Ei tullut ihan sellaista tilausta kun piti, mutta kaikki voivat hyvin, se on tärkeintä. Synnytys meni suht vauhdilla ja hyvin, kirjoittelen myöhemmin lisää.
No niin, kerrotaanko jotain lisää?
Tiistaina töistä tullessa lämpö oli laskenut 37.1:een. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkoi avautumisvaihe, Kitty läähätti 4:stä eteenpäin. Aamupäivän aikana tuli pariin otteeseen vähän vihreetä limaa, joka ei ole hyvä asia, joten käytiin varmistamassa Espoon Eläinsairaalassa, että kaikki on ok. Samalla röntgenistä paljastui, että pentuja saattaisi olla seitsemän. Kaikki oli ok, ei ketään tukkona eikä merkkejä kuolleesta pennusta, vihreä lima oli kuulemma ihan ok, kun oli niin "hyvä väristä vihreetä". Avautumisvaihe oli vielä kesken, joten palattiin kotiin odottelemaan ja eipä tarvinnut kauaa odotella, kun supistukset alkoivat. Ensimmäiset 2 urosta olivat käsissäni nopeammin kuin kuvittelinkaan, ja kätilö oli vasta matkalla. Mutta hyvin me Kittyn kanssa selvittiin :)
Synnytys meni melko vauhdikkaasti, 6 ensimmäistä syntyivät ilman suurempia taukoja 2,5h sisään. Sitten 2h päästä tuli vielä ruskea pieni poika. Kitty oli hyvä synnyttäjä ja on osoitautunut hienoksi äitikoiraksi! Alkuun sitä piti vahtia, ettei liiskaa pentuja alleen, mutta tänään olen voinut jättää sen huoletta yksin nukkumaan pentulaatikkoon, kun olen itse ollut eri huoneessa.
Ja ne pennut:
1. 16:10 pienin musta poika 198g
2. 16:20 musta poika (niskatäplä kynsilakasta) 250g
3. 16:50 ruskea poika 252g
4. 17:05 musta poika (häntätäplä) 230g
5. 17:30 musta poika (selkätäplät), valkoista leuan alla 260g
6. 18:40 musta tyttö! 248g
7. 20:50 ruskea poika, valkoista leuan alla 205g
Kolmella uroksella oli ensin villalanka kaulassa, mutta turvallisuus syistä merkkasin ne myöhemmin kynsilakalla. Sittemmin löysin niistä kyllä pieniä valkoisia merkkejäkin kaulasta.
Pieniä poikia täytyy nyt seurata, että pääsevät tarpeeksi tisuille eivätkä jää mörssäreiden varjoon.
4 kommenttia:
Tais olla tilaus just päinvastainen. :) Onnea pennuista! Meille tuli beagle aikanaan samanlaisesta kokoonpanosta.
Paljon onnea pennuista!
T. Eine ja siskon tyttö Bria :)
Onnea pennuista!
Onnea Kittylle ja Sarille pentueesta! Sieltähän se oma musta kuitenkin tuli ;)
Lähetä kommentti