sunnuntai 10. syyskuuta 2017

TK2 My

Sunnuntaina 10.9. kisattiin Myn kanssa tokon piirimestaruuskisoissa Järvenpäässä. Oltiin mukana Vekoran joukkueessa avoimessa luokassa, tavoitteena saada vielä se yksi 1-tulos ja TK2. Tavoite saavutettiin! Ja joukkueemmekin oli lopulta yhteistuloksissa neljäs.


My osaa avoimen liikkeet hyvin, mutta ongelmat tulevat yleensä häiriössä, kun ei pysy skarppina ja tekee typeriä virheitä. Tätä on yritetty viimeaikoina treenata, mutta on vielä selvästi kesken. Taidot kuitenkin riitti, ja Pikkumusta pystyi pitämään pakan kasassa ja tekemään liikkeet riittävän hyvin siitä huolimatta, että ennen kunkin liikkeen alkua sen ajatukset olivat jossain ihan muualla. Se yritti bongata kaiken mitä kentällä näki, merkit, törpöt, nauhat, viereisen kehän tapahtumat, yleisön, tuomariteltan jne. Siinäpä sitä riittää työsarkaa. Nyt katse kohti voittajaa, tai oikeastaan sen taakse ja suoraan kohti EVL:äään, mutta toki välissä pienenä hidastuksena toimiva VOI on otettava treeneissä huomioon.

Tuomarina toimi Susanna Berghäll. Liikkeet suoritusjärjstyksessä (en kyllä oikeasti muista enää missä järjestyksessä ne tehtiin eikä tullut videota):

Paikallaistuminen 10
Liikkeestä seisominen 10
Merkinkierto 10 Oho, My juoksi ainakin 5m merkin ohi ja ehdin jo miettiä mihin lie menossa.
Seuraaminen 8,5 Täyskäännöksessä väljä, peruuttaessa ei lähtenyt heti mukaan, mutta muuuta puutetta en tiedä, eihän se nyt mikään hyvä toki ollut, ja jos se taas olisi ollut normaali hyvä treeniseuruu, se olisi ollut tiivis.
Luoksetulo 8 Ei taaskaan mennyt ekalla maahan liikkeen alussa, murrr... itse liike täydellinen, toki saisi tulla edelleen lähemmäs edessä.
Ruutu 10 Tää oli oikeasti täydellinen!
Estehyppy 8,5 Törkeä! Hypyn jälkeen eteentulossa läiämäisi tassulla mua reiteen ennenkun alkoi asetella itseään istumaan.
Kaukot 9 Tokassa istumisessa siirsi peppua hieman eteenpäin ja vikan maahanmenon jälkeen haukotteli naukaisten kuin kissa
Liikkeestä istuminen 9,5 Puoli pistettä meni ehkä omasta vilkaisustani.
Nouto 9,5 Oujee!! oli hieno, teki myyräloikkaa kapulalle, mutta samalla kääntyi ilmassa ottamaan kapulaa - yleisö oli ollut haltioissaan. Palautus yllättävän hyvä, istui, sopiva etäisyys, ei pahasti purrut, vaikka itse toki toivoisin vielä lähemmäs.
Kokonaisvaikutus 9,5 Tuomari totesi, että hienon näköistä tekemistä, mutta oli viittävaille että pysyi vielä lapasessa. Aijaa, oikeasti My oli taas normaalia matalammassa vireessä. Silleen sopivasti, mutta vähän korkeamman vireen olisin ehkä toivonut, mutta kun ei oikein uskalla hirveästi nostattaakaan. Eniten ärsytti, ettei liikkeiden alkuun keskittymisestä ollut tietoakaan. Siihen nähden se teki liikkeet ihan superhienosti!

Tulos AVO1 298p KP TK2. 4./18 sijoitus. 

Hävittiin 3.sijasta 2 pistettä ja voittajallekin vain 4 pistettä. Hukattiin mm tuohon luoksarin alun maahanmenon kaksoiskäskyyn se 6p, siinä meni voitto - harmittaa... Miten typerä ja turha virhe! Ja minä vielä ennen kehäänmenoa otin jonkun kerran maahanmenoa, ja huomautin, kun ei mennyt. Argh! Typeristä pikkuvirheistä pääsis eroon, jos koira keskittyis siihen mihin pitää...

Katseet kohti evl:ää! Välissä tosin on joku voi voi -luokka. 

Ei kommentteja: