraa paahtamista. Joitain ansanpaikkojakin sinne kuvittelin, mutta ei My niihin mennyt. Se on kiltti ja kuuliainen ohjattava, joka kuitenkin irtoaa ihan kivasti. Paitsi sitten muurilla päättikin tulla perääni, kun itse vähän kiiruhdin ja rintamasuunta kääntyi ennenkun My hyppäsi. Sama pussilla. Ja kepeillä se on vielä herkkä mun liikkeelle, joten siinäkin virhe tuli varmaankin siitä, että minä lähdin jo rynnimään ennenkun My ehti päästä rytmiin (tästä on sanottu mulle niiiiin monta kertaa...). Ja itseasiassa videolta hidastuksena katsottuna Luomala nostaa käden 3-hypyn kohdalla (ja tuloslapussa lukee 5), joten olisiko koskenut pituuteen, kun selvästi joutuu askelta sovittamaan ennen pituutta (koska minä taas rynnin). Näkyy hyppäävän aika pää ylhäällä taas, hyppytekniikkaa pitäisi taas päästä tekemään, on ollut siitä n. puolen vuoden tauko.
Muita kuulumisia?
Kelpieleiriä vietettiin elokuun lopussa jälleen Hauhovissa sukulaisten voimin höystettynä muutamilla muilla kelpieillä. Ohjelmassa oli Kittylle peltojälkeä (oli se vaan hieno, vaikka välillä meinasi vähän keulia!), Mylle aksaa, hakua, ilmaisutreeniä ja tottista.
Äiti ja lapset leirillä
My on treenaillut nyt elokuun hakua, tokoa/tottista ja aksatreenitkin käynnistyi vihdoin elokuun lopussa.
Hakutreeneissä vihellettiin peli poikki jo alkukesästä asti riivanneen ylihektisyyden vuoksi, mikä lopulta johti malttamattomuuteen ja maalimiesten jättöön, ei pystynyt/halunnut haukkua, vaan jäi syömään heinää tai lähti jopa pois. Nyt on tehty viereenlaskua, että saadaan oikea mielentila maalimiehelle. Tehtiin ensin kolme treeniä pelkästään partioimalla, suorapalkalla virettä laskien ja tämä on toiminut loistavasti. Sen jälkeen on ehditty tehdä yksi treeni pistoina, ja vire nousi taas selvästi korkeammalle, mutta pystyi rauhoittumaan maalimiehillä! Eikä pistot kärsineet yhtään partiointitreeneistä. Erikseen on kokeiltu kolmeen otteeseen rullatreeniä, kenttätreeninä toimii! Saas nähdä siirränkö Myn sittenkin rullalle, kun vaikuttaisi että haukkuminen ei sille kuitenkaan ole niin helppoa. Virhearvio minun kohdalta, mulle se kyllä haukkuaräpättää... katsotaan.
Toko/tottistreenit ovat tähdäneet kisastarttiin tokon piirimestaruus kisoissa. Nyt pitäisi asettaa uusia tavoitteita, tekisi mieli jatkaa vielä alokkaassa TK1:n verran, että saisin kisakokemusta/rutiinia Myn kanssa. Tarvitaan paljon lisää tarkkuutta liikkeisiin, etenkin perusasentoihin! Mutta ohjelmistoon pitäisi saada myös ruutu ja törpön kierto. Törppöä on yhden kerran jo kokeiltukin. Ruutuakin, mutta Pen oli unohtanut kokonaan miten targetille mennään, joten ensin targetin vahvistamista.
Tottispuolella ollaan muutama kerta tehty nyt esteitä. Metristä on mennyt pienen tokokapulan kanssa aina 90cm:iin asti. Metrinen ylitettiin ekaa kertaa n. viikko sitten pelkkänä paluuhyppynä, kevyesti meni. A-estettäkin on tehty pikkukapulalla ja sekin menee, mutta tuppaa hyppäämään mennessä vähän korkealta alas.
Ampumista pitäisi päästä treenaamaan/kuuntelemaan paukkuja, koska My niihin nyt jonkun verran reagoi. Leirillä ammuttiin ja se selvästi otti niistä itseensä. Se joutui n. vuosi sitten remonttimiehen ajattelemattomuutta kuuntelmaan kotona naulapyssyn pauketta ihan lähietäisyydeltä, ja oli ahdistunut siitä. Saa nähdä saadaanko kuntoon vai ei, kuinka paljon jaksan nähdä vaivaa.
Agitreeneistä ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, parit treenit vasta ehtinyt olla. Kepeissä riittää kovasti työstämistä, kun ei malttaisi korkeassa vireessä keskittyä kunnolla. Oma liike häiritsee vielä aivan liikaa. Muuten se on kiltti ohjattava, mutta irtoaa silti kivasti, kun ohjaan kunnolla. Puomin ja A:n alastuloissa on edelleen target ja ylösmenokontaktin vuoksi ennen puomia pumpperi, joka toimii hyvin, mutta koska toistoja on vielä melko vähän (koko loppukesä jäi treenaamatta), en ole kokeillut vielä ilman.
Kitty ei ole pientä tokohumppaa lukuunottamatta päässyt vieläkään tekemään juuri mitään. 2vk sitten fyssarilla todettiin, että se on liikkunut todella etupainoisesti eikä ole käyttänyt/aktivoinut takapäätään kunnolla. Pidettiin 2vk tasapainotyyny-jumppakuuri ja kehitys on ollut selvä, nyt käyttää taas takapäätäänkin. Jumppia on jatkettava, mutta jospa se tästä kohta saataisiin treenikuntoon. Tokossa kun pitäisi päästä työstämään niitä uusia evl:n liikkeitä, mutta kun ne ovat juurikin niitä vauhtiliikkeitä, niin ei ihan vielä. Seuraamisia, jääviä, kaukoja on jonkun verran tehty, mutta kun ei niissä ole mitään ihmeellistä, niin eipä niitä jaksa hinkuttaa. Uutta pitäisi päästä opettamaan!
Elämämme ekat agi-sm:t on nyt käyty. Koska tuloksemme ei riittäneet KKK:n joukkueeseen, en lähtenyt perjantain kisoihinkaan, vaan käytiin sitten vaan sunnuntaina päiväreissulla. Tuloksilla ei juhlittu, eli hyllytettiin heti alkuunsa siihen mihin varmaan puolet medien karsintaradan koirakoista, hyppy 8:n takaakiertoon. Kun ei ehdi, ei ehdi, ja ohjauskin oli myöhässä. Kii kävi ihan hullun kuumana, kakkosen takaakierrossa (kierrätin toista kautta mitä kuvassa on piirretty) se huusi ja hiekka lensi kun se suti, tuli niin tiukkaan, että mietin jo että mahtuuko se siitä. 5:sen ohjasin huonosti, kun oli niin kiire eteenpäin, ja siinä tuli kielto. Hyllyn jälkeen se lähtikin lapasesta ihan kokonaan, en ohjannut ja koira meni omiaan, hyppi mitä sattui. Kepeillemeno onnistui kuitenkin loistavasti, siitä olen tosi tyytyväinen, moni otti virheitä siinäkin. Rata on videolla, mutta niin kaukaa kuvattu, ettei siitä näe mitään.
Mutta ei haittaa, ja finaalirata olisi ollut meidän tasoon ihan mahdoton ja mielummin sitä istuikin katsomon puolella. Niin paljon on vielä treenattavaa! Mutta täytyy olla tosi tyytyväinen meidän tähän kauteen - vuosi sitten ei vielä tiennyt onko meillä sitä edes, kestääkö koira agilityä. Syksyllä vasta aloitettiin treenaamaan, ja marraskuussa lähes 2v tauon jälkeen kisaamaan ensimmäistä varsinaista kauttamme kolmosissa, kumpikaan, ikinä. Ja kauden päätteeksi oltiin SM:ssä! Että siihen nähden ihan huippua!
Viimeviikon lopulla kisattiin kaikkiaan 6 starttia ja kasaan saatiin yksi säälittävä nolla ja pari vitosta (rimat) sekä läjä hyllyjä. Onneksi se tupla tuli haalittua jo aiemmin. Molemmat rimantiputteluvitoset olisivat tuoneet sertin ilman tiputettua rimaa, harmittaako?
Helatorstaina juostiin Esa Muotkan ratojan Nummelassa, tuloksena hyl, 5, 0. Radat tehtiin järjestyksessä C-B-A. Kamera jäi kotiin, mutta ratapiirustukset löytyivät kivasti seinältä.
C-rata eli hyppäri oli ihan ihmeellinen, pientä syheröä, suoraa menoa ja taas syheröä. Ohjaaja sotkeutui itseensä heti 4-hypyllä, koira livahti viereisen 6-hypyn. Muutakin säätöä siellä tuli myöhemmin mm. 15 jälkeen huusin eteen ja koira meni jalkojeni edestä poikittain putkeen.
B-radalta luulin, että tultiin nollalla maaliin, se meni varsin mukavasti, paitsi meinasin ottaa kiellon vikalta hypyltä, kun en ohjannut ollenkaan. Ihan viime hetkellä muistin etsiä koiran selkäni takaa ja ohjata sen hypylle. Mutta sitten tulostaululla komeilikin 5:nen ja vasta tuloslapusta selvisi, että se oli rima. En tiedä mikä, en huomannut. A:n kontaktit oli hitaita, muuten ei mitään ihmeellistä. Hypyn 4 takaakiertoon olin myöhässä ja viime hetkellä kunnon karjaisulla sain sen kiertämään väärin päin menemisen sijaan, olisiko ollut sitten se rima?
A-radalta tehtiin oikein kiva nolla, ensimmäinen A:n suoritus oli nopea(!), tuli liukumalla alas, pitkään aikaan ei noin nopea ole ollutkaan. Mutta toinen oli sitten tooooosi hidas (ja niihin pariin sekuntiin se serti sitten sillä radalla kosahti), juoksin liikaa edelle ja kun jäin sinne odottamaan, niin Kii ei pystynyt tulla alas ollenkaan.... hohhoi.
Kisoista jäi hyvä fiilis, agiradat oli oikein hyviä.
Sunnuntaina kisattiin Lohjalla Markku Kaukisen radoilla kolme starttia, tuloksena 5, hyl, hyl. Rimoja tippui joka radalla! Ja niin tippui monella muullakin, sitä siellä kovasti ihmeteltiin. Ekan radan rima oli oma vikani, ihan liian tiukka takaakierto, mutta kun meinasi ensin tulla väärin päin. Tokaradan tiputuksessakin näyttäisi, että vedän käden juuri sopivasti alas, mutta kolmannen radan rimaa en tunnusta omaan piikkiini. Mutta ei ne kyllä ennen noin herkässä ole olleet...
B-rata oli kaikin puolin hyvä - paitsi se rima. Kontaktit toki edelleen, ja aina, hitaat...
C-rata vedettiin hyvin rimasta huolimatta, mutta koira livahti kepeiltä väärälle esteelle, samoin keinulta, hups. Kontaktit tehtiin kerrankin kunnolla alas asti!
D-radalla ohjaus sitten levisin riman tippumisen jälkeen ihan kokonaan. Ja on se nyt vaan todettava, että kun raivo ja vauhti on nykyään niin kovat, ei se enää käänny vetämällä ja huutamalla. Pitää vastakäännöksiä yms alkaa ottaa ohjelmistoon ihan tosissaan.
Tänään kisattiin KKK:n omissa kisoissa, tuomarina viimevuoden kurssilta valmistunut Arto Laitinen. Agiradat oli varsin kivoja, B-radalla kuitenkin hieman pohdittavaa ja siinä loppupätkä mentiinkin vähän "veitsenterällä". A-radalla Kii kompuroi puomin ylösmenossa ja A oli tosi hidas, B-radalla varasti A:lta (pitäis alkaa vaan juoksuttaa sitä läpi) ja oma ohjaus sekosi niin, etten tehnytkään valssia, vaikka hyvin olisi ehtinyt, onneksi kuvio hoitui takaaleikkauksellakin ja kaukainen putkenpää löytyi hienosti. B-radan puomi oli nopea viimeaikaisiin hiippailuihin nähden. Hyppyrata meni ihan kaaokseksi, ei ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä ohjauksiin kentän toiseen päähän. Sertit jäi sekunnin päähän.
Alunperin olin päättänyt, että sm-nollat on kauden tavoite, mutta turha lähteä sm-kisoihin. Nyt kisoissa seurakaverit kuitenkin sanoivat, että ilman muuta lähdette. Ei sitä tiedä tuleeko koskaan enää mahdollisuutta. Niinpä. Että kai me sitten...
Lauantain Kitty kisasi lainaohjaajan kanssa Järvenpäässä neljä rataa. Kisaa oli edeltänyt kolmet pienet treenit viikolla, kun Kii ei aluksi halunnut lähteä toisen mukaan ollenkaan! Kisoissa olikin mennyt vähän jarrut päällä, mutta kohtalaisen hyvin oli kuitenkin kulkenut (en ollut paikalla, ettei olisi tullut vaan jalkoihin istumaan). 3xhyl ja vikalta radalta hieno 5 (vika rima!).
Kittyn kanssa päästiin vihdoin taas vähän agilityn kisaradoille. Ekat strartit juostiin pitkäperjantaina 18.4. Purinalla 3xagiradat, tuomarina J.Wütrich ja tuloksena säälittävät 5, HYL, HYL. Ekalla radalla käsittämättömästi koira tuli taas putkesta kesken pois, muuten hieno ja virheetön rata. Tokaradalla selvittiin kunnialla vaikeista kohdista ja oltiin valmiita loppusuoralle, kun nyrjäytin nilkkani muhkuraisen pohjan kuopissa, rytmi sekosi sen verran etten käskyttänyt koiraa edessä olevalle puomille ja se juoksi siitä ohi. Loppurata meni sitten ihan säätäessä ja siksi HYL. Oli hieno rata siihen asti. Viimeisellä radalla en millään ehtinyt ohjaamaan koiraa kentän toiseen päähän oikeaan putken päähän, joten se palloili siinä hetken ja siitä 5:nen (mitä en vielä rataa tehdessä tiennyt), ja putken jälkeen lopetin vedon sekuntia liian aikaisin ja Kii hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Sillon se hylly harmitti hirveästi, mutta jälkikäteen, kun huomasin tuloslapusta 5:sen putken kiellosta, ei harmittanut enää. Hyvä rata se oli sekin, pienestä se on kiinni. Huonosta tulostasosta huolimatta radat oli kuitenkin oikein hyviä. Olin todella tyytyväinen, kun sain tehtyä monta ohjausta (lähinnä persjättöjä), joita aluksi mietin, etten ehdi mitenkään. Alanko vihdoin uskoa omaan ehtimiseen ja luotaa koiraan?
26.4. juostiin Lohjan uudessa hallissa kolme rataa. 1x H.Luomalan hyppäri sekä 2x J.Nybergin agiratoja, tuloksina 10, HYL, 0. Hyppäri oli kiva, melko pitkät estevälit. Mutta Kii teki sen taas, tuli putkesta kesken pois! Voi pyhä jysäys sen kanssa, en tajua. Sillä on vaan niin kiire perääni, enkä ollut edes liikkunut mihinkään, koska samasta kohdasta sai ohjattua koiran suoraan seuraavaan putkeen. Lisäksi tiputti tiukassa kohdassa yhden riman, tuloksena 10. Ensimmäinen Nybergin agiradoista oli ihan hirveä, mutta selvittiin yllättävän hyvin ja pitkälle sitä, kunnes kepeiltä se livahti hypylle väärin päin, kun en uskaltanut tehdä keppien päähän persjättöä, vaan tarkoitus oli vetää ja tehdä joku poispäinkäännön tapainen. Loppurata menikin sitten ihan säätämiseen, mutta en usko että olisin selvinnyt ilman hyllyä vaikka oltaisi loppusuoralle asti päästy... Mutta alun niisto-persjättö meni hienoisti! Kohta missä monet hyllytti. Viimeinen rata näytti heti enemmän "meidän radalta" ja niin me puserrettiin sieltä sievä nolla. Hitaitahan me ollaan kärkeen verrattuna, sijoitus oli 7. A:t oli kohtalaisia, vaikka hitaita ne on nekin, puomit hitaita. Kii meni koko puomin muutenkin hitaasti ja keinua varoi molemmilla radoilla yllättävän paljon. Jotenkin vaan tuntui kamalan tahmealta.
Tiistaina 22.4. oltiin käyty lähes ½ vuoden tauon jälkeen vihdoin fyssarilla ja etupäästä lapojen alta löytyi jumeja, jotka kyllä osittain aukesivat. Oltiin tehty parilla edellisellä viikolla melko paljon A:ta, kun se on ollut niin hidas, olisiko siinä sitten jumiutunut. Tarkoitus oli viedä sitä jo helmikuussa fyssarille, mutta kun oli hampaanpoistoa, kennelyskää ja juoksua, niin venyi näin pitkälle. Nyt venytellään ja jumpataan, ja tiistaina käydään näyttämässä uudelleen onko yhtään parempi.
Vappuna kisattiin vihdoin parin vuoden tauon jälkeen KKK:n omissa kisoissa, tuomarina A.Savioja. Ekalla hyppärillä (ei videota) hyllytettiin heti 2- hypylle, kun hätäilin ja ohjasin koiran sen väärälle puolelle. Lisäksi söhellettiin jotain muutakin pari seuraava estettä, mutta loppurata mentiin sitten asenteella ja se menikin hyvin. Ensimmäisellä agiradalla Kitty ei taaskaan tullut niistoon, vaan kiersi hypyn toiseen suuntaan. Siitä olin sitten auttamattomasti myöhässä (tai ehkä ennemmin olisi pitänyt pysyä paikallaan ja lähettää se A:lle) ja ohjasin omalla liikkeellä sen A:n sijaan putkeen. Muuten meni hyvin, tosin lopussa se jätti tekemättä saman esteen missä tuli se eka virhe ja porhalsi suoraan putkeen, kun ohjaus oli ihan myöhässä. Viimeiseltä agiradalta saatiin puristettua pikkusievä nolla. Ennen keppejä tuli iso kaari, kun en valssannut hypyn ja keppien väliin, koska arvelin, että sillon se menee ainakin väärään keppiväliin vaan yritin siihen jotain vetoa ja takaaleikkausta, joka ei tietenkään toiminut, vaan koira sinkosi ensin väärään suuntaan kohti putkea.
SM-nollia olisi nyt kasassa 6 (4A+2H), mutta se tupla puuttuu. Vaikka eipä meistä sm-kisoihin osallistujiksi olekaan, mutta tavoite kun oli saada nollat kasaan. Sertitkin olis kivoja, mutta niihin olen liian hidas, koira kun jarraa mun vauhdissa....
Kelpeillä on nyt ollut myös menossa uimakuuri, ostin Hyvinkään uimalaan 6 kerran sarjalipun, josta ollaan nyt käytetty puolet. Ensimmäisellä kerralla Mylle oli varattu uittaja, koska sehän ei ole suostunut varpaitaan veteen laittamaan, vaikka intoa olisi. Uittaja kehui koiraa todella tervepäiseksi, koska se ei ollut moksiskaan, vaikka nostettiin vastaan harovana veteen. Siellä se sitten ui tyynen rauhallisesti ja oli innoissaan rampilla menossa uudestaan - mutta ei uskaltanut. En ole myöhemmilläkään kerroilla saanut sitä menemään itse veteen, parhaimmillaan se menee rintakehään asti, mutta ei mene sen pidemmälle. Olen sitten tylysti nostanut sen liivien kahvasta altaaseen, missä se sitten polskii ihan tyytyväisenä itsekseen pallon kanssa. Pakkohan se olisi saada menemäänkin itsenäisesti, ei kesän uinneista muuten mitään tule!
Videolla My on se kelpie, joka ui pallo suussa ja Kii se joka tyypilliseen tapaansa haukkoo vettä. Kitty ei altaasta poistu kesken puolen tunnin uinteja. Viimeksi otin puolessa välissä liivit pois, että olisi vähän enempi kuntoilua. Tänään mennään taas, saanee uida koko ajan ilman liivejä.
Mutta nyt tulikin sitten harmillinen tauko Myn uinteihin, eli kaksi jo varattua vuoroa jää siltä väliin, koska se aloitti toisen juoksunsa, alle 5kk edellisestä! Liekö lähti nyt sitten Kittyn peesiin, Kiin juoksuhan loppui n. 3 viikkoa sitten. Toivottavasti se vaan synkkasi itsensä, eikä aio jatkossa pitää noin lyhyitä välejä...
Myn ensimmäinen juoksuväli (7.12.2013-1.5.2014) 4 kk 24 pv (145 pv)
Jälleen Ojangossa kisaamassa, tuomarina Asko Jokinen. Radat olivat pari astetta kimurantimpia mitä parissa edellisessä kisassa, paljon takaakiertoja.
Ekalta agiradalta nolla, ihan sujuva se ei kaikipuolin ollut. A:lta hidas kontakti, ja lopussa yhdessä takaakierrossa epäröintiä, joku olisi voinut siitä kiellonkin tulkita, mutta Asko ei :) sij. 6/33. Ne muutamat sekunnit...
Toinen agirata oli ihan katastrofi ja pakka hajosi heti alkuun. Siitä HYL.
Viimeinen hyppyrata oli kiva, mutta Kii löysi kepit vasta kolmannella yrityksellä oikein, vaikka sisäänmeno oli lähes identtinen A-radan kanssa... voihan ketale. Muuten varsin sujuvaa suoritusta. Siitä siis 10:n lisäksi 1,23 sek yliaikaa keppien hamuilusta.
Saldo on nyt 2A+2H-nollaa, tuplakin uupuu. Aloin pohtia, josko jatkaisi kisaamista vasta keväällä ulkokaudella, katsotaan malttaako. Toisaalta sit keväällä on niin paljon muutakin puuhaa.
Nyt ollaan ulkoiltu paljon, kun on ollut niin ihanat kelit, eikä liikaa lunta! Mutta kaikki aksatreenit on peruttu pakkasten takia. Onneksi on sentään oma hallivuoro, missä Kii on jumpannut lähinnä kontakteja ja My tehnyt pennuaksaa ja tottista.
Lauantaina kisailtiin Kittyn kanssa kolme rataa Ojangossa HSKH:n kisoissa. Kahdella ekalla radalla tuomarina Sari Mikkilä (A+H) ja vikalla Rauno Virta. Mikkilän radat oli varsin helppoja, vikalla radalla oli jo vähän enemmän tekemistä, mutta kiva sekin.
Tulossaldo 5, 0, HYL. Ekan radan jälkeen luulin pitkään, että siitäkin tuli nolla, mutta kakkosrima olikin tullut alas (ihan oma vika, todella huono linjaus koiralle). Eli ei se tupla kaukana ollut! Hyppäriltä saatiin nolla, nyt on sitten hyppärinollat kerätty. Miksi niitä ei tule agiradoilta, mitään tekemistä sillä ei kyllä ole kontaktiesteiden kanssa. Olin tyytyväinen kaikkiin ratoihin, vaikka sieltä pikkuvirheitä ja huonoja linjauksia tuli. Vihdoin alkoi meno tuntua hyvältä ja kohtalaisen varmalta. Kärkikamppailuista tosin uuppuu pari sekuntia, mutta oltiin samoilla radoilla! :) Lisää, lisää!
My on jumpannut agin ja tottiksen alkeita, ihan pentujuttuja, etenemisvauhti ei ole hurja. Sekä vähän rakennusetsintää, siellä se on vapaasti saanut toteuttaa itseään ja ollaan vahvistettu itsenäisyyttä. Ja sitähän löytyy, on se vaan hieno Pen. Kitty on päässyt nyt tekemään lähinnä agitreenejä, kaikki muu on jäänyt ihan, vähän pihatottista.
Itsenäisyyspäivänä kisattiin Ojangossa kolme rataa, joista keskimmäiseltä hyppäriltä nolla, muilta hyl. Tuomarin Kari Jalonen, medeissäkin sartteja lähes 60!
Hyppäri oli huisin hauska putkiralli, 9 putkea, joista yksi mentiin kahteen kertaan! Pitkiä kaarroksia, ja yksi ohjauksen unohdus rokotti aikaa, niin että oltiin viidensiä. Agiradoilta hyllyt, molemmissa oli paikkoja joihin tiesin, etten ehdi, mutta taisi tulla hyllyt jo ennen niitä. Mutta hyviä ja onnistuneita paikkoja oli paljon niissäkin radoissa, vaikka aika hankalan tuntuisia ratoja olivatkin.
Sunnuntaina jälleen Ojangossa kolme rataa, tuloksella hyl, hyl, 5. Tuomarina Esa Muotka (agi+hyppy) ja viimeisellä agiradalla Markku Kaukinen. Kivat radat, eka rata vaikutti jopa helpolta, ansapaikat oli aika ilmeiset. Oma ohjauskin pysyi kasassa, mutta sitten Kii "mokasi" ne. Tuli kepeiltä kesken pois ja teki vielä hurjan lentokeinun, jonka uusin.
Hyppäri oli kinkkinen, mutta selvittiin tosi hienosti pahoista paikoista, yhtä pientä lipsahdusta lukuunottamatta. Kepeillä piti vaihtaa puolta, myöhästyin valssista ja koira ampaisi pituuden jälkeisen takaakierrettävän hypyn väärään suuntaan.
Vika agirata meni varsin kivasti, harmittavasti yksi rima tippui, kun vedin kädet alas, koira juoksi hypyn läpi.Tuloksena 5.
Ei ole helppoa, ei. Jatkamme pään seinään hakkaamista. Mutta on se kivaa, ainakin Kii on ihan fiilareissa, ei meinaa nahoissan pysyä! :)
Eka rata (hr) kaaos ja katastrofi, ei se nollakaan mikään kaunis ollut, karkasi sekä A:n että keinun kontakteilta ja aiheutti sillä pientä säätämistä. Vika rata oli melkoisen paha, mutta onnistuttiin yllättävän hyvin, kunnes sitten loppu"suoralla" olin auttamattomasti myöhässä. Tykkäsin kyllä taas noista Viitaniemen radoista, ei ne helppoja ole, mutta ihan kivoja.
Ens viikonloppuna muita hommia, ja jos sitten taas itsenäisyyspäivän viikonloppuna yritettäisi lisää.
Tulosraportti on kovin lyhyt ja yksitoikkoinen: 3xhyl.
Lauantaina juostiin kolme rataa BAT:n kisoissa Ojangossa (ekaa kertaa oltiin siellä). Kahdella ekalla radalla (H+A) tuomaroi Heidi Viitaniemi, vikalla agiradalla Allan Matsson.
Koirahan kyllä menee, ja meni. Ohjaaja oli välillä vähän hukassa, ajoittain meni hyvin, ja sitten väliin joku lipsahdus. Radat oli ihan kivoja, hyppyradalla ainoastaan oli lopussa kohta josta
tiesin, etten tule ehtimään juosta radan toisesta päästä sinne. Mutta olihan niissä ansapaikkansa, osasta selvittiin, osasta ei. Ja olihan se vähän hakusessa, lisää kilsoja eli kisatreeniä vaan ...
Ja täytyyhän sitä olla pelkästään tyytyväinen siihen, että ollaan tässä tilanteessa, että pystytään kisaamaan!
Lauantaina 3xHYL jälleen Viitasen radoilta Lohjalta. Tällä kertaa radat oli kuitenkin ihan järkeviä ja mentäviä, mutta me aina töpeksittiin. Kahdella ekalla radalla virheet tuli kepeiltä, jälleen kerran! A-radalla keepi ei nähnyt keppejä, ohjaaja söhläsi.
B-radalla sitten ohjaajan ajatus oli taas jo vähän etuajassa ja keepi sitä luki ja lipsui tokavikasta välistä. Molemmilla radoilla kävi sitten vielä niin, että pakka vähän hajosi, ja huolimattomalla ja laiskalla ohjauksella tehtiin tyhmät hyllyt, vaikka vitosellakin oltaisi varmaan palkinnoille päästy, ainakin A-radalla....
C-radan hyppärillä oli sitten koko hallin mittainen alkusuora "käyrä", jossa ei jäänyt monesta askeleesta kiinni, ettei oltaisi siitä selvitty, mutta niin se keepin nokka vaan kävi putkessa missä ei pitänyt. Ja tuli siellä sitten jotain huolimatonta säätöä myöhemminkin. Tällä radalla annoin keepille tilaa kepeillä (kuten kaverit ohjeistivat kahden ekan radan jälkeen), ja hyvinhän se pelittää kun en ole ihan kyljessä kiinni.
Mutta kaikkiaan hieman parempia ratoja, ei niin kamalan armotonta sähläystä, keepi kuunteli, kontaktit oli hyviä A:ta lukuunottamatta. Oli siellä radan reunalla jopa kehuttu meidän B-radan hienoa keinun kontaktia, ja kai puomiakin.
Se vaan pönöttää...
Sunnuntaina oli vuorossa pitkästä aikaa ihan "perus etsintätreenit", jotka kuitenkin typistettiin pakkasen (-15C) ja vain 3 hengen treeniryhmän takia ilmaisu- ja tienvarsi/lumivallitreeniksi. Oltiin Veikkolan kaarihalleilla missä lumikinoksia oli tarjolla ihan kivasti ja tuulikin tuli halleilta juuri sopivasti.
Kit teki ensin parkkiksella rullasulkeisia (kiintorullalla) keskilinjalta figuille molemmin puolin. Ensin yhdet normaalit kyykkivät, sitten semi-kyykyssä ja lopuksi kolme seisovaa (ekaa kertaa). Ei mitään ongelmia seisovissa, paitsi ekalla hyppäsi ensin vasten ennenkun otti rullaa. Jokaisella palautuksella muistuttelin "käsi"-käskyllä, että rulla pitää tulla ylös käteen, ja hienosti tuli! Kertaakaan ei sylkäisty ilman lupaa. Näytölle mentiin tuhatta ja sataa, pelkäsin jo, että kohta alkaa mopo keulia, joten lähdettiin varsinaisiin hommiin.
... ja pönöttää.
Tien vasemmalla oli syvä oja ja sen takana isot lumikasat ja niiden väleissä mäntyjä, joiden oksat roikkuivat mukavasti tuoden näkösuojaa. Yllättävän hankalaa oli keepin muistaa mitä liinassa hajuun reagointi tarkoittaa. Ensimmäinen meni vähän hakemisen puolelle. Figu oli vanhan piilon vieressä hieman korkeamalla kasassa. Kit sai hajun tielle, haki tien penkalta toiselle edestakaisin, palasi vasemmalle penkalle hajun puolelle, mutta ei lähtenyt rämpimään ennenkun vähän kehoitin. Kävi ja etsi, muttei löytänyt, tuli takaisin ja jouduin sitä vähän usuttamaan. Tällä kertaa figusta valui hajua alaskin ja keepi sen löysi, pikkaisen jänskätti miten käy rullan (kiintis), kun joutui rämpimään ojanpohjan kautta jyrkää lumirinnettä (n. 2m) kahlaten takaisin, mutta todella mallikkaasti rulla tuli "käsi"-käskyllä käteen.
Toinen figu oli tietä vähän eteenpäin korkean lumikasan huipulla ehkä 5m korkeudella maasta. Tämä meni selvästi jo paremmin, ei tarvinnut auttaa yhtään.
Pihalla vielä vähän frisbeetä ...
Vihdoin päästiin pitkästä aikaa lenkkeilemään valoisan aikaan, joten otin lauantain lenkille kameran mukaan. Aurinko oli tosin jo laskenut metsän taakse, joten vähän ovat pimeitä nuo kuvat. Keepi vaan pönötti joka kuvassa, vaikka oikeasti se juoksi ja pomppi hangessa minkä töppöjaloistaan pääsi. Sunnuntain lenkille päästiin auringopaisteessa, mutta oli niin kylmä, etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan.