Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etsintäkoiraleiri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Etsintäkoiraleiri. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016

Retki pohjoiseen ja hyllyjen keräilyä


Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.



My ja irtorulla

Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.

Musta liitää! Kuva Reima Mukkala

Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.


Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.

 Kaunispäällä 11.6.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 7. päivä: ja vielä kerran, tuulipistoja kiitos!

Viikon viimeiset treenit pidettiin tänään, nyt se on loppu. Valtavasti tuli nähtyä, koettua ja opittua. Ja Kittykin eteni hienosti isoin harppauksin eteenpäin! Nyt sitten vaan rohkeasti toteuttamaan opittuja, eikä saa enää jämähtää ja urautua paikalleen.

Tänään vaihdettiin uuteen treenimaastoon sorakuoppien reunamille. Ilma oli aurinkoinen, mutta hurjan tuulinen eikä mitenkään lämmin. Paitsi vauhtijäljestäjien jäljenajojen jälkeen hiki kyllä helmeili. Ja tuulesta huolimatta mäkärät olivat ilonamme.

Kuka heitti Silakan seinälle?

Hyödynsimme tuulia, joten Kittylle tehtiin tuulipistoja, pituutta ekalla kierroksella n. 40-50m. 3 mm, kaikki tuulen yläpuolella. Tuulesta huolimatta se ei lähtenyt ihan suoraan ja kakkosella piti jopa lähettää uudelleen. Ilmaisut oli kyllä hyviä, vaikka välillä rulla valui suupielestä, mutta hyvin Kit korjasi asentoa. Viimeisellä alkoi aivan vieressä taas mutustella ja luouvutuksessa kävi väsyneenä maahan. Siirryin askeleen ja vaadin kunnon luovutuksen, ja se menikin paremmin. Michaela sanoi, että kun se kerran yrittää, ja korjaa tiputukset sekä rullan asentoa itse eikä jätä rullaa, niin ne voi kyllä hyväksyä, mutta toki sitä luovutusta pitää myös vahvistaa, että pitäisi otteen hyvänä ja luovutuksen oikeanlaisena väsyneenäkin. Kiintorulla auttaisi, mutta sitä nyt en halua vielä lähimainkaan mukaan kuvioihin, vaan irtiksillä mennään, ja ne vaan on pysyttävä suussa. Piste.

Toisella kierroksella tehtiin 2 pistoa tuuleen, hiekkakuopan vastareunalta pienen notkon yli toista reunaa ylös, missä mm oli metsänreunassa piilossa. Ensimmäinen oli hieno, toisella lähti vinoon tuuleen minne nokka oli kokoajan vetänyt sitä, mutta ihme ja kumma tuuli oli pyöräyttänyt hajun, koska koukkasi tuulen yläpuolelta suoraan maalimiehelle. Ilmaisut olivat paremmat, kun ekalla kierroksella. Hyvä Silli!

Aavikkosoturit

Tällä hetkellä ongelma on kunto ja kestävyys. Koiran kunto pitää saada kohdalleen, että se jaksaa työskennellä. Jaksaa se nyttenkin, mutta väsyy kyllä aika nopeasti (nyt ilmaisun kanssahan matkaa tulee tuplasti!) ja sillon rullankanto on löysää. Näytölle se kyllä lähtee aina satalasissa, ja Michaela sanoikin, että motivaatio on hieno, sitä ei tarvitse nyt vahvistaa suorapalkoilla, vaan nimenomaan rullan palautusta, joka on se heikoin lenkki. Olen täysin samaa mieltä.

Pitkiin suoriin pistoihin pitää saada varmuutta. Avuilla tai kaistaleilla, toki ne pitää pitää mahdollisimman minimissä, mutta ei ole "häpeä" käyttää niitä tarvittaessa. Kunnon pistot 80-100m, niin se olis siinä! Sitten kestoa ja pituutta radalle, yliheittoja voi ottaa jo nyt. Ja rohkeasti eteenpäin. Aivan loistava toteamus Michaelalta: "turha treenata sellaista minkä koira osaa, pitää treenata sitä mitä se EI osaa, jotta tapahtuu kehitystä, oivalluksia ja etenemistä" Niinpä! Eli vaan rohkeasti yrittämään, ja jos ei onnistu, palataan takaisin ja helpotetaan. Ei koira opi, jos ei se joudu ratkomaan ongelmia ja siten oppimaan.

Jäljestä oli sen verran puhetta, että voisimme nyt jatkaa vastaavanlaisia jälkiä mitä viimeksi teimme, että alussa vaikka 5m namia, sitten tyhjää ja taas vuorotellen namia ja tyhjää, aluksi 50m ja siitä joka kerta hieman pidentäen. Sitten kulmia (ensin loivia, sitten jyrkempiä), kulmien jälkeen loppuesine. Esineitä itsessään ei kannata kiiruhtaa jäljelle, se tekee jäljestämisestä itsestään katkonaisen.

Illalla auton tyhjennyksen jälkeen lähdimme lenkille. Ensin merkittyä polkua/pitkospuita pitkin Vattukurun laavulle, ja siitä pieni luikaus kompassin kanssa tielle, jota pitkin palattiin takaisin. Koirat saivat humputtaa kunnolla rankan viikon päätteeksi, ja niinhän ne tekivät. Ajatus oli aamulla käydä vastaavalla, mutta se taitaa typistyä hieman lyhyemmäksi. Sitten iltapäivällä auton nokka kohti etelää. Treenilomaa ainakin torstaille asti, kai sitä jo sillon jaksaa raunioille mennä.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 6. päivä: kaikkea ja vähän lisää!

Aurinkoinen päivä (n. +19°C), hieno tuuli! Ja siitä huolimatta hirveät parvet mäkäröitä, jotka tunkivat nenään, suuhun, korviin, mihin vaan pääsivät. Minua ne ei purreet kertaakaan, kun oli hyttysmyrkkyjä (Free, hajuton!), koiria kyllä senkin eestä.

Oltiin samassa paikassa kun ke ja to. Aamupäivällä tehtiin kaikille jäljet (paitsi pikkuiselle Megaroolle). Kittylle taas n. 50m jälki, alussa smelleri ja pari namia, sitten tyhjää n. 10m, 10-15 namia, taas tyhjää n. 15m, ja 10-15 namia, tyhjää 15m ja loppupurkki. Maasto oli edelleen rutikuivaa, sammalta ja varvikkoa. Jälki vanheni vajaan tunnin. Olin tyhmä enkä rauhoittanut sitä jäljen alkuun, laitoin kyllä maahan ja kun se haistoi namit, annoin sen lähteä ja alku olikin yhtä häsäämistä ja sähläystä kunnes päästiin ensimmäiselle namipätkälle. Homma rauhoittui, ja Kit meni tarkasti jälkeä ja etsi kaikki namit. Loppujälki meni paremmin. Tyhjällä oli kauhee kiiree ja se veti ja hinasi, namipätkillä rauhoittui ja tarkensi hienosti. Jatko-ohjeiksi saimme, että pikkuhiljaa pidempää, alussa selvempi rauhoitus, ja alkuun ensin pidempi pätkä namia, että rauhoittuu jäljelle, sitten tyhjää.

Iltapäivällä hakua. Tallattiin keskilinjan vasen puoli ristiin rastiin pk-tallaustyyliin ja oikealle puolelle tehtiin kolme kapeaa (n. 5m) kaistaletta 50-80 metriin saakka. Reipas tuuli tuli vasemmalta puolelta, mutta kuten myöhemmin huomattiin, se kyllä pyöri aika tavalla. Kaksi ensimmäistä mm lähti yhtäaikaa kohti etukulmia ja Kit näki lähdön, sitten käänsin sen pois. Se valitsi vasemman, ja sinne olikin tarkoitus aloittaa, kun oli tuuleen. Todella loistava pisto, aivan suora ja satalasissa! Rullantuonti ja luovutus oli hienoja, näytölle kiisi taas satalasissa. Mahtava! Palkkasin joka kerta rullasta, ja nyt se pysyikin väsystä huolimatta hienosti mukana ja tuotiin kauniisti sivulle, vaikka lopussa väsy oli kova.

Toiselle mm. lähti kaahottamaan n. kaistaleen puolivälistä 25m:stä ehkä seuraavalle kaistaleelle ja ehkä sitä seuraavallekin. Uusi lähetys, ja sitten menikin paremmin. Ilmaisu hieno. Kolmannelle (vasen puoli, tuuleen) piti lähettää muistaakseni parikin kertaa, kun taas kaahasi miten sattuu, mutta tuulikin kyllä pyöri. Ilmaisu hieno. Nyt Kit jätettiin maalimiehelle kiinni, itse kävelin keskilinjalle, kutsuin ja otettiin yliheitto. Sillä sekunnilla, kun Kit oli keskilinjalla ja olin lähettämässä sitä, kouluttaja antoi merkin ja neljäs mm taputti pari kertaa käsiään. Sinne sujahti Silakka täysin suoralla pistolla ja lopuksi taas hieno ilmaisu. Olipa hienot ja onnistuneet treenit! Kit oli kyllä taas aivan uupunut. Mutta keli oli lämmin ja näkyi muutkin koirat uupuvan samalla tavalla.

Kouluttajamme Michaela on kyllä mahtava, uskaltaa ottaa riskejä ja kokeilla, löytää keinot ja konstit, osaa lukea koiria upeasti, pohtii ja antaa vinkkejä. Mahtavaa!

Iltalenkki typistyi ilakointiin rannassa, muutaman kerran Kit meni kepin perässä jopa uimaan, mutta taisi hieman säikähtää sitä, koska sitten ei enää uskaltanutkaan. Vedessä lutraus tosin olisi jatkunut hamaan huomiseen, jos ei sitä olisi kiikuttanut sieltä pois.

Silli ui

Treenien jälkeen kun otettiin koirat pikapissalle ennen syömään menoa (koirat istuu sen ajan autossa, mennään möksälle vasta syömisen jälkeen), sattui juuri sillä hetkellä mäkäräparvi kohdalle (tuulesta huolimatta!) ja oli vissiin iskeytynyt Kittyn masuun. Sen maha oli täynnä kuolleita mäkäriä (liekö Bayvantic tappanut ne), jäljet kyllä jäi. Onneksi ei näyttäisi kutittavan.

Lisäsin edelliseen juttuun eilisiä kuvia Iso-Syötteen huipulta.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 5. päivä: vaihteeksi jälkeä

Tänään vaihdettiin haku jälkeen. Ensimmäisen jäljen aloitin tallaamalla "smellerin" eli ees taas n. 1,5m pätkä, ja siitä sitten n. 50m jälki miniaskelin, päässä namipurkki, ei namia jäljellä, vanheni noin puoli tuntia. Maasto oli kuivaa sammaleikkoa, vain vähän varvikkoa. Piti olla myötätuuleen, mutta tuuli pyöri. Lähtö oli yllättävänkin hyvä, mutta hyvin paljon oli haahuilua, Kit selvästi luuli, että ollaan hakumetsässä ja kuikuili maalimiehiä ja ilmavainua. Jälki meni jotenkuten, kohtalaisesti kuitenkin siihen nähden, että viimeksi jälkeä on tehty yksi syyskuussa, ja sitä ennen kesälomalla muutama hassu pieni pentujälki.

Toinen jälki tehtiin vähän enemmän varvikkoiseen maastoon, alussa sama smelleri, jäljellä paikoin namejä n. 4-5kpl, tauko ja taas nameja. Vanheni puoli tuntia, myötätuuleen, pieni sade. Alku oli nyt jotenkin söheltävämpi, mutta itse jälki meni selvästi paremmin. Nyt Kit tiesi mitä oltiin tekemässä ja namit selvästi rauhoittivat ja tarkentivat sitä jälkeen. Hyvä into sillä kyllä on, kestää hyvin jarruttamistakin. Ohjeina oli, että kun menee jälkeä pää alhaalla, antaa mennä, mutta pitää liinan tiukalla. Heti kun nostaa pään, pitää pysähtyä ja jarruttaa, vasta sitten koira saa liinaa, kun pää on jäljellä. Tällä haetaan tarkennusta.

Jatko-ohjeiksi saimme tehdä vastaavia n. 50 m jälkiä, niin että siellä on pätkä jossa 10-15 namia, sitten 20 taukoa, ja taas 10-15 namia. Ja pikkuhiljaa pidentää namien väliä, sekä itse jälkeä. Joka kerralla muutamilla metreillä. Kouluttajaamme kiinnostaisi kyllä vielä nähdä meidän jälkeä, joten todennäköisesti huomisen hakupäivän jälkeen teemme lauantaina vielä jälkiä.

Me nyt siis tehtiin kouluttajamme Michaela Grönlundin ohjeiden mukaan, vastoin Esa Viitalan ohjeita. Kuulemma rajan kouluttajatkin pistää jäljelle namia ja saa sillä hyviä ja tarkkoja rajakoiria.

Esineistä oli myös puhetta. Koira siis opetetaan ottamaan esine suuhun. Me saatiin vinkki, että aloittaa vaikka omalla pihalla, sinne tänne keppejä (niillä kantsii aloittaa, jos aikoo pk-jäljelle joskus) ja kun koira reagoi, kehuu ja palkkaa, sitten odotellaan reaktio seuraavaan keppiin. Kouluttajan oma koira Pommi palkkautuu ja taistelee kepeistä, ne on sen esinepalkkoja. Kittyä on aina kielletty keppileikeistä ettei keppi tökkää kitalakeen, mutta eiköhän me saada tämä työstettyä. Käyttöesineet tulee sitten helposti esineruudun kautta itsestään.

Iltapäivän luento käsitteli jäljen koulutusta, pohjia, alkua ja jatkoa, mutta ajatukset pitää ensin kasata ja kerätä, että saa mitään järkevää ylös. Jos saa.

Joulumuori ja tontut? reessä

Koulutuksen ja luennon välissä kävimme Iso-Syötteen huipulla kiertämässä pienen "huippukierroksen" ja ihailemassa maisemia. Kameraa ei jaksanut ja ehtinyt tänään purkaa, mutta kuviakin tuli otettua, lisäilen niitä tähän huomenissa. Illalla oli pieni grilli-ilta, koirat mökissä. Kit ei ollut syönyt mitään! Mutta Kit on kyllä syöty. Megamäkäräisiä on kuhinaksi asti, ja Kittyn maha on säälittävän punaläiskäinen. Onneksi eivät näytä sitä häiritsevän. Olen antanut muutaman antihistamiinin varmuuden vuoksi.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 4. päivä: ... ja vielä kerran rullia

Aamu alkoi luennolla, jossa käsiteltiin jäljen muodostavia eri hajukomponentteja ja niiden merkitystä jäljen opetukseen eri jälkityypeissä. Esimerkiksi lihapullaa tai makkaraa Viitala pitää häiriöhajuna. Saalisviettiin perustuvassa jäljestyksessä koira ei saalista lihapullaa, se saalistaa palloa! Ja saalisviettiin perustuvalla jäljestyksellähän saatiin se toimiva ja kestävä varma jälkikoira, joka taistelee jäljestään ja saalistaa loppupalkan.

Hajukomponentteihin liittyy mm. se, että metsäkoiran jälkeä tallataan metsässä kengät jalassa, koska rikkinäisen maan haju on oleellinen osa jälkeä, ihmisen ominaishajulla ei ole niin merkitystä. Sensijaan ID koirille ominaishaju on tärkeä, jäljet tallataan aluksi esim. paljain jaloin ominaishajun maksimoimiseksi. Ensin vahvistetaan yhtä ominaishajua (yksi henkilö, esim omistaja) eri ympäristöissä muita tekijöitä vaihdelleen, ja myöhemmin eri yksilöillä toistoja. Metsäkoiralla sen sijaan tallaajalla ei ole väliä, maastoa ja sen tyyppiä ja jäljen ominaisuutta pidetään aluksi vakiona. Pääidea kuitenkin, että se mitä lajia opetetaan (ID= ominaishaju/metsä), pidetään aluksi vakiona.

Meidän treeni ei tänäänkään ollut jälki, vaan sitä samaa eli pistoa ja rullaa. Siirryttiin toiselle treenialueelle, joten ei tarvinnut rampata kurua ylös ees taas. Tosin ihan tarpeeksi ramppaamista tuli tällekin päivälle. Ilma oli kohtalaisen lämmin, tuulta ei alueella ollut juuri ollenkaan, megamäkäräisiä senkin edestä ja nyt on koiraparoilla massut punaisilla länteillä.

Jäljentallausten jälkeen Kit pääsi aloittamaan jälleen tyhjään maastoon. Treeni meni paremmin kun eilen, mutta selvästi jo kolmannella palautuksella oli nähtävissä väsymystä ja rullaa mutustettiin ja se saattoi tippua matkalle, yleensä viime metreillä, mutta onneksi koira korjasi itse. Luovutuksissa oli epävarmuutta. Kaksi ekaa oli tosi hienoja! Kolmannella alkoi jo väsy näkyä ja alkoi pieni rullan mutustelu palautuksissa. Neljättä en vaan muista, viides ja viimeinen pisto oli työvoitto, Kit irtosi kyllä hienosti, haki ja haki, teki tosi pitkään töitä ja taisin joutua lähettämään sen uudelleen useammankin kerran (hitsi kun on useampi treeni päivässä, menee sekaisin), mutta silti se jaksoi kantaa vielä rullan n. metrin päähän, josta se sen kyllä omatoimisesti poimi ja luovutti, että sain lähetettyä näytölle. Jälleen näkyi väsymys, mutta kaikenkaikkiaan treeni meni paljon paremmin kuin edellisenä päivänä. Pistot siellä n. 30-40 metrissä.

Lopuksi iltapäivälle otetiin vielä toinen pikkukierros, jossa Kitille 2 mm. Ensimmäiselle ei meinannut lähteä, teki pieniä koukkauksia, ja kun lopulta pysähtyi vaan metrin päähän katsomaan, että "oikeastiko" ja sanoin "mene, mene, etsi" niin sitten se lähti! "Että niinkun ihanko tosissasi vielä meinaat?" Löytö ja hyvä palautus. Toiselle se lähti hienosti, oli mennyt n. 5m päästä ohi, kaahasi jossain tooosi kaukana, palasi keskilinjalle (teki hienon laatikon) ja lähetin uudelleen. Hienosti meni, kaahasi taas kaukana, mutta nyt sattui hajukin nenään, palautus oli hieno, joskin lopussa hienoista epävarmuutta taas.

Olin ehtinyt itsekin jo miettiä, unohdin tosi kysyä, mutta myöhemmin kouluttaja sanoikin, että voisin vielä vahvistaa rullan luovutusta palkkaamalla, koska Kit on vähän epävarma siinä. Ja illalla tehtiinkin pieni rullatetsaus mökin takapihalla entiseen tyyliin n. 5m matkalla näyttöjen kera, mutta palkkasin välissä rullan tuonnista. Hienosti meni ja ote oli hyvä, ei mitään ongelmaa lyhyellä matkalla. Ongelma tulee pitkällä matkalla pitkässä treenissä, kun ei vaan enää jaksaisi. Kuntotreeniä siis.

Ajattelin, josko huomenna olisi lepopäivä rullista, ja tehtäisiin jälkeä eikä kouluttajakaan ajatusta vastustanut. Saapa nähdä.

Iltalenkillä piipahdettiin rannalla, että koirat pääsivät läträämään. Innostuin sitten houkuttelemaan Kittyn rannalta läheiselle laiturille, ja hitsi sehän ui! Ja vielä hyppäsi pari kertaa laituriltakin, ja toisella niistä ui takaisin lagomotokamujen luo rannalle.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 3. päivä: "Happi loppuu" sanoi Silakka, kun viimeistä rullaa kantoi

Aamupäivä tallailtiin jälkiä, ja tallailtiin jälkiä. Enpä ole oikeestaan koskaan tommoista jälkeä tallannut, joten läheltä piti ettei mennyt ihan metsään. Kokeneemmille koirille, joista Risa-mestari toisena, kokeiltiin harhajälkiä ja tien ylitystä. Oli mielenkiintoista seurata koirien jäljestystä, paljon tuli nähtyä ja jotain ehkä opittuakin, kunhan vaan muistaisi vielä huomennakin.

Kittenille oli ohjelmassa sama pistoharjoitus samassa kurussa kuin eilen, mutta tänään mukana oli ilmaisu ja tuulta ei juuri ollut apuna. Ja odotetusti mentiin sitten takapakkia. Ensimmäinen (haamu) meni hyvin, rulla tuli hienosti, näytölle mentiin lujaa. Toinen (näki jo edelliseltä palatessaan kakkosen menoa, joten ei otettu enää erikseen haamua) oli hyvä, rulla tippui alarinteessä, mutta paikkasi sen itse ja luovutti hyvin, näyttö hyvä. Kolmas meni pienellä ääniavulla hienosti, mutta tuli ilman rullaa. Lähetin uudestaan ja loppu meni loistavasti. Kit oli tiputtanut rullan parin metrin päähän maalimiehestä sivuun, ja unohtanut sen sinne. Neljäs oli katastrofi. Ei apuja, Kit lähti hienosti rinteeseen, mutta tulikin takaisin ilman rullaa. Lähetin sen uudestaan, ja se lähti ihan hienosti, ja palasi rullan kanssa! Mutta aivan viime metreillä oli kurunpohjan lutakko, ja Silakkahan päättikin sujahtaa sinne viilentymään ja juomaan, joten rulla jäi rannalle. Harmi, koska muuten suoritus olisi ollut suhteellisen onnistunut ensimmäisestä missistä huolimatta. Komensin sen pois vedestä ja lähetin uudestaan. Näppäränä se meinasi oikoa ja hakea lutakon rannalle jääneen rullan, mutta sehän nyt ei käynyt päinsä ollenkaan. Rulla haettiin pois, ja pienellä ääniavulla se saatiin taas rinteeseen. Kesti hetken, se poikkesi rinteen puolivälin kuusen alle ja tuli sieltä rulla suussa "ai se maalimies oli sittenkin siinä kuusessa". Luovutuksen sijaan Kit päätti kuitenkin jäädä eteeni maahan mutustamaan sitä samalla tavalla mitä se ihan alkuaikoina teki. Kehoitin sen sivulle, ja kun se otti rullan mukaan, hyväksyin sen, kiinnitin liinan ja lähetin näytölle. Sinne meni.

Sitten vasta kuultiin koko totuus. Se oli ekalla hakenut rullan hienosti, mutta koska rulla ei koskaan tullut meille asti, se oli tiputettu matkalle. Toisella se oli hakenut myös rullan hyvin, vaikka maalimies ensin luuli sen tulevan näytölle ja palkkakuppi oli jo valmiina, oli sitten salamana vaihtanut sen rullaan, mutta se siis jäi lammen rannalle. Kolmannella lähetyksellä luultiin, että mm:llä on vielä rulla, koska Kit oli tuonut alas vain yhden. Vaan eipä ollutkaan (olin antanut vaan 2), mm improvisoi rullan tilalle kepin, jonka Kit oli sujuvasti ottanut, käynyt kuusen juurella vaihtamassa kepin sinne aiemmin tiputtamaansa rullaan, eikä me tiedetty tästä mitään, vaan otin rullan huonosta loppuluovutuksesta huolimatta ja lähetin näytöllä. Kaaos.

Päivän jälkien ajon jälkeen otettiin sitten yksi palauttava. Ei helpommassa, vaan se aivan sama. Kit meni hienosti, ja rulla palautui hienosti! Otin sen tyhmästi keskilinjaa kävelemällä sivulle, selkä kohti maalimiestä, ja sanoin siitä "näytä". No eihän Kit tiennyt yhtään mitä tehdä, vaan pyöri pari volttia ja lähti sitten katsomaan keskilinjalla seisovaa porukkaa. Lopulta, kun käänsin oman rintamasuuntani oikein antaessani käskyn, Kit lähti oikein. Oma moka. Näyttö ja liina on itselleni vielä niin uusi juttu, että rutiinit ja toimintakaava puuttuu, ja itseasiassa koko liinankäyttö on ihan hukassa ja unohdin sen kokonaan. Koiran palatessa kohti keskilinjaa rullan kanssa, pitäisi jo kääntyä kohden, ja kun koira on sivulla luovuttanut rullan, varmistaa, että rintamasuunta on sinne mistä koira tuli ennen näytölle lähetystä. Koiralle kytketään liina, ja sitä voi siitä vielä hetken pitää tiukalla, nostattaa, ja sitten vasta "näytä".

Näyttöliinaahan meillä ei edes vielä ole, kun en nyt tiennyt ollenkaan, että sitä nyt jo tarvittaisi. Mutta pitää nyt kehitellä pieni pätkä, että maalimiehet tietävät tuleeko näytölle vai rullanhakuun. Onneksi otin varahihnaksi yli 10v käyttämättömänä olleen keltaisen nailonhihnan, josta voi leikata käsilenkin pois. Huomenna siis keskitytään rullanluvutus- ja näytöllelähtörutiineihin ohjaajan osalta, koiralle varmaan samaa mitä tänään.

Kyllä se homman osaa, kunto loppui kesken eli selvästi kun oli jo väsy, ei jaksanut enää kantaa rullia loppuun asti, vaan ne alkoivat jäädä matkalle. Ohjaaja ja koira kuntokuurille... Tuntee tehneensä, kun ensin tallaillee jälkiä koko päivän ja sitten juoksee kurunseinää eestaas.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 2. päivä: harppaus eteenpäin

Päivä alkoi videopläjäyksellä "maailman parhaista" jälkikoirista Hollannista. Näimme kuinka Hollannin poliisivoimat kouluttavat koiria kovan alusta jäljelle (asfaltti yms). Hienon näköistä menoa! Se mikä jäi tuosta, sekä muusta tämän päiväisestä mieleen, että jälki vaatii saalisviettistä koiraa, liian vilkkaasta koirasta ei siihen ole, nartut on yleensä parempia kuin urokset, esineet on saalisleikin saaliita ja ne saa ottaa suuhun ja niistä taistella, ja loppupalkka on aina sama (lelu) ja antaa koiran mennä! Jarrutetaan se mitä pystytään, jos ei perässä pysytä. Mielenkiintoista, ja jälki kutkuttaisi kovin. Hollantilaiset tekivät tarkkuuden jalkapallonurtsilla, ensin tallattiin tiivis pätkä "smelleriä", samoin kulmia hieman vahvistettiin, namia ei jäljille kylvetty. Koirat meni nenä maassa kuin imuroiden. Ohjaajat olivat rauhallisia. Jos koira hukkasi jäljen, palattiin takaisin sinne missä jälki viimeksi oli ollut koiran nenässä. Esineet koirat ilmaisivat ottamalla ne suuhun ja tuomalla ohjaajalle, maahan koira laitettiin rauhoittumaan, tai häiriön osuessa kohdalle (kaupungissa jäljestettäessä).

Päivän treenien päätteeksi kouluttajamme totesi eilen esittämääni arvioon, että kannattako meidän tällä leirillä jälkeä tehdä, kun ongelmana on jäljen etsintä haussa, että ei se niin iso ongelma ole (eikä tänään ollutkaan!), etteikö. Että ehkä mekin joku jälki vielä tällä viikolla siis tehdään.

Maiskiksen namipäivä

Ensimmäisessä treenissä näytettiin kouluttajalle miten on treenattu, ja mikä on nykytaso. Meillä siis pistoja haamuilla, koska sitä viimekertaista ääniapua on tehty vaan yhden kerran. Hakualue oli pienessä kurussa, keskilinja kurun pohjalla ja pistot ylärinteeseen. Haamut n. 20-30 metrissä, ja piiloon peittojen alle. Toimi loistavasti, ei mitään turhia ylimääräisiä, vaan vauhdikkaat ja riittävän suorat pistot. Kouluttajan mielestä ei ole toisaalta mitään vikaa käyttää haamuja, jos ovat sitten kunnolla piilossa, mutta toisaalta tuommoisella silmäkoiralla kuitenki niistä avuista pitäisi päästä mahdollisimman pian eroon. Tästä olen itse täysin samaa mieltä.

Päästiin tekemään toinenkin treeni, ja kun Michaela kuuli, että Kittylle on tehty vastaavanlaisia ilmaisutreenejä lyhyellä max. 10m matkalla mitä Roalle, hän halusi nähdä meidän ilmaisun paaaaljon pidemmällä matkalla. Eli yhdistettynä pistotreeniin. No niin sitten tehtiin.

Matkaa n. 30-40m, Kit näki mm:sten lähdön, ja yritettiin valita suunnat siten, että tuuli toisi hajun. Maasto oli tien toisella puolella kahden suon välinen kapea kangas, avara maasto. Ensimmäisellä mm:llä Kit loikkasi makaavaan mm:hen (ei ole ikinä ollut rullatreenissä) yli, otti rullan huonosti, kävi vielä kerran varmistamassa maalimiehen, ja lähti palautukseen kuin sikari suussa. Rulla tippuikin matkalle, mutta koska Kit pysähtyi poimimaan sen hienosti, ja loppu toimi mallikkaasti, hyväksyin ilmaisun ja se pääsi näytölle. Kuvio piti saada mahdollisimman valmiiksi, joten mukaan oli liitetty treeniliivit (jota ei aiemmin olla ilmaisutreeneissä käytetty) ja niihin kytkettiin liinanpätkä eikä tämä uusi pieni viivytys haitannut yhtään.

Toinen mm oli ehkä hieman pidemmällä, myöskin makaava. Kit näki sen menon palatessamme edelliseltä ja meni hienosti ja toi rullan hienosti, kerrassaan loistava. Kunnes kuulin, että se oli säheltämällä säheltänyt maalimiehellä. Ei ollut ensin ottanut rullaa, kun mm oli pitänyt himpun vastaan (ohjeideni mukaan, ettei rulla lennä rytäkässä taivaan tuuliin), pussannut ja sählännyt. Lopulta kuitenkin päätynyt oikeaan ratkaisuun. Palautus oli kuitenkin ihan loistava!

Kolmannelle lähetys epäonnistui, Kit lähti kaartaamaan ja päätyi jäljelle ja siitä väärään suuntaan tielle, josta kutsuin sen luo ja nappasin sen kivasti lennosta mukana. Uusi lähetys onnistui loistavasti, palautus oli super hieno ja se oli vielä ottanutkin rullan ilman suurempia kommervenkkejä (jälleen makaava), joten erittäin onnistunut suoritus. Kouluttajan kommentti treenin pääteeksi, että jatkossa pistoihin otetaan ilmaisu mukaan. Okei.

Treenien ja ruokailun jälkeen lampsittiin Iso-Syötteen alarinteeseen iltalenkille, ja nuoriso-osasto taas kaahasi. Möksälle palattua luultiin, että iltapainit on peruttu, mutta ohjelmistossa olikin kananvetoleikkiä. Illalla ihmisosasto saunoi, ja sillä aikaa nuoriso-osasto oli siirtynyt toiselle sängylle kanan kanssa lököttelemään. Voi tuota nuoriso-osastoa, hyytyyköhän ne loppuuviikosta vai ei, se jää nähtäväksi...

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Etsintäkoiraleiri II, 1 päivä: leiri ja juoksut alkoi

... jotka istuivat eilen autossa 10h. Matka meni käsittämättömän loistavasti! Kit matkusti takakontissa Risan häkin vieressä hienosti, välillä piti pusutella takapenkillä matkustanutta Roa-ystävää.
Syötteelle saavuttiin n. 23:30 ja Kittyn hypätessä kontista ulos, alkoi juoksu. Jep. No, treenaamista se tuskin vielä näin alkuvaiheessa haittaa, toivotaan. Viime juoksujen yhteydessä esiintynyt herkkis-vaihe osui muistaakseni ennemminkin juoksujen loppuvaiheeseen. Sedille nyt vaan tuli sitten himpun pidempi hoitokeikka, koska tuskin niitä hirveästi kannattaa kotiin välissä hakea, jos juoksut on sillon jo menossa n. 9. pv kohdalla. Tai ehkä muutamiksi päiviksi voisi kokeilla.
Tänään leirin ohjelmassa on vasta alkuseremoniat, luento ja kouluttajaryhmän palaveri, mutta ajattelimme pitää pienet omat treenit ehkä patukkasulkeisten merkeissä. Huomenna sitten aloitetaan tositoimet. Toivottavasti säät nyt suosisivat edes hieman. Eilen täällä oli satanut jonkun verrankin, lämpötila oli +3°C kun saavuttiin. Sääksi on luvattu vaihtelevaa, ei kovin aurinkoista ja melkoisen koleaa. Toppavaatteet jätettiin kyllä kotiin.

Iltapäiväpäivitykset:
Ennen päivän ohjelmaa käytiin pienellä kaahauksella Aurinkokalliolla. Keli oli ihan kiva, aurinko pilkahteli välillä, reipas tuuli, +7°C eikä hyttysiä! Meno oli hurjaa.

Alkuluennolla kuultiin taustoja ja historiaa jäljestyksen saloihin ja tiedon, että olemme "lagottoryhmässä", jossa siis 4 lagottoa, 1 x-rotuinen sekä 1 Silakka. Kouluttajanamme toimii Michaela Grönlund. Treenit alkavat huomenna, ensimmäinen treeni tehdään "omaan tapaa", jotta kouluttaja näkee koiran ja miten sitä on treenattu. Mitähän me tehtäisiin? Tarkoituksena siis viikon aikana todennäköisesti työstää pistoja, pistoja, pistoja. Rullaa tehdään varmaan omatoimisesti. Jäljestä en vielä tiedä kannattaako meidän sitä nyt tehdä ollenkaan.

Iltaohjelmaan kuului nuorison vapaapainia

"Happea!"