Synttärikemut!

Onnea Maiskis N:t tänään 2 vuotta! Nythän näitä ei voi enää pitää ihan pentuina, vai voiko?

Synttäribileet aloitettiin Espoon Vermon raviradan kupeessa - etsintähommia! Luulin, että mennään Vermon parkkipaikalle ja kuningasidea oli ottaa piiiitkiä pistoja parkkipaikan yli hieman masentuneena eilisestä kyvyttömyydestä irrota. Mutta ei oltukaan parkkiksella, vaan sen vieressä olevalla varikko(?) alueella, jossa oli kaikenlaista mielenkiintoista piiloa.

Koska muilla oli 2 koiraa joille 2mm me otettiin tasoituksen vuoksi 4 figua. Ensin avoin iso pressuhalli, joka oli puolillaan täynnä hiekkakasoja. Keepi aloitti hommat piippaamalla varaston ulkopuolella ja tuijottamalla minua "piip, piip, piip". Täysin oma-aloitekyvytön... argh. Tuijoteltiin taivaisiin sun muuta. No, lähti se sitten lopulta hommiin, ja työsti varaston tosi hienosti. Figu oli toisella seinustalla ovenpuolen nurkassa hiekkakasojen takana. Irtorullilla mentiin, hienosti rulla kulkeutui.

Jatkettiin varikkoalueelle. Toinen figu löytyi ison hiekkakasan takaa putkikasasta. Tällä kertaa Kit jo liikkui vähän itsekin, kiipesi sen hurrrrjan korkean sepelikasan päällekin sun muuta hienoa. Ja lopulta löysi figunkin isosta muoviputkesta n. 0.5m maan pinnan yläpuolelta. Meinasi tosin ensin mennä tuputtamaan rullaa takaisin figulle, mutta päätyi sitten kuitenkin tuomaan sen minulle. Heitellen sitä matkalla miten sattui...

Kolmas figu oli keskellä aluetta metallipalkkien ja lumikasojen keskellä kuopassa, no problemos. Se neljäs olikin sitten isoin problemos. Ohjailin koiraa alueen tuulen alapuolen reunaa pitkin ja käskytin kasoille, mikä ehkä oli tyhmää, koska sitten se hetkeksi jäi taas odottelemaan käskyjä. Mutta nenään taisi kuitenkin leijailla häivähdys figusta, koska lähti itsenäisesti työstämään. Pitkään se touhusi valtavan ison lumikasan takana, kello kilisi hiljakseltaan, mutta lopulta kasan päältä kurkkasi pää - eikä rullaa. Meni vielä kerran uudelleenkin ja tuli takaisin edelleen ilman rullaa. Mietin, että kai siellä sitten oli jotain muita hajuja. Jatkettiin matkaa. Ja muutama metri edettyämme kohti seuraavaa kasaa Kit päätti kuitekin palata jälleen kerran ja uudelleen tuolle isolle kasalle. Aikansa työstettyään ja edettyään hieman toiseen kohtaan kasan sivulle tuulen suuntaan se lopulta löysi figun ja tuli rullan kanssa. Hyvä!

Olin ensin satavarma että kasan takana joku on, koska koira siellä niin kauan työsti. Mutta kun se kaksi kertaa siellä oltuaan tuli ilman rullaa, luotin sitten myös siihen, että ei siellä olekaan. Mutta siinä vaiheessa kun se (onneksi!) kääntyi vielä kerran takaisin, tulin tulokseen, että pakkohan siellä on, jos se koiraakin noin jää kaivelemaan. Osasihan se, ja oli lopulta ihan pätevä! Sehän oli jo ihan kivalla kuosilla, mutta talvi kun on tehty (se vähä mitä on) aika pitkälti liinassa etsimistä, niin varmaan vaikuttaa itsenäiseen työskentelyyn. Ja ehkä nuo juoksutkin, onhan sillä aina ollut pientä herkkistelyä juoksujen jälkeen? Mutta sitä irtoamista ja itsenäistä työskentelyä täytyy nyt taas kiireen vilkkaan palata harjoittelemaan!

Treenien jälkeen kurvattiin Latokaskeen ystäväni kanssa "city"-kävelylle. Tekipäs hyvää maalaiskoirille. Ilma oli mahtava ja lukuisista ulkoilijoista huolimatta päästiin kävelemään osan matkaa pelloilla ihan rauhassa. Ja koirat olivat varsin mallikelpoisia maalaisia, paremmin ne käyttäytyivät kuin Espoon räkyttävät pikkupiskit.

Kotona oli pakko jäädä vielä ulkoilemaan kameran kanssa, kun ilma kerran oli niin mahtava! Vaikka väsy taisi jo painaa, niin ei keepi osaa olla pihalla, jos ei juokse frisbeen perässä. Joten pienet loppuspurtit vielä ja avot - raatoja lattialla!

Toiset ovat ruotineet millaisia näistä 2 vuotiaista nyt sitten on kasvanut. Tämä juttu on jo muutenkin niin venynyt, joten tyydyn ehkä vain toteamaan, että Kit on vallan mainio pakkaus. Se on sympaattinen, hellyydenkipeä kaikkia rakastava Sydämmellinen kelpie. Jolle kuitenkin työnteko on kaikkeista tärkeintä (ehkä nukkumisen ja syömisen jälkeen). Se on duunin suhteen vähän tosikko: kun tehdään hommia ei ole varaa keskittyä mihinkään muuhun. Sitä ei juuri häiritse mikään tai kukaan, kun ollaan hommissa, oli se laji mikä tahansa. Onhan se pehmeä, ja ohjaajaherkkä ja vähän ohjaajassa kiinni, mutta ne pitäisi vaan osata kääntää eduksi. Työmotivaatio sillä on suuri, ei ihan herkästi lopu. Ei ole koskaan loppunut. Pieni partiolainen - aina valmiina.