Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakukokeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hakukokeet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

HK1

No nyt se on tehty, olen korkannut pk-kisat! En yleensä hirveästi jännitä kisaamista, mutta tuo pk-puoli on ollut itselle täysin vierasta, joten jo ilmoittautuminen saatika sitten osallistuminen on kyllä hieman jännittänyt. Tosi pitkäpiimäistähän tämä meidän uran aloitus on ollut, kun ensimmäisen kerran olin ilmoittautunut kokeeseen lähes 2 vuotta sitten! Se piti perua polven hajoamisen takia, ja viime marraskuun koe vatsataudin takia, mutta nyt päästiin vihdoin! Osallistuttiin oman pienen seuramme, Veikkolan Koirakerhon kokeeseen, helppo olla omalla kentällä tuttujen ihmisten kanssa.


Tottis oli ensin, sitten haku ja lopuksi esineet.
Tottiksesta saatiin kasaan nippanappa se vaadittavat 70p. Metristähän Kitty ei tee (43cm koira, polvi leikattu, en halua rikkoa sitä), joten siitä heti -15p. Lisäksi liikkeestä istumisessa maahan, A-esteen kiersi paluussa, noudon palautukset hitaita jne. Teki lähestulkoon kaikki virheet mitä pystyi, ton huonommin ei voi mennä, joten siinä mielessä se sitten riitti nippanappa!

Maasto meni paremmin, oikeastaan tosi hyvin. Kitty oli kokeen ainoa, joka nosti vasemman etukulman (tuulen alapuolelta) umpparista maalimiehen! Kerrankin ei oikonut kulmaa! Mutta sen jälkeen samalla puolella keskellä aluetta isojen kuusen runkojen ympäröimä jäi, oli juossut ohi parikin kertaa, mutta ilmeisesti aina keskilinjaa kohti palatessa, joten oliko niin kiire mun luo, nenä kiinni vai mitä? (korjataan, käytiin treenaamassa alueella, ja ratamestari näytti missä mm oli ollut, ei ollenkaan siellä mitä ymmärsin tuomarin puheista, vaan lähes vasemmassa takanurkassa. Kii pyöri kyllä siellä lähellä ja mm sanoi, että oli mennyt läheltä ohi, mutta oliko ollut tarpeeksi syvällä, että olisi saanut tuulesta hajun kun se puski sivulinjalle. Itse uskon nyt, että kyllä koira olisi sen nostanut, jos olisi hajun saanut!) Itse pistotin vasemman puolen tosi huonosti, kun en osannut lukea maastoa etukäteen, se kun oli todella hankala poikittaisten isojen runkojen takia ja olisi pitänyt katsoa lähetyskohdat huolella (itseasiassa olin pistottanut ihan oikein, vasemmalle ei kertakaikkiaan olisi pystynyt paremmin lähettämään kuusenrunkojen takia!). Toinen mm löytyi oikeasta takakulmasta. Kii työskenteli hyvin, ihan mieletöntä! Tuomarikin kehui, että sillä on hyvät syvät pistot ja se etenee hyvin! Mun koira, joka ei mee mihinkään ja tekee vaan "homovoltteja"... Ihan mieletöntä! Nipisti -10p työskentelypistettä siitä jätetystä maalimiehestä (joka itseasiassa nyt jälkeenpäin tarkistettuna ei mun mielestä ole jätetty!, muistiko tuomari oikeasti missä mm oli?? koska ei ollut enää koepäivänä käynyt katsomassa paikkoja - noh, ihan sama ei vaikuta enää mihinkään muutakun omaan fiilikseen koiran toiminnasta), muuten täydet! Kaikkiaan tuli vissiin 3 pistoa molemmin puolin, koko rata käytiin siis läpi. Olen niin ylpeä siitä!

Esineruudusta 29p. Nosti aika läheltä vasenta etukulmaa muovisen koiranlelu renkaan, reagoi siihen hienosti, joutui tovin työstämään. Luovutus oli huono, inhotti kantaa toisten kuolaamaa lelua, joten tiputteli sitä viimeiset metrit useamman kerran, mutta lopulta toi käteen asti. Siitä -1p, aikaa meni kuulemma 38s.

Pisteitä tuli siis 259p, II-tulos, HK1 ja 2/3 sija alokasluokassa. Tuomari Heidi Helin.

Kuvat viime kesältä: Tuija Hurmekoski, kiitos!

torstai 7. marraskuuta 2013

Haaveet kaatuu...

Taas kaatui meidän haaveet yrittää pk-koularia. Kitty on vatsataudissa, vesiripulissa, jouduin perumaan meidän kauan odotetun hakukokeen lauantailta. Tämä oli jo toinen kerta, edellisen kerran jouduin kokeen perumaan toissa keväänä polviepisodin takia. Sitten menikin 1,5v että koira oli taas niin fyysisesti kuin teknisestikin edes jonkunlaisessa kunnossa. Ei sit. Ehkä ens vuonna... tai sitten ei.

Tää olis sit niinkun tässä. Talvikausi keskitytään agilityyn, katsotaan saisko sieltä jotain tuloksia aikaan.

Päivän piristys PenniSmy esittelee rälläystaitojaan, ei kannata välittää pöntöstä ohjaajasta.

maanantai 21. lokakuuta 2013

HLPi hyväksytty

Lauantai-iltana käytiin tekemässä Suomen Pelastuskoiraliiton haku loppukokeen pimeäosuus hyväksytysti. Päiväkoehan tehtiin vuosi sitten, ja sillon pimeä ei mennyt läpi.

Koe oli Kirkkonummella Volsissa, testaajana Mika Soininen. Lämpötila oli juuri menossa pakkasen puolelle, tuulta ei tuntunut juurikaan, mutta vallitseva tuulensuunta piti olla lännestä, joten sen mukaan tein etsintäsuunnitelman eli ensin etelä- ja länsirajat, sitten alueen halkaisu ja tarvittaessa lopuksi pohjoisrajojen kautta takaisin länsirajalle, josta toinen halkaisu lähtökulmaan. Ja ihan kivastihan se toimi. Tosin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen katsoin itärajan ensin, kun se olikin niin lyhyt, että kulma näkyi lähtöpisteeseen.

Alku eli alueen eteläreuna oli kovin kallioista ja paljon kallion koloja ja kuoppia, vaikea etsittävä ja erittäin vaikea kuljettava tällaisella polvivammaiselle. Ja kun koirakin oli ihan tahmatassu (se on edellern juoksujen jälkeen kovin herkkis), niin vähän tuskaistahan se oli. Testaajan mielestä meidän olisi pitänyt nostaa viimeiseksi jäänyt mm heti alussa, mutta mistäpä sen tietää mihin ne hajut kulkivat. Itse kuljin kuvan kartan sinistä viivaa, koira kulki paljon enenmmän etelässä lähellä rajaa ekan sivun. Heti alussa (x kartalla) se pyöri ja merkkaili rinnettä, mutta mitään ei sieltä löytynyt. Pistin sen mieleen, ja jos kaikkia ei löytyisi, palattaisiin lopuksi sinne.

1. figulle irtosi tosi kivasti pitkälle ja lähdin jo perään. Figu oli kokokaan peitetty, Kii oli kuulemma useaan kertaan kävellyt yli, mutta ilmaisi aika pitkällekin.
2. figu löytyi  rannasta kallion päältä, kun raja kulki alhaalla n. 3m pudotuksen pohjalla. Kuljin itse kalliolla ja laitoin koiraa alas, ja hyvin se sinne menikin. Nostettiin figu niin, että melkein itsekin kävelin päälle. Aikaa oli kulunut 18 min ja siinä vaiheessa huokaisin hieman, koska meillä oli reilusti vielä aikaa sen vikan etsimiseen. Tällä figulla täytyi todeta, että onneksi on tullut tetsattua sen rullan luovutuksen kanssa, koska olin juuri konttaamassa jyrkkää kallionrinnettä ylös, kun koira tuli ison koivun toiselta puolelta enkä nähnyt sitä ollenkaan. Jos se olisi sillon tiputtanut rullan, en olisi nähnyt, että se ilmaisee. Tosin en tiedä olisiko se sitten ilmaissut sen uudelleen.
3. figulla kävi sitten onnenkantamoinen, kun olin halkaisemassa aluetta ja huomasin ajautuneenin hieman liikaa pohjoiseen, kun näin pohjoisrajan merkit, joten sanoin ääneenkin "tehdäänpä pieni koukkaus toiseen suuntaan"  - ja kas pian koira ilmaisikin maalimiehen kallion päältä jostain kuopasta. Aikaa kului 25min.


Täytyy sanoa, että olin todella tyytyväinen omaan toimintaani. En eksynyt, en höpöttänyt turhia koiralle, olin määrätietoinen ja pysyin suunnitelmassani ja kartalla. Etsintäsuunnitelma oli loistava koiran tahmaisuuttaa ajatellen, ja luotin nk. vallitsevaan tuulensuuntaan, kun alhaalla tiellä ei voinut sanoa miten tuulee, kun ei oikein edes tuullut.  Etsintäsuunitelmasta 1 erinomainen. Moitteita sain ohjaajan toiminnasta (koiran liikkumattomuudesta? eihän se mun vika ole) eli siitä vain 2 hyvä. Koiran ohjattavuudesta myös vain 2, koska se ei irronnut. Toisaalta sain sen kyllä tosi hienosti kalliolta alas käymään rannan itsenäisesti. Ilmaisuista tuli kaikista 1 erinomainen, hyvä Killi! Ja yleisarvonsa 2 hyvä. No ihan sama mitkä arvosanat, ja vaikka koiran olisikin pitänyt juosta itsenäisesti. Minun tehtävä oli tehdä niin hyvä etsintäsuunnitelma ja tukea koiraa sen heikoissa puolissa, että selvitään. Tokihan olisihan se kivempaa, jos se irtoaisi ihan itsekin vähän enemmän.

Kitty ei ole hirveästi kärsinyt valeraskauksista, mutta on sillä aina ollut sellainen parin kuukauden hieman seesteisempi jakso, jonka huomaa vasta jälkikäteen, kun se selvästi nostaa vaihdetta. Mutta nyt se on ollut ihan hirveän herkkis ja jotenkin reppana, johtuuko se sitten juoksusta vai hirwiöMystä vai mistä... mutta olen alkanut pohtia sen steriloimista. Katsotaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Haun loppukokeet

Lauantaina 20.10. oli Espyn haun loppukokeet, päivä ja pimeä. Siis pelastuskoiraliiton kokeet. Molemmat kokeet pidettiin omissa lenkkimaastoissamme Veikkolan kuusipuskissa. Oltiin molemmissa kokeissa ekassa "saapumiserässä". Päiväkokeeseen meille arvottiin toinen suoritusvuoro, pimeäkokeeseen startattiin ensimmäisenä. Päiväkokeen testasi tuore uusi testaajamme Heli Viertokangas ja pimeän meille niin tuttu Juha Löytöläinen.

Päiväkoe alkoi 10:30, mutta ennenkun me maastoon päästiin, taisi kello olla reilusti yli 12, ehkä lähempänä 13. Heikko tuuli tuli luoteen ja pohjoisen väliltä. Valitsin perinteisen reunojenkiertämisen sijaan (päivällä uskalsin, kun oma sisäinen kompassi pysyy paremmin suunnassa) että kuljen ensin vastapäivään kaksi rajaa tuulen alapuolelta eli etelä ja itärajat, ja sitten toisesta kulmasta lähden halkaisemaan ei ihan etukulmaan mutta länsirajalle ja sitä kautta sitten myötäpäivään loppurajat kallion ympäri. Muuten suunnitelma piti, mutta kun päästiin ekan sivun puoliväliin, näin että rinteen alaosa oli tiheetä kuusikkoa ja päätin katsoa sen yhdessä koiran kanssa haravoiden.

Eka figu (punainen piste) nousi tiheästä puskasta tosi kivasti, koira irtosi sinne hyvin. Sen jälkeen käytiin rinteen alaosan kuusikko, ja palattiin sitten takaisin noudattamaan etsintäsuunnitelmaa, paitsi päätin muuttaa sen verran, että koska olin liikkunut jo kuusipuskassa, otin pikkaisen reippaammin pohjoisen kautta, ja siitä tuli sitten noottia testaajalta (etsintäsuunnitelmasta vain 2:nen), kun en mennyt rinteen alareunaa (hitsi mä unohdan aina katsoa ne korkeuskäyrät! ja miettiä rinteitä etsinnässä). Jos olisin noudattanut alkuperäistä suunnitelmaa lävistää kulmasta lähelle etukulmaa rinteen alareunaa, ei oltaisi menty kakkosfigun (vihreä pallukka) ohi tuulen yläpuolelta. Onni oli kuitenkin mukana, koska itse näin maalimiehen keskellä aukeeta rinnettä, koira oli silloin rinteen päällä tuulen yläpuolella puuhastelemassa jotain, eikä enää siinä vaiheessa liikkunut hirveän hyvin. Lähdin kiertämään figua ympäri eteläpuolelta ja rinnettä alas, sieltä Kii sitten lopulta sai hajun. Ihmeen nihkeesti, tuuria ilmassa. Aikaa oli kulutettu noin puolet.

Tässä vaiheessa hyvä koira olis ehkä voinut saada vikasta figusta hajun? Kii ei kuitenkaan näyttänyt reagoivan siihen, vaan itseasiassa liiikkui kohti lähtökulmaa. Jatkettiin loppu suunnitelman mukaisesti kallio kiertämällä. Koira oli vähän nihkeä, vaikka kyllä se liikkui. Kallion takana näytti välillä, että sillä olisi ollut jotain ajatuksia, mutta ne aina katkesivat. Lähetin sen sitten kulmasta kalliolle, ja se sinne menikin ja hetken jossain oli, tuli sitten kurkkimaan että "etkö sinä tule", joten etsin reitin ja menin perässä. Lähetin koiran vasemmalle (itään) ja sitten oikealle kallion koloa kohti. Sinne se meni muina koirina sen kummemmin täpinöimättä ja tuli rulla suussa takaisin. Onnenkantamoinen taas...olisiko nostanut sitä, jos en olisi suoraan lähettänyt? En tiedä, vähän se oli nihkeetä. Ei sellaista kunnollista "täällä haisee!" irtoamista enää kakkosella ja kolmosella. Mutta läpi kuitenkin arvosanalla erinomainen, ja kaikki muu oli ykköstä eli erinomaista paitsi se ohjaajan etsintäsuunintelma -tai lähinnä sen noudattaminen, vaikka minusta se oli loistava, enhän minä voinut tietää että se johti figusta tuulen yläpuolelle! Aikaa meni 23min.

Sininen viiva kuvaa kulkemaani reittiä.
Punainen pallukka: 1 figu, vihreä pallukka: 2 figu (paitsi pimeässä ei nostettu sitä), sininen pallukka: 3 figu

Pimeäkoe alkoi 19:30 ja maastoon päästiin n. 20 aikaan. Vettä satoi ajoittain tosi paljonkin, tuuli oli suht heikko. Ennusteiden mukaan sen piti tulla idästä, mutta alueen eteläkulmalla lähtöpaikalla notkossa sytkärin liekki ei lepattanut mihinkään, tupakansavu meni etelästä pohjoiseen. Kun sain kartan käteeni, nieleskelin pari kertaa etsintäsuunnitelmaa pohtiessani. Siinä ei ehtisi paljon paikkailla ekaa osaa, jos on alueen pohjoispäässä eikä kaikki ole nousseet...Tiesin myös alueen, koska tuossa isossa palassa oli se meidän ensimmäinen peruspimeä, josta ei päästy läpi (kauheeta kuusipusikkoa!) ja sitten tuossa kapeassa soirossa oli reunaa kevään loppupimeästä, jota itse olin järkkäämässä (vielä kauheempaa kuusipusikkoa!). Päädyin sitten käymään tuon leveän alueen ensin niin hyvin kuin taidan, sen jälkeen luovuttaa sen ja jatkaa kohti pohjoista. Kiertosuuntakaan ei tuolla tuulella ollut järkevä (vastapäivään), mutta silti päädyin siihen. Jälkeenpäin pohdin maalimiesten paikat tiedossani, että irtoavalla koiralla tuolla tuulella kokeen olisi saanut varmaan helposti suoritettua 10 minuutissa pelkästään tietä pitkin kävelemällä... Mutta ei Killi olisi mennyt puskassa, jos mä olisin kävellyt tiellä.

Lähetin koiran kuitenkin lähtökulmasta kohti pohjoista samalla tavalla kun peruspimeässä, jossa se nosti heti maalimiehen yhdestä kuusikkopuskasta. Nyt se tuli sieltä kuitenkin ilman rullaa, joten jatkettiin kiertämistä. Tällä kertaa onnistuin välttämään ne pahimmat kuusikot :D Enkä edes eksynyt. Ja Juhan kokeissa saa käyttää gepsiä, niin sen kanssa kyllä menin, mutta suuntavaistokin onneksi pysyi tällä kertaa kasassa. Eka figu (punainen pallura) nostettiin siis vasta, kun oltiin kierretty tuo pallukka-alue ja aikeissa lähteä soiroon. Haju tuli tien reunaan, uskon että koira oli käynyt tosi lähellä heti ekalla lähetyksellä, mutta tuulen väärällä puolella.

15min oli jo käytetty, yksi nostettu, joten eikun kipinkapin kohti pohjoisen uloketta. Siinä sitten rämmittiin umpikuusipusikossa, koira pyöri lähes jaloissa. Alussa ajauduin monta kertaa tielle ja pelkäsin, ettei koira irtoa toiseen reunaan, jos siellä haisee (vaikka alue kapea olikin), joten siirryin keskemmälle. Kerran se pyöriskeli jonkun verran siellä, mutta eipä siitä mitään irronnut. Jatkettiin ja jatkettiin, ja puolessa välissä soiroa alue oli muttunut vähän levämmäksi ja aukeaksi rinteeksi, aikaa oli kulunut jo puoli tuntia. Siirryin hieman ylemmäs ja päätin tulla sitten rinteen alareunaa takaisinpäin. Muutaman kerran tuntui, että koiralla on jotain ajatuksia. Se kyllä liikku aukealla taas ihan kivasti, mutta ei saanut mitään aikaan. Olin jo luovuttanut, vettä tuli kaatamalla. Tultiin päähän, ja kas, siellä oli alueen luoteiskulmassa taas hirveä kuusikko, kuitenkin sellainen matala (1-2m), leikattu, tiheä ja risuinen, minä oli puskassa jumissa. Testaaja sanoi, että kun tulet tästä rajalta, pääset siellä takana olevalle polulle. Varmaan testaaja yritti saada minut rajalle, etten tallaisi maalimiehen päälle :D No minä olin jo menossa siitä mistä meinasin, siinä höpötellessä en yhtään katsonut missä koira on ja mitä se tekee, jossain siinä lähellä se kyllä oli. Siihen jäi se kakkosmaalimies (vihreä pallukka), josta oltiin menty n. 2m päästä ohi. Tuuli olisi tuonut hajun polulle, testaajan mielestä koiran olisi pitänyt se saada, mutta ei ollut kuulemma reagoinut. Itse en enää pysty hahmottamaan missä koira on sillon ollut, kun en sitä seurannut. Oliko sillä ajatusta, olisinko tukemalla saanut sen tekemään, lähdinkö itse vaan pinkomaan eteenpäin? Muistaakseni koira kyllä meni edelläni polulla.

Jatkoin, noustiin vauhdilla takaisin rinteeseen ojan toiselle puolelle, testaaja ja ratamestari kävelivät laiskoina tiellä. Sitten koira irtosi takaviistoon rinteeseen ja ilmaisi. Toinen maalimies nostettu (sininen pallura). Sitten kauhealla vauhdilla eteenpäin, mietin riittääkö aika, jos palataan siihen soiron keskelle kuusipusikkoon missä koiralla oli reaktiota. Mutta hetken päästä Juha keskeytti, koska vika mm oli jäänyt sinne selän taa ja aikaa oli muutama minuutti jäljellä. Ketutti. En kylläkään odottanutkaan kovin optimistisesti, että päästäisiin läpi, koska koira ei vaan liiku riittävän itsenäisesti pimeässä eikä työstä niitä puskien heikkoja hajuja. Mutta kun se loppujen lopuksi oli kuitenkin ollut niiiiiin lähellä. Höh.

Noh, hyvä ettei päästy läpi, koska ei koira ole vielä sen tasoinen. Ja minun etsintäsuunnitelma ja sen toteutus olivat kertakaikkisen surkeita. Miksi en mennyt sitä soiroa rinteen alareunaa, tuulen alapuolella, miksi?? Samoin sitä isompaa aluetta. Nyt pidetään muutamat treenit huvihumputtelua, ja sitten jäädään tauolle. Toivottavasti pentulomalle.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Peruspimee

Koira vai ohjaaja, vai molemmat?
Lauantaina 15.9. oli vihdoin vuorossa pelastuskoiraliiton haun peruskokeen pimeäosuus (Espyn oma koe), josta ei vuosi sitten päästy läpi ja piti tehdä jo keväällä, mutta sillon oltiin saikulla. Testaajana taas Juha Löytöläinen, testaajaharjoittelijana Heli Viertokangas. Maasto oli Oittaalla, ilma vallan kiva, kuiva ja kohtalainen tuuli lounaasta - tai niin tuuliennusteet ja kartat väittivät. Oltiin ekassa ryhmässä, maastoon arvottiin taas ensimmäinen suoritusvuoro lähtemään päästiin noin klo 21.

Hallittavuus ja paikallaolo meni tietenkin tosi hyvin, mitenkäs muuten. Alueen reunalla tuolla pohjoisreunan kävelytiellä katsoin sytkärillä että tuuli tulisi idästä/kaakosta (?!) ja valitsin siksi alueen vastapäivään kulkemisen eli aloitin tuolta "yläreunasta" länsirajalta. Yritin ulkomuistista hahmottaa alueen tuohon kuvaan, jotakuinkin tollainen se oli, punainen on meidän kulkema reitti vastapäivään, siniset pallurat figut. Maastollisesti alue oli varsin helppo.



Yritin pistottaa koiran heti alussa kohti alueen toista rajaa kävelytien suuntaisesti, mutta sepäs ei lähtenyt mihinkään... No, alettiin kiertää rajoja ja meni vain pieni hetki kun koira tuli rulla suussa. Ensimmäinen tyyppi makasi lähes rajalla vaivaisessa vattupusikossa. Jatkettiin ja kohta Kii irtosi kalliolle ja nostin käpälän että muutan etsintäsuunnitelmaa ja menin perässä. Kohta se tuli taas rulla suussa. Kuusen alla kallion poukamassa oli kakkosfigu. Tämän se nosti mukavasti kaukaa ja työsti itsenäisesti. Aikomus oli palata rajalle, josta lähdettiin, mutta hieman eteenpäin, jälkeenpäin sain kommenttia että takanurkka jäi katsomatta. Vasta kotona tajusin, että olin taas palannut maalimieheltä eri sivurajalle mitä luulin, siksi takaa jäin niinkin suuri alue katsomatta ja siksi kulkemani reitti näytti niin omituisen kapealta, kun alueen kierrettyäni katsoin gepsistä sitä. Miten mä taas onnistuin siinä??

Mutta siis, kakkoselta jatkettiin ja seurasin vaan heijastimia etten eksyisi tällä kertaa, viis siitä millä rajalla oltiin. Vähän jänskätti, kun tajusin, että koira nuohosi samaa rinnettä mistä se oli äsken nostanut maalimiehen, ettei se vaan keksisi mitään siitä vanhasta piilosta. Jatkettiin rajaa, vaikka gepsun mukaan oltiin menty reilusti kauempana kosteikosta, mutta muistaakseni alue kuitenkin ulottui siihen asti. Koira oli aika lähellä, yritin lähettää sit pistoilla keskemmälle, mutta ei se taaskaan lähtenyt. Jossain vaiheessa kysyin, niin 13min oli mennyt.

Sitten tultiin kävelytien reunaan eli oltiin lähes kierretty alue. Voi hitsi, mitä oltiin missattu?? Aloin katsoa suuntaa halkaisuun ja gepsusta ihmettelin kapeaksi kulkemaamme aluetta. Näin edessäni tiheän kuusikon ja koira siellä pyöri, kun sain suunnan otettua ja olin valmis lähtemään halkaisuun, päätin kuitenkin katsoa sen kuusikon. Kohta koira lähtikin eteenpäin kuusikon läpi kohti kalliota, palasi katsomaan tulenko perässä, meni takaisin ja ilmaisi viimeisen figun ihan muutaman metrin päästä. 17min oltiin saatu aikaa kulutettua, kulkemani reitti oli varsin suoraviivainen. Aikaa hukkui melko paljonkin tavaroiden kasaamisessa aina löytöjen jälkeen (rullakoiran huonot puolet) ja koira oli aika tahmea eli ei se kovin pitkälle irtoillut.

Peruspimeä ja siten koko haun peruskoe hyväksytty arvosanalla erinomainen. Saatiin erinomaista (eli ykköstä) kaikesta muusta paitsi koiran ohjattavuudesta, eli kun se ei lähtenyt pistoille vaikka yritin. Ilmaisuista testaajaharjoittelija sanoi, että ehkä parhaat hänen näkemät rullailmaisut. No ne oli hyvät. Tosin taas Kilis palasi tuomaan rullaa uudestaan, kun palkkaa ei maalimieheltä tullut.

Juha sanoi, että eihän se hirveästi irtoile, että ei kannata vielä loppukokeeseen mennä. No meinasin kyllä mennä kokeilemaan...

maanantai 12. syyskuuta 2011

Peruskokeissa

Espyn omat kokeet, peruspäivä ja peruspimeä. Olin ensin heti ilmoajan alettua 1kk sitten ilmoittautunut pelkkään päiväkokeeseen, että kun menee ekaa kertaa nuoren koiran kanssa, ei ota liikaa kerralla. Mutta kun meidän harjoituskoe sillon meni niin hyvin, kysäisin pimeetä, ja kun siellä oli juuri sopivasti vielä 1 paikka vapaana niin "mennään kokeilemaan". No niin mentiin, ja ahneella on kökköinen loppu.

Alkupuhuttelu

Päiväkoe oli Nuuksiossa Kattilajärventien maastoissa Kettuniementien läheisyydessä, testaaja Juha Löytöläinen. Kokoontuminen 14:30, me oltiin viidentenä suoritusjärjestyksessä. Alun luoksepäästävyydet meni hyvin, Kii tosin mielisteli tuttua Juhaa lähes selällään (Juha on siis kouluttajaparini raunioilla). Maastoon päästiin n. 18 aikaan. Ja n. 15min ennen meidän vuoroa alkoi sataa. Sataa!! Eihän tänään pitänyt sataa. Siihen asti keli ollut aivan mahtava, +16 aurinkoa kohtalainen tuuli. No ei auttanut, mentävä oli. Onneksi sade ei lopettanut tuulta ihan kokonaan, tai ainakin figut haisi :)

Perin luoksepäästävä

Seuraaminen oli jees, paikalla olo samoin, no problemos. Alue oli hassusti kolmion mallinen, niin että kolmion kanta (karkeasti etelä-pohjoissuunnassa) kulki polkua ja aivan siinä lähellä oli kallion reunat ylöspäin ja loppualue oli kallion päällä itä-länsiakselilla (en tiedä yhtään tuliko kuvaan oikein). Tuuli tuli jostain etelärajan suunnasta, ehkä lounaasta tai lännestä. Suunnitelma oli lähteä kiertämään aluetta vastapäivään kolmion kantaa eli polkua pitkin.

Lähetin koiran kuitenkin ensin sitä etelänpuoleista linjaa ylös kalliolle, ja kohta se tulikin sieltä rulla suussa! Figun noston jälkeen lähetin koiran pohjoiseen kallion päällä, ja palasin linjalleni. Keepi kävi kallion laidalla kurkkaamassa, mutta meni taas, ei auttanut kun lähteä perään, kun ei hetkeen kuulunut. Niin eikö keepi tule sieltä kohta uudelleen rulla suussa! Sitten lähes luonani se tiputtaa rullan, mutta ottaa sen sitten vielä uudelleen. Hetken kävi mielessä, että eikai se nyt ollut jostain hajusta nostettu rulla, kun sillä tolleen pelasi, mutta ei auttanut kun hyväksyä. Niin sinnehän se meni hienosti kakkoselle. Aikaa oli mennyt ehkä 5min! Mutta sitkeästi palasin taas linjalleni (ja tästä sain Juhalta kommentin, että olis pitänyt "ajatella" ettei siellä voi enää olla maalihenkeä niin kasassa ja olla palaamatta. Tosin kuulemma silti oikea ratakaisu, mutta menetimme siinä kärkiajan eli muutamia minuutteja. Joo, nopeuskisahan tämä on ). Sitten alettiin kulkea pohjoisrajaa, koira ei enää irronnutkaan niin hyvin mitä alussa. Vähän "kulki mukana". Se merkkasi yhden linjanauhan kohdalla, pyöri ja reagoi. Hetken odottelin ja katsoin, totesin ettei siinä ole mitään, jatkettiin. Sitten näytti, että ihan reunassa se taas saa hajua. Meni, palasi, meni, pyöri. Vähän kyseli, mutta kun en tehnyt mitään, seisoin ja odotin se lähti työstämään hajun loppuun. Ja siellähän se oli kolmion piikissä figu pressussa (näin sen, olin ehkä 15m päässä), vähän aikaa tepasteli, mutta sitten tuli rullan kanssa. LÄPIII!!!! Aikaa meni 10min. Ja varmaan 5min vähemmän olisi mennyt jos en olisi aina sitkeästi palannut linjalleni siinä alussa. Mutta huolellinen pitää olla, vai mitä. Kaikki arvostelukohdat oli erinomaisia.

Sportstrackerin kuva, lähtö sinisestä kolmiosta vastapäivään, suoritus päättyi nro 3 figuun ja siitä alas tuleva viiva on jo poiskulkureittiä. Varsin suoraviivaista siis!

Pimeäkoe pidettiin "kotimaastoissa" Veikkolassa, testaajana toimi oma kouluttajamme Mika Soininen. Oltiin ekassa ryhmässä, kokoontuminen klo 21:30 ja arvonta toi vielä paikan nro 1. Ehdin kokeiden välissä käydä kotona 2h, joista puuhasin kokoajan jotain, eikä Kii nukkunut, pötkötti tai vahti mitä teen ja kulki perässä. Olisi pitänyt jättää se vaikka autoon nukkumaan. Että melkoisen väsyinä lähdettiin maastoon. Siirtymä oli aika pitkä, koko sen matkan Kit jäljesti ja oli ihan intopiukeena. Meinasin, että näinköhän se seuruun alussa lähtee kuin tykinsuusta ja vähän sai muistutella, kun nyki siihen malliin. Mutta seuruu oli hienoa "mukanakävelemistä" ja paikallaolo myös.

Alueelle tultiin lounaiskulmasta, tuuli tuli länsisivulta. Päätin lähteä vastapäivään kiertämään ja kierroksen jälkeen tarvittaessa halkaista länsirajan keskeltä kohti itärajaa. Diagonaalinen halkaisu olisi ehkä ollut fiksumpi. Tai pohjois eteläsuunnan halkaisu alueen puolivälistä.

Jotenkin näin se alue meni, ehkä

Lähetin koiran taas "etukulmaan" eli länsisivun myötäisesti pohjoiseen, vaikka itse lähdin eteläsivua pitkin. Se irtosi siihen malliin taas, että ei auttanut kun mennä perään - ja sieltähän se tuli rullan kanssa. Figulle pääsemiseksi täytyi tunkeutua melkoisen kuusipusikon läpi, toiselta puolelta piilo olisi ollut täysin avoin, mutta sinnehän se haju ei tullut. Ekan nostoon meni ehkä minuutti! Lupasi hyvää.

Palasimme linjalle, ja Kit nousi kalliolle (vaaleanpunaiset nuolet osoittaa reittiä Sportstrcker kuvassa) ja lähti etenemään sitä taas pohjoiseen alueen keskelle (nro 2), joten lähdin tukemaan perässä. Näin, että jotain hajua sillä on. Liikuskeli ja kierteli sellaisessa puolimetrisessä kuusikossa ees taas. Varmaan 5min ainakin siinä katselin ja seurailin, mutten osannut lähteä auttamaan. Enkä myöskään tajunnut katsoa, että olimme tuulen yläpuolella/sivussa kuusikkoon nähden, että jos pikkaisen olisi kiertänyt. Sitten näytti, että koira luovutti, yritin pari kertaa kannustaa "missä se on", mutta se nyt ei auta mitään... Lopulta totesin, että turha käyttää hirveästi aikaa siinä seisoskeluun. Figu olisi ollut n. 15m päässä. Olimme viistosti tuulen yläpuolella tai sivussa, joten suoraa hajua ei tullut, mutta se oli ilmeisesti levinnyt piilotaskusta lähikuusiin. Ei olisi varmaan vaatinut montaa askelta kuusikon lähellä/ympärillä, mutta... Keepi luovutti, ei sitkeys, kokemus, kantti riittänyt työstämään loppuun, väsykin varmaan painoi. Nro 2 jäi siis nostamatta, vaikka hyvin lähellä se oli ollutkin. Jos vielä hetken olisin malttanut ja ehkä auttanut koiraa!


Päätin siis palata taas etelärajalle. Tässä kohtaan tein sen ratkaisevan mokan. Luotin sisäiseen kompassiini, enkä ottanut siitä kohdasta suuntaa rajalle tai aloituskulmaan, tai edes vaan kulkenut etelään! En päätynyt etelä- vaan itärajalle (vaaleanpunaiset nuolet kuvassa), sitten kun sinne joskus sen mahdottoman kuusikkoryteikön läpi tieni löysyin, pitikin mennä sen läpi eikä kiertää!! Ja siitä eteenpäin lähes koko kokeen olin aivan pihalla, koska ihmettelin kompassia, kun raja ei mennyt ollenkaan niinkun kompassi näytti. En tajunnut, etten ollut sillä rajalla millä luulin. Tämä tietenkin vaikutti myös koiraan, koska itse keskityin vaan eksymiseen. Ja kuusikoissa rämpimiseen, olin onnistunut tunkeutumaan joka ikiseen tiheään kuusikkoon joka alueella oli, kun toiset olivat osanneet kulkea avointa maastoa ja polkuja... Että ei ihme, että tuntui että alue oli ihan pelkkää ryteikköä, ja se jos mikä masensi.

Lopulta päädyttiin lähtöpisteeseen ja pääsin takaisin kartalle, aikaa oli kulunut reilu 20min. En tiedä miten tuossa Trackerissa näyttää etten ole mennyt pohjoisrajaakaan enkä koilliskulmaa, vaikka mielestäni kyllä aika lailla rajoja seurailin kun ne vaan löysin, ja tuo 3:nen oli lähellä rajaa. Että onko tuo olettamani pohjois raja ollut alempana, ja ollaan käyty välillä selvästi alueen ulkona (kerran käytiin ratamestarin mukaan, muttei hirveän paljoa, en tiedä yhtään missä kohtaan). Sen tiesin alkuun palattuani, että kaakkoiskulma jäi käymättä

Lähdin halkaisemaan, mutta sekään ei mennyt ihan kuten suunniteltu (siniset nuolet osoittaa ensimmäisen alueen kiertämisen jälkeen tekemääni reittiä), en pysynyt suunnassa. Oltiin kuljettu aika läheltä sitä keskimmäistä tyyppiä (nro2) mitä Kit oli alussa työstänyt, mutta nyt en huomannut mitään reaktioita, rämmin vaan kuusipusikoissa. Aivan takarajalla keepi sai hajua, pyöri ja etsi, joutui taas tekemään ihan hirveästi töitä. Olin jo aikeissa lähteä kiertämään kuusikkoa (tällä kertaa tajusin sentään!), kun se haukahti kerran siellä kuusien keskellä. Oho. Luulin, että on maalimiehellä ja Mr Mörkö iski. Mutta sitten se jatkoi hajun työstämistä, ja ilmaisi figun jostain 10m päästä. Voi loistavaa! Ihan mahtavaa, että se työsti sen loppuun, ja mikä parasta, ilmaisi! Lähes 25min tyhjäntarpomisen jälkeen, hienoa! Palkkauksen jälkeen kysyin, niin aikaa oli jäljellä 2min. Sanoin, että lopetetaan tähän, mutta Mika sanoi, että ettekä lopeta. No talsittiin sitten vielä pari minuuttia ja sen jälkeen palkkasin keepin uudestaan. Hylätty. Saatiin hyvää ja tyydyttävää (ohjaajan toiminat) paitsi ilmaisut oli 1 erinomainen! Ja minä kun luulin etukäteen, että homma kosahtaa niihin.

Pari päivää ja yötä olen märehtinyt koetta. Otti aika koville, että eksyin niin pahasti ja olin suorastaan aika järkyttynyt koealueen vaativuudesta, koska luulin, että se on ihan umpikuusikkoa. Käytiin sitten sunnuntaina ratamestarin kanssa kiertämässä alue ja missä figut olivat olleet. Alue ei tietenkään ollut pelkkää ryteikköä, vaan se oli hyvinkin avaraa paikoittain. Jostain ihmeen syystä minä vaan olin onnistunut tunkeutumaan ne kaikki ryteiköt läpi. Mutta piilot oli aikalailla kuusikoissa, vaikka ne sitten olivatkin osittain avoimia. Se nro 3 oli itseasiassa se pahin ja vaikein, ja se me sitten taas saatiin nostettua, siitä saa kyllä olla ylpeä keepistä. Ja se ykkönen minuutissa oli kans hieno. Mikan mielestä se kakkonen jäi nostamatta ihan vaan koiran kokemattomuutta, kantti ei riittänyt, ei ollut kaukana se läpimeno. Eikä se oma eksyily vaikuttanut kuitenkaan lopputulokseen, mutta fiilikseen kokeesta kyllä.

Nyt tiedetään mitä treenataan. Paljon pimeetä, paljon irtoamista ja itsenäisyyttä, itsevarmuutta ja itseluottamusta koiralle. Sekä kuusikkopiiloja. Treenit on pidetty ihan liian helpoissa maastoissa. Ohjaajalle suunnistamista pimeässä koiran kanssa. Toisten kartturoinneissa olen joten kuten aina pysynyt kartalla, kun ei tarvitse samalla niin kamalasti miettiä mitä se koira tekee, sen huolehtii koiran ohjaaja. Mutta kun kokeissa täytyy itse tehdä molemmat.

Lisää treeniä vaan Killi!

Sunnuntai-illan hakutreeneissä tehtiin pienet palauttavat. 2 superkivaa figua pienellä alueella. Mutta johan siitäkin saatiin nostettua ongelmia. Eka meni hienosti. Sitten alkoi työstää hulluna (paljon selkeämmin kun kokeessa sitä nostamatta jäänyttä) vanhaa piiloa! Lopulta päästiin jatkamaan, Kit kyseli hirveästi eikä irronnut mihinkään, mutta lopulta sitten nosti sen toisen. Tiputti rullan hieman liian aikaisin ja hetken kouluttajan kanssa pohdittiin mitä teen. Lähetin sitten uudelleen, ja ilmaisi taas hyvin. Nyt annoin "kiitos" käskyn hieman ripeämmin, ettei sitä tarvitsisi siinä alkaa hinkkaamaan. Sitten keepi sai superihanalta Petralta superherkut ja kehut ja pääsi nunnutettavaksi ja ehkä vähän nuolemaan naamaakin.

Päivin kanssa pohdittiin, että nyt täytyy alkaa treenata tosissaan irtoamista ja itseluottamusta. Meillä on nyt ihan liian lyhyt napanuora. Ja rullaan pitää keksiä joku keino, että se odottaa sen "kiitos"-käskyn eikä tiputa liian aikaisin. Irtiksillä voin tetsata, mutta kiintiksellä ei oikein voi, muuta kun ilmaisutreenissä. Mietin, että jos pyytäisin sen katsekontaktiin heti viereen tultua, niin se nostaisi pään ylös, eikä pääsisi sylkemään rullaa. Tai sitten nostan sitä vähän ylemmäs, niin sylkeminen on vaikeampaa, "kjäh kjäh"...

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kiintorullaa kerrakseen

Perjantaina järjestettiin eräille treenikavereille pimeätreenit. Tallattiin ja merkattiin aluetta 1,5h tuntia ja sinä aikana koirat suhasi sitä ees taas. Kit pääsi alueelle sitten varsinaisessa treenissä ensimmäisenä vielä "valoisalla", tosin melko hämäräksi jo meni, otsalamppu oli tarpeen. Tarkoituksena oli tehdä ilmaisutreeniä partioiden kiintorulalla figut pressuilla peitettynä. No siinähän sitä tuli taas uutta asiaa kerralla enemmän kuin on luvallista. Kiintiksellä pressuja, partiointia ja vielä melkein pimeä. Siihen nähden meni siis hyvin.

Meille oli 4 figua. Ensimmäinen ilman pressua ihan lähellä muistutukseksi ja herätykseksi mitä ollaan tekemässä. Se meni hienosti. Sitten lähdettiin alueelle, lähetin koiran "etsi" ja sinnehän se säntäsi ja varmaan 5 minuuttia juoksi alueen "laakso-osaa" kaahaten. Pakko oli lähteä perään. Ja pitkään kaahattiin ees taas, kerran näytti että joo, nyt on haju, mutta ei. Lopulta se irtosi melko kauas kohti alueen takanurkkaa. Tuli sitten kohta takaisin vähän katsomaan missä olen, ja meni takaisin. Sitten tuli rullan kanssa. Ei siis kantti riittänyt ilmaista niin pitkältä, voi hitsi. Jatkettiin. Keskimmäisestä kaahattiin yli, nostettiin seuraava, ja sitten lopulta se josta oltiin pari kertaa juostu melkin yli. Otti pattiin. Mutta jälestäpäin miettien, ei ne kokeneetkaan koirat saaneet aina kunnolla niitä hajuja märästä notkelmasta lähes tyynessä kelissä. Oma liikkuminen oli ihan tyhmää ja olisi enemmän pitänyt lähteä mukaan tukemaan koiraa. Mutta toisaalta pitäisi sen oppia (ja toisaalta pistotuksen myötä osata) se itsenäinen toimiminen siellä kaukanakin. Mutta tämä oli eka treeni, tästä jatketaan! Ilmaisut kuitenkin toimi.

Lauantaina raunioilla jatkui sama. Nyt meillä on loppukaudeksi kaksi teema: kiintorulla ja itsenäisyyttä. Tehdään nyt alkuun treenit "rajamiesten" tapaan, eli koira näkee kun tyypit lähtee raunioille, viedään se hetkeksi pois, lähetetään ja annetaan itsenäisesti tehdä työ loppuun asti. Nyt ekalla kerralla jokaisella näkölähtö.
1. figu oli ihan vaan yhden tötsän takana, 1- ja 2-talojen välissä, eipä onnistunut. Kit ei yhtään tajunnut, että sillä on kiintorulla kaulassa (eka kerta raunioilla). Kolmannella kerralla figu avusti, ja siitä se sitten lähti.
2. figu (sama figu) putkessa, tämä ok, nyt hetken pussailujen jälkeen otti rullan.
3. figu alakasalla u-palkin alla kalterin takana. Huonosti suunniteltu piilo, kun tuuli vei hajun taas väärästä päästä ulos. Lähetin keskikasan läpi, Kii sai hajun ja työsti ja työsti, teki ihan hirveesti hommia, välillä piti kakkiakin. Sitten se luovutti, tuli pyytämään apuja. Palasi hommiin, luovutti taas. Kunnes lopulta löysi kolon mistä pääsi figulle (ei ollenkaan sieltä helposta sovepiiloreitistä mistä oli tarkoitus), ilmaisu toimi hyvin.

Yritetään merkitä myös ylös onnistumisia/epäonnistumisia, jos pelaisi menetelmällä 5:stä treenistä 4 onnistumista. Nyt meillä on kasassa 3, joista 1 epäonnistuminen, jos kriteerinä on itsenäisyys. Sama saldo itseasiassa, jos kriteerinä on kiintorulla. Pitää ensi kerralla muistaa ottaa parkkiksella yksi kuivaharjoitus kiintikselle ennen radalle menoa.

Treenien jälkeen mentiin taas pk-hypylle. Ensin tein matalammalla (ehkä 50-60cm) hyppynoutoa ihan pienellä kapulla. Kas kummaa, eihän se keepi tajunnut, että sen pitää hypätä esteen yli, vaan se kiersi ja haki. No, opeteltiin mikä on oikea kuvio. Meno ja nouto sujuikin jo sitten varsin mallikkaasti, mutta paluuhyppyyn tarvitsi vielä hieman apuja ettei kiertänyt. Lopuksi treenattiin itse hyppyä, nostin sen lopulta yhtä lautaa ylemmäs, kun viimeksi (enempää lautoja siihen ei saakaan), olisko se sitten ollut 90cm, en tiedä. Pahalta näytti, tai siis hurjan korkealta, ja kyllä pelotti pistää se menemään ekaa kertaa "entäs jos se tömähtää täysiä päin". Mutta ei, yli se liisi. Lelu ei kelvannut näissä leikeissä, veti ihan maihin. Joten heiteltiin taas purkkia ja käytettiin lihapullia. Noudossa piti myös käyttää namia, koska kapula ei vaihtunut leluun.

Sunnuntaina hakutreeneissä (Siikis 1). Noniin, tähän piti tulla teksti hakutreeneistä, mutta nyt tähän tuleekin teksti meidän varjo peruskokeesta. Eli yllättäen treeneissä olikin heti ekana meille harjoituskoe. Ajattelin, että oltaisi treenattu ensin muutama kerta partiointia ja kiintistä pressutetuilla figuilla, mutta ei sit. Lahjattomat treenaa. Otettiin me odotellessa yksi kenraaliharjoitus rullalle. Onneksi otettiin, koska Kii tuli sieltä ensin hieman hämillään katsomaan, että mikä juttu tää nyt on?? Lähetin sen suoraan parkkikselta autojen keskeltä, ehkä se oli hieman pihalla, mutta meni sitten kyllä takaisin ja toi rullan.

Sitten kohti aluetta. Ensin hallinta, testaaja Soininen käveli meidän takana ja seuruuta oli ehkä 20-30m polkua pitkin. Ei se mitään seuruuta ollut, Kii laahusti lytyssä vieressä tai takana, kerran eksyi jopa oikealle puolelle. Voisi olla ehkä hyvä, jos tässä olisi oma käsky. Ja paikallamakuu suoritettiin, kun sain kartan ja kerroin etsintäsuunnitelman. Oli kuulemma ehkä yksi Mikan kaikkeista parhaita näkemiään hallintasuorituksia. No kai nyt tokokoiran pitää hallinta osata :) Yleensähän me hulmutaan radalle liinassa riuhtoen!

Alue oli kuulemma himmpaisen pienempi, kuin oikea koealue 1,5ha. Se oli pitkulaisen soikulan mallinen koillis-lounais suunnassa, tuuli näytti tulevan pääasiassa idästä ihan mukavasti.


Alueelle tultiin lounaiskulmasta. Lähdin etenemään pohjoispuolen rajaa eli myötäpäivään, tuuli tuli siis alueelta rajalle. Se oli ainoa nurkka alueesta, jossa oli kalliota, ja kallion seinämiä koloineen, joten mietin, että ne pitää käydä hyvin. Loppuosa oli sitten pusikkoa ja ojitettu kosteikko, joka nykään kasvoi aluskasvitonta tiheää ja pimeetä kuusikkoa. Lähetin Kitin hieman kallion alareunaan ja ajattelin itse nousta ylös, että menköön se ensin alapuolelta, kutsun sitten ylös. Mutta ei mennyt aikaakaan, kun näin että se jotain siellä huseeraa ja lähdin perään. Yhdestä kallion kolosta sitten löytyikin ensimmäinen figu kyljellään verkkopeiton alla, joka ilmaistiin reippaasti. Otin koiran sivulle, odotettiin että figu nousi ylös, ja sitten sain antaa sille palkkapurkin. Tästä en muistanut kysyä miten käyttäytyi.

Jatkettiin, lähetin rajan myötäisesti ylös kalliolle. Hetken Kit siellä puuhastelikin, jossain välissä tuli alas ja alkoi edetä tasamaalla melko määrätietoisesti. Totesin, että parempi tulla alas kallioilta ja seurata koiraa. Ja sinnehän se katosi, menin perässä, ja kohta se tulikin rullan kanssa. Ja eikun liinan perässä sinne pimeään kuusikkoon, hieman haastavaa, mutta hyvin se kestää liinassa roikkumisen. Toinen figu löytyi sieltä jostain notkelmasta, taas kyljellään makaamassa verkkopeitolla peitettynä. Taas samat kuviot ja palkkaus. Oli haistanut (olisko lipaissutkin, en tiedä) naamaa, mutta samantien ottanut rullan ja lähtenyt.

Tässä vaiheessa sain vinkin, että saa kysyä missä olen. Ihan hyvä, että vinkkasivat, ehkä sitten muistaa kokeessakin. Toki tiesin missä olin, mutta hyvä muistutus. Päätin palata sinne kallion reunalle mistä lähdettiin, koska pieni kaistale siihen jäi käymättä. Hetken tosin pohdin, että olisiko ennemmin kannattanut jatkaa, ja palata lopuksi sinne. Mutta eipä sinne pitkä matka ollut, ja kun kysyin aikaa, niin n. 5 min oli vasta mennyt eli eiköhän me ehditä. Palasin kallion alas, lähetin Kittyn ylös, ja kun ei se reagoinut mitenkään enää, päätin että eiköhän se nyt ollut aikalailla katsottu, joten lähdettiin etenemään pohjoisrajaa. Yritin nyt pysyä itse hieman rajan sisäpuolella ja Kit itseasiassa jonkun aikaa kulkikin aika siinä reunalla.

Eipä ehditty edetä kun muutama kymmenen metriä, kun tajusin että taas se menee. Ja aika kauas meni, ei auttanut kun lähteä perään. Ja jonkun ajan perästä se tulikin rullan kanssa. Kävi mielessä, että toivottavasti se ei nyt ilmaise sitä vanhaa tyhjää kakkospiiloa, koska mielestäni oltiin hyvin lähellä. Mutta ei, sieltä ojanpohjalta vähän edempää löytyi figu sadeviitassa. Oli kuulemma antanut pusun, mutta ottanut rullan reippaasti. Aikaa kului n. 8,5min.

Kehuja sain siitä, että lähdin empimättä koiran perään, kun se irtosi. Joo, sen opin perjantaina. Eipä siinä, hienosti meni. Ehdin edetä pohjoisrajaa ehkä puoleen väliin, kun kaikki figut oli nostettu, kiitos hyvän tuulen. Ensimmäinen oli siis alueen lounaiskulmassa kallionkolossa, kaksi muuta sitten kosteikkoalueen keskellä, kolmas ilmeisesti jo aika lähellä takarajaa.

Hieno Kii, kyllä se hommansa osaa. Eikä tällä kertaa ollut mitään ongelmia ilmaisussa, vaikka ainakin vikalla se oli selvästi aika kaukana. Eikä sellaista päätöntä kaahotusta mitä perjantaina oli. Ehkä se oppii!