perjantai 2. heinäkuuta 2010

Maissia ja Suolasilakkaa

Maanaintaina lähdetiin "kesälomareissulle" saareen ja veneelle Inkoon Bergelään. Säät suosivat, aurinko paistoi ja reipas tuuli piti kelin sopivan vilpoisena. Kittyllä ei ollut mitään ongelmia veneilyssä, ihan kun se olisi aina veneillyt.


Tarkoituksena oli tehdä siellä ollessa jälkiä, kun kerran oli maastot lähellä, mutta jotenkin se vaan jäi. Ei jaksanut. Kit harrasti uimista ja kahlaamista, sekä kävi pari kertaa soutuveneellä ihmettelemässä. Uiminen ei kyllä ole sen lempilaji, kahlaaminen ja lutraaminen kyllä. Muutamia kertoja se haki keppiä uimalla, mutta sitten sai kepit jäädä ajelehtimaan ja Silli piti jalat tiukasti pohjassa. Edistystä taas kuitenkin, ehkä se vielä joskus ui.


Ainoan pienen päänvaivan tuotti heti maanantai-iltana grillillä naposteltu maissintähkä. Tai en mitenkään usko, että se ehti maissia niin nopeasti kokonaan syödä, mutta yksi syöty maissintähkä jokatapauksessa katosi sen illan aikana. Ilmeisesti lokki vei loput. Yritettiin oksettaa Kitiä suolalla ja pari yökkäystä saatiin aikaiseksi, mutta ei se oksentanut. Ja lisää suolaakaan ei uskaltanut antaa, joten jäi arvoitukseksi mitä maissille oli tapahtunut. Kit ei vaikuttanut mitenkään kipeältä, tai että olisi juuri hotkinut kokonaisen maissin. Seuraavien päivien aikana se kakkasi muutamia kertoja maissin palasia, ja kerran oksensi, mutta nyt ei enää ole maissia näkynyt, joten todennäköisesti se ei ole syönyt kun pienen osan maissia, ja joku muu loput. Olkaa siis varovaisia maissin kanssa, eivät todellakaan sula koiran elimistössä vaan ihan kokonaisena tulee ulos - jos tulee.

Ei kommentteja: