tiistai 29. maaliskuuta 2011

Maanantai

Ensin lähes tunti metsässä lagottoystävien kanssa, ja olipa kivaa! Pitkästä aikaa Kit pääsi kaahaamaan hetken Roan kanssa. Harvoja koiria, joiden seurasta Kit innostuu.

Sitten aksat. Taas oltiin laiskoja ja käytettiin edellisten vanhoja hieman muokaten. Itse tein jotakuinkin tällaista kuviota, teemana taas koiran itsenäinen suorittaminen ja vähäinen oma liike. Nuo A:n ja pujottelun välissä alareunassa olevat kolme estettä ei kyllä varmaan olleet ihan noin, näyttää jotenkin hassulta, mutta en yhtään muista miten muutenkaan ne olisivat olleet. Tai lähinnä tuo 11,18 paikka.

Ainoa "vaikea kohta" oli oikeastaan putkesta hypylle 3 ja 8, eli tuppasi kääntymään liikaa sisäkautta ohi, jos en ollut kovasti työntämässä (itse kun yritin seisoa A:n oikealla puolella aika kaukana). Muutoin liikuin suurin piirtein tuossa tyhjässä tilassa joka jää keskelle rataa. Tai se oli tavoite, ja lopussa siihen pääsinkin. 10-11 väliin sekä 14-15 väliin tein poispäinkääntöä, joka toimi varsin kivasti. Kepit haki hienosti myös vaikka jäi kaksi hyppyä siihen väliin.

A oli hidas, tuskaisen hidas. En tiedä miksi se nyt taas niin paljon siinä epäröi, johtuiko edellisen keskiviikon varastamisesta aiheutuneesta korjauksesta. Otettiin sitten lopuksi vielä targetin kanssa, mutta silti hivuttautui alas. No, ehkä se taas ens kerralla on kohdallaan, kun tuntuu olevan sen suhteen hieman tuuliviiri.

Tein ihan aluksi ennen radalle menoa tokoa, sekä myöhemmin ratojen välissä toisten mennessä agia. Aluksi seuruuta teipillä, ja voi jestas meni hyvin. Sitten teippi taas irtosi ja jäi keepin nenään kiinni, hui hirvitys! Mutta hyvin se pelitti senkin jälkeen, eli haki paikkaa ja kosketusta, vaikka teippiä ei enää ollutkaan (liima menetti otteensa keepin kuolasta). Kyllä vaan nousee koko koira ja ilme tuon teipin avulla, kun se itse aktiivisesti nyt vihdoinkin hakee oikeaa paikkaa - ja y r i t t ä ä! Saatiin myös avustaja, joka huuteli häiriökäskyjä, ja hitsi vie ehdin palkatakin yhden häirikön käskystä maahanmenon, kun yritin olla nopea, mutta keepi oli vielä nopeampi. Saatiin se kuitenkin nopeasti myös korjattua, ja muutamat toistot meni ihan loistavasti. Liikkeestä maahan ja seiso myös hyvin. Muutama nouto, joissa eka tuli laukalla, ja sitten pari joissa ravasi joten jouduin hoputtamaan. Hyvä eteentulo, mutta avustettuna kylläkin.

Hyvät treenit hyvä mieli :)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Pressuja

Eilen tuli ex-tempore treenit, ja me sitten reenattiin pressuilla peitettyjä maalihenkilöitä, ja kiintorullalla mentiin. Tyypit oli Siikajärven parkkikselta lähtevän auratun(!) tien varressa, joten ohjaajalla oli varsin helppoa. Kit irtoili ihan kivasti. Eka oli piisofkeik, toki maalihenkilö piti pusuttaa ensin, ja sitten miettiä mistä sen kiintiksen taas löysikään.

Tokasta mentiin surutta ohi. Tuuli vissiin heitti hajut tien yli toiselle puolelle rinteeseen, ja siellä Kit pyörikin. Ei tosin sen näköisenä, että sillä olis ollut hajua. Mutta kävi itsellä mielessä, että se ei yhtään katso tien toista puolta, että tarvii sitten tutkia se, jos takaisin joudutaan tulemaan. Ja niinhän me jouduttiin. Ja jonkun aikaa se jopa joutui työstämään hajua, että löysi. Tää oli sitten itse Iso-R, jolle piti myös antaa pusut, ja vielä uudet pusut rulla suussa ennenkun malttoi lähteä tuomaan rullaa minulle. Loppuhyvin kaikki hyvin. Pressut ei häirinneet ja kiintis toimi, eikä noihin pikkukoiran pikkupusuihinkaan kannata niin kovin vakavasti suhtautua, kuulemma.

Tänään oltiin sitten mainiossa seurassa Bodomilla valokuvailemassa kerra TerriMonstereiden. Tuuli oli melkoinen, välillä paistoi, mutta aika usein ei. Ja yhdessä välissä tuli ihan pieni lumipyrykin. Kipsu-Killi oli varsin epäsosiaalinen ja vaan kyttäsi minua, että josko tulisi jotain hommaa tai käskyä, eikä ollenkaan alkanut Lulun kanssa leikkiin. Ihan pienet nujuamiset se sitten lopulta suostui ottamaan, mutta melkoisen tylsä tapaus noin niinkun leikkikaveriksi.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Puolivalssien viilausta

Tämmöinen rata keskiviikon ohjatuissa. Meinasin kauhistua, että miten ihmeessä pääsen juoksemaan välin 4-9 kilpaa Turbo-Siwwin kanssa. Mutta hyvinpä sen pääsi!

Puolivalssia 3-4 välille, ja sitten kun koira lukitsee hypyn, niin itse on jo menossa puolivälissä A:ta. Yllättäen tää oli se vaikein kuvio radasta eikä tuo juoksusuora. Koira jätettiin A:n kontaktille ja siirryttiin hypyn 6 kohdille kutsumaan koira, joten hyvin siinä kerkes 7 päällejuoksuna ja lähettämään koira 8:lle. 9:n takaakierto hoitui ihan itsestään, kunhan muisti kutsua koiran takas ja heittää putkeen. Toinen puolivalssi 10-12 välille, jota kans viilattiin ihan kiitettävästi (koira teki kyllä hyvin, mutta se ohjaaja...), miten se onkin niin vaikeeta tietää mihin oma kroppa osoittaa ja missä se milloinkin sijaitsee...??? Kepit haki pääsääntöisesti hyvin, jossain vaiheessa oli jotain himmausta, mutta kun piti ohjauksen ja äänikannusteen käytössä, jaksoi pujotella itsenäisesti hyvin. Kerran ampaisi 15:n jälkeen putkeen kun ohjaajan kädet lenteli taas hieman liian villisti. Keepi oli jälleen kerran perin pätevä. Se huuto on vaan ihan kauhee, siitä olis kyllä kiva päästä eroon...

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kauko-ohjauksen ensiaskeleet

Tänään aloitettiin sitten toden teolla kauko-ohjauksen harjoittelu. Faktahan on, että ohjaaja ei tulevaisuudessa tule nivelrikkoisella polvellaan pinkomaan ratoja kilpaa keepin kanssa. Joten jotain on tehtävä, jos meinaa joskus kisata.

Edelliset jättivät about tämän näköisen sijoittelun, joten me viritimme siihen sitten kauko-ohjausradan.

1-4 ohjasin kolmosen vierestä (puomin puolelta) lähettämällä renkaalle, ja hienosti takaakiersi kakkosen, 3-sella jotain pakkovalssin tapaista yritystä ja siitä hienosti kepeille. Itse siirryin leieröimällä suoraan puomin päähän. Sitten taas puomi itsenäisesti alas, kun ohjaaja siirtyi jo kohti 6:sta. Puomilla oli target, joka kummasti auttoi ja alasmenot olikin varsin mallikkaita. Ongelmia tuotti seiska, kun keepi olisi halunnut tykittää suoraan 8:n väärinpäin. Mutta se suurin ongelmakohta oli keinulta kepit. Ei putken takia, vaan siksi että jostain kumman syystä Kit haki joka ikinen kerta kakkosväliin. Itse seisoin jossain puomin pään kohdalla lähettämässä. En tiedä miksi se ei hahmottanut ekaa keppiä ollenkaan. Taas leieröin esteet, vedin puolivalssilla (tai mikä lie kropan reilu kääntö) koiran keppien päästä 11 ja sitten etäohjausta rengas ja 13. Hienosti se alkaa jo irrota ja hakee esteet! Ehkä tästä vielä jotain tulee. Itselle ei tullut edes hiki, kun ei tarvinnut juosta, mutta koiralle kyllä :D

Ja väliajoilla ja lopuksi pientä tokoilua. Vähän taas on hakenut etäisyyttä seuruussa, pitäisi palata teippi-reidessä naksutteluun. Teippi oli kyllä mukana, mutta se oli jo niin täynnä roskaa, ettei pysynyt housussa kiinni, vaan tipahteli ja sekös oli keepistä hassua. Tarttui jopa koiran jalkaan, hui kauhistus.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Lehtiön kurssilla

Lauantaina osallistuttiin Anja Lehtiön kurssille Sporttikoirahallilla. Teemana oli eri ohjaustekniikat. Käytiin rata yhdessä läpi ja mietittiin eri vaihtoehtoja. Itse radan menossa ei sitten kyllä tullut juuri kokeiltua montaa eriä, hyvä kun sai yhden vaihtoehdon aina toimimaan. Siellä oli valssia, takaaleikkausta, persjättöä, viskileikkausta, sylkkäriä, takaakiertoa, päällejuoksua, niistä eksoottisimmista nyt puhumattakaan ... Me kun on menty lähinnä perusohjauksella eli valsseilla ja takaaleikkauksilla, niin oli kiva huomata että saatiin mm viskileikkaus (16-18) sekä sylkkäri (20-22) toimimaan. Kepeille menot ja niillä olot (etäisyys) toimivat kivasti. En nyt kuitenkaan jaksa alkaa yksityiskohtaisesti selostamaan mitä missäkin välissä tehtiin. Mutta ihan kivasti alkoi, päästiin 8-putkelle asti varsin siivosti! Video olis ollut kiva, mutta sitä ei ole :(

Ja taas kehuttiin Hullu-Siwwiä. Sillä oli kyllä taas sellainen raivo päällä, että oksat pois! Se kuulemma ei salli yhtään, että olen itse edellä, vaan tulee sitten vielä entistä lujempaa silmät kiiluen, että saa kiinni. Rauhoittuu sitten kyllä ohjaukseen taas, eli on raivostaan huolimatta kohtalaisesti ohjattavissa. Mutta hirveästi pitäisi opetella estevarmuutta ja itsenäistä suoritusta. Etenkin, kun ohjaajalla on juuri diagnosoitu kohtalaisen hankala nivelrikko 20v sitten leikatussa polvessa, joten vauhti ja ketteryys eivät tule ajan myötä yhtään parantumaan, päin vastoin. Kauko-ohjaus kunniaan!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kolmannet pitkät, ja ke aksat

Pitkät
Eilen illalla oli Kipsun kolmannet pitkät treenit. Olin taas pyytänyt löydön alkuun, ja sitten n. 1h etsintää. Alue oli Oittaalla, oli jo pimeetä, ja tuulta ei juuri ollenkaan. Hankikanto, joten Siwwi pääsi mihin vaan, ohjaaja ei.

Parkkipaikalta löytyi auto, jonka tuulilasissa oli kartta jossa sanottiin, että ensimmäinen alue on 50m säteellä autosta. Otin koiran autosta, puimme vermeet päälle, laitoin sen liinaan ja siirryimme auton lähelle, josta se välittömästi nosti jäljen, kiipesi lumipenkan yli ja löysi sieltä tyypin. Kit ei kuitenkaan löytänyt makaavalta pojalta rullaa, koska rulla oli eri kyljen puolella, missä koira, joten hetken etsimisen jälkeen se päätyi ottamaan kiintiksen. Taitava! Hetken se pohti mitä tehdä, ja meinasi viedä rullan maalihenkilölle, mutta toi sen sitten kuitenkin minulle (olin ihan muutaman metrin päässä). Hyvä Siwwi! Eikä nuori maalimies sotkenut keepin päätä, se kun rrrrakastaa lapsia niin kovin.

Sitten lähdettiin varsinaiseen etsintään, Kit sai mennä irti. Suljettiin polkuja pitkin ensin yksi alue, halkaistiin sitä vielä pieni pätkä. Yritin tuulen alapuolelta kokeilla pistoja alueen keskelle, mutta ei mennyt ei sitten millään. Sitten kokeilin toiselta laidalta myötätuuleen aakeeta alamäkeen laskevaa peltoa ja siitä saatiinkin tehtyä kaksi ihan kelvollista pistoa. Mutta ei viitsinyt enempää tehdä, kun ei kerran löytöjäkään (ja siis palkkaa) ollut tiedossa.

Tarvottiin polkuja, koira pysyi aika lähellä. Sitten n. 1h jälkeen pohdittiin siinä parhaillaan kartturin kanssa, että mihin suuntaan täällä tuulee ja puhalleltiin hengityksiä otsalampun valoon, kun keepi samalla työsti ja etsi maalimiehen. Jepjep. En sitten nähnyt sen reaktoita enkä mitä se teki, kun ihan vasta lopussa. mm oli ihan lähellä polkua, josta olimme juuri kulkemassa tuulen yläpuolelta ohi. Meidän toilailuista huolimatta ja välittämättä koira onneksi teki hommat itsenäisesti, ja tällä kertaa löysi irtorullankin. Maalihenkilöltä (kuin myös kartturilta) tuli kommentti: kokeeseen. Tilanne on nyt 3-1 kokeeseen-eikokeeseen.

Tokoa
Ennen etsintää jouduimme kartturin kanssa odottelemaan n. 30min, kun maalihenkilö oli myöhässä. Tehtiin häiriötokoa liikkeenohjaajan kanssa, sekä niin, että minä tein koiran kanssa ja häiriöhenkilö huuteli käskyjä. Aluksi Kit oli ihan kuutamolla, seuraaminen oli ihan hukassa. Mutta löytyi se oikea moodi sieltä hetken perästä kuitenkin. Aluksi otti jokaisesta käskystä häiriötä, mutta kun vahvistelin oikeaa toimintaa, niin aika nopeasti se alkoi hiffata homman jujun. Näitä pitäisi tehdä paljon lisää.

Keskiviikoagit
Koutsimme oli nykertänyt tällaisen hyppyratakiemuran. Oli Riihimäen kisoista jonkun radan alku. Tarkoitus oli kokeilla eri menetelmiä.

Me yritettiin ensin, että käyn merkkaamassa 2:sen, siirryn 3:sen nurkalle ja yritän vain kropalla osoittaa mihin suuntaan mennä 1-2 väli. Ei toiminut, keepi tuli kakkosen ohi. Mutta kun ohjasi lisäksi kädellä, toimi. Pieni valssi-peruutus kolmoselle ja siitä sisäkautta eteenpäin.

Toinen, kuulemma parempi oli että otin 2-sen alasiivekkeen kohdalla kiinni, valssilla tein melkoisen vekin 3-sen eteen, niin että koiralle tuli suora linja 3-4 ja sitten takaaleikkaus 3-4 välissä. Ja kun vielä ohjasi ilman käsiä takaaleikkauksen ja loppuradan, niin meni kuulemma paljon paremmin. Kun ne kädet tuppaa huitomaan muuten liikaa...

Odotellessa kokeiltiin paikalla ollutta A-putki-ansaa. A:n alle oli vedetty putki niin tiukalle ylösnousun eteen molemmin puolin, että siinä oli n. juurijajuuri kelpin mentävä rako! Ensin A:lle, hieno. Sitten putkeen, mutta ekayrittämällä meni taas A:n, toisella ja kolmannella sitten jo putkeen. Ja sen jälkeen taas A, ja hienosti meni. Eli erottelu toimii loistavasti.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Keikkaa kaupungintalolla ja kaahausta kaarihalleilla

Sunnuntaina oli kevään viimeinen keikka kaupungintalolle. Melkeen jo alkoi tympäisemään. Sieltä oli kadonnut paljon huonekaluja, joten piilot oli entistä tiukemmassa. Tylsää. Ekalla kiekalla oltiin aulakerroksessa, 3 mm, joista eka ja vika helppoja, keskimmäinen aulapiilo olikin sitten varsin vaikea, ja olisi meiltä jäänyt sinne. Tyyppi oli aulan naulakoiden kaapissa, siinä kuulemma oli pieni rako josta oven olisi saanut auki ja siten irtorullan, mutta itse en rakoa huomannut, eikä koira. Raosta nääs ei tullut hajuja, ne meni jostain ihan muualta. Kit ei muutenkaan reagoinut siinä kovin voimakkaasti, ja siksi olin jo pistämässä pyörimistä vanhojen hajujen piikkiin ja jatkamassa matkaa. Löytö tuli vasta, kun itse avasin kaapin oven ja koira sitten vaan nappasi rullaan. Vaikea. Mutta yhtä vaikea se oli toiselle kokeneemmallekin koiralle.

Tokalla kiekalla 2 helppoa, ei sen kummempaa.

Illalla kotona olikin sitten varsin väsynyt Silakka. Eräs kasvattaja hieman naurahteli meille lauantaina Lempäälässä, että "oikeastiko se laittoi sen koiran tuonne" viitaten hienoon kevythäkkiimme, kotoisammin SilakkaLaatikkoon. Sinne se könysi vielä sunnuntai-iltanakin uupuneena nukkumaan, pieni.


Maanantaina aksattiin Veikkolassa. Koska radalla ei ollut edellisten jäljiltä kontaktiesteitä, ei mekään jaksettu niitä sinne raahata keinua lukuunottamatta. Yritettiin viritellä noin ykkösluokan tasoinen rata, mutta ei ehkä ihan onnistunut, oli aika hankala. Siinä sai kyllä taas pistää töppöstä toisen eteen, että ehti. Ja polvi ei tykännyt siitä kyllä yhtään.

Välin 5-8 ehti huomattavasti paremmin jos valssasi renkaan taakse. Valssi alkoi jo renkaan kohdalta lähettämällä koira keinulta 3:lle, ja ottamalle se kiinni neloselle (ekalla kerralla kyllä livahti kepeille...ai ei muka hae esteitä!) ja loppu sujuikin kuin tanssi. Not. Mutta ehti paremmin 7-8. Jostain ihmeen syystä 8:n jälkeen (valssasin 8-9 väliin) Kit livahti perässäni ysin ohi useammankin kerran.

Kepeille meno ei onnistunut, kun yritin mennä hypyn 11 oikealta puolelta, koira meni ohi, tai pyöri kieltoja. Vasta kun kiersin hypyn 11 taa ja heitin sieltä koiran kepeille (meni hienosti!), homma pelitti. Pystyin myös jäämään taas kepeillä vähän taakse ja jopa hivuttautumaan kohti 13:a ja valsaamaan toiselle puolelle.

Aika monta kertaa saatiin jumpata, että onnistuttiin lopulta tekemään nollarata. Tai ihan eka yritys itseasiassa taisi olla, ainakin hyvin lähellä, jos yhtä pyörimistä 11 edessä ei lasketa. Hiki tuli kaikille. En tiedä onko Kit huonossa kunnossa, kun niin paljon läähätti ja huohotti ratojen jälkeen. Tosin menihän se ihan hullun kovaa, ja monta kertaa tehtiin. Ja halli on lämmin. Mutta ehkä tässä pitäisi jotain kunnonkohotusta alkaa tehdä ihan systemaattisesti. Ehkei se ole vielä ihan täydessä iskussaan sairasloman jälkeen. Ja onhan sillä rankka viikonloppu takana.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Lempäälässä

Lauantaipäivän ratoksi Maiskis N-pentue kokoontui jälleen Lempäälän hallille aksattamaan. Tai tyttöporukallahan siellä oltiin, jopa pohjoisen Nala oli urheasti saapunut paikalle. Olipa kiva nähdä! Vain pojat puuttuivat. Maskottina mukana pyöri suloinen pikkuvelipuoli Nuuk. Kouluttamaan meitä oli saapunut viime vuoden tapaan Huittisen Anne. Ja hyvin kouluttikin. Kiitos Annelle, kiitos Maijalle, kiitos meitä videoineille ja kaikille muillekin. Olipa taas kivaa.

Livekuva kertoo enemmän kuin mikään muu. Ekarata oli 1-luokan tasoa. Ajattelin yrittää mennä kisanomaisesti kerralla, ja hiottaisiin sitten sen jälkeen. Mutta lentokeinun ja sitä seuranneen möhlinnän jälkeen otettiin sitten kuitenkin pätkittäin. Lopussa menee muuten renkaankin väärin (joka myös oli maksikorkeudelle unohtunut). Tokalla yrittämällä kepit lipsui, mutta kolmannella kerralla onnistuttiin menemään rata ihan suht siivosti läpi.


Anne otti meille toiselle kierrokselle sitten astetta (tai ehkä viittä astetta!) haastavamman radan, joka olikin tarkoitus mennä pätkissä. Oma tavoite oli päästä kepeille asti, mikä jollain tapaa jopa onnistui. Sen jälkeen sitten alkoi ne vaikeudet. Ja tuo radan loppu, eli ehtiä hallin takanurkasta ohjaamaan koira nuille kahdelle A:n edessä olevalle esteelle, oli suorastaan ylivoimainen tappijalkaohjaajalle. Ja siinä vaiheessa kuntokin jo teki tepposet eikä ohjaamisesta meinannut tulla mitään. Koira sentään yritti kaikkensa. Hienosti se hakee oikeitakin esteitä, vaikka ohjaaja huitoo miten sattuu... Kepeille menoista sekä jopa kontakteista olin kyllä tyytyväinen.



Perinteisesti piti myös ottaa ryhmäpönötyskuvat. Laitan lisää kuvia, kunhan jaksan ne käydä läpi. Ei niitä kyllä paljoa ole edes. Ja muutamasta jotain videontynkää.

Vasemmalta Nala, Gitte, Jilla, Nemi, Kitty ja Nikki

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Napavalssia

Koutsimme Juha aloittaa lähes joka kerta treenit: "ja mitkä ne olikaan ne valssin säännöt"...
1) Mahdollisimman lähellä seuraavaa estettä
2) Ei leikata koiran suoraa linjaa
3) Ei valssia serpentiinissä (vaan puolivalssi)
ja uusimpana
4) Napa kohti koiran ponnistuskohtaa ponnistushetkellä.

Eli teemana oli napatanssia... onpahan muuten vaikeeta miettiä mihin se napa millonkin osoittaa, ja etenkin jos on kaks valssia peräjälkeen, niinkun tavallaan esimierkiksi 10-12 välillä. Ja sit taas että millon ei olekaan valssi, eikä sitä napaa tartte miettiäkään.

Me hinkattiin ensin kuntoon 10-12 väli. Kun tajusin, että 11-12 välissäkin on valssi, ja että en liiku vaan kohdistan sen navan 11 ponnistuskohtaan, enkä jonnekin kaukaisuuteen 11 taakse, niin johan alkoi sujua, ja Siwwi teki mahtavan tiukan käännöksen! Ja raskaat kädet, eikä mitään vippauksia!

Sitten hinkattiin tuota alun 3-5 kuviota, yritettiin saada kääntymään mahdollisimman aikaisin. Ei niin että koira suorittaa esteen 5, vaan että "koira suorittaa esteen 5 käännöksellä kääntyen jo kohti seuraavaa estettä". Tästä saatiin ihan kotiläksyä harjoitella jenkkikäännöksiä, että se oppis tosissaan kääntymään tiukkaan.

Mutta muuten meno oli taas varsin pätevää koiran osalta, ja ohjaaja oppi taas uutta ja ahaa-elämyksiäkin syntyi. Muistaakohan ne vielä huomenna?

Muutamia kertoja tehtiin puomia ja A:ta nopealla pallopalkalla. Lisäksi etsittiin hallin perukoilta se tokohyppy ja hyppelöitsettiin sitä parissa erässä. Ekalla satsilla tuppasi liikehtimään pysäytyksen jälkeen lähemmäs ja keskemmälle estettä. Tokalla yrittämällä meni paremmin. Naksulla pelattiin.

Eilen illalla aloitettiin merkin harjoittelu pihalla. Ehkä 20 namia naksuteltiin muutamassa erässä, ja johan se hiffasi, että merkin kiertämisen lisäksi sinne taakse pitää jäädä seisomaan. Eikä että kierretään se täysiä mieluusti samalla huutaen, tai otetaan se suuhun ja aletaan keilata sen kanssa... Noutoakin otettiin. Ihan siisti ja kiva, ekan luovutti kauniisti eteen, mutta ravilla. Sitten yritin ottaa vauhtia lelulla, mutta ei irronnut vauhti ei. Ja kun ei se pysty päästämään kapulasta irti, ni hankala on leikkiä... Lelukin oli kyllä väärä (narulelu, eikä bestis-reikäpallo).

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Apinanraivolla

Huhhuh, olipas taas menoa eilen Veikkolan hallin treeneissä. Meillä oli vaan kaksi pientä rataa, ei mitään ihmeellistä. Vasemmanpuoleisella oli ainoana teemana pientä putkiansaa, toisella radalla kontakteja.

Siwwi teki ensin kontaktitreeniä. Keinu menee hienosti, mutta jos en anna "alas"-käskyä, se ei paljon jarruttele vaan juoksee täysiä päähän asti. A meni kohtalaisesti, vähän hidastelua, mutta targetilla paremmin. Puomilla ei mene alas suoraan, jos itse himmailen takana, kurkkii sivusta että tulenko vai en. Otettiin targetti avuksi, ja sillä toimii. Pitää vaan ihan oikeasti palata vahvistamaan nyt targetin kanssa tilannetta, että itse olen jossain ihan muualla. Ohijuoksemisenhan se kyllä kestää ja osaa pysyä, mutta muut eli sivuttaisliike sekä etenkin tuo taakse jääminen.

Varsinaisella radalla meno oli varsin hurjaa, koira huusi aivan tauotta ja saimme viereisen kentän tokotreenaajilta tuimia katseita. Kun otin Kitin kiinni 4-sen jälkeen valssilla ohjatakseni sen putken ohi vitoselle, tuntui että sehän käy kohta käteen kiinni. Piti pitää pieni puhuttelu ja rauhoittelutuokio, se kävi niin kuumana. Uudemmalla yrityksellä kielsin huutamasta, ja sitä tehtiinkin muutama kerta, ja johan laski vähän kierrokset. Hienosti se kyllä sitten meni, vaikka joitain pakkohuudahduksia vielä tuli, mutta ei enää sellaista raivokiljuntaa.

Tehtiin rata myös alku peilikuvana (3-4 esteet toisin päin) ja kaikkiaan mentiin ehkä 4 kertaa koko rata. Ja sen seurauksena koira kävi kierroksilla vielä minuutti tolkulla. Päätin sitten, että ei enempää, ja vaihdoin lajia katsoakseni miten pää kestää tokoilun tuon jälkeen. Ensin paikallamakuuta Kolmen Pienen kesken samalla kun bc-lapsi Max teki rataa. Aivan loistava. Kit ei yhtään hinkunut radalle, vaan piti kontaktia minuun, pysyi hyvin, ja ilman ääntelyitä vaikka toinen aksasi ihan vieressä!

Kolme Pientä ja diluutiosarja. Mitä, eikö se näin menekään?

Seuraamiset oli hienoja, samoin liikkeestä seiso nyt "pai"-käskyllä. Ja lopuksi luoksepäästävyyttä, mitä ei juuri olla tehtykään. Hienosti napitti silmiin odottaen josko namia tippuisi. Tokihan "tuomari" oli pakko lupslups nuolla, kun tämä kävi suupieltä silittämässä, mutta palasi heti takaisin kontaktiin. Nyt jäi vielä (taas) hyppy tekemättä, mutta ensi kerralla pitää ottaa sitäkin. Ja ehkä huomenna omien aksatreenien ohessa odotellessa voisi ottaa sielläkin tokohyppyä, jos se vaan sattuu hollilla olemaan.

Tuosta modifioidusta paikkamakuusta lähti mopo vähän keulimaan ja aloimme jo suunnitella uutta lajia ja aluevaltausta - kuviotottista. Nyt vaan pitäisi alkaa ideoida liikkeitä. Mielessä siinteli jotain muodostelmaluistelun ja kuviokellunnan yhdistelmää.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tokat pitkät

Tänään pidettiin Kittyn toiset pitkät treenit Latokasken lähiöpuskissa ja metsässä. Olin pyytänyt noin tunnin etsintää, niin että heti alussa löytäisimme piiloilevan Seijan ekan kerran, jotta Kit tietäisi mitä tässä ollaan tekemässä. Ja sen jälkeen n. tunti ja Seija löytyisi uudestaan.

Lähdettiin tieltä polulle, Kit oli liinassa ja näytti jäljestävän. Näin Seijan kuusen alla, Kit meni vähän ohi, ja ehdin jo epäillä, miten tässä käy. Mutta sitten pohjoistuuli toi hajun nenään, ja sinne se lähti ilmavainun perään suoraan ja vauhdilla. Ilmaisu oli kiintorullalla, hetken sai jumpata ja sählätä, että onnistui. Hieno Siwwi!

Sitten jatkettiin polkuja pitkin ensin vähän lähiöpeltoa, kunnes lopulta siirrytiin metsään. Kartturi Juhalla oli kyllä täysi työ selvittää mitä polkuja mennä. Kit meni koko matkan oikeastaan irti, se jolkotteli rauhassa muutaman kymmenen metrin päässä edessä pysähdellen ja odotellen vähän väliä meitä. Tunti oltiin menty, kun Seija soitti, että missä ollaan. Kolmesta polusta olimme onnistuneet jättämään viimeiseksi sen missä piiloilija oli. Pistettiin töppöstä toisen eteen, kun Seijaa jo paleli ja eipä mennyt kauaa, kun kartturi jäi taas arpomaan polkuja ja minä sanoin "nyt meni koira" ja lähdin perään. Ei se ensin kovaa mennyt, mutta ihan eri tahtia, näki että haju tuli nenään. Sitten se haki ja haki, tovin sai haravoida kuusikkoa, tuli jo takaisin polulle ja näytti hetken kyselevältä, mutta onneksi jatkoi heti itsenäisesti taas hommia. Navakka puuskainen tuuli oli varmaan pyöritellyt hajua pitkin kuusikkoa. Ja sieltähän se Seija sitten löytyi, tämä otettiin irtorullalla. Loistava! Molemmilla kerroilla se näytölle hangessa pomppiessaan juoksi jalkansa rullaan, joka laukesi. Hyvä että laukesi, menoa se ei haitannut. Aikaa meni sellainen 1h20min. Loistava otus.

Kartturimme Juha, joka myös testaajana toimii, kovasti kyseli, että kai me olemme keväällä jo menossa kokeeseen. Itse olin kyllä ajatellut vasta syksyä. Omat kokeet on niin aikaisin maalis-huhtikuussa, mutta ehkä me voitaisi mennä jonkun muun yhdistyksen kokeeseen joskus toukokuulla... tai sit ei... Mutta kyllä se hommansa osaa!

torstai 3. maaliskuuta 2011

Tunnaria

Virallinen valvojakin saapui paikalle virallisesti valvomaan.


Vähän hypistelee turhan paljon, siitä pitäs päästä eroon. Mut jospa se ajan kanssa... eihän me tätäkään olla montaa kertaa treenattu.

Vähän jumpattiin myös kaukoja. Hirvee taipumus lysähtää avon kaukoissa istumasta maahan. Ja sit toisaalta tarjota ylösnousemista. Ja seisomasta istumaan harjoiteltiin oikeestaan ekan kerran - vaikeeta pitää takajalat paikoillan.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kellotusta

Ohjatut aksatreenit 3kk tauon jälkeen, jihaa! Ohjelmassa kellotusta. Pätkä oli kuulemma osa Anne Viitasen rataa, olisko sitten ollut Masalan kuplasta (3lk?). Tarkoitus oli ensin rataan tutustuessa itse miettiä eri tapoja, sitten Juha näytti mitkä kellotetaan. Meidän ryhmä teki vain kaksi vaihtoehtoa, edelliset kokeneet teki vissiin ainakin kolme.

Ilman ohjeistusta olisin varmaan tehnyt tuon B-vaihtoehdon, siis koiran linjan noin, mutta ohjaus olisi ollut mitä lie röpellystä. Mutta meidän käskettiin aloittaa A-vaihtoehdolla, joka oli edellisessä ryhmässä kellotettu nopeimmaksi. Koira otettiin kolmosella kiinni ennakoivalla valssilla ja muuten ei sen kummempaa. Yritelmiä tarvittiin kuitenkin taas useampia, että saatiin kunnolla vietyä läpi. Mutta menihän se. Ja Hullu-Silli tykitti koko päivän nopeimman ajan, oli kuulemma nopeampi kun edellisen ryhmän kolmosluokan bortsut. Hyvä Siwwi!

Toisessa sitten pyöriteltiin, siinäkin piti taas vähän säätää ja hioa, että ohjaus meni kohdalleen, mutta verrattain mahtava aika saatiin silläkin aikaa. Sitä luokkaa oli kuulemma edellisen ryhmän nopeimmat menneet tuota A-vaihtoehtoa. Vauhti ja into olivatkin kyllä hirmuiset - samoin huuto...

Odotellessa tehtiin kauko-ohjauksia hypyille, ja hitsi aika hienosti se osaa jo mennä. Ja sitten seuruuta, loistava vire ja paikka! Ja yhtään ei häirinnyt vaikka toiset meni rataa vieressä. Olin aikasta tyytyväinen! Ja perusasennotkin oli taas paremmin muistissa, kuin maanantaina. Liikkeestä seiso kokeilin "paikka" -käskyllä, koska vahingossa jätin sen odottamaan näin hakiessani repusta lisää nameja, ja sehän jumahti siihen. Joten piti kokeilla, ja toimi mielestäni melkeistä paremmin kun "sei"-käsky. Paikka on vaan niin pitkä, että se pitäs lyhentää esim "pai". Mutta haittaako tässä, jos sama paikka on myös paikkamakuussa? Eikai.