perjantai 16. syyskuuta 2016

Erkkari 2016

Olen monesti sanonut, että Kittyn ja Myn ei tarvitse enää mennä näyttelyyn. Kitty on valio, eikä sillä ole mitään tarvetta enää näyttelyissä ravata. Mystä taas ei ikinä tulisi valiota, kun on tuomareiden mieleen liian kevytrakenteinen, ja muita harrasteita ja titteleitä varten sillä on jo tarvittava näyttelytulos. Mutta kun Kittyn poikia houkuteltiin lähtemään erkkariin, niin enhän sitten kehdannut olla ilmoittamatta omiakin, ja saatiin siten Kittylle jälkeläisluokkakin ilmoitettua.

Näyttely pidettiin Tervakoskella, kelpieillä tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki. Kitty oli käyttöluokassa, My avoimessa. Tuomarin mieltymyksensä oli selvästi hyvinkin raskasrakenteiset koirat, joten eihän kevyet Kittyn pojat siellä pärjänneet, Mystä nyt puhumattakaan. Mutta Kitty-punkerosta hän tykkäsi kovin. Niin kovin, että oltiin lopulta PN3.

KÄY ERI 1 SA PN3 Kuva © Tiina Karvonen

Kittyn arvostelu:
Hyvin rakentunut, tanakkarunkoinen narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet ja vahva luusto. Hieman loiva otsapenger ja litteä kallo. Hyvät korvat. Hyvin kulmautunut, kaunis ylälinja. Erittäin hyvä turkinlaatu. Asettuessaan liikkuu erittäin hyvin hyvällä draivilla. Esiintyy hyvin.

My sai H:n, arvostelu:
Saisi kauttaaltaan olla vahvempi. Hyvät mittasuhteet. Kevyt luusto. Rintakehä voisi olla täyteläisempi varsinkin etuosastaan. Hyvä ylälinja ja takaosa. Kovin suippo kuono. Hieman jo haja-asentoiset korvat. Turkki ei tänään parhaimmillaan. Hyvä sivuliike vielä epävakaa edestä. Ystävällinen, vilkas luonne.

Kittyn veli Kexi sai ERI SA, pojista Acce sai ERI:n, Rommi ja Kamu EH:n. Jälkelläisryhmää ei sitten esitetty Myn H:n takia. Kasvattajaryhmässä oli Kexi, Acce, Kamu ja Kitty. Oltiin neljästä ryhmästä kolmansia, eli ei vikoja hei! Ja KP, arvostelussa maininta: ryhmään kuuluu erittäin laadukas narttu. Hah. Minä kyllä tykkää enemmän My H-Hyttysen rakenteesta. Kitty oli kyllä ihan fiiliksissä kehässä.

Ei kommentteja: