Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauniot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rauniot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

2 viikon treenit

My on tehnyt pari kertaa pistoja, edelleen hajunhaulla. Matkaa on pidennetty pisimmillään n. 30m. On se vaan niin innoissaan.

Viikko sitten lauantaina My pääsi Salon raunioradalle ratavierailulle, se oli tosi reipas ja kulki tiilikasoilla ilman mitään ongelmia. Peruspiilojen lisäksi sille otettiin uutena pari "pimeää piiloa" ja ne olikin hieman jänskiä.


Kotona ollaan vähän treenattu imutusta, sivulletuloja ja jokusen kerran liikkeestä seisomista. Ja kerran on käyty kentälläkin imuttelemassa. Muuten se on vaan rällännyt. My on nyt ilmoitettu ekaan pentunäyttelyyn, pitäisi ehkä treenata näyttelykäytöstäkin... vaikkakin tuskin se siellä pärjää, silakoiden silakka.

Edestä on kaikki hampaat vaihtuneet ja uudet tilalla, mutta kulmurit on vielä tiukasti kiinni, yksi takahammas sen sijaan on vaan yhdestä kulmasta kiinni. Leluilla se leikkii kuitenkin ihan entiseen malliin raivokkaasti muristen. Ehkä pitää repimisiä nyt kuitenkin vähän hillitä.

4.7. käytiin vaa'alla, painoa n.10,6 kg. Se alkaa olla kohta Kittyn korkuinen. Kittylle ostetut, mutta "väärän värisiksi" todetut valjaat, jotka jäi odottamaan pentu mustaa, ovat sille jo ihan sopivan kokoiset! Saa nähdä kasvaako se niihin liian isoksi.

"Äitikoira ui, mutta minen uskalla, varpaat kastuu... "

Kitty on päässyt myös treenaamaan hakua! Viime sunnuntain treeneissä se pääsi tekemään partiointina n. peruskoekokoisen alueen, kolme figua, ilmaisut. Kyllä oli koirassa vauhtia!

Koska jalka (lihasrevähtymä) kesti tuon kaahailun, uskalsin mennä keskiviikkona sen kanssa hakutreeneihin tekemään pistoja, huisaa! Tuuli tuli miten sattui, joten otettiin kaksi ekaa ääniavuilla, suorapalkka. Kolmas ilman apuja suorapalkalla. Pätevä pieneläin!

Tiistaina oli Suskin tottis. Kii teki häiriökontaktia, ja vähän seuruuta. Lopuksi noutoja. Sain hyviä vinkkejä, pitäs työstää. Ja lauantaina käytiinkin sitten kentällä treenaamassa, oli se pätevä. Noudossa tosin himmailee, mutta jospa siihen auttaisi treenaus. My kävi myös pöllöilemässä vähän kentällä.

Sunnuntaina taas partiointia Kittylle, tuulen alta irtoamistreeniä. Pyörii lähellä, ja jää tuijottamaan jos pysähdyn, liikuskelee pienellä säteellä kyllä sitten, kun itsekin liikun. Mutta hajun saatuaan kyllä lähtee. Ilmaisut on vahvat, hienoa. Lisää pusikkoa vaan, ne on ne vaikeimmat.


 "Pois altaaaa......"

Mulla alkoi loma, ja ens viikolla suunnataan merelle! Eipä olla oltukaan moneen vuoteen. Kittykään ei itseasassa ole ollut koskaan varsinaisesti veneilemässä. Saas nähdä mitä siitä tulee, montako kertaa penne Smytä pelastetaan, kun se menee yli laidan... sehän ei paljon lupia kysele minne saa mennä ja mitä saa tehdä.

"Rrrraaaauuuh"... sanoi leijona

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Laiskaa

Yhden käden sormilla on laskettavissa Kittyn treenit, My on sentään tehnyt vähän enemmän, mutta laiskaa on ollut senkin kanssa. Ympäristökasvatus on tainnut jäädä aika minimiiin... mutkun se on niin reipas! Kittyn reisirevähdys alkoi oireilla uudelleen toukokuun puolivälissä, joten sen treenit on ollut ihan jäissä. Tai ei se revähdys ole reidessä vaan gastrocnemius-lihaksen (pohjelihas) kiinnityskohdassa, mutta siis reiden sisäpuolella. My on siis tuurannut Kittyä pk-hakutreeneissä, pelastuskoirien sunnuntairyhmässä ja hälyleirilläkin toukokuun lopussa Imatran ja Lappeenrannan raunioilla.

Korvista näkee, kun on hajulla. Lappeenrannan raunioilla 24.5.

Myn osalta haku (ja rauniot) on ollut ihan omaehtoista hajujen bongausta - "tuulireagointia" ja se on tosi hyvä siinä, ihan mieletön! Nyt on sitten kolme kertaa tehty metsässä hajun hakua, siitä kohti keskilinjaa palaamista ja lähetystä "pistolle". Eka kerta (13vk iässä) meni ihan hakiessa, kun maasto oli vähän vaikea eikä pentu muistanut enää 2m jälkeen mitä se oli äsken haistanut. Toinen kerta nyt sunnuntaina meni jo selvästi paremmin, yksi ihan hyvä "pistokin" sieltä löytyi. Ja tänään tehtiin jo tallatulla alueella (aiemmin ollut puhtaita), tuuli oli tosi hyvä, joten saatiin 3 hienoa pistoa. Vikalla ei olisi edes tarvinnut hakea hajua, kun oli jo niin lähdössä, mutta haettiin kuitenkin. Lähetyspaikalla pentu alkoi tempoa ja kiljua, jep jep. Into on kova ja se vaan on niin supertaitava!

 Nuka on pari kertaa melkein vahingossa erehtynyt jo leikkimään pennun kanssa...

Viikonloppuna Kitty vihdoin pääsi taas vähän treenaamisen makuun! Perjantaina hälyryhmän puolikkaissa tehtiin taajamaetsintää kytkettynä, lauantaina tein sille pihalle nutrsijäljen teemalla kulmat, hienosti meni! Lisäksi vähän pihatokoa, hän oli aika onnessaan :D Ja hyvin teki, ainoastaan tunnari aiheutti harmaita hiuksia, äh. Hakutreeneihin se ei vielä pääse, vaikka reisi tuntuukin nyt olevan kunnossa (ei turvotusta eikä oireilua enää pariin viikkoon). Tällä viikolla meillä olisi ollut PEOn pelastuskoiraohjaajan peruskurssi Kuopion Pelastusopistolla, mutta jouduin perumaan sen tuon reisiepisodin takia. Harmittaa. :(

Muuten Kittyn kanssa on keskitytty lähinnä rauhalliseen kunnonkohotukseen lenkeillen ja niitä pikkuhiljaa pidentäen, nyt se pääsee jo juoksemaan irtikin, tosin ilman koirakavereita vielä. Viime viikolla helteiden myötä se on päässyt uimaankin, lähes joka päivä lenkin yhteydessä n. 10min pulikointia. Pitäisi kuskata katras sellaiselle rannalle, että pääsisi pikkuhiljaa totuttamaan Mytäkin uimiseen. My on käynyt lenkkeilemässä vähän Veikkolan puskissa ja pari kertaa kaahailemassa Nummelan lentokentällä. Siellä se on keskittynyt mallioppimisen kautta etsimään pupun papanoita.

Kitty (ja Nuka) kävi toukokuun lopulla tutun eläinlääkärin akupunktiotestieläimenä, ja sai laseria siihen reiteensä. Lisäksi käytiin viime viikolla fyssarilla, mitään ihmeempiä jumeja ei hihnalenkityksestä huolimatta löytynyt ja syvät lihaksetkin oli yllättävän hyvässä kunnossa, vaikkei synnytyksestä vielä ole kovinkaan paljoa aikaa mennyt.

My 3,5kk on kohta Äitikoiran korkuinen! 6.6.

 Eka yhteiskuva. Helpottaisi kummasti jos opettaisi pennulle a) istumisen ja b) paikallaolon.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Retki Kuusankoskelle ja suorat pistot!

Lauantaina oli aikainen aamuherätys, kun Kaksi Pientä Rilli ja Killi lähtivät yhdessä snautseri Fridan kanssa retkelle Kuusankosken raunioille. Siellä oli Ressu järjestänyt treffit parin kotkalaisen kanssa.

Raunioiden lisäksi rakennus!

Ensin treenattiin 4-kerroksisessa romutalossa, varsin mielenkiintoinen paikka, reikiä ulos ja kerrosten välillä, romua ja rojua, rakennettuja piiloja ja esteitä. Killille oli ohjelmassa pähkinöitä ja itsenäisyyttä suorapalkoin. Ensimmäinen figu oli kellarissa kelan sisällä, niin että päällä oleva luukku oli raollaan. Kivasti työskenteli, pomppi kannen päällä tovin ja toisenkin ennekun löysi raon mistä sai palkkaa. Siinä sitten palkatessa kelan päällä n. metrin korkeudessa, Kii tipahti alas ensin jääkaapin päälle ja roikkui siinä sitten tovin mahallaan ja tippui kokonaan lattialle. Pikkaisen jalat tutisi, kun kutsuttiin se uudelleen kelan päälle, mutta "ei tunnu missään!" tuumasi reipas keepis...

Sisääntulo- eli kakkoskerros todettiin tyhjäksi. Kolmoskerroksessa oli haju, sen huomasi. Mutta hirveän pitkään meni koiralla tarkentaessa. Kun itse puhuin, se tuli pari kertaa että "saako apuja", mutta kun pysyin hiljaa, niin jatkoi itsenäisesti. Lopulta se löysi vahvimman hajuvanan ja sitä kautta reitin figulle, muttei heti sitä löytänyt, oli kävellyt pimessä ihan vierestä ohi, kun ei malttanut jäädä tarkentamaan. Voi hössötys.

Neloskerroksessa oli vähän samaa meininkiä, kun tarpeeksi hössöttää ympäriinsä, niin kyllä se sitten löytyy. No, ehkä se meni sentään vähän sujuvammin. Hajut kyllä liikkui reikäisessä talossa ihan miten sattui. Mutta koira toimi kovin kivasti itsenäisesti, saisihan se vähän paremmin pysähtyä työstämään sitä hajua hössötyksen sijaan.

Lopuksi vielä pikakierros 2 figun voimin raunioilla. Sielläkin liikkui tosi kivasti ja itsenäisesti. Eka figu löytyi rakopiilo-umpparista, hieno tarkennus ja ilmaisu. Eikä edes ottanut rullaa suuhun näytöllä, vaikka itsellä kesti melkoinen tovi saapua paikalle.

Eka figu


Toinen oli vähän sellainen "tässä haisee, otan rullan" ja näytölle mennessä (puuttu videolta) ei sitten ollut ihan varma missä se figu on, oli siis sen putken viereisessä putkessa missä kävi, kannen takana siinä alla mistä otti rullan. Haju tuli kyllä siihen päälle, että ihan oikein periaatteessa. Mutta koska nyt noin suvereenisti ottaa rullaa pelkästä hajusta, niin äkkiä suorapalkkaa peliin, että yrittää aina ensin etsiä reittiä figulle! Tosin raunioille nyt ei varmaan mennä ennen ensi kesää.

Toka figu

Sunnuntaina oman ryhmän treenit: pistoja Siikis1:llä. Kovasti oli aiheuttanut pohdintaan viikon sisällä, että mitä ihmettä niille pistoille tehdään. Ja otetaanko ilmaisua ja suorapalkkaa vai kenties irtorullia. Sitten Kati, kokenut pk-ihminen sanoi, että entäs jos se palkka tulisi heti siitä suorasta pistosta eli pelkkää suorapalkkaa: palkkaa siitä mitä haluat vahvistaa, niinpä niin! Ja jos ei mene, niin menen aina rauhallisesti lähettämään siitä mistä lähtee vinoon, en ala "ajaa" eteenpäin. No, näillä mentiin.


Eka oli vähän lähempänä, että sai ajatuksen suorapalkasta, ok. Toisella lähti kääntymään n. 2m ennen maalimiestä aukean reunassa, siihen asti oli mennyt hyvin. Lähetin uudelleen ja nyt ok. Sen jälkeen homma skulasi kuin junan vessa. Vielä 5 hienoa pistoa ajoittain syvällekin! Ja voi jestas koira oli innoissaan! Näitä lisää. Kyllä se osaa ilmaista sitten, kun on tarve. Ja kun suorat saadaan vahvistumaan vielä treenillä/parilla, niin sitten etenemistä ja laatikkoa sekaan satunnaisesti. Hyvä treeni, parempi mieli :)

Juoksujahan ei näy edelleen, nyt on jo pisin väli ever. Näinhän se menee, kun niitä eniten odottaa...


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kauden päätös

Virallisen maasto/rauniokauden päätös siis. Päätettiin siirtää loppupalaveria viikolla, kun tosi moni koira tuntui olevan kipeenä. Kennelyskä riehuu nyt ihan valtoimenaan pelastuskoiraporukoissa :( Toivottavasti ei tule meille, ei olis nyt aikaa/varaa sairastella, jos se juoksu alkaa...

Eli ei enää raunioita, meidän kiintorulla/umppariprojekti jäi ihan kesken. Mutta toisaalta eipä mulla kyllä ole mikään ikävä raunioille, ei ole koskaan ollut mielestäni mitenkään hohdokasta möyriä siellä mudassa. Kouluttajana olemisessa on kuitenkin se etu, ettei tarvitse joka koiralle ryömiä maalimieheksi :D Umppariprojekti hautukoon siis talven, ja palaamme pähkinöiden pariin ensi vuonna.

Ryhmä jatkaa vielä joulukuun puoleen väliin epävirallisesti metsässä. Katsotaan nyt sitten moneenko treeniin me ehditään mukaan. Jotain pitää kyllä vielä päästä tekemään (vaikka pepulleen menneen kokeen jälkeen olinkin heittämässä hanskoja jo talvinaulaan), koska muutenhan tässä tulee vielä vierotusoireita... Pitääkö tässä jotain tokoa alkaa treenata?!

Ryhmäläiseltä Killi sai hienon kaulahuivin. Voi jospa me vielä joskus...

Miten meidän kausi sitten meni? Treenaamaan päästiin sairasloman jälkeen vasta kesäkuussa hakukouluttajaksi-kurssilla, joka keskittyi pääasiassa ilmaisuihin ja kaikkeen pikkujuttuihin eri teemoilla. Oman ryhmän metsäosuus ja risteilykurssihan meiltä jäi väliin. Omassa ryhmässä aloitettiin parilla metsätreenillä, jonka jälkeen siirryttiin taajamaan. Siellä nousi esiin, että keepis on liinaherkkä (joo tiedossa) eikä kovin mielellään tunkeudu puskiin. Lissää treeniä!

Sitten raunioilla (ja rakennuksissa): itsenäisyyttä, itsenäisyyttä ja itsenäisyyttä. Samaa saa jatkaa seuraavankin kauden. Umpparit otettiin mukaan aivan loppuvuodesta, ja jotain lamppuja syttyi, mutta osa jäi vielä vähän räpsimään. Mutta eiköhän se peruskoe olisi ensi kesänä yrityksessä.

Haku: alkusyksystä päästiin tekemään kolme "kisanomaista" hakurataa, ja nehän meni varsin mallikkaasti! Hyviä pistoja, tyhjiä, risteilyä. Mutta sitten loppukaudesta jotain tapahtui ja pistot hajosivat, ja siinä jamassa ne on edelleen, kun ei olla päästy metsätreenailemaan. Tarkoitus oli palata ihan perusteisiin, hakea vauhtia avuilla. Katsotaan, ehditäänkö tehdä vielä, vai siirtyykö ensi kaudelle.

Partiointi kuitenkin saatiin siihen malliin, että peruskokeet tehtiin loppuun suorittamalla syyskuussa peruspimeä hyväksytysti. Ja loppukoekin oli aivan hilkulla ettei olisi saatu molempia. Päivä päästiin läpi, pimeä jäi tosi pienestä kiinni. Mutta eipä koira olisi vielä sen arvoinen, että sinällään ihan hyvä ettei mennyt läpi. Hälytreenikelpoisuutta peruskokeella pääsee kuitenkin anomaan ja pääsen lopulta itsekin harjoittelemaan hälytreeneissä koiran kanssa - jos vaan hälyryhmä hakemuksen hyväksyy. Johan tässä onkin kartturoitu vuosi jos toinenkin.

Jälkeä tehtiin ekaa kertaa lähes koko kausi. Sairaslomalla aloitettiin ensimmäiset treenaukset toukokuussa nurtsijäljillä. Touko-kesäkuu pyörittiin omalla pikkuryhmällä lähinnä nurtseilla, muutaman kerran metsässä. Ja tuli se peruskoetasoinen jälkikin testattua - ja hukattua monenmonta kertaa. Sillon hautasin ajatuksen jälkikokeista syksyllä. Jäljestysvarmuus puuttui. Onneksi sain Lindalta neuvot liinan käytöstä, ja kun alettiin ajaa lyhyellä liinalla, jäljestystarkkuus ja varmuus kasvoivat potenssiin kymmenen. Keppien ilmaisun kanssa pähkittiin alkukevät, mutta jotenkin jossain välissä sekin vaan naksahti ja loppukauden ilmaisut olivat oikein kivoja, eikä keppejä (tai käyttöesineitäkään) jäänyt maastoon juuri ollenkaan. Syys-lokakuu kului sitten jälkikouluttajaksi-kurssilla, jossa tehtiin eri teemoilla eri (pelastus)jäljen osa-alueita: esineitä, harhoja, pitkiä jälkiä, jäljennostoja, alustan vaihtoja, nurtsi ja hiekkajäljestystä, ja vanhat jäljet. Kovasti olisi jäljessä treenattavaa, mutta mielettömästi mentiin eteenpäin. Kausi päättyi aivan huikeaan 20 tuntia vanhaan jälkeen joka ei olisi voinut paremmin mennä.

Agilityä ei tällä kaudella tehty. Ennen talven sairasteluita ehdittiin vissiin käydä kaksissa treeneissä :( No jospa ensi keväänä/kesänä päästäisi Killille niin rakkaan harrastuksen pariin.

Tokoa ei treenattu juurikaan muutamia pihatreenejä enempää. Avoimesta käytiin kuitenkin hakemassa kaksi ykköstulosta upeilla pisteillä ja luokkavoitoilla. Hitsi, kun en ilmoittanut sitä vielä yhteen kisaan, niin oltais voitu saada se TK2. Keväällä sitten.

Pk-tottista treenailtiin muutamia kertoja, lähinnä ampumista, mikä sekin edistyi kivasti ja edistyisi vielä paremmin jos treenaisi... metristä tehtiin matalana lähinnä hyppysarjan kautta, ja siihen palataan keväällä.

Johan siinä olikin treeniä ja saavutuksia, ottaen huomioon, että puolet kaudesta oltiin sairaslomalla. Ja jos keskittyisi johonkin kunnolla, saattaisi saada jotain aikaankin ja tuloksia. Mutta kun pitää saada tehdä kaikkea!

Nyt vaan odotellaan ja odotellaan, koskahan ne juoksut alkaisivat. Toisaalta en haluis ollenkaan, että ne alkaa, ei tarttis lähteä ruotsiin jne jne.. jännät ajat edessä. Toisaalta, nyt olisi niin paras sauma, kun ollaan muutenkin pikkuhiljaa talvitauolla. Jos ne nyt viikon-kaksi vielä odotuttaisivat, mutta sitten kyllä saisivat jo alkaa, ei huvittaisi olla joulun aikaan astutusreissulla.

Esimakua riiviöistä kävin hakemassa Nemi-siskon lapsista, voi jösses. Mä olin jotenkin onnistunut käydä katsomassa Jillan pentueita aina kun pennut olivat nukkumassa tai jotain. En mä ollut nähnyt tollaista villiä menoa (joka oli kuulemma ihan normaalia) ... vieläkö saa perua?

Onko meilläkin meno tällaista joskus 4kk päästä?

tiistai 30. lokakuuta 2012

20h vanha jälki ja rauniopähkinöitä

Lauantaina oli hälytreenit Hyvinkäällä Onnisen logistiikkakeskuksessa. Treenin jälkeen muutkin pääsivät pikaisesti hommiin. Kilikselle ensin yhdessä tavaraa ja hyllykköjä sisältävässä isossa varastohallissa 2 figua. Eka olisi ollut tavararöykkiöiden takana seinän vieressä, mutta siitä mentiin suvereenisti ohi, ei mitään reaktiota. Toinen oli hallin nurkassa kierreportaiden päässä ylhäällä. Siitä nappasi kivasti hajun ja työsti sen ihan itse, kiipesi itse raput ylös ja ilmaisi kiintiksellä, hieno keepis! Sitten palattiin väkertämään sitä ekaa. Ei hitsi ei tullut hajua ja koira kyseli ihan hirveästi. Sain ohjeen olla ohjaamatta, mutta yrittää omalla liikkeellä puskea sitä syvemmälle seinän vierustoihin, mutta ei. Jotenkin se oli kauhean vaikea, Kilikseltä puuttuu nyt ihan itsenäinen työskentely ja maltti keskittyä hommiin. Se tulee vähän väliä kysymään ja katsomaan missä olen, ja heikot hajut jää työstämättä. Voi kele. Nousi sekin figu sitten sieltä lopulta, mutta hohhoijaa... Tosin oli kyllä hyvä treeni, sekä koiralle että itselle kovin opettava. Ja näistähän se oppii, ei liian helpoista.

Onneksi saatiin ulos vielä kiva paikkaava, kiitos kamut! Eli samat hyllyt jatkuivat pihan varastoalueella, siellä oli kuitenkin lisänä varsin kiva (ja kylmä!) tuuli. Tarkoitus tehdä itsenäinen löytö. Aluksi suhattiin kaksi hyllyväliä tuulen yläpuolella ja keepis kyseli. En ohjannut, kuljin vaan. Sitten se sai hajun, ja onneksi joutui irtoamaan ihan kivan matkan ja vielä työstämään hajun, eli ei osunut ihan suorilla löydölle. Hyvin toimi!

Sunnuntaina oli kaunis ja aurinkoinen pakkaspäivä, keepis kaahasi kodin viereisellä sänkipellolla.


Sunnuntaina aamusta oli jälkikouluttajaksi kurssin viimeinen treenikerta teemalla pitkät tai vanhat jäljet. Valitsin vanhan. Käytiin tekemässä lauantai-iltana 18 aikaan lyhyehköt jäljet ja jänskättiin mitä niille tapahtuu huurteisessa pakkaskelissä, onneksi sentään ei lunta satanut päälle. Kellonsiirtojen myötä jäljet vanhenivat vielä tunnin lisää, eli olivat n. 20h vanhoja. Ihan loistojäljestys, varmaan parhaita ikinä! Meidän jälki alkoi lumettomasta rinteestä ja nousi puolessa välissä ylös huuraiselle kalliolle. Jälki oli n. 200m pitkä, 3 käyttöesinettä (hanska, kyypakkauspahvikotelo, pieni sukka) ja loppuesineenä kuumastusta aiheuttanut pienen pupun kokoinen muumipehmolelu. Lähdettiin nostamaan jälkeä tosi läheltä, lähti takajäljelle mutta korjasi itse. Alussa ehkä pientä hakemista, mutta meni kuitenkin jälkeä heti. Ekan esineen jälkeen tarkentui ja meni ihan mielettömän hyvin, varsinkin huurteinen kallio-osuus oli tosi tarkkaa. Huippujälki! Loppuesine muumipehmo aiheutti kummastunutta hännänheilutusta eikä sitä pystynyt ilmaisemaan "miksi tällainen pupu on jäljelleni tullut" :D

Keepis on varsin hyvässä kuosissa ja nyt jo karvassakin!
Sunnuntaina iltapäivällä sitten vielä rauniotreenit teemalla "pitkät treenit" ja Killikselle lisäksi myös itsenäisyyttä. Koko muu alue paitsi talot, ja vain 2 figua. Otettiin ne vielä yksitellen, ettei tarvitse huudella jos haju tulee nenään kauempaa. Pakkaskelissä ilma ei liikkunut juuri mihinkään, tuulinarut roikkuivat suoraan alas. Eka figu L-putken kaivossa, rautakansi, figun käsi taas heti reiän alla. Oli taas kovin tahmainen liikkeissään, seurasi minua tosi paljon. Mutta kun haju tuli, kävi kaivolla vaan nuuhkaisemassa kannella ja otti kiintiksen.

Kakkosfigu oli klubitalossa, se piilo oli testattu jo Ärriäisillä ja haju tuntui tulevan romukasan päälle eli "klubitalon katolle". Yritin josko olisi saanut hajua jo alakäytävälle alakasan yli ja mielestäni jotain aavistusta sai, mutta ei lähtenyt tekemään sitä vaan seurasi minua. Jääkaapin nurkilla oli jotain hajunhäivähdyksiä mutta ei jäänyt keskittymään niihin vaan hörhöili sinne tänne. Kun itse sitten kiersin pellon kautta takaisin, sai koira hajua juurikin siihen katolle ja hetken pohdittuaan ja kasaa kierreltyä päätyi ottamaan kiintiksen talon katolta, hyvä Kii! Saatiin ruokakin siitä raosta mistä haju tuli. Mutta toivottavasti se  nyt ei ala sitten taas liian herkästi ottamaan sitä rullaa kun sen makuun pääsee ... pitää ottaa myös avopiiloja ja suorapalkkoja.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Reagointia ja pähkinöitä

Kuvat on perjantailta, kun aurinko paistoi! Sittemmin sitä ei taas paljon ole näkynyt...


Perjantaina oli hälyryhmän pikkutreenit eli puolikkaat lentokentän kupeessa teemalla reagointi. Tien varren pusikossa tuulen alapuolella lymyili yksi figu ja toisella puolella parkkipaikan takana tuulen yläpuolella toinen. Keepi luuli lähtevänsä liinassa jälkitreeneihin, meno oli vallan villiä asfalttijäljestystä. Pieni reaktionpoikanen saattoi tulla figun kohdalla, mutta se hukkui yleiseen hössötykseen. Parikin kiertaa sahattiin ees taas, mutta keepis reagoi eniten liinaan eli lopetti heti, jos liina kiristyi. Pitäisi taas treenata sitäkin. Lopulta päästin liinan irti, niin keepis sitten jäljesteli figulle.

Toisella puolella figu oli siirtynyt "myötävirtaan" (kun toisella puolella siirtyi vastaan eli oli vain puhdasta aluetta), ja kaikki vanhat piilot ja jäljet oli matkalla ja sen kyllä huomasi. Koira intoili ja tempoi liinassa, nyt ei yhtään haitannut liinajarru. En voinut päästää liinasta irti, kuten toisella puolella, koska olisi jäljestänyt kaikki vanhat piilot. Nyt reaktio oli kunnollinen ja vetokin hyvä, koska tuuli toi tyypin hajun. Keepis oli kovin hämmästynyt, kun treeni loppui melkein ennen kun se ehti alkaakaan. Lopuksi se koirasosialistui lappalaisporukassa, tarkoitus oli saada se leikkimään 12vk lapinkoiralapsi Hurman kanssa, mutta kun ei huvittanut. Ja kun paikalta löytyi unohtunut lelu, keepis mielummin tuijotti sitä, kun sosialistui koirien kanssa.


Sunnuntaina raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Ensin radalle tulossa kaksi ampua, hyvin meni. Alueena yläkasan häntä kulmakaivosta lähtien ja alakasa ja pelto. Aloitettiin kulmakaivoin nurkilta. Eka figu neloskaivossa puukannen alla n. metrin syvyydessä. Ei mitään ongelmaa kiintorullan kanssa. Siitä lähtiessä ammuttiin, ei reaktioita. Meluna soitettiin Mian kivaa ampu-ilotulitus-ukkonen-cd:tä ihan reippaalla volyymillä, eipä se niihinkään reagoi millään tavalla. Toinen olikin sitten iso pähkinä purtavaksi pellon rivitalossa. Muut ovet oli auki, paitsi se missä figu oli. Oivoi ja voi, kun oli vaikeeta. Kiersi ja kaarsi ja kiroili, haju nousi selvästi ylös, mutta kun ei sinne katollekaan päässyt. Taas uudenmallinen umppari, eikä sitten millään ymmärtänyt ottaa kiintorullaa. Lopulta sen hypätessä ovea vasten ovi aukesi ja se pääsi figulle ja otti rullan. Jatkettiin alakasaa ja innokasta hännänheilutusta aiheuttivat Ressun pöksyt. Kun se sitten jäi siihen puuhastelemaan sen näköisenä, että olisi haju, oli lopulta pakko kysyä, että työstääkö se edelleen niitä housuja. Niin se taisi tehdä. Jatkettiin siis, ja vihreällä sirkuskopilla alkoi sitten uusi täpinöinti. Siellä siis oli jotain. Tovin kesti ennenkun löysi raollaan olleen oven ja pääsi siitä sisään. Figu oli romuröykkiön takana, sinne oli keepi kiivennyt romujen yli figun viereen ja ottanut siellä rullan. Sitten se vielä eksyi minusta, kun olin ehtinyt kiertää kopin etupuolelle. Hyvin se kuitenkin rullan kanssa minua etsi. Hyvät treenit, saa nähdä ratkesiko se ovi-laatikkomainen umppari, vai onko se yhtä suurta mysteeriä seuraavallakin kerralla.
 



Maanantaina minipitkäiltiin pimeätreeneissä Veikkolan "kotipuskassa". Tallattiin ensin aluetta kahden hengen voimin harvakseltaan, kaikkiaan tuo alue oli n. 4ha ja kyllä se tuli puolessa tunnissa ihan kohtalaisesti katettua tuolla tuulella. Tuuli tuli ehkä kaakosta, tien suunnasta kohti alueen pohjoisrajaa. Aloitettiin siis tuolta lounaisnurkasta ja nostettiin "kartturi" aluksi matkaan. Sitten jatkettiin aidan reunaa pohjoiseen ja kuvittelin, että keepi saisi tuossa rinteessä, joka oli suht avara, jossain vaiheessa hajun kakkosfigusta. Mutta ei se saanut. Alueen pohjoisnurkkaa ei ollut tallattu ja sen kyllä huomasi. Kii liikkui aluksi ihan suht kivasti, eihän se kauas kyllä mene, ellei hajua saa. Mutta kun tallaukset loppui ja ajauduttin tuonne suolle (vähän alueen ulkopuolellekin ehkä), niin keepis pyöri lähinnä jaloissa. Tuuli tuli tuolla ojanvarressa itseasiassa rinnettä alas eli lähes etelä-pohjoissuunnassa ja sinne se keepi sitten sen hajunkin sai ja irtosikin sitten tosi kivasti. Sellaiset kenraalit, saas nähdä miten se irtoaa lauantaina, vai irtoaako...


Joskus taannoin on yritetty harjoitella takapään nostamista seinälle, ja se on toiminut niin kauan, kun on apulauta tms eli target takajaloille (toimii kuten puomin alasmenossa siis). Jostain syystä tämä asia on muhinut keepiksen päässä ja nyt se sitten yhtäkkiä osasikin sen. Käskyä kun en ollut miettinyt, se sitten on niinkin omaperäinen kuin "taaksekiipe"... Ja sehän ei siis osaa tehdä tätä kuin tässä yhdessä ainoassa kohdassa eteistä. Välillä meinas mennä kokonaan yli, eli aavistus käsilläkävelyä. Jotenkin kun sais sen vaiheen tuosta sitten eroteltua ja vahvistettua.

Kun keepis seinille kiipeilee.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Hyvät treenit, huonot treenit, hyvät treenit

Siinä viikonlopun saldo, onneksi keskiarvo kääntyi kuitenkin hyvän puolelle ja päättyi hyviin treeneihin.

Perjantaina oli minipitkät Kattiksen kakkospaikalla. Killi teki viimeisenä pimeässä. Länsituuli oli varsin hyvä ja tein suunnitelman ja figujen sijoittelun sen mukaan, että saisin koiran irtoamaan. Aloitus siis tuolta pohjoisesta tieltä ja myötäpäivään alueen reunoja kiertäen (aluehan oli vaan minun kulkureitti lähinnä). Kuvaan laskettu alue n. 2,5ha ja sepä tuolla tuulella tuli oikeastaan katetuksi.


 Tarkoitus oli nostaa heti alusta meille kartturi. Onnistuin kuitenkin mennä figun tuulen yläpuolelta, mutta onneksi keepis bongasi sen tästä huolimatta. Figu seisoi, ja se aiheutti pientä päänvaivaa. Keepis hyppäsi vasten, jumppasi tovin, hyppäsi uudestaan, lähti minua kohti, tajusi että jotain meni vikaa, palasi, hyppäsi taas vasten ja sitten otti rullaan. Juupa juu. Sitten sählättiin siinä tovi, kartturi oli hukannut kompassin ja sitä etsittiin ja lopulta luovutin omani. Kartturin ottaessa suuntaa minä jo asettauduin valmiiksi lähtöön. Onneksi sitten kuitenkin kysyin suunnan ja ihan väärään suuntaanhan olisin ollut menossa. Voi yhden kerran tuota pimeässä katoavaa suuntavaistoani!

Lähdettiin kiertämään alueen itälaidalla olevaa kuusikkoa. Aluksi Kii liikkui hyvin, mutta kuusikossa vauhti hidastui, ettei joutuisi liian kauas minusta. Suon laidassa kartturi alkoi toppuutella että pitäisi kääntyä, ja tuolla pitkulaisen kallion eteläkärjen tietämillä alettiin vielä enemmän lukea karttaa (minulla gps), ja koira irtosi johonkin, tuntui että takaisin sinne kuusikkoon eli koilliseen ja hieman ihmettelin suuntaa. Siinä sitten kartan säädön jälkeen lähdin menemään ja ihmettelin gepsistä, että väärään suuntaan eli etelään... voi jee. Aina kun pysähdytään ja luetaan karttaa tms, kadotan suunnan. Eli eikun luottamaan kompassiin ja oikeaan suuntaan kohti kallion eteläkärkeä. Siitä se keepis sitten lähti. Tosi hieno irtoaminen! Vähän oli tepastellut pressuun kääriytyneen figun päällä, mutta muuten ok. Eikä ollut käynyt siellä ennen. Pelkäsin, että jos se olikin sillä edellisellä irtoamisella ollut tuolla ja minä omalla liikkumisella vetänyt sen pois, onneksi ei. Mutta kyllä oli tällä koiraohjaajalla kompassi sekaisin...

Lauantaina aamusta ensin Vekoran pk-hakutreenit. Voi taivas mikä taantuma keepiin on nyt iskenyt. Edelliset treenit ei menneet ihan niinkun elokuvissa, joten olin päättänyt että otetaan vähän apuja ja vaan suoria löytöjä pistojen päistä, ei tyhjiä. Katsottiin kun 2 figua lähti, vein koiran toviksi pois. Lähetin ensin vasemmalle (tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti takatuulena), pisto jäi lyhyeksi, joten lähetin uudestaan. Nyt ok, ja ilmaisu kaikki ok. Katsottiin hetki, kun figu jatkoi matkaa seuraavalle piilolle ennenkun palattiin keskilinjalle. Sitten oikealle. Ei lähtenyt ei, meni vinoon, meni lyhyen, meni 20m ja jäi tuijottamaan. Ei edennyt, kun jäin seisomaan ja odottamaan. Otettiin figu näkyvästi pois. Siirryttiin jatkamaan vasemmalle, otettiin ääniapu. Sinne upposi, umppari jossa figun käsi vähän näkyvissä. Oli yrittänyt punkea raosta sisään. Ilmaisi sitten kuitenkin ok. Vielä yksi oikealle, en halunnut kuitenkaan apuja. Mutta ei lähteänyt taaskaan. En lähettänyt uudelleen, jäi vain seisomaan näyttö päällä. Tuijotuskilpailu: minä tuijotin piiloa koira minua. Sitten se alkoi epäröidäen kuljeskella. Välillä päätti lähteä rinnettä ylöskin piston suuntaan, kerran kävi ihan muutaman metrin päässä piilosta tuulen yläpuolella. Tovi jos toinenkin siinä sitten odoteltiin, periksi ei voinut enää antaa. Lopulta se sitten kiemurteli tiensä figulle. Voi taivas. Mikä ihme on nyt rikkonut keepin pistot?! Sehän teki ihan koemaisia ratoja, hyvä pistoja, tyhjiä ja kaikee... ja nyt ei mene kun 20m. En käsitä. Ei auta kun ottaa avut. Oli puhe, että avarassa maastossa figut näyttäytyy jossain 80m:ssä, siirtyvät sitten vaikka lähemmäs. Että sen saisi uppoomaan. ... Tai sitten me lyödään toviksi hanskat naulaan, treenataan nyt parit partiointitreenit ja lyödään sitten nekin hanskat naulaan loppukuusta ja homma muhimaan toviksi...

Lauantaina iltapäivällä jatkettiin raunioilla. Ensin paukkuja samaan malliin kun viimeksi eli seuruuta jossain 20m päässä, neljä laukausta, palkkasin joka paukun jälkeen. Neljännen paukun jälkeen se jo selvästi tiivisti seuraamista "jee, kohta tulee palkkaa"! Hyvin siis etenee sen kannalta. Ens kerralla ammutaan myös radalla, tosin nehän ei ole niin suurta ongelmaa aiheuttaneet, toki se kääntyy katsomaan mutta jatkaa sitten.

Raunioilla jatkettiin umppariteemalla. Tarkoitus oli ottaa ensin helppo rakopiilo ihan alusta, että muistaisi kiintorullan olemassa olon. Mutta tuuli ei ollut myönteinen, keepi kaahasi ohi ja sai sitten jo hajun keskikasalta temppelistä. Hetken se pyöri, kiipesi katolle, ja hetken rakoon vinkuttuaan otti rullan. Ihan tostanoin vaan! Palattiin hakemaan se eka, vähän aikaa joutui työstämään, koska haju nyt ei vaan tullut siitä putkenpäästä mistä oli suunniteltu. Hyvin sekin meni.

Sitten jatkettiin "kohti kaivoja". Ihmettelin miksi koira ei reagoinut ykköskaivoon, miksi se meni ohi. Kunnes tajusin koiran kipittäessä kohti kulmakaivoa että "jaa niin, ei se figu vissiin olekaan ykköskaivossa..." No ei. Ja taaskaan ei mitään ongelmaa ottaa rullaa! Jotain oli muhinut keepiksen päässä viikon aikana, herneet olivat kohdanneet!

Neljäs oli alakasan päässä jääkaapin kohdalla kivikasassa "rakopiilo" missä maalimies olisi hieman kauempana. Hetken paikallisti, löysi sitten kolon josta pääsikin maalimiehen luokse. Ihan hyvä oikeastaan niin, niin sai taas vahvistusta siitäkin, että aina ensin kannattaisi kuitenkin varmistaa pääseekö sinne figulle jotenkin vai onko umppari.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Umppareita ja alustanvaihtoja

Sunnuntain treeniputki aloitettiin pk-hakutreeneillä Veikkolan kupeessa. Tallattiin alue ja merkattiin piilot, mutta ne tulivat jotenkin kamalan lähekkäin eli kapeita pistoja, mikä just on se meidän ongelma. Tuuli tuli alueen vasemmalta puolelta, alue oli suht avaraa ja helppoa etenkin alkupäästä, loppua kohden tuli kalliota keskilinjan ja piilojen väliin. Tarkoitus oli yrittää saada vahvistusta suoriin pistoihin löydöillä lähetyskohdasta ja sekoittaa väliin pari tyhjää. Koira oli ihan kauhean tahmainen, ei lähtenyt, lähti vinoon, jäi kyselemään, sössi ilmaisun ja vaikka mitä!
  1. vasen löytö. Ei uponnut ekalla pistolla tarpeeksi (alue oli vähän syvempi kun 50m). Uudella lähetyksellä ok, oli ihmetellyt ja jumpannut tovin mm:llä, lähtenyt sitten ilmaisemaan, mutta rulla ei tullut minulle asti. Lähetin uudestaan ja nyt toimi ok, tuli myös kivasti eteenpäin rullan kanssa.
  2. oikea tyhjä, no meni jotenkin jonnekin - kait, en muista.
  3. vasen tyhjä, yliheitolla ok. En muista menikö kunnolla vai pitikö lähettää uudestaan
  4. oikea löytö. mm lähti aika myöhään (tai siis kun oli yliheitto, ei ehtinyt kovin pitkälle), joten jouduin pysäyttämään koira keskilinjalle. Lisäksi se nappasi jäljen tai hajutunnelin eikä edennyt pistolla suoraan. Ei kuitenkaan löytänyt figua heti, vaan joutui suihailla eestaas. Suorapalkka.
  5. vasen löytö. Ei lähtenyt ekalla vaan pysähtyi ehkä 30m katsomaan minua eikä mennyt mihinkään.... uusi lähetys, löytö, ilmaisu hyvin eteenpäin ja näyttö ok. Eli loppuhyvin kaikkihyvin...
Ens kerralla pitää kyllä nyt vahvistaa vaihteeksi niitä suoria pistoja! Tehdä vaikka norjalainen sekametsä, jos on tarpeeksi aikaa ja porukkaa.

Hakutreenien jälkeen tehtiin autojen taakse vielä pieni esineruutu. Pieni... ei olla koskaan tehty niin isoa! Oli varmaan 30x50m. Vieraat esineet eikä mitään isoja sukkia tai hanskoja vaan joku pieni lepakkolelu ja muovinen hevonen. Aloitin oikeasta reunasta ja eteni ja liikkui tosi kivasti. Varmaan kolme pistoa siinä tehtiin ennenkun joku sanoi, ettei sillä reunalla tainnut esineitä ollakaan. Siirryin sitten toiseen laitaan missä oli esine, muttei löytänyt, juoksi tosi läheltä monta kertaa. Otin sitten täsmäiskun ja nyt taisi vasta syttyä lamppu keepiksen päässä, eihän se ollut kai edes tiennyt mitä oli tekemässä (edellisestä esineruudusta on ikuisuus!). Mentiin sitten pikkaisen lähemmäs takanurkkaa missä se hevonen oli. Lähetin ehkä 20m päästä ja nyt esine nousi nopeasti ja hienosti.

Metsätreeneistä kaahattiin suoraan Oittaalle raunioille. Omissa rauniotreeneissä otettiin ensin radan reunalla paukkuja 9mm:llä. Namiseuruuta ees taas välillä poispäin välillä lähemmäs, oltiin kuitenkin melko lähellä ehkä 10-30m päässä ampujasta. Aluksi lotkautteli korvia, mutta neljännen paukun jälkeen ei juuri edes reagoinut ja sillon oltiin kuitenkin melko lähellä ja namikäsikin pois ulottuvilta. Sitten vähän leikittiin sillä aikaa, kun figut pääsi piiloon ja suoraan radalle.

Meille oli kaksi kaivoa ja alakasanreunan "ruumisarkku". Ykköskaivo puukannella, jossa on keepin nenän mentävä reikä keskellä, figu oli ehkä metrin syvyydessä kannesta. Kii kyllä löysi hyvin, paikallisti ja etsi, mutta ei vaan ottanut rullaa. Odoteltiin ikuisuudelta tuntuva aika, se kävi, tuli pois, meni takas ja ihmetteli. Lopulta se pysähtyi vaan seisomaan kaivolle ja tuijottamaan minua. Figua siirrettiin niin, että sormet olivat heti aukossa. Ja keepis vaan nuoli sormia, mutta ei ottanut rullaa. Lopulta otin sen ja lähetin uudella käskyllä "etsi" kuin pistolle lähettäis. Ja sehän otti heti hyvin rullan. Otettiin sitten sama piilo uudestaan - ja ei, ei osannut. Voi pyhä yksinkertaisuus! Ja taas lähetin uudestaan "pistolle", jollon otti rullan.

No, sitä voisi luulla, että tästä olisi joku lamppu syttynyt keepiksen päässä, kun siirryttiin neloskaivolle. Siinä oli päällä rautakansi, mutta figun sormet olivat pienen reiän kohdalla keepin kielen ulottuvilla. Niin ei, ei voi enää muistaa, että juuri äsken otti kiintorullan kaksi kertaa vaikkei päässytkään ihan figun iholle asti (paitsi sormia nuolemaan). Taas se pyöri, hyöri ja kiroili, ja lopulta jäi vaan seisomaan kannelle ja tuijottamaan minua. Otin sitten taas sivulle ja lähetin "pistolle". Johan otti rullan.

Vois luulla, että no NYT olisi oppinut jotain. Siirryttiin "ruumisarkulle". Siinä kansi hörötti niin, että yhteen kulmaan muodostui keepin nenän mentävä rako. Mutta kun ei... pyöri, etsi ja kiroili, mutta kun ei. Ja taas piti taipua ja lähettää "pistona", jollon nosti rullan. Jestas sentään! On sillä ainakin syvään iskostunut se, että pitää päästä figun luo. Ensi kerralla pitänee ehkä ottaa yksi avo/kunnonrakopiilo ensialkuun, jos se yhtään auttaisi...

Maanantaina käytiin lenkillä :D

Tiistaina jälkitreenit Oittaalla jälleen teemalla alustanvaihtoja. Nyt otettiin oikeasti niitä alustanvaihtoja eikä vaan tien ylityksiä. Ensin pätkä nurtsilla, että kiinnittyy, sitten loiva kaari hiekalle, hiekkaa (etelään tuleva pätkä), siinä lopussa pieni nurtsipätkä, jolla käännös, taas siirtyminen hiekalle (pätkä pohjoiseen) ja sitä nurtsinreunaan ja kaarros nurtsilla ja loppusuora nurtsilla.


Jäljennostosta esine. Sitten ennen alustanvaihtoa esine, että voi siinä sitten odotuttaa että kalibroi nenää. Uudella alustalla vaihdon jälkeen esine, jne jne. Esineitä lyhyellä jäljellä siis 8 kpl! Ilmaisi kaikki kyllä, pysähtyi ja heilutti häntää, muttei mennyt heti maahan, osalla jouduin jopa käskeä. Ensimmäinen hiekalle siirtyminen oli tosi vaikea. Olisi tyypilliseen tapaansa jatkanut täysiä jäljen suuntaan kohti seuraavaa nurtsireunaa. Mutta me odotimme ja odotimme. Jäljentekijä oli pikkaisen painanut askelia, joten näimme ne. Sitten kun lopulta hiffasi että hiekallakin voi jäljestää, oli hän kovin tohkeissaan. Meno oli ihan vimmattua, häntä heilui, koira hinasi, takajalat ihan suti välillä. Mutta oli silti tarkkana. Lätäköiden kohdalla tuli tenkkapoota, koska vesi oli selvästi vetänyt hajua. Eka kertaa hiekalta takaisin nurtsille siirryttäessä aiheutti oudon lieveilmiön: Kii lopettin jäljestyksen ja alkoi syödä heinää! Se oli siis ensin jäljellä ihan hyvin mutta sitten vaan lopetti. Oliko sen mielestä tylsää vai pitikö se taukoa rankan hiekkajakson jälkeen? Sitten kun päästiin jatkamaan ja siirryttiin taas seuraavalle hiekalle, se selvästi taas riemastui uudesta haasteesta. Loppu jälki meni ihan mielettömän hienosti. Ja kaikkiaankin jälki meni ihan superloistavasti!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Pk-treenejä ja umppareita

Lisäilen tähän viikontakaiselta Salon retkeltä Jarin ottamia kuvia.


Talon raunioissa. © Jari Miettinen
Lauantaina oltiin elämämme ekoissa varsinaisissa pk-hakutreeneissä, jos ei leirejä lasketa. Liityin kesällä Vekoraan (Veikkolan Koirakerho), että pääsisin katsomaan millaiset pk-treenit siellä on. No olihan ne, 2 Killin tasoista koiraa+pennun treenit kesti 5 tuntia! Hohhoijjaa, onneksi ei ollut kiire mihinkään. Mutta ihan jees, tosin aika samansuuntaisia neuvoja tuli, mitä jo itsekin tiedän. Rata oli niin, että keskilinja kulki avokalliolla, vasen puoli laskeutui alas rinteeseen ja oikea oli samalla tasolla, mutta muuttui metsäiseksi. Tuuli tuli keskilinjan suuntaisesti etulinjalta kohti takalinjaa. Tarkoitus oli alunperin tehdä taas kisamainen rata, mutta muutettiin "täsmä"ohjaukseksi kun oli vaan 2 mm. Etukulmat tyhjät, sitten umppari, tyhjä, tyhjä ja löytö oli suunnitelma, ei mennyt ihan niin.
  1. Vasen etukulma tyhjä. Just ennen aloitusta sieltä tuli sienestäjät, odoteltiin tovi, että menisivät alta pois. Ihme kyllä keepis ei lähtenyt jäljille. Ekalla teki piikin, tokalla menin lähettämään vähän kauempaa, upposi ok mutta jäi sitten katsomaan kouluttajaa, joka oli mennyt kallion reunalle katsomaan. Kun edettiin molemmat, eteni sitten koirakin. Hyväksyin, otin keskilinjalle ja palattiin etulinjalle.
  2. Oikea etukulma tyhjä. Lähetyspaikalla oli isompaa ja jättikokoista kiveä, kaatunut runko, puita jne jne. varmaan neljännellä lähetyksellä vasta sain uppoamaan mielestäni tarpeeksi.
  3. Vasemmalle tyhjä, nyt meni paremmin, jäi jonnekin ja kutsusta tuli ihan kivasti edes pikkaisen eteenpäin. Yliheitolla yritin osua lähelle uppparia eli löytöä.
  4. Oikealle yliheitto. Lähti tosi hienosti, mutta oli mennyt ihan vähän matkan päästä tuulen alapuolelta ohi, eikä sitten edennyt riittävästi pistolla että olisi saanut paluulla hajun. Harmi. Uudelleen, ja sama juttu. Vasta kolmannella sai hajun, oli yrittänyt tunkea piiloon, mm oli laittanut käden umpparin saumanrakoon ja sitten keepis muisti, että jaa rulla... Ilmaisu ok.
  5. Vasemmalle oli tarkoitus osua löytöön, mutta ei noussut. Toinen lähetys, nyt upposi syvälle, mutta ei silti osunut hajuun. Siirrettiin mm koska koira oli periaatteessa sen kohdan jo työstänyt. Sitten vasta nousi.
Hohhoi, olipas jotenkin tahmainen treeni. Aluksi tuntui että koirakin oli ihan kuutamolla ja hämmästyneen oloinen. Kyllä se kuitenkin uppoili lopulta ihan kivastikin, vaikka oli tyhjää ja joutui lähettelemään samoille pistoille useamman kerran. Umppari saatiin ilmaistua, jee, vaikkakin pienellä tunkemisella, mutta eiköhän sekin sieltä ala pikkuhiljaa mennä ymmärrykseen.

Täällähän haisee figu! © Jari Miettinen

Jos tästä vähän purkaa seinää, pääsee varmaan figun luo! Huomatkaa korvien asento! © Jari Miettinen

Figu löydetty! © Jari Miettinen
Hakutreenien jälkeen mentiin suoraan Vekoran kentälle (Navalan jalkapallokenttä) tekemään tottista kouluttajan kanssa kahdestaan, meidän ekat pk-tottistreenit! Halusin kokeilla metristä (ei korkeana tosiaankaan) sekä ampumisia. Yritin ensin viritellä koiraa leikkimällä, mutta jotenkin oli sekin tahmaista. Sitten seuruu pois päin ja pari laukausta. Reagoi yllättävän paljonkin, kun oli pakko katsoa äänen suuntaan. Lopulta kun sain kontaktiin, palkkasin leikillä. Otettiin pieni tauko ja sitten laukauksia leikin yhteydessä, leikki oli vähän vaimeaa. Ja eikun vielä kerran, nyt seuruuta namin kanssa ja nyt toimi jo paremmin! Näin täytyy siis varmaan jatkaa eli vaikka sitten ihan imuttamalla, jos ei muuten malta pysyä kontaktissa. Lopuksi otettiin ampumiset vielä paikkamakuussa, olin tosi lähellä ja heittelin nameja, mutta nyt ei ollut mitään ongelmaa, kun näki laukausten suuntaan. Terästäytyi kyllä, mutta ei muuta reaktiota.

Tehtiin myös sitä metristä (pressueste) ehkä 80cm korkeana. Hyppäsi kauhean huonosti ja kiersi lelun kanssa aina takas. En sitten lopulta enää uskaltanut hyppyyttää, kun tekniikka oli niin huono. Eli nyt otetaan ensin kotona kuuri hyppysuoran kanssa, että saisi itseluottamusta ja tekniikan kuntoon ennenkun mennään taas hyppimään tuolla esteellä ainakaan noin korkealla. A-esteen tein lopuksi "ohimennen" pari kertaa ja hirveä työ oli kavuta, melkein meinasi tippua takas alas. Tekniikkaa siihenkin siis...

Seuruut oli sellasta semiä, saisi tosiaan olla korkeammasa vireessä edelleen (mutta eihän me olla treenattu edes...). Leikittiin aika paljon, mutta oli vähän nihkeetä, en tiedä toimisiko se nami sitten kuitenkin paremmin. Tein myös liikkeestä maahan-luoksetulon (avusti eteentulossa), ja meni ihan hyvin. Jätettiin pallo ja mentiin alkuun ja siitä eteenmeno tosi hienosti. Lopuksi tein pari noutoa vieraalla kapulalla, kun pari treenasi paikallamakuuta (tätä muuten täytyy meidänkin treenata!). Ensin vauhtonouto ihan ok. Sitten luovutuksen kanssa, tuli laukalla kyllä, sellaisella hitaalla, mutta ihan jees.

Lisää! © Jari Miettinen
Sunnuntaina oman ryhmän rauniotreenit kotiradalla Oittaalla. Olikin vierähtänyt lähes kuukausi, kun ollaan viimeksi päästy. Oli aika hypätä harppaus eteenpäin, luopua irtorullista ja katsoa mitä kiintiksen kanssa tapahtuu. Ja kokeilla umpparia. Otettiin teemaksi talot, kun koko muu rata oli koko päivän sateen jäljiltä ihan mutaliejua. Ja edelleen siis satoi koko treenin. Tuulikin kyllä yllättävän hyvin.

Aloitettiin 1-talon takaa. Eka figu oli uudessa talon sisälle rakennetussa yksiössä sisällä heti oviaukon suussa. Oli käynyt ensin kuikuilemassa sinä, maalihenki ei ollut varma oliko löytänyt oikeasti (sama kävi kun itse olin edelliselle koirakolle siellä eli koira kurkki sisään pimeään, muttei vielä ollut paikallistanut). Tuli pois talon raosta ja näin koirasta, että se oli hieman outo - epäileväinen. Palasi sitten uudelleen, oli hetken miettinyt ja sitten ottanut kiintiksen. Lähti näytölle ja olisi mennyt talon ulkoreunaa, liina pysäytti (en tehnyt sitä tietoisesti, mutta ehkä automaattsesti vahingossa), korjasi suunnan ja livahti näytölle raosta, josta minä en tietenkään mahtunut. Piti siis kiertää ja siinä koira sitten lähti kesken palkkaamisen etsimään minua. Näitä sitten pohdittiin, että miten kokeessa rullakoiran kanssa tommoisessa tilanteessa pitäisi oikein toimia?? Pitää odottaa, että Ressu on testaaja ja mennä sitten vasta kokeeseen :D

Jatkettiin. En lähettänyt kunnolla, jäin itse seisomaan, että koira tekisi itsenäisesti, mutta se vaan tuijotti takaisin. Tahmaista. Taas. Vasta kun itse aloin liikkua, lähti koirakin hommiin, mutta edelleen se kyttäili minua turhan paljon. 2-figu oli se umppari, mutta koira nappasikin sitä ennen alatalon takapäädyssä muoviputkessa köllöttäneen avofigun. Tosin figun takapuolen puolelta liukkaassa putkessa, tuli pois, tuli luokseni, palasi, tuli pois, palasi, sitten vasta otti rullan. Eli yritti kai etsiä irtistä ja kasvoja.

Jatkettiin, enkä taaskaan lähettänyt kunnolla vaan sanoin vaan "jatketaan". Täytyy muistaa se kunnon lähetys, ota vierelle > lähetä "etsi". Ja ottaa sitten vaikka ne pari askelta, jos koira sen vaatii. Sitten se umppari. Haju ei tuntunut tulevan 2-3 talojen väliin, joten kiersin alatalon ja tultiin toisesta suunnasta, mutta sinne se haju ei ainakaan tullut. Koira olisi halunnut keskikasalle ja oli jo tunkeutumassa bunkkeriin. Kutsuin pois ja 2-talon nurkilta sitä hajua sitten alkoi tulla. Eli figu oli 2-talon rappujen vieressä olevan kasan pystykaivossa. Aluksi oli sellaista pientä "tässä jossain haisee". Kun sai paikallistettua oikeaan putkeen, oli koiran elkeet niin selvät, mutta hitsi kun ei löytynyt sitä irtorullaa mistään raosta vaikka kuinka etsi. Tosi pitkään Kii teki töitä, alkoi jo kiroiluttaa, kun ei löytynyt. Sitten piti pikkaisen helpottaa eli kantta raotettiin sen verran (n. 5cm), että sai nenää sinne rakoon. Otti rullan, mutta tiputti, tuli alas, meni uudestaan ja piipitti ja haisteli. Lopulta sitten otti kiintorullan ja ilmaisi. Jihaa. Olipas se vaikeeta. Mutta ehkä siitä syttyi pieni valonkajo keepin lamppuun?

© Jari Miettinen
© Jari Miettinen
Näytölle! © Jari Miettinen
Viimeviikolla tein pikavisiitin naapurimaahan tapaamaan erästä mustaa salskeaa ja vauhdikasta nuorta miestä. Saas nähdä mitä tuleman pitää. ;-)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Rauniot, minipitkät ja jälki

Sunnuntaina teimme vierailun Salon raunioradalle. Päivä oli mitä mainioin, hyvä tuuli, aurinko paistoi ja "meillä kaikilla oli niin muukaaavaaa!" Minähän en siis tykkää missään määrin rauniojutuista, siellä on märkää, kuraista, ötököitä, käärmeitä ja kaikkee... tylsää. Mutta sunnuntaipäivä mainion ryhmämme kanssa oli kerrassaan loistava!

Kolme pientä luokkaretkellä!
Rauniot olivat mielenkiintoiset, pääasiassa kasa tiiliä ja lisää tiiliä, mutta sitten alarinteestä löytyi kaikkea kivaa ja alue oli sitten kuitenkin yllättävän laaja. Mielenkiintoinen oli myös oikea talon raunio. Meille olikin ekalla kierroksella tässä oikeassa talon kivijalassa "itsenäisyystreeni" eli minä seisoin ylhäällä enkä mennyt raunioalueelle ja koira napsi kolme figua itsenäisesti yksi kerrallaan. Irtorullilla tehtiin, Kii oli loistava. Kakkosfigun jälkeen se ensin meinasi, että napanuora katkeaa jos joutuu päähän asti menemään, joten käskyttelin sitä ensin (ei auttanut) ja liikuin sitten itse hieman siellä reunalla, niin johan irtosi keepis nurkkaan ja pimeään tunneliin. Olisi sittenkin pitänyt vielä odottaa hetki ja antaa koiran ihan oikeasti tehdä itse ratkaisut. Ei meidän treeniin kuitenkaan montaa minuuttia aikaa kulunut. Harmi kun en muistanut videota, tästä treenistä kun olisi saanut niin hyvät pätkät ylhäältä kuvattuna.

Tokalla kiekalla oli sitten alueena loppuosa tiilikasasta. Eipä siinä keepiksellä taas kauaa nokka tuhissut kun se napsi figut, olisi voinut olla haastavammatkin piilot. Nappasi kiintorullalla (se oli taas niin tiukalla kun sai) myös naapurialueelta toiselle koiralle tarkoitetun figun siinä irrotessaan, mutta kun ei tiedetty oliko oikeasti käynyt siellä jne jne, niin ei menty näytölle. Hitsi, pitäs olla aina ne puhelimet, koira oli tehnyt hienon irtoamisen...


Maanantaina oli vuorossa minipitkät Siikis2:lla eli n. 15-20min etsintä. Tuuli oli tosi reipas kahdelle ekalle koiralle, me oltiin vikana, että päästäisi pimeään. Meidän vuorolla alkoi tietenkin sataa. Nostettiin eka figu meille kartturiksi, mutta aika lähelle sitäkin sai mennä ennenkun Kii nosti sen. Sitten harhailtiin ja haahuiltiin eikä löydetty toista. Miksei koirani toimi, onko se rikki? Mentiin lähemmäs ja lähemmäs ojaa jonka varressa figun piti olla, vasta siellä hirveässä puskassa aloin katsoa miten ilma liikkui, ja se pentelehän oli kääntynyt... ei ihme ettei koira saanut hajua. Aikaa meni varmasti yli puoli tuntia, koira oli kyllä kokoajan aika tahmea ja kyseleväinen. Ei tollaisella suorituksella kyllä loppukoetta läpäistä. :(

Tiistaina jälkikouluttaja treenit Veikkolan puomitiellä teemana harhajäljet. Näissä treeneissä kaikki meni päin peetä. Olin pyytänyt 300-400m jäljen, jossa kepit harhojen (2kpl) ja kulmien (jos niitä on) jälkeen. No, jäljentekijä oli "ulkopuolinen" ja lähti pois, jälki oli ehkä 100m pitkä, harha oli heti alussa ennen esineitä ehkä 20m jäljen alun jälkeen, nice. Lähetin sitten jäljelle varmuuden vuoksi suoraan "paalulta", lähti tosi hyvin, tsekkasi kyllä harhan, mutta jatkoi omaa, ei nostanut ekaa keppiä joka oli merkattu. Jälki jatkui jyrkän kalliorinteen alas, koira odotti, että pääsin alas ja jatkoi hienosti, jossain vaiheessa vähän pyöri kuin olisi etsinyt esinettä, muttei ilmaissut, peesari ei tiennyt esineistä. Lopulta nousi esine kohdasta, jossa oli 2 merkkiä. Saihan se koira palkkaakin hyvästä jäljestyksestä. Sitten jatkettiin, ei näkynyt merkkejä, peesari ei tiennyt missä menee jälki. Koira meni korkean rungon ali, ja suolle. Peesari sanoi, että ei jäljentekijä sinne ole mennyt. Palattiin, ja koira hinasi uudestaan suolle. Palattiin taas, ihan sille edelliselle esineelle asti ja eikun koira vaan jatkaa sitkeästi samaa reittiä nyt kolmatta kertaa, uskottava se oli. Näin koira sitten jäljesti autolle, palkkasin sen sitten siinä. Sitten peesari vasta alkoi miettiä, että jaa olisko se esine ollutkin vika esine. No ihan kiva olis ollut tietää se sillon kun 3 kertaa vedin koiran pois jäljentekijän poismenojäljeltä... ja "kiva" jälki muutenkin, ehkä 100m pitkä ja ne esineet oli sitten ehkä 25m välein, koira ei niitä kyllä sieltä sit nostanut. Hyvin se kuitenkin jäljesti. Hohhoijjaa... Saanko tehdä omat jälkeni jatkossa itse? Jotenkin nyt tympii koko jäljestys.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Rauniot ja jälki

Sunnuntaina illalla liukasteltiin vielä mutaisilla raunioilla. Ilma oli sateen jälkeen seisova, ei liikkunut yhtään. Teemana oli pystytötsät eli "hattivatit". Eka oli traktorin renkaissa yläkäytävällä, hienosti venytti itseään, kun ei meinannut ylettää kurkata löytyykö sieltä rullaa. Kakkonen oli "hattivattimetsässä" ja sitä sai työstää ihan hirveän kauan, kun haju laskeutui väärän hattivattirykelmän luokse. Löytyi se oikeakin tötterö sitten. Kolmas oli helppo käärmekasan putkilabyrintissä. Ketkupelle jäljesti joka piilolle, vaikka alueita oli tallattu koko päivän kahden eri ryhmä toimesta ennen meitä.

Maanantain keepis paimensi sammakoita, kun minä leikkasin nurmikkoa.


Tiistaina oli jälkikokouluttajaksi koulutus. Minun vetovuoro, teemana esineet ja ilmaisu. Meidän jälki oli n. 250m pitkä "serpentiinijälki", jossa oli 7 käyttöesinettä, teemalla vaihtelua esineisiin! Jälki oli vain n. 30m vanha. Jäljennosto n. 10m janalta. Lähti ihan hirveän hienosti suoraan eteenpäin, minä seisoin paikoillani. Nosti jäljen, meni vähän matkaa, mutta kääntyi sitten ja lähti hinaamaan takajäljelle. Tuntui että olisi vaan mennyt, joten jarrutin ja kääntyi. En tiedä mitä olis pitänyt tehdä, ens kerralla on teemana jäljennosto, joten katsotaan sitten lisää. Pidin lyhyellä liinalla, jäljesti hyvin ja alan jopa jo vähän oppia lukemaan millon haahuilee. Hyvin ja sitkeästi se sitten vetää jäljelle. Jäljestä oli kävellyt pari marjastajaakin yli, itse en huomannut missä kohtaan harhat oli, koira teki muutamia tsekkauksia, mutta ei jäänyt omaan mieleen. Ei se kuitenkaan harhoille lähtenyt. Ja kaikista kohdista selvittiin itse, ei tarvinnut kenenkään sanoa, että ei olisi jäljellä, hyvä Kii! Esineet aiheutti suurta riemua ja hurjaa hännänheilutusta. Tarkennus oli selvästi laajemmalla skaalalla, etenkin isommista esineistä (kokoa kenkä) haju levisi lajemmalle kuin normisti kepeistä. Jälkeenpäin sain kommenttia, että miksi riemuitsen ja nostan koiran virettä turhaan niin hirveästi esineillä. Mutta toisaalta myös kehuja, kuinka hienosti Kii osaa laskea itsensä ennen jäljestyksen jatkamista. No miksi en riemuitsisi, kun se on niin hieno. Ei ole kauaa, kun esineet ei merkanneet mitään ja niistä ryysittiin yli, niin toki riemuitsen. Ehkä voisin jatkossa riemuita kuitenkin hieman maltillisemmin...


maanantai 13. elokuuta 2012

Kun Ketkupelle kaivoon hyppäsi

Sunnuntain rauniotreeneissä oli teemana hajuerottelua eli häiriötyyppejä piilojen lähellä. Häiriöt oli aluksi ihan ylivoimaisia. Mutta sai lopulta eka työstettyä hienosti, toinenkin kohtalaisesti (siellä ei häiriötyyppejä ollut), mutta raunioiden uudet putkihässäkät tuottivat hieman päänvaivaa.

Kolmas olikin sitten kinkkinen, sitä työstettiin varmaan 10 minuuttia. Suljettu umpinainen 1,5m korkea pysty putki "hattivatti", paitsi päästä auki. Hajua oli siellä täällä, muttei siellä missä figu. Ennenkun kelpi lopulta löysi tiensä putkien päälle. Hidas figu ei saanut annettua ekalla kurkistuksella rullaa. Ja sitten Siwwi teki Siwwit ja hyppäsi näytöllä maalimiehen niskaan. Onneksi oli maalimies, ettei tullut kovin pitkää ja kovaa pudotusta...

Eka tyyppi


Toka tyyppi

Kolmas tyyppi sai niskaansa pienen Silakan...


Maanantaina käytiin testailemassa tulevan Ryhmäkatselmuksen yhtä rastia, oli kaikenlaista systeemiä, mutta ei voi kertoa enempää, jos sattuu, että joku osallistuja lukee tätä :D Killiä välillä vähän jännitti, eniten ahdisti ehkä toiset kauheasti haukkuvat koirat..., mutta kaikkensa se teki minua mielyttääkseeni ja oli kovin urhea!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Panimon kellarissa ja raunioilla

Perjantaina lähdettiin ex-tempore tutustumaan Espyn peruskorjattuihin raunioihin. Koko yläkasa oli myllerretty uuteen uskoon ja jotain pientä muutakin uutta oli tullut, lähinnä hirveä määrä rumpuputkia. Meille kolme figua irtorullilla, en laittanut edes kiintorullaa kaulaan ettei ala ketkuilemaan. Tuuli tuli alhaalta, päätin aloittaa ylhäältä uusitulta yläkasalta ja yritin väkisin työntää koiraa kasalle ja sen taakse myötätuuleen, mutta eihän se sinne halunnut mennä vaan irtoili tuuleen keski-ja alakasalle päin. Eka tyyppi oli L-putkessa, ok. Jatkettiin taas yläkasan hinkkaamista, mutta kun koira vaa sitkeästi halusi alakasalle, siirryttiin sitten lopulta sinne ja sittenhän se jo viipotti kohti uusittua käärmekasaa ja uutta putkipinoa kanaparrun takana. Sieltä se kakkosfigu sitten löytyikin. Totesin, että eiköhän se alakasa tullut siinä ohimennen haisteltua, mennään vielä keskikasa ja lähetin koiran alatalon nurkalta kohti bunkkeria. Siihen viereen on rakennettu uusi bunkkeri ja sinnehän sen keepis sujahti. Koira meni mielestäni jotenkin nihkeesti, ei ollenkaan sellaista Killimäistä innokasta "jeejee täällä on haju" tohotusta. Ja minä tein tyhmän etsintäsuunnitelman, kun yritin väkisin ohjata koiraa yläkasalle, kun se halusi tuulen perusteella alakasalle. Sen kun pitäisi antaa mahdollisimman paljon toimia itsenäisesti ilman turhaa käskyttelyä. No, seuraavalla kerralla osasinkin sitten olla viisaampi!

Lauantaina lähdettiin aamukuuden jälkeen Satu ja Zava kyydissä kohti Kaarinaa. Aamupäivä lymyttiin FRF koirakoiden tasontarkistuksessa maalimiehinä Hartwallin vanhan panimon kellarissa ja iltapäivällä saatiin treenata siellä keskenämme omat koirat. Treenattiin vain kellaritiloissa, koska halli- ja toimistotilat on niin peruskauraa. Kellaristossa oli pumppuja, putkia, sammioita, pimeitä käytäviä, lisää putkia sekä jännät kallioseinäiset luolastokäytävät, joissa oli tosi kylmä ja kostea, vettä tippui ja lirisi.

Me yhden koiran tyypit saatiin tehdä kaksi kierrosta. Treenattiin taas ilman kiintorullaa, ettei ottaisi sitä hajusta tai kun ei löydä pimeässä irtistä. Ekan tyypin otin alla näkyvään sammiotilan pumppuhuoneeseen, vähän joutui tekemään töitä paikallistamisen kanssa. Toinen oli sitten jänskässä kallioluolastokäytävässä. Löysi itse kellarikäytävältä luolaston suuluukulle ja meni siitä sisään, teki töitäkin n. 10m säteellä luukusta, mutta figu oli varmaan 25m suuluukulta pimeässä käytävässä ja haju painui käytävän mutkan kohdalle kallion seinämiin. Tosi pitkään sai tehdä töitä, menin lopulta itsekin tunneliin, jos se auttaisi yhtään. Lopulta löytyi, hyvä keepi, olipas vaikea treeni.

Ensimmäinen figu pumppuhuoneessa
 

Toisella kierroksella otin sitten helpommat, ensimmäinen pitkän käytävän seinällä olevassa hyllykössä. Siitä ei ihan hirveästi tullut hajua, pienestä aavistuksesta sitten alkoi kyllä työstää mutta se killimäinen hurja etsintä ja vinkuna puuttui, mietin taas onko mun koira rikki. Mutta figu löytyi ja jatkettiin matkaa. Viimeinen oli toisen käytävän puolivälissä olevien kahden säiliön välissä. Heti kun avattiin ovi kyseiseen tilaan, muuttui keepin olemus ja nyt se merkkasi selvästi että täällä haisee, tuttu elekieli ja eikun menoksi. Sinne porhalsi pimeään käytävään n. 50m päähän etsimään figun. Hieno päätös, hyvä Killi! Ei se ollutkaan rikki.
Huhuu, onko siellä ketään!?
Melkoista työstöä vaatinut tunnelisto
Sunnuntaina sitten oma ryhmämme siirtyi raunioille pariksi kuukaudeksi. Minä niin en tykkää siitä, paljon mielummin olisin metsässä kun kuraisilla, helteisillä raunioilla amppareiden, käärmeiden ja hämähäkkien seassa.  Valivali :D Vaan onhan se tosi hyödyllistä koiran tarkennuksen oppimista ajatellen.

Ilma oli tosi kuuma, ehkä 27-28 °C varjossa, paljon sitten lie paahteisilla raunioilla. Ja tosi hiostava. Onneksi tuuli oli varsin reipas, mutta se pyöri ihan koko ajan millon mistäkin. Mutta pääasiassa silti alhaalta ylös, tai kasoja pitkin pohjoisesta etelään. Nyt laitoin Kittylle tavallisen pannan ja siihen kilikellon, että jos se vaikka luulisi, että sillä kuitenkin on kiintis kaulassa.

Päätin aloittaa alakasalta, lähetin koiran ja lähdin itse kiertämään käytävälle ja odotin, että koira tulee kohta perässä. Mutta ei se tullutkaan, vaan lähti itsenäisesti työstämään kasaa, jes! Tosin sillä taisi olla haju. Ihan mielettömän kauan se sai työstää ekaa figua, se oli vaikea ja tuuli pyöri. Mutta keepi teki töitä, nyt se teki niin kun olen tottunut, jihaa! Välillä kuului epätoivoista vikinää, kun perhana haisee mutten löydä. Ihan mieletön. Figu oli hetekapiilon ja palkinaluspiilon välissä laatan alla vihreän ison roskiskompleksin kohdalla.

Jatkettiin alakasaa, mutta keepi loiksi keskikasalle myötätuuleen. Yritin kutsua sitä että mennään yhdessä alakasa, mutta ei sitä kiinnostanut, se meni yläkasan päähän neloskaivon eteen rakennettujen putkitötsien kohdalle ja pyöri ja hyöri niitä ympäri. Siinä oli neljä putkea pystyssä ja Kii nippa nappa ylettyi kurkkimaan tötsän reunoille. Se tarkisti kaikki muut paitsi sitä missä figu oli, koska tuuli painoi hajua niille toisille tötsille. Lopulta se meni myös sille vikalle ja taitava figu osasi juuri sillon työntää rullan sieltä keepille, aivan loistavaa!

Jatkettiin yläkasan reunaa alkupäähän ja naps, viimeinen figu löytyi samantien samasta uudesta bunkkerista mistä perjantaina. Onneksi oli helppo päätös kahden todella paljon työtä vaatineen jälkeen. Hiki tuli!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Treeniviikonloppu!

Lauantaina käytiin raunioilla! Mutta ei mennä hetkeen uudestaan. Parille kaverille piti järkätä kokeenomainen treeni, joten lupasin mennä ja "tehdään Killin kanssa jotain maantasapiiloja rauhallisesti". No ei tehty, meinas keepin kesämopo vähän keulia, ei ollut riemulla rajaa kun pääsi hommiin. Hyvin se teki, irtoilussa ei ollut ongelmia, päin vastoin. Irtorullat, kolme tyyppiä, aloitettiin yläkasan takapäästä. Eka L-putken takapäässä pari metriä suulta. Toinen pitkän kansan pellon puoleisessa päässä siellä reunalla alla jossain. Vika alatalon sisällä. Mutta kun tuommoista kaahausta ei vielä ihan saisi tehdä, niin ei voi mennä raunioille. Ehkä kuukauden päästä...

Sitten treenien jälkeen ammuttiin seuraamisessa. Vähän oli vaikea saada koira kunnon vireeseen, kun se kyttäs mennäänkö hommiin. Ja kun ei voi vielä oikeen revittää. Laukaukset ehkä 50m päästä 9mm:llä ensin kauempaa, sitten toinen vähän lähempää eli liikuttiin kohti ampujaa. Molemmissa kontakti tippui laukauksessa, ekassa ehkä meinas lähteäkin johonkin, mutta pyynnöstä palas ja kun oli kunnon kontaktissa taas, palkkasin. Ihan jees. Mutta jonnii verran pitää treenata jos ei halua että kontakti tippuu. Mutta uskoisin kunnon vireenkin auttavan siihen, kunhan löytäis sen jostain...

Sunnuntaina omissa hakutreeneissä jälki pusikkoon, ehti vanheta reilun 2h, pituutta oli jäljentekijän mukaan n. 800m, mutta karttapaikkaan piirtämällä tuli aika vajaa ja oman gepsin mukaan pituutta olis tullut 599m. Tuntui kyllä paljon pidemmältä, mutta ehkä se ei sitten ollut. Olin siis pyytänyt vajaa kilsaa, mutta ihan hyvä ettei ollut niin pitkä koska tämäkin teetti selvästi töitä.

 
Kokeiltiin jäljennostoa tieltä, eli lähdettiin tuosta mastolta vaan kävelemään tien vasenta reunaa pohjoiseen, jäljentekijä oli kulkenut oikeaa ja mennyt sitten tien yli. En antanut mitään käskyä, ja ihan itse ja hienosti Kit jäljen nosti ja lähti ajamaan, hyvä keepi! Alkujäljestys oli tosi kivan oloista, maasto oli alta avointa tiheää kuusikkoa, jossa ei ollut aluskasvillisuutta. Ekaan keppiin reagoi, muttei mennyt maahan ja olis jatkanut, mutta kun en päästänyt, ilmaisi sen sitten. Muuten alku oli varsin mukavaa. Tien ylityksessä haparoi jonkin verrankin, tarkisti molempiin suuntiin, mutta löytyi se jälkikin sieltä sitten. Sähkölinjan kohdalla suoralla kaaduin itse, mutta se ei koiran menoa haitannut, veto vaan lisääntyi, siinä kohtaan mentiin muutenkin aika hurjalla vedolla. Kepit meinasi kaikki jäädä ilmaisematta, niistä sai kyllä huomautella. Sitten tuon jälkimmäisen ojan ylityksen jälkeen tuntui, että koira oli vähän väsy, jatkaminen sen jälkeen tuntui vaikealta ja mentiin tovi vähän hutiloiden ja ajoittan paljonkin jäljen sivussa. Jostain kulmastkin meni selvästi ohi, ja oli hetken hieman kuutamolla. Mutta loppujälki meni sitten taas ihan kivasti. Vikasta kepistä meni ensin yli, ja itsellä ei ollut liinanpää kädessä, niin en saanut jarrutettua, mutta koirapa korjasi itse, jäi etsimään keppiä, löysi sen ja katsoi minua. Odotin vaan, niin sitten lopulta ilmasi. Kyllä se jäljesti ja kyllä se jäljellä pysyi ja jäljelle takaisin löysi jos sen hukkasi ja motivaatiotakin tuntui olevan, mutta kepit olisivat kyllä jääneet maastoon. Kepit oli taas luonnokeppejä, just ennen jäljentekoa maasta kerättyjä.

Halusin nyt kokeilla pidempää metsäjälkeä, kun ollaan tehyt vaan aika lyhyitä. Kyllä tuli tunne, että on "vähän sinnepäin" jäljestystä ja keppejä tarvitsee vahvistaa ihan hirveästi. Vaikka ne nyt nurtsijäljellä nouseekin jo aika kivasti, niin metsässä homma on niin paljon epätarkempaa, että sinne meinaavat jäädä. Eli lyhyitä 200-300m jälkiä joissa on a) keppejä ja b) kulmia. Ja ehkä treenaa sitten sitä pidempää jälkeä vähemmillä kepeillä ja kulmilla ajoittain?

Niinjoo, ja lauantainahan oli viimeinen uintivuoro Hyvinkään uimalassa. Nyt pitäisi sitten siirtyä luonnonvesiin. Eihän se niin tehokasta ole, mutta on se tyhjää parempi. En nyt kuitenkaan viitsi enää Hyvinkäälle asti lähteä pulikoittamaan koiraa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Vikat viralliset sekä rääseikköä

Lauantaina aamupäivällä oli ohjelmistossa kauden vikat rauniotreenit. Jatkettiin teemalla rakopiiloja. Tuuli oli varsin kiva, pääasiassa alhaalta pellolle päin, mutta pyöri kyllä perinteiseen tapaan. Ja perinteiseen tapaan rakopiiloilijaksi valikoitui Juha.

Ensimmäinen oli ykköstalon katolla oleva pelti"mökki". Kii sai hajua alas, pyöri talon ympärillä, menin sisään, tuli ulos, etsi ja etsi, minä kuljin perässä. Tällä kertaa päätin olla avustamatta "kunhan kuljen perässä" - ja kivan itsenäisesti se tekikin hommia. Kii on käynyt tuolla piilolla, mutta siitä on aikaa - ja paljon. Tovi sillä kesti, että tajusi raput, hetken pohti uskaltaako mennä (täysin uusi piirre! :o ) mutta meni. Sitten se suhasi ympäri "mökkiä" pari kertaa ennenkun löysi luukun ja sen raon, josta rulla tuli, ja toi sen talon vinoa seinää pitkin alas. Näytölle meno se sitten vasta kinkkistä olikin. Ensin yritti talon vinoa seinää - ei päässyt, yritti uudelleen - ei päässyt, tassut luistivat. Sitten etsi vaihtoehtoisia reittejä, ei löytänyt. Yritti uudelleen talon vinoa seinää - ei päässyt. Lopulta kysyin vaivihkaa "kannattaisko mennä niitä portaita mitä äskenkin menit?" ja otin askeleen portaita päin. Lamppu tais syttyä ja sinnehän se keepi kipitti rappusia "mökille". Mutta taas piti tehdä pari kunniakierrosta ennenkun se luukun rako löytyi mistä se palkka tuli.

Toinen oli vika kaivo taas puukannella, jossa keskellä reikä. Nyt oli tarkoitus pikkaisen pidentää nenän reiässäviipymisaikaa ennen rullan esiintuloa. Lähdettiin yläkasaa pitkin ja ihan kivasti irtoili keepi. Sitten alkoi tulla hajua nenään ja hienosti se sen työsti, kaarteli ensin rinnettä ja lopulta kaivon kannen reunaa ja lopulta kannelle, nenä reikään "vikisvikis" mutta ehti vetää pään pois ennen kun rulla tuli. Uudelleen, "vikisvikis" - eikä tuu rullaa. Sitten meni keepillä herne nenään, ja se pääti ottaa kiintorullan kaulasta! Kiintis oli tarkoitus olla niin tiukalla ettei se saa, mutta niin vaan kumileuka sai sen ja toki se oli hyväksyttävä, hienosti toimittu! Rullaa ei vaan meinannut saada keepin leuoista pois, niin tiukalla se oli. Näytölle meni mallikkaasti. Loistokeepi.

Kolmas oli alakasan alussa kivirykelmän alla puuritiläkön takana (tätä piiloa ei tällä kaudella ole Kiille ollutkaan). Taas piti työstää tovi jos toinen ennenkun löytyi, nyt rulla tuli nopeammin ja homma luisti. Mitä nyt näytölle se sitten onnistui jostain rakosesta sujahtamaan piiloon sisään - ei sitten tullut sitä rakopalkkaa.

Tuli tuumittua, että turha sitä rullan raosta esiintuloa on venyttää (ettei ala sitten hätilöidä ja ottaa kiintistä, josta vaarana hajusta kiintiksen otto), riittää että selvästi on nenä raossa. Pidennetään sitten sitä palkkauksen aloitusta eli näytölle mennessä pitää olla nenä raossa. Mutta nää on sitten ens kauden juttua - jos me ens kaudella raunioille mennään.

Lauantaina iltapäivällä käytettiin ensin sedät lenkillä ja sitten ajeltiin Vihtiin "rääseikkötreeniin" kun todettiin parinkin hengen kanssa sillon pimeekokeen jälkeen, että ihan liian helpoissa maastoissa tulee treenattua. No, eipä tämäkään mitään hirveää rääseikköä ollut, vaikeakulkuista risukkoa kyllä ja sitten muutama tiheä kuusipusikko, joita käytettiinkin hyväksi. Tuuli oli vallan suopea, joten otettiin 2 figua partioimalla tuuli-irtoamisina, vaikka ei se nyt ihan niin sitten mennyt.

Eka oli alueen isoimmassa kuusikossa keskellä. Kii irtosi tosi hyvin (alueella oli edellisten jälkiä) eikä kysellyt tai pyörinyt jaloissa kertaakaan. Päätyi lopulta kuusikkoon ja löysikin tyypin, tuli kohti mutta lähti takaisin, jolloin peesari sanoi, että tais tiputtaa rullan, hän etsii. Mutta pian Kii tulikin sitten rullan kanssa, ja löysi vielä näytöllä takaisinkin. Ketku oli juossut rullan kanssa ees taas eli ottanut rullan, tullut sillon kohti kun nähtiin, mutta palannut figulle rulla suussa lähteäkseen taas tuomaan sitä. Mikähän blackout sillä on ollut? Tuota ei olekaan tehnyt aikoihin.

Sitten jatkettiin kakkoselle. Matka olikin pidempi kun olin ajatellut. Meinasin, että olisi saanut tuulesta hajun melko pian kun edelliseltä lähdettiin, mutta ei. Jonkun aikaakin piti tarpoa ja kivasti se kyllä irtoili. Pari kertaa tuli luokse, jolloin hidastin tai pysähdyin, ja se jatkoi omatoimisesti puolelta toiselle "risteilyä". Sitten metsästä avoimelle korkeaan heinikkoon/vatturankapusikkoon tullessa näin, että nyt on haju. Figu oli hyvin pienessä mutta sitäkin tiheämmässä kuusipusikossa tämän aukean toisessa laidassa. Aika paljon sai keepi tehdä töitä heinikossa, että paikallisti. Mutta hyvin teki! Ja nyt kulki rullakin oikeassa mallissa. Hyvä treeni ja tosi kivasti irtosi.

Sunnuntaina oli sitten virallisen hakuryhmän kauden viimeiset treenit. Oltiin taas Kattiksen keittokatoksen maastossa, nyt vähän lähempänä parkkista. Meille partiointina 3 figua, jotka olivat menneet tallaamattomaan metsään tieltä, ja me lähdettiin alueelle tuulen alapuolelta kalliota pitkin, tyypit siis vasemmalla. Kii juoksi ja irtoili vallan kivasti. Tuli olo, että se vaan juoksee ja kaahottaa (vaikka just oltiin käyty puolen tunnin verryttely), mutta kyllä sillä nenä oli auki ja kaikki tyypit löytyi tosi hienosti. Muutaman kerran se palasi luokseni tai pysähtyi kysymään, mutta kun pysähdyin ja odotin, se jatkoi. Mielestäni kuitenkin oikein onnistunut treeni. Etenkin viimeinen figu meni tosi hyvin, kun ensin lähetin sen ja se meni vähän, mutta kääntyi joten pysähdyin, se kaahasi, meni toiseen suuntaan ja sai sieltä sitten hienosti hajun eli just niinkun pitäisi liikkeestä/irtoamisesta ja itsenäisyydestä tulee palkkio.

Ohjeena sain, että kuljen itse pientä siksakkia esim ensin n. 20m vasemmalle, vaadin koiran sinne viiteenkymppiin, sitten käännyn oikealle ja sama juttu. Ja pitää päättää ja luoda jo etukäteen itselle mielikuva siitä minne asti haluan koiran liikkuvan ja irtoavan ja sitten vasta lähteä menemään perässä.

Kun kerää kuluneen virallisen hakukauden kasaan, niin mietin ollaanko me edetty yhtään. Ihan samoja asioita oli esillä viime kauden päätyttyä. Mutta on meidän risteily ehkä hivenen pidemmällä, tehtiinhän me kesällä muutamia 100-200m pituisia ratoja useammilla tyhjillä. Ja kiintorulla on tullut kuviohin ja peruskokeessakin käytiin, eikä koko paketin suorittaminenkaan kaukana ollut. Ja kun nyt tajusi, että se partiointikin on vaan opettava erikseen niin nyt panostetaan hetki siihen, että päästään tekemään kunnolla vielä talven aikana pitkiäkin (ehkä, toivottavasti), että oltaisi sitten keväällä koekunnossa. Ja keväällä voi sitten taas palata tahkoomaan sitä iänikuista risteilyä loppukuntoon... Tiedä mitä siitä talven aikana muhiikaan.

Ja nyt kun viralliset viikonlopputreenit on paketissa (la rauniot ja su haku), päästään vihdoin AGIKISOIHIN!!! Tarkoitus on kisata marras-joulukuussa lähes joka viikonloppu. Tai no, saas nähdä miten lähtee menemään...