keskiviikko 28. lokakuuta 2015

My MH-testissä

My ja Tikru-veli osallistuivat 25.10. Mäntsälässä järjestettyyn MH-testiin. Molemmat suoriutuivat testistä varsin reippaasti, eivätkä kuormittuneet oikeastaan ollenkaan. Tiikeri otti testin varsin lunkisti, Myllä oli selvästi isommat reaktiot, mutta sekin palautui nopeasti eikä sille jäänyt minkäänlaisia pelkoja asioita kohtaan. Hieman hämmästytti kummankin osalta uteliaisuuden puute, kun eivät oma-alotteisesti lähteneet tutkimaan asioita. Ei kiinnostanut.

My on ollut minulle vaikea tulkita, onko se rohkea, onko se kova, vai pehmeä. Eipä sitä osannut testaajatkaan tulkita, kuului kommentteja "onpas haastava koira, epälooginen, ensin se on jotain ja sitten se ei olekaan, pienessä koirassa monta koiraa". My oli testin aikana vissiin vähän, että "mamma hoitaa" ja tuli tutkimaan asioita vasta kun kutsuin, mutta sitten nopeasti ja reippaasti. Maalaiskoiran päänpäälle olisi voinut piirtää ison kysymysmerkin. Testin jälkeen My oli rauhallinen ja testaaja totesi siinä lopuksi sitä rapsutellessaan, että nyt tässä se vaikuttaa oikein tasapainoiselta. Ja mainitsivat, että koska se toipui asioista niin nopeasti, se osoittaa ennemmin kovuutta kuin pehmeyttä, mutta osoitti se testissä molempia.

Minusta My oli aika erilainen testissä, kuin mitä se on arkielämässä. Olen aika paljon kieltänyt sitä noista voimakkaista reaktioista, ja heti testin alussa se kutsuttiin pois vieheelle räyhäämisestä, niin olisiko tämä vaikuttanut myöhempään kiinnostuksen puutteeseen, en tiedä. Yltiömäinen ihmisten päälle hyppiminen ja pusuttelu kielii lievästä pidättyväisyydestä. Samaa sanottiin Kittyn luonnetestissä, että siinä on pidättyväisyyttä. Nyt tämä ei enää yllättänyt, kun olin sen kuullut jo aiemmin. Tämä ehkä selittää osaltaan Myn haukkuongelmia haussa, joten ihan paikallaan vaihtaa se rullaan. Jos me nyt hakua tavoitteellisesti jatketaan, kun ne paukut ...

Laukauksista My ahdistui odotetusti, on niihin alkanut nyt kesän aikana reagoida enemmän. Eivät halunneet ampua sille kahta passiivisen aikaista, kun kuitenkin pystyi pitämään itsensä kasassa niistä leikin aikaisista laukauksista. Nopeasti My laukauksista toipuu, mutta ei se niistä tykkää. Tiikeri ei tainnut laukauksia edes kuulla. Video


1a Kontakti – tervehtiminen: 5, Mielistelevä kontaktinotossa, hyppii, vinkuu, haukkuu, jne.
1b Kontakti – yhteistyö: 4, lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c Kontakti – käsittely: 3, hyväksyy käsittelyn
2a Leikki 1 – leikkihalu: 4, Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b Leikki 1 – tarttuminen: 2, Ei tartu, nuuskii esinettä
2c Leikki 1 – puruote ja taisteluhalu: 1, Ei tartu esineeseen
3a Takaa-ajo: 1krt: 2, Aloittaa, mutta keskeyttää
3b Tarttuminen 1krt: 1, Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
3a Takaa-ajo: 2krt: 1, Ei aloita
3b Tarttuminen 2krt: 1, Ei kiinnostu saaliista/Ei juokse perään
4 Aktiiviteettitaso: 4, Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
5a Etäleikki – kiinnostus: 1, Ei kiinnostu avustajasta
5b Etäleikki – uhka/aggressio: 1, Ei osoita uhkaeleitä
5c Etäleikki – uteliaisuus: 2, Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo
5d Etäleikki – leikkihalu: 1, Ei osoita kiinnostusta
5e Etäleikki – yhteistyö: 2, Kiinnostuu, mutta keskeyttää
6a Yllätys – pelko: 3, Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b Yllätys – puolustus/aggressio: 2, Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
6c Yllätys – uteliaisuus: 2, Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d Yllätys – jäljellejäävä pelko: 1, Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e Yllätys – jäljelle jäävä kiinnostus: 1, Ei osoita kiinnostusta haalariin
7a Ääniherkkyys – pelko: 5, Pakenee enemmän kuin 5 metriä
7b Ääniherkkyys – uteliaisuus: 2, Menee räminälaitteen luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c Ääniherkkyys – jäljellejäävä pelko: 1, Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
7d Ääniherkkyys – jäljellejäävä kiinnostus: 1, Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a Aaveet – puolustus/aggressio: 1, Ei osoita uhkauseleitä
8b Aaveet – tarkkailevaisuus: 2, Katselee aaveita silloin tällöin
8c Aaveet – pelko: 3, On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d Aaveet – uteliaisuus: 2, Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8e Aaveet – kontaktinotto aaveeseen: 5, Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu
9a Leikki 2 – leikkihalu: 1, Ei leiki - ei osoita kiinnostusta
9b Leikki 2 – tarttuminen: 1, Ei tartu esineeseen
10 Ampuminen – 5, Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta

Hömelö

Kittyn MH-testin video on edelleen tekemättä ja julkaisematta, kun en sillon saanut sitä olemassa olevilla ohjelmilla käsiteltyä. Täytyisi tehdä sekin nyt, kun se isäni uudella koneella nyt onnistuu. Katselin videot ja Kitty on ollut juuri sellainen kun Mystä odotin, reagoi voimakkaasti mutta meni oma-alaoitteisesti tutkimaan. Kitty kuitenkin ylipäätään otti testistä paljon enemmän kuormaa kuin My. Kitty oli testinsä aikaan hyvin saman ikäinen, n. 2,5v. My oli hyvin rentona koko testin eikä sitä tarvinnut juuri palautella, ja sehän on pääasia! Ja arkielämässä se on edelleen sama hömelö rämäpää rällä, eikä testi sitä tietenkään miksikään muuttanut.

Ei kommentteja: