Eilen oli Siikajärvellä viimeiset virallisen ryhmän hakutreenit ennen talvitaukoa. Tokihan sitä sitten jatketaan jossain muodostelmassa epävirallisia treenejä.
Treenit oli perinteisesti klo 17, ja kun siinä ensin turistiin vielä lähemmäs tunti ennen aloitusta, niin oli pilkkopimeä, kun oli meidän vuoro. Olin virittänyt Kittylle liiveihin valoja ja nyt näkyikin tosi hyvin missä koira viipotti. Keskilinjan oikealta puolelta tuli tuuli, joten sieltä aloitettiin, ja oli taas 4 maalimiestä, tuulenpuoleiset vähän kauempana ja tuulen alapuoleiset ehkä vähän lähempänä, ei kylläkään hirveesti. Matka ehkä n. 20-30m, valmiit maalimiehet. Ja tosi hyvin kyllä meni! Kaks tais mennä ihan melkeen suoraan, ja kahdella lähti ennen mm kaartamaan aina oikealle, josta kyllä osasi pitkältäkin sitten hyvin paikata. Yhtään ei pimeys haitannut, siellä se meni hullunraivolla niinkun aina, eikä maalimiehilläkään ollut mitään ongelmia. Ainoastaan viimeisellä maalimiehellä, joka jostain erehdyksestä syötti namit suoraan purkista, Kit karkasi pois ennenkun oli syönyt kaikki ja minä ehdin paikalle. Itse juoksi aika reippaasti, että ehtisin, mutta silti Kit ehti lähteä pois. Tähän pitääkin jatkossa kiinnittää huomiota, ettei se joko ehdi lähteä pois tai odotetaan että palaa takaisin jos meinaa hötkytä siitä johonkin suuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti