sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Uusi kisakausi korkattu

Lauantaina kisailtiin Kittyn kanssa kolme rataa Ojangossa HSKH:n kisoissa. Kahdella ekalla radalla tuomarina Sari Mikkilä (A+H) ja vikalla Rauno Virta. Mikkilän radat oli varsin helppoja, vikalla radalla oli jo vähän enemmän tekemistä, mutta kiva sekin.

Tulossaldo 5, 0, HYL. Ekan radan jälkeen luulin pitkään, että siitäkin tuli nolla, mutta kakkosrima olikin tullut alas (ihan oma vika, todella huono linjaus koiralle). Eli ei se tupla kaukana ollut! Hyppäriltä saatiin nolla, nyt on sitten hyppärinollat kerätty. Miksi niitä ei tule agiradoilta, mitään tekemistä sillä ei kyllä ole kontaktiesteiden kanssa. Olin tyytyväinen kaikkiin ratoihin, vaikka sieltä pikkuvirheitä ja huonoja linjauksia tuli. Vihdoin alkoi meno tuntua hyvältä ja kohtalaisen varmalta. Kärkikamppailuista tosin uuppuu pari sekuntia, mutta oltiin samoilla radoilla! :) Lisää, lisää!


My on jumpannut agin ja tottiksen alkeita, ihan pentujuttuja, etenemisvauhti ei ole hurja. Sekä vähän rakennusetsintää, siellä se on vapaasti saanut toteuttaa itseään ja ollaan vahvistettu itsenäisyyttä. Ja sitähän löytyy, on se vaan hieno Pen. Kitty on päässyt nyt tekemään lähinnä agitreenejä, kaikki muu on jäänyt ihan, vähän pihatottista.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Kausi paketissa

Viime vuoden lopulla asetetut tavoitteet, toteutuiko ne?
Vuosi 2013
- Liuta terveitä penuja maailmaan!

- Koiran kuntoutus kesään mennessä, monipuolista lenkkeilyä ja uintia
- Tokossa viimeinen AVO1 keväällä/kesällä, VOI-liikkeiden treenauksen aloitus...  syksyllä kisoihin.
- Tiukkaa pk-tottiksen treenausta
- pk-haku: pistot ja risteily kuntoon kunhan kesällä päästään treenaamaan > syksyllä kokeeseen. Esineruutua tosin pitää muistaa treenata myös...
- pk-jälki: janatreeniä, jäljestysvarmuutta kulmiin, kokeet harkintaan, mutta hakukoe prioriteetillä 1. Voi olla, että jälki jää ajanpuutteen vuoksi.
- pelastuspuoli: raunioilta peruskoe, hausta loppupimeä, perusjälkikokeet?  
- agilitytreeneihin mahdollisesti syksyllä, jos koira ok
- se viimeinen serti kesällä/syksyllä 
- luonnetesti syksyllä?

Pennut saatiin maailmalle, kuntoutus oli hidasta erinäisten vastoinkäymisten takia. Tokossa saatiin AVO1 ja TK2, mutta VOIttaja jäi vielä korkaamatta, kun kukaan ei treenaa... Tottista treenattiin paljon, samoin hakua, kokeeseenkin oltiin menossa, mutta tällä kertaa sen esti vatsatauti :( Jälkeä ei treenattu ollenkaan, raunioilta suoritettiin peruskoe ja maastosta haun loppupimeä. Agia kisattiin 12 starttia, ja saatiin jopa 2 nollaa, vaikka aika hakusessa se vielä on. Näyttelyissä ei käyty, luonnetesti suoritettiin pisteillä 127p laukausvarma.


Vaikka treenikausi alkoi taas vasta kesäkuulta, niin paljon saatiin treenattua (etenkin hakua ja tottista) ja paljon saatin tuloksia aikaan, mutta jotain jäi myös tekemättä ja saavuttamatta. Kaikkea ei vaan ehdi ja jaksa. Oman aikansa vei myös ihana ja hulvaton PenniSmy! Se tärkein tavoite kuitenkin.

Tavoitteita vuodelle 2014?
Kitty
- Agissa sm/karsintanollat kasaan, sertin metsästystä
- Tokossa VOI1
- HK1 (jos ohjaaja jostain löytää hakumotivaation keväällä, nyt se on hukassa)
- Jos saadaan HK1, niin sitten Kitty ehkä vaihtaa jälkeen
- näyttelystä jos sen viimeisen sertin saisi...
- raunioilla loppukoe? Maastossa TT.

Mylle en aseta mitän hirveitä konkreettisia tavoitteita
- tottista, tottista!
- hakua, pistot kuntoon! Ilmaisun valitseminen ja sen kenttätreenaamisen aloittaminen. Haukkua se kovasti tarjoaa...
- agissa esteopetus pakettiin, iloista menoa ja tarkkaa ohjausta
- onnistuisikohan syksyllä tokosta ALO:n korkkaus, jos alkaisi treenata?
- johonkin näyttelyyn sen voisi kiikuttaa ainakin kerran
- raunioilta sove syksyllä? vaatii seuraamisen ja telineiden opettelun
- terveystarkit keväällä

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toinen nolla ja pino hyllyjä

Itsenäisyyspäivänä kisattiin Ojangossa kolme rataa, joista keskimmäiseltä hyppäriltä nolla, muilta hyl. Tuomarin Kari Jalonen, medeissäkin sartteja lähes 60!

Hyppäri oli huisin hauska putkiralli, 9 putkea, joista yksi mentiin kahteen kertaan! Pitkiä kaarroksia, ja yksi ohjauksen unohdus rokotti aikaa, niin että oltiin viidensiä. Agiradoilta hyllyt, molemmissa oli paikkoja joihin tiesin, etten ehdi, mutta taisi tulla hyllyt jo ennen niitä. Mutta hyviä ja onnistuneita paikkoja oli paljon niissäkin radoissa, vaikka aika hankalan tuntuisia ratoja olivatkin.


Sunnuntaina jälleen Ojangossa kolme rataa, tuloksella hyl, hyl, 5. Tuomarina Esa Muotka (agi+hyppy) ja viimeisellä agiradalla Markku Kaukinen. Kivat radat, eka rata vaikutti jopa helpolta, ansapaikat oli aika ilmeiset. Oma ohjauskin pysyi kasassa, mutta sitten Kii "mokasi" ne. Tuli kepeiltä kesken pois ja teki vielä hurjan lentokeinun, jonka uusin.

Hyppäri oli kinkkinen, mutta selvittiin tosi hienosti pahoista paikoista, yhtä pientä lipsahdusta lukuunottamatta. Kepeillä piti vaihtaa puolta, myöhästyin valssista ja koira ampaisi pituuden jälkeisen takaakierrettävän hypyn väärään suuntaan.

Vika agirata meni varsin kivasti, harmittavasti yksi rima tippui, kun vedin kädet alas, koira juoksi hypyn läpi.Tuloksena 5.


Ei ole helppoa, ei. Jatkamme pään seinään hakkaamista. Mutta on se kivaa, ainakin Kii on ihan fiilareissa, ei meinaa nahoissan pysyä! :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Purinalla nolla ja hyllyjä

Lauantaina kisailtiin Purinalla 3 rataa, HYL, 0 (7./47), HYL. Tuomareina ekalla hyppyradalla Seppo Savikko, jälkimmäisillä agiradoilla Heidi Viitaniemi.

Eka rata (hr) kaaos ja katastrofi, ei se nollakaan mikään kaunis ollut, karkasi sekä A:n että keinun kontakteilta ja aiheutti sillä pientä säätämistä.  Vika rata oli melkoisen paha, mutta onnistuttiin yllättävän hyvin, kunnes sitten loppu"suoralla" olin auttamattomasti myöhässä. Tykkäsin kyllä taas noista Viitaniemen radoista, ei ne helppoja ole, mutta ihan kivoja.

Ens viikonloppuna muita hommia, ja jos sitten taas itsenäisyyspäivän viikonloppuna yritettäisi lisää.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Paluu agikisakentille

Tulosraportti on kovin lyhyt ja yksitoikkoinen: 3xhyl.

Lauantaina juostiin kolme rataa BAT:n kisoissa Ojangossa (ekaa kertaa oltiin siellä). Kahdella ekalla radalla (H+A) tuomaroi Heidi Viitaniemi, vikalla agiradalla Allan Matsson.

Koirahan kyllä menee, ja meni. Ohjaaja oli välillä vähän hukassa, ajoittain meni hyvin, ja sitten väliin joku lipsahdus. Radat oli ihan kivoja, hyppyradalla ainoastaan oli lopussa kohta josta tiesin, etten tule ehtimään juosta radan toisesta päästä sinne. Mutta olihan niissä ansapaikkansa, osasta selvittiin, osasta ei.  Ja olihan se vähän hakusessa, lisää kilsoja eli kisatreeniä vaan ...

Ja täytyyhän sitä olla pelkästään tyytyväinen siihen, että ollaan tässä tilanteessa, että pystytään kisaamaan!

torstai 7. marraskuuta 2013

Haaveet kaatuu...

Taas kaatui meidän haaveet yrittää pk-koularia. Kitty on vatsataudissa, vesiripulissa, jouduin perumaan meidän kauan odotetun hakukokeen lauantailta. Tämä oli jo toinen kerta, edellisen kerran jouduin kokeen perumaan toissa keväänä polviepisodin takia. Sitten menikin 1,5v että koira oli taas niin fyysisesti kuin teknisestikin edes jonkunlaisessa kunnossa. Ei sit. Ehkä ens vuonna... tai sitten ei.

Tää olis sit niinkun tässä. Talvikausi keskitytään agilityyn, katsotaan saisko sieltä jotain tuloksia aikaan.

Päivän piristys PenniSmy esittelee rälläystaitojaan, ei kannata välittää pöntöstä ohjaajasta.