Haaveet kaatuu - lajit vaihtoon

Kävipä sitten niin, että jouduttiin vaihtamaan lajivalikoimaa totaalisesti. My meni rikki. Ontui kesäkuun lopussa yhtenä iltana yhden askeleen vas. takajalkaa, mutta kun oire hävisi, unohdin koko jutun. Sitten elokuussa ekojen aksatreenien jälkeen sama juttu. Vetristyi kyllä liikkeessä. Pidettiin pari viikkoa lepoa ja vältettiin juoksemista, ja se oli ok. Sitten käytiin tokokokeessa ja treenattiin vielä heti sen perään ja ontuminen palasi nyt hyvinkin selvänä.

Vein sen Finnoon Evidensiaan ensin Laura Hakalalle ja sitten Tiiu Toijalalle ja meillä on kaksi diagnoosia. Vas. ulomman nuljuluun voimakas kalkkeuma, mikä on seurausta vanhasta pohjelihaksen kiinnityskohdan vammasta/repeämästä tms, jota en ole huomannut sen oireilleen koskaan. Kalkkeuma oli niin iso, että puhutaan oikeasti vanhasta vammasta, vuosia. Lisäksi löytyi alkavaa nivelrikkoa ja kaventunut väli vas. puolen SI-nivelessä. Lantio sillä on ollut melkein aina fyssarilla käydessä vino ja jumissa. Ei ollut ihan selvää kumpaa vaivaa se oireili, mutta kallistuttiin enemmän tuon pohjevamman puoleen. My sai kuitenkin 5 vk Neurontin kuurin (selkää ajatellen), sen aloittamisella ja lopettamisella ei ollut merkittävää vaikutusta, joten pääteltiin, että selkä ei oireilisi ainakaan silleen, että gabapentiini siihen vaikuttaisi. Sen jälkeen söi 3vk tulehduskipulääkekuurin, kun oli oireillut yhden juoskemisen jälkeen taas enemmän. Lisäksi laser ja Cartrophen kuurit. Koko tuona aikana (syys-lokakuu) ei saanut juosta eikä hyppiä, mutta maltillinen liikunta oli sallittua. Pyrin pitämään sen kuitenkin kunnossa normimetsälenkkeilyllä, misse se oli irti isommilla poluilla, kun kävellä sipsuttaa nätisti. Syyskuun lopulla Lapin reissulla pääsi juoksemaan metsässä vähän enemmän ja ontui sen jälkeen voimakkaasti pari päivää, levolla ja laserilla helpotti. Sen jälkeen pidin sen taas monta viikkoa hihnalenkillä ja juoksematta, täys hyppykielto. Seurauksena se meni lantiosta taas aivan jumiin, koska ei osaa kävellä hihnassa rennosti. Marraskuun puolella aloin pitää sitä lenkeillä enemmän irti, että menisi rennommin eli oli irti kaikki metsälenkit (tunti-puoltoista), kunhan ei alkanut kaahailla. Ja seuraavalla fyssarikerralla ei ollutkaan jumissa! Eikä ole oireillut. Fyssarilla käytiin aluksi 2-3 vk välein, nyt oli 4 vk väli, kun eilen käytiin. Taas SI-nivel oli jumissa ja vinossa, mutta ei vaikuttanut mitenkään kipeältä ja kesti melkoisen muokkauksen sen osalta. Kovin helpolla tuota SI-niveltä ei enää suoraksi saa, eikä sille minkään voi. Muutoin My ei ollut mitenkään pahasti jumissa. 

Nyt ollaan tilanteessa, että elokuun ontumisesta on 4 kk, diagnoosista 3,5 kk ja viimeisimmästä ontumisesta 12 vk aikaa. Se on ollut ilman kipulääkettä lokakuun lopulta ja pysynyt ok, mutta edelleen isommin riehumatta ja juoksematta. Metsässä saa olla irti kunhan ei ala sinkoilla, ollaan tehty pientä treeniä ilman juoksemisia, isompia hyppyjä olen vältellyt vieläkin, mutta takkatuolinsa on Rimpesssa sentään saanut jokunen viikko sitten takaksin (sohvien ja takkatuolin bannaaminen oli Rimpsessalle kova paikka!). Marraskuun alusta tuli läksyksi jumpata lähes joka päivä ja pikkuhiljaa saisi lisätä rasitusta. Aluksi saatiin jumpattua ahkerasti, mutta nyt on kyllä vähän tahti laiskistunut, pitää tsempata! Rasitusta on lisätty niin, että saa juosta vapaammin eli laukkaillakin metsässä ja on päässyt tekemään kevyttä treeniä.

My kesti levon ja tekemättömyyden hienosti. Pidin sillä ihan totaali tekemättömyyden, se oli niin helpompaa, kun passivoitui. Kun kokeilin tehdä pieniä treenejä, näki että sen silmät syttyi ja tuli tarve riehua, joten treenejä alettiin tehdä vasta oikeastaan marraskuussa. Leluja sillä on kova ikävä, mutta niitä en ole vieläkään treeneissä käyttänyt. Ja kun oli vähän tekemistä, pelkkä jumppaaminenkin sai sen ihan kierroksille. Alussa pelkäsin, että pelkkä nopea käännös tai pari nykivää liikettä saisi sen ontumaan, tai pari pyrähdystä metsässä/sisällä/pihalla ja kauhulla odotin illalla, kun se nousee ylös, että se ontuu. Mutta toistaiseksi ei, ja ihanaa kun ollaan päästy palaamaan melkon normaaliin arkeen ja on sen kestänyt! Toivotaan, että kestää jatkossakin, vaikka turha toivo taitaa noilla vaurioilla olla ettei jossain vaiheessa jotain oireilua tulisi.

*   *   *

Treenivalikoima muuttui siis täysin. Agility jäi samantien lopullisesti. Tokoa katsotaan sitten joskus, että kestääkö vai ei. EVL:ssä on niin paljon juoksuttamista, että en jaksa uskoa sen treenaamisen olevan järkevää, mutta aika näyttää. Harmittaa, kun just alkoi hommat luistaa ja kun My olisi niin superhieno tokokoira.

Nyt ollaan tehty nose workia, rallytokoa ja peltojälkeä. Aika näyttää kisataanko, vai meneekö hömpän puolelle. Oma pää ei vaan kestä pelkkää hömppää ilman kisatavaoitteita. Kitty on humpannut mukana, se on toki päässyt tekemään jonkun verran myös tokoa, mutta sen kanssa toko ei ole niin kivaa eikä tavoitteellista, vaikka tosi kivasti se onkin edistynyt.

Noseworkissa molemmat on edistyneet tosi kivasti, osaavat etsivät kaikkia hajuja. Kivointa on nimenomaan etsintä, laatikot tökkii eniten sekä minua, että koirat ei oikein osaa niitä. Ilmaisuja olen saanut parannettua etenkin Myn kohdalla tosi kivasti (intensiivinen kohteen tuijotus tai nenäkosketus).

Rallyssa suurin ongelma on Myn peppu, joka tuppaa menemään joka käännöksessä ja hidastuksessa maahan. Pitää vissiin opettaa sille ihan eri käsky seuraamiseen, missä ei saa koskaan istua... Ja keuliminen on toinen ongelma. Kitty on ollut rallyyn sopivammassa mielentilassa, mutta sille taas iskee välillä tyypilliset kyyläys/jumikohtaukset, jos kylttejä on paljon ja joka puolella, ihan niinkun tokon merkit tai kapulat, joihin jää jumiin.

Peltojäljellä päästiin loka-marraskuussa kunnon pellolle pidempään heinään ja saatiin tehtyä pidempiä jälkiä. Kyllä niistä vaan tulis hienoja! My teki tänä vuonna (sehän aloitti jäljestyksen huhtikuussa) yhteensä 24 jälkeä ja pääsi "20 askeleen nami joka askeleella" -jäljistä pisteeseen, missä se ajaa mukavassa mielentilassa tarkasti ja keskittyneesti reilu 300m jälkiä, joissa on tyhjiä 10-15 ja väleissä satunnaisia nameja. Kitty on ollut ihan pro, se ajoi viimeisimmäksi n. 500m jäljen, jolla nameja satunnaisesti, kulmat ihan täydellisesti ja jo pidemmässä liinassa sopivaa vauhtia. Pituus ei ole noille ongelma, en vaan jaksanut tehdä vielä pidempiä jälkiä.

Myn kanssa peltojäljellä upeassa kelissä 25.11. Kuva Pirjo Klinga

Syys-lokakuun vaihteessa oltiin Lapissa. Ensin Syötteellä 3 pv ja sitten Äkäslompolossa/Ylläksellä. My joutui tyytymään hihnassa köpöttelyyn ja pienempiin lenkkeihin (ja menikin hihnakävelystä ihan totaalijumiin), Kitty pääsi mukaan pidemmillekin retkille. Juuri reissussa My rupesi uudelleen ontumaan, kun päästin niitä vähän metsässä irti, etteivät joutuisi vaan hihnassa jumittamaan. Mutta oli hieno reissu, tosin ensilumi ja talvi toivat hieman haasteita viimeisiin päiviin.

27.9. Pikku-Syötteellä

 27.9. Pikku-Syötteellä, taustalla Iso-Syöte.

2.10. Kellostapulilla, taustalla Kesänki.

4.10. Äkäskerolla, taustalla lumihuippuinen Pallas.

Agi-SM:ssä ja jälkeä ja tokoa

Jos pitkästä aikaa jotain kuulumisia.

JÄLKI
Huhtikuussa erehdyttiin lupautumaan kaverille seuraksi peltojäljelle ja siitä se sitten lähti! Toukokuussa oli pakko pitää taukoa omistajan pahan siitepölyallergian takia, mutta kesäkuussa jatkettiin. Tai nurtsilla ollaan tehty, ihan perus yksinkertaista suoraa vielä. Kuulemma kun suora menee, menee ne kulmatkin sitten. Katsotaan miten käy. Toki kokeilin kulmia, ja tekihän ne ihan hienosti, mutta huomasi, että kun kulmat jätti namitta ja niitä oli muutama kerta tehty, niin alkoi suorallakin tyhjillä se pää heilua ja etsiä kulmaa. Eli vahvistetaan nyt ensin sitä suoraa.

Mutta on kuulkaas niin paljon helpompaa aloittaa jälki 5-vuotiaan kuin pähkähullun pennun kanssa. My oli tehnyt ennen tätä kevättä 3 kpl n. 10 m jälkeä vuonna 2014. En ollut halunnut vahvistaa sen muutenkin voimakasta maavainuisuutta, kun siitä piti tulla hakukoira. Mutta kun sillä on luonnostaan todella voimakas maavainu ja se on ihan ilmiömäinen jäljestäjä. Ja kun 5-vuotiaalla koiralla alkaa jo olla sitä malttia, ja siltä voi sitä myös vaatia. Siinä sivussa toki Kittykin on palannut perusteisiin ja palautellaan se tarkkuus monen vuoden metsäjäljillä rallattelujen jälkeen. Kittyhän on aikoinaan tehnyt jonkun verran pohjia nurtsilla/pellolla. Molemmat koirat on pysyneet kivan tarkkoina, vaikka nameja on vähennetty. Välillä meinaa vietti viedä ja alkaa hötkyäminen, kun on liian kivaa. Menevät kyllä edelleen joka askeleen, mutta näkee, että mielentila on "kiire, kiire" ja häntä alkaa heilua, liian letkeetä menoa siis. Mytä pystyy tästä huomauttamaan, ja se monesti auttaa. Kittyn kanssa huomautuksissa on muistettava olla paljon varovaisempi. Tavoitteena molemmilla FH-kokeet ens vuonna, whoop! Jos vaan jaksan potkia itseäni treenaamaan...

TOKO
Tokoa on treenattu kesällä paljon, paitsi nyt näillä infernohelteillä, kun ohjaaja ei kestä. Liikkuroituja kisanomaisiakin treenejä on päästy jokunen tekemään. Hirveästi on vielä kesken, mutta paljon on edistyttykin. EVL:ssä on vaan niin paljon ylläpidettävää, että kun kesä on käytetty kiertohässäkän, tyhjä+ruudun ja ohjatun erottelussa etenkin merkkihäiriöissä ja liikkuroituna, on väkisin jäänyt moni asia taka-alalle. Kaukot on rikki molemmilla, luoksarin stoppi valuu, tunnarikin hajosi. Mutta kyllä olisi vielä syksyllä tavoite päästä korkkaamaan EVL, ja toki ykköstulos tavoitteena. Keskeneräisellä en viitsi mennä kokeilemaan.

AGILITY
Myn kanssa korkattiin SM-kisat! Päästiin Vekoran maxi-joukkueeseen ja alun räpellyksen jälkeen tehtiin ihan kohtalainen ratakin, yksi virhe koiralle (törkeä loikka puomilta) ja yksi ohjaajalle (ihan väärä käsky putkella). Mutta tulos! Olin tyytyväinen, ja tuli hirveä kisahinku. Mutta sitten nämä helteet hillitsivät hinkua, en vaan kykene. Että sit joskus syksyllä kun viilenee. Sm:ien jälkeen aksa on ollut kesätauolla, eikä olla tehty sen suhteen mitään omatoimisestikaan.

MUUT
Pikkaisen on tehty nose workia kotona sisällä. Muutoin koirat on olleet kuin ellun kanat. Viileämmillä keleillä käytiin pitkiä metsälenkkejä uimisineen ja kamera kulki mukana. Nyt helteillä ohjaaja ei jaksa liikkua mihinkään, vedet on täynnä sinilevää ja levättömät metsälammet liian kaukana, että jaksaisin näillä keleillä kävellä sinne järkevään aikaan. Yötä myöten ei kovin pitkiä lenkkejä voi tehdä, kun töihinkin pitäisi mennä ja aamuyön lenkkeily ei vaan ole minua varten. Kertakaikkiaan ärsyttävä kesä. Kelpiet kyllä tykkää.

Juhlaviikot Saariselällä

Helmikuussa meillä on aina juhlaviikot, kun Kitty ja My juhlivat synttäreitään viikon välein, ja omistajankin synttärit osuu samalle viikolle. Tällä kertaa olimmekin matkoilla, kun vietettiin 10pv:n upea talviloma Saariselällä 19.-29.2.! Nyt mulla on 10 vuotta koiria, kun My täytti 3v ja Kii 7v.

Myn synttäripäivä 20.2. oli ensimmäinen kokonainen perilläolopäivä. Retkikohteena Iisakkipään huippulle vievä lumikenkäreitti 6 km. Pakkasta ei ollut kun -1, mutta ylhäällä tunturissa viima oli hyytävä, joten isommat poseeraukset jäi tekemättä.

Iisakkipään huipulla 20.2., hyinen viima

Iisakkipään alarinteessä 20.2.

 

Iisakkipäältä 20.2.

Kittyn synttäripäivänä 27.2. ohjelmassa oli viikon toinen hiihtolenkki n. 12 km Moitakurulta Lutto-päivätuvalle ja takaisin. Aamun aurinkoinen keli vaihtui pilveen, ennenkun päästiin hiihtoladulle, mutta keli oli silti loistava ja ladut lähes tyhjiä ja koskemattomia.

Kitty synttäripäivän aamulenkillä 27.2.

Kuva 23.2. hiihtoretkeltä Saariselkä-Lutto-Saariselkä

Jokaiseen päivään kuului 2-3 h ulkoilua, retkiä tehtiin.:
20.2. Iisakkipään huipulle lumikengillä n. 6 km
21.2. Ahopään alarinteen lumikenkälenkki n. 2 km.
22.2. Lepopäivän kävelyreissu Laanilaan ja takaisin n. 5 km
23.2. Hiihtoretki Saariselkä-Lutto-Saariselkä n. 13 km. 
24.2. Kiilopään huipulle lumikengillä n. 4-5 km
25.2. Pieni pyrähdys lumikengillä Ivalossa Rahajärven jäällä, Myn tassut kastui sulassa ja jäätyi, joten siirryttiin kodalle makkaranpaistoon. Eli lepopäiväksi meni.
26.2. Ahopään lumikenkälenkki n. 6 km.
27.2. Hiihtoretki Moitakuru-Lutto-Moitakuru n. 12 km.
28.2. Inarissa 10 km kävelyretki Pielpajärven erämaakirkolle ja takaisin. Lumikenkiä ei tarvittu, kun reitti oli niin tallattu.

 Kävellen Laanilaan ja takaisin 22.2.

 

 

Kiilopään huipulla 24.2.

 Kii Kiilopään huipulla 24.2.

My Kiilopäällä 24.2.

Koirat pysyi hyvin menossa mukana, kun kantohangen päällä oli uutta lunta vain n. 20-30cm, tunturissa ei paikoin ollut juuri ollenkaan irtolunta. Ja eniten kuljetut lumikenkäreitit olikin sitten ihan tallattuja. Kokonaisuudessaan lunta siellä oli vissiin metrin kieppeillä. Hiihtoretket oli kummallekin koiralle ensimmäisiä. My olisi kova vetämään ja sen saaminen kunnon raviin oli tosi vaikeaa, kun se joko peitsasi, kun Kitty ravasi, tai sitten laukkasi, että olisi päässyt vetämään. Raviin se vaati niin kovan vauhdin, että Kitty jo laukkasi. Rauhallisesti yritettiin ottaa noi vetohommat, ettei äkkiseltään olisi tullut liian rankat reissut, eikä meillä ollut kunnon vetokamojakaan. Hiihtoretket oli vähän ex-tempore, kun kuultiin että Saariselälle oli avattu uusi 23 km koiralatu, joten eikun suksia vuokraamaan!

Iso Pielpajärven jäällä Inarissa 28.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

Myössäjärvi, matkalla Inarista Saariselälle 28.2.

Yhdellä retkellä (Ahopää) kamera oli mukana ilman muistikorttia ja toisella kerralla (jälkimmäinen hiihtoretki) akku oli tyhjä. Muutoin yritin ottaa kuvia joka reissulta, jos keli vaan salli. Loman alussa oli lämmin, pakkasta vain muutama aste, mutta pilvistä, lumisateista ja tuulista. Sitten alkoi kirkastua ja pakastua, kireimmillään pakkasta oli viimeisellä retkellä Inarin Pielpajärvellä -15 eli ei paha. Laitoin tuolloin kuitenkin koirille tossut, koska retki kesti n. 3 tuntia ja pääasiassa koirat oli hihnassa. My sitten hukkasikin tällä reissulla yhden tossun, kyllä otti päähän, ei mitkään halvat tossut.

Tarkoitus oli myös treenailla paikallisen peko-porukan kanssa, mutta treenejä ei saatu kasaan sairastumisten yms vuoksi. Ihan siis vaan lomailtiin sen osalta, My teki pari rullanhakua.

*  *  *

Muita kuulumisia? Alkuvuonna on treenattu vain tokoa pienimuotoisesti, sekä muutamat Myn rullatreenit ja parit rakennusetsintätreenit. My on ollut aksasta pois etujalan omituisen kanituksen vuoksi. Fyssari huomasi ongelman joulun jälkeen, sittemmin on käyty hoidattamassa sitä 3 kertaa Karoliinalla (elainakupunktio.fi). Ei onnu, mutta eteenpäin venytyksessä jalka kyllä venyy normaalisti, mutta My haluaa vetää sen nopeasti takaisin kiinni kylkeen. Aristusta oli aluksi ojentajan puolella, mutta sittemmin enemmän bicepsin yläosan kiinnityskohdassa, myös kaulassa oli jumia. Päällisin puolin se ei oireile mitenkään, eikä rasitus ole lisännyt oireilua. Viimeisimmällä hoitokerralla ennen Lapin reissua sovittiin kuitenkin Karoliinan kanssa, että kuvataan olan alue varmuuden vuoksi. Sain ajan ensi viikolle.

Eilen 2.3. käytiin kuitenkin jo fyssarin tsekissä, kun Niinalle vapautui peruutusaika. Kitty oli kauttaaltaan jumissa - normaalia runsaampi rasitus näkyi kropassa. Mennään 2-3vk päästä uudestaan. My ei ollut niin jumissa, mutta siltä löytyi muutama selvä isompi yksittäinen jumikohta. Vasemman kyljen/selän alueelta löytyi kohta, johon se reagoi samalla tavalla kuin etujalan venytykseen eli vetämällä etujalan kylkeen kiinni, mielenkiintoista. Voisiko se olla syy, vai seuraus? Katsotaan. Mutta yllättäen se ei sitten taas ollut vino, mitä olin pelännyt runsaan hihnalenkkeilyn vuoksi.

Treenit!

Pöllö

Kyllä! Killi-mamma vei alkiopalluransa treeneihin! Pienet etsintätreenit taas Ruduksen turvapuistossa Ämmässuon kupeessa. Onneksi ilma oli lämmennyt edellisen illan -20 asteesta vain -5C:een eli vallan sopiva. Killille semmoista emokoiralle sopivaa ja turvallista maantasalla tapahtuvaa toimintaa, mistä ei voi pudota. Kolme figua, joista yksi umppari ilmaisulla ja loput suorapalkalla.

Ensin sen piti vähän käydä taas heiluttemassa häntää alueella runsaina esiintyneille mallinukeille, mutta sitten se jätti ne rauhaan ja keskittyi hommiin. Tuulen suunta oli huono, koska se puhalsi niin, että jouduttiin kulkemaan alue myötätuuleen. Työstettiin ensin alueen alku ja siinä meni tovi, ei sieltä kuitenkaan nukkeja kivempaa löytynyt. Ensimmäinen figu oli betoni"amfin" alla tunnelissa lavan takana rakoumpparissa, ja sen Kii bongasi ja ilmaisi hyvin.

Aijjai, ei keppejä saa syödä!

Alue jatkui nyt pidemmälle millä ennen on treenattu. Jatkoimme siis sinne taakse ja pian Kii bongasi toisen tyypin avoimesta kallioluolasta alueen takanurkasta. Maassa makasi räjähdysonnettomuuden tainnuttama nukke, ja siinä vieressä suojapeitteeseen kääriytynyt figu. Oli se Kii ensin sitä nukkea tutkinut, mutta nopeasti kuitenki löytänyt myös sen elävän tapauksen.

Alueen vasemmalta laidalta ei päässytkään alueen keskiosan mäelle, joten kierretiin koko ympyrä uudelleen ja sieltä päältä Kii sitten bongasi viimeisen tyypin rakenteilla olevan talon sisältä. Suorapalkalla meni sekin.

Oli vähän tahmee, kyseli ja katseli kovasti eikä oikein irronnut ja sen minkä irtosi meni jäljestämällä. Okei, tuulesta ei tullut hajua, kun mentiin myötätuulessa, ja kun se haju tuli, niin sitten irtosi kyllä hyvin. Kerran painostin sitä irtoamaan sanomalla "etsi" ja se ketku nappasi rullan suuhun. Höpsis, totesin ja otin rullan pois. Mutta ihan kivat puuhastelut pitkästä aikaa.

Treenin jälkeen käytiin Kiliksen kanssa kahdestaan Veikkolassa tunnin extra-metsälenkki, hyvät polut siellä on, pitää alkaa käydä välillä sielläkin, kun tuo oma polku on vähän lyhyt. Mutta eipä se kovin paljon sielläkään juoksennellut ja pysyi melko lähellä. No, ehkä parempi ettei päättömänä kaahaa, että pysyis ehjänä. Kotipuskassa se kyllä saattaa mennä puoli kierrosta ihan itsekseen ja harvoin siellä kovin paljon näköetäisyydellä pyörii. Eilisellä kotipuskalenkillä oli kamerakin mukana, kun aurinko paistoi. Koiria vaan tuppasi palelemaan tassuista, vaikka pakkasta ei ollut kun -12 tms. Kitty kun seisoa pönöttää vaan aina kun on kamera, eikä liiku.

Tähystäjähyyppä

Viikon treenipläjäys

Tiistaina pienet tokoilut pihalla lenkin jälkeen. Lelupalkalla, hieno vire, leikki hyvin, melkeen kävi käsille, kun oli niin kuumana. Lelusta irrotus toki aiheuttaa edelleen pienen kooman, mutta lähtee se sieltä kuitenkin hommiin, varsinkin jos vähän "herättää". Ihan kivat, seuraaminen on aina ja edelleen aika levotonta, etenkin täyskäännökset oikelle ja käännökset oikealle hukkuu välillä ties minne. Kaukot jes, maahan-seiso erottelua, ok. Luoksetulot superia! Yksi pysäytyksellä ihan mielettömän hieno, sen jälkeen pari suoraa ja nyt se on oppinut sen vauhtiluoksetulon idean eli "jes" ja lelu saa sen kiihdyttämän ihan hullusti, kun vielä vuosi sitten se hidasti ja "eyeasi". Pitäis mennä kentille treenaamaan....

Paikallamakuu? Kuka ei kuulu joukkoon?

Keskiviikkona kouluttajakoulutus Histassa teemalla ilmaisu ja oikea-aikainen palkkaus. Miten nämä teemat pyörivät nyt ihan vaan ilmaisun ympärillä... No, otin teemaksi lauenneen rullan, kun ei Kii sitä sillon taannoin taajamassa osannut puskassa ottaa, vaikka nyt viime sunnuntain treeneissä sen ottikin. Lisäksi keskityin omaan liikkumiseen ja asentoon keskilinjalla eli kävelin karkuun tai olin poispäin koiran tulosuunnasta/maalimiehestä. Lisäksi näytölle lähtö vasta käskystä, ei liinan lukon kilahduksesta.

Figut oli lähellä n. 10-15m että näki mitä tapahtui, mutta kuitenkin camojen alla piilossa. Eka meni ok, ja juu, meinaa varastaa näytölle liinan lukon äänestä, joka kerta piti nykäistä peppukarvoista. Tokalla ei heti löytänyt figua, ja kun rulla hakkasi kylkeen ja keikkui edessä, otti sen suuhun n. 10m päässä figusta. Voi vee. Sanoin "oho" ja pyysn pois, uusi lähetys ja nyt ok. Sama toistui toisella, jep jep. Ja uusinnalla ok, eli ihan hyvin osasi rullan ottaa vaikka oli auki, liiankin hyvin.... Vikalle laitoin sitten rullan takas kiinni ettei pääse lisää vahvistumaan moinen epätoivottu käytös. Nyt sitten tiukkaa irtorullakuuria! Johan tässä varmaan pikkuhiljaa uskaltaisi alkaa pistottaa ihan kunnon pistoja ja sillon tehdän kyllä irtiksillä.

Keepin tapa syödä luita.

Torstaina käytiin katsomassa Sadun Enni-penua (groenendal). Killis on niin suloinen kun se uskaltaa tollasten pienten kanssa leikkiä, isojen/aikuisten vieraiden koirien kanssahan se ei leiki. Niistä tulee vielä hyvät kamut.

Lauantaina lenkillä Nummelan lentokentällä ja sen jälkeen tehtiin ihan tokoa! Seuruita pitkät pätkät vähällä palkalla. Kontakti seilaa, aina ja edelleen, mutta paikka on pääsääntöisesti hyvä, välillä jopa tokoon liian tiivis. Sitten liikkeestä maahan ja -seiso erottelua. Ensin kokeenomaisesti pätkät liikkeestä maahan, luoksetulo ja sitten seiso ilman kehua kummempia välipalkkoja. Ja taas meni seisomisessa maahan, voi argh. Meidän ikuisuusongelma. Jos se seuraavassa kokeessa menee maahan, mä ehkä heitän hanskat naulaan... Luoksetulon pysäytyksiä pitkällä matkalla, pikkaisen valui, pitää treenata. Suorissa alkoi ennakoida, mutta "jes" ja lelu sai sen kiihdyttämään, hyvä hyvä! Kaikkiaan kuitenkin tosi hyvät treenit, hyvä vire, vaikka oli jo juossut lenkillä ja oli aika kuuma.

Australiantalja lämmittelee

Sunnuntaina taas omalla ryhmällä taajamaa. Oltiin Leppävaarassa vanhan kirjaston nurkilla, siellä oli hyviä piiloja. Nyt tehtiin irtorullilla. Ekaa sai työstää aika tovin, haju levisi jännästi kahden rakennuksen välissä. 2 ja 3 oli puskissa, reagoi kyllä hyvin, mutta ei mitenkään olis halunnut mennä puskan läpi. 2:sen pääsi kiertämään talon seinustaa, kolmonen oli pakko mennä puskaan, mutta kokeili varmaan 10 kohtaa ennenkun löysi vähän vähemmän tiheän. Nää on ihan kivoja joo, mutta jotenkin kaipaisin nyt kunnon metsätreeniä, pistoja! Kun ei olla varmaan kohta vuoteen päästy tekemään pistoja! Ei se homma edisty, jos ei treenaa, jostain pitää löytää nyt treenikamuja.

Olen nyt pari kertaa käynyt Killipsin kanssa setä-laahustuksen jälkeen pienillä pyörälenkeillä ja uimassa. Keepitriathlonia! Ahdistus pyörää kohti alkaa vähentyä ja se alkaa kipitellä jo rennommin. Suuntakäskyt pitäs opettaa, niin kääntyminen olisi helpompaa. Työn alla (=ajatusasteella) on alkaa pikkuhiljaa hyppytreenit, kun jostain keksisi esteet. Keskiviikkona tulee 16vk leikkauksesta, fyssarihan sanoi, että sen jälkeen voi alkaa revitellä. No aika normaalia elämää me ollaan jo elelty (paitsi ei aksaa) viimeinen kuukausi, lenkeillä on saanut juosta ja olen juoksuttanutkin, ja hakutreeneissä on välillä kaahaillut aika lujaakin.

Pientä puuhastelua

Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen ex-tempore maalle Klamilaan loman alkajaisiksi (talviloma). Lauantaina tehtiin pientä pihapiirietsintää (irtorullilla) liitereistä, vanhasta saunasta, huussista, liiterin katolta, peräkärrystä, halkokatoksesta. Kaikki oli ihan piis of keik, eli kyllä huomasi nyt miten koira on kehittynyt kahdessa vuodessa. 2010 kesällä harrastettiin vastaavaa toimintaa Ärriäisten kanssa ja kyllä sillon sai vähän enemmän tehdä töitäkin löytöjen eteen.

Liiterin perukoilta löytyi myös vanha teinivuosieni Helkama Kaunokki, joka pienen pesun ja renkaiden pumppauksen jälkeen oli valmis käyttöön! Käytiin kokeilemassa pieni fillarilenkki rantaan, missä Kii pääsi myös uimaan. Selvittiin fillaroinnista hengissä. Toin pyörän kotiin ja nyt pitäisi sitten alkaa fillaroittaa keepistä, kunhan käydään silmäkontrolli vielä.

Sunnuntain hakutreeneissä en uskaltanut kaahauttaa silmäpotilasta (ei se kipeä kuitenkaan ole) niin tehtiin pientä ilmaisutreeniä. Pistoja kun ei olla tehty kohta vuoteen, niin kaksi ekaa meni hieman kaahauksen puolelle, kun suorat pistot olivat hukassa. Figut oli lähellä n. 10-20m, mutta kiituri kaahasi niistä ohi. Kiintorulla siis, 1mm normaali: oli kiipeillyt ensin syliin, toinen sadeviitassa: oli hyppinyt päällä, kolmas sadeviitassa ok, neljäs seisova maastovaatteissa puunrunkoon nojaten ja keepi ei meninannut löytää/paikallistaa! Löysi sitten, etsi jaloista rullaa ja kun ei löytänyt otti hienosti kiintiksen. Kaikki ilmaisut oli hyviä kunhan ensin muisti miten kiintis löytyy eikä kiipeillyt syleihin. Kiintis kulkeutui myös tosi hyvin sivulle ja nosti pään ylös rulla suussa, jee!

Lutra lutra

Sehän on latinaa ja tarkoittaa saukkoa, meidän elämä on mennyt ihan lutraamiseksi. Pari pidempää lenkkiäkin tehtiin, perjantaina tiekävelyä reilu 3km ja lauantaina käytiin Killin kanssa ihan kahdestaan Veikkolan metsissä 4km lenkki. Reilu tunti, josta n. 15min vietettiin metsälammella, kun Siwwi ui. Tai lähinnä pärskytteli. Monta kertaa se tuli vedestä pois, käskin aina takaisin. Liekö ollut sitten kylmää kun ei niin kauheasti siellä viihtynyt. Nyt ei taas viitsikään luonnonvesissä uittaa, kun ilmat noin kylmenivät.
Sunnuntaina pidettiin lepopäivä ja käytiin vaan pienemmällä lenkillä.

Maanantaina oli vuorossa taas uintia Hyvinkäällä, pulipuli eli ensin kuntouintia 25 min ees taas. Välillä hengähti rampilla tovin ja jatkoi taas. Ei taaskaan onnistunut matkan laskeminen, mutta melkein koko aika ui. Lopuksi annoin taas 5 min harjoittaa vapaaohjelmaa, ja sehän näytti tältä:

Tänään käytiin pienellä n. 20min metsälenkillä ennen risteilykurssin viimeistä kertaa. Sen kurssin, joka meitä varten oli järjestetty, jolle ei päästy osallistumaan. Toivotaan että kurssille pidetään jatko-osa, tai että ryhmä jatkaisi treenaamista itsenäisesti, tosi kaikki ovat siitä kovin innoissaan, joten eiköhän.

Ennen kurssia tein itse Kittylle jäljen, joka oli n. 450m pitkä, 6 keppiä, ehti vanheta 1,5-2h. Se oli vähän sellainen "oho, ei tästä pääsekään" jälki, joka sisälsi pari 90-kulmaa, yhden paluuperän (vahingossa), polkujen ylityksiä, yhden mutaisen metsäkoneuran ylityksen. Jäljennosto alle 5 metristä hyvin, alun jäljestys oli hyvää, iloista ja innokasta, paluuperän hoiti hienosti! Ekasta kulmasta kalliota vasten nousi ensin kalliolle, ennenkun lähti työstämään jälkeä kallion alasyrjää. Eka esine ok (tai en muista oliko se eka vai toka), sitten alkoi vauhti kiihtyä ja jossain vaiheessa alussa vissiin mentiin yhdestä esineestä yli. Tokasta löydetystä esineestä mentiin ensin yli, palattiin takaisin. Vauhtia oli melkoiseti, välillä eksyi metrinkin jäljen sivuun, palasi kyllä itse. Aloin sitten vaatia hieman rauhallisempaa jäljestystä, ja tarkkuus paranikin ja kepitkin nousi. Polun ylityksillä tarkisti ne molempiin suuntiin, mutta lähti sitten oikein. Tien ylityskin meni ihan jees. Vikaa keppiä etsi tosi kauan häntä heiluen, mutta reagoi siihen ihan itse! Ihan hyvä jälki, esineitä pitää vaan edelleen vahvistaa ja paljon. Ja ehkä jos vaatisi rauhallisempaa jäljestystä, ei antaisi kaahottaa noin, niin ne kepitkin nousisivat. Mutta varsin kivasti kuitenkin. Pitää tehdä eriväriset merkit esineille, että muistan missä ne on. Nyt en pystynyt merkkaamaan niitä kahdella, kun pelkäsin että merkit loppuu, niin oli taas ihan muistin varassa, ja eihän niitä muista.

Toisaalta, kokenut tuttu sanoi, että en saisi ollenkaan niitä tietää, etten ohjaile koiraa liikaa. Mutta musta tommoinen törkeily pitää korjata, ettei ihan ala ryysiä kaikesta yli. Toisaalta, Hormila oli viikonlopun spekl:n hajutunnistuskurssilla sanonut mm. että koiran tuulettaessa nenää esine vaan voi jäädä, koska koira ehtii edetä n. 30cm ennenkun nenä "alkaa taas toimia". En tiedä, ehkä se pätee miniesineillä, mutta kai ne kepit pitäisi kuitenkin haista sen 30cm ja löytää, vaikka tuulettaisikin nenää. Eli luulisin ihan vaan hutiloimiseksi.

Metrinen ja muuta tottistelua

Ystävä oli saanut lahjakortin Veikkolan hallille, jonne meidätkin kutsuttiin mukaan. Kiin ohjelmassa oli lähinnä tokoilua, en viitsinyt rääkätä revähtänyttä reittäni agilityllä. Kentällä oli joitain esteitä, jotka hieman haittasivat keskittymistä. Seuruussa mm. putken ohi kulkeminen aiheutti melkoista vilkuilua. Muuten saimme yleisöltä kyllä kommenttia että mahtava kontakti ja seuruu.

Yritin tehdä liikkeestä istumista, mutta se on hidas. Sitten erottelua istu-seiso, vähän sekaisin meinaa mennä. Yhdessä vaiheessa tehtiin vähän paikkamakuutakin.

Sitten alettiin leikkiä kapuloilla ja pk-hypyllä. Ensin hyppyjä, lopulta nostin kaikki laudat esteeseen ja luulin, että jee se meni metrisen! Mutta kuvasta kun laskee, niin lautoja on vaan 9 (eli ~90cm?) + pieni maavara ehkä 95cm. Ei taida riittää vielä. Kyllä pelottaa pistää pieni keepi tuommoista seinää vasten, mutta keepistä se vaan on 'ssssairrraaan siistiiiii'.

Hyppynoutoa tehtiin ensin isolla kapulalla ja sitten pienemmällä pari kertaa jostain 50-60 cm:stä. Lisäksi vauhtinoutoja muutama. Onnistui jotenkuten, mutta ei ollenkaan niinkun haluaisin. Ehkä saadaan lauantaina lisävinkkejä tähän.


Voisi luulla, että keepi olisi ollut väsynyt melkoisesta treeni- ja koeputkesta viikonlopun ja maanantain jälkeen, mutta ei. Tiistaina käytiin Nummelan lentokentällä lenkillä ja pieni suklainen painalsi kanervikossa minkä kintuistaan pääsi. Yleensä se kun ei hirveästi itsekseen kiihdyttele, niin pistin merkille. Maanantain jälkeen ollaan kyllä vietetty lepopäiviä ihan urakalla eikä mitään ole tiedossa loppuviikoksikaan ahkeraa halimista lukuunottamata. Keepin hellyydenkaipuu on loputon!

Elämä yhtä tokoilua

Kun ei voida muuta treenata, niin onpa sitten tullut tokoiltua lähes joka ilta. Tai siis voisihan sitä treenata jälkeä, keppi-ilmaisuja, esineitä ja vaikka mitä. Mutta joku ihme laiskamato vaivaa, ja toko on niin "helppoa", kun ei tarvitse lähteä mihinkään tai järjestää mitään.

Olen tehnyt nyt pelkästään lelulla. Aluksihan en pystynyt lelua juurikaan käyttämään, kun koira veti silmän päälle ja vaipui paimennusmoodiin. Mutta kun palkka harvenee, niin lelu toimii ikäänkuin loppupalkkana. Olen tehnyt tosi paljon nyt liikkeitä putkeen pelkällä iloisella välikehulla ilman nameja tai lelua ja jatkanut aina sinne liikkeestä seisomiseen asti, josta sitten tulee se lelu. Tai siis toki myös tehnyt muita sarjoja ja palkannut muistakin, mutta aina myös tuosta seisomisesta pidemmän palkattoman jakson jälkeen. Tämä on tuottanut tulosta, ainakin kotipihalla. Nyt pitäisi päästä treenimään häiriön alle ja mieluiten myös liikkurin kanssa.

Paikallaoloa ei olla tehty oikeastaan ollenkaan, mutta en usko, että siinä on mitään ongelmaa. Toki sitäkin pitäisi päästä treenaamaan. Myöskään avo-hyppyä ei olla tehty, mutta uskon että se on melkeen helpompi, kun alohyppy. Nouto tuottaa päänvaivaa sen osalta, että keepi ei luovu kapulasta vauhtinoudoissa. Miten siis palkkaan sen, kun se mielummin pitää kapulan, kun tarttuu leluun?? Ilman vauhditusta luovutus on sellainen semi-hidas, saattaa tulla laukalla, mutta hitaalla ja saattaa tiputtaa raville. Kaukoissa ensimmäistä nousua pitää vahvistaa, muuten se kyllä tekee ne hyvin. Ei siinä mitään, lisää reeniä vaan!

Torstaina käytiin korkkaamassa Veikkolaan väkerretty uusi luontopolku. Tai ei ollut tarkoitus, mutta metsässä kolutessa osuttiin sille. Ei siellä ole paikoin edes polkuja vielä, kun on vedetty puhtaaseen maastoon, mutta oli merkitty hyvin. Kiva reitti, vaihtelevaa maastoa, oli sammalkuusikkoa, synkkää aluskasvitonta ryteikköä, jäkäläkallioita, ihania soita pitkospuineen eikä ristin sielua. Vielä, mutta tuskin tuonne kannattaa jatkossa hirveästi mennä, eiköhän sinne tavallinen tallaaja ala kohta löytää tiensä ja suosio kasvaa. Matkalta tarttui mukaan litran verran vasta puhjenneita hienoja kanttarelleja. Ihana syksy!

Synttärikemut!

Onnea Maiskis N:t tänään 2 vuotta! Nythän näitä ei voi enää pitää ihan pentuina, vai voiko?

Synttäribileet aloitettiin Espoon Vermon raviradan kupeessa - etsintähommia! Luulin, että mennään Vermon parkkipaikalle ja kuningasidea oli ottaa piiiitkiä pistoja parkkipaikan yli hieman masentuneena eilisestä kyvyttömyydestä irrota. Mutta ei oltukaan parkkiksella, vaan sen vieressä olevalla varikko(?) alueella, jossa oli kaikenlaista mielenkiintoista piiloa.

Koska muilla oli 2 koiraa joille 2mm me otettiin tasoituksen vuoksi 4 figua. Ensin avoin iso pressuhalli, joka oli puolillaan täynnä hiekkakasoja. Keepi aloitti hommat piippaamalla varaston ulkopuolella ja tuijottamalla minua "piip, piip, piip". Täysin oma-aloitekyvytön... argh. Tuijoteltiin taivaisiin sun muuta. No, lähti se sitten lopulta hommiin, ja työsti varaston tosi hienosti. Figu oli toisella seinustalla ovenpuolen nurkassa hiekkakasojen takana. Irtorullilla mentiin, hienosti rulla kulkeutui.

Jatkettiin varikkoalueelle. Toinen figu löytyi ison hiekkakasan takaa putkikasasta. Tällä kertaa Kit jo liikkui vähän itsekin, kiipesi sen hurrrrjan korkean sepelikasan päällekin sun muuta hienoa. Ja lopulta löysi figunkin isosta muoviputkesta n. 0.5m maan pinnan yläpuolelta. Meinasi tosin ensin mennä tuputtamaan rullaa takaisin figulle, mutta päätyi sitten kuitenkin tuomaan sen minulle. Heitellen sitä matkalla miten sattui...

Kolmas figu oli keskellä aluetta metallipalkkien ja lumikasojen keskellä kuopassa, no problemos. Se neljäs olikin sitten isoin problemos. Ohjailin koiraa alueen tuulen alapuolen reunaa pitkin ja käskytin kasoille, mikä ehkä oli tyhmää, koska sitten se hetkeksi jäi taas odottelemaan käskyjä. Mutta nenään taisi kuitenkin leijailla häivähdys figusta, koska lähti itsenäisesti työstämään. Pitkään se touhusi valtavan ison lumikasan takana, kello kilisi hiljakseltaan, mutta lopulta kasan päältä kurkkasi pää - eikä rullaa. Meni vielä kerran uudelleenkin ja tuli takaisin edelleen ilman rullaa. Mietin, että kai siellä sitten oli jotain muita hajuja. Jatkettiin matkaa. Ja muutama metri edettyämme kohti seuraavaa kasaa Kit päätti kuitekin palata jälleen kerran ja uudelleen tuolle isolle kasalle. Aikansa työstettyään ja edettyään hieman toiseen kohtaan kasan sivulle tuulen suuntaan se lopulta löysi figun ja tuli rullan kanssa. Hyvä!

Olin ensin satavarma että kasan takana joku on, koska koira siellä niin kauan työsti. Mutta kun se kaksi kertaa siellä oltuaan tuli ilman rullaa, luotin sitten myös siihen, että ei siellä olekaan. Mutta siinä vaiheessa kun se (onneksi!) kääntyi vielä kerran takaisin, tulin tulokseen, että pakkohan siellä on, jos se koiraakin noin jää kaivelemaan. Osasihan se, ja oli lopulta ihan pätevä! Sehän oli jo ihan kivalla kuosilla, mutta talvi kun on tehty (se vähä mitä on) aika pitkälti liinassa etsimistä, niin varmaan vaikuttaa itsenäiseen työskentelyyn. Ja ehkä nuo juoksutkin, onhan sillä aina ollut pientä herkkistelyä juoksujen jälkeen? Mutta sitä irtoamista ja itsenäistä työskentelyä täytyy nyt taas kiireen vilkkaan palata harjoittelemaan!

Treenien jälkeen kurvattiin Latokaskeen ystäväni kanssa "city"-kävelylle. Tekipäs hyvää maalaiskoirille. Ilma oli mahtava ja lukuisista ulkoilijoista huolimatta päästiin kävelemään osan matkaa pelloilla ihan rauhassa. Ja koirat olivat varsin mallikelpoisia maalaisia, paremmin ne käyttäytyivät kuin Espoon räkyttävät pikkupiskit.

Kotona oli pakko jäädä vielä ulkoilemaan kameran kanssa, kun ilma kerran oli niin mahtava! Vaikka väsy taisi jo painaa, niin ei keepi osaa olla pihalla, jos ei juokse frisbeen perässä. Joten pienet loppuspurtit vielä ja avot - raatoja lattialla!

Toiset ovat ruotineet millaisia näistä 2 vuotiaista nyt sitten on kasvanut. Tämä juttu on jo muutenkin niin venynyt, joten tyydyn ehkä vain toteamaan, että Kit on vallan mainio pakkaus. Se on sympaattinen, hellyydenkipeä kaikkia rakastava Sydämmellinen kelpie. Jolle kuitenkin työnteko on kaikkeista tärkeintä (ehkä nukkumisen ja syömisen jälkeen). Se on duunin suhteen vähän tosikko: kun tehdään hommia ei ole varaa keskittyä mihinkään muuhun. Sitä ei juuri häiritse mikään tai kukaan, kun ollaan hommissa, oli se laji mikä tahansa. Onhan se pehmeä, ja ohjaajaherkkä ja vähän ohjaajassa kiinni, mutta ne pitäisi vaan osata kääntää eduksi. Työmotivaatio sillä on suuri, ei ihan herkästi lopu. Ei ole koskaan loppunut. Pieni partiolainen - aina valmiina.