Eilen käytiin avustamassa raunioilla uusien piilojen testaamisessa ja Kittykin pääsi taas kokeilemaan, olisiko tää nyt ollut peräti kolmas kerta. Into oli suuri, kyllä se niinkun tiesi mitä siellä piti tehdä, mutta vielä vähän vaatii harjoitusta - tai aika paljon, että se tarkentaminen onnistuu. Tai onnistui se nytkin, mutta oli vähän epämääräistä säntäilyä, kun laps oli niiiiin kovin innoissaan. Eka mm oli betoni "laatikon" sisällä ja sinne olis pitänyt hypätä n. puoli metriä korkean betoniseinän yli, mutta se olikin sitten pienelle tosi vaikea juttu. Vasta kun itsekin menin laatikon sisään, Kit lopulta isojen houkuttelujen jälkeen rohkeni hypätä perässä. Kyse ei mun mielestä ollut niinkään paikasta ja sen arkailusta, vaan tietämättömästä pennusta - ei se voinut ymmärtää, että sinne nyt olis pitänyt suinpäin hypätä. Toinen mm oli puulaatikossa raunioiden kyljessä ja sen hakeminen oli kans vähän työn alla, mutta lopulta nenä löysi oikeaan ja tällä kertaa se osasi jopa kurkistaa laatikon reunalta ja löysi piilottelevan, pepunheilutus oli melkoista. Ja taaskaan se ei meinannut hypätä sinne sisään. Mutta motivaatiota piisas. Siitä on kyllä helppo huomata millon on haju: "piip, piip, kääk, auttakaa, missä, missä, piip, piip". Hirveetä vikinää.
Tänään iltalenkillä pieni enkeli osoitti loistavasti tottelevaisuutensa. Se oli hummannut irti koko lenkin (sellaista ulkoilukävelytietä), kun ei muita liikkujia näkynyt koko lenkin aikana. Yhtäkkiä se kuitenkin lähti kaahaamaan satalasissa yhteen sivuhaaraan, sieltä oli puskan takaa tulossa yhdet kulmakunnan pahimmat räksyttäjärakit vain 5m risteyksestä. Yksi "Kiii" karjaisu, Kit veti satalasissa liinatkiinni, ympäri ja jatkoi hummaamista entiseen suuntaan. Ihan superloistava! On se vaan kuuliainen muru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti