lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kolme pientä helletreeneissä

Keskiviikkona matkattiin maalle Klamilaan ja riemu oli suuri, kun perillä toisesta autosta purkautuivat Kittyn lempparikaverit Risa ja Roa. Kolme pientä kohtasivat jälleen treenauksen merkeissä.

Tarkoituksena oli ollut pitää pieni jälkileiri, mutta helteiden vuoksi keskityttiin yleisen häröilyn ja lepäilyn lisäksi pihapiirietsintään. Klamilassa piha on pullollaan vanhoja ja uusia rakennuksia, joista löytyy hyviä piiloja. Kellari, kolmiosainen purukatos, uusi grillikatos, uusi saunamökki, vanha sauna varastoineen ja liitereineen, huussi sekä erinäinen kokoelma halkokatoksia.

Keskiviikkona keskityttiin urheiluun. Käveltiin rantaan ja kolme pientä pääsivät uimaan mattolaiturin vieressä kun tiirailuiltamme totesimme, että ei näyttäisi olevan sinilevää. Kitkin sitten lopulta ihan uiui. Jee! Vaikka aluksi ei meinannut mennä ollenkaan. Käveltiin metsiä pitkin takaisin, ja kyllä oltiin aivan lääh ja puuh. Hellettä oli reilu 30 astetta!

Aallonmurtajan ja venelaitureiden välistä bongattiin uimareissun jälkeen sinilevälautta, joten loppu"leiri" tyydyttiin kastelemaan koirat letkuilla, ei otettu riskiä sinilevästä. :(

Torstaina jätettiin sitten lenkit lyhyempään, käveltiin vaan hihnassa kaupalle jätskin ostoon. Lisäksi ohjelmassa oli ensimmäinen kierros etsintää. Ja perjantaina ehdittiin tehdä vielä kaksi lisäkiekkaa, jokaisella 2mm. Kitille oli melko paljon puoliumppareita eli rakennusten ovet raollaan, niin että sai ne itse nenällä auki.Tosi hieno se oli. Ilmaisussa oli välillä pientä jäkitystä havaittavissa, mutta pääsääntöisesti loistavasti. Myös etsintätyylillä etsiminen toimi sillä hienosti, ei ollut aivan sellaista satalasissa kaahaamista mitä pistottaminen on. Hyvin ja itsenäisesti se silti liikkui, välillä tuli sellaisia kysymysmerkkihetkiä, kun se odotti jotain käskyjä. Oma liikkeeni sai senkin sitten kyllä taas jatkamaan.

Kolme pientä (yksi raato) ja bodyquardit

Aiemmin viikolla maanantaina oltiin poikettu mummin luona ja Kit pääsi kokeilemaan navettaetsintää yhden maalimiehen verran. Navetta on siis tyhjä eläimistä, täynnä romua. Hienosti toimi silloinkin Silli! Lisäksi se kävi iskän mukana koivunoksien haussa. Vähän oli tekemistä, että malttoi lähteä mukaan, kovasti olisi ollut hinku takaisin varmistamaan etten katoa.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

11. rauniotreeni: jäkitystä

Koska näyttelyssä on tylsää, lähdettiin vielä eilen illalla raunioille oikeisiin hommiin. Kivaa! Omat metsätreenit peruttiin osallistujapuolan vuoksi, joten extempore mentiinkin kouluttajien ja hälyryhmän vuorolle raunioille. Poissa oli lapamato ja väsymys, Kit oli aivan innoissaan taas.

Helle, hirveä helle (>+30°C), mutta ihan hyvä tuuli. Alueina talot ja yläkasa.
1mm oli keskitalon alla ihan helpossa avopiilossa (riippuen mistä suunasta tulee ;D ). Aloitimme ylätalolta kiertäen sen taa, ja sieltä Kit jo bongasi keskitalolta tulevan hajun, ja suhasi keskitalon keskikerrosta epätoivoisesti pari kertaa ees taas lautakasojen päällä niin että kolina vaan kävi. Liikuin itse hieman eteenpäin ja Kit lähti mukaan ja kiersi talon alapuolelle, josta se sitten jo saikin paremmin hajua ja alkoi työstää. Löytö tuli hienosti, ja Kit pullahti talon alta rulla suussa alta aikayksikön. Itse olin vajaan 2m päässä ja Kit jäi arpomaan, että menisikö takaisin maalimiehelle, kovasti olisi mieli tehnyt. Pieni kehu sai sen tuomaan rullan minulle, luvutus hyvä, ja näyttö hieno.

2mm oli yläkasan kulmassa kulmakaivon ja L-putken kaivon välissä olevien betonielementtien alla. Ei ihan se piilo mitä olin tarkoittanut, ja sitten kävikin niin, että tämä olikin "rakopalkka" piilo eikä Kit päässyt edes maalimiehen luokse. Kit tarkensi hienosti, ja sai rullan raosta, otti sen hienosti mutta sitten jäi jäkittämään samalla tavalla. Nyt matka oli pidempi, minä odotin ja Kit istui piilon päällä rulla suussa ja vikisi. Kutsuin sitä, mutta vasta kun otin askeleen alas/poispäin kasalta se lähti tuomaan rullaa. Hitsi vie. Toivottavasti tästä ei nyt tule tapaa ja ongelmaa, pitää katsoa. Ehkä pitää taas vähän aikaa minunkin palkata rullan tuomisesta (nyt olen vaan kehunut), jos alkaa toistua.

Kommenttina saatiin, että vaikeampaa vaan, se on niin hyvä etsimään. No siinäpä tuli jo treenattua vahingossa piilo, mihin koira ei pääse viereen, ja hyvin meni!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Miss Silakka sertijahdissa

Karjaan näyttely:
JUN ERI1 PN1 SERT VSP
tuomari: Eva Liljekvist-Borg, Ruotsi

Mycket feminin tik med det rätta uttrycket. Huvud med bra proportioner. Korrekta öron. Bra hals och rygg. Aningen brant kors. Välutvecklad för äldern. Passande benstomme. Bra vinklar. Rör sig med bra steg. Päls i utveckling.

Hyvin feminiininen narttu jolla oikea ilme. Päässä hyvät mittasuhteet. Oikeat korvat. Hyvä kaula ja selkä. Hieman jyrkkä ristiselkä/lantio?(kors=risti). Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Sopiva luusto. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Turkki kehittymässä.

Eipä ollutkaan enää ganska valpig! Kannatti harjoitella eilen illalla pari kertaa eestaas juoksemista, se auttoi ja tuli vielä maininta hyvistä liikkeistä! Tosin tuo kauhea helle edesauttoi, Kit oli aivan lapamato, ihan veto pois, namitkaan ei kelvanneet, joten se juoksi oikein nätisti. :D Ja esiintyähän se on aina osannut hienosti, vaikkei siitä tykkääkään. Ja tuomarillekaan ei jaksanut hötkyillä yhtään. Nyt on sitten meidänkin serti-tili avattu, huh. Ja niitä narttuja oli 7, että ihan yksikseen ei siellä oltu!

Tuomari oli todella mukava. Kertoi koirista, mm. Kitystä tykkäsi muuten, mutta on aavistuksen liian pitkä rungoltaan, mutta kun on narttu, se sallittakoon. Sanoi vielä erikseen, että se liikkuu hyvällä askeleella ja on hyvin kehittynyt ikäisekseen. Ja kehui kovasti suomalaisia kelpejä, kuinka oli hyvätasoisia. Että kun "ruotsissa on niin korkeajalkaisia, pitkäkuonoisia, ja kasvattajat puolustelevat, että on työkoiria. Että vaikka onkin sitten työkoira, niin miksei voi kuitenkin olla rotumääritelmän mukaisesti kaunis?" Sanoin sitten, että tää on kyllä ihan ruotsalaista linjaa. :D

Kauniita ja komeita ovat koko Maiskis-kööri. Nala-sisko oli repinyt Oulussa sertejä ja cacibinkin, onnea! Ja toinen huhu tiesi kertoa, että Äitikoira oli mennyt voittamaan jonkun agikisan, että se on sitten AVA-tilikin avattu. Mahtavaa!

perjantai 9. heinäkuuta 2010

10. rauniotreenit: melkoisen kosteeta

Ensin käytiin Bodomilla uimassa. Sillikin ui - suu auki. Kuulemma koska on Silakka ja syö planktonia.

Käytiin siis uimassa, että olisi vähän viileämpää treenata helteisillä raunioilla. Mutta eipä olisi tarvinnut, koska kastuttiin läpimäriksi yllätysukkosesta ja kaatosateesta, joka pääkaupunkiseutua torstai-iltana riepotti (meillä n. 20km päässä ei ollut satanut pisaraakaan!)

Otettiin 2mm ilmaisujen kera. Sade laski hajut alas ja tuultakaan ei ollut, joten ekaa (alatalon keskiosassa) jouduttiin vähän kiertämään. Kit sai hajun vasta talon päähän, ja punki sitten taas jostain ihme kolosta sisään, ja mietin, että sieltäkö se meinaa rullankin tuoda. Onneksi toi kuitenkin siitä helposta kulkuaukosta, ja meni siitä näytöllekin, mutta oli kuulemma hetken empinyt, että mistä lähteä rullaa tuomaan.

Toinen oli alakasan aivan päässä puskapuun juurella putkessa, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Ilmaisut oli hienoja. Vähän oli veto pois, ei ollut sellaista normaalia hinkumista ja kiihkoa. Oliko uiminen rankkaa, vaikuttaako helle senkin jaksamiseen, vai onko sillä nyt sitten sitä juoksunjälkeistä herkkiskautta.

Ennen treenejä otettiin telineitä, laatikkosilta meni kolmostasolla hyvin. Sitten otin pk-hyppyä tokomaisesti (n. tokokorkeus), ja Kit litistyi joka kerta sinne taakse maahan ja meinasi ottaa vähän itseensä epäonnistumisista. Että olisko jotain herkkistelyä. Kotonakin se vaan nukkuu, ressuparka.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Motivaationkohotusta

Tänään tehtiin pistoihin motivaatiota ja suoruutta haamuilla. Eka n. 30m, Kit lähti rullan kanssa omituiseen suuntaan, hokas että oli menossa väärin, tiputti rullan ja meni uudelleen mm:lle, joka sitten antoi uuden rullan. Omituinen säätäjä. Se rulla kulki kyllä sitten hyvin perille. Toinen mm n. 20m:ssä, loistava. Kolmas mm n. 50 metrissä, hieno oli sekin. Kaksi jälkimmäistä Kit vaan nappasi rullan ja lähti heti takas, niinkun pitääkin. Kolmannella tosin oli jo hiki ja väsy, ja rulla tipahteli parikin kertaa, mutta hyvin se korjasi.

Maanantaiaamuna Kittyn varpaanvälistä pilkisti yökkö pallura. Ja just sille laitoin lisää Bayvanticia, joka kylläkin taas suhraantui tuoh teflonkarvoihin, vaikka pistin karvat pinneillä hienolle jakaukselle.

Maanantai oli touhupäivä, tässä kitkemisen virallinen valvoja.
Hullu ja hullun halvat huvit


perjantai 2. heinäkuuta 2010

9. rauniotreeni: lisää ilmaisuja

Aurinkoa, lämpöä, kohtalainen tuuli. 2mm ja ilmaisua irtorullilla. Ensin yläkasa tyhjää, 1. mm L-putkessa n. puolivälissä keskikasan puoleista haaraa. Aika lähellä oltiin ennenkun Kit sai hajun, ja vähän aikaa se pyöri siinä putkensuun kuopan reunamilla ennenkun osasi paikallista oikein. Ilmaisu hieno, näytölle reippaasti (nyt näyttö"liina" n. 5cm pitkä nailoninen avaimenperä, kun en ollut muistanut mitään muuta viritellä. Olipahan lyhyt ainakin!). Sitten jatkettiin yläkasa loppuun ja alakasa kokonaan. Sen jälkeen kohti "Tean tornia" (betonikuutioista koostuva hässäkkä, jossa piiloja kolmessa kerroksessa), jossa 2. mm oli kakkoskerroksessa. Koska tultiin tuulen alapuolelta, Kit sai hajun vasta tornin vastakkaisella kopin puoleisella laidalla. Hienosti se työsti ja etsi kaikki alaosan kolot ja piilot, ja alkoi sitten nostaa nenää ylös. Ei kuitenkaan lähtenyt yrittämäänkään ylös (olisi ehkä päässyt hyppäämällä betoniboxien päälle (n. vajaa 1m korkeita) eikä lähtenyt itsenäisesti sinne johtavalle puomille. Mutta kun ohjasin sen roskiksen ja tiilikasan kautta puomille, se meni reippaasti, toi rullan hienosti samaa reittiä takaisin ja meni vielä näytöllekin. Loistava mimmi!

Ja ammuttinhan me myös ennen treenejä. 2 paukkua 9mm:llä reilu 50-70m(?) päästä. Ekalla nosti hetkeksi pään namiruudusta vähän jälkijunassa, ei itse laukauksen jälkeen vaan vähän myöhemmin. Mutta vaan hetkeksi ja jatkoi sitten syömistä. Toisella ei mitään reaktiota, mutta näytti, että häntä saattoi olla hieman normaalia alempana. Autossa joutui kyllä kuuntelemaan radalla ammutut paukut, mutta ei ne näytä siihen vaikuttavan.

Maissia ja Suolasilakkaa

Maanaintaina lähdetiin "kesälomareissulle" saareen ja veneelle Inkoon Bergelään. Säät suosivat, aurinko paistoi ja reipas tuuli piti kelin sopivan vilpoisena. Kittyllä ei ollut mitään ongelmia veneilyssä, ihan kun se olisi aina veneillyt.


Tarkoituksena oli tehdä siellä ollessa jälkiä, kun kerran oli maastot lähellä, mutta jotenkin se vaan jäi. Ei jaksanut. Kit harrasti uimista ja kahlaamista, sekä kävi pari kertaa soutuveneellä ihmettelemässä. Uiminen ei kyllä ole sen lempilaji, kahlaaminen ja lutraaminen kyllä. Muutamia kertoja se haki keppiä uimalla, mutta sitten sai kepit jäädä ajelehtimaan ja Silli piti jalat tiukasti pohjassa. Edistystä taas kuitenkin, ehkä se vielä joskus ui.


Ainoan pienen päänvaivan tuotti heti maanantai-iltana grillillä naposteltu maissintähkä. Tai en mitenkään usko, että se ehti maissia niin nopeasti kokonaan syödä, mutta yksi syöty maissintähkä jokatapauksessa katosi sen illan aikana. Ilmeisesti lokki vei loput. Yritettiin oksettaa Kitiä suolalla ja pari yökkäystä saatiin aikaiseksi, mutta ei se oksentanut. Ja lisää suolaakaan ei uskaltanut antaa, joten jäi arvoitukseksi mitä maissille oli tapahtunut. Kit ei vaikuttanut mitenkään kipeältä, tai että olisi juuri hotkinut kokonaisen maissin. Seuraavien päivien aikana se kakkasi muutamia kertoja maissin palasia, ja kerran oksensi, mutta nyt ei enää ole maissia näkynyt, joten todennäköisesti se ei ole syönyt kun pienen osan maissia, ja joku muu loput. Olkaa siis varovaisia maissin kanssa, eivät todellakaan sula koiran elimistössä vaan ihan kokonaisena tulee ulos - jos tulee.