perjantai 23. joulukuuta 2011
Silakanruoto
Kit alkaa olla taas kaljuimmillaan. Ja juoksujen aikaan kertynyt massakin on kadonnut, koira on taas solakkaSilakka, joka syö tällä hetkellä jo enemmän kun Nuka! Melkoista vaihtelua tuossa sen painossa vaikka ruokamäärä pysyisi samana. Pakko oli siis lisätä ruokamäärää, ettei se ihan kuihdu pois. Samahan oli edellisen juoksun jälkeen viime keväänä.
Ja intoa ja virtaa on kuin pienessä kylässä. Se on viimeaikoina saanut lisänimen Virtapiikki. Riepottaa leluja ja Nukaa, on vähän väliä repimässä sukkia jalasta tai muuten kertomassa että "on tylsää", jos ei mitään tehdä. Kyllä se silti työpäivisin pääasiassa nukkuu kuitenkin.
Ollaan me treenattukin, vaikkei enää niin paljoa, kun vakkaritreenit on tauoilla. Maanantaina Veikkolan vuorolla tehtiin visiin vähän sitä sun tätä. Kontakteja, leieröin sekä puomia että keppejä, etäohjausta, eteenmenoa, takaakierron pyöristämistä yms yms. Sen lisäksi vähän tottisteltiin ja tehtiin pk-hyppyä n. 70-80cm korkuisena, myös noudolla, mutta kapulana oli vaan ohjatun kapula, joka hallin reunalta löytyi, kun en ollut älynnyt ottaa omaa mukaan. Hyvin toimii, eteen luovutuksessa olis vielä vähän petrattavaa. On ajoittain väljä ja vino, jos ei auta. Muuten varsin kivaa menoa taas.
Keskiviikkona käytiin ihanassa pikkupakkasessa ja sentin hangessa Nummelan tyhjällä lentokentällä lenkillä. Ei ristinsielua. Aavojen australian tasankojen keepi vissiin pääsee oikeuksiinsa siellä aukealla, kun se mennä painalsi kuin viimeistä päivää. Ikinä se ei metsässä juokse noin paljoa mitä tuolla. Hauska :)
Lenkin jälkeen sitten tottisteltiin tyhjällä parkkiksella. Tein seuruuta pallolla, mutta siinä vähän häiritsee se, että palkkauksen jälkeen keepi jää sinne jonnekin omaan silmä-jumiinsa ja se pitää sieltä herätellä ja nostaa, jos meinaa jatkaa. Eli parempi välipalkka olis ollut nami ja lopuksi lelu. Lisäksi yritettiin tehdä jäävien erottelua, mutta kun ei pysty. Nyt se sitten vuorostaan osas seisoa, muttei istua. Äh. Ja luoksetuloja tolpan kiertamisen kautta: suoria vauhtipalkalla, pari pysäytystä, pari eteentuloa (ei osaa ilman apuja, pitäs vahvistaa kovasti!). Mutta pääasiassa kuitenkin leikittiin, paljon.
Olen tässä miettinyt jo hieman ahdistuneenakin, että nyt talvella pitäisi viilata tuota pk-tottista kuntoon - oikeasti! Samalla treenillä vois sit keväällä käydä tekaisemassa sen tokon avo-ykkösen. Ehkä. Kunhan sais aikaiseksi.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Rullasulkeisia, päällejuoksuja ja räntärääseikkö
Maanantaina Veikkolavuorolla keskityttiin lähinnä rullatreeniin. Olin kotona yrittänyt naksutella sen sivulla istuen koskemaan käteen "käsi" käskyllä. Mutta koska keepin kieli on salamaakin nopeampi, onnistuin opettamaan sille käden nuolemisen. No ei haittaa, rulla suussa ei voi nuolla keepikään. Nyt siis "figu" istui keskellä kenttää, lähetin "etsi", kuljin muutaman metrin ja keepin ottaessa kiintiksen sanoin samantien "käsi", jolloin keepi tuli vierelle ja yritti koskea käteen. Rulla pysyi suussa "kiitos" käskyyn, jollon palkkasin ja lopuksi lähetin näytölle. Tätä tehtiin parikin erää figun ympärillä kulkien. Kuinka moni muu koira olis moisesta päättömyydestä aina joka kerralla yhtä innoissaan?? :D
Lisäksi tiistain ja torstain lenkkien yhteydessä on tehty useampi toisto ja ihan kivalta näyttää. Nopeasti se hoksasi. Samalla saa treenattua sitä, että "kiitos" ei tarkoita, että rynnätään suoraan näytölle, vaan pitää odottaa käskyä. Ja myös mm-käyttäytymistä saat treenattua samalla. Tätä aiotaan nyt jatkaa tosi varmaksi niin että oikeasti tyrkyttää rullaa käteen niin kauan kunnes tulee "kiitos". Lisäksi otetaa mukaan häiriöitä, eriasentoisia figuja jne. Saadaan varma pohja ja tiukka rutiini koko kiintorullaketjulle.
Keskiviikkona oli kauden viimeiset ohjatut aksat joihin Juha oli kehittänyt tällaisen päällejuoksuradan.
Ikinä en ole ohjannut Kittyä niin edestä ja ikinä se ei varmaan ole tullut perässä niin kovaa kun se tuli tuota 1-5 väliä, huisaa! Toimi loistavasti, kun itse vaan osasin mennä tarpeeksi edelle eli olin jo 4:sen kohdalla tekemässä 3:sen päällejuoksua jne. 6:llekin sain kerran ihan kivan etumatkapäällejuoksun tehtyä, mutta tommoisissa kohtiin pitää aina miettiä, että pääseekö edelle vai ei, ja jos ei niin antaa sit koiralle tilaa esteen ja itsensä väliin.
8-9 ennakoiva valssi onnistui yhden kerran ihan nappisuorituksena, mutta muuten oli vähän sinnepäin. A:n kontakti tehtiin pääsääntöisesti targetilla, mutta kerran Juha otti pois nähdäkseen miten menee, ja hienosti meni. Lopussa onnistuttiin tekemään koko rata parikin kertaa tosi hienoilla nollilla läpi.
Lauantaina pidettiin RilliPillille leikkitaidontarkistus Veikkolan hirviaidan puskassa. Karsee keli, räntää satoi, tiheä kuusikko oli ihan märkä rännästä, ja niin mekin.... Lopuksi Killi pääsi hakemaan kolme figua. Ajatus oli tehdä puolet alueesta eli peruskoemaisesti, mutten enää siinä vaiheessa jaksanut lähteä rämpimään siihen läpitunkemattomaan rääseikköön. Otettiin yksi figu tallattuun hieman avarampaan kuusikkoon ja sitten kaksi muuta toiselle puolelle helppokulkuiseen tallaamattomaan maastoon.
Tallattuun lähti kuin raketti. Kerran taisi käydä vähän lähempänä katsomassa että tulenko, ja sitten seuraavan kerran tulikin jo rulla (irtis) suussa. Ihan mieletön! Kohta meillä on siis päinvastainen ongelma ja koira katoaa horisonttiin. :D Mutta parempi niin.
Sitten kuljettiin rääseikköä takaisin polulle, irtoili edelleen, mutta pysyi selvästi lähempänä kuitenkin. Sitten päästiin tallaamattomalle avarampaan maastoon ja kivasti liikkui sielläkin ja hyvin kyllä erotti kun sai tuulesta hajut. Hienosti meni kaksi muutakin figua.
Lisäksi tiistain ja torstain lenkkien yhteydessä on tehty useampi toisto ja ihan kivalta näyttää. Nopeasti se hoksasi. Samalla saa treenattua sitä, että "kiitos" ei tarkoita, että rynnätään suoraan näytölle, vaan pitää odottaa käskyä. Ja myös mm-käyttäytymistä saat treenattua samalla. Tätä aiotaan nyt jatkaa tosi varmaksi niin että oikeasti tyrkyttää rullaa käteen niin kauan kunnes tulee "kiitos". Lisäksi otetaa mukaan häiriöitä, eriasentoisia figuja jne. Saadaan varma pohja ja tiukka rutiini koko kiintorullaketjulle.
Keskiviikkona oli kauden viimeiset ohjatut aksat joihin Juha oli kehittänyt tällaisen päällejuoksuradan.
Ikinä en ole ohjannut Kittyä niin edestä ja ikinä se ei varmaan ole tullut perässä niin kovaa kun se tuli tuota 1-5 väliä, huisaa! Toimi loistavasti, kun itse vaan osasin mennä tarpeeksi edelle eli olin jo 4:sen kohdalla tekemässä 3:sen päällejuoksua jne. 6:llekin sain kerran ihan kivan etumatkapäällejuoksun tehtyä, mutta tommoisissa kohtiin pitää aina miettiä, että pääseekö edelle vai ei, ja jos ei niin antaa sit koiralle tilaa esteen ja itsensä väliin.8-9 ennakoiva valssi onnistui yhden kerran ihan nappisuorituksena, mutta muuten oli vähän sinnepäin. A:n kontakti tehtiin pääsääntöisesti targetilla, mutta kerran Juha otti pois nähdäkseen miten menee, ja hienosti meni. Lopussa onnistuttiin tekemään koko rata parikin kertaa tosi hienoilla nollilla läpi.
Lauantaina pidettiin RilliPillille leikkitaidontarkistus Veikkolan hirviaidan puskassa. Karsee keli, räntää satoi, tiheä kuusikko oli ihan märkä rännästä, ja niin mekin.... Lopuksi Killi pääsi hakemaan kolme figua. Ajatus oli tehdä puolet alueesta eli peruskoemaisesti, mutten enää siinä vaiheessa jaksanut lähteä rämpimään siihen läpitunkemattomaan rääseikköön. Otettiin yksi figu tallattuun hieman avarampaan kuusikkoon ja sitten kaksi muuta toiselle puolelle helppokulkuiseen tallaamattomaan maastoon.
Tallattuun lähti kuin raketti. Kerran taisi käydä vähän lähempänä katsomassa että tulenko, ja sitten seuraavan kerran tulikin jo rulla (irtis) suussa. Ihan mieletön! Kohta meillä on siis päinvastainen ongelma ja koira katoaa horisonttiin. :D Mutta parempi niin.
Sitten kuljettiin rääseikköä takaisin polulle, irtoili edelleen, mutta pysyi selvästi lähempänä kuitenkin. Sitten päästiin tallaamattomalle avarampaan maastoon ja kivasti liikkui sielläkin ja hyvin kyllä erotti kun sai tuulesta hajut. Hienosti meni kaksi muutakin figua.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Pätkät ja pitkät
Lauantaina treenattiin porukalla osalle loppukoealuetta osalle peruskoealuetta ja meille sitä ennen tallaamaton alue "minipitkiä" (pimeässä). Histassa oltiin syksyisellä loppupimeän alueella, tuulen piti tulla etelästä/lounaasta, mutta tuntui pyörivän alueella millon mistäkin. Ensin nostettiin yksi figu jyrkänteen alareunalta. Hienosti Kii liikkui ja sitten irtosi.
Sitten jatkettiin aluetta vastapäivään "väärin päin" eli niin ettei voi saada tuulesta hajua alueen alkukulmaan menneestä figusta liian aikaisin. Kivasti se nousi se kakkonenkin, rullan (kiintiksellä mentiin) vaan tiputti suusta jo ennen "kiitos"-käskyä, mutta kun figu ei tiennyt, että voi tulla hinkkaamista, niin katsottiin läpi sormien tällä kertaa. Aikaa meni kai n. 20min, ihan kiva etsintäaika ja kokoajan liikkui hyvin, irtoili kivasti tallaamattomallakin alueella. Jopa pientä edessä risteilyn merkkiä havaittavissa.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa tämän kauden toiset oikeat pitkät Niipperissä jälleen pimeällä. Olin pyytänyt n. 20-30 min. Meille oli kaksi aluetta, joista ensimmäisellä saimme suhata halutun ajan ja siirtyä sitten toiselle. Molemmat n. 3ha eli loppukokeen kokoisia. Ensin pistettiin kartturi piiloon ja nostettiin se nopeasti, pienen suhailun jälkeen nappasi jäljen. Nyt yritin käskyttämällä saada pitämään kiintiksen suussa luovutuskäskyyn asti, mutta ei. Lähetin uudelleen, ja ei. Ja vielä kolmannen kerran, mutta aina piti kiireen vilkkaa saada rulla sylkäistyä ulos suusta että pääsis näytölle. Sivulle se kyllä tulee sen kanssa joka kerta, mutta silti. Argh. En sitten alkanut siinä hinkata sen enempää, kun käytös maalimiehellä paheni kokoajan. Hyppi ja pomppi figun päällä, kun ei sitä palkkaa alkanut tulla, joka kerta kyllä otti sitten rullan.
Lopulta lähdettiin hommiin ja kartturi ei ihan ehtinyt kartalle, kun me jo mentiin, joten osittain sen ja hankalakulkuisen maaston (paljon kaatuneita puita) vuoksi meiltä meni jo se 20min että päästiin edes lähemmäs sitä kakkosaluetta.
Tokalle alueelle lähdettiin siis reilun 20 min etsinnän jälkeen ja mietin, että taitaa venyä melkoisesti. Mentiin vielä polun reunaa, että kartturilla olisi vähän helpompaa hahmottaa, ja siis tuulen yläpuolelta. Mutta eipä tarvinnut kauaa mennä kun mietin, että jaa se irtaantuu johkin. Kuljin kuitenkin vielä hetken, jouduin kuusipusikkoon ja totesin, että kai sitä täytyy lähteä katsomaan mihin koira katosi. Sieltähän se sitten tulikin rulla suussa. Jouduin mennä ihan liinan perässä roikkuen, kun en yhtään tiennyt kuinka kaukaa oli figun napannut. Kallion rinteeltä 30-40 m päästä se figu sitten löytyi. Eri pätevä Killi! Etsintäaika n. 35min eli ihan kivasti. Ja koira liikkui kokoajan varsin hyvällä säteellä, välillä lähempänä, mutta välillä sitten pidemmälläkin.
Selvästi n. 2-3kk juoksujen jälkeen (ja sillon peruskokeissa) oli hieman matalampi vaihde koirassa, mutta nyt mennään ihan eri fiiliksellä. Kitin kanssa pitäs vissiin mennä valeraskauden (jota ei kyllä huomaa, kun vasta jälkeenpäin kun se loppuu ja koira piristyy potenssiin kymmenen) aikaan agikisoihin, jos vaikka pysyisin perässäkin ja sitten taas siitä toivuttua tommoisiin irtoamislajeihin kuten haku.
Jälkeenpäin pohdittiin vielä rullaprobleemaa. Pitää nyt ottaa ihan parkkistreeniä. Opetan Kitin koskemaan kuonolla käteen sivulla ollessaan ja vaadin sitten sitä rullan kanssa jatkossa. Josko se auttaisi. On se ollut aiemmin ihan ok, ja irtikset pitää kyllä, mutta kun olis niin kiire sinne näytölle. Irtiksillä treenatessahan se meinaa rynnätä näytölle jo ennen kun ehdin liinaa kytkeä eli kiire on.
Käytiin me keskiviikkona aksakaahailemassakin. Jouni oli tuuraamassa Juhaa ja radan pääpointit oli ajoitus. Miten kerron koiralle ajoissa että käännytään 180 astetta, tai luukuta ensin suoraan eteenpäin ja käänny sitten tiukasti. Kunhan ajoitus ja käskyt osuu oikein, niin Killi kyllä kääntyy. Vaikea oli suora putki josta piti saada koira täysiä eteenpäin pituudelle ettei tule ohjaajan jalkoihin (senhän Killi kyllä osaa!) mutta lähes samantien kertoa koiralle jo ennen pituutta, että sen jälkeen pitääkin kääntyä tiukasti lähes tulosuuntaan. Pari hienoa onnistumista saatiin lopulta tehtyä!
Liskäsi esille nousi kepeille lähetys. En ole ajatellut yhtään miten lähetän sen kepeille. Olin käyttänyt vastakättä, mikä ei vissiin sitten ole hyväksyttävää. Kokeiltiin molempia. Kepit oli sellaisessa paikassa, että tarjolla oli 3 muutakin estettä tyrkyllä ja jostain syystä Kit ei ollut näkevinäänkään keppejä vaan haki ihan kaikkea muuta. Pitää pohtia ja kiinnittää huomiota siihen kepeillelähettävään käteen, onko se koiran puoleinen vai vastakäsi.

tiistai 6. joulukuuta 2011
Linnasta linnaan: Konnunsuo 3.-4.12.
Espyn hälyryhmä oli saanut mahdollisuuden järjestää vuoden viimeiset hälytreenit Konnunsuon vastikään suljetussa vankilassa. Lähdin järjstelyporukan mukaan Joutsenoon jo lauantaina. Järkkäreiden suunnitellessa treeniä me muutama muu pääsimme treenaamaan pienelle alueelle, joka käsitti talousrakennuksen kellarikerroksen pannuhuonetilat sekä ylemmän toimistotyyppisen kerroksen. Ihan perustreeniä. Ekalla kierroksella otin pannuhuoneen takana olevaan kylmään varasto/kellaritilaan yhden, löytyi hienosti ja sitten toimistotiloihin 2 (en muista miten meni, hyvin vissiin).
Ei ollut veskissä tällä kertaa ketään
Hälytreeneissä parin koirakon peruttua en päässytkään kartturoimaan, vaan sain toimia valokuvaajana ja kuljeskelin pitkin vankilaa! Mielenkiintoista, ja kyllä olisi ollut melkoinen kartturointi niissä sokkeloissa.
Treenien jälkeen pääsimme vielä treenaamaan kahdella alueella. Ensin selliosastolla - melkoisen tylsää paitsi toisen puolen "pajaosasto". Kii työsti taas melko voimakkaasti vanhoja hajuja, en tiennyt piiloja ja oli vaikea lukea koiraa. En muista mistä ensimmäinen löytyi, toinen oli selliosastolla tilassa jossa oli kamalasti roinaa, figu oli puisessa "karsinassa" tarkoituksena rakopiilo. Kii ei löytänyt rullaa, joten päätyi lopulta ottamaan kiintiksen (vaikka sen piti olla niin tiukalla ettei saa). Ihan ok ratkaisu.
Kolmas figuraukka oli joutunut eristysselliin ja löytyi varsin nopeasti ja helposti.
Koska aikaa jäi, pyysin figua selliin, joka olisi lähes täynnä patjoja, figu patjakasan päällä että näkisin miten Kii toimii, kun ei pääse omatoimisesti luokse (vai hyppäisikö). Eka treeni epäonnistui, kun patjakasa oli kaatunut ja siten liian helppo, kun sitä pitkin pääsi suoraan figun luo. Kiltti figu suostui vielä menemään uudelleen toiseen parempaan kasaan, ja jo saatiin treenattua se mitä oli tarkoitus. Patjakasojen välissä oli ollut juuri figu Roalle, joten Kii työsti sitä hetken, mutta löysi pian figun ylhäältä. Ei kuitenkaan ylettänyt sinne asti vaikka kurotti, eikä sitten myöskään kehoituksistani huolimatta hypännyt sinne, joten lopulta nostin sen.
Toinen alueemme oli sama talousrakennus missä olimme treenanneet jo perjantaina, sisäpiha sekä vankilan käytöstä pois vihitty kirkko. Yhteistuumin jätimme talousrakennuksen pois ja treenasimme vain sisäpihalla (missä piilona vartijakoppi) sekä kirkossa.
Koppipiilo pihalta löytyi suht helposti. Toinen figu oli kirkossa jossain sivuhuoneessa, ihan helppo. Kolmas sitten itse kirkon puolella ylhäällä lehterillä penkkien välissä. Tulimme kirkkotilaan alttarin kautta ja jo siinä Kit sai hajua. Se työskenteli penkkirivien välissä, muutaman kerran nosti hieman nenää ylös. Jos en olisi arvannut että figu on lehterillä (ja siis tiennyt että meillä on vielä yksi jäljellä), en olisi alhaalla osannut sanoa onko sillä haju vai työstääkö se taas vanhoja. Hitsin vaikeeta.

Kun alhaalta ei sitten sen kummoisempia reaktioita tullut, kiipesimme ylös ja sieltä figun löytyminen olikin sitten taas ihan pala kakkua. Pätevä Kii!
Ei ollut veskissä tällä kertaa ketäänToisella kierroksella pyysin sekä pannuhuoneeseen hieman ylös johonkin että yläkertaan toisen, niin etten tietäisi. Pannuhuone oli taas piis of keik. Yläkerrassa sitten ohjaaja sekoili. Käytiin koko alue läpi, oli vaikea lukea koiraa, kun se reagoi vanhoihin hajuihin. Alueen viimeiseen huoneeseen mennessä meinasin että "nyt on haju" mutta eipä siellä ketään ollut. Piti oikein alkaa pohtia. Sitten huomsin vieressäni wc:n oven, jossa oli joku pahvilappu kahvassa. Olin ajatellut, että se kuuluu oviin joita ei saa avata, mutta ei pitäisi olettaa. Sieltähän se figu löytyi pöntöltä. Idioottiohjaaja.
Hälytreeneissä parin koirakon peruttua en päässytkään kartturoimaan, vaan sain toimia valokuvaajana ja kuljeskelin pitkin vankilaa! Mielenkiintoista, ja kyllä olisi ollut melkoinen kartturointi niissä sokkeloissa.
Treenien jälkeen pääsimme vielä treenaamaan kahdella alueella. Ensin selliosastolla - melkoisen tylsää paitsi toisen puolen "pajaosasto". Kii työsti taas melko voimakkaasti vanhoja hajuja, en tiennyt piiloja ja oli vaikea lukea koiraa. En muista mistä ensimmäinen löytyi, toinen oli selliosastolla tilassa jossa oli kamalasti roinaa, figu oli puisessa "karsinassa" tarkoituksena rakopiilo. Kii ei löytänyt rullaa, joten päätyi lopulta ottamaan kiintiksen (vaikka sen piti olla niin tiukalla ettei saa). Ihan ok ratkaisu.
Kolmas figuraukka oli joutunut eristysselliin ja löytyi varsin nopeasti ja helposti.
Koska aikaa jäi, pyysin figua selliin, joka olisi lähes täynnä patjoja, figu patjakasan päällä että näkisin miten Kii toimii, kun ei pääse omatoimisesti luokse (vai hyppäisikö). Eka treeni epäonnistui, kun patjakasa oli kaatunut ja siten liian helppo, kun sitä pitkin pääsi suoraan figun luo. Kiltti figu suostui vielä menemään uudelleen toiseen parempaan kasaan, ja jo saatiin treenattua se mitä oli tarkoitus. Patjakasojen välissä oli ollut juuri figu Roalle, joten Kii työsti sitä hetken, mutta löysi pian figun ylhäältä. Ei kuitenkaan ylettänyt sinne asti vaikka kurotti, eikä sitten myöskään kehoituksistani huolimatta hypännyt sinne, joten lopulta nostin sen.Toinen alueemme oli sama talousrakennus missä olimme treenanneet jo perjantaina, sisäpiha sekä vankilan käytöstä pois vihitty kirkko. Yhteistuumin jätimme talousrakennuksen pois ja treenasimme vain sisäpihalla (missä piilona vartijakoppi) sekä kirkossa.
Koppipiilo pihalta löytyi suht helposti. Toinen figu oli kirkossa jossain sivuhuoneessa, ihan helppo. Kolmas sitten itse kirkon puolella ylhäällä lehterillä penkkien välissä. Tulimme kirkkotilaan alttarin kautta ja jo siinä Kit sai hajua. Se työskenteli penkkirivien välissä, muutaman kerran nosti hieman nenää ylös. Jos en olisi arvannut että figu on lehterillä (ja siis tiennyt että meillä on vielä yksi jäljellä), en olisi alhaalla osannut sanoa onko sillä haju vai työstääkö se taas vanhoja. Hitsin vaikeeta.
Kun alhaalta ei sitten sen kummoisempia reaktioita tullut, kiipesimme ylös ja sieltä figun löytyminen olikin sitten taas ihan pala kakkua. Pätevä Kii!
Linnasta linnaan: Kakola 5.-6.12.
Varsinaissuomen Pelastuskoirat järjestivät jälleen Turussa perinteisen Itsenäisyyspäivän vastaanottotreenin 5.12. klo 21:00- 6.12. klo 6:00. Matkasimme tällä kertaa Turkuun kokoonpanolla Kaksi Pientä Risa ja Kii.
Onni oli potkaissut meitä ryhmäjaossa, koska Kexi veli oli samassa ryhmässä. Ja keepivahvistusta lisäsi vielä pikkumusta Noki Tampereelta. Varsin pätevä keepiedustus siis ryhmässä ja upeasti edustivatkin. Kaikki tosi reippaita ja alustavarmoja. Miten sitä ei ole osannut arvostaakaan koirassa tätäkin puolta, ennen kun näki muunkinlaisia koiria. Koirat majoittuivat sisällä rakennuksissa selliosastoilla ja Kii selvästi stressasi toisten metelöintiä. Mutta tämä ei näkynyt työskentelyssä millään tavalla.
Ajatus oli treenata toisaalta Kitille itsenäisyyttä eli lähetän sen alueelle ja saa itse tutkia sen enkä ohjaile sitä kovinkaan paljoa. Toisaalta treenaisin myös sitä, että oppisin itse lukemaan millon se on vanhoissa hajuissa ja millon työstää oikeaa hajua, eli koiran lukemista niin etten tietäisi piiloja. Kuljin itse kameran takana treenin ajan, joten kuvia on muista koirista muttei meistä. Korvaankin Kii-kuvat siis Kexin kuvilla.
1 alue: Länsisellirakennuksen 2.kerros - kaksi selliosastoa, hyvin samanlaista kun Konnunsuolla.
Otin 3 figua ja näin alkajaisiksi määrittelin itse piilot, kun alue oli kovin yksinkertainen eikä kummoisia piiloja ollut tarjolla, eikä kukaan ollut meitä ennen nähnyt. Ensin toiselle puolelle figu tuonne käytävän päässä näkyvän ikkunan lähelle viimeisen sellin oven taakse. Sen nappasi ensin, ihan kivasti. Sitten jäi työstämään keskipaikkeilta eräässä sellissä ollutta vanhaa piiloa, oli ihan varma että siellä on figu. Piti käydä oikein näyttämässä että "ei täällä veskipöntössä ketään ole, katso nyt". Jatkettiin matkaa, toinen figu oli alueen alussa hieman sivussa olevassa keittiössä tiskipöytätasolla. Hienosti nousi vasten ja nappasi rullan. Kolmas oli toisen puolen sellikäytävässä ... jossain, en muista. Taisi olla se, jossa ei näytölle mennessä enää muistanut mistä sellistä oli tyypin löytänyt, joten joutui etsimään sen uudelleen.
2 alue: Länsisellirakennuksen kellarikerros - selliosastoa sekä huoltotiloja/pannuhuonetta yms.

Tänne otin eniten figuja eli 4, kun luulin, että on se "paras alue". Ensin alueen toisessa päässä ollut "huoltotunneli" (kuvassa). Koiran piti hypätä ylös kuiluun, Kii pohti ja mietti muttei lähtenyt hyppäämään tuntemattomaan, kun ei nähnyt mitä siellä oli, joten nostin sen. Lähetin ja lähti hienosti, mutta kun sanoin vieressä olleelle jotain, Kii kääntyi ja palasi. Lähetin uudelleen ja nyt se juoksi satalasissa tunnelin päähän (useita kymmeniä metrejä) jossa figu olikin. Tunneli oli pimeä, ahdas, likainen ja pölyinen - ei haitannut.
Toinen figu oli "pannuhuone"-tilassa. Tila oli muuta aluetta matalammalla, sinne joutui kulkemaan ensin varsin harvaa metalliritilätasoa ja tosi jyrkkiä portaita. Kipsutille ei ollut mikään ongelma kulkea ritilätasoa ja se ehtikin suhata sitä ees taas useamman kerran. Rappusia se ei lähtenyt itsekseen kulkemaan alas, mutta kun laskeuduin itse, Kit hyppäsi alas (reilu metri ehkä). Alhaalla alkoi haju tulla nenään, figu oli kuvassa puuhäkkyrän takaa alkavan toisen tunnelin takana olevassa toisessa kellarimaisessa tyhjässä huoneessa. Kii kävi huoneessa, mutta palasi huoneiden väliseen käytävään, haju painui siihen seinustalla kulkevien putkien päälle (näin oli käynyt myös Risalle). Kii kuitenkin palasi takaisin huoneeseen ja hetken työstämisen jälkeen palasi sieltä kiintorulla suussa. Piti huutaa figulle, oliko käynyt luona, ja kun oli, pääsi näytölle. Ei vaan ollut löytänyt irtorullaa. Pannuhuoneesta palatessa Kit kiipesi itse ritiläportaat ylös (tai hyppäsi puoliväliin ja siitä ylös tasolle).
Kolmas figu oli saunassa, jonne piti kulkea parin huoneen läpi. Itsenäisesti Kii sinne tiensä löysi, mutta tovi kesti ennenkun ylälauteilla melko ison saunan nurkassa ollut figu löytyi. En nähnyt miten se hajua työsti, kun en halunnut mennä liian lähelle häiritsemään itsenäistä työskentelyä.
Neljäs figu oli sellikäytävän päässä taas viimeisen sellin oven takana. Haju painui läheiseen (ulko?)oviaukkoon, joten sen eteen piti tehdä vähän töitäkin.
3 alue: Vastaanottorakennus 3. kerros - avaraa mitälie työtilaa ja liikuntasalia, sekä bonuksena löytynyt jännittävä vintti!

Tänne otin 2 figun treenin, josta en tiennyt missä ovat. Toinen varsinaiseen tilaan (pyysin ikkunalautaa) ja toinen vinttiin. Alakerran figu löytyi varsin helposti. Tehtiin ensin jonku verran tyhjää, näin figun ikkunan läpi, joten se siitä "en tiedä missä" -treenistä. Toinen oli vintissä, jossa oli erinäisiä isohkoja kuivettuneita pökäleitä, emme keksineet kenen, ketun, koiran, ihmisen, ??? Kit oli hyvin omituinen siinä tilassa, jotenkin varovainen. Mutta teki hommansa silti. Vähän harmitti, että figu oli ison vintin ihan alussa, liian helpossa piilossa ja itse sen sitten taas heti näin - eli se siitäkin treenistä. Tila olisi ollut mahtava!
4 alue: Vastaanottorakennus 2. kerros - samaa rataa eli suht. avaraa mitälie tilaa, jossa nyt oli kuitenkin hieman enemmän huoneita, piiloja sekä kiva osittain avoin "puulaveri vintti", minne johti kahdet suht jyrkät ja kapeat portaat. Edellisestä treenistä viisastuneena halusin nyt ihan oikeasti kunnon piilot (2 figua), väliäkö sitten että tiesin ne.
Ensimmäinen oli tarkoitus olla heti alussa avaran tilan laidalla olleen korkean laatikoston tms päällä. Mutta keepi hetken siinä tilassa pyörittyään ampaisi koko alueen halki jälkimmäiselle piilolle puuvintillä. Ja saman tekivät muutkin koirat, ilmavirrat sieltä olivat voimakkaat, joten ei mikään ihme. Vintille johtavat portaat eivät olleet keepeille mikään ongelma (toisin kun osalle muista) ja sinne Killi oli jo ehtinyt kiivetä figua paikallistamaan ennenkun ehdin edes paikalle.
Figu oli reunimmaisten portaiden yläpäässä toisella hyllytasolla, jonne Kiin olisi kyllä ehkä pitänyt ylettää kurottamalla. Mutta keepi eksyi hyllykön alatasolle ja törmäsi sieltä ylöspäin haistellessaan ylähyllyn reunalta roikkuvaan figun käteen ja rullaan. Näytölle mennessä Kii hetken mietti missä se figu oikein olikaan, enkä itsekään ollut ihan varma että löysikö se figun vai rullan. Kexillä on kuvassa sama piilo, Kii siis löysi figun alemmalla hyllyllä seisten tuosta missä Kexillä on etutassut.
Alueen ja koko treenin viimeiseksi figuksi jäi sitten se vaikea kaapinpäällinen (alin kuva). Vitsailtiin, että se näytti kuin vinttikoirien starttikopit. Tosin saisivat koirat olla melkoisia silakoita, kun väliköt olivat vain n. 15cm. :D
Kii työsti ja työsti, haju oli siis nenässä. Kun ei meinannut löytyä, se muuttui selvästi järjestelmällisemmäksi. Se alkoi tarkistaa jokaista noista lokeroista, vähänkö meitä nauratti! Vihdoin, kun se alkoi nostella kuonoa, kehuin. Lopulta se nousi laatikkoa vasten takapäästä ja kehuin kovasti, mutta figun jalat oli siellä eikä ollut mahdollista antaa rullaa. Lopulta Kii löysi myös rullan, jota tarjottiin keskivaiheilta pikkaisen alaspäin. Hyvin ja pitkäjänteisesti työstetty!
Sellaiset treenit. Ihan kivat, pari aluetta oli varsin tylsiä, toiset muuten tylsiä (isoja tyhjiä) mutta niistä löytyi muutama ihan kiva piilo. Olisin kovasti toivonut paljon isompia etsintäalueita ja vaikeampia piiloja, mutta tuolla koirakkomäärällä (n. 80) ei voi toivoa liikaa, ja siihen nähden homma toimi hienosti.
Ihanaa, että tuli lunta! Keepiltä meinasi jo Konnunsuon reissulla karata välillä mopo käsistä, kun iski keepihepulit - siellä kun oli lunta jo lauantaina. Meille lumi satoi tietenkin 5.12., että sai sitten ajaa karseessa kelissä Turusta nukuksissa kotiin. Tällä kertaa olin tosin vaan apukuskina, mutta täysi työ piti tehdä että pysyi itse hereillä pitämässä kuskia hereillä. Lunta on nyt sellainen 5cm, saa nähdä pysyykö se, sulattaako luvatut plussat sen, vai tuleeko lisää. Saisi pysyä, on niin ihanan valoisaa ja puhdasta!
Onni oli potkaissut meitä ryhmäjaossa, koska Kexi veli oli samassa ryhmässä. Ja keepivahvistusta lisäsi vielä pikkumusta Noki Tampereelta. Varsin pätevä keepiedustus siis ryhmässä ja upeasti edustivatkin. Kaikki tosi reippaita ja alustavarmoja. Miten sitä ei ole osannut arvostaakaan koirassa tätäkin puolta, ennen kun näki muunkinlaisia koiria. Koirat majoittuivat sisällä rakennuksissa selliosastoilla ja Kii selvästi stressasi toisten metelöintiä. Mutta tämä ei näkynyt työskentelyssä millään tavalla.
Ajatus oli treenata toisaalta Kitille itsenäisyyttä eli lähetän sen alueelle ja saa itse tutkia sen enkä ohjaile sitä kovinkaan paljoa. Toisaalta treenaisin myös sitä, että oppisin itse lukemaan millon se on vanhoissa hajuissa ja millon työstää oikeaa hajua, eli koiran lukemista niin etten tietäisi piiloja. Kuljin itse kameran takana treenin ajan, joten kuvia on muista koirista muttei meistä. Korvaankin Kii-kuvat siis Kexin kuvilla.
1 alue: Länsisellirakennuksen 2.kerros - kaksi selliosastoa, hyvin samanlaista kun Konnunsuolla.
Otin 3 figua ja näin alkajaisiksi määrittelin itse piilot, kun alue oli kovin yksinkertainen eikä kummoisia piiloja ollut tarjolla, eikä kukaan ollut meitä ennen nähnyt. Ensin toiselle puolelle figu tuonne käytävän päässä näkyvän ikkunan lähelle viimeisen sellin oven taakse. Sen nappasi ensin, ihan kivasti. Sitten jäi työstämään keskipaikkeilta eräässä sellissä ollutta vanhaa piiloa, oli ihan varma että siellä on figu. Piti käydä oikein näyttämässä että "ei täällä veskipöntössä ketään ole, katso nyt". Jatkettiin matkaa, toinen figu oli alueen alussa hieman sivussa olevassa keittiössä tiskipöytätasolla. Hienosti nousi vasten ja nappasi rullan. Kolmas oli toisen puolen sellikäytävässä ... jossain, en muista. Taisi olla se, jossa ei näytölle mennessä enää muistanut mistä sellistä oli tyypin löytänyt, joten joutui etsimään sen uudelleen.2 alue: Länsisellirakennuksen kellarikerros - selliosastoa sekä huoltotiloja/pannuhuonetta yms.

Tänne otin eniten figuja eli 4, kun luulin, että on se "paras alue". Ensin alueen toisessa päässä ollut "huoltotunneli" (kuvassa). Koiran piti hypätä ylös kuiluun, Kii pohti ja mietti muttei lähtenyt hyppäämään tuntemattomaan, kun ei nähnyt mitä siellä oli, joten nostin sen. Lähetin ja lähti hienosti, mutta kun sanoin vieressä olleelle jotain, Kii kääntyi ja palasi. Lähetin uudelleen ja nyt se juoksi satalasissa tunnelin päähän (useita kymmeniä metrejä) jossa figu olikin. Tunneli oli pimeä, ahdas, likainen ja pölyinen - ei haitannut.
Toinen figu oli "pannuhuone"-tilassa. Tila oli muuta aluetta matalammalla, sinne joutui kulkemaan ensin varsin harvaa metalliritilätasoa ja tosi jyrkkiä portaita. Kipsutille ei ollut mikään ongelma kulkea ritilätasoa ja se ehtikin suhata sitä ees taas useamman kerran. Rappusia se ei lähtenyt itsekseen kulkemaan alas, mutta kun laskeuduin itse, Kit hyppäsi alas (reilu metri ehkä). Alhaalla alkoi haju tulla nenään, figu oli kuvassa puuhäkkyrän takaa alkavan toisen tunnelin takana olevassa toisessa kellarimaisessa tyhjässä huoneessa. Kii kävi huoneessa, mutta palasi huoneiden väliseen käytävään, haju painui siihen seinustalla kulkevien putkien päälle (näin oli käynyt myös Risalle). Kii kuitenkin palasi takaisin huoneeseen ja hetken työstämisen jälkeen palasi sieltä kiintorulla suussa. Piti huutaa figulle, oliko käynyt luona, ja kun oli, pääsi näytölle. Ei vaan ollut löytänyt irtorullaa. Pannuhuoneesta palatessa Kit kiipesi itse ritiläportaat ylös (tai hyppäsi puoliväliin ja siitä ylös tasolle).Kolmas figu oli saunassa, jonne piti kulkea parin huoneen läpi. Itsenäisesti Kii sinne tiensä löysi, mutta tovi kesti ennenkun ylälauteilla melko ison saunan nurkassa ollut figu löytyi. En nähnyt miten se hajua työsti, kun en halunnut mennä liian lähelle häiritsemään itsenäistä työskentelyä.
Neljäs figu oli sellikäytävän päässä taas viimeisen sellin oven takana. Haju painui läheiseen (ulko?)oviaukkoon, joten sen eteen piti tehdä vähän töitäkin.
3 alue: Vastaanottorakennus 3. kerros - avaraa mitälie työtilaa ja liikuntasalia, sekä bonuksena löytynyt jännittävä vintti!

Tänne otin 2 figun treenin, josta en tiennyt missä ovat. Toinen varsinaiseen tilaan (pyysin ikkunalautaa) ja toinen vinttiin. Alakerran figu löytyi varsin helposti. Tehtiin ensin jonku verran tyhjää, näin figun ikkunan läpi, joten se siitä "en tiedä missä" -treenistä. Toinen oli vintissä, jossa oli erinäisiä isohkoja kuivettuneita pökäleitä, emme keksineet kenen, ketun, koiran, ihmisen, ??? Kit oli hyvin omituinen siinä tilassa, jotenkin varovainen. Mutta teki hommansa silti. Vähän harmitti, että figu oli ison vintin ihan alussa, liian helpossa piilossa ja itse sen sitten taas heti näin - eli se siitäkin treenistä. Tila olisi ollut mahtava!
4 alue: Vastaanottorakennus 2. kerros - samaa rataa eli suht. avaraa mitälie tilaa, jossa nyt oli kuitenkin hieman enemmän huoneita, piiloja sekä kiva osittain avoin "puulaveri vintti", minne johti kahdet suht jyrkät ja kapeat portaat. Edellisestä treenistä viisastuneena halusin nyt ihan oikeasti kunnon piilot (2 figua), väliäkö sitten että tiesin ne.
Ensimmäinen oli tarkoitus olla heti alussa avaran tilan laidalla olleen korkean laatikoston tms päällä. Mutta keepi hetken siinä tilassa pyörittyään ampaisi koko alueen halki jälkimmäiselle piilolle puuvintillä. Ja saman tekivät muutkin koirat, ilmavirrat sieltä olivat voimakkaat, joten ei mikään ihme. Vintille johtavat portaat eivät olleet keepeille mikään ongelma (toisin kun osalle muista) ja sinne Killi oli jo ehtinyt kiivetä figua paikallistamaan ennenkun ehdin edes paikalle.
Figu oli reunimmaisten portaiden yläpäässä toisella hyllytasolla, jonne Kiin olisi kyllä ehkä pitänyt ylettää kurottamalla. Mutta keepi eksyi hyllykön alatasolle ja törmäsi sieltä ylöspäin haistellessaan ylähyllyn reunalta roikkuvaan figun käteen ja rullaan. Näytölle mennessä Kii hetken mietti missä se figu oikein olikaan, enkä itsekään ollut ihan varma että löysikö se figun vai rullan. Kexillä on kuvassa sama piilo, Kii siis löysi figun alemmalla hyllyllä seisten tuosta missä Kexillä on etutassut.
Alueen ja koko treenin viimeiseksi figuksi jäi sitten se vaikea kaapinpäällinen (alin kuva). Vitsailtiin, että se näytti kuin vinttikoirien starttikopit. Tosin saisivat koirat olla melkoisia silakoita, kun väliköt olivat vain n. 15cm. :DKii työsti ja työsti, haju oli siis nenässä. Kun ei meinannut löytyä, se muuttui selvästi järjestelmällisemmäksi. Se alkoi tarkistaa jokaista noista lokeroista, vähänkö meitä nauratti! Vihdoin, kun se alkoi nostella kuonoa, kehuin. Lopulta se nousi laatikkoa vasten takapäästä ja kehuin kovasti, mutta figun jalat oli siellä eikä ollut mahdollista antaa rullaa. Lopulta Kii löysi myös rullan, jota tarjottiin keskivaiheilta pikkaisen alaspäin. Hyvin ja pitkäjänteisesti työstetty!
Sellaiset treenit. Ihan kivat, pari aluetta oli varsin tylsiä, toiset muuten tylsiä (isoja tyhjiä) mutta niistä löytyi muutama ihan kiva piilo. Olisin kovasti toivonut paljon isompia etsintäalueita ja vaikeampia piiloja, mutta tuolla koirakkomäärällä (n. 80) ei voi toivoa liikaa, ja siihen nähden homma toimi hienosti.Ihanaa, että tuli lunta! Keepiltä meinasi jo Konnunsuon reissulla karata välillä mopo käsistä, kun iski keepihepulit - siellä kun oli lunta jo lauantaina. Meille lumi satoi tietenkin 5.12., että sai sitten ajaa karseessa kelissä Turusta nukuksissa kotiin. Tällä kertaa olin tosin vaan apukuskina, mutta täysi työ piti tehdä että pysyi itse hereillä pitämässä kuskia hereillä. Lunta on nyt sellainen 5cm, saa nähdä pysyykö se, sulattaako luvatut plussat sen, vai tuleeko lisää. Saisi pysyä, on niin ihanan valoisaa ja puhdasta!
perjantai 2. joulukuuta 2011
Maalaissilakka kaupungissa
Pelastuskoiria oli kutsuttu kunniavieraina HSKP:n järjestämään lemmikkien joulusiunaukseen Senaatintorille. Siunaus sinänsä ei minua kiinnostanut, mutta päätin lähteä mukaan retkelle, kun olisihan se hienoa "miljöbanaa". Junalla Helsinkiin! Kit ei ole eläissään ollut junassa (eikä bussissakaan) eikä Hesassa.
Matka meni hyvin, pikkukeepi Herran ja herrasaussi Scifin kanssa treffattiin Koivuhovin asemalla ja noustiin junaan. Rautatieasemalla ooteltiin loppua porukkaa ja siinä kun sählinki alkoi, niin Kit meni vähän levottomaksi. Sitä selvästi ahdisti, kun toiset riehui. Sama jatkui paluumatkalla junassa. Kii oli muutoin varsin helppo ja lunki matkaseura, mutta ahdistusta oli havaittavissa toisten haukkuessa ja riekkuessa. Meidän tosikko.
Maanantaina Veikkolavuorolla tehtiin normisettinä kontakteja. Lisäksi vähän eteenmenoja ja pk-estettäkin.
Keskiviikon treeneissä oli pitkästä aikaa vähän vauhtisuoran tapaista ja niitä iänikuisia ennakoivia valsseja (joita en edelleenkään osaa!).
Ennakoivat valssit 1-3, 9-12, 16-17. Putkelle piti saada putkijarrutusta, mutta vaikeaa se on, kun keepi huutaa niin ettei mitään kuule ja painaa satalasissa katsomatta jarrutteleeko ohjaaja vai ei. Silti sen sai ihan kivasti kääntymään 8:lle, jolla tehtiin ensin pyöritystä (olipas taas vaikeeta!) ja sitten myöhemmin niisto-sokkaria, joka meni yllättävän hienosti (me aletaan oppia!).
Kävin vielä erikseen treenaamassa niisto-sokkareita ja sitä että voin lähteä reippaasti aikaisemmin liikkeelle ja keepi käy silti tekemässä määrätyn hypyn. Se oppi!
Se on selvästi toipunut "penuista" ja on taas hieman pirteämpi itsensä kotonakin. Aksatreenin jälkeen lelut sai kotona kyytiä ihan vanhaan malliin ja eilenkin kun käytiin vaan "pieni metsälenkki" se puljasi leluilla loppuillan. Tätä riemua kun ei pariin kuukauteen ollut esiintynyt.
Viikonloppuna ja tulevalla "minilomalla" on kaikkea jänskää ja kivaa retkeilyä ja treeniä tiedossa.
Matka meni hyvin, pikkukeepi Herran ja herrasaussi Scifin kanssa treffattiin Koivuhovin asemalla ja noustiin junaan. Rautatieasemalla ooteltiin loppua porukkaa ja siinä kun sählinki alkoi, niin Kit meni vähän levottomaksi. Sitä selvästi ahdisti, kun toiset riehui. Sama jatkui paluumatkalla junassa. Kii oli muutoin varsin helppo ja lunki matkaseura, mutta ahdistusta oli havaittavissa toisten haukkuessa ja riekkuessa. Meidän tosikko.
Maanantaina Veikkolavuorolla tehtiin normisettinä kontakteja. Lisäksi vähän eteenmenoja ja pk-estettäkin.
Keskiviikon treeneissä oli pitkästä aikaa vähän vauhtisuoran tapaista ja niitä iänikuisia ennakoivia valsseja (joita en edelleenkään osaa!).
Ennakoivat valssit 1-3, 9-12, 16-17. Putkelle piti saada putkijarrutusta, mutta vaikeaa se on, kun keepi huutaa niin ettei mitään kuule ja painaa satalasissa katsomatta jarrutteleeko ohjaaja vai ei. Silti sen sai ihan kivasti kääntymään 8:lle, jolla tehtiin ensin pyöritystä (olipas taas vaikeeta!) ja sitten myöhemmin niisto-sokkaria, joka meni yllättävän hienosti (me aletaan oppia!).Kävin vielä erikseen treenaamassa niisto-sokkareita ja sitä että voin lähteä reippaasti aikaisemmin liikkeelle ja keepi käy silti tekemässä määrätyn hypyn. Se oppi!
Se on selvästi toipunut "penuista" ja on taas hieman pirteämpi itsensä kotonakin. Aksatreenin jälkeen lelut sai kotona kyytiä ihan vanhaan malliin ja eilenkin kun käytiin vaan "pieni metsälenkki" se puljasi leluilla loppuillan. Tätä riemua kun ei pariin kuukauteen ollut esiintynyt.
Viikonloppuna ja tulevalla "minilomalla" on kaikkea jänskää ja kivaa retkeilyä ja treeniä tiedossa.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Niin lähellä, mutta niin kaukana
Turusta eilen taas 3xhyl, tuomarina Kari Jalonen. Nyt meno oli paljon parempaa, ei hullua kaahotusta ja ohjaaja yritti tosissaan muistaa olla kiirehtimättä, huitomatta ja miettiä mihin se rintamasuunta näyttää. Radat oli ihan kauheita nopeille koirille, joilla on töppöjalka ohjaaja. Hetkeksi menee nyt Jalonen/Viitanen boikottiin.
A-rata oli ihan hirveä. Radasta ei ole videota, mutta yritin muistella millainen se oli, ehkä jotain tämän tapaista.

Meidän kompastuskivi oli hyppy nro 7, vaikka odotin vaikeuksia vasta 10-putken jälkeen. Jäin hypyn 6 "alapuolelle" kääntämään putken jälkeen hypylle ja siitä oli tarkoitus tehdä takaaleikkaus ja ajaa koira 7:lle (jotenkin kuvittelin sen sinne saavan ihan helposti) ja valssata 8:n taakse kohti 9:ä. Keepi ei vaan jostain syystä hahmottanut 7-hyppyä ollenkaan kaahotti kurvaili ja pyöri, ja ajautui lopulta hypyn taakse ja hyppäsin sen väärin päin. En tiedä miksi näin kävi, miksei se nähnyt hyppyä. No, enpä olisi ehtinyt mitenkään ohjaamaan koiraa putken jälkeen joten hypyn 11 jälkeen se olisi ollut joko A:lla tai putkessa. Täysin toivotonta. 16:lla tein viikolla niin kovasti treenatun pyörityksen, mutta ei keepi osannutkaan sitä enää, vaan säntäsi ihan väärään suuntaan aluksi.
B-rata oli tällainen. Ihan jees.
Muurin palikka tippu keppien jälkeen. Ehkä hihkaisin liian aikaisin "kiipee" Sitten en vaan ehtinyt putken jälkeen ohjaamaan koiraa hypylle, en varmaan huutanut "eteen" tms ja koira tuli jaloille ja painoin sen taas hypyn taakse. Jos olisin pysähtynyt ja pyöräyttänyt sen oikein päin, oltaisi varmaan selvitty, koska Jalonen ei näyttänyt antavan kieltoja teki siellä sitten minkälaisia voltteja tahansa ennen hyppyjä. No, vitonen se oli jokatapauksessa, että sinällään ei merkitystä. Paitsi oltais päästy palkinnoille, tulostaso kun medeissä oli erittäin heikko.
C-rata oli sitten jo lähellä, lähempänä kun koskaan... Mutta se ei vaan riitä, eikä sitä lasketa.
Olisinpa oikaissut pikkaisen aikaisemmin juoksulinjaani putken jälkeen, tai olisinpa ollut puoli askelta edempänä, päässyt putkelta pikkaisen aikaisemmin liikkeelle. Melkoinen veto koiralta... Muuten varsin onnistunut rata, jonka loppusuora meni suhteellisen kivuttomasti. Sehän alkaa irrota! Kahdesta vikasta radasta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis.
Se oli sitten tän vuoden kisat tässä. Ei ole enää startteja kakkosille järkevien matkojen päässä :( Alkuvuoden tavoite oli "jos uskaltautuisi kisaamaan jossain vaiheessa". Syksyllä tavoite muuttui "syksyllä kolmosiin" (en tajunnut ettei joulukuussa ole kakkosten kisoja!), mutta se jäi nyt sitten saavuttamatta. Alun hienon tulostason (6:lla startilla kakkosiin) ja 2 luvanollaa 8:sta kakkosten startista päättyi huimaan syöksyyn ja hyllyputkeen 8xHYL... Palautti maan pinnalle. Tammikuussa jatketaan pään seinään hakkaamista.

torstai 24. marraskuuta 2011
Melkoista pyöritystä
Puma-Täti kävi iltahoidossa. Kesti n. 2h ennenkun Killin jää suli, mutta sitten oli kivaa. Ja kun riemu oli ylimmillään, piti Puman lähteä kotiin.
Maanantaina Veikkolan vuorolla tehtiin jälleen kerran kontakteja, hienosti kyllä menee. Lisäksi otin kahden putken väliin tehdyn hyppysuoran kanssa ensinnäkin eteen irtoamista, mutta myös putkelle lähetystä niin että itse käännyn voimakkaasti pois (mistä tuli kisoissa 2 kieltoa). Tätä pitää kyllä harjoitella ja paljon!

Keskiviikon vuorolle Juha oli rakentanut edellisen viikonlopun kolmosten kisoista oheisen pyöritysradan. Huhhuh. Meitä oli 2 koiraa ja 2h treeniaika. Luulin, että pääsee ajoissa kotiin, mutta Juhalla oli muuta mielessä - eli treenattiin "kokorahanedestä".
Ensimmäiset kiekat vedettiin "pyöritä ja pyllistä" menetelmällä eli itse tehtiin täys rundi kierrettävän esteen kohdalla. Myöhemmin viilattiin sitten vielä niisto-sokkareita ja takaakierto-niisto-sokkareita ja ... ties mitä.Mutta ihan älyttömän hyvät treenit! Niisto ei ole ollenkaan meidän vahvin laji, kuten nyt myös takaakierrosta on tullut kovin herkkä eli jos yhtään hätiköin pois, ei Killi teekään hyppyä vaan lähtee reagoimaan liikkeeseen. Pitäs treenata ja kovasti. Mutta keepi kyllä meni tosi hyvin. Kyllä se tommoisella radalla pysyy ja kuuntelee ohjausta, kun ei ehdi ja pääse luukuttamaan. Vaikea kolmosten rata jees, mutta kakkosten pitkien estevälien suorat nounou...
Nyt alan oikeasti itse tajuta miten tärkeä se rintamasuunta on. Ihan yks hailee mitä kädet näyttää. jos kroppa näyttää jotain muuta, ei keepi käsiä lue. Kovasti olisi listalla myös treenattavia asioita: takaakiertoa pitäisi saada pyöreämmäksi, niistot ja takaakierrot ylipäätään, esteiden suoritus loppuun vaikka itse lähden jo toiseen suuntaan (putki nyt ensin, muita sitten jatkossa), eteenmeno, sylkkärinkin todettiin tarviivan pientä tehotreeniä.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Hyllyputki jatkuu
Lohjalla 2xhyl Anne Viitasen radoilta. Keepi kävi himpun kuumana, huusi ja kaahotti, ei kuunnellut ohjausta. Nojoo, kyllä ohjaajakin ehkä vähän töpeksi. Radat oli melkoisen haastavia nopean koiran ohjaajille, etenkin hyppyrata. Molemmat hylyt tulivat 3 kiellon seurauksena. Ekaradalla tuli 2 kieltoa putkelta (osittain omaakin vikaa) ja kepeiltä (en suostu myöntämään osuuttani tähän). Lisäksi ohjaus oli ihan kaoottista kun olin kokoajan myöhässä - ei vaan ehtinyt mitenkään.
Tokaradalla kielsi taas keinulta kun pikkaisen jarrutin. Lisäksi loikkasi kontaktilta ennen kun keinu oli alhaalla, siitä vitonen ja seurauksena olin itse myöhässä jatkosta, kun ei jäänyt kontaktille. Kielto yhdeltä hypyltä ja sitten taas kerran kielto putkelta, en tajua!! Ja etenkin kakkosradalla oli havaittavissa päätöntä kaahotusta ohjauksista piittaamatta. Mutta puomin ja A:n kontakteilla pysyi! Vaikka jatkoin juoksemista, tosin ei mennyt kunnolla etujalat maahan, mutta ei hirveesti hiipinytkään.
Eräs paikalla ollut nainen, joka oli ollut samoissa kisoissa missä aloitettiin kisauramme, kysyi: "Mitä sun koiralle on tapahtunut?" Häh? "Kun se meni sillon niin hyvin, ja nyt se vaan kaahotti eikä kuunnellut ohjausta ollenkaan". Että en ihan kaikkea kuvittele.
Viikon päästä on kolme starttia Turuus ja jos meno on samanlaista ja sieltä tulee 3xhyl niin sitten joutaa kyllä hyllyttää koko kisaura. Ainakin toistaiseksi.
On vissiin valeraskaus ohi, kun keepillä on virtaa potenssiin kymmenen. Valeraskautta tosin ei huomaa ennenkun se on ohi ja keepi taas piristyy... Nukakin on saanut osansa keepin riepotuksesta.

Liuta hienoja treenejä
Maanantain agivuorolla otettiin uusiksi Riihimäen kisojen alkuja. Ekan radan sössitty kepeillevienti alkoi lopulta toimia, vaikka samaa vikaa tuli mitä kisoissa, eli keepi ampaisi putkeen melko herkästi.
Kakkosradan alkua hinkatessa pääsin toistamaan ennakoivaa valssia kahden vauhtihypyn jälkeen ja ekalla Kit ampaisi taas aika pitkälle, muttei ihan sinne A:lle asti. Tokalla yritelmällä kääntyi ihan älyttömän hyvin.
Muuten tehtiin lähinnä kontakteja, muuta en muista... ihan hyvin kai. Sitten lopuksi vielä metristä muutaman kerran, vikalla ehkä 80cm korkuisena, hyvin liitää.
Keskiviikon ohjatut treenit veti Anu Rajaheimo. Taistelin valssi-sokkari vaihtoehtojen välillä ja monesti piti valita vaihteeksi valssi ja hyvinhän ne meni. Pari hienoa sokkariakin tuli kyllä tehtyä. Pääajatus oli, että ohjaa ja luota niin homma toimii.
Lauantai-aamuna oli minihakutreenit Histan mastolla, jossa tehtiin partioimalla tuuli-irtoamisia, kun oli hyvä tuuli. Tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti, ensimmäinen vasemmassa takakulmassa. Juoksi tallattuja raitoja alussa melkoisesti, mutta kun kallion jälkeen tuuli toi figun hajun nenään, irtosi vallan kivasti. Toinen figu oli keskilinjan oikealla puolella lähellä päätyrajaa ehkä 20:ssä. Ajatus oli palata eturajalle ja lähteä samalla tavalla oikean kaistaleen keskustaa, mutta ajauduin alueelle keskeltä ja Kii nappasi siitä hyvin pian hajun. Treeni meni kuitenkin kuten piti, koira irtoili (vaikka sitten jälkiä pitkin) ja sai hyvin tuulesta hajut.
Lauantai-iltana pidettiin miniporukalla yhdelle koiralle 'pitkät' Veikkolan pimeässä metsässä, jossa muutkin sitten pääsivät treenaamaan. Kitille oli tarkoitus ottaa minipitkät eli pieni alue, jossa parissa minuutissa yksi löytö ja sitten n. 10min etsintä. Reipas tuuli tuli pohjoisesta, alue oli tallaamaton, figut olivat kiertäneet. Kii irtoili kivasti, vaikka alussa tuijottelikin tovin, että mitä tehdään. Välillä kävi katsomassa, mutta kun pysähdyin, se jatkoi. Varsin kivasti siis liikkui. Ekaa figua ei vaan meinannut löytyä, tuuli ei sitten kuitenkaan tuonut hajua niin pitkälle tai mikä lie. Löytyi kuitenkin sitten hienosti, ilmaisu kiintiksellä. Aikaa ekan löytymiseen olikin mennyt 7 min.
Jatkettiin toiselle, Kii irtoili jälleen ihan kivasti, ei kauhean kauas, mutta irtosi kuitenkin ja liikkui kokoajan. Sitten se lähti, irtosi pitkälle sivulle ja lähdin tukemaan. Pian se tulikin takaisin rulla suussa, hyvä Kii! 13 min, eli varsin hyvä aika, sitä sitten pidennetään jatkossa pikkuhiljaa. Se oli hieno treeni, hienot irtoamiset ja ilmaisut mallikkaita.
Kakkosradan alkua hinkatessa pääsin toistamaan ennakoivaa valssia kahden vauhtihypyn jälkeen ja ekalla Kit ampaisi taas aika pitkälle, muttei ihan sinne A:lle asti. Tokalla yritelmällä kääntyi ihan älyttömän hyvin.
Muuten tehtiin lähinnä kontakteja, muuta en muista... ihan hyvin kai. Sitten lopuksi vielä metristä muutaman kerran, vikalla ehkä 80cm korkuisena, hyvin liitää.Keskiviikon ohjatut treenit veti Anu Rajaheimo. Taistelin valssi-sokkari vaihtoehtojen välillä ja monesti piti valita vaihteeksi valssi ja hyvinhän ne meni. Pari hienoa sokkariakin tuli kyllä tehtyä. Pääajatus oli, että ohjaa ja luota niin homma toimii.
Lauantai-aamuna oli minihakutreenit Histan mastolla, jossa tehtiin partioimalla tuuli-irtoamisia, kun oli hyvä tuuli. Tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti, ensimmäinen vasemmassa takakulmassa. Juoksi tallattuja raitoja alussa melkoisesti, mutta kun kallion jälkeen tuuli toi figun hajun nenään, irtosi vallan kivasti. Toinen figu oli keskilinjan oikealla puolella lähellä päätyrajaa ehkä 20:ssä. Ajatus oli palata eturajalle ja lähteä samalla tavalla oikean kaistaleen keskustaa, mutta ajauduin alueelle keskeltä ja Kii nappasi siitä hyvin pian hajun. Treeni meni kuitenkin kuten piti, koira irtoili (vaikka sitten jälkiä pitkin) ja sai hyvin tuulesta hajut.
Lauantai-iltana pidettiin miniporukalla yhdelle koiralle 'pitkät' Veikkolan pimeässä metsässä, jossa muutkin sitten pääsivät treenaamaan. Kitille oli tarkoitus ottaa minipitkät eli pieni alue, jossa parissa minuutissa yksi löytö ja sitten n. 10min etsintä. Reipas tuuli tuli pohjoisesta, alue oli tallaamaton, figut olivat kiertäneet. Kii irtoili kivasti, vaikka alussa tuijottelikin tovin, että mitä tehdään. Välillä kävi katsomassa, mutta kun pysähdyin, se jatkoi. Varsin kivasti siis liikkui. Ekaa figua ei vaan meinannut löytyä, tuuli ei sitten kuitenkaan tuonut hajua niin pitkälle tai mikä lie. Löytyi kuitenkin sitten hienosti, ilmaisu kiintiksellä. Aikaa ekan löytymiseen olikin mennyt 7 min.Jatkettiin toiselle, Kii irtoili jälleen ihan kivasti, ei kauhean kauas, mutta irtosi kuitenkin ja liikkui kokoajan. Sitten se lähti, irtosi pitkälle sivulle ja lähdin tukemaan. Pian se tulikin takaisin rulla suussa, hyvä Kii! 13 min, eli varsin hyvä aika, sitä sitten pidennetään jatkossa pikkuhiljaa. Se oli hieno treeni, hienot irtoamiset ja ilmaisut mallikkaita.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Että sellaiset kisat...
Riihimäellä lauantaina kolme starttia Allan Mattsonin ratoja, hyppy-agi-hyppy. Reteenä mietin, että kyllä me nyt kolmesta radasta yhdellä saadaan nolla tehtyä. Juu ei saatu, tehtiin 3xhyl. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Kahdella ekalla radalla sattui alussa kaikkea omituista. Vasta kolmas meni niinkun ollaan totuttu ja siihen olenkin ihan suht tyytyväinen. Ratojen alut oli ihmeellistä vääntöä, sitten keskellä normisettiä ja lopussa karseita suoria. Radat nähtyäni en kyllä todellakaan olettanut nollia, joten eipä jännittänytkään yhtään. Parhaamme lähdettiin aina tekemään, mutta...
A-rata: eikö kuullut paikka käskyä vai mikä juttu tää nyt oli?? Hiipi siis perään heti lähdössä. En koskaan paljon katsele kun jätän sen, kun ei se ole liikkunut koskaan milliäkään. No opinpa senkin, että olispa ihan hyvä vilkaista jääkö se istumaan vai ei. Kepit oli tuhoon tuomittu yritys, eli vaikkei olis hiipinyt mukaan, olisi luultavasti tullut nuo keppivirheet. Lappuun oli ystävällisesti merkitty aika (ilman noita alkukävelyjä) 35,16 joka olisi ollut tuloksen saaneista kolmanneksi nopein ja siinä siis mukana tuo keppien tahkoominen. Ihan kiva vauhti siis.
B-radalla sitten jätin koiran kunnolla ja vielä varmistin että se pysyy. En tiedä siitäkö otti nokkiinsa vai miksi oikein kiertämällä kiersi kakkoshypyn ja siitä sitten koko jatkokuvio aivan sekaisin ja livahti lopulta A:lle > hyl. Loppurata menikin sitten ihan kivasti, mutta kontakteihin en ollut taas tyytyväinen, hiipi edelleen vähän. Tästä ei ollut merkitty aikaa.
C-rata meni tosi kivasti, eniten pelkäsin kepeille lähettämistä, kerran vilkaisi putkeen mutta onneksi haki kepit. Jälkeepäin aatellen olisi pitänyt ottaa enemmän sivuetäisyyttä kepeillä, että olisin ehtinyt muurin jälkeen pidemmälle. Loppusuora jänskätti, mutta onneksi valitsin tuon alussa pientä etäisyyttä-vaihtoehdon eikä okserin jälkeistä takaaleikkausta mitä monet teki, koska kuvio toimi hienosti. Ja mikä kivointa huomata, keepi hakee esteitä ja irtoaa. Aika 32,13 oli selvästi nopeampi kuin kellään tuloksen tehneistä.
Mietin jälkeenpäin, että alkaako nää meidän ongelmat nyt tulla siitä, että se oikeasti irtoaa ja sinkoilee helpommin, alkaako se sikailla? Aluksi olin hieman pettynyt, kun ei nollaa tullut (tai edes tulosta!!), mutta nyt kun mietin, niin tuolla säätämisellä meillä ei ole vielä mitään asiaa kolmosiin. Kakkosten kisoja on enää kahdet tälle vuodelle mihin pääsen, ne käydään ja katsotaan sitten missä mennään.

perjantai 11. marraskuuta 2011
Malttia malttia!
"Ja sitten nollalla läpi" sanoi Juha treenin aluksi. Ja hirveä söhellys ja sähläys, kummatkin sähläsimme yhtä paljon, ihan karseeta. Treenin lopuksi tein jkoko radan kaksi kertaa maltillisesti ja rauhallisesti, meni tosi hyvin ja tuntui hyvältä. Miksi sitä pitää kiiruhtaa ja sählätä?
Ensin ennakoivaa valssia 1-5. 7-9 väliin kokeilin ensin valssia 9 alapuolelle, mutta ei oikein ollut hyvä. Sokkari toimi paremmin, kunhan uskalsin tehdä sen niin, että luotan koiran tulevan 8-9 välin oikein eli koira oli selän takana hukuksissa tovin jos toisenkin. 10-11 kääntö meni hyvin, eikä putki houkutellut. 13-15 väliin kokeilin ensin viskileikkaus-poispäinkääntö yhdistelmää, mutta paremmin toimi kun jätti koiran keinulle (kunhan sen eka sai siellä pysymään, meinasi livetä...) otti sivuetäisyyttä ja teki päällejuoksu-jenkkikäännöskuvion. A:lla käytin kirkasta targettia, mutta silti ei välillä pysynyt, ja välillä tuli hitaasti. Tehtiin vähän erikseenkin A:n kontaktia. Ja puomiakin. Molemmilla vähän hiipimisfiilistä jos ei ollut alustaa, höh.
Torstaiaamuna oli vielä lähes -5C pakkasta, vetkutin töihin lähtöä ja mentiin nauttimaan lähipuskaan nousevasta auringosta ja huurasta kameran kanssa. Kuvia pitkästä aikaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011
Peekoo tottista!
Oho, maanantain agivuorolla tehtiinkin tottista! No ainakin aluksi. Ajattelin, että vire on varmaan katossa, joten otetaan pieni setti hyppynoutoa 650 grammasella sekä piiiiiitkäää seuruukaaviota josta "loppupalkkana" noutoa. Kun mietin, että jos rakentais tottiksen noudon päälle, ne kapulat kun vaan on Kiistä niin mahtavia. Eli hienosta tottiksesta tulis palkkana noudot - tadaa.
Mutta ensin siis kokeiltiin hyppynoutoa ekaa kertaa ikinä, korkeutta ehkä puolimetrisen verran. Tosi hyvin, ihan kisanomaisesti oikeastaan, koska keepi luovutti kapulaa hienosti eteen. Aluksi pari kertaa varmistelin, että tulee takaisinkin hypyn kautta eikä kierrä. Hyvin se kulki. Sitten pari vauhtinoutoa, ihan kohtalaisesti, mutta vielä sais olla kovempi vauhti palatessa, meno on niin kovaa että tekonurmestakin melkeen tupsut lentää. Kun vaan tietäis millä kirittää (toisella kapulalla ehkä, mutta sitä ei ollut mukana), kun lelut ei tässä ole oikein pop.
Seuruut oli kivoja, pääasiassa tiivis ja hyvä ilme, mutta välillä vähän levoton. Istumisen se oli ihan unohtanut - tai ehkä se ei ole sitä koskaan kunnolla osannutkaan, vaikka BH:ssa vahingossa istuikin. Liikkeestä maahan ja seiso hyvät.
Lopuksi vähän pk-A:ta, oli loivennetussa asennossa, hyvin meni.
Lopuksi keepi pääs lempparihommiin, eli aksaa! Lähinnä taas kontakteja, ensin A:ta muutamia kertoja ihan kivasti. Sitten puomia yhdessä pienen keppi-hyppy radan kanssa, varsin hienosti. Nyt puomi on sellainen, kun haluan sen näyttävän! Mutta edelleen pidetään läpinäkyvää alustaa lähes aina.
Keppejä tein muutamia kertoja kauko-ohjauksellakin kentän toisesta päästä tai päädystä itse maassa istuen, kyllä keepi kepit osaa!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Vikat viralliset sekä rääseikköä
Lauantaina aamupäivällä oli ohjelmistossa kauden vikat rauniotreenit. Jatkettiin teemalla rakopiiloja. Tuuli oli varsin kiva, pääasiassa alhaalta pellolle päin, mutta pyöri kyllä perinteiseen tapaan. Ja perinteiseen tapaan rakopiiloilijaksi valikoitui Juha.
Ensimmäinen oli ykköstalon katolla oleva pelti"mökki". Kii sai hajua alas, pyöri talon ympärillä, menin sisään, tuli ulos, etsi ja etsi, minä kuljin perässä. Tällä kertaa päätin olla avustamatta "kunhan kuljen perässä" - ja kivan itsenäisesti se tekikin hommia. Kii on käynyt tuolla piilolla, mutta siitä on aikaa - ja paljon. Tovi sillä kesti, että tajusi raput, hetken pohti uskaltaako mennä (täysin uusi piirre! :o ) mutta meni. Sitten se suhasi ympäri "mökkiä" pari kertaa ennenkun löysi luukun ja sen raon, josta rulla tuli, ja toi sen talon vinoa seinää pitkin alas. Näytölle meno se sitten vasta kinkkistä olikin. Ensin yritti talon vinoa seinää - ei päässyt, yritti uudelleen - ei päässyt, tassut luistivat. Sitten etsi vaihtoehtoisia reittejä, ei löytänyt. Yritti uudelleen talon vinoa seinää - ei päässyt. Lopulta kysyin vaivihkaa "kannattaisko mennä niitä portaita mitä äskenkin menit?" ja otin askeleen portaita päin. Lamppu tais syttyä ja sinnehän se keepi kipitti rappusia "mökille". Mutta taas piti tehdä pari kunniakierrosta ennenkun se luukun rako löytyi mistä se palkka tuli.
Toinen oli vika kaivo taas puukannella, jossa keskellä reikä. Nyt oli tarkoitus pikkaisen pidentää nenän reiässäviipymisaikaa ennen rullan esiintuloa. Lähdettiin yläkasaa pitkin ja ihan kivasti irtoili keepi. Sitten alkoi tulla hajua nenään ja hienosti se sen työsti, kaarteli ensin rinnettä ja lopulta kaivon kannen reunaa ja lopulta kannelle, nenä reikään "vikisvikis" mutta ehti vetää pään pois ennen kun rulla tuli. Uudelleen, "vikisvikis" - eikä tuu rullaa. Sitten meni keepillä herne nenään, ja se pääti ottaa kiintorullan kaulasta! Kiintis oli tarkoitus olla niin tiukalla ettei se saa, mutta niin vaan kumileuka sai sen ja toki se oli hyväksyttävä, hienosti toimittu! Rullaa ei vaan meinannut saada keepin leuoista pois, niin tiukalla se oli. Näytölle meni mallikkaasti. Loistokeepi.
Kolmas oli alakasan alussa kivirykelmän alla puuritiläkön takana (tätä piiloa ei tällä kaudella ole Kiille ollutkaan). Taas piti työstää tovi jos toinen ennenkun löytyi, nyt rulla tuli nopeammin ja homma luisti. Mitä nyt näytölle se sitten onnistui jostain rakosesta sujahtamaan piiloon sisään - ei sitten tullut sitä rakopalkkaa.
Tuli tuumittua, että turha sitä rullan raosta esiintuloa on venyttää (ettei ala sitten hätilöidä ja ottaa kiintistä, josta vaarana hajusta kiintiksen otto), riittää että selvästi on nenä raossa. Pidennetään sitten sitä palkkauksen aloitusta eli näytölle mennessä pitää olla nenä raossa. Mutta nää on sitten ens kauden juttua - jos me ens kaudella raunioille mennään.
Lauantaina iltapäivällä käytettiin ensin sedät lenkillä ja sitten ajeltiin Vihtiin "rääseikkötreeniin" kun todettiin parinkin hengen kanssa sillon pimeekokeen jälkeen, että ihan liian helpoissa maastoissa tulee treenattua. No, eipä tämäkään mitään hirveää rääseikköä ollut, vaikeakulkuista risukkoa kyllä ja sitten muutama tiheä kuusipusikko, joita käytettiinkin hyväksi. Tuuli oli vallan suopea, joten otettiin 2 figua partioimalla tuuli-irtoamisina, vaikka ei se nyt ihan niin sitten mennyt.
Eka oli alueen isoimmassa kuusikossa keskellä. Kii irtosi tosi hyvin (alueella oli edellisten jälkiä) eikä kysellyt tai pyörinyt jaloissa kertaakaan. Päätyi lopulta kuusikkoon ja löysikin tyypin, tuli kohti mutta lähti takaisin, jolloin peesari sanoi, että tais tiputtaa rullan, hän etsii. Mutta pian Kii tulikin sitten rullan kanssa, ja löysi vielä näytöllä takaisinkin. Ketku oli juossut rullan kanssa ees taas eli ottanut rullan, tullut sillon kohti kun nähtiin, mutta palannut figulle rulla suussa lähteäkseen taas tuomaan sitä. Mikähän blackout sillä on ollut? Tuota ei olekaan tehnyt aikoihin.
Sitten jatkettiin kakkoselle. Matka olikin pidempi kun olin ajatellut. Meinasin, että olisi saanut tuulesta hajun melko pian kun edelliseltä lähdettiin, mutta ei. Jonkun aikaakin piti tarpoa ja kivasti se kyllä irtoili. Pari kertaa tuli luokse, jolloin hidastin tai pysähdyin, ja se jatkoi omatoimisesti puolelta toiselle "risteilyä". Sitten metsästä avoimelle korkeaan heinikkoon/vatturankapusikkoon tullessa näin, että nyt on haju. Figu oli hyvin pienessä mutta sitäkin tiheämmässä kuusipusikossa tämän aukean toisessa laidassa. Aika paljon sai keepi tehdä töitä heinikossa, että paikallisti. Mutta hyvin teki! Ja nyt kulki rullakin oikeassa mallissa. Hyvä treeni ja tosi kivasti irtosi.
Sunnuntaina oli sitten virallisen hakuryhmän kauden viimeiset treenit. Oltiin taas Kattiksen keittokatoksen maastossa, nyt vähän lähempänä parkkista. Meille partiointina 3 figua, jotka olivat menneet tallaamattomaan metsään tieltä, ja me lähdettiin alueelle tuulen alapuolelta kalliota pitkin, tyypit siis vasemmalla. Kii juoksi ja irtoili vallan kivasti. Tuli olo, että se vaan juoksee ja kaahottaa (vaikka just oltiin käyty puolen tunnin verryttely), mutta kyllä sillä nenä oli auki ja kaikki tyypit löytyi tosi hienosti. Muutaman kerran se palasi luokseni tai pysähtyi kysymään, mutta kun pysähdyin ja odotin, se jatkoi. Mielestäni kuitenkin oikein onnistunut treeni. Etenkin viimeinen figu meni tosi hyvin, kun ensin lähetin sen ja se meni vähän, mutta kääntyi joten pysähdyin, se kaahasi, meni toiseen suuntaan ja sai sieltä sitten hienosti hajun eli just niinkun pitäisi liikkeestä/irtoamisesta ja itsenäisyydestä tulee palkkio.
Ohjeena sain, että kuljen itse pientä siksakkia esim ensin n. 20m vasemmalle, vaadin koiran sinne viiteenkymppiin, sitten käännyn oikealle ja sama juttu. Ja pitää päättää ja luoda jo etukäteen itselle mielikuva siitä minne asti haluan koiran liikkuvan ja irtoavan ja sitten vasta lähteä menemään perässä.
Kun kerää kuluneen virallisen hakukauden kasaan, niin mietin ollaanko me edetty yhtään. Ihan samoja asioita oli esillä viime kauden päätyttyä. Mutta on meidän risteily ehkä hivenen pidemmällä, tehtiinhän me kesällä muutamia 100-200m pituisia ratoja useammilla tyhjillä. Ja kiintorulla on tullut kuviohin ja peruskokeessakin käytiin, eikä koko paketin suorittaminenkaan kaukana ollut. Ja kun nyt tajusi, että se partiointikin on vaan opettava erikseen niin nyt panostetaan hetki siihen, että päästään tekemään kunnolla vielä talven aikana pitkiäkin (ehkä, toivottavasti), että oltaisi sitten keväällä koekunnossa. Ja keväällä voi sitten taas palata tahkoomaan sitä iänikuista risteilyä loppukuntoon... Tiedä mitä siitä talven aikana muhiikaan.
Ja nyt kun viralliset viikonlopputreenit on paketissa (la rauniot ja su haku), päästään vihdoin AGIKISOIHIN!!! Tarkoitus on kisata marras-joulukuussa lähes joka viikonloppu. Tai no, saas nähdä miten lähtee menemään...

Agit
Maanantaina tehtiin taas lähestulkoon kontakteja ja keppejä. Nyt alustana läpinäkyvä kansi. Ihan kivasti menee, ensin toistoja puomilla targetilla, väliin yksi tai kaksi ilman ja taas targetti. Sitten sama A:lle. Kepeille rakennettiin vauhtisuora kahden hypyn kautta ja itse kaahasin vieressä - tuli pari virheitäkin kuten kisoissa, mutta kyllä se osaakin kun vähän treenattiin.
Keskiviikon treeneissä oli teemana ennakoiva valssi 2-4, takaaleikkaus/päällejuoksu/valssi-takaaleikkaus 10-12. Meillä parhaiten toimi takaaleikkaus-takaaleikkaus eli molempiin väleihin.
Keepillä on alkanut karvanlähtö. Viime vuonna tähän aikaan se oli ihan kalju, eli suht samalla syklillä mennään. Pitänee kaivaa furminaattori taas esiin.

maanantai 31. lokakuuta 2011
Irrotako vaiko eikö irrota
Meillä on nyt teemana agiradalla irrotaan, hakutreeneissä pyöritään jaloissa. Toisen osaa, toisen ei. Ehkä?
Maanantain Veikkolavuorolla (viime viikolla) tehtiin lähinnä kontakteja eli puomia ja A:ta. Sain Nannalta vinkin, että tekee ensin pari puomia targetilla, sitten ilman, sitten taas targetille ja siirtyy sitten tekemään saman A:lle. Puomi kun tuppaa menemään vauhdikkaammin. Ja että pidän vielä itse liikettä yllä enkä jää taakse kökkimään. Otan nyt myös sinisen kannen sijaan läpinäkyvän kannen, eli ei näe niin selvästi onko target vai ei. Kierrokset oli taas huiman korkealle, jotain pientä kivaa tuuletusta tehtiin lopuksi myös esteillä.
Keskiviikon treeneissä Rajaheimon Anu oli tuuraamassa ja tehtiin Top Teamin valintatilaisuuden mukaeltua hyppyrataa, alku oli erilainen. Koska Anu on hyvä persjättöjen (vai pitäskö siirtyä modernimmin käyttämään termiä sokkari?) opettaja, päätin viljellä niitä ohjausvalinnoissani.
1-2 pakkovalssi toimii ihan älyttömän hyvin. 4:lla pyöritys ja samantien, kun koira on ponnistamassa lähdin jo menemään, pieni vilkaisu oikean olan yli ja samantien jo kääntää hartioita eli sokkari 5-6 väliin. Toimi, paremmin joka toiston jälkeen. Keppien haku toimi aina hienosti eikä mennyt putkeen. Kepeillä piti saattaa aika pitkälle ettei jättänyt vikaa väliä tekemättä. 8:lle otin vaan vetämällä, ajoitus oli tärkeä, että sai vielä viskattua siistissä ja tiukassa kulmassa kasin yli.
Tästä ne ongelmat sitten alkoi. Ensin keepi irtosi kerta toisensa jälkeen putkeen 9-hypyn sijaan. 9-10 välillä tein myös sokkarin, sitten 10:lle opettelin itselleni aivan uuden kuvion niisto-sokkarin. Vähän oli hakusessa koko kuvio. Onnistuin nyrjäyttämää nilkkani sokkaria tehdessä KAKSI kertaa samassa kohdassa... Mutta tulipa taas sokkaritreeniä.
Torstaina oli Kittyn kauden ekat pitkät - eli piilotyyppi menee piiloon koiraohjaajatyypin haluamalla tavalla (meille n. 5ha/n. 0,5h etsintä perusmetsässä) ja kartturityyppi kartturoi. Sattui vaan niin, että SAR2011 harjoitus osui samaan aikaan, ja läheltä piti etten itsekin mennyt ensin sinne, kun en tajunnut SARMS:n viestistä sitä harjoitukseksi. Kartturi meni, joten sain siis sekä kartturoida että ohjata koiraa. Hyvä treeni kokeita ajatellen, minulle siis.
Oli tihkusateista ja pimeä, maasto nousi keskeltä kalliolle, reunat oli alhaalla. Jonkunlainen tuulen vire oli. Sovittiin piilotyypin kanssa, että kierrän myötäpäivää ja hän menee sitten viimeiselle sivulle johonkin piiloon meidän lähdön jälkeen.
Aluksi Kit irtoili ihan kivasti, jäljesti kylläkin. Välillä lähetin sitä pistolla alueen keskelle päin ja se lähti aika kivastikin. Sitten se alkoi entistä enemmän pyöriä vaan lähellä ja jaloissa. Päästiin alkukohtaan, eikä ketään löytynyt, lähetin sitä ylös kalliolle ja se teki vissiin kolmekin ihan hienoa pistoa, jee! Mutta ketään ei löytynyt. Olin juuri aikeissa lähteä palaamaan vähän ylempänä rinnettä, kun tuli tekstarissa piilotyypiltä samat ohjeet. Jonkun aikaa meni vielä siinä koiran pyöriessä jaloissa (nyt tultiin tuulen yläpuolelta), mutta kyllä se sitten lopulta löysi ja ilmaisi kiintiksellä hienosti. Mielestäni löytö olisi kyllä pitänyt tulla jo ekalla kerralla kun ohi mentiin, koska ei nyt kovin kaukaa oltu menty. Harmitti. Koira ei selvästi osaa partioida.
Sunnuntain hakutreeneissä pohdittiin sitten noiden pitkien vuoksi tovi jos toinenkin että mitä tehdään. Edetäkö pistojen ja risteilyn kautta "vapaana edessä risteilevään" (eli tahkotaan pistoja hamaan loppuun asti) vai opettaako selkeästi erikseen myös partiointi ja siinä irtoaminen. Mika jo heitti kehiin koiran motivaation (kun ei irtoa) ja olin melkein järkyttynyt moisesta. Kai sillä nyt motivaatio on kunnossa! Mutta onko? Lopputulema oli, että kyllä se partiointikin pitää koiralle opettaa. Tähän asti Kit on oppinut, että lähetyksestä juostaan ja löydetään, tai jos ei löydetä niin palataan kutsusta, jolloin lähetetään uudelle pistolle. Sitä samaa se on nyt tehnyt partioimalla eli lähetyksessä lähtee ja palaa sitten odottamaan uutta käskyä, ehkä?
Eli edelleen niitä tuuli-irtoamisia oli lopputulema. Ja toki pistot ja risteily hinkataan joskus kuntoon myös, mutta nyt jotenkin haluis vähän tuota partioimistakin kuntoon että päästäisi tekemään pitkiäkin. Illan treeninä kolme maalimiestä suht. pienellä alueella Kattiksen keittokatoksen ympäristössä. Tuuli oli reipas, mutta se tuntui pyörivän millon mistäkin suunnasta. Oltiin viimeisenä, joten alueella oli paljon jälkiä. Ensimmäinen oli metsän puolella ja sinne Kit irtosi suoralla pistolla ja teki löydön. Siitä sitten jatkettiin partioimalla kohti keittokatoksen avarampaa maastoa. Aluksi irtosi, jäljesti jokaisen jäljen, mutta sitten alkoi pyöriä jaloissa. Välillä irtosi taas, palasi, luulin menevän figulle muttei mennytkään, kaahasi jälkiä. Sitten loppuporukka tuli kesken kaiken alueen halki, joka sotki sitä entisestään kesken ilmaisun. Eli oli hakenut rullan, mutta ei löytänyt figua vaan kaahasi näytöllä ties minne... Kolmas figu löytyi myös pienen sikinsokin kaahaamisen jälkeen ja taas näytöllä meni ensin ohi, mutta sillon sitten etsi kyllä.
Kyllä se sitten loppujen lopuksi irtoili, mutta tuli tunne että kaahasiko se vaan niitä jälkiä, kun jotenkin tyyppien löytyminen oli niin vaikeaa. Ne yhdet Histanmaston treenit oli niin loistavat, sellaisia pitäisi nyt saada tehtyä! Selkeä tuuli, selkeä suunta.
Kotona Kit on myllännyt nyt kauhesti. Joka päivä se petaa sohvilla olevat suojalakanat lattialle, käy vaatehuoneen nurkassa olevassa pienessä kevythäkissä petaamassa niin, että seinät kolisee. Mietin, että onkohan sillä "synnyttämisen" aika? Mitähän silakanpoikasia se meinaa tehdä?
Maanantain Veikkolavuorolla (viime viikolla) tehtiin lähinnä kontakteja eli puomia ja A:ta. Sain Nannalta vinkin, että tekee ensin pari puomia targetilla, sitten ilman, sitten taas targetille ja siirtyy sitten tekemään saman A:lle. Puomi kun tuppaa menemään vauhdikkaammin. Ja että pidän vielä itse liikettä yllä enkä jää taakse kökkimään. Otan nyt myös sinisen kannen sijaan läpinäkyvän kannen, eli ei näe niin selvästi onko target vai ei. Kierrokset oli taas huiman korkealle, jotain pientä kivaa tuuletusta tehtiin lopuksi myös esteillä.
Keskiviikon treeneissä Rajaheimon Anu oli tuuraamassa ja tehtiin Top Teamin valintatilaisuuden mukaeltua hyppyrataa, alku oli erilainen. Koska Anu on hyvä persjättöjen (vai pitäskö siirtyä modernimmin käyttämään termiä sokkari?) opettaja, päätin viljellä niitä ohjausvalinnoissani.
1-2 pakkovalssi toimii ihan älyttömän hyvin. 4:lla pyöritys ja samantien, kun koira on ponnistamassa lähdin jo menemään, pieni vilkaisu oikean olan yli ja samantien jo kääntää hartioita eli sokkari 5-6 väliin. Toimi, paremmin joka toiston jälkeen. Keppien haku toimi aina hienosti eikä mennyt putkeen. Kepeillä piti saattaa aika pitkälle ettei jättänyt vikaa väliä tekemättä. 8:lle otin vaan vetämällä, ajoitus oli tärkeä, että sai vielä viskattua siistissä ja tiukassa kulmassa kasin yli.Tästä ne ongelmat sitten alkoi. Ensin keepi irtosi kerta toisensa jälkeen putkeen 9-hypyn sijaan. 9-10 välillä tein myös sokkarin, sitten 10:lle opettelin itselleni aivan uuden kuvion niisto-sokkarin. Vähän oli hakusessa koko kuvio. Onnistuin nyrjäyttämää nilkkani sokkaria tehdessä KAKSI kertaa samassa kohdassa... Mutta tulipa taas sokkaritreeniä.
Torstaina oli Kittyn kauden ekat pitkät - eli piilotyyppi menee piiloon koiraohjaajatyypin haluamalla tavalla (meille n. 5ha/n. 0,5h etsintä perusmetsässä) ja kartturityyppi kartturoi. Sattui vaan niin, että SAR2011 harjoitus osui samaan aikaan, ja läheltä piti etten itsekin mennyt ensin sinne, kun en tajunnut SARMS:n viestistä sitä harjoitukseksi. Kartturi meni, joten sain siis sekä kartturoida että ohjata koiraa. Hyvä treeni kokeita ajatellen, minulle siis.
Oli tihkusateista ja pimeä, maasto nousi keskeltä kalliolle, reunat oli alhaalla. Jonkunlainen tuulen vire oli. Sovittiin piilotyypin kanssa, että kierrän myötäpäivää ja hän menee sitten viimeiselle sivulle johonkin piiloon meidän lähdön jälkeen.
Aluksi Kit irtoili ihan kivasti, jäljesti kylläkin. Välillä lähetin sitä pistolla alueen keskelle päin ja se lähti aika kivastikin. Sitten se alkoi entistä enemmän pyöriä vaan lähellä ja jaloissa. Päästiin alkukohtaan, eikä ketään löytynyt, lähetin sitä ylös kalliolle ja se teki vissiin kolmekin ihan hienoa pistoa, jee! Mutta ketään ei löytynyt. Olin juuri aikeissa lähteä palaamaan vähän ylempänä rinnettä, kun tuli tekstarissa piilotyypiltä samat ohjeet. Jonkun aikaa meni vielä siinä koiran pyöriessä jaloissa (nyt tultiin tuulen yläpuolelta), mutta kyllä se sitten lopulta löysi ja ilmaisi kiintiksellä hienosti. Mielestäni löytö olisi kyllä pitänyt tulla jo ekalla kerralla kun ohi mentiin, koska ei nyt kovin kaukaa oltu menty. Harmitti. Koira ei selvästi osaa partioida.
Sunnuntain hakutreeneissä pohdittiin sitten noiden pitkien vuoksi tovi jos toinenkin että mitä tehdään. Edetäkö pistojen ja risteilyn kautta "vapaana edessä risteilevään" (eli tahkotaan pistoja hamaan loppuun asti) vai opettaako selkeästi erikseen myös partiointi ja siinä irtoaminen. Mika jo heitti kehiin koiran motivaation (kun ei irtoa) ja olin melkein järkyttynyt moisesta. Kai sillä nyt motivaatio on kunnossa! Mutta onko? Lopputulema oli, että kyllä se partiointikin pitää koiralle opettaa. Tähän asti Kit on oppinut, että lähetyksestä juostaan ja löydetään, tai jos ei löydetä niin palataan kutsusta, jolloin lähetetään uudelle pistolle. Sitä samaa se on nyt tehnyt partioimalla eli lähetyksessä lähtee ja palaa sitten odottamaan uutta käskyä, ehkä?
Eli edelleen niitä tuuli-irtoamisia oli lopputulema. Ja toki pistot ja risteily hinkataan joskus kuntoon myös, mutta nyt jotenkin haluis vähän tuota partioimistakin kuntoon että päästäisi tekemään pitkiäkin. Illan treeninä kolme maalimiestä suht. pienellä alueella Kattiksen keittokatoksen ympäristössä. Tuuli oli reipas, mutta se tuntui pyörivän millon mistäkin suunnasta. Oltiin viimeisenä, joten alueella oli paljon jälkiä. Ensimmäinen oli metsän puolella ja sinne Kit irtosi suoralla pistolla ja teki löydön. Siitä sitten jatkettiin partioimalla kohti keittokatoksen avarampaa maastoa. Aluksi irtosi, jäljesti jokaisen jäljen, mutta sitten alkoi pyöriä jaloissa. Välillä irtosi taas, palasi, luulin menevän figulle muttei mennytkään, kaahasi jälkiä. Sitten loppuporukka tuli kesken kaiken alueen halki, joka sotki sitä entisestään kesken ilmaisun. Eli oli hakenut rullan, mutta ei löytänyt figua vaan kaahasi näytöllä ties minne... Kolmas figu löytyi myös pienen sikinsokin kaahaamisen jälkeen ja taas näytöllä meni ensin ohi, mutta sillon sitten etsi kyllä.
Kyllä se sitten loppujen lopuksi irtoili, mutta tuli tunne että kaahasiko se vaan niitä jälkiä, kun jotenkin tyyppien löytyminen oli niin vaikeaa. Ne yhdet Histanmaston treenit oli niin loistavat, sellaisia pitäisi nyt saada tehtyä! Selkeä tuuli, selkeä suunta.
Kotona Kit on myllännyt nyt kauhesti. Joka päivä se petaa sohvilla olevat suojalakanat lattialle, käy vaatehuoneen nurkassa olevassa pienessä kevythäkissä petaamassa niin, että seinät kolisee. Mietin, että onkohan sillä "synnyttämisen" aika? Mitähän silakanpoikasia se meinaa tehdä?
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Yhtä vaille
Jihaa! Pitkästä aikaa agikisat. Ekaradalta "ihan kiva" nolla, vähän pelastelun meininkiä ja ruma takaaleikkaus, mutta hieno keppeillemeno. Hävittiin voittajalle 2 sadasosasekunttia, muut olikin sitten kaukana perässä. Mutta siis toinen LUVA. Tuomarina Anne Savioja. Radat oli hmm.. ei voi sanoa kivoja, mentäviä ja tarkkuutta vaativia ehkä.
En sitten saanut pidettyä pakkaa kasassa kakkosradalle, että olis tullut se viimeinen nolla. Radan jälkeen tuntui enemmän söhellykseltä mitä se videolta loppujen lopuksi näyttää. Heti tokana olleilla kepeillä virhe, ja sen jälkeen hutiloivaa ohjausta.
Olisi pitänyt antaa kepeillä enemmän tilaa. Varmaan kiljaisin "jes" ja lähdin rynnimään onnistuneesta sisäänmenosta joka sotki keepin. Keinulla jarrutan sitä ihan liikaa suhinalla ja se melkeen tulee pois koko esteeltä. Pelkkä "alas" olis ehkä riittänyt... Keinun jälkeinen päällejuoksu toimi hyvin, mutta näyttää hirveeltä, kädet huitoo epämääräisesti eikä mitään kunnon ohjausta ole havaittavissa. Onneksi keepi osaa lukea näitäkin huitomisia... A:n takana yritän saada hiipivää keepiä alas ja oma rintamasuunta kääntyy kohti keppejä, ja kun lopulta otan sen sieltä niin tulen sitten huitaisseeksi sen kepeille, hyvä minä! Toinen kerta A:n alastuloa menee himpun verran paremmin. Ja loppurata ihan kohtalaisesti. Rataantutustuessa painotin, että vikan putken jälkeen pitää mennä lähelle putken suuta, että on tilaa takaaleikkaukseen... ja kas, huomaan olevani lähes kiinni tokavikassa hypyssä. No, takaaleikkaus toimi kuitenkin.
Kisoista (joissa olin siis ollut ensin koko aamupäivän töissä, koirat autossa) ajettiin suoraan hakutreeneihin, jotka olivat juuri loppumassa, mutta saatiin sitten tehdä vielä "vain kaksi pistoa". No kun ekalla ei irronnut ja tokalla tarttui taas raitoihin, niin kaksi pistoa muodostui usemmaksi lähetykseksi ja eestaas suhaamiseksi. Olis ehkä voinut jättää väliin.
lauantai 22. lokakuuta 2011
Lisää rakopiiloja ja pistoja
Lauantain rauniotreeneissä jatkoin samalla teemalla eli rulla tulee raosta kun nenää sinne työntää, samoin palkka. Nyt valitsin piilot huolella, ettei niissä ole muuta kun se yksi rako. Juha meni taas kaikkiin. Ilma oli aamun sateen jälkeen vähän kostea, välillä oli tihkuttanutkin, muttei pahasti. Ihan reipas tuuli pellolta ylöspäin.
Ensimmäinen oli vihreän kopin edustalla oleva keltainen laatikko (n. 0,5 m korkea), minkä kannessa on keepin pään mentävä reikä. Aluksi humpsutteli siellä sun täällä, sitten alkoi haju tarkentua nenään, mutta jonkun aikaa joutui hakemaan ennen kun löysi kohteen. Sitten kun se löytyi, ei keepi ylettänyt reiälle vaikka nostikin etutassut laatikolle, ei ylettänyt vaikka kuinka kurotti. Pyöri, yritti, kurotti, pyöri. Lopulta kehoitin sitä hyppäämään ja lopulta se hyppäsikin kannen päälle, pisti päänsä reikään ja sai rullan. Hyvä keepi. Toinen oli kulmakaivossa puukannen alla, kannessa keskellä keepin nenän mentävä pieni reikä. Taas haki jonkun aikaa, sitten haki vielä kaivollakin ennenkun nenä osui reikään, tämäkin oli hieno. Kolmas oli pellolla kerrostalon alakerrassa sivuluukku raollaan. Tänne jälkivaliokeepi jäljesti kiertämällä koko alakasan ja suoraan piilolle. Mutta hyvin tunki nenää ja vielä palkatessa vähän venytettiin aikaa jonka nenä oli raossa. Hyvä treeni, hyvä keepi!
Treenin jälkeen käytiin Kelliksellä Ärräjengin kanssa pienellä metsäkaahailulla ja sitten suunnattiin Koskeloon hakutreeneihin. Tallattiin n. 50m pitkä hakurata, raitoja taas. Keskilinjan vasemmalta puolelta alarinteestä tuli hyvä tuuli. Keskilinjan oikea puoli nousi hieman ja oli melkoisen kuusikkoinen.
1. oikea myötätuuleen tyhjä. Hieno, loistava! Ja yliheitolla vasempaan etukulmaan, aivan loistava yliheitto!
2. vasen vastatuuleen, löytö etukulmasta, hieno!
3. oikea myötätuuleen löytö. Vaan ei keepi löytänytkään, vaikka näytti uppoavan ihan kivasti. Ei sitten kai kuitenkaan tarpeeksi, tai sitten oli jäänyt taas johonkin raitaan kiinni. Uusi lähetys ja nyt löytyi.
4. vasen vastatuuleen löytö. Upposi hyvin, mutta ei silti tarpeeksi, ihme juttu ettei löytänyt. Uusi lähetys ja nyt löytyi.
Keskiviikon agitreeneissä oli tällainen kuvio.
Jäin puomilla n. pituuden kohdalle, ja 4. hypyn jälkeen jäin putken "taakse" vetämään putkeen. Tämä oli vaikee, keepi meni joko ohi tai puomille. 7:lla päällejuoksu, 14-18 väli odotin hetken pituudella eli rytmityksellä koiran kääntö (jotkut valssasi, minen kuvitellutkaan!), 17 takaaleikkaus, 18 päällejuoksu. Kaikista vaikeimmaksi muodostui 12:n takaakierto, joka ekalla kerralla onnistui tosi hyvin, mutta sitten ei kertakaikkiaan vaan toiminut, ei ohjaaja eikä koira. Tankattiin ja hinkattiin, mutta ei.
Lopuksi kokeiltiin vielä 8:lle jaakotusta (alunperin käänsin ihan vaan pyörähtämällä/vetämällä), mutta ohjaaja oli taas ihan tumpelolla tuulella.
Ensimmäinen oli vihreän kopin edustalla oleva keltainen laatikko (n. 0,5 m korkea), minkä kannessa on keepin pään mentävä reikä. Aluksi humpsutteli siellä sun täällä, sitten alkoi haju tarkentua nenään, mutta jonkun aikaa joutui hakemaan ennen kun löysi kohteen. Sitten kun se löytyi, ei keepi ylettänyt reiälle vaikka nostikin etutassut laatikolle, ei ylettänyt vaikka kuinka kurotti. Pyöri, yritti, kurotti, pyöri. Lopulta kehoitin sitä hyppäämään ja lopulta se hyppäsikin kannen päälle, pisti päänsä reikään ja sai rullan. Hyvä keepi. Toinen oli kulmakaivossa puukannen alla, kannessa keskellä keepin nenän mentävä pieni reikä. Taas haki jonkun aikaa, sitten haki vielä kaivollakin ennenkun nenä osui reikään, tämäkin oli hieno. Kolmas oli pellolla kerrostalon alakerrassa sivuluukku raollaan. Tänne jälkivaliokeepi jäljesti kiertämällä koko alakasan ja suoraan piilolle. Mutta hyvin tunki nenää ja vielä palkatessa vähän venytettiin aikaa jonka nenä oli raossa. Hyvä treeni, hyvä keepi!
Treenin jälkeen käytiin Kelliksellä Ärräjengin kanssa pienellä metsäkaahailulla ja sitten suunnattiin Koskeloon hakutreeneihin. Tallattiin n. 50m pitkä hakurata, raitoja taas. Keskilinjan vasemmalta puolelta alarinteestä tuli hyvä tuuli. Keskilinjan oikea puoli nousi hieman ja oli melkoisen kuusikkoinen.
1. oikea myötätuuleen tyhjä. Hieno, loistava! Ja yliheitolla vasempaan etukulmaan, aivan loistava yliheitto!
2. vasen vastatuuleen, löytö etukulmasta, hieno!
3. oikea myötätuuleen löytö. Vaan ei keepi löytänytkään, vaikka näytti uppoavan ihan kivasti. Ei sitten kai kuitenkaan tarpeeksi, tai sitten oli jäänyt taas johonkin raitaan kiinni. Uusi lähetys ja nyt löytyi.
4. vasen vastatuuleen löytö. Upposi hyvin, mutta ei silti tarpeeksi, ihme juttu ettei löytänyt. Uusi lähetys ja nyt löytyi.
Keskiviikon agitreeneissä oli tällainen kuvio.
Jäin puomilla n. pituuden kohdalle, ja 4. hypyn jälkeen jäin putken "taakse" vetämään putkeen. Tämä oli vaikee, keepi meni joko ohi tai puomille. 7:lla päällejuoksu, 14-18 väli odotin hetken pituudella eli rytmityksellä koiran kääntö (jotkut valssasi, minen kuvitellutkaan!), 17 takaaleikkaus, 18 päällejuoksu. Kaikista vaikeimmaksi muodostui 12:n takaakierto, joka ekalla kerralla onnistui tosi hyvin, mutta sitten ei kertakaikkiaan vaan toiminut, ei ohjaaja eikä koira. Tankattiin ja hinkattiin, mutta ei.Lopuksi kokeiltiin vielä 8:lle jaakotusta (alunperin käänsin ihan vaan pyörähtämällä/vetämällä), mutta ohjaaja oli taas ihan tumpelolla tuulella.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Rakopiiloja ja pistoja
Lauantaina raunioilla otettiin askel kohti peruskoetta - eli umpipiiloja. Nyt aletaan työstämään kunnolla tarkennusta ja rakoja. Rulla (irtis) tulee piilon raosta vasta, kun nenä sinne kunnolla menee, samoin palkka. Tarkoitus olisi siis saada käytös umppareilla sellaiseksi, että painaa nenää siihen missä haju on voimakkain.
4 toistoa samalla figulla (Juha). Ensimmäinen vihreän kopin edessä "maakaivossa". Hetki meni etsiessä, sitten löytyi ja rullakin tuli. Toinen L-putken päällä käytävällä olevassa roskiksessa. Etsi aika pitkään ennenkun sai paikallistettua, roskiksen kansi antoi sen verran periksi, että rakoon painui puoli keepiä. Hyvä. Kolmas oli alakäytävän hatarassa puulaatikossa, rako oli kannessa n. keepin korvien korkeudella. Kiersi, kiersi, ihmetteli, kun ei mistään löydy vaikka haisee. Vikisi, melkein jo alkoi haukkua (tuumasi Juha), sitten löytyi kannen rako, mutta se oli hankala, kun olisi pitänyt nostaa jalat siihen reunalle, että olisi ylettänyt (en tiedä miksi se nyt oli niin hankalaa sitten). Lopulta keepi istui raon edessä maassa, ihmetteli, vikisi, katsoi minuun apua pyytäen. Meni sitten lopulta kuitenkin työntämään nenänsä rakoon ja sai rullan. Näytölle meno oli ihan yhtä hankalaa ennen kun raotin kantta hieman lisää. Palkat siis annettiin myös raosta, että vahvistuisi se nenän rakoon työntäminen. Neljäs teletapissa, arvasin että työntää kannen pois, joten ei toiminut ihan niinkun piti rakotreenin osalta.
Välimatkat oli lyhyitä ja haju oli nenässä aina lähes heti lähetyksen jälkeen, joten keepi toimi hyvin, innoissaan ja itsenäisesti. Voisi sanoa, että 3/4:stä onnistui (puulaatikko oli vähän nihkee).
Sunnuntaina hakutreenit Kattiksella ulkoilupolun parkkiksella. Ihan kohtalainen tuuli, teemana ryteikkö. Sanoin ensin, että tehdään taas tuuli-irtoamisia, mutta todettiin yhdessä, että maasto on siihen vähän hankala. Joten vaihdettiin pistoihin n. 2kk tauon jälkeen. Alueelle oli tallattu raidat mennen tullen. Irtorullat. Pimeässä mentiin.
1. ääniavulla (taputus) vasemmalle myötätuuleen ylös kalliolle 50:iin. Meni upeasti, palasi vielä rullan kanssa kivasti eteenpäin eikä tullut omia jälkiä.
2. oikealle ryteikköön vastatuuleen (?) ilman apuja. Keepi jäi raitaan kiinni, suhasi ees taas. Irtosi kyllä itsenäisesti, muttei niin kun oli tarkoitus! Pari uutta lähetystäkin, mutta ei, tarttui aina samaan raitaan. Lopulta menin raidan yli ja lähetin, nyt irtosi suoraan eikä tarttunut myöhempiin raitoihin vaan löysi figun, matkaa tuli silti varmaan se 50m. Ja taas tuli kivasti eteenpäin rullan kanssa.
3. vasemmalle kalliolle, tyhjä. Hieno! Ei se hirveän syvälle uponnut, ehkä 40m, mutta meni kuitenkin ja teki hienon "laatikon". Kun oli palaamassa kutsuin ja heitin yli.
4. oikealle vastatuuleen vielä ryteikköisempään ryteikköön. Varmaan eka oikeasti onnistunut yliheitto! Irtosi hyvin, etsi ja juoksi, muttei löytänyt. Lähetin uudelleen, nyt löysi. Figu oli varmaan ainakin 20m eteenpäin keskilinjaa siitä mistä lähetin, mutta sieltä se löytyi, hyvä keepi!
Hirveä ero työskentelyssä pistoissa vs partiointi. Kertaakaan ei keepi kysellyt, vaan irtoili, juoksi ja etsi itsevarmasti "tämän mä osaan". Hmm... pitäisikö sitä todellakin edetä pistojen ja risteilyn kautta siihen "vapaana risteilyyn".
Treenien päätteeksi oli puhe loppukaudesta. Iski taas kauhea kutkutus käydä vielä kokeilemassa sitä pimeekoetta, vaikka olin jo päättänyt etten nyt mene. Kouluttajat ei ole siitä kauhean innoissaan, itse haluisin käydä sen tekemässä "pois alta" mutta toisaalta, mikä kiire tässä on. Jos talven treenaa "pitkiä" pimeässä, niin olis vähän enemmän kokemusta ja rutiinia keväällä.
Maanantaina oli Veikkolan hallivuoro, jossa tehtiin vähän sitä sun tätä. Keppejä ja kontakteja nyt pääasiassa, ja sitten pientä luukutusta esteillä. Keepi oli vallan sekopäinen taas.

lauantai 15. lokakuuta 2011
Aksat
Maanantain Veikkolavuorolla saatiin näperrettyä varsin näppärä keppi-kontaktitreenirata.
Takaaleikkaus 1-2 välillä ja kepeille lähetys kaukaa, toimi hienosti. Kepeillä veti ensin putki > tuli kolmannesvikasta välistä ulos. Sitten aloin itse kiihdyttää kovemmin, painostaa ja vedättää > tuli taas ulos. Eli johan saatiin niitä virheitä. Aika monta kertaa sai treenata, että kesti. Pienellä ääniavulla "mene vaan" toimi ehkä pikkaisen paremmin. Toki, jos en itse vedättänyt tai kääntynyt koiraan päin, se toimi hienosti. Mutta kun sitä juuri harjoiteltiin. A alkoi löytyiä parin räpistelyn jälkeen ihan kivasti putken takaa. Puomi oli namialustalla vauhdikas. A:ta treenattiin jonkun verran erikseen myös.
Keskiviikon treeneihin Juha oli väkertänyt tällaisen varsin mielenkiintoisen ja haastavan radan, jossa vaikeutena perin kinkkinen kepeillevienti.
Meille vaikeaa oli aluksi takaaleikkaus ja -kierto 3-5 välillä, kun ryysin. Mutta kun rauhoituin, hidastin 3:lla ja maltoin tehdä rauhallisen takaaleikkauksen, homma toimi ja keepi kääntyi. 6-8 väli tehtiin valssilla ja yritin valssia myös 7-8 väliin putken väärän suun eteen, mutta paremmin toimi puolivalssi, niin ei tarvinut ohjaajan pyöriä kokonaan ympyröitä.
Kepeille viennissä piti tehdän ensin kuivaharjoituksia ilman leieröintieste 3:sta, koska keepi ei meinannut huomata koko keppejä. Mutta hienosti saatiin toimimaan leieröinti kunhan oma rintamasuunta oli oikein. Jos käänsin liikaa oikealle, keepi tökkäsi kakkosväliin, jos käänsin liikaa vasemmalle, keepi hyppäsin 3.sen. Kepit meni yhtä fibaa lukuunottamatta hienosti, mutta pysyttelinkin niissä koiran takana. Kovasti jankattiin ja hiottiin, hyvin meni, mutta sitten alkoi loppua ohjaajalta kunto, enkä pystynyt enää ohjaamaan riittävän tarkasti. Oli se keepikin ehkä jo vähän naatti.
Takaaleikkaus 1-2 välillä ja kepeille lähetys kaukaa, toimi hienosti. Kepeillä veti ensin putki > tuli kolmannesvikasta välistä ulos. Sitten aloin itse kiihdyttää kovemmin, painostaa ja vedättää > tuli taas ulos. Eli johan saatiin niitä virheitä. Aika monta kertaa sai treenata, että kesti. Pienellä ääniavulla "mene vaan" toimi ehkä pikkaisen paremmin. Toki, jos en itse vedättänyt tai kääntynyt koiraan päin, se toimi hienosti. Mutta kun sitä juuri harjoiteltiin. A alkoi löytyiä parin räpistelyn jälkeen ihan kivasti putken takaa. Puomi oli namialustalla vauhdikas. A:ta treenattiin jonkun verran erikseen myös.Keskiviikon treeneihin Juha oli väkertänyt tällaisen varsin mielenkiintoisen ja haastavan radan, jossa vaikeutena perin kinkkinen kepeillevienti.
Meille vaikeaa oli aluksi takaaleikkaus ja -kierto 3-5 välillä, kun ryysin. Mutta kun rauhoituin, hidastin 3:lla ja maltoin tehdä rauhallisen takaaleikkauksen, homma toimi ja keepi kääntyi. 6-8 väli tehtiin valssilla ja yritin valssia myös 7-8 väliin putken väärän suun eteen, mutta paremmin toimi puolivalssi, niin ei tarvinut ohjaajan pyöriä kokonaan ympyröitä.Kepeille viennissä piti tehdän ensin kuivaharjoituksia ilman leieröintieste 3:sta, koska keepi ei meinannut huomata koko keppejä. Mutta hienosti saatiin toimimaan leieröinti kunhan oma rintamasuunta oli oikein. Jos käänsin liikaa oikealle, keepi tökkäsi kakkosväliin, jos käänsin liikaa vasemmalle, keepi hyppäsin 3.sen. Kepit meni yhtä fibaa lukuunottamatta hienosti, mutta pysyttelinkin niissä koiran takana. Kovasti jankattiin ja hiottiin, hyvin meni, mutta sitten alkoi loppua ohjaajalta kunto, enkä pystynyt enää ohjaamaan riittävän tarkasti. Oli se keepikin ehkä jo vähän naatti.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Rauniosove
Espyn vuoden viimeinen rauniokoe pidettiin sunnuntaina, ja pitihän sinne mennä ilmoittautumaan lähes ex-tempore, kun se kiintorulla nyt jotenkin pelaa.
Sovekoehan on periaatteessa suht aloitteleville koirille tarkoitettu koe, jossa mitataan ylipäätään koiran soveltuvuutta rauniotyöskentelyyn, eikä siinä vaadita kovin kummoista osaamista. Figut (kaksi kolmesta) pitää löytää helpoista avopiiloista, niitä ei tarvitse ilmaista, yksi valeilmaisu jopa on sallittu. Alue on pieni (n. 30x30m), hallinta varsin lepsua, ammutaan seuruussa ja alueelle lähdössä (+ 5min välein), savut ja metelit vaimeita, ei vaate tai ruokahäiriöitä, aikaa 10min. Perin helppoa siis. Me vaan ei olla sovea tehty, koska Kit ei ole oikeastaan juuri ollenkaan toiminut raunioilla suorapalkalla, vaan sillä on hyvin alusta asti ollut ilmaisu (irtorullat) mukana. Ja jos irtorullaa ei ole, se on ollut perin hämmästynyt ja tulee pois maalimieheltä (=jättö), joten meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun odottaa, että kiintorulla on koevalmis.
Aamu oli kirkas ja kylmä! Tuulta ei juuri nimeksikään ja sekin pyöri miten sattui. Saatiin arvonnassa numero 2, ihan jees. Seuraaminen oli talojen takaa pellon reunasta kanaparrulle. Perässä peesasi testaaja (ja kouluttajakollegani) Juha sekä sihteeri iki-ihana Ressu (ja joku kolmas vielä). Ei meinannut keepi pysyä nahoissaan... Kun sitten asettui, oli seuraaminen sellaista "laamana kuljen mukana". Paukku tuli edestä käärmekasalta ehkä 20m päästä. Ei mitään suurta reaktiota, ehkä pikkaisen meinasi lähteä eteenpäin ja piti huomautella.
Paikallamakuuseen meinasin jättää irti, mutta Juha sanoi, että pistä se nyt mallin vuoksi kiinni. No pistettiin. Kun jätin, keepi nousi istumaan, mitä ihmettä. No, käskin alas ja hyvin pysyi. Yritin savuista katsoa tuulen suuntaa, mutta se tosiaan pyöri, enimmäkseen näytti kuitenkin tulevan pellolta kasoille päin. Alueena oli alakasa ja pelto. Päätin mennä alakasan yläreunaa tuulen alapuolella kasan päähän ja palata sieltä sitten kasan toista reunaa takaisin ja sen jälkeen vielä kiertää pellon rakennelmat.
Lähdettiin siis käytävälle, paukku tuli kun koira kaahasi käytävää, eikä minä tai testaaja sen reaktioita kyllä nähty, oli se pysähtynyt ja katsoi että tulenko, ja kun näki että tulin, jatkoi kaahaamista. Se ehti kiertää keskikasan yläkäytävälle meluryhmän luokse, kutsuin pois ja hyvin tuli. Siinä se sitten hetekan takana tuntui saavan hajua ja lähti siihen päälle pyörimään, kävi myös kurkkimassa siihen isoon vihreeseen roskissysteemiin ja ajattelin, että figu on jossain siinä hetekassa tms. Mutta sitten keepi lähti kasan taakse kohti peltoa, jolloin sanoin, että muutan suunnitelmaa ja menen perässä. Se pyöri peltokasan ympärillä, tutki kerrostalon ja sitä kasaa. Haju oli siis nenässä. Mutta sitten sillä menikin jalka rullaan, joten piti rientää auttamaan. Siitä se kuitenkin hyvin jatkoi, autoin kiertämällä kasaa ja lopulta valkoisen lauta/pressupiilon (klubitaloko?) sisuksista tuli ilmaisu. Hyvä Killi!
Ja eikun jatkamaan. Kerroin, että muutan suunnitelmaa ja jatkan kasan pellonpuoleista reunaa enkä palaa kasan toiselle puolen. Kit juoksi ensin kasan sivua, mutta kiipesi pian kasalle ja alkoi tohottaa pressupiilon lähellä. Vähän jännitti, että miten käy, kerranhan se jätti tuosta piilosta kiintiksellä ilmaisematta kun alusta oli vino ja se oli siinä liukunut. Mietin hetken nostanko käden vai odotanko ilmaisua. Nyt kuitenkin tuli rulla, en vaatinut sitä sivulle, vaan otin sen siitä kasalta itse alhaalla seisten "kiitoksella" ja lähetin näytölle. Pätevä Killi.
L-putkessa Ressu piti keepistä kiinni, minä kutsuin toisesta päästä ja sieltähän se vipelsi läpi perin onnellisena. Lopuksi kanaparru, rauhallisesti ja maltillisesti. Koe hyväksytty! Erinomaista ykköstä oli Juha merkannut joka ruutuun. Kysyin, että eikö me saada mitään sanallista palautetta. "Mitä siitä sanomaan, erinomainen suoritus". :) Aikaa kului vissin jotain 3-4 min kieppeillä.
Lisäsin Imatran retken tarinaan kamerastani yllättäen löytyneitä kuvia myös meistä, kiitos kuvaajalle, kuka lienetkin :D
Sovekoehan on periaatteessa suht aloitteleville koirille tarkoitettu koe, jossa mitataan ylipäätään koiran soveltuvuutta rauniotyöskentelyyn, eikä siinä vaadita kovin kummoista osaamista. Figut (kaksi kolmesta) pitää löytää helpoista avopiiloista, niitä ei tarvitse ilmaista, yksi valeilmaisu jopa on sallittu. Alue on pieni (n. 30x30m), hallinta varsin lepsua, ammutaan seuruussa ja alueelle lähdössä (+ 5min välein), savut ja metelit vaimeita, ei vaate tai ruokahäiriöitä, aikaa 10min. Perin helppoa siis. Me vaan ei olla sovea tehty, koska Kit ei ole oikeastaan juuri ollenkaan toiminut raunioilla suorapalkalla, vaan sillä on hyvin alusta asti ollut ilmaisu (irtorullat) mukana. Ja jos irtorullaa ei ole, se on ollut perin hämmästynyt ja tulee pois maalimieheltä (=jättö), joten meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun odottaa, että kiintorulla on koevalmis.
Aamu oli kirkas ja kylmä! Tuulta ei juuri nimeksikään ja sekin pyöri miten sattui. Saatiin arvonnassa numero 2, ihan jees. Seuraaminen oli talojen takaa pellon reunasta kanaparrulle. Perässä peesasi testaaja (ja kouluttajakollegani) Juha sekä sihteeri iki-ihana Ressu (ja joku kolmas vielä). Ei meinannut keepi pysyä nahoissaan... Kun sitten asettui, oli seuraaminen sellaista "laamana kuljen mukana". Paukku tuli edestä käärmekasalta ehkä 20m päästä. Ei mitään suurta reaktiota, ehkä pikkaisen meinasi lähteä eteenpäin ja piti huomautella.Paikallamakuuseen meinasin jättää irti, mutta Juha sanoi, että pistä se nyt mallin vuoksi kiinni. No pistettiin. Kun jätin, keepi nousi istumaan, mitä ihmettä. No, käskin alas ja hyvin pysyi. Yritin savuista katsoa tuulen suuntaa, mutta se tosiaan pyöri, enimmäkseen näytti kuitenkin tulevan pellolta kasoille päin. Alueena oli alakasa ja pelto. Päätin mennä alakasan yläreunaa tuulen alapuolella kasan päähän ja palata sieltä sitten kasan toista reunaa takaisin ja sen jälkeen vielä kiertää pellon rakennelmat.
Lähdettiin siis käytävälle, paukku tuli kun koira kaahasi käytävää, eikä minä tai testaaja sen reaktioita kyllä nähty, oli se pysähtynyt ja katsoi että tulenko, ja kun näki että tulin, jatkoi kaahaamista. Se ehti kiertää keskikasan yläkäytävälle meluryhmän luokse, kutsuin pois ja hyvin tuli. Siinä se sitten hetekan takana tuntui saavan hajua ja lähti siihen päälle pyörimään, kävi myös kurkkimassa siihen isoon vihreeseen roskissysteemiin ja ajattelin, että figu on jossain siinä hetekassa tms. Mutta sitten keepi lähti kasan taakse kohti peltoa, jolloin sanoin, että muutan suunnitelmaa ja menen perässä. Se pyöri peltokasan ympärillä, tutki kerrostalon ja sitä kasaa. Haju oli siis nenässä. Mutta sitten sillä menikin jalka rullaan, joten piti rientää auttamaan. Siitä se kuitenkin hyvin jatkoi, autoin kiertämällä kasaa ja lopulta valkoisen lauta/pressupiilon (klubitaloko?) sisuksista tuli ilmaisu. Hyvä Killi!Ja eikun jatkamaan. Kerroin, että muutan suunnitelmaa ja jatkan kasan pellonpuoleista reunaa enkä palaa kasan toiselle puolen. Kit juoksi ensin kasan sivua, mutta kiipesi pian kasalle ja alkoi tohottaa pressupiilon lähellä. Vähän jännitti, että miten käy, kerranhan se jätti tuosta piilosta kiintiksellä ilmaisematta kun alusta oli vino ja se oli siinä liukunut. Mietin hetken nostanko käden vai odotanko ilmaisua. Nyt kuitenkin tuli rulla, en vaatinut sitä sivulle, vaan otin sen siitä kasalta itse alhaalla seisten "kiitoksella" ja lähetin näytölle. Pätevä Killi.
L-putkessa Ressu piti keepistä kiinni, minä kutsuin toisesta päästä ja sieltähän se vipelsi läpi perin onnellisena. Lopuksi kanaparru, rauhallisesti ja maltillisesti. Koe hyväksytty! Erinomaista ykköstä oli Juha merkannut joka ruutuun. Kysyin, että eikö me saada mitään sanallista palautetta. "Mitä siitä sanomaan, erinomainen suoritus". :) Aikaa kului vissin jotain 3-4 min kieppeillä.
Lisäsin Imatran retken tarinaan kamerastani yllättäen löytyneitä kuvia myös meistä, kiitos kuvaajalle, kuka lienetkin :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)