


Mätsärissä otin tottistakin ja hienosti menee. Kit pysyy myös istumassa joitain hetkiä ja sillä voi ottaa jo lyhyellä matkalla (5m?) sivulletuloa. Seuraaminen menee namin perässä jo joitain askelia ihan nätisti. Kaukokäskyjäkin on treenattu ruokakupilla, se on vähän epäröivä siinä istumaan nousussa, mutta eiköhän siihen saada aikanaan vauhti. Ruokakupilla on nyt otettu myös maassa paikallaan oloa ja näyttää olevan melkoisen vaikeaa, kakara on kuin viritetty jousi valmiina pomppaamaan ruokakupille ;D
Ja sitä noutoa! Eli päätin lopettaa yritykset erinäisillä esineillä/leluilla ja otin ihan oikean noutokapulan (ohjatunnouto tosin), että olisi selkämpi. Pelkällä odottelulla en saanut haluamiani reaktioita aikaan, mutta jos tarjosin kapulaa se ottin sen suuhun, mutta siinä tuppaa tiputtamaan samantien naksun toivossa. Aloin sitten tehdä niin että kuljin itse ees taas kapulan ohi ja Kit nappasikin sen matkalta mukaan ja sai samantien naksun, ja tästä se sitten lopulta pikkuhiljaa lähti! Nyt se saattaa jo pystyä käydä vähän niinkun hakemassa sitä ja kuljettaa kohti mua muutamia metrejä. Eilen sattui jopa istumaan eteen edelleen kapula suussa ja siitä tuli kyllä melkoisen isot bileet!
Ruoka maistuu, pikkaisen pienensin annoksia, mutta edelleen 3xpv (n.1-1,2dl) Eaglea + höysteet. Söisi varmaan tuplasti jos saisi, ihan hullu syömään. Ja kaikki kelpaa, porkkanat, tomaatit, omenat, kesäkurpitsat, valkosipulitkin suoraan vaan! Mut ei se onneksi tuolta lenkiltä imeksi kaikkea, tosin aikapaljon olen kieltänytkin. Käpyjä saa ottaa, muuta ei. Ruohoa se kyllä kans syö kuin lammas.
Hammastilanne on se, että kaikki muu taitaa olla lähtenyt paitsi yläkulmurit, eikä siellä vielä edes näy uusia (korjaus, ihan just näyttäisi vanhojen etupuolelle puhkeavan uudet! Eli ei ainakaan kasva liian sisään, kun ovat samassa rivissä toisten edessä). Alakulmuritkin näyttävät asettuvan ihan kivasti, toinen on jo kohdillaan, toinen vielä hieman liian sisässä, mutta toivottavasti se sieltä oikenee, vähän ollaan kyllä "oiottu" sitä. Välihampaita näyttäisi olevan tulossa ainakin 3 settiä, montakohan niitä pitäs olla... 4? Mutta ovat siis vasta puhkeemassa, niin eihän siitä voi sanoa montako tulee.
"Kit, miksi sinulla ei ole hampaita?"

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti