Myn kuulumisia

Ei pitäisi liikaa hehkuttaa, mutta My on voinut hyvin! ♥ Se on saanut liikkua lähes täysin vapaasti. Kovasti pelkäsin lumien tultua, miten se kestää hangessa juoksemisen, mutta hyvin on kestänyt eikä oireilu ole palannut. Rankkaa hangessa juoksemista ja pomppimista olen kuitenkin edelleen yrittänyt rajoittaa ja mielellään se polulla pysyykin, jos vaan polku on, eikä lähde umpihankeen pomppimaan niinkun Kitty. Se on saanut leikkiä leluilla (maltilla). Se on kestänyt rallytokotreenit ja käytiinpä yhdet ohjatut tokotreenitkin, eikä oireilu ole palannut. Olen niin tyytyväinen! Ehkä me vielä päästään palaamaan tokoonkin, kun kerran kestää hangessa juoksemisenkin! Kunhan muistaisin maltin juoksuttavien liikkeiden määrässä.

Mutta lantio sillä on ollut jatkuvasti edelleen jumissa ja vinossa. Käytinkin sen nyt osteopaatilla. Tutun suosituksesta käytiin kokeilemassa Jenny Hiekkoa. Hän löysikin Myltä todella jumissa olevan lantionpohjan sidekudokset yms. Koko lantio, istuinluut, ristiluu, häntä kaikki olivat ihan mutkalla. Hän sai ne oikaistua, ja nyt katsotaan minkälaista hoitotiheyttä vaatii, että pysyy suorassa. Seuraava aika on 2 vk päästä. Itse en osaa katsoa onko se lantio nyt suorassa ja liikkuuko se SI-nivel vai ei. Jennyn mukaan vinous ei johdu SI-nivelestä. Olispa hienoa, jos syy olisikin tämä ja se olisi hoidettavissa. Toki sillä on se vanha pohjevamma, mutta jospa se kestäisi normielämän ja tokon, kun muistaa lämmitellä ennen treenejä ja jumpatakin pitäisi.

My oli pari päivää hoidon jälkeen aika uninen, mutta muuten en ole huomannut sen olemisessa muutosta.

Treenirintamalla ollaan harjoiteltu pääasiassa rallytokoa ja noseworkin laatikoita. Meillä oli yksi rallyn ohjattu koulutuskin, kouluttajana Hannele Pirttimaa. Oltiin Myn kanssa voittajan ryhmässä ja se meni niin hienosti. Opeteltiin oikealla seuraaminen viikossa niin, että selvittiin koulutuksen radasta. Toki se vaatii vielä hyvin paljon treeniä ollakseen varman ja hyvä.

Sitten meillä oli Sirken tokovalmennus, jossa My pääsi tekemään 2 settiä ja Kitty yhden. My treenasi korjauksia (tyhjäänmenon ja ruudun), teki kuuntelutreenihässäkkäradan sekä vielä noutojen luovutuksen pitoa käytiin läpi (ongelma lähinna tunnarissa). Kitty teki tuon saman kuuntelutreenihässäkän ja se oli taas niin taitava ja sillä oli sika kivaa.

Pari rakennusetsintätreeniäkin on päästy tekemään, ja etenkin Kittyllä on niissä niin kivaa! Uimassa ollaan käyty kerta viikkoon, ja se se vasta kivaa onkin! Lisäksi My on käynyt kaksi kertaa meidän fyssarin järjestämässä DogFit-kiertoharjoittelujumpassa, missä tehdään erilaisia jumppaliikkeitä. Kittykin tahtoisi, mutta kun ei voi mennä kahdella koiralla yhtäaikaa. Ehkä Kii pääsee ens kerralla... 

Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.

*   *   *

Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.

Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.

Tokomaestro

Saanen esitellä:

Kirkkonummen Kennelkerhon Vuoden 2017 tokokoira

Veikkolan Koirakerhon Vuoden 2017 tokoharrastaja
(hallituksen ja toimikuntien valitsemat vuoden vekoralaiset)

Tämän lisäksihän My oli myös rotumestaruuksissa voittajaluokan paras. Hieno tokovuosi 2017!

Kirjoitin edellisessä postauksessa, että tavoite olisi päästä tokon SM:iin yksilöihin, mutta en ollut lukenut kunnolla kriteerejä (viimevuotisia, en tiedä onko tän vuotisia vieläkään julkaistu). Eihän sinne riitäkään se yksi ykkönen, vaan pitää olla TVA. Aika kova tavoite, kun ei kyllä ihan vielä olla starttivalmiita. Kevät näyttää miten käy, kunhan päästään ulkokentille kunnolla treenaamaan, nyt tuo hallitreenaaminen on ollu vähän piiperrystä.

*   *   *

Mutta kylläpähän aika rientää, enkä ole saanut itseäni kirjoittamaan edes treenipäiväkirjaa tai -blogia, saati tänne. Helmikuussa meillä oli perinteiset juhlaviikot, My täytti 5-vuotta ja Kitty 9-vuotta! Kumpikaan ei kyllä vaikuta yhtään ikäiseltään.

Alkuvuosi on ollut kovin hiljaista treenirintamalla, ikinä ennen ei olla oltu näin laiskoja! Tammi-helmikuussa treenattiin kerta viikkoon hallivuorolla tokoa ja lisäksi meillä oli tokoporukan kanssa 8 vuoroa Nummelan Top Dog Gymillä. Siihen päälle Myn satunnaiset aksat. Ja nyt maalis-huhtikuussa on treenattu vielä vähemmän.

Kitty on treenannut Myn siivellä vähän tokojuttuja ja jumppapalloillua Top Dogilla. Se ei ole vielä kisavalmis tokon EVL:aan, en ole jaksanut keskittyä sen kanssa treenaamiseen niin paljoa. Katsotaan nyt miten homma etenee, pääsisinkö sen kanssa kesällä/loppuvuodesta vielä testaamaan EVL, olisihan se nyt kiva saada sille se TVA kuitenkin. Rallytokoihin osallistuminen on ollut ajatuksissa, muttei ole siirtynyt toteutukseen. Nose workia on tehty kotona muutama kerta pitkän tauon jälkeen, vähän on ollut hommat hukassa ja tahmeeta.

My tokoili tammi-helmikuun ahkerasti 2 krt/vk, mutta aika pienimuotoistahan se halleissa on. EVL:stä eniten kesken on tyhjään meno+ruutu, kaukot, luoksarin stopeista seisominen. Uusi paikkis tuottaa ongelmia ja kaukot - meidän ikuinen murheenkryyni. Seuraamisessa olen yrittänyt saada paikkaa taemmas ja painamista vähemmäs - ei onnistu. Tosin kokeissa sen vire ei ole niin korkealla ja seuraaminen on ollut siltä osin parempaa kuin treeneissä. Peruuttaminen sujuu, jos lähtee alkuun mukaan, mutta kun saattaa olla aluksi ihan pihalla niin kiepsahtaakin eteen. Tosin treenattukin on aika vähän. Ohjattu on aika kivalla mallilla, samoin ruudun paikka, kunhan se ruutu ensin löytyy. Tunnaria on tehty tosi vähän, se mitä tehtiin, oli ok.

Myn kanssa ollaan käyty aksatreeneissäkin vain max. 1 krt/vk, mutta pitkiä taukojakin on ollut sekä pakkasten että ohjaajan flunssien takia. Ollaan kisattu ekat startit pikkumakseissa, parit kisat jäi väliin ohjaajan sairastellessa.

• 6.1. KKK(Niinulassa): 2xhyl, tuomari Seppo Savikko
• 4.2. KKK (Niinulassa): hyl-0-5 (tupla oli hyyyyvin lähellä). Tuomari Sari Mikkilä
• 3.3. KKK (Niinulassa): 3xhyl, mutta kaksi superhienoa rataa, joista nollat niiiiin lähellä! Tuomari Anne Savioja

Tosi kivat radat oli Sarilla ja Annella. Maaliskuun kisoissa pikkumakseissa rimat oli 45 ja vikaradalla 40cm! En huomannut merkittävää eroa Myn menossa, nyt matalammilla rimoilla sen tosin ei tarvitse tehdä 5m liitoloikkia, mitä se teki 60cm rimoilla, joten ohjaaminenkin on ehkä aavistuksen helpompaa - hieman yllättäen. Helmikuun kisoissa se possuili kontakteilta pois ilman lupaa (enkä minä korjannut sitä kisoissa, argh!), joten helmikuun treenit menikin sitten niitä korjatessa ja aika kivasti saatiin se tekemään virheitä ja päästiin huomauttamaan -toimi, ja maaliskuun kisoissa olikin hienot kontaktit.

My on tehnyt myös muutamat nose work treenit ja on se vaan pro, lajissa kuin lajissa. Olen tehnyt sen kanssa eukalyptuksella ehkä 4 purkki/laatikkotreeniä ja nyt sillä on jo ilmaisukin: tarjosi itse maahanmenoa, mutta olen vaatinut siihen vielä "näytä" käskyllä nenäkosketuksen. Ja se teki myös pienen olohuone-etsinnän näyttöineen kaikkineen paljon pätevämmin kun Kitty (jolla on historiassa paljon enemmän purkkiratatreeniä).

On ollut upea talvi, kun se vihdoin joskus tammikuun loppupuolella tuli. Ihanaa lunta, pakkasta ja valoa! Mutta toisaalta malttamattomana odotellaan ulkokenttien sulamista.

Tässä vielä hieman kuvasatoa talvelta. Kittyn ja Myn löytää nykyään myös Instagramista nimellä killi.my.

Nyt alkaa saamaan kuviin muitakin sävyjä kuin valkoista.