maanantai 1. elokuuta 2016

Lomalla

Kelpit ovat viettäneet kesälomaa. Lomaan on kuulunut lenkkeily, mustikoiden syönti, uiminen ja veneily. Mitään treenejä ei olla tehty, ei niin mitään, koko heinäkuussa. Yksissä hakutreeneissä taidettiin käydä tekemässä ilmaisua Myn kanssa heinäkuun ekalla viikolla.


Lomalla oltiin 1,5vk veneilemässä sisävesillä Pihlaja- ja Puruvesillä. Ihania kirkkaita ja puhtaita vesiä, upeita hiekkaisia harjusaaria, hyviä uimavesiä, mustikoita ja kanttarellejä. Mystä kuoriutui reissussa ihan villi vesipeto. Tähän asti se on vaan kovalla hetsaamisella käynyt nopeasti hakemassa heitetyn kepin ja äkkiä takas rannalle. Kun jätinkin hetsaamisen jälkeen kepin heittämättä, jäi My uimaan. Ja se ui, ja ui, ja ui - eikä meinaa tulla pois vedestä lukuisillakaan käskyillä. Mission completed - Penni oppi tykkäämään uimisesta! Ei siihen mennytkään kun 3 vuotta. Tai tykkääkö se siitä, en tiedä, mutta samalla maanisella asenteella se sitä tekee, mitä tekee kaikkea muutakin. Se on sellainen 0 tai 100 koira, välimuotoja ei ole.


Kun oltiin ns. helpoissa rannoissa, missä koirat pääsivät itse hyppäämään veneeseen ja pois (kuten kuvassa Kaukaan Väärässä), ne olivat vähän liiankin omatoimisia. Linnasaari on matala hiekkarantainen saari, joten siellä kun vene kirjaimellisesti ajettiin hiekkarannalle, niin keula oli niin korkealla, että koirat oli pakko nostaa liivien kahvoista alas ja takas veneeseen. Tosin kerran ne sielläkin hyppäsivät omatoimisesti n. 1,5m pudotuksen, kun oli niin kiire. Kerran (vain kerran!) My tippui veneestä, kun meni ilman lupaa keulasta kohti perää ja kuomu olikin siltä puolelta kiinni. Kansi oli sateen jäljiltä liukas, joten kääntymistä yrittäessään se molskahti veteen. Sillä kohtaan kun ei ole kaiteita ja se oli tehnyt saman tempun lukuisia kertoja aiemminkin. Hetken se näytti hätääntyneeltä, mutta sitten vaan ohjasin sen uimaan rantaan, ja onneksihan se osaa nykyään uida :D Eikä muuten vaikuttanut mitenkään sen toimiin jatkossa, samaa kiirettä ja sähellystä, lähes täysiä juoksi laitoja pitkin.

Puruveden kirkkaat ja puhtaat vedet!

Vesiliikennekolari. Kuvaan ei ihan näy, miten hyvin koirien
uintiliikkeet näkyi kristallin kirkkaassa vedessä.

Sairasteluiltakaan ei olla vältytty. Juhannuksen Äiti-Lapsi painien tuliaisena Mylle tuli silmätulehdus (ilmeisesti luomen reuna oli ottanut osumaa Äitikoiran hampaasta), se parani nopeasti silmätipoilla. Kittylle taas iski pissitulehdus, jota nyt hoidetaan antibioottikuurilla. Isommat uimiset onkin vissiin tältä kesältä suurimmalta osin nyt sitten uitu, jos vedet alkavat tästä kovin jäähtyä.

Linnasaari, Puruvesi

Linnasaari, Puruvesi

Tästä taisi tulla lähestulkoon pelkkä kuvapläjäys, kun ei ole mitään oikeaa asiaa. Eikä kuvienkaan laatu päätä huimaa, vaikka ihan kameralla on otettu (tahdon uuden kameran ja putken!). Kuviin nähden molemmat koirat ovat sittemmin solakoituneet selvästi muutamassa viikossa, kun karvat on irronneet. Kittykin näyttää ihan sutjakalta, kun puolet pohjavillasta on jo lähtenyt. Sillä ON ihan valtava tukka. Myllä ei enää pohjavillaa ole, nyt varisee peitinkarva.

 Pörhöturkki


Elokuun myötä ohjelmistoon hiipii pikkuhiljaa viikkotreenit. Kitty jatkaa raunioilla, My entisessä aksaryhmässään. Lisäksi päästiin aksassa ns. Buusteriryhmään, eli tiedossa olisi n. kerran kuussa extra-aksaa. Tämän lisäksi pitäisi jaksaa aktivoitua hakutreenehin, mutta...  Ja sitä tokoa, mutta ... Tokoa haluisin oikeasti tehdä, mutta kun ei oikein ole kenttää, enkä saa itseäni itsekseni raahattua mihinkään. Toki pihallakin mahtuisi tekemään jotain viilailua (etenkin My keulii taas niin paljon, että viilattavaa kyllä riittää), mutta kylläpä se melkein silti vaatisi myös sitä kentällä käyntiä.

Linnasaari, Puruvesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi

Linnasaari, Puruvesi

torstai 16. kesäkuuta 2016

Retki pohjoiseen ja hyllyjen keräilyä


Käväistiin retkellä pohjoisessa 4.-12.6. aina Ivalossa asti, missä treenailtiin paikallisten pelastuskoira harrastajien ja muutamien muualta Suomesta saapuneiden kanssa pienimuotoisella leirillä niin hakua kuin jälkeäkin. Maastot ja maisemat olivat aivan huikeat! Leirillä My teki pelkästään irtorullatreenejä ja vihdoin päästiin kunnolla eteenpäin sen kanssa. Kitty teki pari jälkeä, jotka meni superhienosti (pitäisi, pitäisi...) ja pari tuuli-irtoamishakutreeniä.



My ja irtorulla

Leirin päätteeksi osallistuin Myn kanssa Saariselällä agikisoihin 4:n startin verran. Tuloksellisesti mitään muuta mainittavaa ei saatu aikaan, paitsi B-kisan voitto tuloksella 5,19 (My teki lentokeinun ja sitten siinä tovin pähkäilin uusinko sen vai en, päätin jatkaa ja puserrettiinkin vaikea loppurata voittoon, hups!). Tuomareina oli Ritva Herrala, Vesa Sivonen ja Katariina Virkkala. Tuntui, että radoissa oli selvä Lapin lisää: todella vaikeita, ahtaat estevälit, kiemuraa ja kommervenkkiä, rimat 60cm:ssä yms yms. Ei niin kiva, minä kun luulin, että nämä ovat hauskat ja leppoisat kisat hyvällä fiiliksellä. Noh, pari onnistumista saatiin, etenkin lauantain hyppäri oli oikein hyvä ja sujuva yhtä pientä lipsahdusta lukuun ottamatta.

Musta liitää! Kuva Reima Mukkala

Kotiin päästyä levättiin maanantai, ja tiistaina käytiin Myn kanssa HAU:n Hurtta Openin iltakisoissa kaahailemassa kaksi Esa Muotkan rataa. Tosi kivat radat, rimat 55 cm, ei mitään Lapin lisiä ;-) Ja olipa hyvä flow ja fiilis, mielettömän hienot radat, vaikkakin molemmat lipsahtivat tuloksellisesti HYL:ksi. Ekaradalla My ei löytänyt keppejä ekayrityksellä ja sitten en yhtään huomannut, että jätti kepeistä 2 vikaa pujottelematta (!!) ja hyppärillä tehtiin hienoa nollaa ja sitten se hyppäsi tokavikana olleen renkaan kehyksen välistä, voihan Penni! Mutta jäi kyllä hyvä fiilis kisoista. Ohjaajassa ei ole ollut suurempaa vikaa, vaan pakka on pysynyt hyvin kasassa. Koira on tehnyt selviä estevirheitä (keinu, kepit, rengas) ja tarvitaankin vielä lisää kokemusta ja treeniä. Mutta nyt pidetään pientä taukoa ja luultavasti vasta elokuussa jatketaan kisaamista.


Vesi oli sen verran kylmää, että Kittykin vain kahlaili.

 Kaunispäällä 11.6.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kakkosluokkalainen!


29.5. Nummelan kisoissa tehtiin nolla heti ekaradalla ja noustiin kakkosiin! Jäätiin sitten kakkosten radoille, hyppäriltä 10 (2.sija) ja agiradalta 0 (2.sija) ja eka LUVA heti samointein! Hupsista keikkaa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Nollia ja hyllyjä

Tulokset:
Myn kanssa on kisattu kahdet agikisat omassa hallissa. 17.4. saatiin  5-HYL-HYL. Jälkimmäiset radat menivät tuolloin ihan penkin alle koiran ylivireen vuoksi, ei malttanut keskittyä pujotteluun ja muutakin siellä vähän söhellettiin. 8.5. kisoissa saatiin tehtyä hyviä ratoja, tulokset 0-5-0 (sij. 2, 4, 1.). Ja mikä parhainta, kepit oli hienot joka radalla. Samoin kontaktit, paitsi ekalla radalla loikkasi melko törkeästi puomin ylösmenolla, mutta tuomari ei siitä virhettä antanut. Tokaradalla oli tosi hyvä osuma ylösmenokontakille. Nyt ollaankin yhtäkkiä yhtä nollaa vaille kakkosissa, huisaa. Ei meillä kyllä vielä mikään kiire sinne olisi.


Kitty kävi 12.5. rauniokokeessa kokeilemassa loppukoetta. Niin lähellä, mutta niin kaukana, hylätty tuli, neljäs maalimies jäi nostamatta. Monen vuoden tauon jälkeen siis Kittyllä on treenipaikka raunioryhmässä - ja ihan vaan ryhmäläisen roolissa olen itsekin. Ollaan ehditty treenata viidet treenit, joissa kaikissa on keskitytty lähekkäin oleviin maalimiehiin. Ne on vaikeita, Kii ei millään lähde oma-alotteisesti jatkamaan hommia ja työstä toista hajua vierestä. Ja tähän vissiin kaatui se koekin. Viimeinen maalimes jäi nostamatta, sanoin 2 min ennen ajan loppua, että eipä tule enää reaktiota mistään. Ja seistiin sillon lähes piilon vieressä tuulen alla. Jos olisin ottanut 2 askelta keskikäytävälle, olisi Kii ehkä saanut hajun - ehkä. Oltiin menty piilosta ohi kahteenkin kertaan ja Kii kävi ko piiloon johtavassa putkessakin, tunki itsensä sinne ritilän läpi, mutta ei ilmaissut. Eikä siltä tullut sellaista tavallista "täällä haisee" reaktiota, ei oikeastaan minkäänlaista reaktiota. Piilon vieressä keskitalon yläkerrassa tuulen yläpuolella oli ollut maalimies. Kerrassaan mysteeri. Mutta muuten koe meni tosi hyvin! Mielestäni mulla oli hyvä suunnitelma, Kii irtoili aika kivasti, eikä ottanut edes kovasti painetta, kun sitä painostin yhteen pieneen (vanhan piilon) reaktioon. Se ei välittänyt meteleistä, laukauksista tai savuista tuon taivaallista. Koira sai arvostelussa erinomaista kaikesta (1), ohjaaja hyvää (2).


Treenit:
Treenirintamalla ollaan tehty lähinnä Myn kanssa agilityä ja ilmaisua (rulla) sekä pihatokoja. Hakutreenimotivaatio on kuitenkin ihan nollassa, homma ei etene, ja tavoitteiden puute tökkii koko treeni-intoa. Ihan hilkulla olen aikeissa jättää haun tauolle, katsotaan. Kittyn kanssa treenaaminen on jäänyt vähän vähiin, kun en ole saanut itseäni tokokentälle. Huhtikuussa päästiin vielä jokunen kertaa Veikkolan hallivuorolle, mutta kun talvikausi päättyi huhtikuun loppuun, niin nyt pitäisi löytää kenttä missä treenata tokoa. Etenkin Myn tokossa pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, kohta vuosi on puolessa välissä ja kisaamaankin pitäisi päästä. En usko, että saadaan Kittyn kanssa evl:ää niin hyvään pakettiin, että menisin vielä tänä vuonna kokeeseen. On se vaan vaikea tuolle otukselle. Siitepölykausikin on hieman hillinnyt ylimääräistä ulkona oloa, mutta eiköhän tilanne ala nyt vihdoin helpottamaan.

Terveys:
Edellisen kirjoituksen jälkeen Myn etujalan tilanne ei ole muuttunut miksikään. Se kuvattiin 9.3., eikä mitään vikaa löytynyt, joten Karoliina totesi sen terveeksi. Sovittiin, että treenataan aksaa kuukausi ja mennään näyttämään. Näin tehtiin (jopa 2krt/vk), mitään kummallista ei löytynyt 18.4. käynnilläkään, vaikka jalka edelleen kanittaa venytyksessä. Joten ollaan jatkettu treenaamista ja seuraavaksi taidan viedä tyypit fyssarille loppukuusta. Osteopaattiakin tosin olen miettinyt, mutten ole saanut aikaiseksi, ei olla ennen käyty, niin ei ole kontakteja. Kitty kävi fyssarilla vielä toistamiseen 22.3, mutta Lapinreissun jumit olivat helpottaneet ja sekin oli ihan kohtuu kunnossa.




torstai 3. maaliskuuta 2016

Juhlaviikot Saariselällä

Helmikuussa meillä on aina juhlaviikot, kun Kitty ja My juhlivat synttäreitään viikon välein, ja omistajankin synttärit osuu samalle viikolle. Tällä kertaa olimmekin matkoilla, kun vietettiin 10pv:n upea talviloma Saariselällä 19.-29.2.! Nyt mulla on 10 vuotta koiria, kun My täytti 3v ja Kii 7v.


Myn synttäripäivä 20.2. oli ensimmäinen kokonainen perilläolopäivä. Retkikohteena Iisakkipään huippulle vievä lumikenkäreitti 6 km. Pakkasta ei ollut kun -1, mutta ylhäällä tunturissa viima oli hyytävä, joten isommat poseeraukset jäi tekemättä.

Iisakkipään huipulla 20.2., hyinen viima

Iisakkipään alarinteessä 20.2.

Iisakkipäältä 20.2.

Kittyn synttäripäivänä 27.2. ohjelmassa oli viikon toinen hiihtolenkki n. 12 km Moitakurulta Lutto-päivätuvalle ja takaisin. Aamun aurinkoinen keli vaihtui pilveen, ennenkun päästiin hiihtoladulle, mutta keli oli silti loistava ja ladut lähes tyhjiä ja koskemattomia.

Kitty synttäripäivän aamulenkillä 27.2.

Kuva 23.2. hiihtoretkeltä Saariselkä-Lutto-Saariselkä


Jokaiseen päivään kuului 2-3 h ulkoilua, retkiä tehtiin.:
20.2. Iisakkipään huipulle lumikengillä n. 6 km
21.2. Ahopään alarinteen lumikenkälenkki n. 2 km.
22.2. Lepopäivän kävelyreissu Laanilaan ja takaisin n. 5 km
23.2. Hiihtoretki Saariselkä-Lutto-Saariselkä n. 13 km. 
24.2. Kiilopään huipulle lumikengillä n. 4-5 km
25.2. Pieni pyrähdys lumikengillä Ivalossa Rahajärven jäällä, Myn tassut kastui sulassa ja jäätyi, joten siirryttiin kodalle makkaranpaistoon. Eli lepopäiväksi meni.
26.2. Ahopään lumikenkälenkki n. 6 km.
27.2. Hiihtoretki Moitakuru-Lutto-Moitakuru n. 12 km.
28.2. Inarissa 10 km kävelyretki Pielpajärven erämaakirkolle ja takaisin. Lumikenkiä ei tarvittu, kun reitti oli niin tallattu.

 Kävellen Laanilaan ja takaisin 22.2.




Kiilopään huipulla 24.2.

 Kii Kiilopään huipulla 24.2.

My Kiilopäällä 24.2.

Koirat pysyi hyvin menossa mukana, kun kantohangen päällä oli uutta lunta vain n. 20-30cm, tunturissa ei paikoin ollut juuri ollenkaan irtolunta. Ja eniten kuljetut lumikenkäreitit olikin sitten ihan tallattuja. Kokonaisuudessaan lunta siellä oli vissiin metrin kieppeillä. Hiihtoretket oli kummallekin koiralle ensimmäisiä. My olisi kova vetämään ja sen saaminen kunnon raviin oli tosi vaikeaa, kun se joko peitsasi, kun Kitty ravasi, tai sitten laukkasi, että olisi päässyt vetämään. Raviin se vaati niin kovan vauhdin, että Kitty jo laukkasi. Rauhallisesti yritettiin ottaa noi vetohommat, ettei äkkiseltään olisi tullut liian rankat reissut, eikä meillä ollut kunnon vetokamojakaan. Hiihtoretket oli vähän ex-tempore, kun kuultiin että Saariselälle oli avattu uusi 23 km koiralatu, joten eikun suksia vuokraamaan!

Iso Pielpajärven jäällä Inarissa 28.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

 Matkalla Ivalosta Saariselälle 25.2.

Myössäjärvi, matkalla Inarista Saariselälle 28.2.

Yhdellä retkellä (Ahopää) kamera oli mukana ilman muistikorttia ja toisella kerralla (jälkimmäinen hiihtoretki) akku oli tyhjä. Muutoin yritin ottaa kuvia joka reissulta, jos keli vaan salli. Loman alussa oli lämmin, pakkasta vain muutama aste, mutta pilvistä, lumisateista ja tuulista. Sitten alkoi kirkastua ja pakastua, kireimmillään pakkasta oli viimeisellä retkellä Inarin Pielpajärvellä -15 eli ei paha. Laitoin tuolloin kuitenkin koirille tossut, koska retki kesti n. 3 tuntia ja pääasiassa koirat oli hihnassa. My sitten hukkasikin tällä reissulla yhden tossun, kyllä otti päähän, ei mitkään halvat tossut.

Tarkoitus oli myös treenailla paikallisen peko-porukan kanssa, mutta treenejä ei saatu kasaan sairastumisten yms vuoksi. Ihan siis vaan lomailtiin sen osalta, My teki pari rullanhakua.



*  *  *

Muita kuulumisia? Alkuvuonna on treenattu vain tokoa pienimuotoisesti, sekä muutamat Myn rullatreenit ja parit rakennusetsintätreenit. My on ollut aksasta pois etujalan omituisen kanituksen vuoksi. Fyssari huomasi ongelman joulun jälkeen, sittemmin on käyty hoidattamassa sitä 3 kertaa Karoliinalla (elainakupunktio.fi). Ei onnu, mutta eteenpäin venytyksessä jalka kyllä venyy normaalisti, mutta My haluaa vetää sen nopeasti takaisin kiinni kylkeen. Aristusta oli aluksi ojentajan puolella, mutta sittemmin enemmän bicepsin yläosan kiinnityskohdassa, myös kaulassa oli jumia. Päällisin puolin se ei oireile mitenkään, eikä rasitus ole lisännyt oireilua. Viimeisimmällä hoitokerralla ennen Lapin reissua sovittiin kuitenkin Karoliinan kanssa, että kuvataan olan alue varmuuden vuoksi. Sain ajan ensi viikolle.

Eilen 2.3. käytiin kuitenkin jo fyssarin tsekissä, kun Niinalle vapautui peruutusaika. Kitty oli kauttaaltaan jumissa - normaalia runsaampi rasitus näkyi kropassa. Mennään 2-3vk päästä uudestaan. My ei ollut niin jumissa, mutta siltä löytyi muutama selvä isompi yksittäinen jumikohta. Vasemman kyljen/selän alueelta löytyi kohta, johon se reagoi samalla tavalla kuin etujalan venytykseen eli vetämällä etujalan kylkeen kiinni, mielenkiintoista. Voisiko se olla syy, vai seuraus? Katsotaan. Mutta yllättäen se ei sitten taas ollut vino, mitä olin pelännyt runsaan hihnalenkkeilyn vuoksi.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Uuteen vuoteen pienemmällä kokoonpanolla

Vuosi 2015 oli raskas ja vaikea. Koirat sairastivat, niitä operoitiin, oli huolta ja murhetta. Lopulta vuosi päättyi kaikista raskaimmin mitä kuvitella voi - oli tullut Nukan aika lähteä. Laumamme on  tärkeintä jäsentä vailla, se on puolet pienempi. Niin päättyi 16,5 v kestänyt karvasetien aikakausi. Hyvästi Nuka, olit maailman ihanin ja kultaisin.

Nuka 3.10.2002-25.12.2015

Vuoden 2015 aikana ei tuloksellisesti saavutettu paljon mitään, vaikka toki edistymistä etenkin Myn osalta tapahtui paljon monessa lajissa. Kun katson vuosi sitten asetettuja tavoitteita, niin aika hyvinhän ne kuitenkin tuli täytettyä - terveyspuolta lukuunottamatta.

Kitty ehti helmikuussa suorittaa tokossa VOI 1:sen ja menolipun EVL:ään ennen polven hajoamista. Lokakuussa uusittiin raunioiden peruskoe. Muuten vuosi on mennyt kuntoutukseen. Syksyllä päästiin pikkuhiljaa treenaamaan tokoa.

My aloitti agilityn ja tokon kisauran syksyllä, agilityssä ei mainetta niitetty, mutta tokossa ihan kivasti 3:n startin myötä TK1 höystettynä joukkuepiirimestaruus kullalla ensimmäisestä kokeestamme. Haku-uraa ei päästy aloittamaan, vaikka siitä haaveilin. Myn vire nousi liiaksi, hakupakka levisi ja lopulta päädyin vaihtamaan ilmaisua, joka on ihan kesken. Samoin tottis on vielä kesken, BH sentään suoritettiin kesäkuussa. Kesällä My alkoi ahdistua laukauksista. Tuleva kevät-kesä näyttää mitä jaksan alkaa paukkujen suhteen tekemään, treenataanko vielä hakua vai tippuuko hanskat. Onhan noissa muissakin ihan tekemistä.

Ensi kaudelle en aseta mitään tavoitteita. Pääasia, että koirat pysyisivät terveinä. Puuhastellaan sen verran mitä hyvältä tuntuu. Haaveissa olisi palata pitkän tauon jälkeen raunioille, lisäksi ainakin tokoa molemmille ja Mylle agilityä. My varmaan kisaa tokossa ja aksassa, täytyy katsoa mihin jamaan saadaan Kittyn toko. Jos raunioille päästään, niin Kitty kyllä voisi loppukoetta yrittää.

Sitten heitä oli vain kaksi

maanantai 9. marraskuuta 2015

TK1 My

Eilen sunnuntaina 8.11.2015 oli Myn kanssa viimeinen alokasluokan tokokoe. Koe oli omalla KKK-hallilla ja tuomarina toimi Tiina Heino. Tavoitteena oli opiskella lisää pikkumustan käyttöohjeita ja saada kehään se hyvä fiilis mikä treeneissä on. Siinä onnistuin, fiilis oli ihan mielettömän hyvä, niin minulla kuin koirallakin! Ihana My! Se otti sosiaaliset kehut tosi hyvin vastaan, mutta rahoittui ja keskittyi niiden jälkeen hienosti seuraavaan liikkeeseen, oikein odotti pikkupartiolaisena mitä seuraavaksi tehdään.

Liikkeet suoritusjärjestyksessä:
Paikallaolo 9½
Meni aavistuksen vinoon maahan. Oltiin 3:n koiran rivissä oikeanpuoleisin, eli ekana maahan, vikana ylös.
Luoksetulo 10
Tuli omaan makuun ihan liian hitaasti, mutta laukalla ja samaa vauhtia koko matkan. Jäi liian kauas eteen, mutta tokotuomarit tykkää. Nätti sivullesiirtyminen.
Seuraaminen 8
Oikein kiva ja tarkka seuraaminen, paitsi hitaassa käynnissä suu kävi kerran mun vasemmassa kädessä palkkaa etsimässä. Ja juoksussa pomppi kaksi kertaa. Vire kun oli nyt parempi, niin pientä keulimista. Ei haittaa, saadaan se kyllä pois, vaikka tarkoitus onkin saada seuraamiseen vielä lisää virettä. Vikassa perusasennossa meinasi ennakoida täyskäännöstä, peppu kävi mun selän takana, mutta suoristi hyvin.
Noutokapulan pito 10
Hyvä! Tätä vähän jännitin, mutta piti hienosti, ei edes pureskellut. Jäin vähän kauemmas etten ollut niin voimakkaasti sen päällä kapulaa ojentaessa.
Kaukokäskyt 10
Hyvä My! Mun makuun ne on edelleen liian hitaat, työstetään.
Estehyppy 10
Jäi taas omaan makuun vähän kauas eteentulossa.
Liikkeestä maahanmeno 10
Hieno, aavistuksen käänsin päätä että näin. Tämä on ollut viimeaikoina vähän epävarma, jää istumaan ja ulkona ennen halliin menoa ei suostunut mennä kunnolla maahan, kun satoi ja maa oli märkä.
Kokonaisvaikutus 10
Tuomari kommentoi, että noin voimakas kehuminen ei sitten ole sallittua enää ylemmissä luokissa. Minä sanoin vaan "jes" ja koira pomppi. Saa pomppia jatkossakin.

Tulos: ALO1 192 p KP sijoitus 1/6.

Ainakaan ylemmissä luokissa tuomarin arvostelu ei todellakaan ollut mikään löysä ja mielestäni nuo meidän pisteet oli oikein ansaitut, seuraamisessa arvostelu oli mielestäni jopa hieman tiukka. Pieniä ohjaajan apuja siellä näkyi, niistä ei näköjään rokottanut. Olen ihan supertyytyväinen pikkumustaan. Nyt sit avoimenluokan liikkeitä viimeistelemään!