maanantai 6. kesäkuuta 2011

Vikalista

Sunnuntaina käytiin pyörähtämässä Lohjan ryhmiksessä ajatuksena "haetaan se vika serti". Saamastamme nauhasta puuttui vaan se valkoinen, sininen oli kyllä. Voi kettu tuota näyttelytouhua... kestää ehkä hetken, että edes harkitsen johonkin ilmoittautumista.

Tuomariksi vaihtui Maret Kärdi, ja kun hän oli joskus Jilla-äidin palkinnut serteillä ja ropilla, päätin mennä yrittämään. Vikalista oli pitkä, mutta lopussa luki: erinomainen luonne. Olihan siinä siis jotain hyvääkin. Kaksi muutakin kelpiä saivat sinisen.

Uimaan!

Perjantaina yritettiin Luukissa pellolla härdelliä. Ei tajuttu, että tie on niin lähellä, että eihän siellä kuule mitään. Mutta ihan kohtalaisen hyvin meni. Sen jälkeen lähdettiin Riin ja Roon kanssa lenksulle ja uimaan, jiihaa!

Lentokeepi

Launtaina päästiin pitkästä aikaa raunioille. Ensin ajattelin, että kun ollaan viime aikoina treenattu vähän turhankin paljon, otetaan vaan kaksi ja jotain kivaa. Mutta kun muilla oli ollut alakasan "palkintaus" halusin myös sen. Ja toinen alkuun taloihin johonkin.

No eipä tullut helppoa, mutta on se vaan niin hyvä! Eka oli ykköstalon alhaalla lattian alla. Haju tuli talon eteen mustan tötsän kohdille. Siinä keepi etsi ja haki ja piippasi. Lopulta löysi pienen kolon mistä pujottautui betonilevyjen alle ja pääsi siitä jopa talonpuolelle piilolle. Ja hetken päästä vaivoin pujottautui samasta reiästä ulos irtiksen kanssa. Mutta näytölle ei halunnutkaan mennä enää siitä, vaan piti etsiä tovi jos toinenkin toista reittiä. Lopulta se sen löysi ja ryömi mitä ihmeellisimmistä rakosista styroksipalojen läpi puoliksi figun kanssa samaan piiloon. Olipas vaikea, mutta oli se sitkeä! Ihmettelin kyllä miksei se mennyt näytölle samasta reiästä.

Toinen oli sitten se palkkipiilo. Joutui etsimään ensin jonkun verran, ja sitten eksyi raukka sinne piiloon rullan kanssa. Näin että yritti tulla pois kohdasta jossa seisoin, mutta siitä ei päässyt. Lopulta tuli ulos - ilman rullaa. Palasi takaisin, ja taas kesti hetken että löysi reitin ulos. Nyt se osasi sentään mennä näytölle.

Kyllä pisti taas mietityttämään tuo rullan mielekkyys raunioilla, kun koira joutuu ravaamaan ees taas. Entistä enemmän houkuttaisi vaihtaa se haukulle raunioilla. Mutta ei ehkä ainakaan ennen, kun metsäpuolen kokeet on suoritettu.

Lauantaina käytiin iltalenkillä Laitamaantien lammella ja Siwwi ui ja ui ja ui. Sunnuntaina näyttelyn jälkeen tehtiin pihahommia, keepi makas reporankana auringossa ja nautti lämmöstä. Ja välillä riepotti Nukaa.

Ei kommentteja: