perjantai 11. tammikuuta 2013

Pientä puuhastelua

Jalka parani sitten muutamassa päivässä, joten viikolla ollaan jo lenkkeilty ihan normaalisti. Mitään frisbeitä tai lumipalloja ei nyt kuitenkaan heitellä. Mielenpiristykseksi ollaan tehty pihalla pientä tottistelua. Lähinnä edelleen sivulletuloja ja liikkeelle lähtöjä. Ihan kivasti on mennyt, mutta ajoittain sivulletulo jää ihan puoliasentoon, missä lie vika, en tiedä.

Kaukokäskyt teki ison harppauksen, kun päätin vihdoin kokeilla takapalkkaa. Johan tässä on m-s-m liikkeen kanssa hakattu pari vuotta päätä seinään. Joskus ennenkin olen takapalkkaa kokeillut ja se aiheutti vain mutkakelpin ja taakse "eyeaamista". Mutta nyt se toimi! Normaalisti seisomaan nousemisessa Kii on kuin pingoitettu jousi ja puoli askelta on pakko ottaa, niin nyt se oli maltillisen rauhallinen eikä hievahtanutkaan. Pääsin jopa useiden metrien päähän. Oujee. Näillä jatketaan. s-i-s liike on vielä tekniikaltaan lähes opettamatta, joten seuraavaksi "junpataan" sitä sisällä.

Jäävät on muhineet hienosti, istuminen on jo tosi hyvä ja osaa erotella ne kaikki, enää seisomaan jääminenkään ei ahdista niin kun sillon alkutaipaleella. Eteentulon se on oppinut "kom"-käskyllä tosi hyvin ja kokeilin pitkälläkin matkalla ja sekin toimi, hieno homma.

Ruotsissa ollessa löysin kämpästä jossa majailin, sellaisen kevyen metallikapulan ja sillä treenattiin muutama toisto ja hyvin meni eikä ollut kovin yök juttu. Pitäs hommata sellainen, itsellä kun on vaan niitä vanhoja painavia.

Tunnariakin meinasin ottaa työn alle, sain vinkkejä miten purkkien avulla voi opettaa tunnarin haistelun ja mielentilan, meinasin kokeilla. Saas nähdä mitä siitä tulee. Ensimmäinen kokeilu meni vähän sekoiluksi, kun koira ei tiennyt onko ne purkit hajuerottelun purkkirataa, merkkejä, vai sellaisia minkä päälle nostetaan takajalat, vai etujalat ja pyöritään ympyrää. Pitänee hommata hieman erilaisemmat purkit....

Että johan tässä on melkeen voivoi-luokan liikkeet kasassa...

Muuten valtakunnassa on kaikki tylsän tasaista. Kolmas mahdollinen tiineysviikko on nyt takana, koira on oma pirteä itsensä, ruokaa kohtaan se on ehkä jopa normaalia fanaattisempi ja odottaa sitä kuolat rinnuksille valuen, ei tietoakaan pahoinvoinneista. Ei siitä näe kyllä mitään merkkejä onko se kantavana vai ei, mitä nyt vyötäröön on viikon aikana tullut muutama ylimääräinen sentti!, mutta olihan se tuossa vähän niinkun levossakin, ja normaalistikin sillä alkaa juoksujen jälkeen kertyä sitä massaa, että tiedä sitten mistä ne lisäsentit johtuu. Ens viikolla toivottaavsti saadaan siihen sitten vähän selvennystä.

1 kommentti:

Mira kirjoitti...

Haha, tuo teidän eka tunnari-purkki-treeni kuulostaa ihan samalta mitä meillä!! Ihan harmittaa, kun ei saanut videolle: Cintakin tarjos purkeille ekassa treenissä aivan kaikkea mahdollista!:D Mutta sitten kun vaihdettiin sopivan painaviin purkkeihin, niin homma lähti rullaamaan ihan loistavasti.:)