Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Treenit hämärässä

Kukaan ei ollut muistanut, että kelloja siirretään ja treenien alkaessa klo 17 se olikin vanhaa aikaa 18 ja oli jo melkoisen hämärä. Kit pääsi ensimmäisenä, kun oltiin oltu lenkillä ja se oli märkä, niin ei tarvinnut kuivata siinä välissä. Oli vielä sen verran valoa, että ihmiset ei lamppuja tarvinneet, mutta koiralla olisi ollut hyvä olla valo. Kello kuului jotenkuten moottoritien jylinän alta, mutta mitään ei koirasta nähnyt. Otettiin saman kaavan mukaan kun ennenkin, osa haamuna osa valmiina, taas kolmannella lievää hakemista, tai oikeestaan vähän pidemmälläkin, kun kävi tarkistamassa edellisenkin piilon, mutta itsenäisesti se toimi ja löysi.

Treenien jälkeen otettiin vielä rullatreenit ja ne meni taas ihan yhtä loistavasti, kun perjantainakin, paitsi jostain syystä Kit toi rullan joka ikisellä kerralla ihan pyytämättä suoraan sivulle eteenistumisen sijaan. Ihmeellistä. Mutta palkkasin sen siitäkin, kun kerran niin nätisti tuli, olisikohan otsalamppuni häirinnyt ja häikäissyt, ja siksi ei halunnut eteen istua.

Olkoon nämä eiliset kuvat 8kk poseeraukset, vaikka ovatkin 3pv liian aikaisessa. Mittaus tuotti 45cm, paino varmaan aika sama mitä se on ollut n. 13kg.

torstai 24. syyskuuta 2009

Pentukoulua ja paukkuja

Ajattelin, että mennään tiistaina pentukouluun tassuhaavasta huolimatta, vaikka edes saamaan uudet tehtävät. Mutta kun ei tuota se haava ja teipattu jalka yhtään haittaa, niin osallistuttiin sitten tuntiin ihan normaalisti. Tällä kertaa ehdin käydä pikkaisen pellolla kaahauttamassa sitä (ja sehän kaahasi...), mutta ei sekään auttanut, vaan oli kyllä taas astetta levottomampi pentu. Kamalaa vouhkaamista ja piipitystä, jos ei kokoajan tehty jotain, joten me sitten pääsääntöisesti tehtiin.

Tunnin teemana oli tokoliikkeet. Seuraamista (kosketuskepillä), paikallaolo makuulla ja istumassa, sekä ohje etäpalkkauksen harjoittelemisesta. Sen lisäksi me tehtiin eteentuloa, sylkkäreitä, sivullaoloa, purkinpäällä pyörimistä yms. Paikallamakuu menee hienosti, mutta istumista nyt ei olla edes harjoiteltu, siinä kun pitää olla tarkkana ettei mikään jalka sais liikkua. Muut meni hyvin. Kosketuskeppiä Kit yritti taas vaihteeksi saalistaa suu auki, kun oli kierrokset aika korkealla.

Tänään käytiin raunioilla ampumassa kaksi laukausta edelliseen malliin. Kit tempoi ja rieukkui perääni ja avustajan kimpussa, mutta vähän ennen paukkuja keskitti huomionsa taas minuun. Paukkujen aikana ei tapahtunut muuta, kun Kit keskittyi kuuntelemaan ja häntä oli alhaalla, ja kun paukut loppui ja lähdin kävelemään kohti, häntä alkoi heilua. En tiedä oliko se häntä sitten ollut pystyssä ennen paukkuja, ehkä. Mutta ei tuo siis niitä paukkuja pelkää, eli seuraavalla kerralla otetaan jotain pientä puuhastelua ja avustaja ampuu.

Paukuttelun jälkeen mentiin pojat mukana metsään, ja koko köörillä oli ihan hullu vauhti kaahatessaan. Ehkä Kitiin on vähän kerääntynyt energiaa, vaikka ei se nyt ole kauheesti sen jalan takia missään levossa ollut... Haava on suurimmalta osin ummessa, mutta ihan siinä haavan suulla on auki sitä anturan "ihoa" sellainen liehuke. Tänään työpäivän jälkeen se oli kiinni, mutta aukes taas tuolla kaahatessa. Saa nähdä meneekö se kiinni ollenkaan siitä, mutta itse syvempi kudos on kuitenkin kiinni, ja se on pääasia. Parantuisihan se ehkä nopeammin, jos ei antais sen kaahata, mutta minkäs teet. Se varmaan alkaisi pikkuhiljaa hajota, jos ei pääsisi vähän purkamaan, sen näköistä oli kyllä meno tänään metsässä. Ja nyt jatkuu Silakka-Pihvin ilta jumpilla.

Jaa, lisätäänpäs vielä tämän aamun tarkkuusmittaus: 44,5cm tarkalleen, ja se paino oli viikko sitten 13,5 kg.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Masentunut lampunvarjostin

Miten rauhoitetaan vilkas pentu? Ostetaan sille lampunvarjostin ja pistetään päähän. Pentu masentuu eikä liiku mihinkään...

Pikkupotilas lampunvarjostin päässä ja tassu paketissa. Kävin Espoon Eläinsairaalasta hakemassa kaulurin ja kysyin samalla hoitajalta vähän varmistusta, ja joo pidetään paketissa kunnes alkaa parantua, sitten tuuletellaan. Sain tohon cobanin alle jotain kipsin alla käytettävää vanua, ettei iho niin hiostuisi. Pistin pikkupotilaalle tötterön päähän harjoituksen vuoksi, ja heti se alkoikin näyttää kipeeltä, ennen sitä mennä vipelsi niin kun ennen. Ei se tuota pakettia näin valvovan silmän alla, tai autossa häkissä odotellessaan syö, mutta ans olla kun jää päiväksi yksin tänne puuhastelemaan. Olen satavarma, että kauluristakaan ei huomenillalla ole kun rippeet jäljellä...

Kit pääsi vaakallekin kun kerran klinikalla käytiin, 13,5kg näytti. On se painava lötyskä, hyvä että jaksan sitä enää kantaa. Se on nyt jonkun aikaa syönyt vaan 2 ateriaa (1,5dl+hörpäkkeet), kun sitä namia tuppaa kulumaan aika paljon näinä aikoina. Pitäskin treenata koululäksyjä, mutta eihän potilaan kanssa tarvitse, eihän?

maanantai 31. elokuuta 2009

Uimamaisteri

Oltiin pidennetyllä viikonlopulla Klamilassa, römyttiin metsiä sienessä ja mustikassa. Perjantaina ja lauantaina käytiin myös rannassa matonpesulaiturilla ja niinhän siinä kävin, että kesän tavoite tuli saavutettua: Kit meni uimaan, jee!

Siinä se kahlaili ja jahtasi roiskimiani vesipisaroita, kunnes yhtäkkiä tajusin, että eihän sen jalat yllä pohjaan, sehän ui! Oikein sulavasti ja kauniisti, taisi itsekin hämmästyä! Perjantaina (kun ei tietenkään ollut kameraa mukana!) se ui useamman kerran lenkkejä, ja hyppäsi parikin kertaa itse yllytettynä laiturilta veteen. Lauantaina sitten mentiin kameran kanssa ja hädin tuskin sain sitä edes uimaan - mutta meni se sen verran, että sai sekä videota että kuvia.

"Uskaltaisko?"







Ylpeä Uimamaisteri
Koska se oli merivedessä lutraamisen jälkeen huuhdeltava, niin pistin lauantaina sitten shampootkin niskaan ja pesin sen. Kiltisti se oli elämänsä ekaa kertaa suihkussa, mutta surkeena kyllä. Ja lopuksi vielä föönattiin, tais tykätä kun tajusi että se lämmitti mukavasti. Sehän nimittäin tykkää myös saunoa - en muista olenko sen jo aiemmin maininnut.

Aktiiviviikonloppu teki nälkäiseksi, mutta onneksi oli evästä tarjolla. Mustikoita, viinimarjoja, karviaisia, omenoita. Omenia Kit söi varmaan 2-3 kpl päivässä... on sillä hyvä maha, kun kaiken se on tähän asti kestänyt. Kit on saanut nyt joinain päivinä vain 2 ateriaa, ja heti näkyy myös ulkomuodossa eli eipä tarvii hirveitä diettejä lähteä kyllä pitämään. Annan nyt jatkossa sitten välillä kolme, välillä kaksi ateraa riippuen päivän treenien - eli namien määrästä.

Tuumaustauko rappusillaNukalle kyytiä
Luomuposeeraus vesisuihkujahdin lomassa

Ja sitten yritettiin ottaa niitä 6kk poseerauksia, mutta voi vitsi mikä mato tuosta syntyy, kun pistää seisomaan ja yrittäisi kävellä muutaman metrin ja kyykistyä kameran taa. Tässä paras saavutus, kun kepillä viuhtoo vähän intoa, mutta sais koiran kuitenkin pysymään paikoillaan eikä lakoomaan matona maahan... tarkkuutta vaativa homma.

Inhooko sekin jo kameraa. Yritin torstaina kotona ottaa naamakuvaa, niin se oli kun piesty pieni mangusti...Pentukoulujuttujen kotiläksyt tuppaa meillä jäädä vähän treenaamatta... Kosketuskeppiä ollaan naksuteltu ja hyvin se kotona koskee siihen varovasti kuonolla, mutta jotenkin se ei ole vielä oikeen syttynyt siihen, into puuttuu. Ja arvaan, että kentällä kierrosten noustessa ottaa taas hampailla. Itse en oikeen ole myöskään osannut harjoitella kepillä mitään, vähän pyörähdyksiä otettiin, mutta istu, maahan tai peruuttaminen sen kanssa ei oikein ole mun juttu...

Sunnuntain hakutreenit
Sunnuntaina oltiin vielä hakutreeneissä Kattiksella. Kit olikin koko päivän suurinpiirtein nukkunut, maalla se jäi kotiin kun käytiin isojen kanssa lenkillä ja koko automatkan nukkui, joten intoa treeneissä piisasi taas. Yritin ottaa alueelle tuloon jo hieman hallintaa. Tähän asti se on kiskonut kuin hinaaja, mutta nyt jarruttelin eli pysähtelin aina kun hinaus alkoi ja yritettiin kävellä edes jollain tapaa maltillisesti, ei toki mitään seuraamista, mutta ei nelivetohinaamistakaan.

Meille oli 4 maalimiestä, oltiin ekoja, joten alue oli aika tallaamaton, paitsi lukuisat sienestäjien ja marjastajien jäljet. Ensimmäinen mm oli tuulen puolella n. 20 metrissä, ja koska tuuli oli ihan hyvä ja näytti, että Kit vetää hajua nenäänsä jo heti paikalle tullessaan, otettiin ilman haamua. Ihan superhienosti meni. Eteni melko lähelle ihan suoraan, sitten haki hetken siksakkia ja löysi tosi hienosti pressun alta. Toinen mm oli tuulen alapuolella haamuna n. 50 metrissä, meni ihan älyttömän hyvin. Oli sama paikka missä viimeviikolla lähti vähän polun viemäksi, mutta nyt sujahti polun yli kuin Silakka konsanaan. Kolmas taas tuulessa valmiiksi piilossa, ja neljäs pitkällä matkalla tuulen alapuolella haamuna, ja siellä oli bonuksena Kitin iltapäiväruoka. Ihan superloistavasti meni kaikki, ja käyttäytyy mm:llä tosi nätisti. Menee istumaan tai maahan samantien ja pitää etäisyyttä eikä rähmi tai nuole. Taitava pieni.

Treenien jälkeen pidettiin "loppupalaveria" ja otin Kitin siihen hengaamaan. Voi taivas sitä vouhkaamisen ja piippaamisen määrää, kun se arpoi ja tähyili montako maalimiestä oli jäänyt metsään, missä ne on ja pitäskö ne hakea vai tervehtiäkkö kaikki paikallaolijat, vai söiskö kiviä vai keppejä vai vai vai... Yritin rauhoitella, mutta se piippaaminen se piippaaminen. Huoh. Mutta täytyy vaan todeta, että ONNEKSI se ei ole tuollainen kotona, vaan ihanan rauhallinen ja kuitenkin syttyy sitten ihan täysillä hommiin, se on se pääasia. Mutta otetaan ohjelmistoon myös hakumetsällä rauhoittuminen.

Olen vahvistellut sille sitä rullan tuontia myös pehmeällä patukalla, ja tänään lisäsin myös putkenpätkällä ja tennispallomaisella pötkylällä, pitäs pikkuhiljaa hommata niitä irtorullia eli letkunpalasia tjsp. Kauimmin treenattua pehmeää patukkaa se hakee jo heitettynäkin aika hienosti, mutta eteen istumaan tulo on ollut vähän hidastelevaa. Hyvin se pitää patukkaa suussa niin kauan kunnes naksautan. Tänään kokeilin sitten pyytääkin sivulle, ja tuli oikein iloisesti ja patukka hienosti suussa. Se eteen tulo vissiin paineistaa sitä ja tulis mielummin sivulle, mikä on kyllä ollut ajatuksissakin se loppuasento, mutta jotenkin se aloitus oli helpompaa tuossa edessä istuen. Maalla oli tarkoitus kokeilla toiselta ihmiseltä hakua, mutta oli niin kiirus että se jäi. Mutta vahvistetaan vielä tuota, niin on sitten sekin helpompaa. Tosin aika nopeasti haluisin kyllä päästä tuosta heitosta siihen ihmiseltä hakuun, koska heitto selvästi nostaa kierroksia ja tuo kaikenlaisten sijaistoimintojen mahdollisuutta. Maasta se taas ei vielä kauheen mielellään ilman heittoa nosta, mutta eiköhän sekin saada helposti vahvistettua.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Tarkkikselle

Huoh. Eilen oli pentukurssin toinen kerta. Tuli kyllä olo, että tuo adhd pitäisi varmaan siirtää tarkkisluokalle, sellaista sähläämistä ja vouhkaamista se homma oli. Ihmeen hyvin se eka kerta menikin, joten ehkä nyt oli aika palata maan pinnalle.

Tunnin teoriaosuuden jälkeen päästiin vasta pentujen kanssa hommiin. Päivän teemana oli leikkiminen, sen opettaminen ja erilaiset lelut ja niiden valinta. Alku meni hyvin, kyllähän Kit leikki hienosti. Tosin välillä mielenkiinnon vei viereisellä agilitykentällä harjoitellut koirakko. Kit olisi ihanjustnytheti rynnännyt sinne, jos vaan olisi päässyt. Kun leikkiosuus oli ohi ja piti siirtyä naksutteluun ja kosketuskeppiin, ei auttanut kun siirtyä hallin kulman taakse, ettei Kit näe agikentälle, keskittymiskyvystä ei ollut tietoakaan. Vähän väärä järjestys sille, että ensin nostetaan kierrokset leikkimällä ja sitten pitäisi keskittyä naksutteluun. Otin sitten ihan perusjuttuja, kuten sivulla istumista ja kontaktin hakua ja sain lopulta kakaran rauhoittumaan ja keskittymään hetkeksi. Kun toiminta lakkasi, vouhkaaminen alkoi taas. Kosketuskepistä luovuin taas suosiolla, kun kierrokset oli korkealla tuppasi suu aukeamaan ja otti taas palloa suuhun... Pitää siis vahvistaa vielä lisää kotona sitä nättiä kuonokosketusta ennenkun ottaa kepin kentälle. Tosin, en ole ollenkaan varma haluanko kosketuskepin avulla mitään opettaa, liian monimutkaista minulle. Tarkoituksena oli harjoitella kosketuskepin avulla seisomista, istumaan- ja maahan menoja, sekä peruuttamista. Istu ja maahan meillä on suht ok hallussa, ja niihin en kyllä aio keppiä sotkea. Olen tehnyt kotona nyt myös i-m-i kaukkareita lähinnä ruokakupilla, ja hyvin pelaa, asennon vaihdot on teknisesti oikein, ei liiku yhtään ja nyt siihen istumaan nousuunkin on tullut jo vähän vauhtia lisää. Seisomista pitää vähän fundeerata, että miten sitä opetan, mun mielestä seisomaan nouseminen ja taas pysähtyminen on ihan eri liikkeet. Peruuttamista otin kentällä ihan lopuksi niin, että koira seisoi edessä ja itse nojasin eteenpäin/otin askeleen, jolloin sen peruuttaessa edes askeleen naksautin. Tätä voisi jatkaa.
Kun Timppa-kouluttaja tuli meidän puuhia vähän katsomaan ja ja tervehti mutkalla kiemurtavaa Kittyä, totesi että "Taitaa olla aika vilkas". Jaa miten niin...

Koulun jälkeen meinasin käydä vähän agiesteillä, Kit hinasi sinne hirveetä nelivetoa ja olisi mennyt suoraan putkeen, jos olisin päästänyt. Mutta mepä ei tehty putkea ollenkaan! Otin muutamia kertoja siivekkeiden kiertoa, mutta keskittymiskyky oli aika hukassa ja kierrokset korkealla, ja kun sitten radalle tuli toinen koira, jätin treenit siihen, koska Kit olisi vaan halunnut rynniä sen luo. Pentukurssin ohjelmistoon kuuluu lankulle naksuttelu (puomin 2on2off), joten en ota sitä vielä itsekseni ennenkun se kurssilla esitellään.

Lopuksi Kit bongasi kaveriksi grotskupennun, jonka kanssa ne alkoivat samantien hullunpainin, vaikka eihän tuolla kentällä ole tarkoitus leikkiä, mutta kun ei meidän pikkuraukalla ole pitkään aikaan ollut kunnon painikaveria, niin annoin painia. Porukkaan liittyi myöhemmin myös bc Ritni.

Juuri kun Ellu pohti, että Kit näyttää niin isolta, niin eilen taas sain kuulla kommenttia, että on se kyllä aika pieni. Onhan se, etenkin jos ton kokoiseksi jää, mutta kai se nyt siitä vielä joitain senttejä kasvaa. Mun puolesta sais jäädäkin, se on nyt sen 44-45cm. Niiaamalla menee kevyesti mediksi, mutta ei se taida kuitenkin loppupeleissä onnistua. Mutta pientä ruokavalion kevennystä näkyisi olevan taas tarve tehdä, nyt kun tuo naminkulutuskin on kasvussa. Ehkä pikkuhiljaa jätän suosiolla sen kolmannen sapuskan pois, vaikkakin nytkin Kit on alatinälkäinen.

perjantai 14. elokuuta 2009

Silakka matkustaa

Toissapäivänä se tuli, ja eilen asennettiin Silakan uusi pesä autoon. Onhan se aika hurjan iso! Mutta onneksi mahtui siihen mihin kuvittelinkin, tosin eri päin mutta parempi se noin onkin! Kyllä nyt kelpaa Silakan matkustaa. Lainakevythäkki oli käynyt jo melkoisen pieneksi, ja Silakka joutui kiemurtelemaan siellä ihan mutkilla (taisi kyllä kiemurrella huvikseen). Pitää vielä kiinnittää häkki kunnolla ja hommata hyvät aluset. Toisaalta olis kiva peittää se, mutta taitaa oma näkyvyys kärsiä melkoisesti, kun toi nousee niin korkeelle.

Me ei olle treenattu ei niin yhtikäs mitään ja sen kyllä huomaa. Alkaa energiaa patoutumaan ja se sitten purkaantuu melkoisena jumppaamisena, vaikka joka päivä ollaan käyty metsässäkin kaahaamassa. Ensimmäiset "kunnon" tuhotkin se on tehnyt yksiössään, jyrsinyt hyllylevyjä (joko maintsinkin näistä?) ja kun korjasin levyt kaapin takaa pois, se päätti sitten nakerrella seinää... Sen jälkeen se sai palkaksi luun päivienvietteeksi, ja nyt 2 pv onkin mennyt ilman tuhoja. Lelut ei näytä kelpaavan ollenkaan, kun en uskalla jättää niitä kivoimpia leluja jotka se söis kokonaan. Saas nähdä kuinka kauan se luu jaksaa viihdyttää, sotkee se ainakin. Täkkiä pitäs pestä jatkuvasti.

Hammastilanteesta voisi kirjoittaa loppuraportin. Kaikki hyvin, kulmurit kohdillaan.

maanantai 3. elokuuta 2009

Onnistuneet treenit

Eilen hakuiltiin ja otettiin siis askel taaksepäin edellisen kerran hieman liian vaikeiden treenien jälkeen. Ei tuullut ja satoi, joten tuuliapuja ei voinut toivoakaan. Otettiin vain 2 mm ja näköapu eli mm meni valmiiksi ja käveltiin keskilinjaa kohdalle ja odotin, että Kit näki haamun, jolloin käänsin sen pois ja sillä aikaa mm piiloutui siihen missä oli näkynyt, matkaa ehkä n. 20m. Viivasuoraan ja hullunraivolla Kit posotti molemmilla kerroilla suoraan piilolle. Eka mm ei osannut oikein palkata, vaan piti liian lähellä ja Kit istui melkein sylissä, eikä käsiliikkeellä saanut sitä edes istumaan vaan pomppimaan. Toinen mm osasi palkata oikeammin ja Kit käyttäytyi oikein nätisti. Hyvä treeni, näitä täytyy ehkä vielä jatkaa hetki, ja sitten pikkuhiljaa hyvällä tuulella mm siirtyy hieman kauemmas piiloon näköavun jälkeen.

Treenien jälkeen Kit pääsi pitkästä aikaa leikkimään aussipentu Dixien kanssa. Tällä kertaa ohjelmistossa oli kaahotus pitkin pusikkoa, Dixie edellä ja Kit kitisten takana. Se pitää ihme kitinää ja kimeetä haukuntaa, kun sitä ottaa aivoon kun toinen juoksee karkuun... Lapset myös läträsivät lätäkössä, Kit etenkin lutrasi siinä pitkään ja työnsi kuonoa veteen saalistaakseen vettä ja jahtasi tassutellessaan syntyneitä pisaroita.

Viikonloppuna oltiin maalla, jännä nähdä miten kakara oikein riemastui, kun tajusi mihin oli tullut. Lauantaina kävin Kittyn kanssa usemman tunnin marjaretkellä. Suurimman osan ajasta se söi mustikoita ja vattuja puskista. Onneksi myöhemmin illalla oksensi ilmeisesti suurimman osan vatunsiemenistä pois, tiedä miten tuollainen määrä vattua olisi Silakassa sulanut.

Juuri kun edellisessä kirjoituksessa ehdin mainita, että yläkulmurit on ja pysyy, samana iltana köydenrevityksessä lähti toinen ja seuraavana päivänä oli se toinenkin kadonnut, vaikka eivät juuri näyttävästi edes heiluneet. Eli molemmat yläkulmurit irtosivat itsekseen, kun uudet olivat hädin tuskin ehtineet puhjetakaan. Kaikki maitohampaat täälläkin siis lähtenyt! Ja uudet kulmurit menossa nätisti paikoilleen. Sitä vasemmanpuoleista alakulmuria ollaan hieman jumppailtu, mutta kohta sekin on kolossaan.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Näyttelytreeniä

Puuf, kun on joka ilta menoa niin ei muka ehdi kirjoitella. Mullakin on tunne, että ei me mitään tehdä, mutta kyllä sitä jotain pientä tulee aina väliin tehtyä ja siinä arjen lomassa. Ainoat mitä nyt ihan oikeasti ollaan harjoiteltu on ne näyttelyjutut ja nouto. Keskiviikkona oltiin mätsärissä ihan piknikillä ja pentutreffeillä ja taas meni astetta hillitymmin se yleisvouhkaaminen, mutta kyllä tuo adhd-silakka pääsi ihan parhaitakin puoliaan esittelmään eli sähläämään pentuporukassa, etenkin Rallin kanssa niillä kyllä synkkaa niin mahtavasti, ihan kahjoja ovat.


Mätsärissä otin sitten ihan melkeen heti alkuun vähän kehätreeniä ja sehän meni hyvin! Juokseminen oli ravia eikä koikkaloikkaa, tosin se kyllä nojaa hihnaan melkoisesti, ja jos ei pidä tiukalla karkaisi mopo käsistä, että en tiedä kuinka kauniin näköistä se sitten on. Mutta ajoittain ihan ok. Aika paljon pitää kyllä kontaktia... mut eiköhän se kelpaa ekaksi pentunäyttelyksi. Seisominen on hyvää, pysyy hyvin paikoillaan, kopelointi tuottaa hieman ongelmia kun meinais peppu heilutaa koko koiraa, mutta parempi niinpäin kun pelkoagressiot. ;D Torstaina käytiin siis ihan näyttelyharkoissakin treenaamassa näitä ja etenkin sitä kopelointia ja ison koiramäärän kanssa kehässä jouksemista, ja hyvin meni sekin.


Mätsärissä otin tottistakin ja hienosti menee. Kit pysyy myös istumassa joitain hetkiä ja sillä voi ottaa jo lyhyellä matkalla (5m?) sivulletuloa. Seuraaminen menee namin perässä jo joitain askelia ihan nätisti. Kaukokäskyjäkin on treenattu ruokakupilla, se on vähän epäröivä siinä istumaan nousussa, mutta eiköhän siihen saada aikanaan vauhti. Ruokakupilla on nyt otettu myös maassa paikallaan oloa ja näyttää olevan melkoisen vaikeaa, kakara on kuin viritetty jousi valmiina pomppaamaan ruokakupille ;D

Ja sitä noutoa! Eli päätin lopettaa yritykset erinäisillä esineillä/leluilla ja otin ihan oikean noutokapulan (ohjatunnouto tosin), että olisi selkämpi. Pelkällä odottelulla en saanut haluamiani reaktioita aikaan, mutta jos tarjosin kapulaa se ottin sen suuhun, mutta siinä tuppaa tiputtamaan samantien naksun toivossa. Aloin sitten tehdä niin että kuljin itse ees taas kapulan ohi ja Kit nappasikin sen matkalta mukaan ja sai samantien naksun, ja tästä se sitten lopulta pikkuhiljaa lähti! Nyt se saattaa jo pystyä käydä vähän niinkun hakemassa sitä ja kuljettaa kohti mua muutamia metrejä. Eilen sattui jopa istumaan eteen edelleen kapula suussa ja siitä tuli kyllä melkoisen isot bileet!

Ruoka maistuu, pikkaisen pienensin annoksia, mutta edelleen 3xpv (n.1-1,2dl) Eaglea + höysteet. Söisi varmaan tuplasti jos saisi, ihan hullu syömään. Ja kaikki kelpaa, porkkanat, tomaatit, omenat, kesäkurpitsat, valkosipulitkin suoraan vaan! Mut ei se onneksi tuolta lenkiltä imeksi kaikkea, tosin aikapaljon olen kieltänytkin. Käpyjä saa ottaa, muuta ei. Ruohoa se kyllä kans syö kuin lammas.

Hammastilanne on se, että kaikki muu taitaa olla lähtenyt paitsi yläkulmurit, eikä siellä vielä edes näy uusia (korjaus, ihan just näyttäisi vanhojen etupuolelle puhkeavan uudet! Eli ei ainakaan kasva liian sisään, kun ovat samassa rivissä toisten edessä). Alakulmuritkin näyttävät asettuvan ihan kivasti, toinen on jo kohdillaan, toinen vielä hieman liian sisässä, mutta toivottavasti se sieltä oikenee, vähän ollaan kyllä "oiottu" sitä. Välihampaita näyttäisi olevan tulossa ainakin 3 settiä, montakohan niitä pitäs olla... 4? Mutta ovat siis vasta puhkeemassa, niin eihän siitä voi sanoa montako tulee.

"Kit, miksi sinulla ei ole hampaita?"

maanantai 27. heinäkuuta 2009

5 kk mittarissa!

Hui, nehän on jo ihan isoja! Lauantaina sain köydenrevityksellä Kittyn toisen alakulmurin lopulta irtoamaan, kun uusi alkoi jo puskea esiin hieman liian keskellä leukaa kohti kitalakea. Se aiempi kulmuri on nyt tullut sen verran esiin, että siitä saisi jo kiinni ja voisi vähän vetää sitä ulospäin, mutta se kyllä taitaa nippanappa osua ihan kohdalleen ilman modifikaatioitakin. Joku välihammaskin oli irronnut, verta roiskui vähän enemmänkin. Yläkulmurit ei vielä edes heilu, eikä uusia ole näkyvillä. Pitää jatkaa köydenrevitystä.

Eilen käytiin turisteilemassa Tuomarinkartanon näyttelyssä. Käsi kipeenä roikuin hihnassa, kun adhd-silakka sinkoili sinne tänne. Tunnin kuluttua se malttoi jo hetken istua ja ihmetellä kehätapahtumia. 3h päästä se alkoi olla sen verran sippi, että sen olisi ehkä kehdannut viedä kehäänkin. Mutta tosi reipas ja iloinen se oli, ja sai kovasti ihailijoita ja ihmettelijöitä. Kuulutuksia ei kyllä kuultu, vaikka osittain just niitä varten mentiin harjottelemaan - tai sitten me ei vaan huomattu niitä.

Todistettavasti se oli hetken myös aloillaan.
Kaisu piti Kittylle pienen treenin, multa meinasi tippua silmät päästä, kun heti ensimmäiset juoksutukset näytti tältä!
Mutta siihen se sitten jäikin, pariin askeleeseen, kun meno alkoi näyttää tältä...
Mut seisoa se osaa! "Maiskis"
No, meni tämä toinen ihmistenilmoilla oleilu silakalta jo selvästi paremmin kuitenkin. Ehkä meillä vielä on toivoa.

Hakutreenit
Kotona Kit veti sikeitä hetken aikaa ja sitten lähdettiin hakutreeneihin. Oli tarkoitus tehdä suht. samaa kuin edellisellä kerralla, mutta hieman pidemmällä matkalla ja maalimiehet piilossa. Sille tehtiin niin, että mm seisoi n. 20 metrissä valmiina, ja me käytiin katsomassa, että siellä se on, käännyttiin ympäri ja mm eteni vielä jonkunverran ja meni piiloon. Tämä oli kuitenkin Kittylle selvästi liian vaikea. Se eteni suht hyvin siihen asti missä oli mm:hen nähnyt, mutta sitten se alkoi pyöriä ja hakea ja pyöriä, kovasti teki kyllä töitä, mutta oli vissiin unohtanut avata nenän ja keskittyi vaan kaahaamiseen, koska oli pariin otteeseen mennyt tosi läheltä maalimiestä, tätä kuitenkaan huomaamatta. Pari kertaa jouduin lähettämään sen uudemman kerran, mutta kyllä se jokaisen maalimiehen kuitenkin löysi. Into oli kova, ja yhdessä pistossa sen kaahatessa edes takas, se kitisi surkeana mennessään "missä missä, en löydä" Maalimiehellä käyttäytyminen oli hienoa. Poikkeuksetta se taisi istua kiltisti kaikilla, osalla meni jopa maahan odottamaan, kun tarjoilu pelasi niin hitaasti. No, ens kerralla palataan selvästi askel taaksepäin ja palautellaan motivaatiota onnistunein suorituksin. Tosin, ei sillä motivaatio tuossa tuntunut kuitenkaan mihinkään vähenevän. Eikä väsy tuntunut painavan päivän aktiviteettien jälkeen, kun illalla se vielä yritti jumppailla leluillaankin.

Aamulla huomasin ensimmäiset tihutyöt, sain sen itseteossa kiinni vaatehuoneen ovenkarmin nakertelusta, argh! Karmissa on molemmin puoli jotkut isot ruuvinreiät just maatessa hampaiden korkeudella, ja niitä on taidettu nakerrella jo useampaan otteeseen, en vain ole huomannut. Pistin niihin sitten tabaskoa, jospa se tehoaisi ja nakertelu kohdistuisi leluihin...

torstai 23. heinäkuuta 2009

Maalais-Silakka kaupungissa

Eilen käytiin turistina Koneen kentällä mätsärissä ... voi pyhä jysäys! Ehkä me jätetään se pentunäyttely väliin, tai ehkä me mennään sinne 5 tuntia etukäteen, että tuo ADHD-silakka saa purkaa energiaansa ... tai ehkä me opetellaan sitä ennen käyttäytymään. :-)

Eipä olla oltu paikoissa missä olisi noin paljon ihmisiä ja etenkin koiria yhdellä kertaa ja sen kyllä huomasi. Kit oli kokoajan menossa ihan joka suuntaan, eikä sitä riekkumista auttanut yhtään, että siellä oli riekkukaverina Ralli - ei tietty olisi pitänyt antaa riekkua, mutta...

No, nyt kunnostaudutaan ja aletaan harjoitella näitä tilanteita ihan tosissaan. Sunnuntaina tosiaan sinne näyttelyyn turistiksi, ens viikon keskiviikkona on kuulemma myös mätsäri tuolla, sitten torstaina olisi näyttelytreeniä (löysin lopulta tiedon mikä ryhmä siellä Puolarmaarissa treenaa, Lemmikkipalstojen omatoimi ryhmä, jonne saa mennä mukaan!) ja ja ... eiköhän tää tästä.

Otin siellä kentän reunalla jonkun verran kontaktia ja sivulle tuloa, ja kyllähän se tulee ja pitää kontaktiakin niin kauan, kun on nami suussa kiinni, sitten taas herpaantuu. Mutta ei se ihan kuuro ollut. Otettiin myös pieni näyttelytreeni, seisominen suht. ok (tosin seisoo varmaan miten sun sattuu rumasti, sain kaverilta vähän vinkkejä opettamiseen), mutta se liikkuminen... no, liikkuuhan se ;D

Mätsärissä tavattiin kuukauden vanhempi kelpiepoika Keiko, joka oli kyllä melkoisen skrode ja komea tuohon meidän silakkaan verrattuna ja komea karva. Kittyllä on vissiin karva vaihtumassa, se on haalistunut ja muuttunut omituisen väriseksi, ei ollenkaan komean kiiltävä. Ei sitä kyllä hirveästi lähde, mutta jos oikeen nyppää, saa siitä muutaman karvatikun irti.

Hampaita ei ole irronnut lisää, eli edelleen vasta 1 kulmuri lähtenyt. Uusi tulokas on sillä hilkulla että alkaa osua yläikeneen, mutta on vielä niin pieni, ettei sitä voi alkaa väännelläkään.

Mätsärin lopuksi oli Kittyllä, Lempillä ja Rallilla penturallit


tiistai 14. heinäkuuta 2009

Rallia

Tänään treffattiin tuttavan pulipentu Ralli (7kk) Paloheinässä. Tehtiin aika pitkä lenkki, metsässä kakarat ensin rallasi ihan hulluna, sitten tuossa pellolla oli ihan sikakuuma, ja siinä vedettiin vähän niinkun henkeä.

Pellolta tullessa pidettiin vähän taukoa, karvapallosedät oli ihan läkähtyneitä, mutta nappulat jo aloittivat painia. Ja lopuksi kuitenkin kentällä vielä jaksoivat ottaa kunnon spurtteja.

"Hei mihin sä menit, joko aletaan?!"

"Räyh, räyh!"

Just kun pääsin sanomasta, ettei se hauku, niin johan haukkui. Sellaista kimakkaa komennushaukkua vähän väliä. Ja sitten kun Ralli innostui juoksemaan ihan tosissaan, niin Kit pinkoi perässä ja piti hirveetä kitinää. Vissiin harmitti, kun ei saanut kiinni tai mitä lie.



Autolle tullessa aloin esitellä sen purukalustoa, niin johan siellä olikin yksi alakulmuri ihan poikittain suussa, mutta ei ihan irti vielä lähtenyt. Illan puruluun natustamisen jälkeen se on nyt kuitenkin kadonnut, en saanut talteen... eli eka kulmuri irti, ja just vasta äsken ne ei vielä edes heiluneet. Uusia ei ole vielä näkyvissä.

Onpa ollut menoa taas, yritetään loppuviikko ottaa vähän iisimmin, että saa kakarakin levätä. Tosin tuskinpa se lepää, mutta jospa pitkästä aikaa yritettäis vähän reenatakin (tai kyllä me aina ruokakupilla otetaan sivua ja askelsiirtymiä). Eilen illalla yritin vähän naksutella, otettiin yksi setti esineenilmaisua. Purkki lattialle ja siihen maahan, heti hiffasi! Mutta sitten yritin naksutella pitkästä aikaa putkenpalan pitämistä, ja siitä ei tullut sitten niin yhtikäs mitään. En varmaan saa sitä noutamaan ikinä... Tai kyllä se noutaa, nytkin tuo leluja, mutta että siitä sais systemaattista ja käskysanan, niin tarttee vähän miettiä miten se kannattaisi tehdä, että sais mahdollisimman hyvän. "Pakkonoutoa" en oikeen uskalla sille edes kokeilla, kun tuntuu olevan sen verta herkkis, kai se on vaan yritettävä sitä naksuttelua. Kun nyt sais aikaan, ja pääsis vauhtiin sen kanssa.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Rotuvirheistä huolimatta

.... misseiltiin taas, ja kyllä me vaan aiotaan tietty missikisoihinkin. (se rotuvirheily oli vitsiä ;D ) Tässä viikon poseeraukset, en tiedä onko nyt kyseessä vk 18 vai 19, mutta ei kai sen niin väliä. Tässä ensin luomuposeeraus viime viikolta (vesileikkien keskeltä, siksi märkä) ja sitten oikeen misseilyä sunnuntailta.



Misseilystä tuli mieleen, että sain vastauksen sieltä Showmedialta, että ei sillä maatunnuksella ole mitään merkitystä. Että jos joku teistä jatkossa yrittää ilmottaa netissä FI-rekkarilla, niin no problemos!

Toinen lomaviikko maalla on nyt lähes tulkoon takana, huomenna matkataan kotiin. Tällä kertaa treenattiin vielä vähemmän mitään, kun edellisellä kerralla. Jälkeä ei oikeen tullut tehtyä, kun oli niin paljon muutakin porukkaa, että piha oli kokoajan ihan tallattu. Pari kertaa tehtiin, joista viimeinen oli pidempi sisältäen yhden loivan mutkan, ja hyvin meni. Tosin Kittyllä tuppaa olemaan niin kiire, että taas meinasi mennä ryömimiseksi, kun jarruttelin että malttaisi ottaa joka askeleen.

Viikonloppuna maalla vieraili kummipoikani Eero ja Kit oli ihan tohkeissaan lapsesta.


Jäljenteko jää nyt sitten toistaiseksi tähän pentuajan perusteisiin ja palataan hakumaailmaan. Perjantaina meillä olisikin tiedossa Kittylle rauniotreenit (saas nähdä mitä siellä uskalletaan kokeilla) ja sunnuntaina palataan loman jälkeen hakutreeneihin.

Sivulletuloa treenattiin aktiivisimmin (se on se jokapäiväisin) ja pieniä seuraamispätkiä, sekä maahanmenoa. Sivu ja maahanmeno alkaa selvästi olla jo ymmärrettyjä asioita, vaikkakin lisää vauhtia niihin kaivataan kyllä kumpaankin, mutta eiköhän se sieltä vielä löydy. Lelulla olen sitä yrittänyt, mutta toistaiseksi tuota on kuitenkin helpompi kouluttaa namilla, kun lelulla ja tässä vaiheessa Kit tuntuu palkkaantuvankin siitä namista paremmin, jotenkin se leikki sotkee treenin eikä keskittyminen ole niin hyvää kun namilla. Naksutin tuppaa ohjaajalta jäämään... eli edelleenkään taaskaan ei olla naksuteltu mitään, eikä se varmaan osaa tarjota enää yhtään mitään, vaikka ohjaajalla on mielessä vaikka mitä. Miksei niitä saa toteutusasteelle? Laiskuuttako...?

Nukan kanssa Kit vetäisi vaikka maailman tappiin hullunpainia, Nuka ei vaan jaksaisi muttei kielläkään - raukkaparka. Itse leikin lähinnä vetoleikkejä ja heittelen narulelua, jota se aikansa palauttaa mutta sitten jää jonnekin puremaan. Kit on hurjan kiltti ja kuuliainen lukuunottamatta keppien syömistä. Parin ekan viikon keppi-kurkkuun-vinkaisun jälkeen kun päätin, että toistaiseksi meillä ei syödä keppejä eikä leikitä niillä, Kit tekee kaikkensa kiertääkseen kieltoa. Muuten se on kuin pieni enkeli.




Häntä ei siis ole enää vaivannut, eikä mikään muukaan entinen - joten nyt vaivaa sitten anaalit. Tai ei vaivaa, mutta pari kertaa Kit tyhjenteli niitä mun päälle, joten olen nyt muutamaan otteeseen kokeillut tyhjennellä niitä ja hyi hitto, sieltähän tulee tavaraa ihan tosissaan... saas nähdä miksikä kehittyy. Jasulla ei taida anaaleja ollakaan, Nukalla on kaksi kertaa puhjennut/tulehtunut ja vaivannut (koira oli ihan tolkuttoman kipee), mutta jos saa riittävästi luuta anaalit tyhjenee itsekseen. Pitää kohta ihmetellä miten Kittyllä, jos ei ala rauhottua. Tai siis ei ne hirveästi vaivaa (välillä se kyllä takapäätä jyystää), ja voinhan niitä kyllä tyhjennellä, mutta miten sitten pidemmän päälle, tai tarviiko niitä edes tyhjennellä. Mutta siis, seurata tarvitsee, sillä selvästi ne on kuitenkin olemassa ja täyttyy.

Muuten se on oma rakastettava itsensä - ja ah niin helppo, voi jessus en olis uskonut, sillon kun pohdin ja pähkin, että voinko vai enkö. Pitäs muuten kohta ostaa se oma häkki, alkaa tuo lainahäkki käydä pieneksi (mittasin epätarkasti ja siinä 38-40 cm välissä se on). Tai mahtuisihan se sinne, mutta kun pitää nukkua mahdollisimman pitkänä jalat suorina, niin sitten pää jää ihme kenoon ja hengitys vaan pihisee...

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Niitä kuvia

Laitetaan tähän alkuun nää viikkoisposet, ja aletaan sitten kuvakertomus Kittyn ekasta lomaviikosta.

Virallinen 16-viikkois poseeraus - miten se onkin noin plösö näissä kuvissa, varmaan just syöny ja siksi maha roikkuu ...

Ei se oikeasti ihan noin kamalan näköinen ole, vaikka ei sen tarvii kyllä yhtään lihotakaan.

Ja parit naamat viimeviikolta

Korvat on niin isot, että ne tuppaa aina jäämään kuvien ulkopuolelle.

Ja tässä 17-viikkoispose tänään luomuna.

Ja sitten matkaan!
Eli Kittyn eka lomaviikko maalla Klamilassa.

"Keräsin jo mun tavarat, joko mennään?"
Kit oli reipas tyttö ja keräsi ihan itse tavaransa eteiseen.

Juhannuksena oli kylmä, pientä meinasi palella.

Onneksi oli sylejä, jotka lämmitti

Ja illalla pelattiin Nukan kanssa kyykkää

Maalla ei aika käynyt pitkäksi, kun oli niin paljon tekemistä, kuten kukkapenkkien kastelun virallinen valvoja...


... narulelulle kyytiä...

... lassonheittoharjoitukset...

... tuhotaan murkut, ettei Nukan tarvitse niitä pelätä...

Nukaa piti juoksuttaa, ettei se ihan laiskistu

Karhunkaatoa


Nyt mahtui jo poikien kanssa samaan kuvaan, vaikka Jasun ilmeestä voi nähdä innostuksen...

Tän päivän hammassaldo, 8 irronnutta.

Tänään nähtiin taas Tara the Tarzan, ja kuvaajalla oli taas kameran asetukset päin peetä. Ilma oli aluksi helteinen, joten oli koirat vähän veteliä. Ukkoskuuron jälkeen ne vähän piristyikin, mutta ei tietoakaan samasta hurjasta painista mitä viimeksi, taisi väsy painaa kaikkia.

Kit haki sisältä Taran possun, ja Tara oli sitä mieltä, että et muuten ota mun lelua.

Ja Kit oli sitä mieltä, että jos ottaisin kuitenkin, ei kauheesti kyllä kunnioittanut toisen irvistyksiä ja murinoita, häntä pystyssä uhmasi. Sitkee likka, saa nähä mikä bitch siitä vielä kasvaa.

Nojoo, tämä oli ihan yksittäinen, yleensä Kit oli kyllä altavastaaja, ei se sentään noin bitch vielä ole, mutta melkoisen reipas kyllä.

Lopuksi käytiin pienellä kävelyllä hiekkamontuilla ja joku, ilmeisesti Nuka, törmäsi ei mitenkään kovassa vauhdissa Kitiin takaapäin, ja se kiljaisi. Nyt se ei käytä häntää ihan normaalisti, mutta en ota selvää mistä se on kipee, joku venähdys varmaan -toivottavasti. Nuka kans joskus 4 kuisena satutti häntänsä ja ihan roikotti sitä velttona vuorokauden, mut ei siihen sen kummempaa sitten tullut. Kassellaan huomenissa mikä on hännän tila, ja ihmetellään sit lisää, jossei ole normaali. On toi aika vaisu, mutta toisaalta on varmasti väsykin päivän touhuista. Tosin, piti sen silti yrittää jotain leikintapaista jo tossa vääntää. Ja äsken tekivät Nukan kanssa pihalla tuttavuutta siilin kanssa, onneksi oli yhden lojumaan jääneen verkon takana, niin eivät päässeet koirat kontaktiin. Laitoin oven kiinni, että älyäis kadota sieltä turvallisempiin maisemiin. Jasuhan kyllä ottaa siilin suuhunsa, onneks se oli makkarissa eikä älynnyt.

Maalla tuli huomattua Kitin rohkeus mennä uusiin paikkoihin, tosta vaan häntä pystyssä se asteli kaikkiin pimeisiin liitereihin, vajoihin ja kellareihin ja tutki niitä ihan tohkeissaan. No problemos.

Mitään me ei olla taaskaan treenattu, tästähän tulee melkeen tapa, kakara kasvaa ihan pellossa. Mut arkijutut sentään alkaa oleen tosi mukavasti hanskassa.