Nostettiin jälki vasemmalta tuulen yläpuolelta (siinä vaiheessa ei kyllä enää juuri tuullut) aika kaukaa, siis ehkä 10m päästä. Löysi sen kyllä, mutta jostain sille on tullut ihme haparointi noihin jäljennostoihin. Eli nostaa, mutta alkaa silti sahata ja suhata eestaas. Päästiin kuitenkin eteenpäin, välillä ihan ok, välillä jonkun verran jäljen sivussa tuulen alapuolella. Itse ja muutama muu oltiin kävelty hetki aiemmin tuon ekan suoran tuulen yläpuoella (länsipuolella) menevää kävelytietä, ja sinne veti keepiksenkin nenä useammankin kerran. Eka kulma löytyi kuitenkin, sen jälkeen tuli kosteikko ja lätäköitä ja niissä vähän hukuttiin ja sinne jäi eka esinekin. Sitten alkoi vaikeudet. Tien ylitys oli ihan tuskaa. Jälki siis kääntyi just ennen tietä kulkemaan sen reunaa ja keepis ei muka haistanut yhtään mitään. Tietä oli myös jäljelle lähtiessämme kulkenut kokonainen perhe. Päästiin lopulta kuitenkin tien reunaa ja ylikin, hetken aikaa ihan ok jäljestystä hieman korkeammalla maastossa kukkulan reunaa, kunnes taas tien ylitys. Sitten alkoi ne isot vaikeudet eli tuo paluusuora pohjoiseen ja kaarros, sinne tais jäädä kakkosesinekin. Koira sahasi ja etsi, kävi muka jäljen päällä, mutta ei kelvannut, jatkoi väärään suuntaan sen näköisenä että jäljestää, vaikkei ollut jäljellä. Kerrassaan omituisen vaikeaa ja sitä jälkeenpäin sitten pohdittiin, että olisiko tosiaan noussut sumun mukana hajumolekyylit taivaisiin.... tiedä häntä. Onneksi oli hyvä jäljentekijä peesaamassa, joka tiesi tasantarkkaan missä jälki menee. Päästiin tuon metsikön reunaan, siinä oli ensin yksi tien ylitys, taisi mennä tuurilla yli, sitten toinen ja jälki jatkui sen hiekkatien laitaa varmaan 5m. En tiedä jäljestikö keepis vai ei. Kolmas tien ylitys, meni hyvin ja heti sen jälkeen lähti korkeammassa heinikossa jäljestämään kuin juna ja ilmaisi kepin! Vihdoin se sai palkkaa hurjan työskentelyn jälkeen. Loppujälki ei olisi voinut paremmin sitten mennä. Kulmissa se kyllä ensin hortoili joka suuntaan, jännä juttu että vaikka ensin katsookin oikean suunnan, sen pitää kuitenkin käydä tsekkaamassa ne muutkin ennenkun voi jatkaa sinne oikeaan. Nyt osasin lukea koiraakin jollain tavalla noissa kulmissa, mutta se onkin paljon helpomppaa nurmella kuin metsässä. Loppuesineenä oli pehmolelun palanen, karvareuhka, jolle keepis innokkaasti heilutti häntää eikä aluksi muistanut mennä maahan. Reuhka ei kuitenkaan kelvannut leikkiin, koska sen oli vallannut etanat, voi yök!
Toisia vikalta jäljeltä odotellessa tehtiin parkkipaikalla pientä vireennostoa ja tottista. Ei paljon vaikuttanut rankka jälkityöskentely, vaan ihan kympillä oli hommissa mukana. Virtapiikki.
Keskiviikkona oli hälyryhmä puolikkaat teemalla suunnistus. Killi ja Nuka oli mukana etsimässä rasteja, ja Enni-pennin lisäksi laumassa oli myös snautseri ja kultsunartut. Metsä ryskäs kun tyypit juoksi. Välillä Killi juoksutti porukkaa, välillä se huusi ja irvisteli, näytti että sitä ahdisti kun isot koirat riekkui. Tiedä sit, mutta pitkästä aikaa se vähän niinkun leikki ihan vieraiden koirien kanssa. 1,5h riekkuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan kotona piti silti tuputtaa leluja josko jotain tapahtuisi. Sillä on selvästi virtapiikkikausi menossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti