Näytetään tekstit, joissa on tunniste videot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste videot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. syyskuuta 2015

Uusia kisakirjoja

My alkaa pikkuhiljaa päästä kisaamaan, nyt on ostettu vihreä ja keltainen kisakirja!

Lauantaina 5.9. Uudenmaan piirimestaruus tokokoe Nummelan pesäpallostadionilla Veikkolan Koirakerhon joukkueessa. My starttasi näin siis tokouransa. Keli oli aamusta ihan hirveä, vettä tuli kaatamalla ja ukkosti. Alokasluokka oli viimeisenä vasta puolen päivän jälkeen ja onneksi sää selkeni hetkesi ja saatiin meidän suoritukset tehtyä ihan kivassa kelissä.

My oli hyvin rauhallisessa ja matalassa vireessä odotellessamme. Kehään meneessä jopa nostatin sitä, kun alunperin kuvittelin käyvän päin vastoin. Paljon tuli virheitä, mutta ei yhtään nollaa. Jonkunlainen aivopieru sille sattui seuraamisessa, kun hukkui ihan täysin ekan lyhyen suoran paluussa. Ekalla suoralla oli kovasti tapahtumaa sisältäen lyhyen juoksuosuuden, täyskäännöksen ja liike seis, joten eikö oikein päässyt kunnolla mukaan ja meni siitä sekaisin? Seuraaminen oli muutenkin aika kamalaa. Lisäksi pisteitä ropisi joka liikkeessä siitä, kun palatessani sen viereen, se nousi ennakoiden perusasentoon, tai siirtyi edestä sivulle hyppäämällä mua vasten. Kumpaakaan ei ole tehnyt ikinä, tosin edestä sivulle siirtyminen on sillä huono ja tekee siinä pompun, mutta ei nyt sentään rinnuksille ole ennen hyppinyt. Oliko liikaa intoa vai epävarmuutta? Noutokapulan pito meni hienosti, pientä kapulan pyörittelyä (mitä sitäkään ei normaalisti tee) josta -1p.

Mutta oikein kiva ilme sillä oli, pientä viilausta niin hyvä siitä tulee!

Paikallamakuu 10
   oltiin ekana rivissä, meni hitaasti maahan, muuten ok
Seuraaminen 7½
   huono, hukkui täysin ekan suoran paluussa. Loppua kohden paransi.
Liikkeestä maahanmeno 7
   katsoin menikö maahan, tuomari rokotti tästä vartaloavusta+nousi ylös kun palasin viereen
Luoksetulo 8½
   tuli normaalia hitaammin, ei edes tehnyt myyräloikkia, mutta hyvä eteentulo! Sivulle siirtyi pomppien ja minuun koskien
Kaukokäskyt 8½
   nousi seisomaan kun palasin viereen
Noutokapulan pito 9
  pientä levottomuutta otteessa
Estehyppy 8½
   sivulle siirtymisessä hyppäsi törkeästi minua vasten
Kokonaisvaikutus 8½

Tulos: ALO1 171p 6/10 sija. Ja meidän joukkue voitti piirimestaruus kultaa! Tuomarina toimi Tuija Sere.


Sunnuntaina 6.9. agilitykisauran aloitus Lohjalla. Käytiin ostamassa kisakirja ja mittauttamassa pikkumusta ja samalla olin ilmoittanut sen yhdelle hyppyradalle (puomin ylösmeno kesken, siksi ei vielä agiratoja). Henri Luomala mittasi Myn 45,5 cm eli maxi ilman sen kummempaa ihmettelyä. Samaa olen itse mittaillut.

Rata oli ihan kiva, mutta ei kuitenkaaan pelkkää suoraa paahtamista. Joitain ansanpaikkojakin sinne kuvittelin, mutta ei My niihin mennyt. Se on kiltti ja kuuliainen ohjattava, joka kuitenkin irtoaa ihan kivasti. Paitsi sitten muurilla päättikin tulla perääni, kun itse vähän kiiruhdin ja rintamasuunta kääntyi ennenkun My hyppäsi. Sama pussilla. Ja kepeillä se on vielä herkkä mun liikkeelle, joten siinäkin virhe tuli varmaankin siitä, että minä lähdin jo rynnimään ennenkun My ehti päästä rytmiin (tästä on sanottu mulle niiiiin monta kertaa...). Ja itseasiassa videolta hidastuksena katsottuna Luomala nostaa käden 3-hypyn kohdalla (ja tuloslapussa lukee 5), joten olisiko koskenut pituuteen, kun selvästi joutuu askelta sovittamaan ennen pituutta (koska minä taas rynnin). Näkyy hyppäävän aika pää ylhäällä taas, hyppytekniikkaa pitäisi taas päästä tekemään, on ollut siitä n. puolen vuoden tauko.


Muita kuulumisia?

Kelpieleiriä vietettiin elokuun lopussa jälleen Hauhovissa sukulaisten voimin höystettynä muutamilla muilla kelpieillä. Ohjelmassa oli Kittylle peltojälkeä (oli se vaan hieno, vaikka välillä meinasi vähän keulia!), Mylle aksaa, hakua, ilmaisutreeniä ja tottista.

Äiti ja lapset leirillä

My on treenaillut nyt elokuun hakua, tokoa/tottista ja aksatreenitkin käynnistyi vihdoin elokuun lopussa.

Hakutreeneissä vihellettiin peli poikki jo alkukesästä asti riivanneen ylihektisyyden vuoksi, mikä lopulta johti malttamattomuuteen ja maalimiesten jättöön, ei pystynyt/halunnut haukkua, vaan jäi syömään heinää tai lähti jopa pois. Nyt on tehty viereenlaskua, että saadaan oikea mielentila maalimiehelle. Tehtiin ensin kolme treeniä pelkästään partioimalla, suorapalkalla virettä laskien ja tämä on toiminut loistavasti. Sen jälkeen on ehditty tehdä yksi treeni pistoina, ja vire nousi taas selvästi korkeammalle, mutta pystyi rauhoittumaan maalimiehillä! Eikä pistot kärsineet yhtään partiointitreeneistä. Erikseen on kokeiltu kolmeen otteeseen rullatreeniä, kenttätreeninä toimii! Saas nähdä siirränkö Myn sittenkin rullalle, kun vaikuttaisi että haukkuminen ei sille kuitenkaan ole niin helppoa. Virhearvio minun kohdalta, mulle se kyllä haukkuaräpättää... katsotaan.

Toko/tottistreenit ovat tähdäneet kisastarttiin tokon piirimestaruus kisoissa. Nyt pitäisi asettaa uusia tavoitteita, tekisi mieli jatkaa vielä alokkaassa TK1:n verran, että saisin kisakokemusta/rutiinia Myn kanssa. Tarvitaan paljon lisää tarkkuutta liikkeisiin, etenkin perusasentoihin! Mutta ohjelmistoon pitäisi saada myös ruutu ja törpön kierto. Törppöä on yhden kerran jo kokeiltukin. Ruutuakin, mutta Pen oli unohtanut kokonaan miten targetille mennään, joten ensin targetin vahvistamista.

Tottispuolella ollaan muutama kerta tehty nyt esteitä. Metristä on mennyt pienen tokokapulan kanssa aina 90cm:iin asti. Metrinen ylitettiin ekaa kertaa n. viikko sitten pelkkänä paluuhyppynä, kevyesti meni. A-estettäkin on tehty pikkukapulalla ja sekin menee, mutta tuppaa hyppäämään mennessä vähän korkealta alas.

Ampumista pitäisi päästä treenaamaan/kuuntelemaan paukkuja, koska My niihin nyt jonkun verran reagoi. Leirillä ammuttiin ja se selvästi otti niistä itseensä. Se joutui n. vuosi sitten remonttimiehen ajattelemattomuutta kuuntelmaan kotona naulapyssyn pauketta ihan lähietäisyydeltä, ja oli ahdistunut siitä. Saa nähdä saadaanko kuntoon vai ei, kuinka paljon jaksan nähdä vaivaa.

Agitreeneistä ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, parit treenit vasta ehtinyt olla. Kepeissä riittää kovasti työstämistä, kun ei malttaisi korkeassa vireessä keskittyä kunnolla. Oma liike häiritsee vielä aivan liikaa. Muuten se on kiltti ohjattava, mutta irtoaa silti kivasti, kun ohjaan kunnolla. Puomin ja A:n alastuloissa on edelleen target ja ylösmenokontaktin vuoksi ennen puomia pumpperi, joka toimii hyvin, mutta koska toistoja on vielä melko vähän (koko loppukesä jäi treenaamatta), en ole kokeillut vielä ilman.


Kitty ei ole pientä tokohumppaa lukuunottamatta päässyt vieläkään tekemään juuri mitään. 2vk sitten fyssarilla todettiin, että se on liikkunut todella etupainoisesti eikä ole käyttänyt/aktivoinut takapäätään kunnolla. Pidettiin 2vk tasapainotyyny-jumppakuuri ja kehitys on ollut selvä, nyt käyttää taas takapäätäänkin. Jumppia on jatkettava, mutta jospa se tästä kohta saataisiin treenikuntoon. Tokossa kun pitäisi päästä työstämään niitä uusia evl:n liikkeitä, mutta kun ne ovat juurikin niitä vauhtiliikkeitä, niin ei ihan vielä. Seuraamisia, jääviä, kaukoja on jonkun verran tehty, mutta kun ei niissä ole mitään ihmeellistä, niin eipä niitä jaksa hinkuttaa. Uutta pitäisi päästä opettamaan!

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Rimantiputtelua

Viimeviikon lopulla kisattiin kaikkiaan 6 starttia ja kasaan saatiin yksi säälittävä nolla ja pari vitosta (rimat) sekä läjä hyllyjä. Onneksi se tupla tuli haalittua jo aiemmin. Molemmat rimantiputteluvitoset olisivat tuoneet sertin ilman tiputettua rimaa, harmittaako?

Helatorstaina juostiin Esa Muotkan ratojan Nummelassa, tuloksena hyl, 5, 0. Radat tehtiin järjestyksessä C-B-A.  Kamera jäi kotiin, mutta ratapiirustukset löytyivät kivasti seinältä.

C-rata eli hyppäri oli ihan ihmeellinen, pientä syheröä, suoraa menoa ja taas syheröä. Ohjaaja sotkeutui itseensä heti 4-hypyllä, koira livahti viereisen 6-hypyn. Muutakin säätöä siellä tuli myöhemmin mm. 15 jälkeen huusin eteen ja koira meni jalkojeni edestä poikittain putkeen.


B-radalta luulin, että tultiin nollalla maaliin, se meni varsin mukavasti, paitsi meinasin ottaa kiellon vikalta hypyltä, kun en ohjannut ollenkaan. Ihan viime hetkellä muistin etsiä koiran selkäni takaa ja ohjata sen hypylle. Mutta sitten tulostaululla komeilikin 5:nen ja vasta tuloslapusta selvisi, että se oli rima. En tiedä mikä, en huomannut. A:n kontaktit oli hitaita, muuten ei mitään ihmeellistä. Hypyn 4 takaakiertoon olin myöhässä ja viime hetkellä kunnon karjaisulla sain sen kiertämään väärin päin menemisen sijaan, olisiko ollut sitten se rima?


A-radalta tehtiin oikein kiva nolla, ensimmäinen A:n suoritus oli nopea(!), tuli liukumalla alas, pitkään aikaan ei noin nopea ole ollutkaan. Mutta toinen oli sitten tooooosi hidas (ja niihin pariin sekuntiin se serti sitten sillä radalla kosahti), juoksin liikaa edelle ja kun jäin sinne odottamaan, niin Kii ei pystynyt tulla alas ollenkaan.... hohhoi.


Kisoista jäi hyvä fiilis, agiradat oli oikein hyviä.

Sunnuntaina kisattiin Lohjalla Markku Kaukisen radoilla kolme starttia, tuloksena 5, hyl, hyl. Rimoja tippui joka radalla! Ja niin tippui monella muullakin, sitä siellä kovasti ihmeteltiin. Ekan radan rima oli oma vikani, ihan liian tiukka takaakierto, mutta kun meinasi ensin tulla väärin päin. Tokaradan tiputuksessakin näyttäisi, että vedän käden juuri sopivasti alas, mutta kolmannen radan rimaa en tunnusta omaan piikkiini. Mutta ei ne kyllä ennen noin herkässä ole olleet...

B-rata oli kaikin puolin hyvä - paitsi se rima. Kontaktit toki edelleen, ja aina, hitaat...

C-rata vedettiin hyvin rimasta huolimatta, mutta koira livahti kepeiltä väärälle esteelle, samoin keinulta, hups. Kontaktit tehtiin kerrankin kunnolla alas asti!

D-radalla ohjaus sitten levisin riman tippumisen jälkeen ihan kokonaan. Ja on se nyt vaan todettava, että kun raivo ja vauhti on nykyään niin kovat, ei se enää käänny vetämällä ja huutamalla. Pitää  vastakäännöksiä yms alkaa ottaa ohjelmistoon ihan tosissaan.


SM-kisoihin on nyt sitten ilmoittauduttu...

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Muutamat kisat ja uimakuuria

Kittyn kanssa päästiin vihdoin taas vähän agilityn kisaradoille. Ekat strartit juostiin pitkäperjantaina 18.4. Purinalla 3xagiradat, tuomarina J.Wütrich ja tuloksena säälittävät 5, HYL, HYL. Ekalla radalla käsittämättömästi koira tuli taas putkesta kesken pois, muuten hieno ja virheetön rata. Tokaradalla selvittiin kunnialla vaikeista kohdista ja oltiin valmiita loppusuoralle, kun nyrjäytin nilkkani muhkuraisen pohjan kuopissa, rytmi sekosi sen verran etten käskyttänyt koiraa edessä olevalle puomille ja se juoksi siitä ohi. Loppurata meni sitten ihan säätäessä ja siksi HYL. Oli hieno rata siihen asti. Viimeisellä radalla en millään ehtinyt ohjaamaan koiraa kentän toiseen päähän oikeaan putken päähän, joten se palloili siinä hetken ja siitä 5:nen (mitä en vielä rataa tehdessä tiennyt), ja putken jälkeen lopetin vedon sekuntia liian aikaisin ja Kii hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Sillon se hylly harmitti hirveästi, mutta jälkikäteen, kun huomasin tuloslapusta 5:sen putken kiellosta, ei harmittanut enää. Hyvä rata se oli sekin, pienestä se on kiinni. Huonosta tulostasosta huolimatta radat oli kuitenkin oikein hyviä. Olin todella tyytyväinen, kun sain tehtyä monta ohjausta (lähinnä persjättöjä), joita aluksi mietin, etten ehdi mitenkään. Alanko vihdoin uskoa omaan ehtimiseen ja luotaa koiraan?

26.4. juostiin Lohjan uudessa hallissa kolme rataa. 1x H.Luomalan hyppäri sekä 2x J.Nybergin agiratoja, tuloksina 10, HYL, 0. Hyppäri oli kiva, melko pitkät estevälit. Mutta Kii teki sen taas, tuli putkesta kesken pois! Voi pyhä jysäys sen kanssa, en tajua. Sillä on vaan niin kiire perääni, enkä ollut edes liikkunut mihinkään, koska samasta kohdasta sai ohjattua koiran suoraan seuraavaan putkeen. Lisäksi tiputti tiukassa kohdassa yhden riman, tuloksena 10. Ensimmäinen Nybergin agiradoista oli ihan hirveä, mutta selvittiin yllättävän hyvin ja pitkälle sitä, kunnes kepeiltä se livahti hypylle väärin päin, kun en uskaltanut tehdä keppien päähän persjättöä, vaan tarkoitus oli vetää ja tehdä joku poispäinkäännön tapainen. Loppurata menikin sitten ihan säätämiseen, mutta en usko että olisin selvinnyt ilman hyllyä vaikka oltaisi loppusuoralle asti päästy... Mutta alun niisto-persjättö meni hienoisti! Kohta missä monet hyllytti. Viimeinen rata näytti heti enemmän "meidän radalta" ja niin me puserrettiin sieltä sievä nolla. Hitaitahan me ollaan kärkeen verrattuna, sijoitus oli 7. A:t oli kohtalaisia, vaikka hitaita ne on nekin, puomit hitaita. Kii meni koko puomin muutenkin hitaasti ja keinua varoi molemmilla radoilla yllättävän paljon. Jotenkin vaan tuntui kamalan tahmealta.


Tiistaina 22.4. oltiin käyty lähes ½ vuoden tauon jälkeen vihdoin fyssarilla ja etupäästä lapojen alta löytyi jumeja, jotka kyllä osittain aukesivat. Oltiin tehty parilla edellisellä viikolla melko paljon A:ta, kun se on ollut niin hidas, olisiko siinä sitten jumiutunut. Tarkoitus oli viedä sitä jo helmikuussa fyssarille, mutta kun oli hampaanpoistoa, kennelyskää ja juoksua, niin venyi näin pitkälle. Nyt venytellään ja jumpataan, ja tiistaina käydään näyttämässä uudelleen onko yhtään parempi.

Vappuna kisattiin vihdoin parin vuoden tauon jälkeen KKK:n omissa kisoissa, tuomarina A.Savioja. Ekalla hyppärillä (ei videota) hyllytettiin heti 2- hypylle, kun hätäilin ja ohjasin koiran sen väärälle puolelle. Lisäksi söhellettiin jotain muutakin pari seuraava estettä, mutta loppurata mentiin sitten asenteella ja se menikin hyvin. Ensimmäisellä agiradalla Kitty ei taaskaan tullut niistoon, vaan kiersi hypyn toiseen suuntaan. Siitä olin sitten auttamattomasti myöhässä (tai ehkä ennemmin olisi pitänyt pysyä paikallaan ja lähettää se A:lle) ja ohjasin omalla liikkeellä sen A:n sijaan putkeen. Muuten meni hyvin, tosin lopussa se jätti tekemättä saman esteen missä tuli se eka virhe ja porhalsi suoraan putkeen, kun ohjaus oli ihan myöhässä. Viimeiseltä agiradalta saatiin puristettua pikkusievä nolla. Ennen keppejä tuli iso kaari, kun en valssannut hypyn ja keppien väliin, koska arvelin, että sillon se menee ainakin väärään keppiväliin vaan yritin siihen jotain vetoa ja takaaleikkausta, joka ei tietenkään toiminut, vaan koira sinkosi ensin väärään suuntaan kohti putkea.


SM-nollia olisi nyt kasassa 6 (4A+2H), mutta se tupla puuttuu. Vaikka eipä meistä sm-kisoihin osallistujiksi olekaan, mutta tavoite kun oli saada nollat kasaan. Sertitkin olis kivoja, mutta niihin olen liian hidas, koira kun jarraa mun vauhdissa....

Kelpeillä on nyt ollut myös menossa uimakuuri, ostin Hyvinkään uimalaan 6 kerran sarjalipun, josta ollaan nyt käytetty puolet. Ensimmäisellä kerralla Mylle oli varattu uittaja, koska sehän ei ole suostunut varpaitaan veteen laittamaan, vaikka intoa olisi. Uittaja kehui koiraa todella tervepäiseksi, koska se ei ollut moksiskaan, vaikka nostettiin vastaan harovana veteen. Siellä se sitten ui tyynen rauhallisesti ja oli innoissaan rampilla menossa uudestaan - mutta ei uskaltanut. En ole myöhemmilläkään kerroilla saanut sitä menemään itse veteen, parhaimmillaan se menee rintakehään asti, mutta ei mene sen pidemmälle. Olen sitten tylysti nostanut sen liivien kahvasta altaaseen, missä se sitten polskii ihan tyytyväisenä itsekseen pallon kanssa. Pakkohan se olisi saada menemäänkin itsenäisesti, ei kesän uinneista muuten mitään tule!

Videolla My on se kelpie, joka ui pallo suussa ja Kii se joka tyypilliseen tapaansa haukkoo vettä. Kitty ei altaasta poistu kesken puolen tunnin uinteja. Viimeksi otin puolessa välissä liivit pois, että olisi vähän enempi kuntoilua. Tänään mennään taas, saanee uida koko ajan ilman liivejä.


Mutta nyt tulikin sitten harmillinen tauko Myn uinteihin, eli kaksi jo varattua vuoroa jää siltä väliin, koska se aloitti toisen juoksunsa, alle 5kk edellisestä! Liekö lähti nyt sitten Kittyn peesiin, Kiin juoksuhan loppui n. 3 viikkoa sitten. Toivottavasti se vaan synkkasi itsensä, eikä aio jatkossa pitää noin lyhyitä välejä...
  • Myn ensimmäinen juoksuväli (7.12.2013-1.5.2014) 4 kk 24 pv (145 pv)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusi kisakausi korkattu

Lauantaina kisailtiin Kittyn kanssa kolme rataa Ojangossa HSKH:n kisoissa. Kahdella ekalla radalla tuomarina Sari Mikkilä (A+H) ja vikalla Rauno Virta. Mikkilän radat oli varsin helppoja, vikalla radalla oli jo vähän enemmän tekemistä, mutta kiva sekin.

Tulossaldo 5, 0, HYL. Ekan radan jälkeen luulin pitkään, että siitäkin tuli nolla, mutta kakkosrima olikin tullut alas (ihan oma vika, todella huono linjaus koiralle). Eli ei se tupla kaukana ollut! Hyppäriltä saatiin nolla, nyt on sitten hyppärinollat kerätty. Miksi niitä ei tule agiradoilta, mitään tekemistä sillä ei kyllä ole kontaktiesteiden kanssa. Olin tyytyväinen kaikkiin ratoihin, vaikka sieltä pikkuvirheitä ja huonoja linjauksia tuli. Vihdoin alkoi meno tuntua hyvältä ja kohtalaisen varmalta. Kärkikamppailuista tosin uuppuu pari sekuntia, mutta oltiin samoilla radoilla! :) Lisää, lisää!


My on jumpannut agin ja tottiksen alkeita, ihan pentujuttuja, etenemisvauhti ei ole hurja. Sekä vähän rakennusetsintää, siellä se on vapaasti saanut toteuttaa itseään ja ollaan vahvistettu itsenäisyyttä. Ja sitähän löytyy, on se vaan hieno Pen. Kitty on päässyt nyt tekemään lähinnä agitreenejä, kaikki muu on jäänyt ihan, vähän pihatottista.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toinen nolla ja pino hyllyjä

Itsenäisyyspäivänä kisattiin Ojangossa kolme rataa, joista keskimmäiseltä hyppäriltä nolla, muilta hyl. Tuomarin Kari Jalonen, medeissäkin sartteja lähes 60!

Hyppäri oli huisin hauska putkiralli, 9 putkea, joista yksi mentiin kahteen kertaan! Pitkiä kaarroksia, ja yksi ohjauksen unohdus rokotti aikaa, niin että oltiin viidensiä. Agiradoilta hyllyt, molemmissa oli paikkoja joihin tiesin, etten ehdi, mutta taisi tulla hyllyt jo ennen niitä. Mutta hyviä ja onnistuneita paikkoja oli paljon niissäkin radoissa, vaikka aika hankalan tuntuisia ratoja olivatkin.


Sunnuntaina jälleen Ojangossa kolme rataa, tuloksella hyl, hyl, 5. Tuomarina Esa Muotka (agi+hyppy) ja viimeisellä agiradalla Markku Kaukinen. Kivat radat, eka rata vaikutti jopa helpolta, ansapaikat oli aika ilmeiset. Oma ohjauskin pysyi kasassa, mutta sitten Kii "mokasi" ne. Tuli kepeiltä kesken pois ja teki vielä hurjan lentokeinun, jonka uusin.

Hyppäri oli kinkkinen, mutta selvittiin tosi hienosti pahoista paikoista, yhtä pientä lipsahdusta lukuunottamatta. Kepeillä piti vaihtaa puolta, myöhästyin valssista ja koira ampaisi pituuden jälkeisen takaakierrettävän hypyn väärään suuntaan.

Vika agirata meni varsin kivasti, harmittavasti yksi rima tippui, kun vedin kädet alas, koira juoksi hypyn läpi.Tuloksena 5.


Ei ole helppoa, ei. Jatkamme pään seinään hakkaamista. Mutta on se kivaa, ainakin Kii on ihan fiilareissa, ei meinaa nahoissan pysyä! :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Kun Ketkupelle kaivoon hyppäsi

Sunnuntain rauniotreeneissä oli teemana hajuerottelua eli häiriötyyppejä piilojen lähellä. Häiriöt oli aluksi ihan ylivoimaisia. Mutta sai lopulta eka työstettyä hienosti, toinenkin kohtalaisesti (siellä ei häiriötyyppejä ollut), mutta raunioiden uudet putkihässäkät tuottivat hieman päänvaivaa.

Kolmas olikin sitten kinkkinen, sitä työstettiin varmaan 10 minuuttia. Suljettu umpinainen 1,5m korkea pysty putki "hattivatti", paitsi päästä auki. Hajua oli siellä täällä, muttei siellä missä figu. Ennenkun kelpi lopulta löysi tiensä putkien päälle. Hidas figu ei saanut annettua ekalla kurkistuksella rullaa. Ja sitten Siwwi teki Siwwit ja hyppäsi näytöllä maalimiehen niskaan. Onneksi oli maalimies, ettei tullut kovin pitkää ja kovaa pudotusta...

Eka tyyppi


Toka tyyppi

Kolmas tyyppi sai niskaansa pienen Silakan...


Maanantaina käytiin testailemassa tulevan Ryhmäkatselmuksen yhtä rastia, oli kaikenlaista systeemiä, mutta ei voi kertoa enempää, jos sattuu, että joku osallistuja lukee tätä :D Killiä välillä vähän jännitti, eniten ahdisti ehkä toiset kauheasti haukkuvat koirat..., mutta kaikkensa se teki minua mielyttääkseeni ja oli kovin urhea!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Voihan Ketkupelle

Keskiviikkona oli kouluttajakoulutuksen hakuosuuden viimeinen kerta. Meitä oli jälleen vain 3 ja oltiin Siikis2:lla. Teemana oli erilaiset maalimiehet ja valitsin treenikohteeksi liikkuvan maalimiehen. Ei olla koskaan harjoiteltu liikkuvaa, seisovaakin suht vähän, mutta se on toiminut tähän asti ihan hyvin. Mietin, että liikkuvaa on vaikea tehdä irtorullalla, joten tehdään kiintiksellä.

Tehtiin pistoja, figut jossain 30m niin että näin mitä tapahtuu. Alue oli tallaamaton, figut kiersi kaukaa. Hyvin lähti pistoille siitä huolimatta. Ensimmäinen seisova irtorulla jalkojen päällä noin niinkun muistin virkistämiseksi. Kii oli hypännyt vasten ja otti kiintorullan, äh. Toiselle lähtiessä näki figun ja otti rullan n. 10m päässä, pöh. Pyysin figun piiloon puun taakse ja lähtee liikkeelle vasta, kun koira on ihan lähellä. Tämä ok.

Kolmas samalla tavalla mutta taas juoksi rulla suussa figua kohden. Yritin uutta lähetystä ja taas otti parin metrin päästä. Tällä figulla oli irtorullia, niin otin sitten koko kiintorullan pois kaulasta ja tehtiin kuten ensimmäinen eli seisova piilossa irtorulla jalkojen päällä. Keepis pysähtyi taas 10m lähetyksestä ja yritti sitkeästi ottaa kaulastaan kiintorullaa jota ei siinä enää ollut, oli kovin  hölmistyneen näköinen, wtf. Pari kertaa sain lähettää ennenkun tajusi mennä taas maalimiehelle asti, hyppäsi vasten ja oli jumpannut siinä tovin ennenkun tajusi alkaa etsiä irtistä.

Koska toisen puolen figulla ei ollut irtiksiä, otin varmanpäälle ja figu piiloon puskaan kyykkimään. Se meni taas ihan mallikkaasti kiintiksellä. Otettiin toiselle puolelle vielä viides seisova irtorullalla ja se onnistui, mitä nyt hyppi taas vasten.Voihan Ketkupelle. Sama ilmiö on havaittu Risalla liian "läpinäkyvissä" treeneissä, kun liian fiksut koirat oikovat. Ketkupellet. Palaamme siis vahvistamaan seisovaa irtiksillä ja siitä sitten niitä liikkuvia täytyy myös työstää irtiksillä, ei auta. Ja muutenkin pidetään nyt tiukka irtiskuuri.

Torstaina yritetiin sitten paikata ketkuiluja irtistreenillä. Histan mastolla, tallaamaton alue, ei paljon tuullut. Pistot 50m, figut pikkaisen kesilinjaa eteenpäin lähetyskohdasta. Seisovat, irtorulla jalkojen välissä n. nilkkojen  kohdalla. Voihan ketku. Tyypit oli Kittyn lempparityypit, se hyppäsi vasten, ei etsinyt irtorullaa vaan otti kiintistä, vaikka se oli niin tiukalla kun sen sai. Kaikki metkut se kyllä keksi... Juoksi ihan hulluna, tein pari yliheitolla jättäen sen 5m keskilinjan taa ja juoksi sillon vielä lujempaa. Pelkäsin jo, että se saa kohta lämpöhalvauksen, sen korvanlehdetkin oli ihan punaiset treenin jälkeen. Otettiin sitten vielä ihan lyhyellä matkalla seisovaa irtorullalla niin, että näki kun rulla pistettiin jalkojen väliin, mutta kun ei. Ketkis. No, päätin sitten, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Palataan normitreeniin eli pistotreeniin, istuvia, kyykkiviä, makaavia irtorullilla eli palautellaan se irtorulla taas muistiin, se pitää etsiä! Piste. Otetaan vaikka kiintis pois kaulasta, jos ei muu auta. Ja sitten lisätään satunnaisesti seisovia joukkoon. We'll see...

Tiistaina sain vihdoin väkerrettyä hyppysuoran pihalle ja aloitettiin "aksatreenaus", jihaa!


Viimein tuli myös tieto syksyn koulutusryhmistäkin ja voi pettymysten pettymys, kun Juha ei koutsaakaan meitä enää, vetää vaan leikkikouluja :( Olemme Oinosen Sinin ryhmässä, aiemmin Sini on koutsannut mm. maajoukkueeseen jälleen päässyttä Rajaheimon Anua. Harmillisen hankalasti treenit alkavat jo klo 17, mitenhän me muka ehditään sinne, kun normaalisti olen siihen aikaan vielä töissä?? Treenit alkavat kai 3 viikon päästä, sitä ennen pitäisi saada keepis hyvään kuntoon ja käydä vielä fyssarilta kysymässä joko uskaltaa aksata. Onhan se toki kaahannut hulluna metsässä ja pistotreeneissä, mutta silti...

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ihan kaikkee - paitsi agia

Keskiviikkona hakua - kouluttajakoulutus teemalla maalimieskäyttäytyminen. Taas Siikis1 tien pohjoispuoli. Otin treenikohteeksi kiintorullan ja pressutetut maalimiehet. Itsellä ei ole pientä pressua, ainoastaan maastosadeviitta ja luotin, että aina kaikilla on autoissa pressuja. Vaan eipä ollutkaan! No, yksi pieni peite löytyi. Tarkoitus oli tehdä lyhyellä matkalla pistoja ilmaisutreenimäisesti, niin että näkee koiran käytöksen. Treenin vetäjä ei vaan ymmärtänyt tätä eikä kai osannut mitata 10m matkaa, koska osa tyypeistä oli jossain 30m:ssä ja aina piilossa, jotta se siitä näkemisestä. Kii kaahasi hurjaa vauhti, ekalle sadeviitan alla naama näkyvissä oli pompannut syliin tassut mahaan. Muilla käyttäytyi siististi. Eteni kaikilla myös kivasti kolmiota paitsi viimeisellä tuli omia jälkiä takas. Siihen sain vinkin, että lähden keskilinjan sijaan kulkemaan hieman metsään päin, jos näkyvyys keskilinjalle ei ole riittävän hyvä. Pidetään mielessä.

Juhannuspulikoinnit
Silli ui, suu auki!

Torstaina silmäkontrolli Anidentissa, hyvin paranutunut, kaikki kunnossa, ei tarvitse enää tippoja. Torstai-ilta menikin sitten jälkitreenin sijaan koirilla ihan laiskottelun puolelle, kun ohjaaja joutui tositoimiin eli etsintään.

Juhannusta vietettiin ihan kotona, aattona oli hieno ilma ja käytiin Nukan kanssa viemässä Kii uimaan läheiselle lammelle. Ja uihan se, ja ui, ja ui. Kun oli lämmintä. Launtaina pideltiin sadetta terassilla ja vahdittiin pihaa.


Sunnuntaina jälkeä. Oman ryhmän pikkutreenit Vanttilassa, osalle taajamaetsintää, meille nurtsijälki. Jälki, jonka loppuosaa pilasivat jäljen päälle palloa pelaamaan levittäytyneet lapset tuossa tokavikalla suoralla nro 28 paikkeilla. Se kohta jätettiin kokonaan ajamatta, palkkasin tienylityksen jälkeen ja nostettiin jälki uudelleen ennen kolmasvikaa keppiä.

Alku oli taas haparoivaa ja hutiloivaa, meni kuitenkin ja eka keppi nousi ok. Sitten hukattiin jälki, Kii ilmeisesti nappasi jonkun toisen jäljen siinä koska haparoinnin jälkeen lähti määrätietoisesti menemään ja luulin, että oli jäljellä, mutta jälki tekikin taas kulman puskien ja tien yli. Tovi jos toinenkin haettiin oikeaa jälkeä, kunnes se nousi. Tienylitys keskinkertainen, sen jälkeen nurtsilla häiritsi varis, joten kakkoskeppi jäi nostamatta. Sitten alkoi jäljestys vihdoin sujua. Terävä kulma meni hakemiseksi, laaaaaaja kaari, mutta haki kuitenkin. Keppi ok. Ja loppusuora ennen häiriökohtaa meni oikein kivasti. Pieni tauko ja siirtymä tietä pitkin viimeisen tienylityksen kohdalle, uusi jäljennosto ok ja loppujälki oikein kivasti, samoin kepit - paitsi vikasta kepistä ryysi taas yli, oivoi. Vähän sähellyksen makua.

Jäljen lisäksi treenattin pienenpieni n. 1x1m miniesineruutu miniesineillä eli tarkkuuusesineitä, hienosti. Sama setti tehtiin myöhemmin toisessa paikkaan uudelleen vain yhdellä esineellä, tosi hienosti. Lisäksi tottisteltiin pk-aloluokan kaaviota ensin jotain pientä ja sitten pitkää ilman palkkaa. Voi jestas sitä paineen määrää, kun ei tullut palkkaa, painui painui. Äh.



torstai 31. toukokuuta 2012

Fyssari ja jälkitreenit

Keskiviikkona oli 4. vesitankkikuntoilu. Nyt ravia tuli parikin pikkupätkää. Sitkeästi ja keskittyneesti Kii tankissa kipittää, vaikka kuvottaa ihan valtavasti. Pikkaisen vielä välttää leikattua jalkaa eli kulkee vähän vinossa, mutta kohtuu hyvin sitä käyttää raskassa vastuksessakin. Aikaa tankissa 13,5min.

Juttelin jatkosta, vielä pari viikkoa iisisti ilman pahempia repimisiä, sitten vois enempi alkaa treenata esim  hakuakin pienimuotoisesti (ilmaisuja, pistoja (en kyl ehkä uskalla, sehän lähtee sata lasissa!)), viimeistään 16 vk leikkauksen jälkeen (nyt 9 vk takana) ihan normaalisti. Aksastakin tivasin taas kerran (lääkärihän oli sietä mieltä että ilman muuta), ja fyssarikin totesi, että kun jalka kerran on täysin kunnossa rakenteellisesti, niin kunhan lihaskunto on normaali, niin joo. Jiiihaa!! Eli ehkä me vielä päästään agilitynkin pariin, joskus syksyllä.

Tänään pidettiin jälkitreenit Vanttilan nurtseilla. Ensin keppijälki ehkä 50m jolla 5 keppiä, ihan super!
Varsinainen jälki oli reilu 500m nurmikkojälki, ikä vähän vajaa tunti, kaverin tekemä, 5 keppiä+varaloppukeppi eli 6 kaikkiaan. 2 hiekkakävelytien ylitystä ja kaksi ojanylitystä. Yksi reilu 90:nen kulma, muuten suht suoraviivainen.


Täytyy sanoa, että upea jälki. Jäljennosto taas hyvin, mutta aluksi lievää epävarmuutta, hakeutui oikealle puskiin, syykin selvisi myöhemmin, kun kävi pissalla. Jäljelle käveltiin kyllä 50-100m mutta eihän se siinä malttanut pissailla, enkä tajunnut käskeä. Vasta ekan kepin (esineet merkattu pienillä viivoilla tuohon kuvaan) jälkeen tuntui kunnolla fixautuvan jälkeen, sitä ennen meni välillä aika korkeella nenällä ja haahuili. Jäljestys oli kovin rivakkaa, roikuin perässä, mutta en sit kuitenkaan pakottanut hidastamaan, ehkä ens kerralla pakotan. Mutta se oli iloista, häntä heilui, teki töitä hyvin. Ekan pienen ojan ylitys vähän ekan esineen jälkeen meni hutiin ensin. Tien ylitys korkealla nenällä, mutta meni suoraan yli ja nappas jäljen samantien ja sitten esine, jes! Sitten paljon jännätty isomman ojan (n. ½ metriä) ylitys, sen yli oli menty kiven kautta, täsmälleen samaa reittiä ilman epäröintiä kulki Killi, loisto homma. Ja jäljestys jatkui yhtä varmana ojan toisella puolen, jossa parinkymmenen metrin päässä oli kolmas keppi. Sitten suoraa, tien ylitys samalla kaavalla (videolla), ja esine hienosti. Kulma meni ihan superloistavasti, samoin vitos keppi. Ja päätin ottaa vielä sen 10m ja vikan kepin, niin johan se ryysi siitä yli! Tulipahan huomautettua ja nostettiin sekin. Hirveän hyvä mieli jäi, mutta sen päätin, että ens kerralla vaadin hidastamaan, rauhassa rauhassa. Laittaa sit vaikka satunnaisesti namia.


Siis eihän tuo mitään kaunista, tarkkaa ja rauhallista nurtsijäljestystä ole, on vähän turhan vauhdikasta, levotonta ja korkeella nenällä menoa, mutta me nyt ei kuitenkaan FH:hon tähdätä. Tai vois tähdätä, mutta minun kärsivällisyys ei riitä, koirasta varmasti oliskin siihen.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Lutra lutra

Sehän on latinaa ja tarkoittaa saukkoa, meidän elämä on mennyt ihan lutraamiseksi. Pari pidempää lenkkiäkin tehtiin, perjantaina tiekävelyä reilu 3km ja lauantaina käytiin Killin kanssa ihan kahdestaan Veikkolan metsissä 4km lenkki. Reilu tunti, josta n. 15min vietettiin metsälammella, kun Siwwi ui. Tai lähinnä pärskytteli. Monta kertaa se tuli vedestä pois, käskin aina takaisin. Liekö ollut sitten kylmää kun ei niin kauheasti siellä viihtynyt. Nyt ei taas viitsikään luonnonvesissä uittaa, kun ilmat noin kylmenivät.
Sunnuntaina pidettiin lepopäivä ja käytiin vaan pienemmällä lenkillä.



Maanantaina oli vuorossa taas uintia Hyvinkäällä, pulipuli eli ensin kuntouintia 25 min ees taas. Välillä hengähti rampilla tovin ja jatkoi taas. Ei taaskaan onnistunut matkan laskeminen, mutta melkein koko aika ui. Lopuksi annoin taas 5 min harjoittaa vapaaohjelmaa, ja sehän näytti tältä:


Tänään käytiin pienellä n. 20min metsälenkillä ennen risteilykurssin viimeistä kertaa. Sen kurssin, joka meitä varten oli järjestetty, jolle ei päästy osallistumaan. Toivotaan että kurssille pidetään jatko-osa, tai että ryhmä jatkaisi treenaamista itsenäisesti, tosi kaikki ovat siitä kovin innoissaan, joten eiköhän.

Ennen kurssia tein itse Kittylle jäljen, joka oli n. 450m pitkä, 6 keppiä, ehti vanheta 1,5-2h. Se oli vähän sellainen "oho, ei tästä pääsekään" jälki, joka sisälsi pari 90-kulmaa, yhden paluuperän (vahingossa), polkujen ylityksiä, yhden mutaisen metsäkoneuran ylityksen. Jäljennosto alle 5 metristä hyvin, alun jäljestys oli hyvää, iloista ja innokasta, paluuperän hoiti hienosti! Ekasta kulmasta kalliota vasten nousi ensin kalliolle, ennenkun lähti työstämään jälkeä kallion alasyrjää. Eka esine ok (tai en muista oliko se eka vai toka), sitten alkoi vauhti kiihtyä ja jossain vaiheessa alussa vissiin mentiin yhdestä esineestä yli. Tokasta löydetystä esineestä mentiin ensin yli, palattiin takaisin. Vauhtia oli melkoiseti, välillä eksyi metrinkin jäljen sivuun, palasi kyllä itse. Aloin sitten vaatia hieman rauhallisempaa jäljestystä, ja tarkkuus paranikin ja kepitkin nousi. Polun ylityksillä tarkisti ne molempiin suuntiin, mutta lähti sitten oikein. Tien ylityskin meni ihan jees. Vikaa keppiä etsi tosi kauan häntä heiluen, mutta reagoi siihen ihan itse! Ihan hyvä jälki, esineitä pitää vaan edelleen vahvistaa ja paljon. Ja ehkä jos vaatisi rauhallisempaa jäljestystä, ei antaisi kaahottaa noin, niin ne kepitkin nousisivat. Mutta varsin kivasti kuitenkin. Pitää tehdä eriväriset merkit esineille, että muistan missä ne on. Nyt en pystynyt merkkaamaan niitä kahdella, kun pelkäsin että merkit loppuu, niin oli taas ihan muistin varassa, ja eihän niitä muista.

Toisaalta, kokenut tuttu sanoi, että en saisi ollenkaan niitä tietää, etten ohjaile koiraa liikaa. Mutta musta tommoinen törkeily pitää korjata, ettei ihan ala ryysiä kaikesta yli. Toisaalta, Hormila oli viikonlopun spekl:n hajutunnistuskurssilla sanonut mm. että koiran tuulettaessa nenää esine vaan voi jäädä, koska koira ehtii edetä n. 30cm ennenkun nenä "alkaa taas toimia". En tiedä, ehkä se pätee miniesineillä, mutta kai ne kepit pitäisi kuitenkin haista sen 30cm ja löytää, vaikka tuulettaisikin nenää. Eli luulisin ihan vaan hutiloimiseksi.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Vesijumppaa

Keskiviikkona tuli 8 viikkoa leikkauksesta, uskomatonta miten nopeasti aika menee! Keskiviikkona käytiin 2 viikon tauon jälkeen taas vesitankkijumpalla. Nyt veden korkeus nostettiin reiteen/mahalinjaan asti ja vauhtia lisättiin, ihan hetkellisesti jopa raviin asti. Killistä homma on edelleen perin kuvottavaa ja se käveli selkä köyryssä. Mutta selkeästi paremmin jo käyttää myös leikattua jalkaa. Edelleenkään mitään jumeja tai lihaksiston toispuoleista käyttämistä ei ollut havaittavissa. Toki vasemman jalan lihaksiston on vielä kovin vajaa, mutta on se jo kehittymässä kuitenkin. Lenkkejä saa pidentään "antaa mennä", luonnonvesissäkin voi käydä uimassa pieniä hetkiä. Mitään revitystä ja mm. lelupalkkaa, jossa nykimistä ja äkkiliikkeitä tulee, ei kuitenkaan ihan vielä kannata tehdä. Eli ei tottista paitsi namipalkalla. Jälki on just hyvää ja vahvistavaa lisää kuntoiluun.

Maanantaina lenkkeiltiin 2 km tietä pitkin hihnassa ja tiistaina saman verran vapaana Nummelan lentokentällä. Keskiviikkona ja torstaina vaan pienet alle 2km tiekävelyt. Lisäksi torstaina käytiin lähijärvessä iltalenkin ohessa iltauinneilla ehkä 10min. Pitäisi pidentää lenkkimatkoja vähitellen, mutta tässä käy nyt niin, että joudun tekemään kahdet lenkit, kun pappakoira 13 vee on mennyt jo sen verran huonoon kuntoon, että se ei enää jaksa :(

Silakka iltauinnilla (vähän on heikkolaatuinen, mutta joku siellä polskii).

Maanantaina tein pihalle niin pitkän ja mutkikkaan nurtsijäljen kun siihen mahtui, keppejä oli 6-7. Ennen jälkeä käytiin lenkillä ja tehtiin pihalla pientä tottistetsausta. Huomauttelin huonosta kontaktista ja "pakotin" koiraa toimimaan. Selvästi otti siitä pientä painetta ja se näkyi sitten jäljelle menossa (ihan tarkoituksella kokeilin toimiiko) eli oli jännittynyt ja meni matalana, mutta meni ja teki. Mutta ekan kepin jälkeen kun sai kehut, rentoutui hieman. Silti jälki oli ajoittain melkoista suhaamista taas, hirveä kiire. Mutta kyllä ne kepit sieltä löytyi hienosti. Paitsi sitten 2 vikaa. Meni tokavikasta ohi ja oltiin jo melkeen vikalla kun tajusin, joten päätin jättää tokavikan ylityksen huomiotta. Mutta kun se ryysi vikastakin täysiä yli, keskeytin ja palattiin jäljelle ennen tokavikaa keppiä. Johan nousi. Hitsi se taitaa vedättää ihan kuus nolla. Välillä meinasi vaihtaa jälkeä edellisen päivän vanhaan, joten nyt on pitänyt antaa nurtsin "tuulettua" jäljistä. Metsään pitäisi raahautua... tai jonnekin nurtsille.

Muuten ei nyt ole jälkiä tehty, kun on mennyt iltaohjelma ihan lähitiestökävelyyn, ja kun nuo siitepölyt haittaa edelleen rankasti harrastuksia, jää treenit ja tulevan viikonlopun hälyleirikin väliin :( En tiedä miten siitepöly vaikuttaa koiran nenään, kun havupuiden siitepölyä on nyt ihan keltaisena mattona pitkin metsää ja nurtsia, luulis, että se pöllyää nenään sieltä. Kerran ihan vaan puskapissan jälkeen Kiillä oli sieraimenympärystät keltaisena siitepölystä, kai se koiriakin ärsyttää.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pulipuli, Hili ui

Leikkauksesta on nyt 5 viikkoa. Viime torstaina 26.4. tuli täyteen 14vrk lisätikeistä ja otin ne pois, haava oli sievästi kiinni. Lisäksi sai kolmannen cartrophen piikin.

Jalka on ollut muuten ihan ok, mutta välillä istumasta ylös noustessa keventää yhden askeleen ja muutenkin ajoittain seistessä näyttäisi keventävän sitä ja jalka jää helposti vähän sojottamaan ulos. Liikkeessä on kuitenkin mielestäni tasapainoinen ja puhdas. Ensi viikon perjantaille on varattu 6vk kontrolli.


Tiekävelyt ovat olleet n. 700-800m. Lauantaina käytiin Nummelan lentokentällä kangasmaastossa ihan metsässä. Puoli tuntia käveleskeltiin hitaasti, pidettiin taukoa, treenattiin aivainten etsintää yms, matkaa ei kertynyt kun ehkä 500-600m. Jumpat ollaan tehty pääsääntöisesti, ylämäkiperuutus on jäänyt vähän vähemmälle, heittää siinä jalkaa hieman oudosti ja tuon keventämisen takia olen miettinyt onko se ollut huono liike.
MaihinnousuSilakka: Asentooo! Joko saa mennä.
Vappuaattona käytiin Ärräjengillä uimassa, voi jestas oli kivaa! Uitiin aina muutama minuutti ja sitten taukoa. Puolen tunnin aikana uintipyrähdyksiä tuli 4-5, edestakaisia matkoja n. 10 mikä tekee matkaa 300m. Ei minkäänlaista väsymisen merkkiä!


Meille oli uittajakin varattu, kun ei olla ennen uimahallissa käyty, mutta eipä sitä tarvittu. Kii meni tosi nätisti uimaan, pelastusliivin kahvasta, kun vaan jarrutteli ettei pääse hyppäämään (koska se se vasta siistiä olis ollut!). Hinku pärskytellä ja haukkoa vettä oli kova, kokoajan piti kieltää, mutta nätisti se sitten ui. Ilman hihnaa se olisi varmaan pyörinyt pärskytellen keskellä allasta puoli tuntia vettä haukkoen...

Olisin halunnut vielä jatkaa!
Tänään 2.5. oli toinen fyssarikerta. Ensin pieni käsittely, ei ollut pahasti jumissa. Sitten päästiin vesijuoksumatollekin. Tai Kii joutui, keepiä a-h-d-i-s-t-i. Vajaa 10min aktiivista aikaa vesitankissa, leikatun jalan liikerata oli vielä selvästi vajaa. Jumpista jatketaan istu-seiso liikettä puhtaasti, jalka ei saa jäädä sivulle. Peruutukset jätetään nyt pois, on sen verran raskas liike ja kun tuo jalan käyttö ei nyt ole ihan puhdasta seistessä. Liikkeessä kyllä. Lenkkejä pidennetään pikkuhiljaa ja ens uintikerralla matkaa voi taas pidentää. Seuraava fyssa ja vesitankkikerta on viikon päästä, mutta sitä ennen käydään taas lauantaina uimassa, pulipuli! Paino oli edelleen 14,2kg. Näyttää kuitenkin hieman solakammalta.

Treenattukin on! Aloitin taas vahvistamaan jälkikeppien ilmaisua, jos tässä kohta pääsisi jäljestelemään. Jälkitreenitkin alkoivat vappuna, mutta ne me jätettiin vielä väliin. Tai minä kävin, koira jäi kotiin. Pihalla on tehty erinäinen määrä pieniä kepitettyjä nurtsijälkiä. Lyhyellä matkalla ilmaisut toimi, mutta kun keppien väli piteni muutamaan metriin, alkoi hinaaminen ja ryysiminen. Pienellä muistuttelulla "ei noin voi tehdä" jäljestys rauhoittui ja kepitkin nousi tosi hienosti. Käy jäljen sivuun kepille maahan, eli ei halua käydä minuun selin. Olen kyllä yrittänyt korjata, katsotaan saadaanko asento suoristettua.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Tikkien vaihto, 2vk leikkauksesta

8.-14 vrk 5.-11.4.
Eilen keskiviikkona tuli 2 viikkoa toisesta leikkauksesta.
Pääsiäisen alla haavalappu irtosi yläreunastakin sen verran, että otin sen kokonaan pois 5.4. Ylin tikki oli revennyt ja haavan reuna repsotti n. 1-2cm matkalta (haava on n. 10cm). Kerran siitä tuli ihan verta, kun istuttiin ulkona terassilla saamassa aurinkoterapiaa, ja Kii näki naapurin ja sitä piti haukkua ja täristä ihan jännityksissään. Se haava kun on niin pahassa paikassa polvessa, että kiristyy ja venyy ja vanuu jatkuvasti. Yritin sitä "perhosteipillä" sitoakin, mutta eipä ne pysyneet paikoillaan. Yritin laittaa myös uuden haavalapun, mutta ei sekään pysynyt. Olen putsannut haavan revennyttä kohtaa betadinella. Välillä haavan reunat on jo olleet kiinni, välillä revähtäneet taas auki. Pahin oli pääsiäissunnuntai, kun oli vieraita puutalkoissa, kun Kii jännitti itseään täpinöidessään. Oli pakko lähettää vieraat kotiin, ettei Keepi ihan "ratkea liitoksistaan". Meinasin että pitää heti pääsiäisen jälkeen soittaa siitä, mutta kun alkoi parantua ja umpeutua, en sitten kuitenkaan lähtenyt näyttämään.

Rimadylin vähensin n. puoleen. Käyttää jalkaa tosi hyvin, ei mielestäni onnu ollenkaan, mutta taka-askeleet on vielä aika töpöttäviä. Pääasiassa ollaan käyty edelleen vain pihalla hihnassa pissalla ja takaisin sisälle häkkiin. Pääsiäisen aikaan aloin "juoksuttaa" sitä hieman parkkipaikalla ympyrää, siinä se ravaa nätisti ja rennosti. Pari kertaa ollaan nyt myös käyty tiellä pieni matka haistelemassa maailman menoa, mutta liikkuminen siellä ei ole rentoa, kun tuppaa vetämään ja jäykistelemään.

Polvi oikealla, samoin revennyt tikki, ihan siisti.

Joku päivä pääsiäisen aikaan se sai puolikkaan naudan nivelluun ja söi siitä kerralla noin puolet. Jo samana iltana alkoi tulla luukakkaa ulos, melko vauhdikas suolentoiminta. Ja samaa tuli vielä seuraavanakin päivänä. Pidin pientä taukoa luun syömisessä, ettei ihan tukkoon mene. Eilen annoin taas, ja johan puski heti luukakkaa ulos vaikka tuntui ettei se siitä edes syönyt juuri mitään. Muuten ei olla puuhailtu mitään sen revenneen tikin takia. Ja Kii on alistunut kohtaloonsa ja vaan makaa, varsin masentuneen näköisenä :( Mutta kun nyt maltetaan maataa, niin jospa se siitä vielä iloksi muuttuu!


Su 10.4. juoksujen 11 pv Jasu-setä lähti vanhemmilleni evakkoon, kastroitu Nuka jäi Killille seuraksi.

To 12.4. Tänään oli 2 vk kontrolli.

Kaikki mennyt hyvin. Käyttää jalkaa ontumatta. Poistanut ylimmän tikin. Ei arista polven koukistusta, liikerata normaali, ei krepitoi.
Rtg: kaikki ennallaan, mutta pinna ehkä tullut ulos 1mm. Haavan ylimmät 2cm auki > uudelleensutur. Vanhojen tikkien poisto.
Saa hieman pidentää lenkkejä. Seuraava kontrolli 6 vk leikkauksesta. Uudet tikit voidaan poistaa 2 viikon kuluttua. Aloitetaan Cartrophen 0,4 cc. Kotona voi antaa loput.
 
Jalka siis tuntui hyvältä eikä kuulunut rutinoita. Otettiin kuvat, ja kaikki muuten ok, luutuminen alkanut, mutta siirrettyä luupalaa vääntävä sääriluun läpi kulkeva pinna oli hieman tullut ulos. Jos se siitä vielä liikkuu (alkaa tuntua polven päällä), se pitää poistaa. Sen funktio on vaan nyt luutumisen aikana väntää luupalaa hieman vinoon.

Vanhat tikit pois ja pari uutta tilalle. Koska haava oli revenneen tikin kohdalta vielä auki (eilen se oli melkein kiinni! kts kuva yllä) ylhäältä n. 2cm ja paikka niin lähellä niveltä, laitettiin siihen uudet tikit. Uintikielto siis jatkuu, joten piti peruuttaa jo varatut vuorot. Maanantaiksi varattua ekaa fyssaria en peruttanut, vaikka vesijuoksualtaaseen ei nyt siis vielä olekaan asiaa. Mutta jospa siellä muuten saatais katsottua kuntoutusta alkuun ja kartoitettua tilanne. Ohje lääkäriltä oli, että pikkuhiljaa pidentää lenkkeilyä.

Cartrophen kuuri aloitettiin tänään, sain lopun litkun mukaan itse pistettäväksi. Samoin tikinpoiston saan tehdä itse 2vk päästä. Paino 14,2 kg eli nyt oli tullut +0,5kg kahden viikon täyslevon aikana, vai tekeekö juoksukin osansa. Nooh, eiköhän ne lähde, kun kuntoutus etenee ja päästään liikkumaan ja uimaan.

Hmm... ja taas siellä lääkärissä yksi täti kysyi, että onko se ihan nuori vielä. "No on se kolme". "Ai vuottako?"

Kii kipittää 10.4. 13 vrk leikkauksen jälkeen.
Pitänee siirtyä videoimaan kameralla, kännyvideot on vähän surkeita

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

1 viikko toisesta leikkauksesta

2 vrk 30.3.
Yö nukuttiin samaan malliin, ei enää uikutusta. Aluksi vähän meinasi, ettei halua nukkua häkissä kauluri päässä. Aamulla käveli häkistä ulos neljällä jalalla! Linkaten, mutta kuitenkin. Ulos päästessä sitten konkkasi vauhdin kiihtyessä taas kolmijalkaisena. Sisällä majailee isossa häkissä, että vältetään kaikki turha (äkki)liikkuminen.

Räihä soitti kysyäkseen miten meillä menee. Ei jalassa pitäisikään nyt olla mitään isoa repeämisen vaaraa nivelkapselissa. Se on ollut luksoitunut lumpio, joka on ne repinyt, kun lankasysteemi on irronnut. Ja nythän sen ei pitäisi päästä luksoimaan (kun ei ole mitään pettävää lankaa) eli mitään ei pitäs päästä repeemäänkään. Oli kovin yllättynyt, kun sanoin, että eka yö meni paljon paremmin, vaikka olis pitänyt kuulemma olla paljon kipeempi. Ja että käyttää nyt jo jalkaa.

Uimaan saisi mennä vaikka joka päivä tikkien poiston jälkeen, mutta maltillisesti eli vaan vähän kerrallaan. Varasin ekan fyssarin 16.4. ennen ekaa uintikertaa, niin se saa katsoa ja ottaa tarkemmin kantaa tuohon uintihommaan.

Haavassa on lappu päällä, enkä aio koskea siihen ennen kun alkaa irtoilla, ellei sitten ala vuotaa. Siinä on pari kohtaa mistä on vuotanut heti leikkauksen jälkeen, mutta ei ole ollut merkkejä uudesta vuotamisesta. Illalla huomasin, että kintereeseen oli valunut pientä turvotusta, pidin siinä ehkä tunnin verran kylmää.

3 vrk 31.3.
Oli yöllä taas häkissä kauluri päässä, mutta oli kovin levoton ja nousi vähän väliä istumaan.Otin sitten aamyöstä häkin pois ja laitoin pesän omalle paikalle ja kompostiverkon sängyn ja seinän väliin, ettei pääse vaeltamaan, vaikka eihän se vaeltele yöllä. Sen jälkeen nukkui paremmin.

Aamupissalla käveli neljällä jalalla ok, vähän pitää jalkaa sivussa oudosti ja könkkää jalka suorana. Pyöri hirveästi pissapaikkaa etsien ja sitten kiljaisikin. Samoin sisälle tullessa, kun kiipesi raput (2kpl) kiljaisi taas. Ja sattuminen aiheutti vaan entistä enemmän pyörimistä :( En ainakaan huomannut jalassa mitään vaurioita noiden kiljahtelukohtausten jälkeen, kintereessä oli edelleen hieman turvotusta ja pidinkin jalan alla jonkun verran kylmää.

4 vrk 1.4.
Nukkui samalla tavalla verkon takana omalla pesällä kauluri päässä, ajoittain nousi istumaan, kai se kauluri ahdistaa. Turvotus kintereessä on hieman laskenut, jalka ok. Edelleen vaan hihnassa pissalle, olen taas nostanut raput ylös ja alas. Kerran käveltiin vähän enemmän mäkeä ylös ja alas, otin videolle. Makailee häkissä, on kai alistunut kohtaloonsa häkkieläimenä.

Yritin kurkkia haavalapun sisään, ihan siistiltä näyttää sen mitä näkee. En viitsi alkaa irroitella nurkista, kun sitten ei enää pysy paikoillaan, ja näyttää ihan kuivalta ja terveeltä.
 
Killin kipitystä 4pv leikkauksen jälkeen.

5 vrk 2.4.
Samaa rataa, ei mitään uutta. Satu antoi sunnuntaina lainaan koirapelejä, kokeilin DogSpinnyä, mutta innostui tohottamaan siinä määrin, että ihan hirveästi ei uskalla vielä. Illalla käytiin kävelemässä taas mäki ylös ja alas, kun tuli olo, että koko koira jumahtaa kohta, jos ei pääse vähän verryttelemään. Kävely alkaa näyttää jo aika puhtaalta.

6 vrk 3.4.
Takatalvi iski, pihalla oli eilen tekemieni lumitöiden "jalanjäljet" ja Kii tohotti kamalasti hajuja. Olin päivällä töissä ja kotiin tullessa häkissä tärisi innostajäykkä keepi, mutta hyvin se oli kai pärjännyt ja jalka ok. Pissa"lenkki" postilaatikolle ja takaisin. Oltiin sen jälkeen hetki pihalla saamassa aurinkoterapiaa.

Illala testattiin uudelleen DogSpinnyä ja Dog Brickiä, ihan ei vielä tajunnut juonen jujua. Nuuskutus oli kova, nenä meni kurtulle ja sen jälkeen tuli iso väsy.

7 vrk 4.4.
Yön nukkui ilman kauluria, ja sievästi nukkui eikä koske haavaan. Muuten ei mullistavaa. Alan pienentää Rimadyl-annosta, kun viikko leikkauksesta on nyt takana. Killin valtakunnassa kaikki hyvin!

Sain juuri korvauspäätökset vakuutusyhtiöstä kaikista kuluista. Nyt on tämän vakuutuskauden katto (1700e) tullut täyteen, seuraavan kerran saadaan Kittyn osalta korvauksia vasta syyskuun lopulla (Nukalla sensijaan on vielä hieman nyhdettävää Ifiltä, vaikka sekin ihan kiitettävästi on rahojaan takaisin kerännyt, viimeksi lauantai-iltana käytiin sen kanssa päivystyksessä, kun oli kipeä ja kuumeinen, syytä ei selvinnyt ja koirakin parani...). Kaikki peukut ja varpaat pystyyn, ettei lisää kuluja tule ja Killis pysyy terveenä.

 Aurinkoterapiaa!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nenä purkkiin, osa 2: hajuerottelua

1. päivä: hajuerottelua 20.3.
Sain työkaverilta tuoretta hajua. Otettiin ensin vielä sama kun viimeksi eli toisessa tyhjä vanulappu, toisessa tuoretta hajua. Lisäsin käskyt käsipurkkiin "haju" ja purkkiradalle menoon "iidee". Ihan extempore sen kummemmin miettimättä ne otin käyttöön, mutta eipä vastaavia lähisukulaisia ole käytössä joten kelvannee. Ja hyvin tuntui oppivan, koska pitää aina vähän vaatia, että se haju pitää tulla ottamaan purkista ja sitten taas tarvitsee kuitenkin "luvan" lähteä radalle.

Toisena harjoituksena tein parikin settiä niin, että toisessa oli tämä tuore kohdehaju ja toisessa 1,5 viikkoa vanha häiriöhaju. Nyt meni keepi sekaisin. Se oli ilmeisesti oppinut etsimään vaan sen ihmishajun ja oli kovin kummissaan, kun ei se kelvannutkaan. Eli vuorotellen jumitti jommassa kummassa purkissa, vikisi, heilutti häntää (tähän asti kun häntä on ollut keskittyneenä koipien välissä), työnsi nenää voimalla purkkiin, kielikin sinne lipoi, selvää turhaumaa havaittavissa. Mutta viimeisillä kerroilla aivan kun pientä ideanpoikasta olisi syttynyt.

2. päivä: hajuerottelua 21.3.
Jatkoin samaa kun eilen. Käskyt on nyt hyvin sisäistetty, vahvistin välillä hajun ottamista käsipurkista palkkaamalla ja käskemällä vielä ottaa uudelleen ennenkun päästin radalle. Nyt alkoi erotella hajuja ja onnistumisia tuli helpommin, jätti väärää hajua yhä helpommin ja siirtyi oikealle. Haluaisin nyt vielä vaan varmistaa ja vahvistaa tätä, ettei ole sattumaa, lisäämällä kolmannen purkin (samaa häiriöhajua), mutta ei ole purkkirataa eikä riittävästi hajuja. Pitää siis lähteä hajun hankintaan ja rakentaa lisää purkkitelineitä.

3. päivä: hajuerottelua 22.3.:
Ensin yksi treeni kahdella purkilla eli vanha häiriöhaju ja maanantain 3vrk vanha kohdehaju. Selvästi osasi! Homma jäi muhimaan ja itse lähdin treeneihin. Eli illalla alkoi meitä varten järkätty "risteilykurssi", johon jouduin siis menemään ilman koiraa. Tarkoitus oli kerätä sieltä hajuja urakalla, mutta voi pettymysten pettymys, unohdin purkit ja harsot kotiin! Kotimatkalla Satu sitten keksi, että "hei, haetaan Siwasta minigrip-pusseja ja otat sitten minun ja Simon hajut niin saat iltatreeniin lisää hajuja". No mentiin Siwaan ostamaan minigrippusseja, ja siinä kassalla Satu kysyi kassatytöltä, että saako sulta hajua. Ja niinhän me saatiin. Hajua saa siis kaupastakin!

Mutta asiaan. Nyt oli siis hajuja kerrakseen, harmi vaan kaikki melkein saman ikäisiä. Rakensin toisen vastaavan "purkkitelineen". Otin ensin häiriöksi  19.3. töistä saadun, mikä tähän asti on ollut kohdehajuna ja sitten Siwan kassan ihan tuoreen kohdehajuksi. Ensin pientä hakemista, mutta hyvin löytyi ja homma alkoi luistaa muutamalla toistolla. Joten en voinut vastustaa kiusausta ja lisäsin joukkoon vielä yhden 1,5vk vanhan häiriöhajun. Nyt purkkeja oli siis neljä, joista kahdessa 3vrk vanha ja yhdessä 1,5 vk vanha häiriö ja kohde vain tunnin vanha. Hän osasi! Epäröimättä! Ja kohteessa alkoi häntäkin heilua.

Mutta toisella kierroksella tuli pientä empimistä. Ja kuulemma purkit on liian lähellä toisiaan, kun välimatka pitäs olla 80-90cm. Nyt se ei vielä vaan onnistu.

4. päivä: hajuerottelua 23.3.:
Kävin Tarjoustalosta hakemassa muovisia suojakukkaruukkuja, näistä siis tuli purkkirata ja sain hajupurkit riittävän kauas toisistaan ja näyttävät pysyvän pystyssäkin kukkapurkeissa. Jatkoin siitä mihin eilen päästiin, eli kaksi samaa 2 vrk vanhaa häiriöhajua ja yksi 1,5 vk vanha sekä eiliseltä Sadun tuore haju. Keepi oli aivan kuutamolla, ei tiennyt yhtään mitä tehdä, tunki nenää epätoivoisena mihin purkkiin tahansa ja nuoli ja lipoi niitä, otti yhden purkin jopa suuhunsa.

Palasin sitten ihan alkuun. Tuore kohdehaju, otin uudet purkit ja hajuksi Simon sekä yksi 1,5vk vanha häiriö. No nyt osasi. Vaihdoin häiriöksi kaksi 2 vrk vanhaa ja Simon kohdehajulla mentiin, osasi. Sitten lopuksi lisäsin vielä sen 1,5vk vanhan ja osasi taas eli kahta eri ikäistä häiriöhajua ja tuore kohdehaju, neljä purkkia radalla. Eli löytyihän se rytmi sieltä. Varmaan uudet suojapurkit sekoittivat keepin pään?

5. päivä: hajuerottelua 24.3.:
Simon hajulla jatkoin. Testasin ensin vanhalla häiriöllä yhden toiston, ja kun se oli ok, lisäsin kaksi tuoreempaa samaa häiriötä eli neljä purkkia radalla. Ensin jumitti vain ensimmäiseen purkkiin, mutta sitten homma lähti luistamaan ja hyvin luisti. Siirsin yhdessä vaiheessa kohdehajun ensimmäiseksi ja hienosti keepi sen bongasi. Se oli tapansa mukaan vaan pikaisesti nuuskaistuaan lähtemässä eteenpäin, kun lamppu syttyi että "ei hitsi, se onkin tuo!" ja parkkeerasi takaisin purkille. Yhden kerran onnistui naksauttamaan oikealla purkilla, kun se oli juuri lähdössä pois. Se on siis vielä hieman epävarma eli pitäisi pidentää ilmaisukestoa, tai muuten se lähtee hakemaan vaihtoehtoja.

Video on (luultavasti) yllä mainitusta vaiheesta jossa 1+2 vanhempaa häiriöhajua.

Myöhemmin tein uudet kiekat, vaihdoin kohdehajun Simosta Satuun, joka ei ollut eilen toiminut ollenkaan. Nyt pelasi ihan hyvin tutulla setillä yksi 1,5vk vanha häiriö ja kaksi saman hlön 3vrk vanhaa. Mutta kun otin mukaan kolmannen häiriöhajun eli Simon, joka oli saman ikäinen Satun hajun kanssa, leivisi pakka taas ihan totaalisesti. Kit ilmaisi vuoron perään Satua ja Simoa, välillä onnistui välillä ei. Purkkeja se nuoli ihan kiitettävästi, joten nyt on purkit ja lähes kaikki hajut käytetty ja saastutettu. Jospa huomenna saataisi lisää, ongelma vaan, että ovat sitten kaikki saman ikäisiä.

6. päivä: hajuerottelua 25.3.:
Taas kerättiin uusia hajuja. Nyt häiriöinä toimivat 4vrk ja 3vrk vanhat ja kohdehaju oli muutaman tunnin vanha. Tein ensin kahdella purkilla eli 4vrk ja tuore, yritin vahvistaa ilmaisuun kestoa, mutta hirveästi en saanut aikaa lisättyä, kun Kii lähti arpomaan ja raukka ihan tärisi jännityksestä. Pikkuhiljaa sitäkin pitää kuitenkin työstää eteenpäin. Sitten itse treeni eli 2 eri häiriötä ja tuore kohdehaju. Vähän oli säätämisen makua taas. Taidan pitää nyt pienen tauon ja odottaa tiistaihin ainakin, että saan tuoreita hajuja, niin ehtivät nuo nykyiset vanhettua, että saataisiin vähän helpompaa toistoa ja sitä kautta itsevarmuutta takaisin. Kyllä se periaatteessa siis toimii ja hakee oikean, mutta välillä on selvää epävarmuutta havaittavissa.

Ja tauko tekee muutenkin ihan hyvää, taitaa olla keepin nuppi aika rasitettu. Pitää siis keksiä jotain muuta ohjelmaa, koska se on välillä melkein lentoon lähdössä... tällä on kyllä hyvin saatu purettua energiaa!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Projekti nenäpurkkiin, osa 1

Aktivointimielessä päätin aloittaa hajuerottelun pohjatyön eli hajun ottamisen purkista ja ilmaisun purkkiradalla. ID (-jälki) on nyt muotivillitys Espyssä, mutta itse jätin alunperin kurssin väliin, kun ajattelin että meillä on muutenkin niin paljon kaikkea. Mutta nyt kun yhtäkkiä sairasloman takia ei olekaan mitään, niin aloitetaan ainakin tekemällä pohjatyö eli hajun ottaminen purkista ja sen vastaparin löytäminen purkkiradalta.

1. päivä: nenä purkkiin 11.3.
1. treeni: Lasipurkki käteen, naksutin toiseen ja aamuruokanappuloita. Ehkä 5 namia ja keepi ymmärsi juonen, vaikka tarjosikin "noloa" väliin. Vähän koomista taas! :D Tein yhteensä n. 10-15 namin verran ja hyvin nenä upposi kapean purkinsuun sisään. Välillä kieli lipoi ulkoreunaa, mutta pääsääntöisesti ei. Vielä tässä vaiheessa...
2. treeni: Sain jo varmuutta ja pikkaisen pidennettyä aikaa, aivan kuin se olisi jo pari kertaa hengittänyt purkkiin.
Iltapäivällä ja illalla jatkettin useammassa erässä.
3. treeni: purkki maahan, Kit makasi, jolloin tarjosi aluksi esineenilmaisuasentoa oli alaleuka purkin päällä. Naksautin aina vasta, kun kirsu meni purkkiin ja lopulta löytyi sitä oikeaa tapaa. Aikaa pystyi taas pidentämään.


4. treeni: Vaihdoin purkin leveämpisuiseen sillipurkkiin jolla nenän sai oikeasti purkin sisään. Hyvin pitää. Yritin kytätä sieraimia, millon vetäisi ilmaa sisään, mutten osannut ja kun aika venyi, keepi meni lukkoon eikä tehnyt mitään, kun luuli, että se oli väärin. Jouduin siis palata pikkaisen taaksepäin ja sain homman korjattua.
5.-6. treeni: Pidensin aikaa, aloin itsekin nähdä sieraimien liikettä. Tiedä sitten mitä tuli vahvistettua, mutta keepi on kovin innoissaan kun näkee purkin ja naksun ja pitää nenää purkissa jo varsin hyvin. Se on ihan hurjan keskittynyt ja rauhallinen kun tätä tehdään. Vikoissa treeneissä käytin palkkana porkkanaa, kun pelkään että nameilla/ruoalla naksutellessa keepi pullistuu kun ei pääse nyt liikkumaan. Porkananhan ei kai pitäisi koirassa imeytyä. Voikohan siitä saada yliannostuksen? Keepistä se kuitenkin on tosi hyvää!

2. päivä: nenä purkkiin 12.3.
7.-8. treeni: Palkkana edelleen porkkanaa, nam! :D Sekä aamuruoan nappuloita. Jatkoin läpinäkyvällä sillipurkilla ja yritin saada kiinni sieraimien liikettä. Tosi hyvin pitää nenää purkissa, hirveän keskittyneesti. Mutta en oikein tiedä odottaako hengitystä pidättäen koska naksu tulee, vähän vaikeaa nähdä se hengityksen sisäänveto. Se on ihan hirveän täpinöissään, kun näkee että otan purkin ja naksun, vaikka sitten hommia tehdessä on tosi rauhallinen ja keskittynyt, hieno juttu!
9.-10. treeni: sain hommattua illaksi puhtaita purkkeja ja hälykokouksesta pari hajuakin jo. Mutta vielä treenattiin nyt puhtailla purkeilla ja puhtaalla vanulapulla perus nenäpurkkiin-tekniikkaa. Yritin osuttaa naksun hengityksen sisäänvetoon, mutta varsinki näistä uusista purkeista on vaikea nähdä nenän liikettä, kun purkin kaulan kierteet on juuri tiellä. Hienosti keepi kuitenkin malttaa pitää nenää purkissa pitkiäkin aikoja.

Vaihtelun vuoksi ollaan aina välissä harjoiteltu myös "nolo"-temppua. Nyt olen siirtänyt sen istuma-asentoon, ja sekin alkaa jo luonnistua. Tästä tulee sitten meidän uusi agin starttiasento "vähänkö noloo". Sarjassamme täysin turhaa, haluaisin opettaa sen myös esim irvistämään, mutta en vielä tiedä miten sen tekisin.


Pidettiin pieni tauko, kun polven haava turpoilee, vaikka ei tässä lajissa nyt juuri koira liikukaan.

3. päivä: nenä purkkiin 14.3.
11.-12. treeni: Puhdas purkki ja puhdas harso, hengityksen sisään vetoa yritin edelleen vahvistaa. Lopuksi myös treeni missä purkki oli maassa ja keepi työntäisi nenää sinne. Kovasti olisi halunnut mennä maahan, mutta halusin sen seisomaan. Uskaltaisinkohan seuraavaksi ottaa "ison askeleen" ja ottaa hajustetun lapun hajupurkkiin ja kohdepurkin lattialle?

"Nolo"-temppua tarjoaa myös välissä. Nyt istuen se jo toimii, mutta kun tarjoaa sitä jo seistenkin. Hieman noloa :D

1. päivä: nenä kahteen purkkiin 17.3.:
Kun tuli haisteltua sitä yhtä purkkia ja puhdasta vanulappua  tarpeeksi ja sain lopulta hankittua purkkeja, oli pakko ottaa askel eteenpäin. Vaikka en todellakaan ollut varma, olinko saanut vahvistettua hengitystä vai hengityksen pidätystä. Ikeasta ostin kaksi 4 purkin settiä, nyt on purkkeja. Maanantain hälykokouksessa olin saanut Ninan ja Jarin haisut, ne olivat siis jo 5 vrk vanhoja, en tiedä onko sillä joku merkitys.

"Käsipurkkiin" haisulappu ja toinen haisulappu lattiapurkkin. Nenä purkkiin, "hyvä" ja sitten otin purkin pois ja odottelin josko se tajuis viedä nenänsä lattian purkkiin. Pitkät oli piuhat ja aluksi tarjosi "noloa", mutta kyllä se sinne lattiapurkkiinkin aina eksyi. Aluksi tuppasi menemään kohdepurkilla maahan, mutta myöhemmillä toistoilla jäi seisomaan. "Käsipurkkiin" taas tuppasi aluksi kieli lipomaan oikein urakalla.


2. päivä: nenä kahteen purkkiin 19.3.:
Sain coutsiltani Ressulta neuvon ottaa taas rohkeasti askel eteenpäin eli kaksi purkkia, joissa toisessa sama haju kun käsipurkissa ja toisessa hajustamaton lappu. Jo alkoi keepin nenä käydä, niin että purkit eivät pysyneet pystyssä, joten piti extempore rakentaa sitten purkkiteline. Ja samantien keepi hiffasi, että nenää pitää käyttää. Innostuksen lieveilmiönä mukaan tuli lisääntynyt kielen eksyminen purkkiin. Mutta Hän osaa!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Voihan kepit!

Lauantaina 3xHYL jälleen Viitasen radoilta Lohjalta. Tällä kertaa radat oli kuitenkin ihan järkeviä ja mentäviä, mutta me aina töpeksittiin. Kahdella ekalla radalla virheet tuli kepeiltä, jälleen kerran! A-radalla keepi ei nähnyt keppejä, ohjaaja söhläsi.


 B-radalla sitten ohjaajan ajatus oli taas jo vähän etuajassa ja keepi sitä luki ja lipsui tokavikasta välistä. Molemmilla radoilla kävi sitten vielä niin, että pakka vähän hajosi, ja huolimattomalla ja laiskalla ohjauksella tehtiin tyhmät hyllyt, vaikka vitosellakin oltaisi varmaan palkinnoille päästy, ainakin A-radalla....


C-radan hyppärillä oli sitten koko hallin mittainen alkusuora "käyrä", jossa ei jäänyt monesta askeleesta kiinni, ettei oltaisi siitä selvitty, mutta niin se keepin nokka vaan kävi putkessa missä ei pitänyt. Ja tuli siellä sitten jotain huolimatonta säätöä myöhemminkin. Tällä radalla annoin keepille tilaa kepeillä (kuten kaverit ohjeistivat kahden ekan radan jälkeen), ja hyvinhän se pelittää kun en ole ihan kyljessä kiinni.


Mutta kaikkiaan hieman parempia ratoja, ei niin kamalan armotonta sähläystä, keepi kuunteli, kontaktit oli hyviä A:ta lukuunottamatta. Oli siellä radan reunalla jopa kehuttu meidän B-radan hienoa keinun kontaktia, ja kai puomiakin.

Se vaan pönöttää...

Sunnuntaina oli vuorossa pitkästä aikaa ihan "perus etsintätreenit", jotka kuitenkin typistettiin pakkasen (-15C) ja vain 3 hengen treeniryhmän takia ilmaisu- ja tienvarsi/lumivallitreeniksi. Oltiin Veikkolan kaarihalleilla missä lumikinoksia oli tarjolla ihan kivasti ja tuulikin tuli halleilta juuri sopivasti.

Kit teki ensin parkkiksella rullasulkeisia (kiintorullalla) keskilinjalta figuille molemmin puolin. Ensin yhdet normaalit kyykkivät, sitten semi-kyykyssä ja lopuksi kolme seisovaa (ekaa kertaa). Ei mitään ongelmia seisovissa, paitsi ekalla hyppäsi ensin vasten ennenkun otti rullaa. Jokaisella palautuksella muistuttelin "käsi"-käskyllä, että rulla pitää tulla ylös käteen, ja hienosti tuli! Kertaakaan ei sylkäisty ilman lupaa. Näytölle mentiin tuhatta ja sataa, pelkäsin jo, että kohta alkaa mopo keulia, joten lähdettiin varsinaisiin hommiin.

... ja pönöttää.

Tien vasemmalla oli syvä oja ja sen takana isot lumikasat ja niiden väleissä mäntyjä, joiden oksat roikkuivat mukavasti tuoden näkösuojaa. Yllättävän hankalaa oli keepin muistaa mitä liinassa hajuun reagointi tarkoittaa. Ensimmäinen meni vähän hakemisen puolelle. Figu oli vanhan piilon vieressä hieman korkeamalla kasassa. Kit sai hajun tielle, haki tien penkalta toiselle edestakaisin, palasi vasemmalle penkalle hajun puolelle, mutta ei lähtenyt rämpimään ennenkun vähän kehoitin. Kävi ja etsi, muttei löytänyt, tuli takaisin ja jouduin sitä vähän usuttamaan. Tällä kertaa figusta valui hajua alaskin ja keepi sen löysi, pikkaisen jänskätti miten käy rullan (kiintis), kun joutui rämpimään ojanpohjan kautta jyrkää lumirinnettä (n. 2m) kahlaten takaisin, mutta todella mallikkaasti rulla tuli "käsi"-käskyllä käteen.

Toinen figu oli tietä vähän eteenpäin korkean lumikasan huipulla ehkä 5m korkeudella maasta. Tämä meni selvästi jo paremmin, ei tarvinnut auttaa yhtään.

Pihalla vielä vähän frisbeetä ...

Vihdoin päästiin pitkästä aikaa lenkkeilemään valoisan aikaan, joten otin lauantain lenkille kameran mukaan. Aurinko oli tosin jo laskenut metsän taakse, joten vähän ovat pimeitä nuo kuvat. Keepi vaan pönötti joka kuvassa, vaikka oikeasti se juoksi ja pomppi hangessa minkä töppöjaloistaan pääsi. Sunnuntain lenkille päästiin auringopaisteessa, mutta oli niin kylmä, etten viitsinyt ottaa kameraa mukaan.

... ja sitten mauistuukin uni!

lauantai 21. tammikuuta 2012

Vaihteeksi hyllyi

Lohjalta 2xHYL Anne Viitasen radoilta.

Ensimmäinen agirata - sula mahdottomuus. Ja vasta jälkeenpäin tajusi kun katseli muita, millainen rata oli. Ei mitään logiikkaa, kaikki esteet mitä koira näki edelliseltä oli vääriä jne. Alku jo tuotti monelle vaikeuksia saada koira puomille putken sijaan. Meillä se onnistui, mutta jostain ihmeen syystä Kit palasi puomilta pois, kun itse lähdin etenemään. Ja livahti sitten putkeen. Sen jälkeen pakka levisi ja keepi sinkoili millon mihinkin suuntaan. Puomi mentiin kolme kertaa, vaikka radalle se kuului vain kerran. Hyvät oli kontaktit, ja sitten lopetettiin viimeiseen ylimääräiseen puomiin. Varsin tasaväkistä oli tulostaso medeissä, kaikille hyl... Makseissa sentään muutama hieman hitaampi ohjaajan tahdissa juossut koira sai tuloksen tehtyä.

En meinannut laittaa videota, mutta olkoon. Alkua ei tuosta näe, ja se oli se ainoa joka radasta onnistui. Siinä oli hyppy, rengas, hyppy ja muuri vinosti sikinsokin ennen puomia. Muuri syötti aika hyvin putkeen.


Hyppyrata oli sitten jo ihan mentävissä, vaikka kyllä ei sielläkään tuloksilla juhlittu, milloin mikäkin väärä putkenpää veti koiria.


Me selvittiin alun pahoista paikoista ihme kyllä. Kepeillä koira teki virheen, lipsahti kolmosvälin yli. Jotenkin alitajuisesti sen huomasin ja tunne vahvistui, kun se mielestäni tuli väärin kepeiltä ulos. Hetken jo mietin palata alkuun ja korjata, mutta päätin sitten jatkaa. Tuomari ei tätä huomannut! :o Keepin virheetkin on siis tuomarin silmää nopeampia. Loppussuora kolmen putken kautta nyt vaan oli tappijalka ohjaajalle sula mahdottomuus. Jäin aivan liian pitkälle saattamaan ekaan putkeen ja huidoin kakkosputkelle korkealla kädellä, vaikka etukäteen olin niin tarkkaan miettinyt, että otan koiran sitten käteen kunnolla koska mineissä tosi moni koira livahti jommalle kummalle hypylle putken sijaan. Mutta niin se vaan livahti taas kenkieni yli väärälle esteelle. Enpä kyllä olisi silti ehtinyt sinne kolmannelle putkelle mitenkään. Ei pysty, ei ehdi.

Leuka rintaan ja uusia hyllyjä metsästämään ens lauantaina samaiselta tuomarilta samaiseen halliin...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kolmoset korkattu

Hyvinkäältä kotiintuomisina ensimmäinen SM-nolla! Eikä tuplanollakaan kaukana ollut. Videota ei ole kun viimeisestä A-radasta, joten selitellään tähän nyt jotain.

Ensin Anne Saviojan oheinen hyppyrata (C-rata). Tulos 10.

Ensimmäinen rima alas, ehkä lähdin liian hätilöiden liikkeelle en tiedä. Alku meni ihan kivasti. 9-putken jälkeen oli tarkoitus lähettää koira takaakiertoon ja valssata samalla, mutta jostain syytä jätin valssin tekemättä, en muka ehtinyt, joten kuvio 11-13 meni ihan pipariksi. Muurille takaaleikkaus > koira valui pitkäksi, 12 takaaleikkaus > koira pyöri ja ihmetteli mihin pitäisi mennä. 13 meni ihan ok samoin kepeille meno. Mutta pöh, jätti kepit kesken tokavikassa välissä... ei ollut minun vika! Loppu meni ihan ok. Se mikä ei ollu tullut rataan tutustuessa mieleen, että ennen vikaa hyppyä putken pää veti, mutta onneksi keepi "eteen"-käskyllä korjasi ja meni oikein. Eli keepille 2 virhettä, ohjaaja mokaili radan puolivälissä mutta muuten ihan kohtalainen avaus ekassa kolmosten startissa. Rata oli ihan kiva.

Toisena oli vuorossa niin ikään Saviojan hieman kimurantimpi B-rata. Tulos 0, 3.sija.

Rataan tutustuessa kuviossa 7-9 ja 14-15 oli niin tungosta, etten saanut kunnolla mietittyä miten ensimmäisen kuvion, lähinnä 8>9 teen. Alku meni tosi mukavasti, 7:lle menin taakse tekemään pakkovalssin. En tiedä minkä kuvion tein 8-9 väliin, koira venähti kohti putkea, mutta tuli sieltä karjaisulla takaisin ja sain sen kepeille. Kepeiltä pituudelle takaaleikkaus, 12:lle valssi, nää meni tosi kivasti. Jätin koiran A:lle ja menin kohti 14:sta, jolle ihan suht onnistunut ennakoiva valssi ja loppu menikin tosi hyvin ilman kommervenkkejä, leieröin 17 putken, vaikka ensin arvelutti, että jos keepi kieltää siltä, mutta hyvin se upposi.

B-radalla kaksi ekaa eivät saaneet sertejä ja meille asti sitä ei sitten taas pienen luokkakoon vuoksi voinut jakaa. Pöh. Hävittiin serti n. 0,86 sekunnilla. Kontaktit otin kunnon pysäytyksillä, joten niihin paloi ainakin aikaa. Koko rata meni mielestäni tosi hyvin, jaksoin tsempata ja pakka pysyi kasassa, mutta varmasti siinä oli varmistelun meininkiä. Nolla silti!

A-radalle vaihtui tuomariksi Leena Rantamäki-Lahtinen. Tulos 5.


Rata oli mielestäni yllättävän helppo! Videota katsellessa tulee fiilis, että ohjaaja seisoskelee paikoillaan ja koiraa menee, muttei kovin lujaa...

Mutta ne kepit ne kepit, voi argh! Onhan ne olleet joskus ennenkin meidän ongelma, mutta nyt jo pitkään menneet ihan hyvin. Olen treenannut keppien loppupään ongelmaa niin painostamalla koiraa kuin irtoamallakin, mutta en ihan noin, että just ennen loppua pomppaan syrjään. Pitää ottaa ohjelmistoon. Vaikka enpä nyt mitään hirveää hyppäystä tehnyt, mutta ajatus oli jo seuraavalla esteellä ja keepihän osaa ajatuksia lukea... Nanna-koutsi sanoi, että pitää korjata kepit kisoissa aina alusta asti, että koira tietää et ne pitää tehdä kokonaan kunnolla. Jep, näin olen aina ennen tehnytkin, paitsi tänään.

Keinu ja puomi oli melkoi hitaita, mutta keinulla varmistelin, ettei tee lentokeinua ja puomilla en olisi tehnyt tuota leieröintiä, jos ei olisi ollut virheitä alla, joten sekin olisi ollut nopeampi, jos olisin juossut vieressä. Mutta vaikka sitäkin on treenattu ja kontaktin on olleet tosi kivat targetilla, niin vielä vaan pitää sitkeästi treenata niitäkin.

Tiedetään mitä treenataan huomenna, keppejä ja kontakteja. Ei mikään yllätys.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kolmosiin!

Melkoisen mukava aloitus vuodelle, Hyvinkäällä nollavoitto ja SERT!


Esa Muotkan hyppyrata oli varsin mukava. Ei tehty mitään kommervenkkejä, perusohjausta (tai sen yritystä) ja luotin, että jos vaan rintamasuunta on oikea, koira kulkee mukana. Ja niin se teki! <3 Yksi kaarros alussa meni aavistuksen pitkälle, muistaakseni 4-5 välissä. Takana putken jälkeinen ennakoiva valssi oli musta tosi hieno, olis ehkä Juhakin saattanut olla tyytyväinen.

Huimaa 4.85 m/s vauhtia mentiin. :) Kovasti tuli kehuja lukuisilta ihmisiltä miten mahtava kelpi se on. Ei sitten jääty odottelemaan moneksi tunniksi kolmosten rataa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätään tähän vielä Tavoitteet 2012

Vaikka en tiedä uskaltaako näitä listatakaan...

-AVO1 tokossa
-Agissa ahkeraa kisaamista alkutalvi, kunnes juoksutauko iskee. Nollia, sm-nollia? (Juha on asettanut meille tavoitteeksi sm-nollat kasaan keväällä, mutta saas nähdä kestääkö ohjaajan kantti...yritetään)
-Pelastuskoiraliiton haun peruspimeä ja loppukokeet (pä+pi)
-pk... en tiedä, jos saisi tottiksen kuntoon, voisi ehkä käydä kokeilemassa miten ne pistot sujuu...
-jälkitreeniä!
-viimeinen serti näyttelystä