Ystävä oli saanut lahjakortin Veikkolan hallille, jonne meidätkin kutsuttiin mukaan. Kiin ohjelmassa oli lähinnä tokoilua, en viitsinyt rääkätä revähtänyttä reittäni agilityllä. Kentällä oli joitain esteitä, jotka
hieman haittasivat keskittymistä. Seuruussa mm. putken ohi kulkeminen aiheutti melkoista vilkuilua. Muuten saimme yleisöltä kyllä kommenttia että mahtava kontakti ja seuruu.
Yritin tehdä liikkeestä istumista, mutta se on hidas. Sitten erottelua istu-seiso, vähän sekaisin meinaa mennä. Yhdessä vaiheessa tehtiin vähän paikkamakuutakin.

Sitten alettiin leikkiä kapuloilla ja pk-hypyllä. Ensin hyppyjä, lopulta nostin kaikki laudat esteeseen ja luulin, että jee se meni metrisen! Mutta kuvasta kun laskee, niin lautoja on vaan 9 (eli ~90cm?) + pieni maavara ehkä 95cm. Ei taida riittää vielä. Kyllä pelottaa pistää pieni keepi tuommoista seinää vasten, mutta keepistä se vaan on 'ssssairrraaan siistiiiii'.
Hyppynoutoa tehtiin ensin isolla kapulalla ja sitten pienemmällä pari kertaa jostain 50-60 cm:stä. Lisäksi vauhtinoutoja muutama. Onnistui jotenkuten, mutta ei ollenkaan niinkun haluaisin. Ehkä saadaan lauantaina lisävinkkejä tähän.


Voisi luulla, että keepi olisi ollut väsynyt melkoisesta treeni- ja koeputkesta viikonlopun ja maanantain jälkeen, mutta ei. Tiistaina käytiin Nummelan lentokentällä lenkillä ja pieni suklainen painalsi kanervikossa minkä kintuistaan pääsi. Yleensä se kun ei hirveästi itsekseen kiihdyttele, niin pistin merkille. Maanantain jälkeen ollaan kyllä vietetty lepopäiviä ihan urakalla eikä mitään ole tiedossa loppuviikoksikaan ahkeraa halimista lukuunottamata. Keepin hellyydenkaipuu on loputon!
2 kommenttia:
Moi!
Tuli mieleen yksi treeni, mitä voisi vielä kokeilla noudossa. Kittyhän leikki hyvin kahdella pallolla ja tuli paljon rennommin siinä kohti. Mitä jos tekisi samaa treeniä (kahden lelun leikkiä) alkuun ja sitten testaisi samaa mutta noutomaisempana. Eli koira sivulla ja pallon heitto kuin kapulan heitto. Palkka toisella lelulla, kun nappaa pallon. Ajatuksena siis voisiko tämä olla jokin välivaihe, jolla saisi toivotunlaista käytöstä palkattua?!? Jos/kun se alkaa sujua, niin kokeilee kapulalla. Siinäkin ensin vaikka yksi toisto pallolla, sitten kapulalla ja sitten taas pallolla.
Joka tapauksessa Kitty liikkui paljon rennommin tossa kahden pallon leikissä, joten kantsuu miettii miten se eroaa kapulan kanssa tehtynä. Noi silmää käyttävät koirat on joskus todella hankalia. Pitää vaan kokeilla erilaisia variaatioita palkkaustavoissa ja tsekata mikä toimisi niin, että saa koiran liikkumaan ilman silmän aiheuttamaa jarrua.
Tsemppiä treeneihin!
t. Ansu
Kiitos vinkistä, täytyy kokeilla!
Lähetä kommentti