sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tokopäivä

Maiskis tokopäivää vietetiin lauantaina Veikkolan hallilla. Kouluttajaksi olimme saaneet Ansu Leimanin. Päivä aloitettiin mielenkiintoisella luennolla ja teoriapläjäyksellä, josta tyhmänä en tehnyt muistiinpanoja, enkä nyt siis enää muista juuri mitään.

Sitten itse asiaan, jokaiselle koiralle oli 2 x 15 min pätkä. Olin valinnut meidän teemaksi liikkeestä seiso ja noudon, tai ennemminkin vauhtinoudon.

Silmäkoira Siwwin pallon tuijotus

Ensimmäisessä pätkässä katsottiin sitä seisomista. Ei siihen auta, kun vaan vahvistaa ja vahvistaa. Oikotietä onneen ei ole. Yksi vinkki oli, että vaikka itsensä ympäripyörityksen ("voltti") kautta niitä "pai" käskyjä. Ja toki perinteiset kierrot sun muut. Sitten vauhtinoutoa. Kokeiltiin leluilla, himmaa eikä päästä kapulasta irti. Kokeiltiin myös niin, että kun ottaa kapulan, sanon heti "jes" ja juoksen piilon ja siellä sitten leikin. En tiedä auttoiko sekään yhtään. Silmä on niin vahvana.

Toisessa erässä kokeiltiin ensin ihan kahden lelun leikkiä ja siinä keepi olikin paljon rennompi. Ja leikki tosi kivasti. Tätä voisi siis käyttää vähän alkuverryttelynä vauhtinoudoissa. Jospa sen rennon ja vauhdikkaan fiiliksen saisi sitä kautta myös noutoon.


Lopuksi otin seuraamista. Pitkällä suoralla ehtii rauhoittua ok, mutta kun tulee enemmän käännöksiä, tuppaa vähän eksymään, ei oikein pysy mukana. Eli ohjeeksi tehdä erikseen pitkää suoraa, siinä rauhoittumista ja kestoa. Ja toisaalta erikseen pientä piiperrystä, kulmia, käännöksiä, pysähdyksiä ja palkata niissä useammin.

Aika vähän ehti tehdä, paljon olisi ollut kysyttävää. Koko päivänhän siihen olisi tarvinnut että olisi ehtinyt vähän enemmän. Mutta mielenkiintoinen ja antoisa päivä, kiitos Maijalle ja Ansulle.


Kotona oli vielä pakko testailla luoksetulon pysäytyksiä, niistä kun oli päivällä puhetta. Olen kokeillut molempia, sekä "pai"- käskyä (liikkeestä seisominen) että käsimerkkiä. Testailun jälkeen päätin, että otan käsimerkin, koska tuo "pai" on nyt muutenkin jotenkin heikko lenkki ja käsimerkki näyttäisi toimivan paremmin, vaikka vähän pihalla se siitä vielä onkin. Tehtiin monta toistoa vuorotellen, suoria ja pysäytyksiä. Tosi hyvällä vauhdilla se tulee suorassa, kun sanon "jes" ja tiputan pallon kädestä, eli ei enää tietoakaan siitä himmailusta mitä se vielä keväällä teki. Hyvä keepi! Tehtiin pari kaukokäskyjen jättämisestä palkkaamista. Eli jätän "kaukot" -käskyllä, etenen, käännyn ja heitän pallon. Ja vielä yksi nouto kokonaisena, palautti laukalla, hitaalla, mutta laukalla!!! Luovutuskin oli ihan jees, vaikka jäi ensin eteen seisomaan ja istui hieman viiveellä. Nyt pitäisi pitää tiukka tehokuuri noudossa ja luoksetulossa.

1 kommentti: