Lisäksi kaukoja pitää tosissaan alkaa jumpata, tekee hyvää kuihtuneille lihaksille. Kokeilen nyt sitä takapalkkaa, mitä kantoaikana jonkun verran testailtiin. Yritän saadan perusasennon seuraavalle kerralle (huhtikuun lopussa) kuntoon, että voi sitten ottaa työn alle vaikka noudon (heiton jälkeinen painuminen/kyttääminen) ja pyytää vinkkejä ruutuun/tunnariin tms. Sitä tunnariakaan kun ei olla edes aloitettu...
Pelastuskoiratreenitkin alkaa sunnuntaina, pk-hakutreenejä olisi jo ollut, mutta niihin me ei olla vielä menty eikä ehditty ja kuntoa pitäisi ensin kasvattaa. Imetys vei Äitikoirasta kaikki lihakset.
My lähes 7 viikkoa 9.4.
Pennuista on nyt puolet muuttanut uusiin koteihinsa heti 7 viikkoa täytettyään. Ekan yön pojat olivat olleet aika äänekkäitä uudessa kodissa, mutta sittemmin hiljenneet ja ovat kovin reippaita.
Loppuja monstereita joudun pitämään täällä vielä 1,5 vk ennenkun kaikki ovat lähteneet - tuskaa. Näistä lähtee ihan hirvee meteli. Pojista siis, My on ihan kiltti ja hiljainen. Myn kanssa pitäs jo kovaa kyytä alkaa harjoitella juttuja. Vähän olen kuskannut porukkaa yksitellen hihnakävelyllä pihatietä ja opettanut niitä syömään nameja, ne kun eivät ole niiden päälle ymmärtäneet mitään. Olen myös yrittänyt opettaa olemaan purematta, ehkä hienoista edistymistä on tapahtunut... Äitikoira leikittää jäljelle jääneitä ihan urakalla, yrittää pistää niitä kuriin ja nuhteeseen, mutta ei se taida oikein onnistua. Monsterit.
Viimeinen yhteinen ateria 11.4.
Sitten niitä oli enää kuusi ja ne mahtuivat kaikki petiin - melkein.
Melkein 7 viikkoisia 9.4.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti