Vuosi vaihtui ja synttäreitäkin juhlittiin

Ensin tärkeimmät, eli helmikuun juhalviikot on taas vietetty. Mun seniorit! Kumpikaan ei kyllä onneksi vaikuta yhtään sennukoiralta.

My täytti 20.2. 7 vuotta  

Kitty täytti 27.2. 11 vuotta!

Jos sitten jotain katsausta menneeseen vuoteen, vaikka tämä uusi onkin jo pitkällä. Mitä me saatiin aikaan vuonna 2019? Aika paljon! Kun lähtökohta oli se, ettei ollut mitään varmuutta Myn tulevaisuudesta, kestääkö se edes normielämää. Mutta niin se vaan toipui riittävän pitkällä levolla ja kuntoutuksella. Oletus siis on, että syksyllä 2018 alkanut ontuminen johtui pohjelihaksen revähdyksestä eikä samalla diagnosoidusta nuljuluun luupiikistä tai SI-nivelen alkavasta nivelrikosta. Koska nyt Myyppä on pysynyt kunnossa! Tammikuussa 2019 vaihdettiin fysioterapia osteopatiaan, ja Myn lannealue saatiin suoristumaan ja SI-nivel pysymään suorana ja liikkuvana. Vasen puoli on jäykempi kun toinen, mutta vielä se liikkuu. Tämä on ihan voitto meille ja toivotaan, että saadaan ylläpidettyä tilanne mahdollisimman pitkään ennenkun selkä tai luupiikki alkaa oireilla, jos alkaa.

Alkuvuonna oltiin päästy jo palaamaan pikkaisen harrastusten pariin, tehtiin lähinnä nose workia ja rallytokoa. Tammikuussa käytiin kokeilemassa nose workin hajutestiä, mutta ei oltu vielä valmiita. Ja sittemmin nose on kyllä jäänyt, kun päästiin palamaan muihin lajeihin. Toki sitä on välillä tehty ihan mielenvirkistyshommiksi.

Rallytokoa treenattiin ahkerasti alkuvuosi ja helmi- ja maaliskuussa käytiin yhteensä 4 koetta, joista 2xALO 100p ja RTK1 sekä AVO 100p ja 87p. RTK2 viimeisteltiin sitten toukokuussa 90p suorituksella. Alkuvuonna oli ajatuksena päästä vielä syksyllä kisaamaan voittajassa ja meillä olikin alkusyksystä tosi hyvä kurssi missä tehtiin jo kivasti voi/mes ratoja. Mutta päätin sitten kuitenkin olla treenaamatta enempää rallya, koska My nostaa siitä niin hirveästi kierroksia, että se teki aika paljon hallaa meidän tokolle, jossa muutenkin oli ilmennyt pitkän tauon jälkeen ylivireongelmaa. Rally siis jäi odottamaan.

Tokoa alettiin treenata maaliskuun tietämillä, kun osteopaatilta näytettiin vihreää valoa. Ai että! Ja äkkiseltään kipaistiin jo huhtikuun lopussa kokeeseen testaamaan osaamista, ehkä hieman liian epävarmalla osaamisella. Mutta niin vaan My oli kokeessa ihan super, ja saatiin 1-tulos hyvillä pisteillä (299p). Siitäpä sitten luulin, että nyt vaan äkkiä pari koetta lisää ja se on valio, ja sitten päästään sm:iin ja vaihdetaan rallyyn ja ja ja... vaan eipä se niin mennytkään. Koko paketti hajosi ja tehtiin seuraavassa kolmessa kokeessa ihan pohjanoteerauksia. Siitä alkoi sitten 5 kuukauden kisatauko ja treeniputki. Kesällä treenattiin 2-3 krt/vk alkuun yksittäisiin liikkeisiin varmuutta takaisin ja myöhemmin kokonaiskuuksia. Syksyllä päästiin Maarit Hellmanin mielettömän hyvään oppiin, kun Kirkkonummen Kennelkerho on järjestänyt kerran kuussa valmennukset, jotka jatkuvat vielä nyt talvella/keväälläkin.

Tokokokeeseen mentiin tauon jälkeen vasta marraskuussa, ja siltä sitten napsahtikin jälleen hienolla suorituksella 1-tulos (284 p). Ja taas kuvittelin, että vielä yksi koe, niin vaihdetaan rallyyn... mutta kun ei. Se viimeinen ykkönen on kyllä niin kiven alla, ettei tosikaan. Paketti on pysynyt kivasti kasassa ja Myn osaaminen alkaa olla aika hyvää. Suurin ongelma on ylivire ja sen aiheuttamat lieveilmiöt ja keskittymisen puute, ja sitten niitä virheitä tulee. Millon minnekin, mutta yleensä se on kuitenkin ollut ruudun nolla, joka vie mahdollisuuden ykköseen. Pari kertaa se on ollut niin lähellä. Kerran mokasin itse, kun aloin siirtää Mytä ruudussa ja vielä väärällä käskyllä, joten nollattiin ruutu ja sen mukana ykköstulos, ja My olisi kuulemma ollut ruudussa - nippanappa. Ja viimeksi oli sitten jo todella huonoa tuuria kokeessa, kun edellinen koira pissasi ruutuun ja sen paikkaa vaihdettiin. Tämä ruutuvaihtoehto oli paljon vaikeampi, ja My eksyi ihan totaalisesti. Uskon, että olisi osannut sen alkuperäisen ruudun... tai jos se olisi mennyt maahan ekalla käskyllä kaukojen alussa (niitä ylivireen aihettamia typeriä virheitä), oltaisi saatu ne puuttumaan jääneet 8p. My oli kokeessa kuitenkin pääosin superhyvä ja virekin "ihan kiva". Tässä mennään nyt koe kerrallaan, mutta kun niitä kokeita on tosi vähän ja niihin on vaikea saada paikkaa. Päälle painaa kevät ja lämpö, sekä tuleva sääntöuudistus. Toisaalta, en nyt vielä heitä kirvestä kaivoon, ettei opeteltaisi uusiakin sääntöjä, aika näyttää. Vaikka ajatus on ollut vaihtaa sitten rallyyn.

Paljon muuta ei ollakaan treenattu tokon lisäksi. Muutama kerta käytiin syksyllä peltojäljellä, ja hyvin meni vanhasta muistista lähes vuoden tauon jälkeen molemmilla. Ja rakennusetsntätreeneissä on käyty mielenvirkistykseksi ja vaihtelun vuoksi jokusen kerran talven aikana.

Myn vuoden 2019 tulokset:
EVL1 299,00 Lohja 27.4.2019 (hieno!)
EVL3 200,50 Kirkkonummi 11.5.2019 (ruutu, kierto nolla, kaukot 5)
EVL3 220,50 Vantaa 24.5.2019 (ruutu 0, kaukot 5)
EVL0 155,50 Loviisa 9.6.2019 (kaikki päin peetä, liian kuuma)
EVL1 284,00 Vantaa 2.11.2019 (hieno!)
EVL2 247,00 Kirkkonummi 17.11.2019      (ruutu 0, luoksari 7)
EVL0 182,00 Espoo 26.12.2019 (ruutu, kierto, tunnari 0 - ylivireongelmia, jotka alkoi kierron nollasta)

ALOHYV 100 Vantaa 10.2.2019
ALOHYV RTK1 100 Vantaa 10.2.2019
AVOHYV 100 Lohja 9.3.2019
AVOHYV 87 Lohja 9.3.2019
AVOHYV RTK2 90 Vihti 19.5.2019

Lisäksi 15.9. käytiin Myn kanssa SBCAK:n järjestämässä luonnetestissä Helsingissä. Tuomarit Tarja Matsuoi ja Lea Haanpää. Tulos 114p ++, hyväksytty. Pisteitä meni häiritsevästä vilkkaudesta - ai miten niin...!?

Terveyspuolelta mennyt vuosi oli Myn osalta merkittävästi parempi kuin edellinen. Mitään suurempaa ei ollut, käytiinkö kertaakaan lääkärissä paitsi hakemassa yksi carttis-kuuri syksyllä. Osteopaatilla on käyty vaihtelevalla tiheydellä, välillä ollut isompaa jumia esim liukastumisen seurauksena ja käyty 2vk välein muutama kerta, sitten taas menty 6-7 vk hoitovälillä. Sen pidemmäksi en ole uskaltanut venyttää.

Kittyn osalta sensijaan oli isompikin mutka terveyden kanssa, kun kesällä sillä todettiin sydämen sivuäänen voimistuneen selvästi. Sydänultra paljastikin sitten mitraaliläppävuodon ja siitä asti Kitty on syönyt kahta sydänlääkettä. Mutta koira itsessään on voinut hyvin, eikä oireile sydänvikaansa mitenkään. En ole rajoittanut sen menemisiä tai tekemisiä ollenkaan. Silmien kanssa oli keväällä ja kesällä ongelmia (vestistystä) ja niihin meni pari tippakuuria ja voidekuuri. Edelleen toinen silmä vuotaa hieman, mutta nyt on yritetty pärjätä Bepanthen tipoilla, kun lääketipoista alkoi tulla kortisolikiteitä sarveiskalvoon. Varsin pirteä ja reipas 11-vuotias se on, vielä vois ihan pennusta mennä. Treenit on kyllä Myn varjossa jääneet aika vähiin, mutta aina se on saanut jotain hömpätä.

Vuoden 2020 tavoitteet...
Pitää koirat terveenä! Olishan ne TVA ja RTVA kivat saada Mylle.

Toinen EVL1 ja kesän kuulumiset

Lauantaina 2.11. käytiin Vantaalla HSKH:n tokon iltakokeessa Myn kanssa ja saatiin tulokseksi

EVL1 284p ja luokkavoitto (1./8). Tuomarina oli jälleen Harri Laisi, joten se viimeinen ykkönen pitää sitten saada joltain toiselta tuomarilta.

Kesän kisatauko venyi yllättävän pitkäksi. Jotenkin ajattelin, että kesäkuun jälkeen ehti mennä muutama kuukausi, mutta niin siinä vaan meni lähes 5kk edellisen kisan jälkeen.

My oli hyvä, sain taas sen kierrokset ja vireen laskettua ennen koetta oikein kivaksi ja se oli (melko) rauhallinen ja keskittynyt. Ääntä tuli jonkun verran, mutta ei ollenkaan niin paljoa kun viimeaikoina treeneissä (tällä hetkellä meidän suurin ongelma ja ahdistuksen aihe). Mitää pahoja mokia ei kokeessa tullut, pientä epätarkkuutta ja pikkuvikaa siellä täällä sen ääntelyn lisäksi. Aika kiva kokonaisuus. Ekaa kertaa meille liikkeet oli nyt kahdessa kehässä ja se toimi hyvin, kun ei kierrokset päässeet nousemaan liiaksi, kun tuli tunti taukoa väliin ja ehti taas laskea ne sopivalle tasolle. Vaikka olihan se nyt hitsin ärsyttävää odottaa ja odottaa sitä toista kehää. Mielummin tekisin kyllä putkeen.

Liikkeet ja kootut selitykset. Eka kehä oli ohjattuun asti. Aika kiva liikejärkkäkin, meille sopiva.

1. Paikkikset 10 ja 10. Oli tosi hyvät. Meillä on ollut isoa ongelmaa maahanmenon kanssa, mutta temputtamalla My on alkanut kuunnella paremmin ja teki aika kivankin maahanmenon. Luoksetulo riittävän reipas.
2. Tunnari 8. Meni ihan kivasti ja nosti oman aika nopeasti, mutta ote oli huono ja tiputti sen ja korjasi, palautus ravilla. Olin ihan tyytyväinen, vaikka tuo tiputus oli turha. Kesällä/syksyllä treenattiin nostoa ja parempaa kantoa, mutta nyt on ollut sen osalta taukoa eikä se ole vieläkään mennyt selkäytimeen.
3. Ruutu 9½. Eteenemeno oli kivan suora, vaikka pomppien menikin, ja pysähdys napakka, mutta ääntä tuli vähän turhan paljon. Meinasin lähettää ruutuun ennen liikkurin käskyä (käsi jo heilahti), joten siinä tuli pieni nykäys koirallekin. Aloin miettiä, että pitikö se tehdä itsenäisesti vai odottaa liikkurin käskyä - voihan unohdus! Ruutu oli hyvä, vähän turhan reunassa mutta edelleen sisällä. Maahan hyvin ja reippaasti, luoksetulo ok.
4. Seuraaminen 9. Alku oli aika kamalaa, edisti ja pää pyöri. Peruutuksessa tallasin Myn hännälle, kun se käännöksen (vas.) jälkeen istui. Korjasi kivasti peruuttamiseen mukaan vaikka meni ihan mukkelis makkelis. Tämän jälkeen seuruukin oli paljon parempaa, hah.
5. Ohjattu 8. Seurasi liikkuria koko kapuloiden viennin, vaikka kovasti on koko syksy treenattu, että pitäisi kontaktin, ettei jäisi kiinni kapuloihin ja sen takia ääntelisi merkillä. Meni kuitenkin merkille paljon treenejä paremmin, vain pieni inahdus kuului just ennen merkkiä, ei siis treeneissä esiintyvää kovaa ketutus ähinää. Noutoon meni ok suoraan oikealle kapulalle (vasen), meinasi nostaa, mutta sitten ei nostanutkaan, vaan alkoi haistelemaan vierestä mattoa. Palasi sitten kyllä pian kapulalle, nosti ja palautti hyvällä vauhdilla. PA oli vähän vino ja väljä.
6. Kaukot 8. Aika kivat, maasta istumaan vaati tuplakäskyn ja pikkaisen eteni. Mutta viimeaikaisiin treeneihin nähden ihan kivasti. Ongelmana on ollut, että kun kesällä hinkattiin paljon seisomaan nousun painon siirtoa, niin jos pidemmässä sarjassa siitä ei tullutkaan palkkaa, alkoi My äännellä ja stepata ees taas ja saattoi ihan pokkana lähteä kävelemään. Ja nyt on tehnyt myös sitä, että mun palatessa väistääkin alta pois (johtunee em ongelman korjaamisista). Onneksi ei tehnyt mitään näistä kokeessa.
7. Zeta 9. I-S-M. Seuraaminen oli huonoa. Istuminen ok, ehkä hieman hidas. Seisomisessa käveli usemamman askeleen - oho! Maahanmeno ok.
8. Luoksetulo 8½. Seisomisen stoppi valui jonkun verran, mutta osaamistasoon nähden ihan ok. Maahanmeno ja sivulletulo ok. Ollaan tehty kesästä lähtien seisomisen stoppia pakittamisen kautta "pakki"-käskyllä ja se toimii lyhyemmältä matkalta. Pakki-käskyllä My peruttaa pomppien, joten sen kautta saa kivan napakan stopin. Mutta jostain syystä se ei toimi pidemmältä matkalta, saattaa ihan sujuvasti juosta läpi, niin palasin varmuuden vuoksi vanhaan seis-käskyyn, jota kokeilin ennen koetta torstaina ja toimi riittävän kohtuullisesti. 
9. Kiertohässäkkä 9½. Seurasi kovin intensiivisesti taas kapuloiden vientiä enkä ollut ollenkaan varma oliko fiksannut merkin. Meni sinne onneksi ihan hyvin, mutta ääntä tuli jonkun verran. Ja sitten merkin takana alkoi haistella maata ja pelkäsin että jää sinne etsimään jotain. Onneksi jatkoi kuitenkin matkaa ihan laukalla ja sain hyvän stopin (maahan). Nouto ja hyppy oli nättejä. Että ei oikeastaan mitään vikaa äänen lisäksi, paisti se pieni hidastus kierron aikana, kun haisteli maata mennessään.

Ylläksellä 3.10.

*   *   *

Muita kuulumisia. Kesä ja syksy on treenattu ahkerasti, lähinnä tokoa 2-3 krt/vk, mutta elo-syyskuussa oltiin myös 5 kerran rallytokokurssilla (kouluttajana tuomari(kokelas?) Raili Sonninen). Kurssi oli tosi hyvä ja tuomarin näkökulmasta detaljeihin keskittyvä (mistä niitä virheitä tulee, mitä kannattaa tehdä ja miten). Sen jälkeen on kuitenkin keskitytty täysin tokoon ja palataan rallyyn, kun/jos saadaan se TVA.

Kesällä meillä oli Ansun valmennukset kerran kuussa ja syyskuussa alkoi vuoden loppuun kestävä Maarit Hellmannin kerran kuussa valmennus. Siellä tosin olen käynyt vasta kerran, kun lokakuun kerta jäi meiltä välistä. Innolla odotan ensi sunnuntain seuraavaa valmennusta!

Kitty on henganut treeneissä mukana ja on päässyt välillä hömppäämään jotain.

Särkitunturissa 2.10.

Särkitunturissa 2.10.

Myn kesän tokotreenit keskittyivät alkukesästä hajonneen paketin kasaamiseen. Eli käytännössä treenattiin ihan liikkeitä ja kasattiin suoritusvarmuutta ja itseluottamusta. Lisäksi alettiin tehdä 4-5 liikkeen kokonaisuuksia ja treenata liikkeiden välejä. Suurin ongelma koko kesän ja syksyn on ollut Myn ylivireen/turhauman aiheuttama ääntelyongelma, joka vain pahenee. Ensin oli liikkeiden alussa piippaamista, kun jotain piti bongata. Sitten tuli ohjatun merkillä turhauma-ähinää (äh-äh-äh). Sitten se siirtyi myös kierron merkille. Sen jälkeen tunnariin, seuraamisen peruuttamiseen ja askelsiirtymiin, kaukoihin, luoksarin maahanmenoon ja stoppeihin - lähes joka paikkaan. Ensin yritettiin keskittyä vaan liikkeiden alkuihin, että jos ne saadaan hiljaisiksi, ehkä liikkeetkin hiljenee. Mutta ei se auttanut. Ohjatun merkillä on toiminut namikippo, mutta muissa liikkeissä on ollut vaikeampaa keksiä keinoa. Syksyllä onkin keskitytty lähinnä yleiseen vireeseen jo ennen suoritusta ja se on auttanut jonkun verran. Mutta paljon on vielä tekemistä. Onneksi kokeessa riittävän aikainen kisapaikalla hengaaminen ja vireenlasku toimii! Treeneihin ei vaan tule mentyä tunniksi seisoskelemaan....

Lokakuun ensimmäisellä viikolla oltiin taas Lapissa Äkäslompolossa. 3 ekaa päivää satoi vettä, mutta sen jälkeen oli hyvät kelit. Sillon tuli treeneistä 2vk tauko, mutta muuten ei taukoja ole ollut. Jos/kun nyt saataisi tässä lähiaikoina vielä se viimeinen evl-ykkönen, niin sitten My voisi pitää ainakin tokotaukoa jonkun aikaa.

Kesänkitunturi 1.10.

Ylläksen vesisateessa 29.9.

Terveyspuolella ei ole ollut mitään kummempaa. Loppukesästä/syksystä jouduin käyttämään Mytä taas useamman kerran osteopaatilla, kun sillä oli yhtäkkkiä taas enemmän jumia (ilmeisesti liiasta uimisesta, liukastumisesta pitkospuilla yms...). Luonnetestin jälkeen sillä oli takareidessä ylhäällä joku pahkura (ehkä lievä revähdys), joka onneksi katosi yhdellä hoidolla. Viimekerran (15.10.) jälkeen osteopaatti totesi, että tulkaa seuraavan kerran sitten, kun tarvitsee. Meinasin sen kyllä viimeistään joulukuussa viedä, mutta katsotaan jos jo aiemmin.

Niin, ja Kittyn sydänjututhan on kokonaan mainitsematta. Kesällä jouduin käyttämään sen lääkärissä, kun tiputin keittiössä leikkuulaudan sen varpaalle ja se sitä vähän aristi, ei onneksi ollut kuitenkaan murtumaa. Mutta lääkäri totesi, että sydämen sivuääni on jo 4/6 ja suositteli ultraa. Ensimmäisen kerran sivuääni oli kuultu syksyllä 2018 ja oli silloin 2/6. Päästiinkin sitten heti seuraavalla viikolla Taru Kangasniemen vastaanotolle Livetiin. Kittyllä todettiin mitraaliläpän rappeuma (kohtalainen endokardoosi) ja kohtalainen läppävuoto. Alkava eteisen laajentuma, joka oli just sillä rajalla, että kannattaa aloittaa lääkitys. Sydänlihaksen toiminta on vielä tehokasta. Kitty ei oireile sydänvikaa millään tavoin, ja toivotaan, että nyt lääkityksen myötä oireilua ei ihan heti tulisikaan ja vaivan eteneminen hidastuisi.

Rallytokon alosta 2x100p ja RTK1

Myn kanssa kisattiin yli 2v tauon jälkeen elämämme toiset rallytokokisat 10.2. Vantaalla Ojangossa. 2 starttia, 2x 100p. Ekaradalla tuomarina oli Anna Klingenberg ja toisella Taru Leskinen. 

Ekaradalla ei aika riittänyt palkinnoille, kun keskityttiin menemään rauhallisesti (5 sai täydet pisteet). Kelpie kun alkaa niin helposti keulimaan, jos ei oteta maltilla. Tokarata oli hieman vaikeampi ja pidempi, ja siinä täysiä pisteitä taisi tulla vain 2 ja meidän aika riitti luokkavoittoon. Tuomarin kommentti: Tarkkaa työskentelyä.

Eka rata

Toka rata

My oli hieno. Mutta käytinkin halliin tultuamme n. tunnin sen vireen laskemiseen ja se piti sopivan matalan vireen aika kivasti loppupäivän. Nyt nokka kohti AVO-luokkaa. Kovasti jo treenataan myös VOI-luokan juttuja. Yhtäkkiä on iskenyt hirveä rallytokoinnostus. Paljon erilaisia tehtäviä, koirat tykkää kovasti ja vaihtelua tokon juoksuttamisiin. Vieläkään ei olla Myn kanssa juurikaan tehty tokon isompia liikkeitä.

Ex-tempore käytiin Salossa Jaana Karppisen rt-koulutuksessa, oli tosi hyvä! Ja sitten on käyty uimassa ja jumppaamassa. Puuterilumisen tammikuun jälkeen kelit on kyllä olleet nyt niin hirveät, että meidän lenkit on jääneet ihan minimiin. Vettä sataa, hanki ja polut upottaa tai on peilijäässä, tiet on peilijäätä tai suolakuraa.

Osteopaatilla My kävi jo toistamiseen. Lannealue oli aavistuksen vinossa, mutta ei ollenkaan niin pahasti kun ennen ekaa kertaa. Ja nyt alkaa paljastua sitten kaikkea muuta, kun pahin lantiovinous on saatu korjattua. Oli joku SI-niveleen tuleva jänne, iliopsas-lihas, pallea ja rintalasta. Ja kallon luutkin olivat kuulemma aivan kierossa. Seuraava aika maaliskuun ekalla viikolla n. 3vk edellisestä. Saa nähdä mitä sitten löytyy ja koska päästään harventamaan käyntejä. Ja mitä kestää jatkossa. Ontumaoireilua ei ole ollut, ja tuntuisi liikkuvan aavistuksen paremmin osteopaatin myötä. Lihasmassa on muuttanut muotoaan aksan jäätyä, on enemmän sellainen kestävyysjuoksijatyyppi, kuivan kesän orava. Ihan kamala ruipelo, jos suoraan sanotaan. 

Muistellaan kuitenkin vielä vähän lumista tammikuuta.

Myn kuulumisia

Ei pitäisi liikaa hehkuttaa, mutta My on voinut hyvin! ♥ Se on saanut liikkua lähes täysin vapaasti. Kovasti pelkäsin lumien tultua, miten se kestää hangessa juoksemisen, mutta hyvin on kestänyt eikä oireilu ole palannut. Rankkaa hangessa juoksemista ja pomppimista olen kuitenkin edelleen yrittänyt rajoittaa ja mielellään se polulla pysyykin, jos vaan polku on, eikä lähde umpihankeen pomppimaan niinkun Kitty. Se on saanut leikkiä leluilla (maltilla). Se on kestänyt rallytokotreenit ja käytiinpä yhdet ohjatut tokotreenitkin, eikä oireilu ole palannut. Olen niin tyytyväinen! Ehkä me vielä päästään palaamaan tokoonkin, kun kerran kestää hangessa juoksemisenkin! Kunhan muistaisin maltin juoksuttavien liikkeiden määrässä.

Mutta lantio sillä on ollut jatkuvasti edelleen jumissa ja vinossa. Käytinkin sen nyt osteopaatilla. Tutun suosituksesta käytiin kokeilemassa Jenny Hiekkoa. Hän löysikin Myltä todella jumissa olevan lantionpohjan sidekudokset yms. Koko lantio, istuinluut, ristiluu, häntä kaikki olivat ihan mutkalla. Hän sai ne oikaistua, ja nyt katsotaan minkälaista hoitotiheyttä vaatii, että pysyy suorassa. Seuraava aika on 2 vk päästä. Itse en osaa katsoa onko se lantio nyt suorassa ja liikkuuko se SI-nivel vai ei. Jennyn mukaan vinous ei johdu SI-nivelestä. Olispa hienoa, jos syy olisikin tämä ja se olisi hoidettavissa. Toki sillä on se vanha pohjevamma, mutta jospa se kestäisi normielämän ja tokon, kun muistaa lämmitellä ennen treenejä ja jumpatakin pitäisi.

My oli pari päivää hoidon jälkeen aika uninen, mutta muuten en ole huomannut sen olemisessa muutosta.

Treenirintamalla ollaan harjoiteltu pääasiassa rallytokoa ja noseworkin laatikoita. Meillä oli yksi rallyn ohjattu koulutuskin, kouluttajana Hannele Pirttimaa. Oltiin Myn kanssa voittajan ryhmässä ja se meni niin hienosti. Opeteltiin oikealla seuraaminen viikossa niin, että selvittiin koulutuksen radasta. Toki se vaatii vielä hyvin paljon treeniä ollakseen varman ja hyvä.

Sitten meillä oli Sirken tokovalmennus, jossa My pääsi tekemään 2 settiä ja Kitty yhden. My treenasi korjauksia (tyhjäänmenon ja ruudun), teki kuuntelutreenihässäkkäradan sekä vielä noutojen luovutuksen pitoa käytiin läpi (ongelma lähinna tunnarissa). Kitty teki tuon saman kuuntelutreenihässäkän ja se oli taas niin taitava ja sillä oli sika kivaa.

Pari rakennusetsintätreeniäkin on päästy tekemään, ja etenkin Kittyllä on niissä niin kivaa! Uimassa ollaan käyty kerta viikkoon, ja se se vasta kivaa onkin! Lisäksi My on käynyt kaksi kertaa meidän fyssarin järjestämässä DogFit-kiertoharjoittelujumpassa, missä tehdään erilaisia jumppaliikkeitä. Kittykin tahtoisi, mutta kun ei voi mennä kahdella koiralla yhtäaikaa. Ehkä Kii pääsee ens kerralla... 

Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.

*   *   *

Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.

Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.

Lomalla

Kelpit ovat viettäneet kesälomaa. Lomaan on kuulunut lenkkeily, mustikoiden syönti, uiminen ja veneily. Mitään treenejä ei olla tehty, ei niin mitään, koko heinäkuussa. Yksissä hakutreeneissä taidettiin käydä tekemässä ilmaisua Myn kanssa heinäkuun ekalla viikolla.

Lomalla oltiin 1,5vk veneilemässä sisävesillä Pihlaja- ja Puruvesillä. Ihania kirkkaita ja puhtaita vesiä, upeita hiekkaisia harjusaaria, hyviä uimavesiä, mustikoita ja kanttarellejä. Mystä kuoriutui reissussa ihan villi vesipeto. Tähän asti se on vaan kovalla hetsaamisella käynyt nopeasti hakemassa heitetyn kepin ja äkkiä takas rannalle. Kun jätinkin hetsaamisen jälkeen kepin heittämättä, jäi My uimaan. Ja se ui, ja ui, ja ui - eikä meinaa tulla pois vedestä lukuisillakaan käskyillä. Mission completed - Penni oppi tykkäämään uimisesta! Ei siihen mennytkään kun 3 vuotta. Tai tykkääkö se siitä, en tiedä, mutta samalla maanisella asenteella se sitä tekee, mitä tekee kaikkea muutakin. Se on sellainen 0 tai 100 koira, välimuotoja ei ole.

Kun oltiin ns. helpoissa rannoissa, missä koirat pääsivät itse hyppäämään veneeseen ja pois (kuten kuvassa Kaukaan Väärässä), ne olivat vähän liiankin omatoimisia. Linnasaari on matala hiekkarantainen saari, joten siellä kun vene kirjaimellisesti ajettiin hiekkarannalle, niin keula oli niin korkealla, että koirat oli pakko nostaa liivien kahvoista alas ja takas veneeseen. Tosin kerran ne sielläkin hyppäsivät omatoimisesti n. 1,5m pudotuksen, kun oli niin kiire. Kerran (vain kerran!) My tippui veneestä, kun meni ilman lupaa keulasta kohti perää ja kuomu olikin siltä puolelta kiinni. Kansi oli sateen jäljiltä liukas, joten kääntymistä yrittäessään se molskahti veteen. Sillä kohtaan kun ei ole kaiteita ja se oli tehnyt saman tempun lukuisia kertoja aiemminkin. Hetken se näytti hätääntyneeltä, mutta sitten vaan ohjasin sen uimaan rantaan, ja onneksihan se osaa nykyään uida :D Eikä muuten vaikuttanut mitenkään sen toimiin jatkossa, samaa kiirettä ja sähellystä, lähes täysiä juoksi laitoja pitkin.

Puruveden kirkkaat ja puhtaat vedet!

Vesiliikennekolari. Kuvaan ei ihan näy, miten hyvin koirien
uintiliikkeet näkyi kristallin kirkkaassa vedessä.

Sairasteluiltakaan ei olla vältytty. Juhannuksen Äiti-Lapsi painien tuliaisena Mylle tuli silmätulehdus (ilmeisesti luomen reuna oli ottanut osumaa Äitikoiran hampaasta), se parani nopeasti silmätipoilla. Kittylle taas iski pissitulehdus, jota nyt hoidetaan antibioottikuurilla. Isommat uimiset onkin vissiin tältä kesältä suurimmalta osin nyt sitten uitu, jos vedet alkavat tästä kovin jäähtyä.

Linnasaari, Puruvesi

Linnasaari, Puruvesi

Tästä taisi tulla lähestulkoon pelkkä kuvapläjäys, kun ei ole mitään oikeaa asiaa. Eikä kuvienkaan laatu päätä huimaa, vaikka ihan kameralla on otettu (tahdon uuden kameran ja putken!). Kuviin nähden molemmat koirat ovat sittemmin solakoituneet selvästi muutamassa viikossa, kun karvat on irronneet. Kittykin näyttää ihan sutjakalta, kun puolet pohjavillasta on jo lähtenyt. Sillä ON ihan valtava tukka. Myllä ei enää pohjavillaa ole, nyt varisee peitinkarva.

 Pörhöturkki

Elokuun myötä ohjelmistoon hiipii pikkuhiljaa viikkotreenit. Kitty jatkaa raunioilla, My entisessä aksaryhmässään. Lisäksi päästiin aksassa ns. Buusteriryhmään, eli tiedossa olisi n. kerran kuussa extra-aksaa. Tämän lisäksi pitäisi jaksaa aktivoitua hakutreenehin, mutta...  Ja sitä tokoa, mutta ... Tokoa haluisin oikeasti tehdä, mutta kun ei oikein ole kenttää, enkä saa itseäni itsekseni raahattua mihinkään. Toki pihallakin mahtuisi tekemään jotain viilailua (etenkin My keulii taas niin paljon, että viilattavaa kyllä riittää), mutta kylläpä se melkein silti vaatisi myös sitä kentällä käyntiä.

Linnasaari, Puruvesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Linnasaari, Puruvesi

Nollia ja hyllyjä

Tulokset:
Myn kanssa on kisattu kahdet agikisat omassa hallissa. 17.4. saatiin  5-HYL-HYL. Jälkimmäiset radat menivät tuolloin ihan penkin alle koiran ylivireen vuoksi, ei malttanut keskittyä pujotteluun ja muutakin siellä vähän söhellettiin. 8.5. kisoissa saatiin tehtyä hyviä ratoja, tulokset 0-5-0 (sij. 2, 4, 1.). Ja mikä parhainta, kepit oli hienot joka radalla. Samoin kontaktit, paitsi ekalla radalla loikkasi melko törkeästi puomin ylösmenolla, mutta tuomari ei siitä virhettä antanut. Tokaradalla oli tosi hyvä osuma ylösmenokontakille. Nyt ollaankin yhtäkkiä yhtä nollaa vaille kakkosissa, huisaa. Ei meillä kyllä vielä mikään kiire sinne olisi.

Kitty kävi 12.5. rauniokokeessa kokeilemassa loppukoetta. Niin lähellä, mutta niin kaukana, hylätty tuli, neljäs maalimies jäi nostamatta. Monen vuoden tauon jälkeen siis Kittyllä on treenipaikka raunioryhmässä - ja ihan vaan ryhmäläisen roolissa olen itsekin. Ollaan ehditty treenata viidet treenit, joissa kaikissa on keskitytty lähekkäin oleviin maalimiehiin. Ne on vaikeita, Kii ei millään lähde oma-alotteisesti jatkamaan hommia ja työstä toista hajua vierestä. Ja tähän vissiin kaatui se koekin. Viimeinen maalimes jäi nostamatta, sanoin 2 min ennen ajan loppua, että eipä tule enää reaktiota mistään. Ja seistiin sillon lähes piilon vieressä tuulen alla. Jos olisin ottanut 2 askelta keskikäytävälle, olisi Kii ehkä saanut hajun - ehkä. Oltiin menty piilosta ohi kahteenkin kertaan ja Kii kävi ko piiloon johtavassa putkessakin, tunki itsensä sinne ritilän läpi, mutta ei ilmaissut. Eikä siltä tullut sellaista tavallista "täällä haisee" reaktiota, ei oikeastaan minkäänlaista reaktiota. Piilon vieressä keskitalon yläkerrassa tuulen yläpuolella oli ollut maalimies. Kerrassaan mysteeri. Mutta muuten koe meni tosi hyvin! Mielestäni mulla oli hyvä suunnitelma, Kii irtoili aika kivasti, eikä ottanut edes kovasti painetta, kun sitä painostin yhteen pieneen (vanhan piilon) reaktioon. Se ei välittänyt meteleistä, laukauksista tai savuista tuon taivaallista. Koira sai arvostelussa erinomaista kaikesta (1), ohjaaja hyvää (2).

Treenit:
Treenirintamalla ollaan tehty lähinnä Myn kanssa agilityä ja ilmaisua (rulla) sekä pihatokoja. Hakutreenimotivaatio on kuitenkin ihan nollassa, homma ei etene, ja tavoitteiden puute tökkii koko treeni-intoa. Ihan hilkulla olen aikeissa jättää haun tauolle, katsotaan. Kittyn kanssa treenaaminen on jäänyt vähän vähiin, kun en ole saanut itseäni tokokentälle. Huhtikuussa päästiin vielä jokunen kertaa Veikkolan hallivuorolle, mutta kun talvikausi päättyi huhtikuun loppuun, niin nyt pitäisi löytää kenttä missä treenata tokoa. Etenkin Myn tokossa pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, kohta vuosi on puolessa välissä ja kisaamaankin pitäisi päästä. En usko, että saadaan Kittyn kanssa evl:ää niin hyvään pakettiin, että menisin vielä tänä vuonna kokeeseen. On se vaan vaikea tuolle otukselle. Siitepölykausikin on hieman hillinnyt ylimääräistä ulkona oloa, mutta eiköhän tilanne ala nyt vihdoin helpottamaan.

Terveys:
Edellisen kirjoituksen jälkeen Myn etujalan tilanne ei ole muuttunut miksikään. Se kuvattiin 9.3., eikä mitään vikaa löytynyt, joten Karoliina totesi sen terveeksi. Sovittiin, että treenataan aksaa kuukausi ja mennään näyttämään. Näin tehtiin (jopa 2krt/vk), mitään kummallista ei löytynyt 18.4. käynnilläkään, vaikka jalka edelleen kanittaa venytyksessä. Joten ollaan jatkettu treenaamista ja seuraavaksi taidan viedä tyypit fyssarille loppukuusta. Osteopaattiakin tosin olen miettinyt, mutten ole saanut aikaiseksi, ei olla ennen käyty, niin ei ole kontakteja. Kitty kävi fyssarilla vielä toistamiseen 22.3, mutta Lapinreissun jumit olivat helpottaneet ja sekin oli ihan kohtuu kunnossa.

Juhlaviikot Saariselällä

Helmikuussa meillä on aina juhlaviikot, kun Kitty ja My juhlivat synttäreitään viikon välein, ja omistajankin synttärit osuu samalle viikolle. Tällä kertaa olimmekin matkoilla, kun vietettiin 10pv:n upea talviloma Saariselällä 19.-29.2.! Nyt mulla on 10 vuotta koiria, kun My täytti 3v ja Kii 7v.

Myn synttäripäivä 20.2. oli ensimmäinen kokonainen perilläolopäivä. Retkikohteena Iisakkipään huippulle vievä lumikenkäreitti 6 km. Pakkasta ei ollut kun -1, mutta ylhäällä tunturissa viima oli hyytävä, joten isommat poseeraukset jäi tekemättä.

Iisakkipään huipulla 20.2., hyinen viima

Iisakkipään alarinteessä 20.2.

 

Iisakkipäältä 20.2.

Kittyn synttäripäivänä 27.2. ohjelmassa oli viikon toinen hiihtolenkki n. 12 km Moitakurulta Lutto-päivätuvalle ja takaisin. Aamun aurinkoinen keli vaihtui pilveen, ennenkun päästiin hiihtoladulle, mutta keli oli silti loistava ja ladut lähes tyhjiä ja koskemattomia.

Kitty synttäripäivän aamulenkillä 27.2.

Kuva 23.2. hiihtoretkeltä Saariselkä-Lutto-Saariselkä

Jokaiseen päivään kuului 2-3 h ulkoilua, retkiä tehtiin.:
20.2. Iisakkipään huipulle lumikengillä n. 6 km
21.2. Ahopään alarinteen lumikenkälenkki n. 2 km.
22.2. Lepopäivän kävelyreissu Laanilaan ja takaisin n. 5 km
23.2. Hiihtoretki Saariselkä-Lutto-Saariselkä n. 13 km. 
24.2. Kiilopään huipulle lumikengillä n. 4-5 km
25.2. Pieni pyrähdys lumikengillä Ivalossa Rahajärven jäällä, Myn tassut kastui sulassa ja jäätyi, joten siirryttiin kodalle makkaranpaistoon. Eli lepopäiväksi meni.
26.2. Ahopään lumikenkälenkki n. 6 km.
27.2. Hiihtoretki Moitakuru-Lutto-Moitakuru n. 12 km.
28.2. Inarissa 10 km kävelyretki Pielpajärven erämaakirkolle ja takaisin. Lumikenkiä ei tarvittu, kun reitti oli niin tallattu.

 Kävellen Laanilaan ja takaisin 22.2.

 

 

Kiilopään huipulla 24.2.

 Kii Kiilopään huipulla 24.2.

My Kiilopäällä 24.2.

Koirat pysyi hyvin menossa mukana, kun kantohangen päällä oli uutta lunta vain n. 20-30cm, tunturissa ei paikoin ollut juuri ollenkaan irtolunta. Ja eniten kuljetut lumikenkäreitit olikin sitten ihan tallattuja. Kokonaisuudessaan lunta siellä oli vissiin metrin kieppeillä. Hiihtoretket oli kummallekin koiralle ensimmäisiä. My olisi kova vetämään ja sen saaminen kunnon raviin oli tosi vaikeaa, kun se joko peitsasi, kun Kitty ravasi, tai sitten laukkasi, että olisi päässyt vetämään. Raviin se vaati niin kovan vauhdin, että Kitty jo laukkasi. Rauhallisesti yritettiin ottaa noi vetohommat, ettei äkkiseltään olisi tullut liian rankat reissut, eikä meillä ollut kunnon vetokamojakaan. Hiihtoretket oli vähän ex-tempore, kun kuultiin että Saariselälle oli avattu uusi 23 km koiralatu, joten eikun suksia vuokraamaan!

Iso Pielpajärven jäällä Inarissa 28.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

Myössäjärvi, matkalla Inarista Saariselälle 28.2.

Yhdellä retkellä (Ahopää) kamera oli mukana ilman muistikorttia ja toisella kerralla (jälkimmäinen hiihtoretki) akku oli tyhjä. Muutoin yritin ottaa kuvia joka reissulta, jos keli vaan salli. Loman alussa oli lämmin, pakkasta vain muutama aste, mutta pilvistä, lumisateista ja tuulista. Sitten alkoi kirkastua ja pakastua, kireimmillään pakkasta oli viimeisellä retkellä Inarin Pielpajärvellä -15 eli ei paha. Laitoin tuolloin kuitenkin koirille tossut, koska retki kesti n. 3 tuntia ja pääasiassa koirat oli hihnassa. My sitten hukkasikin tällä reissulla yhden tossun, kyllä otti päähän, ei mitkään halvat tossut.

Tarkoitus oli myös treenailla paikallisen peko-porukan kanssa, mutta treenejä ei saatu kasaan sairastumisten yms vuoksi. Ihan siis vaan lomailtiin sen osalta, My teki pari rullanhakua.

*  *  *

Muita kuulumisia? Alkuvuonna on treenattu vain tokoa pienimuotoisesti, sekä muutamat Myn rullatreenit ja parit rakennusetsintätreenit. My on ollut aksasta pois etujalan omituisen kanituksen vuoksi. Fyssari huomasi ongelman joulun jälkeen, sittemmin on käyty hoidattamassa sitä 3 kertaa Karoliinalla (elainakupunktio.fi). Ei onnu, mutta eteenpäin venytyksessä jalka kyllä venyy normaalisti, mutta My haluaa vetää sen nopeasti takaisin kiinni kylkeen. Aristusta oli aluksi ojentajan puolella, mutta sittemmin enemmän bicepsin yläosan kiinnityskohdassa, myös kaulassa oli jumia. Päällisin puolin se ei oireile mitenkään, eikä rasitus ole lisännyt oireilua. Viimeisimmällä hoitokerralla ennen Lapin reissua sovittiin kuitenkin Karoliinan kanssa, että kuvataan olan alue varmuuden vuoksi. Sain ajan ensi viikolle.

Eilen 2.3. käytiin kuitenkin jo fyssarin tsekissä, kun Niinalle vapautui peruutusaika. Kitty oli kauttaaltaan jumissa - normaalia runsaampi rasitus näkyi kropassa. Mennään 2-3vk päästä uudestaan. My ei ollut niin jumissa, mutta siltä löytyi muutama selvä isompi yksittäinen jumikohta. Vasemman kyljen/selän alueelta löytyi kohta, johon se reagoi samalla tavalla kuin etujalan venytykseen eli vetämällä etujalan kylkeen kiinni, mielenkiintoista. Voisiko se olla syy, vai seuraus? Katsotaan. Mutta yllättäen se ei sitten taas ollut vino, mitä olin pelännyt runsaan hihnalenkkeilyn vuoksi.