Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.
Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa.
Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.
My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.
* * *
Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.
Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.
Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).
Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.
Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.
Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga
Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.
27.9. Pikku-Syötteellä
27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.
2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.
4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti