maanantai 31. elokuuta 2009

Uimamaisteri

Oltiin pidennetyllä viikonlopulla Klamilassa, römyttiin metsiä sienessä ja mustikassa. Perjantaina ja lauantaina käytiin myös rannassa matonpesulaiturilla ja niinhän siinä kävin, että kesän tavoite tuli saavutettua: Kit meni uimaan, jee!

Siinä se kahlaili ja jahtasi roiskimiani vesipisaroita, kunnes yhtäkkiä tajusin, että eihän sen jalat yllä pohjaan, sehän ui! Oikein sulavasti ja kauniisti, taisi itsekin hämmästyä! Perjantaina (kun ei tietenkään ollut kameraa mukana!) se ui useamman kerran lenkkejä, ja hyppäsi parikin kertaa itse yllytettynä laiturilta veteen. Lauantaina sitten mentiin kameran kanssa ja hädin tuskin sain sitä edes uimaan - mutta meni se sen verran, että sai sekä videota että kuvia.

"Uskaltaisko?"







Ylpeä Uimamaisteri
Koska se oli merivedessä lutraamisen jälkeen huuhdeltava, niin pistin lauantaina sitten shampootkin niskaan ja pesin sen. Kiltisti se oli elämänsä ekaa kertaa suihkussa, mutta surkeena kyllä. Ja lopuksi vielä föönattiin, tais tykätä kun tajusi että se lämmitti mukavasti. Sehän nimittäin tykkää myös saunoa - en muista olenko sen jo aiemmin maininnut.

Aktiiviviikonloppu teki nälkäiseksi, mutta onneksi oli evästä tarjolla. Mustikoita, viinimarjoja, karviaisia, omenoita. Omenia Kit söi varmaan 2-3 kpl päivässä... on sillä hyvä maha, kun kaiken se on tähän asti kestänyt. Kit on saanut nyt joinain päivinä vain 2 ateriaa, ja heti näkyy myös ulkomuodossa eli eipä tarvii hirveitä diettejä lähteä kyllä pitämään. Annan nyt jatkossa sitten välillä kolme, välillä kaksi ateraa riippuen päivän treenien - eli namien määrästä.

Tuumaustauko rappusillaNukalle kyytiä
Luomuposeeraus vesisuihkujahdin lomassa

Ja sitten yritettiin ottaa niitä 6kk poseerauksia, mutta voi vitsi mikä mato tuosta syntyy, kun pistää seisomaan ja yrittäisi kävellä muutaman metrin ja kyykistyä kameran taa. Tässä paras saavutus, kun kepillä viuhtoo vähän intoa, mutta sais koiran kuitenkin pysymään paikoillaan eikä lakoomaan matona maahan... tarkkuutta vaativa homma.

Inhooko sekin jo kameraa. Yritin torstaina kotona ottaa naamakuvaa, niin se oli kun piesty pieni mangusti...Pentukoulujuttujen kotiläksyt tuppaa meillä jäädä vähän treenaamatta... Kosketuskeppiä ollaan naksuteltu ja hyvin se kotona koskee siihen varovasti kuonolla, mutta jotenkin se ei ole vielä oikeen syttynyt siihen, into puuttuu. Ja arvaan, että kentällä kierrosten noustessa ottaa taas hampailla. Itse en oikeen ole myöskään osannut harjoitella kepillä mitään, vähän pyörähdyksiä otettiin, mutta istu, maahan tai peruuttaminen sen kanssa ei oikein ole mun juttu...

Sunnuntain hakutreenit
Sunnuntaina oltiin vielä hakutreeneissä Kattiksella. Kit olikin koko päivän suurinpiirtein nukkunut, maalla se jäi kotiin kun käytiin isojen kanssa lenkillä ja koko automatkan nukkui, joten intoa treeneissä piisasi taas. Yritin ottaa alueelle tuloon jo hieman hallintaa. Tähän asti se on kiskonut kuin hinaaja, mutta nyt jarruttelin eli pysähtelin aina kun hinaus alkoi ja yritettiin kävellä edes jollain tapaa maltillisesti, ei toki mitään seuraamista, mutta ei nelivetohinaamistakaan.

Meille oli 4 maalimiestä, oltiin ekoja, joten alue oli aika tallaamaton, paitsi lukuisat sienestäjien ja marjastajien jäljet. Ensimmäinen mm oli tuulen puolella n. 20 metrissä, ja koska tuuli oli ihan hyvä ja näytti, että Kit vetää hajua nenäänsä jo heti paikalle tullessaan, otettiin ilman haamua. Ihan superhienosti meni. Eteni melko lähelle ihan suoraan, sitten haki hetken siksakkia ja löysi tosi hienosti pressun alta. Toinen mm oli tuulen alapuolella haamuna n. 50 metrissä, meni ihan älyttömän hyvin. Oli sama paikka missä viimeviikolla lähti vähän polun viemäksi, mutta nyt sujahti polun yli kuin Silakka konsanaan. Kolmas taas tuulessa valmiiksi piilossa, ja neljäs pitkällä matkalla tuulen alapuolella haamuna, ja siellä oli bonuksena Kitin iltapäiväruoka. Ihan superloistavasti meni kaikki, ja käyttäytyy mm:llä tosi nätisti. Menee istumaan tai maahan samantien ja pitää etäisyyttä eikä rähmi tai nuole. Taitava pieni.

Treenien jälkeen pidettiin "loppupalaveria" ja otin Kitin siihen hengaamaan. Voi taivas sitä vouhkaamisen ja piippaamisen määrää, kun se arpoi ja tähyili montako maalimiestä oli jäänyt metsään, missä ne on ja pitäskö ne hakea vai tervehtiäkkö kaikki paikallaolijat, vai söiskö kiviä vai keppejä vai vai vai... Yritin rauhoitella, mutta se piippaaminen se piippaaminen. Huoh. Mutta täytyy vaan todeta, että ONNEKSI se ei ole tuollainen kotona, vaan ihanan rauhallinen ja kuitenkin syttyy sitten ihan täysillä hommiin, se on se pääasia. Mutta otetaan ohjelmistoon myös hakumetsällä rauhoittuminen.

Olen vahvistellut sille sitä rullan tuontia myös pehmeällä patukalla, ja tänään lisäsin myös putkenpätkällä ja tennispallomaisella pötkylällä, pitäs pikkuhiljaa hommata niitä irtorullia eli letkunpalasia tjsp. Kauimmin treenattua pehmeää patukkaa se hakee jo heitettynäkin aika hienosti, mutta eteen istumaan tulo on ollut vähän hidastelevaa. Hyvin se pitää patukkaa suussa niin kauan kunnes naksautan. Tänään kokeilin sitten pyytääkin sivulle, ja tuli oikein iloisesti ja patukka hienosti suussa. Se eteen tulo vissiin paineistaa sitä ja tulis mielummin sivulle, mikä on kyllä ollut ajatuksissakin se loppuasento, mutta jotenkin se aloitus oli helpompaa tuossa edessä istuen. Maalla oli tarkoitus kokeilla toiselta ihmiseltä hakua, mutta oli niin kiirus että se jäi. Mutta vahvistetaan vielä tuota, niin on sitten sekin helpompaa. Tosin aika nopeasti haluisin kyllä päästä tuosta heitosta siihen ihmiseltä hakuun, koska heitto selvästi nostaa kierroksia ja tuo kaikenlaisten sijaistoimintojen mahdollisuutta. Maasta se taas ei vielä kauheen mielellään ilman heittoa nosta, mutta eiköhän sekin saada helposti vahvistettua.

torstai 27. elokuuta 2009

6 kk - ja taas esteillä

Kamala kun aika rientää, lapset jo puolivuotiaita!

Eilen oli Nukan agitreenit ja treenien jälkeen otin Kittyn ja mentiin seuraavan ryhmän aloitellessa hallin takanurkkaan istumaan ja rauhoittumaan - tai yritettiin. Kit sinkoili sinne tänne, vinkui, vikisi ja tärisi, se oli niin täpinöissään. Palkkasin sitä rauhoittumisesta ja kontaktista. Tätä pitää jatkaa, eli ennen kun mennään esteille käydään ensin harjoittelemassa olemista, ettei homma olisi ihan yhtä vouhkaamista. Kestää vielä piiiiitkään ennenkun sen kanssa voi treenata niin, että toisia koiria olis lähimailla - saatika sitten hallissa, kun siellä pyöriin kaksi ryhmää. Mutta eiköhän se tässä talven aikana pikkuhiljaa saada totutettua siihenkin.

Sitten mentiin ulos esteille ja Kitin päässä ei pyörinyt aluksi mikään muu kun "putkeen, putkeen, putkeen"... Yritin siinä sitten jotain aitaharjoituksia ja se oli vaan kokoajan karkaamassa putkeen. En kuitenkaan päästänyt, tein pientä aitakuviota (2 aitaa 90 asteen kulmissa) niin että putki oli siellä edessä, kaukana tosin. Ja aika monta kertaa sain yrittää, ennenkun sain sen oikeasti kääntymään suht siististi esteen jälkeen - eikä vasta just putken suulta, niin kovasti putki vetää. Mutta kertaakaan ei kuitenkaan sinne mennyt. Tuota pitäis kyllä tehdä ehkä ennemmin matalilla kierroksilla namikupilla ja naksuttimella, mutta vaatii ehkä rauhallisemmat olosuhteet. Ohjelmistoon lisätään siis putken ohitustreenit. Siivekkeen kierrot meni ihan suht mallikkaasti. Tuntui palkkautuvan nameilla paremmin kun lelulla, putki veti sitä niin kovasti ettei lelu juuri houkutellut. Seuraavalla kerralla pitää raahata pari aitaa jonnekin selkeästi kaikista putkista erilleen.

Otettiin pari kertaa minirengasta, ja johan sain sen menemään väärästä välistää ja sai vielä palkaksi lelua, argh! Kun sitä malttia ei ole ei yhtään, hirveetä sähläämistä. Lopuksi lähetin sen vielä putkeen, niin sepä alkoi sitten rallata sitä edes takas, ja kun komensin pois, se vaan kurkki sieltä putken sisältä. Hmmm.... ei siis todellakaan putkea, muutakun harkitusti ja hallitusti. Oliko tää ehkä viides kerta kun Kit kävi esteillä ja virheiden ja säätämisen määrä oli huima! Että hyvin menee ;D

Aamulla naksuttelin sille kosketuskeppiä, ja kotona rauhassa keskittyneenä se kyllä koskee siihen nyt oikein nätisti nenällä. Kerran yritti hampailla, päästin pienen urahduksen, ja sen jälkeen koskikin uudestaan nätisti nenällä. Tein pari kertaa kepillä istumista, haa osasihan se! Ja sitten yritin saada sitä kiertämään itsensä ympäri. Oikea puoli toimi, mutta taitaa olla vahvasti oikeatassuinen, kun vasempaan ei lähtenyt ei sitten millään. Jatketaan vahvistamista, eiköhän se vasenkin puoli sieltä joskus löydy.

Niin, ja eilenkin tuli kommenttia että onpa se pieni. Ja pulska... No ei nyt ihan sentään, mut vähän on ylimääräistä nahan alla, ja dietille joutuu. Miten ihmeessä se imeekin itseensä kaiken. Pitäs kehitellä jotain kevytnameja, kun niiden kulutus on nyt melko suuri.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tarkkikselle

Huoh. Eilen oli pentukurssin toinen kerta. Tuli kyllä olo, että tuo adhd pitäisi varmaan siirtää tarkkisluokalle, sellaista sähläämistä ja vouhkaamista se homma oli. Ihmeen hyvin se eka kerta menikin, joten ehkä nyt oli aika palata maan pinnalle.

Tunnin teoriaosuuden jälkeen päästiin vasta pentujen kanssa hommiin. Päivän teemana oli leikkiminen, sen opettaminen ja erilaiset lelut ja niiden valinta. Alku meni hyvin, kyllähän Kit leikki hienosti. Tosin välillä mielenkiinnon vei viereisellä agilitykentällä harjoitellut koirakko. Kit olisi ihanjustnytheti rynnännyt sinne, jos vaan olisi päässyt. Kun leikkiosuus oli ohi ja piti siirtyä naksutteluun ja kosketuskeppiin, ei auttanut kun siirtyä hallin kulman taakse, ettei Kit näe agikentälle, keskittymiskyvystä ei ollut tietoakaan. Vähän väärä järjestys sille, että ensin nostetaan kierrokset leikkimällä ja sitten pitäisi keskittyä naksutteluun. Otin sitten ihan perusjuttuja, kuten sivulla istumista ja kontaktin hakua ja sain lopulta kakaran rauhoittumaan ja keskittymään hetkeksi. Kun toiminta lakkasi, vouhkaaminen alkoi taas. Kosketuskepistä luovuin taas suosiolla, kun kierrokset oli korkealla tuppasi suu aukeamaan ja otti taas palloa suuhun... Pitää siis vahvistaa vielä lisää kotona sitä nättiä kuonokosketusta ennenkun ottaa kepin kentälle. Tosin, en ole ollenkaan varma haluanko kosketuskepin avulla mitään opettaa, liian monimutkaista minulle. Tarkoituksena oli harjoitella kosketuskepin avulla seisomista, istumaan- ja maahan menoja, sekä peruuttamista. Istu ja maahan meillä on suht ok hallussa, ja niihin en kyllä aio keppiä sotkea. Olen tehnyt kotona nyt myös i-m-i kaukkareita lähinnä ruokakupilla, ja hyvin pelaa, asennon vaihdot on teknisesti oikein, ei liiku yhtään ja nyt siihen istumaan nousuunkin on tullut jo vähän vauhtia lisää. Seisomista pitää vähän fundeerata, että miten sitä opetan, mun mielestä seisomaan nouseminen ja taas pysähtyminen on ihan eri liikkeet. Peruuttamista otin kentällä ihan lopuksi niin, että koira seisoi edessä ja itse nojasin eteenpäin/otin askeleen, jolloin sen peruuttaessa edes askeleen naksautin. Tätä voisi jatkaa.
Kun Timppa-kouluttaja tuli meidän puuhia vähän katsomaan ja ja tervehti mutkalla kiemurtavaa Kittyä, totesi että "Taitaa olla aika vilkas". Jaa miten niin...

Koulun jälkeen meinasin käydä vähän agiesteillä, Kit hinasi sinne hirveetä nelivetoa ja olisi mennyt suoraan putkeen, jos olisin päästänyt. Mutta mepä ei tehty putkea ollenkaan! Otin muutamia kertoja siivekkeiden kiertoa, mutta keskittymiskyky oli aika hukassa ja kierrokset korkealla, ja kun sitten radalle tuli toinen koira, jätin treenit siihen, koska Kit olisi vaan halunnut rynniä sen luo. Pentukurssin ohjelmistoon kuuluu lankulle naksuttelu (puomin 2on2off), joten en ota sitä vielä itsekseni ennenkun se kurssilla esitellään.

Lopuksi Kit bongasi kaveriksi grotskupennun, jonka kanssa ne alkoivat samantien hullunpainin, vaikka eihän tuolla kentällä ole tarkoitus leikkiä, mutta kun ei meidän pikkuraukalla ole pitkään aikaan ollut kunnon painikaveria, niin annoin painia. Porukkaan liittyi myöhemmin myös bc Ritni.

Juuri kun Ellu pohti, että Kit näyttää niin isolta, niin eilen taas sain kuulla kommenttia, että on se kyllä aika pieni. Onhan se, etenkin jos ton kokoiseksi jää, mutta kai se nyt siitä vielä joitain senttejä kasvaa. Mun puolesta sais jäädäkin, se on nyt sen 44-45cm. Niiaamalla menee kevyesti mediksi, mutta ei se taida kuitenkin loppupeleissä onnistua. Mutta pientä ruokavalion kevennystä näkyisi olevan taas tarve tehdä, nyt kun tuo naminkulutuskin on kasvussa. Ehkä pikkuhiljaa jätän suosiolla sen kolmannen sapuskan pois, vaikkakin nytkin Kit on alatinälkäinen.

maanantai 24. elokuuta 2009

MeriSilakka

Lauantaista kahluuta Hanikan rannassa Soukassa (laatua kännykkä)

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Treeniä, treeniä, lisää treeniä

Perjantai:
Oli pikkuporukan treenit Perusmäessä. Kittylle 3mm haamuina, matka oli paikoin aika lyhyt, jopa alle 20m. Oli jo melkeen hämärä, mutta upeasti se toimi, meni suoraan ja käyttäytyi hienosti. Treenin jälkeen Kit joutui vieraan henkilön pidettäväksi, kun menin itse piiloon seuraavalle, oltiin siis sen verta kaukana tekemässä nää pistotreenit, että molemmat pistokoirat oli mukana. Hyvin se oli ollut Marjon pideltävänä, vaikka näkyi sillä olleen vähän ikäväkin.

Lauantai:
Omaehtoista jumppaa ja illalla Soukassa kaahaamassa ja kahlaamassa, ja sen jälkeen kävin kaverilla kylässä, koirat odottelivat autossa.

Sunnuntai:
Aamupäivällä Kit osallistui ESPYn järjestämään BH-treeniin, vaikkakin me tietty tehtiin tasomme mukaan. Alku oli taas yhtä hulinata, hulinata, mutta pikkuhiljaa Kit alkoi keskittyä. Aika paljon tehtiin ihan perusasentoa ja siinä kontaktin ottoa, ja saatiin vinkiksi että se on se kaikkeista tärkein ja siihen epäsäännöllistä palkkaamista. "Tiedetään, tiedetään"

Kuvan mun kameralla otti Robin Lundell.

Lisäksi Kit oli mukana paikallaolossa, tehtiin mitä kyetiin. Sekä häiriönä henkilöryhmässä teemalla "koira sylissä", mutta se oli yhtä vinkuroimista. Luoksetuloakin otettiin vähän eteentuloharjoituksilla. Sekä liikkeestä istumista, ja hitsi se toimi hienosti, vaikkei ikinä olla harjoiteltu, ja musta on tuntunut ettei se osaa koko käskyä! Kit ei näissä treeneissä varmaan hirveästi oppinut muuta kuin keskittymis- ja häiriötreeniä tietenkin, mutta itse sain vinkkejä etenkin naksun käytön tekniikkaan. Ei saa olla nami kädessä tai käsi taskussa jne... Oli tosi kuuma ja paljon leikitin Kittyä välissä, sekä vein sitä ihan autoonkin henkäisemään välillä, kun se alkoi hyytyä, ja näytti kyllä vähän ettei toi toko ole ihan sen ykköslaji. Selvää kyllääntymistä havaittavissa paljon nopeammin kun hakutreeneissä tai agilityesteillä. No, motivaatiota ja intoa vaan lisää!

"Maiskis"
Kuva Robin Lundell


Kuva Robin Lundell

Treenien jälkeen alkoi toinen ryhmä, josta oli muutama poissa ja osallistuin sitten Jasulla häiriökoirana. Hienosti muuten pelas vanhasetä, mutta voi hitsi oli omituista, kun se kontaktia ottava naama olikin lähes kainalon korkeudella eikä polvitaipeessa! Kit oli autossa häkissä, mutta näkyvyys oli kentälle ja sehän piti siellä älämölöä ja opetteli vissiin joukua.

Lopuksi mentiin metsään, karvasedät, Kit ja kamera. Kaahausta.


Koko poppo samassa kuvassa: Kit ja Bodyguardit.
Pienen metsälenkin ja kameranulkoilutuksen jälkeen mentiin kotiin syömään ja lepämään. Illaksi suunnattiin vielä hakutreeneihin Kattikselle. Kittylle otettiin taas pistoja, maasto oli aika hyvä pistoihin ja otettiin vähän lisää etäisyyttä. Ennen aloitusta jouduttiin odottelemaan hetki, kun sienestäjä-täti hitaasti mateli alueen halki. Kittylle hyvää rauhoittumisharjoitusta. Eka mm oli jo aika pitkällä, ehkä 40-50m? Kit lähti upeasti, mutta just vähän ennen maalimiestä kääntyi hetkeksi polun suuntaisesti, palasi sitten polun yli ja löysi tosi hienosti reikäpeiton alla piilossa olleen maalimiehen. Ihan super-tyttö!

Toinen mm oli vähän lähempänä, mutta taas just vähän ennen mm Kit kääntyi, tälläkertaa takaisinpäin, olisiko löytänyt jäljen, kun kaahotti hienon laatikon - mutta väärään suuntaan. Kutsuin sitä luokse, mutta se päätti itse jatkaa uudestaan kohti maalimiestä. Jonkun aikaa se joutui vielä tekemään töitä, ennenkun löysi. Eipä tullut suoraa pistoa, mutta sitkeä se on! Mm oli pressun alla, ei tuottanut mitään ongelmia.

Viimeinen oli taas avaramman maaston puolelle ja vähän lyhyempi matka. Taas Kit poikkesi polun kohdalta jäljelle, mutta melko nopeasti palasi etenemään ja löysi suht koht ilman lisäkiemuroita. Ihan hienosti meni, vaikkakin täysin suoria pistoja ei oikein tullut kun sillä ekalla, mutta nyt olikin selvästi tallatumpi alue ja niitä poikki meneviä jälkiä ja polkuja oli useampi. Hyvin se kuitenkin lähtee nyt ihan suoraan, tai jos kiertää jonkun maastoesteen, se palaa linjalleen. Mutta selvästi tallattu jälki/polku sitä vähän sotkee, mutta luovutahan se ei, vaan jatkaa jatkaa jatkaa. Eli hyvin meni, olihan etäisyydet nyt pitemmät. Ja juuri yhtään ei tuullut.

Maanantai on sitten lepopäivä. :)

torstai 20. elokuuta 2009

Agilitiiii

Eilen otettiin vähän aitoja ja ohjauskuvioita, rimat tietty alhaalla. Hyvin pienimuotoisesti tosin, pitäisi ehkä tehdä jotain suunnitelmaa. Kits odotti autossa Nukan treenit, ja sen jälkeen otin sen ulkokentälle. Sehän meinasi samantien jo kentän laidalta syöksyä ohjuksena siihen putkeen mitä edellisenä päivänä muutama kerta tehtiin. Sain kyllä huutamalla takas - useampaan otteeseen. Ei sitten otettu enää ylimääräistä putkitreeniä, kun pari kertaa pidemmältä matkalta lähetyksenä, sinne sujahti Silakka. Ja pari kertaa "palkkana" aidan takaakiertotreenin jälkeen, se oli se meidän ratatreeni - 2 estettä. Otin kahta hyppyä pallopalkalla eka niin, että jätin pallon toisen aidan taa ja lähetin ekalta, hienosti menee vaikka ihan ekaa kertaa vasta kokeiltiin. Sitten tein niin, että lähin ekalta kohti tokaa ja kun oli turvallisessa kohassa ettei pääse enää ohi, heitin pallon. Ja sitten siivekkeiden kiertoa molempiin suuntiin ja eestä ja takaa, pallopalkalla. Hullunraivolla se tykittää, mutta selvästi ei palkkaudu aitojen jälkeen pallonheittoon yhtähyvin, kun jos sais mennä putkeen ;D

Kontakteja en vielä ottanut, kun pitäs päästä halliin rauhassa (nyt siellä siis pyöri treenit) ja laskea puominpää maahan. Ainiin, otettiin me minirengasta pallonheiton kanssa, siitäkin sujahti Silakka läpi ongelmitta.

Hetken jäähdyttelyn jälkeen Kit autoon vetämään henkeä, ja vein karvasedät pienelle lenkille. Sen jälkeen otettiin vielä hallin pihalla häiriössä taas rullatreeniä, eli patukan tuontia eteen istumaan. Häiriöstä huolimatta (toinen koira treenas naksulla samaan aikaan lähellä) Kit toi hyvin eteen, kun annoin patukan suuhun. Pari kertaa se myös haki sen itse kun heitin, eli selvää edistymsitä! Kokeilin myös kosketuskeppiä, jonkunverran onnistui, mutta se tuppaa avaamaan kitansa ja hampailla palloa suuhun, ja niistä en naksutellut, joten meni vähän tukkoon. Ilmeisesti kun kierrokset nousee, se tekee tuota. Eli yritetään rauhallisemmissa olosuhteissa kotona saada vahvistettua sitä pelkkää koskemista.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Koulutielle

Muiden espoolaisten koululaisten tavoin alkoi eilen meidänkin eskarilaisellakin esikoulu. Olemme pentukurssilla nimeltään Pentukurssi - lajista riippumatta. Kurssin tavoitteina on naksuttimen avulla opettaa pentu oppimaan. Kurssille kuuluu teoriaa, jonka lisäksi tehdään harjoituksia ja saadaan kotiläksyjä. Tavoitteena on luoda hyvä suhde koiran ja ohjaajan välille positiivisen vahvistamisen menetelmillä, opettaa pentu oppimaan, hallitsemaan kroppaansa, miettiään ja keksimään ratkaisuja. Kurssilla tehdään temppuja ja opetellaan kropan käyttöä (Trkmanin tyyliin). Kaikki tämä luo pohjaa tulevaan - lajista riippumatta. Kuulostaa hyvältä, etenkin tällaiselle tumpelolle naksuttimen käyttäjälle. Nyt jo on tupannut se naksu jäämään, ja olen edennyt perinteisin houkuttelu- ja ohjausmenetelmin, ja käyttänyt naksua suurimmalti osin ainoastaan merkkinä palkasta.

Ensimmäisellä kerralla teoriassa oli kurssin tavoitteista ja perusajatuksista, sekä miksi me näin tehdään. Tunnin teorian jälkeen pennut otettiin ulos autosta pientä harjoitusta varten ja voi sitä sinkoilun ja haukkumisen määrää! Mutta kun oltiin asetuttu ympyrään ja otettiin naksut ja namit esiin, porukka hiljeni ja vain naksautusten ääni kaikui pentujen keskittyessä hommin. Uskomatonta! Meidänkin adhd-Silakka unohti reuhtomisen ja haukkumisen (se oppi tunnin autossa odottelun aikana näköjään haukkumaan!), ja keskittyi ihan mahtavasti. Harjoituksia oli neljä ja ne on tarkoitus opetella kotiläksynä: katsekontakti, käteen koskeminen, luopuminen ja kosketuskeppi. Kaikki näistä meillä kyllä on hallussa, koskaan ei tosin olla tehty niitä vastaavissa olosuhteissa, mutta hyvin meni! Innolla odotetaan tulevaan.

Koulun jälkeen mentiin vielä agiesteille. Kit ei ole kahteen kuukauteen esteitä nähnytkään. Ensimmäiset putket meni hieman hakiessa, kun otin ihan kunnon u-putken ja Kit palasi aina takaisin, mutta muutaman yritelmän jälkeen se muisti homman jujun ja meni innolla putkea. Ja aina putkessa ollessaan haukahti kimakasti kiihkohaukkua. Otettiin myös siivekkeen kiertoa, molempiin suuntiin ja edestä ja takaa. En tiedä mistä se sen osasi, otettiinhan me tätä muutamia kertoja kesäkuun alussa... Into ja kiihko oli valtavia! Oli tosi myöhä ja hämärää, niin en sitten alkanut sen enempää ottamaan. Tänään alkaa Nukan ohjatut agitreenit, ja ajatuksena on sitten niitä ennen tai jälkeen ottaa jotain pientä aina Kittyn kanssa (ellei Nuka nyt jää ennenaikaiselle eläkkeelle samantien innonpuutteessa). Puomin alastuloa ajattelin ottaa naksulla, katsoo nyt sitten miten. Tavoitteena kai 2on2off. Ja olen suunnitellut opettaa aikanaan nämä Trkmanin cik/cap normaalihypyn lisäksi, kunhan mietin valmiiksi miten...

Eilen ei kukaan ollut syönyt mitään luvatonta, kun oli luu tarjolla. Kittyllä tuli lauantaina poskiherneet takaisin (kysyinkin näistä näyttelyssä Maijalta), eli poskiin silmien ja huulipielen väliin herneen kokoisen irralliset patit. Epäilin johtuiko ylettömästä luun syönnistä to-pe, kun koko päivän oli luu tarjolla. Kerran aikaisemmin sillä oli, ja ne katosivat itsekseen. Tai musta sillä on aina siinä vähän sellaista pientä pattia. Eilen näin meidän ell-Minnaa ja kiusasin asialla, Minnan mukaan ne saattavat olla imusolmukkeet, että sillä on ehkä ollut pieni tulehdus, ei kannata välittää. No seuraillaan tilannetta. Menoa ne eivät haittaa, eilen illalla ja tänä aamuna oli melkoista jumppaa taas.

Aamulla otin sille aamutoimien lomassa useamman erän naksuttelua ensin patukalla "rullatreeniä" ja sitten kosketuskeppiä. Molemmat meni hienosti, rullaa (patukkaa) sain sen muutaman kerran hakemaan ihan itse, tuomaan eteen ja pitämään hetken naksua odottaen, jee! Eikä enää sylje. Perjantaiksi pitäisi vahvistaa tuota omissa oloissa, että voidaan sitten kokeilla taas Reijalta hakua.

maanantai 17. elokuuta 2009

Aktiivi-Silakka

Silkkiksen iltajumpat uuden Ikean pallon kanssa...


Päivällä se oli nakertanut taas seinää... ja tätä kaikkea on edeltänyt melkoinen aktiiviviikonloppu.

Kotona ollaan treenattu nyt ainoastaan patukkaa ideana rullan tuonti. Patukka suuhun, peruutan pari askelta, ja Kit eteen istumaan patukka suussa ja naks+palkka. Tätä oli tehty ehkä n. 3 kertaa ja sain sen toimimaan, hyvä! Mutta maasta ei ottanut. Kunnes tänään sitten naksuttelin illan aikana ehkä 3 erää, ja sain hetsaamalla hakemaan heitettyä patukkaa ja tuomaan hienosti eteen (tätä se selvästi epäröi ja hidastelee), mutta välillä se taas meni ihan lukkoon ja kävi vaan patukan päälle makaamaan. No, lisää teeniä vaan.

Huomenna alkaa lopultakin se pentukurssi. Tässä vähän viikonlopun aktiviteetteja.

Lauantai: agikisoissa, pistotreeniä ja metsälenkkiä
Lauantaina otin sen mukaan, kun menin seuran agikisoihin (+toko, mätsäri, yms) töihin. Kit sai ensin hillua tunnin verran pällistelemässä ihmisiä ja koiria, kun olin infopisteessä. Ja sehän hillui... Sitten se joutui odottelemaan 2-3 tuntia autossa, kun olin tuomarinsihteerinä enkä voinut siinä pitää sitä hillumassa. Hienosti se vietti aikaansa häkissä, pari kertaa kävin vilaisemassa ja kyllä se hereillä oli, mutta makuulla eikä siellä ollut mitään puuhastelun merkkejä, tiedä sitten nukkuuko se siellä vai ihmetteleekö. Lopuksi se pääsi vielä mukaan hillumaan kun purettiin tavaroita, annoin sille siankorvan ja se olikin jo paljon rauhallisempi, toki porukkaa ei enää ollut kun oma purkuväki. Sitten käytiin kotoota hakemassa karvasedät ja ajeltiin Luukkiin.

Luukissa treffattiin Ärrät eli Reija sekä lagottotytöt Risa ja Roa, teemana pistotreenit mahtavassa avoimessa maastossa. Kittylle haamuina ensin 2. Sitten tauko (odottelua metsässä kevythäkissä, piti älämölöä, mutta pysyi häkissä) kun otettiin Risa väliin. Sitten sama setti uudestaan, samoilla piiloilla. Eka setti meni vähän hakemiseksi, toinen erä meni loistavasti!
Risan toisen kierroksen jälkeen kokeiltiin "rullantuonti treeniä". Naksuttelin ensin itse pienen setin patukka suuhun+eteen istumaan, ekaa kertaa pois omasta olkkarista ja hyvin toimi. Sitten kokeiltiin, että Reija piti patukkaa kuten irtorullaa, ja Kit ottaisi sen ja kääntyisi ympäri ja olisi mun eessä. Pari kertaa toimi, se riitti, ei alettu säätää sen enempää, vaan vahvistan nyt vielä sitä kotona ja yritetään ens kerralla uudestaan.

Lopuksi käytiin vielä koko porukalla lenkillä, Kit tuppasi vähän kurmuttamaan porukan pienintä eli Roaa (hieman nuorempi kuin Kits).

Roa saa kyytiä
Vanhuskin kaahasi

Sunnuntai: hakutreenit
Aamupäivä meni sentään levätessä, ja mietin jo jaksaako Silakka lähteä. Käytiin iltapäivällä pienellä lenkillä, ja se näytti ihan omalta itseltään, joten lähdettiin. Ja jaksaahan se nyt aina hakutreenit! Teemana jälleen haamuja, maalimiehet (3kpl) piiloutuivat verkon/kankaan alle niin, että vaikka oli haamu, niin perillä joutui nenällä tekemään töitä ettei silmillään etsisi. Tosi mahtavasti meni, pistot oli suoria (n. 20-30m) ja supervauhdikkaita, maalimiehen kohdalla alkoi hakea ja jonkun aika ajoutui tekemään töitä että löysi, mutta hienosti ilman suurempaa kaahotusta sai kaikki löydettyä - ja ilmeisesti ihan nenän kanssa. Ja mm-käyttäytyminen oli nättiä. Se meni kahdella ihan oma-alotteisesti maahan. Käyhän sekin, vaikka se istuminen oli ajatuksissa.
Lopuksi käytiin vielä vähän rellu-metsällä, ja löytyihän niitäkin muutama.


perjantai 14. elokuuta 2009

Silakka matkustaa

Toissapäivänä se tuli, ja eilen asennettiin Silakan uusi pesä autoon. Onhan se aika hurjan iso! Mutta onneksi mahtui siihen mihin kuvittelinkin, tosin eri päin mutta parempi se noin onkin! Kyllä nyt kelpaa Silakan matkustaa. Lainakevythäkki oli käynyt jo melkoisen pieneksi, ja Silakka joutui kiemurtelemaan siellä ihan mutkilla (taisi kyllä kiemurrella huvikseen). Pitää vielä kiinnittää häkki kunnolla ja hommata hyvät aluset. Toisaalta olis kiva peittää se, mutta taitaa oma näkyvyys kärsiä melkoisesti, kun toi nousee niin korkeelle.

Me ei olle treenattu ei niin yhtikäs mitään ja sen kyllä huomaa. Alkaa energiaa patoutumaan ja se sitten purkaantuu melkoisena jumppaamisena, vaikka joka päivä ollaan käyty metsässäkin kaahaamassa. Ensimmäiset "kunnon" tuhotkin se on tehnyt yksiössään, jyrsinyt hyllylevyjä (joko maintsinkin näistä?) ja kun korjasin levyt kaapin takaa pois, se päätti sitten nakerrella seinää... Sen jälkeen se sai palkaksi luun päivienvietteeksi, ja nyt 2 pv onkin mennyt ilman tuhoja. Lelut ei näytä kelpaavan ollenkaan, kun en uskalla jättää niitä kivoimpia leluja jotka se söis kokonaan. Saas nähdä kuinka kauan se luu jaksaa viihdyttää, sotkee se ainakin. Täkkiä pitäs pestä jatkuvasti.

Hammastilanteesta voisi kirjoittaa loppuraportin. Kaikki hyvin, kulmurit kohdillaan.

maanantai 10. elokuuta 2009

Misseilemässä

Tänään misseiltiin siis Tuomarinkartanossa, Miss Silakan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa näyttely. Alku säntäilystä huolimatta Silakka esiintyi yllättävänkin siististi, loppua kohden jopa hieman laiskanlöysästi, kun ei meinannut enää helteessä into moiseen touhuun riittää.

Kit oli narttupennuista toinen ilman KP:tä (PEK2), superkaunis Nemi-sisko voitti ja yhtä superkaunis Gitte-sisko oli kolmas. Tuomarina oli Colin Smith. Kittyn arvostelu kuului näin:
5 months old. Nice outline. Correct neck. Balance for the body good and nice head. Bite is good. Well placed ears. Filling out nice in the body but must tighten up when she ages. Goes away quite well. Needs to settle more in front. Needs more time in the showring.

VSP Nemi
Juu, lisää asutusta eteen, mutta ei todellakaan aleta viettää enempää aikaa showkehässä ;-) Kaikki Maiskis-lapset kuulostivat olevan kovin löysiä - kas kummaa, kun ne ovat vielä ihan vauvoja. Kuukauden vanhemmat Didaktic's-pojat olivat selvästi kehittyneempiä ja suurempia ja päihittivät meidän pojat, vaikka meistä omat pojat oli tietysti kauniimpia! Etenkin Kit on kovin ihastunut Naxeen ja esittelikin kaverille auliaasti uusia hienoja hampaitaan.

Siskokset esiintyivät edukseen vielä kasvattajaryhmässä ja niin sitä jouduttiin vielä isoon kehäänkin ja koska lapset ovat niin kauniita sijoituimme huimasti kakkoseksi. Ryhmiä oli 12, että ei ihan pöhkömmin, onnea Maija!

BIS2 kasvattajaryhmä vasemmalta Kexi, Naxe, Kitty ja Nemi
Kit ja Naxe hammastaistelussa, Kexi virallisena valvojana.



Jottei elämä olisi yhtä show:ta päätimme Kittyn kanssa lähteä illalla vielä hakutreeneihin. Kit nukkui reilun tunnin, kun käytin karvasedät lenkillä ja kun siinä sitten vaivihkaa hissukseen keräilin tavaroita ja kuulostelin, olisiko se lähdössä vai nukkuisiko se taju kankaalla, sehän oli tikkana eteisessä "minne mennään?" No me sitten mentiin. Ja alueelle tultaessa sillä oli tuttu hullunneliveto taas päällä, intoa piisasi ja väsymyksestä ei tietoakaan. Esitin sitten ajatukseni tuulesta ja sitä sitten kokeltiin, eli ei haamuja vaan maalimiehet tuulen yläpuolella, mutta tuuli oli oikukas ja sillon kun olisi tarvinnut ei tuullut. Aluksi Kit teki hienosti töistä, se irtosi kyllä ja haki, mutta kun ei mitään löytänyt se alkoi pikkuhiljaa turhautua ja kyseli apuja ja piippasi. Maalimies oli sellaisen hienon maastoverkon alla ja Kit taisi kerran juosta aika läheltäkin, mutta ilmeisesti se nenä ei tosiaankaan ollut auki. Sama toisella, todella turhautunut pieni. Todettiin sitten yhteistuumin, että aivan liian vaikea, ja kyllä me nyt vaan palataan niihin haamuihin ja palautetaan motivaatiota ja sitä uskoa, että siellä se on missä ohjaaja näyttää. Eiköhän se nenä pikkuhiljaa tule mukaan, kun pistetään maalimiehet piiloon. Maalimiehillä se käyttäytyi todella hienosti, mm (sama) makasi molemmilla kerroilla sen verkon alla piilossa, eikä Kit ilmeisesti ollut kauheasti hyppinyt päällä, ja kun mm palkkasi kyljellään maaten, Kit meni kauniisti viereen maahan eikä yrittänytkään kiivetä päälle tai syliin! Ja ekaa kertaa kokeiltiin liivien käyttöä, se ei häirinnyt menoa yhtään. Nukan liivit on muuten ihan sopivat Kittylle, mutta maharemmi menee kaksi kertaa ympäri. ;D

Joku voisi ehkä luulla, että pikkukelpie on väsynyt, kun on ensin ollut näyttelyssä koko päivän ja sitten vielä treeneissä, mutta katinkontit. Se jumppasi vielä koko illan. Vai liekö ollut niin väsynyt ettei osannut lopettaa, mutta kaapinkätköistä bonuksena löytynyt vaaleanpunainen elefantti sai melkoista kyytiä.

lauantai 8. elokuuta 2009

Eiliset minitreenit

Eilen saatiin kasaan minihakutreenit, Kittylle 2mm joista ensimmäinen oli haamu myötätuulessa n. 20 metrissä. Lähetys oli pellolle (korkea rikkaruhoheinikko) hieman alaviistoon, joten Kit näki hyvin. Käänsin sen hetkeksi pois ja mm kävi piiloon. Kit lähti tosi hienosti ja suoraan just sinne missä oli mm:hen nähnyt mutta n. 1m ennen piiloa se kääntyi ja alkoi hakea, hakea, hakea. Haki kyllä sitkeesti ja löysi lopulta, mutta hitsi, kun olis edennyt sen metrin pidemmälle. Toinen oli sitten ylärinteeseen metsän puolella tuulen yläpuolella valmiiksi piilossa ja kun Kit näytti saavan hajun, lähetin sen ja se meni hienosti ihan suoraan piilolle, joka oli kyllä tosi lähellä, alle 10m. Hyvin se menee ja motivaatio on kohdallaan, mutta haluaisin sen menevän suoraan ja nenää käyttäen, eli ilman noita näköhaamuja ainakin tuulenpuolelle. Lueskelin Nietosvaaran foorumilta hänen ajatuksiaan aiheesta ja sain vahvistuksia sieltä myös omille ajatuksille, että haamut ei ehkä ole se paras tapa, kun ilmeisesti se nenänkäyttö tuppaa sitten kiireessä unohtumaan. Oma ajatus olisi huomenna yrittää tuulen kanssa ilman haamuja, jos vaan on tuulta. Ja jos nyt ehditään/jaksetaan treeneihin, tiedä miten hellehalvaantuneita me ollaan huomisten missikisojen jälkeen.

Vissiin ekaa kertaa Jasun kanssa samassa kuvassa!

Kummipoika Eero 1v kävi tänään leikittämässä Kittyä, mutta Kit ei paljon Eeron pallonheitoista ehtinyt innostua, kun olis vaan pitänyt päästä pusuttelemaan. Hihnassa piti pitää ja silti se tanssin ripaskaa välillä kaikki 4 jalkaa ilmassa, kun ei päässyt nuolemaan...

Tänään ei olla treenattu, ettei mene ylikuntoon, eli kerätään vaan voimia, että jaksetaan sitten huomenna ... riekkua.

torstai 6. elokuuta 2009

Action-kuvia

Käytiin taas Puolarmaarissa näyttelykoulutuksessa ja saatiin pariltakin ihmiseltä kehuja kuinka mahtava luonne sillä on, ja nuoresta iästä huolimatta ottaa kontaktia. Sillävälin adhd-silakka kyllä riekkui hihnassa, kun vaan pääsis minne tahansa, kitisi ja vinkui ja... Yks mies tuli pitkät pätkät juttelemaan ja ihastelemaan Kittyä. Seisominen sujuu hienosti, tutkiminen sujuu peppuheiluen, juokseminen onkin sitten se vaikein - hirveetä hinaamista. No, eikai se ole niin nökönuukaa. Ja oli muuten uus hihna käytössä, vähän se on jäykkä, mutta eiköhän se tolla hinaamisella vetristy aika pikaseen.

Treenien jälkeen yritin ottaa vähän action kuvia, kun Kirkkiksen lehteen pitäs pentupotrettiin (missä esitellään uusia pentuja) saaha joku kiva kuva. Meinasin kyllä laittaa tuon mikä on tuossa sivussa ylhäällä, tykkään siitä hirveesti, mutta menin silti kokeilemaan josko sattuis jotain helmiä osumaan räiskinnän lomassa. Tässä siis sitä satoa, eka tai toka ehkä menettelis. Eka on hieno, tokassa tosin näyttää että se vois kaahottamisen sijaan yhtähyvin olla istumiskuva.






Hienosti muuten palautti palloa! Ja tonne heinikkoon kun se pallo hukkui niin älyttömän sitkeesti se sen sieltä etsi, kertaakaan en ite joutunut lähteä auttamaan.

Kotona yritin ottaa seisomakuvaa, kun se välillä seisoo niin nätisti, mutta ketut siitä mitään tullut. Yks luimistelee minkä kerkee... ei sitten oteta seisomakuvaa. Sehän on takakorkee!

keskiviikko 5. elokuuta 2009

SuoSilakka - marjastajien kauhu

Jos en nyt sitä tänä kesänä uimaan saanut, niin menköön tämä suorällääminen edes, kehittyy siinäkin lihakset.


Hitsi, kun jokapaikka on täynnä porukkaa. Ajettiin ensin Oittaalle Kellonummelle, mutta siellä näkyi olevan hakuharkat, parkkis täynnä autoa. Hetken kauhea pohdinta, mitä sitten, kun ei Siikikselle kannata varmasti lähteä, Nuuksioon ei jaksa, joten mentiin Kauniaisten Kasavuorelle vähän niinkun kotimatkalla. Kyllä sielläkin sitä porukkaa piisaa enemmän kun tarpeeksi, mutta kun menee mettässä polkuja pitkin, saa olla vähän rauhemmassa.

Eli Kauniaisiin mentiin. Päästin Nukan ja Kittyn irti ja heti ensimmäisen kukkulan takana se bongasi marjastajia. Silakan mietteet: "Jee, maalimiehiä! Vitsi niillä on isot palkkapurkit, ja mustikoita!!!" Vähänkö noloa, kun Silakka tunki suoraan marjastajien ämpäriin syömään ja kuolaamaan niiden mustikat... Onneksi olivat ymmärtäväisiä ja nauravaisia ihmisiä. Vähänkö olin skarppina sen jälkeen ja jokaisesta pään nostosta kutsuin sen luokse/otin kiinni. Hyvin se niitä marjastajia siellä "ilmaisi", kyllä nenä toimii. Kiiruhdettiin sitten marjastajia karkuun Suursuon puolelle rälläämään ja siellä saikin sitten rytkätä ihan rauhassa.

Silakalle on tehty viimepäivinä hankitojakin. Hollolan nahkapajasta tilaamani näyttelyhihna ja panta tulivat eilen postissa, just sopivaa kokoa on panta, hihna olis ehkä voinut olla lyhyempikin, kun otin sen kaikkein pisimmän. Mutta eipä se mittään. Tänään tilasin sitten vielä netistä (Kärkkäiseltä) lapselle uuden häkin autoon, kun alkaa se lainakevythäkki käydä pieneksi. Olipa taas jahkaaminen senkin kanssa! Nyt tulee sitten kunnon turvallinen metallihäkki.

Eilen oli vissiin ollut liian ei-aktiivinen päivä, kun Silakka oli päivän aikana hieman puuhastellut omiaan "yksiössään". Siellä on yhdessä nurkassa kaapin takana erinäisiä ylimääräisiä hyllyjä, parketin palasia yms levyjä ja sitä isointa parketin palasta oli maisteltu oikeen urakalla. Pitää korjata ne pois. Seuraavaksi se varmaan käy kaappien kimppuun, ajatuksena oli joskus viritellä joku verkko niiden suojaksi. Hmmm... tai sitten vaan lisää ilta-aktiviteettia. No, kohta niitä piisaakin. Pentukurssi alkaa vajaa 2vk päästä, ja nyt saatiin toinen hakuryhmäkin kasaan. Ja Nukan 2vk päästä jatkuvien agitreenien sivussa saattaa Silakkakin päästä vähän jotain puuhastelemaan.

Karhuko suolla tuli vastaan?

tiistai 4. elokuuta 2009

Australianvesikoira

... nimeltään Silakka on kuin kala vedessä
Tuo koira on ihan hullu liikkuvaan veteen. Olin eilen vanhempien pihassa pesemässä meidän käytävä-kuramattoja ja tämä australianvesikoira-aputyttö oli intensiivisesti pari tuntia auttamassa, se jahtasi suihkuavaa vettä tai istui painepesurin aiheuttamassa sumussa korvat surkeasti lerpallaan (kun kastuu), raivosi ja jahtasi pärskeitä ja kahlasin lammikoissa.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuo Solakka Silakka eli Silkkis on (melkoisen ärsyttävä!) tämän hetken ykkönen. Kaveri risti sen myös Vadelmasilakaksi Silakan vadelmansyöntitaipumuksen vuoksi. (Eilen se muuten söi myös karviaisia ja viinimarjoja puskasta...) Kittenström aka Strömberg, tai von Kittensdorf. Kits on myös paljon käytössä.

maanantai 3. elokuuta 2009

Onnistuneet treenit

Eilen hakuiltiin ja otettiin siis askel taaksepäin edellisen kerran hieman liian vaikeiden treenien jälkeen. Ei tuullut ja satoi, joten tuuliapuja ei voinut toivoakaan. Otettiin vain 2 mm ja näköapu eli mm meni valmiiksi ja käveltiin keskilinjaa kohdalle ja odotin, että Kit näki haamun, jolloin käänsin sen pois ja sillä aikaa mm piiloutui siihen missä oli näkynyt, matkaa ehkä n. 20m. Viivasuoraan ja hullunraivolla Kit posotti molemmilla kerroilla suoraan piilolle. Eka mm ei osannut oikein palkata, vaan piti liian lähellä ja Kit istui melkein sylissä, eikä käsiliikkeellä saanut sitä edes istumaan vaan pomppimaan. Toinen mm osasi palkata oikeammin ja Kit käyttäytyi oikein nätisti. Hyvä treeni, näitä täytyy ehkä vielä jatkaa hetki, ja sitten pikkuhiljaa hyvällä tuulella mm siirtyy hieman kauemmas piiloon näköavun jälkeen.

Treenien jälkeen Kit pääsi pitkästä aikaa leikkimään aussipentu Dixien kanssa. Tällä kertaa ohjelmistossa oli kaahotus pitkin pusikkoa, Dixie edellä ja Kit kitisten takana. Se pitää ihme kitinää ja kimeetä haukuntaa, kun sitä ottaa aivoon kun toinen juoksee karkuun... Lapset myös läträsivät lätäkössä, Kit etenkin lutrasi siinä pitkään ja työnsi kuonoa veteen saalistaakseen vettä ja jahtasi tassutellessaan syntyneitä pisaroita.

Viikonloppuna oltiin maalla, jännä nähdä miten kakara oikein riemastui, kun tajusi mihin oli tullut. Lauantaina kävin Kittyn kanssa usemman tunnin marjaretkellä. Suurimman osan ajasta se söi mustikoita ja vattuja puskista. Onneksi myöhemmin illalla oksensi ilmeisesti suurimman osan vatunsiemenistä pois, tiedä miten tuollainen määrä vattua olisi Silakassa sulanut.

Juuri kun edellisessä kirjoituksessa ehdin mainita, että yläkulmurit on ja pysyy, samana iltana köydenrevityksessä lähti toinen ja seuraavana päivänä oli se toinenkin kadonnut, vaikka eivät juuri näyttävästi edes heiluneet. Eli molemmat yläkulmurit irtosivat itsekseen, kun uudet olivat hädin tuskin ehtineet puhjetakaan. Kaikki maitohampaat täälläkin siis lähtenyt! Ja uudet kulmurit menossa nätisti paikoilleen. Sitä vasemmanpuoleista alakulmuria ollaan hieman jumppailtu, mutta kohta sekin on kolossaan.