sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Raunioperuskoe hyväksytty

Kitty suoritti lähes 2 vuotta sitten pelastuskoiraliiton raunioiden soveltuvuuskokeen (sove), eikä omat suunnitelmat olleet kovin paljoa siitä eteenpäin. Raunioilla rypeminen (Oittaan rata on ajoittain melkoinen mutavelli) ei ole ollut itselle mitenkään mieltäylentävää ja innostavaa toimintaa, vaikka pari vuotta sitä Kittynkin kanssa treenattiin. Eikä peruskoe todellakaan ollut tavoitteissa "se kun on niin vaikea" ja "miten opetan rullakoiralle kunnon tarkennuksen?".


Sove uhkasi mennä vanhaksi 9.10. ja Espyn viimeinen koe olisi 6.10. Hetken pohdin, että käyn uusimassa soven, mutta sitten päätin, että käydään nyt kuitenkin kokeilemassa sitä peruskoetta, uusin sen soven sitten keväällä, jos ei nyt mene peruskoe läpi. Ja sittenhän meidän pitikin tunkea itsemme vierailemaan ryhmiin, että saatiin edes muutamia umppareiden ja kaivojen ilmaisuja ennen koetta. Taidettiin nyt syksyllä käydä kaikkiaan 5 kertaa raunioilla, johan siinä olikin! Odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Poikkeuksellisesti koe alkoi loppukokeilla (3kpl) ja sen jälkeen oli vuorossa peruskoekoirat (4kpl), joista me oltiin kolmantena eli vasta joskus yli 4h odotuksen jälkeen. Ilma oli melkoisen tuulinen, aurinko alkoi paistaa juuri ennen meidän vuoroa aamun synkkyyden jälkeen.  Spessuna koetta oli seuraamassa Espoon koirapoliisi, joka kovasti ainakin meidän suorituksen alussa kyseli kelpiestä rotuna ja oli ollut hyvin otettu meidän koirien tasosta, hieno homma!


Ja se koe. Ensin tehtiin "laatikkoteline" ja Kitty oli sen jälkeen menossa heti uudestaan, poliisi tykkäsi innokkaasta koirasta. Alueelle seuraaminen meni hyvin, laukauksessa ei korvaansa lotkauttanut. Paikallaolo ok. Rata alkoi 2. ja 3. kaivojen välistä. Suunnitelmana oli käydä yläkasa myötätuuleen (tuuli kyllä pyöri), kiertää sitten keskikasa, sen jälkeen yläkasan loppu (se mikä jäi selän taakse lähtöalueesta), ja sitten alakasa. Lähetin koiran L-putken (2.) kaivon kohdalta ja sehän tyssäsi siihen, ja ilmaisi samantien kaivon, hups. Ensimmäinen figu nostettu alta minuutin. Toinen figu nousi ehkä minuutin päästä vanhasta bunkkerista. Ja kolmas muutama minuutti myöhemmin alakasalan keskeltä ison mustan putken "peräpäässä" kasan päällä olevasta piilosta, jota en tiennyt olevankaan. Sitä jouduttiin vähän tarkentamaan, kun Kii ilmaisi mustaa putkea, mutta oikea kohtakin löytyi, kun vähän kierrettiin. Ei koira väärässä ollut ja onneksi testaaja ymmärtää, että se haju nyt vaan tulee siihen, haukkuvatkin olivat sen siihen ilmaisseet.

Kaikkiaan aikaa meni vajaa 6 minuuttia, melkoisen nopeaa, eivät edes muistaneet ampua meille radalla. Sattui tuo etsintäsuunnitelma olemaan melko optimaalinen :D Ja Kii oli huippupätevä. Kaikista muista tuli erinomaista, mutta ohjaajan toiminta hyvä ja toinen ilmaisu, johtuen juurikin tuosta tarkennusjutusta. No enpä sitä olisi mitenkään toisinkaan voinut/osannut tehdä. Josko sitten kuitenkin ens kaudella raunioille ja loppukokeeseen???


Peruskokeen myötä koiran voi sijoittaa nk. VSS-sijoitetuksi eli pelastustoimen valmiusmuodostelmiin poikkeusoloissa käyttöönotettavaksi. Vihti ei ymmärtääkseni koiria pelastusmuodostelmiin sijoita, mutta jospa sen sitten saisi Espooseen. Ennen vanhaanhan sijoituksella kai ansaitsi verovapauden, nyt sillä ei ole merkitystä. Kysyin kaverilta, että mitä se sitten konkreettisesti tarkoittaa, niin "saat sen mukaan pommisuojaan hädän tullen". Varsin kätevää :D


Muita kuulumisia? Ollaan treenattu tukkaputkella hakua, hakua, tottista, hakua ja aksaa molempien kanssa. Kitty on ihan hulluna agissa, arvatenkin. Paljon on kyllä kehitettävää vielä, mutta kyllä se kisaaminen vielä tänä vuonna mielessä häämöttää. My on rällännyt agin pentuleikkikoulussa ja kyllä siitäkin hieno agitykki tulee. Pentutottista, hakua ja vähän raunioitakin on Myn kanssa tehty ja pätevähän se on.

2 viikkoa sitten treenattiin sukulaisten kanssa kelpieleirillä hakua ja tottista, jotkut teki aksaa ja jälkeäkin, kivaa oli taas kerran!

Kittyn kuvat kesän hakutreeneistä on Tuija Hurmekosken ottamia, kiitos! Myn kuvat on leiriltä.




lauantai 31. elokuuta 2013

BIS2 kasvattajaryhmä

4 vuotta sitten Kitty ja 4 sisarusta debytoivat Tuomarinkartanon pentunäyttelyssä ja tulivat paraskasvattajaryhmässä BIS2:ksi. Nyt Kittyn pennut tekivät saman tempun, hienot naperot! Acce oli pojista paras ja siis VSP-pentu. ROP-pentu oli vähän vanhempi Femto-"serkku", joka meidät näyttelyyn oli houkutellut seuraksi.

Kodiak "Acce, Kosmos "Rommi", Kamyra "My" ja Kronos "Tikru". Meidän näyttelypuudelit!

My Pek1 KP PN2
6kk. Kevyellä askeleella liikkuva narttupentu. Hyvät rungon mittasuhteet. Lupaava pään malli. Hieman kookkaat korvat. Purenta ok. Alaleuka saa vahvistua. Hyvä kaula. Hyvin kehittynyt runko ja rintakehä. Hieman pysty olkavarsi. Sopiva takakulmaus. Kevyet, ikään sopivat liikkeet. Hyvä häntä. Kaunis väri. Reipas käytös.



On se siis kauniskin, mutta parasta siinä on sen mielettömän hieno luonne. Mutta isot korvat?? Nuo ei ole isoa nähnytkään! Nämä pentunäyttelytreffit on hauska tapahtuma nähdä pentuja ja saada niille hyvää ympäristötreeniä. Ihan heti me ei Myn kanssa olla näyttelyitä kuitenkaan lisää kiertämässä, on se sellainen silakka kuitenkin :D Kitty sen sijaan pitäisi vielä johonkin näytille saada, mutta menee ensi vuoteen ja sitten taas odotellaan karvoja. Nyt sillä olisi tosi hyvä karva, mutta ei ole näyttelyitä, mihin päästäisi.

lauantai 24. elokuuta 2013

AVO1 173p TK2


Meidän tokoura on ollut varsin pitkäpiimäinen eikä etenemisvauhti ole päätä huimannut, kun en ole jaksanut nypertää ylempien luokkien liikkeiden parissa. 2 vuotta sitten korkattiin AVO-luokka Porvoossa PM-kisoissa ja sinne se tänään päätettiin. Sillon tehtiin meidä toistaiseksi ainoa kakkostulos, tänään ykkönen ja TK2. Tuloksellisesti varsin kivasti, mutta liikkeet ei todellakaan menneet niinkuin olisivat voineet. Tiukan tuomarin kisassa oltiin silti toiseksi parhaita, tuomari olisi toivonut vauhdikkaampaa suoritusta, olen monelta osin samaa mieltä. Nyt on alemmat luokat koluttu läpikotaisin, ei auta kun alkaa treenata niitä voivoi-juttuja.


Paikallaolo 9 (pientä levottomuutta alussa)
Seuraaminen 9 (itse olisin tästä rokottanut enemmänkin, jos miettii tuomarin tiukkaa linjaa)
Maahanmeno 10
Luoksetulo 7,5 (ennakoi pysäytystä ja hidasteli loppupätkän)
Seisominen 7 (ei pysähtynyt ekasta! onneksi vilkaisin ja korjasin)
Nouto 8 (hidas palautus, ei meinannut istua luovutukseen vaan seisoi)
Kauko-ohjaus 9,5 (mielestäni oikeen hyvä, liian hidas kai)
Estehyppy 9 (olisi pitänyt mennä reippaammin)
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 173p, 2. sija (17. osall) TK2. Tuomari Pernilla Tallberg.


Kuvat: Tuija Hurmekoski. Kiitos!

lauantai 17. elokuuta 2013

Treenikausi täydessä vauhdissa

Joka ilta jotain - melkeen, ja parhaimpina kahdet.

My aloitti agilityn leikkikoulun KKK:n penturyhmässä. Olin 1,5v tauon jälkeen agitreeneissä, huikeeta. Vaikka ei se nyt ihan agilityä vielä ole, leikittiin ja sen semmoista, mentiin kuitenkin putkea ja vähän siivekkeiden läpijuoksuakin.

Kittynkin agility olisi alkanut menneellä viikolla, mutta kun se loukkasi taas kerran sen kovan onnen kinttunsa (Nuka hyppäsi autosta sen päälle) ja ontui yhden illan takajalkaansa (aristi yhtä varvasta), niin varmuuden vuoksi jätettiin vielä väliin. Jalka on nyt kyllä ollut jo kunnossa, kestänyt parit parin tunnin metsäjuoksemiset, parit vauhtitottikset ja yhdet hälytreenit, onneksi! Katsotaan, josko sitä ens viikolla uskaltautuisi treeneihin... täytyy sanoa, että kyllä hirvittää. Vaikka polven pitäisi kyllä olla ihan priimakunnossa. Juoksutkin ehtii torstaihin mennessä loppua, vaikka nykyään KKK:lla saisikin treenata pöksyt jalassa.

Tokoa on treenattu Kittyn kanssa hyvin heikosti, yksi Nina Mannerin tunti oli, jossa tehtiin kisamainen avo ja sitten poimittiin sieltä niitä viimeistelyä vaativia. Koskakohan me ne viimeisteltäisi... Voivoiluokan liikkeet on jäänyt ihan treenaamatta, olen vaan niin laiska. Saan kyllä haudata sen voi-luokan starttaamisen tältä syksyltä, jos en tee ryhtiliikettä ja pian!

Tottista ollaan tehty Suski Korrin opeissa useampi kerta, viimeksi tehtiin kokeenomaisesti tasamaanoutoon asti. Mielestäni ihan kivasti, vaikka on siellä vielä paaaaljon viilattavaakin. My kävi yhdellä Suskin tunnilla ja katsottiin mm. imutusta, noutoa ja luoksetuloa. Pikkumusta on vaan niin hieno!


PK-haku on nyt ihan jäänyt, kun alkoi nuo aksat sun muut. Kesälomalla treenattiin 2 kertaa viikossa Kittyn kanssa, My on käynyt sunnuntain pekoryhmässä sitten tekemässä pistojen alkeita. Pitäs sen haun kanssa nyt tsempata!

Hälyryhmän toimintakin käynnistyi taas täydellä puhinalla kesätauon jälkeen, ja eilen Kii pääsi ekaa kertaa oikeastaan kunnolla hälyhommiin (vaikka nää olikin sen kolmannet hälytreenit) ja toimi varsin kivasti. Lähellähän se pyörii ja vahtii minua, mutta tiedänpähän hyvin missä se on käynyt. Hajun saatuaan se sitten kyllä lähtee, niinkun nytkin.

Saas nähdä päästäisikö me pikkuhiljaa Kittynkin kanssa tahkomaan tuloksia (mikä se laji sitten onkaan), on ollut niin masentavaa, kun "kaikki muut" tehtailee tuloksia hirveetä kyytiä, ja me ei mitään.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Juoksut

Kitty aloitti juoksut. En tiennyt miten ne pentujen jälkeen tulee, mutta ihan normisyklillä näyttäis tulevan eli tuo n. viikon vajaa 8kk on nyt enemmistönä. Ja hyvään saumaan tulivat loppuvuoden mahdollisia kisoja ajatellen.
  • Ensimmäinen juoksuväli (30.11.2009-5.6.2010) 6 kk 6 pv (186 pv)
  • Toinen väli (5.6.2010-31.1.2011) 7 kk 26 pv (240 pv)
  • Kolmas (31.1.2011-7.8.2011) 6 kk 7 pv (187 pv)
  • Neljäs (7.8.2011-29.3.2012) 7 kk 22 pv (235 pv)
  • Viides ( 29.3.2012-8.12.2012) 8 kk 9 pv (254 pv)
  • Kuudes (8.12.2012-30.7.2013) 7 kk 22 pv (234 pv)
Me oltiin muutama päivä maalla, ja olla öllöteltiin vaan. Oli niin kuuma, ettei jaksanut kunnon lenkeilläkään käydä, tai mitään treenailla vaikka ajatuksena oli. Tältä erää loma loppuu huomenna ja edessä on paluu arkeen, pöh.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kesälomareissu

Laiva on lastattu, reissu alkakoon!

Tiistaina 10.7. lähdettiin lomareissulle merelle. Kitty on ollut veneessä lähinnä saaressa, mutta ei ole tehnyt pidempiä veneretkiä. My ei ole ollut koskaan veneessä, vähän jänskätti pysyykö se riittävän aloillaan, vai joutuuko sitä onkia merestä jatkuvasti. Tai uskaltaako se edes liikkua veneen reunoilla. Mutta turha pelko, se liikkui tosi reippaasti, arvatenkin vähän liian reippaasti - ja oma-aloitteisesti eli kokoajan piti vahtia. Mutta ei se tippunut kertaakaan!

Liikkeelle lähdettiin Taalintehtaalta, oltiin yksi yö Södra Benskärissä ja siitä suoraan Jurmoon, jossa vietettiin pari päivää. Sieltä palatessa mietittiin kuumeisesti mihin mennä, mutta kun tuo eka saari oli niin kiva, mentiin sinne ja oltiin siellä loppu aika. Kotiin palattiin pari päivää aiemmin, kun tuulet nousivat turhan koviksi.

Lomareissun miljoonat muut kuvat löytyvät tuolta.



Jurmon karun kaunis luonto ja kaksi pöhköä

 Kitty rakastaa juosta aakeella laakeella

Mylle yritettiin pitää uimakoulua sekä venereissulla, että ennen sitä ja sen jälkeen. Samanlainen kissa se on kun äitinsäkin oli, eikä voinut aluksi edes tassuja kastella. Pikkuisen on menty eteenpäin, ja sillä on jo selkeä hinku veteen ja saattaa käydä jo jopa kahlaamassa, mutta pääasissa se tyytyy huutelemaan hävyttömyyksiä rannalta, kun Kii ui. Ei vaan uskalla vielä. Eilen se tippui metsälammella kalliolta veteen ja oli aika hädissäänoloisen tuntuinen. Mutta sama keikkuminen jatkui senkin jälkeen. Toivottavasti se kuitenkin ensin kesänä on yhtä hullu uimari, kun Kittykin.



Ennen ja jälkeen lomareissun on ehditty treenatakin. Kitty on käynyt niin Mannerin Ninan tokossa, kun Suski Korrin tottistunnillakin ja omatoimitreeniäkin on tehnyt. Ollaan katsottu ruutua, sekä tottiksen puolella seuraamista edelleen, noutoa ja A-estettäkin. Omatoimisesti ollaan treenattu em. lisäksi tunnaria, noudon pitoa, vähän kaukoja ja... kaikenlaista pientä.

Kitty on myös tehnyt jokusen pistotreenin vaihtelevalla menestyksellä. Viimeksi tehtiin jonkunlainen versio norjalaisesta sekametsästä ja se meni aika kivasti. Täytyy pohtia, joko kohta uskaltaisi alkaa soveltaa taas sekaan etenemistä (L:ää) ja tyhjiä. Nythän on siis tarkoituksella vahvistettu suorapalkoilla suoria pistoja eli back to basics.

Sen verran täytyy tähän hehkuttaa pätevää pieneläintä, että yksissä hakutreeneissä se löysi yhden treenaajan kadonneen autonavaimen. Avaimenhaltija oli melkoisen ymmällään (aloitteleva harrastelija) miten koira voi löytää sen ja jaksoi ylistää ja kehua Kittyä koko lopputreenin. No olihan se ihan pätevä! Esine-etsintä on siis aika hyvällä mallilla.

Jurmon ilta-auringossa


Nuija ja tosinuija rannalla

My on lähinnä pöllöillyt ja ollaan nyt yritetty tsempata myös kotitokojen kanssa (imutusta, jääviä, targettia yms). Pari kertaa on tehty myös agiesteen kanssa pientä jumppaa ja aloitettiin keppitreeni 2by2 yhdellä portilla (vielä se ei tajua siitä mitään). Vähän on harjoiteltu myös näyttelykuvioita. Nyt sunnuntaina My pääsi pitkästä aikaa tekemään myös kaksi pistoa hajunhauilla, pistot ehkä 20-30m, huippuhienosti meni. Hitsi kun nyt pitäisi keskittyä Kittyn kanssa hakutreeneihin, että saatais paketti kasaan, niin My jää väkisinkin treenaamatta. No, ehkä se vielä ehtii.

KKKn ryhmäjaotkin on selvillä ja Myllä alkaa 12.8. leikkikoulu, hui kauhea. Ja Kittylläkin on nyt sitten ryhmäpaikka torstaisin, toivottavasti sen jalka kestää. Eli me palaamme agilityn pariin 1,5 vuoden tauon jälkeen!

Pennut täytti lauantaina jo 5kk, kyllä aika rientää! Ja ne näyttää jo ihan pieniltä aikuisilta koirilta, vaikka honkkeloita toki ovatkin. Ja on ne vaan niin hienoja ja päteviä otuksia.


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

2 viikon treenit

My on tehnyt pari kertaa pistoja, edelleen hajunhaulla. Matkaa on pidennetty pisimmillään n. 30m. On se vaan niin innoissaan.

Viikko sitten lauantaina My pääsi Salon raunioradalle ratavierailulle, se oli tosi reipas ja kulki tiilikasoilla ilman mitään ongelmia. Peruspiilojen lisäksi sille otettiin uutena pari "pimeää piiloa" ja ne olikin hieman jänskiä.


Kotona ollaan vähän treenattu imutusta, sivulletuloja ja jokusen kerran liikkeestä seisomista. Ja kerran on käyty kentälläkin imuttelemassa. Muuten se on vaan rällännyt. My on nyt ilmoitettu ekaan pentunäyttelyyn, pitäisi ehkä treenata näyttelykäytöstäkin... vaikkakin tuskin se siellä pärjää, silakoiden silakka.

Edestä on kaikki hampaat vaihtuneet ja uudet tilalla, mutta kulmurit on vielä tiukasti kiinni, yksi takahammas sen sijaan on vaan yhdestä kulmasta kiinni. Leluilla se leikkii kuitenkin ihan entiseen malliin raivokkaasti muristen. Ehkä pitää repimisiä nyt kuitenkin vähän hillitä.

4.7. käytiin vaa'alla, painoa n.10,6 kg. Se alkaa olla kohta Kittyn korkuinen. Kittylle ostetut, mutta "väärän värisiksi" todetut valjaat, jotka jäi odottamaan pentu mustaa, ovat sille jo ihan sopivan kokoiset! Saa nähdä kasvaako se niihin liian isoksi.

"Äitikoira ui, mutta minen uskalla, varpaat kastuu... "

Kitty on päässyt myös treenaamaan hakua! Viime sunnuntain treeneissä se pääsi tekemään partiointina n. peruskoekokoisen alueen, kolme figua, ilmaisut. Kyllä oli koirassa vauhtia!

Koska jalka (lihasrevähtymä) kesti tuon kaahailun, uskalsin mennä keskiviikkona sen kanssa hakutreeneihin tekemään pistoja, huisaa! Tuuli tuli miten sattui, joten otettiin kaksi ekaa ääniavuilla, suorapalkka. Kolmas ilman apuja suorapalkalla. Pätevä pieneläin!

Tiistaina oli Suskin tottis. Kii teki häiriökontaktia, ja vähän seuruuta. Lopuksi noutoja. Sain hyviä vinkkejä, pitäs työstää. Ja lauantaina käytiinkin sitten kentällä treenaamassa, oli se pätevä. Noudossa tosin himmailee, mutta jospa siihen auttaisi treenaus. My kävi myös pöllöilemässä vähän kentällä.

Sunnuntaina taas partiointia Kittylle, tuulen alta irtoamistreeniä. Pyörii lähellä, ja jää tuijottamaan jos pysähdyn, liikuskelee pienellä säteellä kyllä sitten, kun itsekin liikun. Mutta hajun saatuaan kyllä lähtee. Ilmaisut on vahvat, hienoa. Lisää pusikkoa vaan, ne on ne vaikeimmat.


 "Pois altaaaa......"

Mulla alkoi loma, ja ens viikolla suunnataan merelle! Eipä olla oltukaan moneen vuoteen. Kittykään ei itseasassa ole ollut koskaan varsinaisesti veneilemässä. Saas nähdä mitä siitä tulee, montako kertaa penne Smytä pelastetaan, kun se menee yli laidan... sehän ei paljon lupia kysele minne saa mennä ja mitä saa tehdä.

"Rrrraaaauuuh"... sanoi leijona