sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Treenit hämärässä

Kukaan ei ollut muistanut, että kelloja siirretään ja treenien alkaessa klo 17 se olikin vanhaa aikaa 18 ja oli jo melkoisen hämärä. Kit pääsi ensimmäisenä, kun oltiin oltu lenkillä ja se oli märkä, niin ei tarvinnut kuivata siinä välissä. Oli vielä sen verran valoa, että ihmiset ei lamppuja tarvinneet, mutta koiralla olisi ollut hyvä olla valo. Kello kuului jotenkuten moottoritien jylinän alta, mutta mitään ei koirasta nähnyt. Otettiin saman kaavan mukaan kun ennenkin, osa haamuna osa valmiina, taas kolmannella lievää hakemista, tai oikeestaan vähän pidemmälläkin, kun kävi tarkistamassa edellisenkin piilon, mutta itsenäisesti se toimi ja löysi.

Treenien jälkeen otettiin vielä rullatreenit ja ne meni taas ihan yhtä loistavasti, kun perjantainakin, paitsi jostain syystä Kit toi rullan joka ikisellä kerralla ihan pyytämättä suoraan sivulle eteenistumisen sijaan. Ihmeellistä. Mutta palkkasin sen siitäkin, kun kerran niin nätisti tuli, olisikohan otsalamppuni häirinnyt ja häikäissyt, ja siksi ei halunnut eteen istua.

Olkoon nämä eiliset kuvat 8kk poseeraukset, vaikka ovatkin 3pv liian aikaisessa. Mittaus tuotti 45cm, paino varmaan aika sama mitä se on ollut n. 13kg.

2 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Todella kauniit 8kk poseeraukset! Kitty kyllä joutuu ensi vuonna jonnekin näyttelyyn, oli omistaja mitä mieltä tahansa ;)

Sari kirjoitti...

"Oravaposeerauksia" ;D
Juu, kyllä me jonnekin sit ens vuonna mennään. :)