Jouluaattona koirat jäivät "mummolaan" muutamaksi tunniksi keskenään, kun ihmiset lähtivät katsomaan kummipojan luokse saapuvaa Joulupukkia. Varmuuden välttämiseksi jätimme koirat keittiöön. Takaisin tullessa keittiö oli hyrskyn myrksyn ja heikun keikun. Lattia oli täynnä tulitikkuja, rasiasta ei löytynyt kun jäänteitä. Pöydältä oli levitelty ja pureskeltu tabletit pitkin poikin. Myös karvainen "Montchi" lelu, joka oli roikkunut pöydän keskikohdilla seinällä, oli teurastettuna lattialla. Pöytäliinakin oli kovaa vauhtia liukumassa alas. "Kuka kumma tämmöistä tekee" Varmaan se oli Jasu, joka vaan vihelteli muina miehinä? Eihän se nyt pieni keepi voinut olla, eihän se ole koskaan kiivennyt pöydälle eikä tehnyt mitään tuommoista, sehän vaan syö seiniä, repii peittoja ja levittelee halkoja. Jasu sentään on nuorena poikana kerran kiivennyt pöydälle ja varastanut siellä jäähtymässä olleen lohiperunalaatikon oksentaakseen sen hetkeä myöhemmin olohuoneen matolle. Joten senhän täytyy olla Jasu, vai mitä keepi?
Huoh. Mitähän se huomenna keksii, kun jää työpäiväksi yksin kotiin. Olisikohan varmempaa rajata sen oleskelutilaa takaisin yksiöön. Sairasloman aiheuttama toimetomuus alkaa selvästi purkautua pikkuhiljaa.
Joulupäivänä oli pikkukeepin Seitsemäs taivas. Talo vilisi vieraita, ihania potentiaalisia rapsuttajia. Keepi ei välittänyt, jos ihminen ei olisi niin pitänytkään koirista, kyllä keepi kaikki hurmaa ja "lups, lups" kukaan ei ollut turvassa tuota salakavalaa alati vilkkuvaa vaaleanpunaista rakastavaa keepinkieltä. Sydämmellinen keepi.
Lähestulkoon hävetti.
Pikkukeepistä tuli joulupäivänä Isosisko (ei uskoisi), kun Äitikoira pyöräytti kuusi hurmaavaa pikkusisarusta. Onnea!
Ei tullut otettua siis kuvaa, että saisi pentukansioon, mutta tässä yksi vanha. Jostain ihmeestä oli satanut pumpulia Kittyn yksiöön, ja näkyy joku syöneen takaseinääkin... Kuva on maaliskuulta.
En se minä ollut, ne oli tossa. En tiedä mistä ne tuli.
10 kommenttia:
Mä annan ääneni Jasulle. Eihän Kitty-pieni ikinä tekis mitään tollasta! Noin pienet koirat ei sitäpaitsi edes pääse pöydille.
Kiitokset onnitteluista :)
Et sattunut kuvaa ottamaan? Hyvää materiaalia pentukansion epäviralliseen osioon ;)
No eipä tullut kuvat mieleen, kun ihmettelin montako tulitikkua se on syönyt. Mut ei se näköjään kuollut niihin.
Tänään se oli syönyt vaan tylsästi pahvia ja muuta roskaa pahvinkeräyskorista. Niistäkään en ottanut kuvaa, mutta laitetaan yksi korvauskuva sitten.
Kiitoksia hienosta merkistä, pitää ilmeisesti lähteä lanka- ja neulakauppaan. Kittynkin mielestä merkki oli hieno, meinasi syödä sen...
Mutta kuulostaapa tutulta.. pöydälle hyppimiset ja pusuttelu pakkomielle. Minä olin joulupäivänä meidän keepin mielestä varmasti maailman tylsin ja käskin koiraparan maata yhdessä kohti vierailijoiden ajan. Veikkaanpa että vieraat huokas helpotuksesta.
Elina, minä päätin antaa koiran nauttia ja vieraiden kärsiä ;D
Jokohan ne on saaneet tätä ensimmäistä versiota vaivaavan kielen "lups,lups"-ongelman korjattua näihin uudempiin versioihin?
Niin, meidänkin Giin yksi lempinimistä on 'liskokieli' Käsittämätöntä, miten niin pieneen koiraan mahtuu niin pitkä ja nopea kieli :D
Liskokieli! Miten osuvaa. :D SilakkaLiskokieli.
Maiskis-kelpiet kakkossarjan nuolemistehokkuutta ei ole vielä testattu, mutta palaamme asiaan mitä pikimmin kun saamme tiedon tästä.
terveisin,
Vertaistukihenkilönne
Samaa vikaa löytyy meiltäkin! Naxe kävi lupsuttamassa joulunaikaan tehokkaasti kiertäen jokaisen vieraan useampaan kertaan ja jos joku erehtyi lattialle istumaan, sai ensin pusun ja sitten ihan yllättäen etutassut rintakehän päälle ja sitten vieras makasikin lattialla ja kelpie seisoi vatsan päällä suukottamassa vielä innokkaammin. Onneksi oli koiraystävällisiä vieraita :D
Jahas, muitakin nopeakielisiä pentueesta siis löytyy :) Meillä Isäntä murisee ja karjahtelee eteisessä ulkokenkiä pukiessa kun Nala ehtii lipomaan kielellään vaikka kuinka estelee. Nyt jännittää tuleva näyttely: onkohan tuomarikin pakko lipoa ellei esittäjä saa kirittyä tarpeeksi kaulanahasta alaspäin...
Lähetä kommentti