sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kesä 2017

Kesä mennä vilahti varsin haipakkaa, mutta eipä tässä ole ollut suurta raportoitavaa.


Kesäkuun ekalla viikolla oltiin jälleen pohjoisessa, ensin muutama päivä Luostolla/Pyhällä retkeilemässä ja sen jälkeen Saariselällä pelastuskoirailemassa. Ihan liian lyhyt aika taas. Kelit oli alkuun loistavat, +4 ja ajoittain satoi lunta(!), loppuviikosta kuumeni niin, että vikat päivät Saariselällä vietettiin lähes helteessä, puuh. Puolen metrin hangetkin ehtivät sinä aikana sulaa. Lunta oli kuitenkin reissun alussa niin paljon, että tuntureille ei ollut mitään asiaa, joten retkeily oli suoritettava alarinteissä ja kuruissa.

Isokurussa 3.6.2017

Pyhällä satoi lunta 3.6.2017 

Saariselän treeneissä My treenasi kiintorullaa ja Kitty jälkeä. Myn rulla toimi hienosti (koko keväänähän me ei olla hakua treenattu), Kittyn jälki vaihtelevasti. Harhajälkitreenissä se lähti kaikille harhoille ja jäljennostotreeneissä se nosti kaikki jäljet tieltä poispäin, vaikka joka toinen olisi mennyt toiseen suuntaan. Itse jälkihän sillä kyllä sujuu.


 Onnellinen jäljen päässä keppinsä kanssa

Kaunispäällä 8.6.2017

Kesäloma vietettiin ihan kotosalla, ei päästy edes merelle. Satsattiin sopivan viileiden kelien myötä metsälenkkeilyyn ja tehtiin pitkiä lenkkejä kotimaastoissa. Koirat kävi uimassa 2-3 krt viikossa ja kuumempien kelien aikaan parikin kertaa saman lenkin aikana, kun lenkki vei metsälammelta toiselle. Ja näiden uiminenhan ei ole mitään pientä kastautumista, vaan maanista ympyrän uimista niin kauan kunnes tulee kylmä tai lähden kävelemään pois lammelta. Mytä ei meinaa nykyään saada edes käskemällä pois vedestä. Kittyn uiminen on jostan syystä vähentynyt selvästi, johtuiko kylmistä säistä.



Syyskauden alettua on treenattu ahkerasti tokoa. Myn kanssa on yritetty keskittyä enemmän kaikenlaisiin muihin juttuihin kuin itse liikkeiden viilaamiseen. Tarkoitus olisi loppuvuodesta päästä starttaamaan voittajassa, vaikka osa liikkeistä on vielä ihan kesken. Kitty on hinkannut lähinnä evl:n eteenmenoa, kiertohässäkkää ja peruuttamista. Siinä sitä onkin, enkä tiedä oppiiko se ikinä sitä hässäkkää niin, että kykenisi tekemään sen heti ekayrittämällä oikein - melko turhauttavaa.

Kuva Caro Lassheikki

My agitreenitkin alkoi kesätauon jälkeen, ollaan taas uudessa ryhmässä ja sen lisäksi valkkuryhmän tuuraajina. Tosi hyviä treenejä on jo ollut. Ohjaaja on ollut hieman rampa, joten agikisaaminen on ollut tauolla koko kesän. Saa nähdä onko musta vielä kisaamaan, vai alanko kohta etsiä Pikkumustalle lainaohjaajaa.

Kuva Caro Lassheikki

Elokuun alussa oltiin extempore Padasjoella Espoon pelastuskoirien leirillä höntsäilemässä. My harjoitteli taas kiintorullaa, mutta jouduttiin palaamaan ihan alkuun ja homma meni vähän puihin. Osittain lainarullan vuoksi, koska olen hukannut meidän oman norskin - katastrofi! Kitty pääsi tekemään vain perjantain yöetsinnässä jäljennostotehtävän, jossa se lähes kilsan polkukävelyn jälkeen nosti jäljen hienosti ja ajettiin sitä varmaan 150m - väärään suuntaan. Nice. Mutta osasi se sitten hienosti ajaa sen jäljen myös toiseenkin suuntaan n. 1,5m korkeassa heinikossa/saniaisikossa.

My kiintorullatreenissä. Kuva Jari Miettinen




keskiviikko 31. toukokuuta 2017

TOKO-SM ja muita tuloksia

Myn ekat arvokisat! Toko-sm:t kisattiin 27.-28.5. Vantaalla Ojangossa.
Myn tulos: AVO1 268,5 p, sijoitus 24/70. Tavoite saavutettiin!


Keli oli vallan mukava, puolipilvistä/aurinkoa, mutta reipas tuuli piti lämpötilan kohtuullisena. Liikkeet oli kolmessa kehässä 3 liikettä/kehä + paikkaistuminen omassa kehässään. Kehästä toiseen siirryttiin periaatteessa suoraan, ei tarvinnut juuri jonotella, mutta ehti kuitenkin palkata ja viritellä koiran kivasti ennen seuraavaa kehää.

Ekan kehän eka liike ruutu on yksi Myn lemppareista ja yleensä se onnistuu 10:n arvoisesti. Välillä hakee etunauhojen eteen, mutta pääasiassa menee hienosti. Nyt se meni nenä maassa eikä reagoinut pysäytyskäskyyn niin nopeasti kun yleensä, ja käskykin oli kyllä vähän myöhässä, joten ajautui ruudun takanauhan taakse. Eikä sitten osannut korjata ekalla lisäkäskyllä, toisella löysi ruudun, mutta se oli sitten jo nolla. Mutta hienosti tsempattiin tämän jälkeen ja saatiin tarpeeksi hyvät pisteet lopuista liikkeistä, että riittivät ykköseen. Olin tyytyväinen, vaikka toki se ruudun nollaus kaiveli ja kaikenlaista jossittelua tuli harrastettua...

Pisteet suoritusjärjestyksessä:
Ruutu 0
Kaukot 10
Seuraaminen 8 (perusasentoja jäi tekemättä)
Estehyppy 9,5
Nouto 8 (minusta se oli oikein hieno)
Liikkeestä istuminen 9,5
Luoksetulo 9,5
Merkinkierto 10
Liikkeestä seisominen 9
Paikalla istuminen 10
Kokonaisvaikutus 9,75 (10, 9, 10, 10)

Kuvat © Tuija Hurmekoski, kiitos!

 "Ruutuun" - lähti kuin telkkä pöntöstä..

... ja päätyi lopulta sinne ruutuun, harmillisesti kolmella käskyllä.

Jarrutus hieman pitkäksi...


Merkinkiertoa

Toukokuussa kisattiin Myn kanssa parit agikisatkin. Ojangossa 14.5. 2 starttia (2xhyl), hyviä pätkiä, pienet lipsahdukset. Nummelassa 20.5. kevään ekana hellepäivänä hiekkamontun kuumuudessa myös 2 starttia. Saatiin meidän ensimmäinen nollatulos! Tokaradalta hyl taas pienestä lipsahduksesta (olin yhden keppivälin myöhässä) ja sen jälkeen taas puhdasta rataa. Jospa ne ainekset alkaisi pikkuhiljaa olla kasassa. Lämpö kyllä verotti meitä molempia, Mykin oli melkoisen tahmea, itsestäni nyt puhumattakaan. Seuraavia kisoja ei ole mietinnässä, ohjaaja on vähän rampa tällä hetkellä.

Nummelan kisoista on pari kuvaakin. Kuvat © Rita Larjava, kiitos!



Kitty osallistui SBCAK:n päänäyttelyyn Vantaan pk-tapahtumassa 25.5. Tuomarina oli australialainen Wingdari -kasvattaja Marie Colyer, joka jakeli arvosanoja erittäin nihkeästi. Vain 1-2 koiraa/luokka sai ERIn, suurin osa koirista taisi saada EH:n, Kitty ja Kittyn poika Kamu mukaanlukien (Mytä en ollut edes ilmoittanut). Joten meillä ei ollut asiaa PN-kehään, vaikka käyttöluokan ainoana koirana luokkavoitto heltisikin. Melko turhauttavaa.

Kuva © Linnea Skogberg. 
Hän on kyllä aikamoinen karvapuuhka toisiin verrattuna.
Ja ei, Hän ei ole lihava, Hänellä on vaan paksu turkki ja isot luut! :D 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mylle tokotulos: AVO1 304,5 p!

Sattuipa tuuri, ja päästiin varasijalta lauantaiseen 11.3. Lohjan Kirsujen tokokokeeseen, yhden vuorokauden varoitusajalla. Mutta toki ilmoittautumisvaiheessa, kun tiesin jääneeni varasijalle, mielessä siinsi mahdollinen peruutuspaikka. Ja hetihän sen otin vastaan perjantaiaamuna, ja illalla sitten pienessä "paniikissa" viimeistelytreeni, joka meni ihan superloistavasti!


Ja niin meni koekin, My oli kuin pieni partiotyttö, teki ihan täydellisesti. Eikä edes keulinut. Paitsi ei osannut mennä perusasennosta maahan luoksetulo- ja kaukokäsky-liikkeiden alussa! Niistä menetimme yhteensä 12p, ilman näitä olisi kasassa ollut lähes täydet pisteet, koska itse liikkeet olivat kuulemma kympin arvoiset.

Tultiin paikalle vähän viimetipasssa ja luokka alkoi etuajassa, joten minulle jäi vain 15min aikaa laskea kelpien katossa olleet kierrokset ennen paikkaistumista, onneksi onnistuin siinä! Ja sen jälkeen vaan rauhoituttiin omaa vuoroa odotellessa. Ainoat virheet mitkä My teki, oli tosiaan nuo liikkeiden alun maahanmenot, sekä noudossa jäi hieman turhan kauaksi eteen. Muutoin omastakin mielestä lähes priimaa. Tuomarina oli aina niin mukava Harri Laisi. Tulos 304,5 p 3. sija, KP. Voi muru!


Muutama liike videolla, joku pieni musta salama siellä liitelee, ei siitä paljoa selvää saa.

En ajatellut jäädä avoimeen hinkkaamaan sen enempää, paitsi SM-joukkueeseen voitaisiin vielä avoimeen mennä, jos joku seura joukkuetta kasaisi. Eli seuraavaksi kohti voittajaa. Työn alle joutuu erityisesti tunnari, metalli- ja ohjattu nouto sekä luoksetulon pysäytykset. Muut liikkeet onkin jo aika kivasti paketissa, ja näitäkin kyllä vähän aloiteltu. Metallista en ole varma saanko sitä koskaa toimimaan, tai viitsinkö nähdä vaivaa. Tehdään vaan kaikeasta muusta täydellistä, niin eihän sitä sitten edes tarvitse osata. :D

Agikisoissakin on käyty 5.3. hyllyttämässä Rauno Virran ja Vesa Sivosen kaikilla radoilla. Oli siellä ihan hyviäkin pätkiä, mutta voihan ohjaaja... My teki hienosti. Mitä nyt hyppärillä tuli ekan riman (kaikki 65cm:ssä!) ja renkaan ali. Ja ohjaajan huolimattomuutta sitten muilla radoilla napsi ylimääräisiä esteitä.


ps. Meillä on kyllä vielä ihan täys talvi, 5-10 cm hanki, mutta isojen kuusten alta on lumet muutamasta kohdasta sulaneet, ja siellä on helpompi ottaa kuvia mustasta koirasta kuin hankea vasten, joten siksi tässä on näin keväisiä kuvia.

maanantai 27. helmikuuta 2017

4- ja 8-vuotiaat

Helmikuun juhalviikot on taas juhlittu, My täytti 4 v (20.2.) ja Kitty 8 v (27.2.), mihin tämä aika menee! Tosin kumpikaan ei tunnu juuri yhtään sen vanhemmalta edelleenkään - My on ikuinen pentu hömppä ja Kittyn mopo tuntuu keulivan vaan entistä enemmän, voi murut!


Ollaan oltu laiskoja kuin ellun kanat. Viikolla on ollut lähinnä Myn agitreenejä 1-2krt viikko, paitsi tällä ja viime viikolla, kun olin flunssassa. Ollaan päästy nyt kevätkaudella valmennusryhmän tuuraajiksi eli Rannikon Timon treeneihin omien normitreenien lisäksi ja saatu sieltä tosi hyviä oppeja ja treenikohteita. Lisäksi viikonloppuisin on käyty itseksemme hallilla lähinnä tokoilemassa ja My on tehnyt jonkun verran noita aksan tekniikkajuttuja, kääntymistä/käteen tuloa. Ja jokusen kerran on käyty rakennus/pihapiirietsinnöissä. Melko laiskaa.



Kittyn kanssa oltiin helmkuussa Nose work -luennolla, ja päästiin tekemään pari pientä treeniäkin. Hienosti se muisti 5 vuoden takaiset hajuerottelun opit, ja osasi noseworkata täysin sujuvasti. Hajutkin on nyt jo saatu hommattua, vielä odotellaan, että saatais jotain aikaan olohuonetreenien osalta.... miten sitä ihminen onkin niin laiska.

Mylle vähän katselin tokokokeita, mutta aika hiljaista on, enkä ihan hirveän kaukaa ole niitä etsiskellyt. Aksassakaan ei kisatahti päätä huimaa. Tammikuussa kirmailtiin kolme Esa Muotkan rataa Lohjalla, 3xhyl, mutta muutamia tosi onnistuneita pätkiä. Tulevana viikonloppuna kisataan omissa kisoissa NAS-hallilla. En kauheasti tykkää talvikisoista (paljon osallistujia ja huoli koiran lämmittelystä päivän venyessä).



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Niin päättyi 2016. Mitä saatiin aikaan? Toisaalta paljonkin, toisaalta ei juuri yhtään mitään. Opeteltiin elämään pienemmällä laumalla, ja sopeuduttiin siihen hyvin. Vaikka Nukaa toki on hirveä ikävä edelleen. Kitka kävi täydentämässä laumaa kuukauden verran, ja tuli todettua että tämä 2 koiran lauma on just hyvä ja riittävä nyt tähän hetkeen. Vaikka vähän väliä löydän itseni selaamasta kelpiepentueita...

Nuuksio 24.9.2016

Vuoden aikana päästiin tekemään kelpejen kanssa kolme hienoa lomareissua. Talvilomalla helmikuussa harrasteltiin talviurheilulajeja (lumikenkäily ja hiihto) Saariselällä ja kesäkuussa oltiin Ivalossa pelastuskoiraleirillä ja käytiin samalla Saariselällä agikisoissa. Kesälomalla veneiltiin lähes pari viikkoa Saimaalla. Hienot reissut!

Kiilopää 24.2.2016

Kaunispää 10.6.2016

Kaukaan Väärä, Pihlajavesi 18.7.2016

Miten treenivuosi sitten meni? Vuosi sitten suunnittelin:
"Ensi kaudelle en aseta mitään tavoitteita. Pääasia, että koirat pysyisivät terveinä. Puuhastellaan sen verran mitä hyvältä tuntuu. Haaveissa olisi palata pitkän tauon jälkeen raunioille, lisäksi ainakin tokoa molemmille ja Mylle agilityä. My varmaan kisaa tokossa ja aksassa, täytyy katsoa mihin jamaan saadaan Kittyn toko. Jos raunioille päästään, niin Kitty kyllä voisi loppukoetta yrittää."
Aikalailla suunnitelmien mukaan mentiin, puuhasteltiin ja tuntui hyvältä. Treenirintamalla oltiin melko ahkeria. Pääasiassa tokoa, agia ja raunioita, mutta vähän hakua ja uutena rallyakin. Kisaaminen jäi hyvin vähiin, tokossa ei kisattu ollenkaan.

Kitty:
  • Terveyden osalta kohtuullisen hyvin. Pari pissitulehdusta ja vähän jumia etupäässä, ei sen kummempaa.
  • Kitty pääsi raunioille! Se sai ihan oman treeni-illan. Loppukoetta yritettiin toukokuussa ja lokakuussa, mutta ei saatu hyväksyttyä. Lokakuun kokeessa Kitty oli superhieno, mutta ei saanut minkäänlaista hajua viidennestä maalimiehestä. Lokakuussa osallistuttiin myös Espyn joukkueessa raunioiden kaupunkiotteluun, ja meidän joukkue voitti ylivoimaisesti. Eniten mieltä lämmitti, että vielä jälkeenpäinkin kuulin, kuinka tuomari oli kehunut Kittyä parhaaksi rullakoiraksi mitä on nähnyt raunioilla. Onhan se!
  • Tokoa treenattiin keväällä ja syksyllä hallikaudella ahkerasti, kesällä en taas saanut itseäni kentille oikein ollenkaan. Jonkun verran käytiin syksyllä Kauklahdessa kimppatreeneissä. Hallikaudella on työstetty uuden evl:n liikkeitä, jotka alkuvuodesta meinasivat aiheuttaa ihan harmaita hiuksia, mutta syksyllä homma nytkähti kivasti eteenpäin. Kokeisiin ei kuitenkaan vielä ole asiaa. Lueskellessani sm-kisojen sääntöjä aloin pohtia pitäisikö säästellä Kittyä voittajaluokkaan, koska evl:ään sen rahkeet ei riitä. Jos siis satuttaisi joku joukkue saamaan kasaan ja Kittyä tarvittaisiin sinne.
  • Rallytokoa treenattiin syksyllä kuukauden verran, kun päätin mennä oman seuran kisaan. Sieltä ekasta kisastamme alokasluokasta hyväksytty tulos, 89p.
  • Muutama haastava jälki tehtiin syksyllä, niissä Kitty on kyllä ihan pro.
  • Esineitäkin se on päässyt treenaamaan jokusen kerran.
  • Näyttelyssäkin käytiin pokkaamassa erkkarista käyttöluokan voitto ja PN3.
Nuuksio 2.10.2016
My
  • Terveys oli ok, ei mitään kummempia. Alkuvuonna ihmeteltiin kanittavaa vas. etujalkaa, mutta mitään syytä siihen ei löytynyt, joten annettiin sen sitten olla. Syksyllä on taisteltu rintarangan jumin kanssa ravaamalla fyssarilla 3-4 vk välein. Nyt tällä viikolla käytiin sitten osteopaatilla, mutta mitään jumia kummempaa sieltä ei kuitenkaan löydy. Otetaan jatkossa osteopaatti ohjelmistoon säännöllisesti.
  • Agilityä treenattiin ahkerasti kesän parin kk taukoa lukuun ottamatta. Kisaamaan palattiin huhtikuussa puolen vuoden tauon jälkeen. Kakkosiin noustiin 29.5. ja kolmosiin 20.8. Muutamat kolmosten startit kisattiin loppuvuodesta, mutta paljon on vielä treenattavaa.
  • Tokoa treenattiin hallikaudella ahkerasti. Ajatuksena oli käydä syksyllä avoimen kokeessa, mutta eipä sitten menty. Liikkeet alkaa kyllä olla aika kivalla mallilla, mutta kokonaisuuksia pitäisi rakentaa, palkattomuutta, häiriöitä ja liikkurointia.
  • Rallytokossa käytiin Mynkin kanssa, 86 p saaliilla.
  • Hakua treenattiin melko laiskasti. Alkuvuonna jumpattiin talvitreeninä rullaa, mutta ei se vaan edistynyt. Koira osasi kyllä, muttei viitsinyt kantaa rullia, sitä yökötti ne. Syksyllä vaihdoin rullat toiseen materiaaliin, ja johan alkoi kulkea. Päästiin tekemään ihan normi pistoja ilmaisuilla muutama kerta. Loppusyksystä ei sitten treeneissä taas käytykään. 
  • Esineitä treenattiin jokusen kerran. Vieraiden esineiden palautus parani kummasti, kun saatiin rullailmaisu toimimaan.
Kotipuska 3.11.2016

Tämän vuoden tavoitteet?

Kitty:
  • Terveys! Ja hyvä fyysinen kunto.
  • Tokossa evl-korkkaus, ja ykkösiä. Vaatii kevään ahkeraa treenausta.
  • Muutamia mielenvirkistysjälkiä.
  • En ole vielä päättänyt mennäänkö keväällä raunioille vai ei... ehkä ei, jolloin peruskokeen uusinta viimeistään syksyllä. Jos mennään, niin se loppukoe. Ja voisihan sitä loppukoetta yrittää keväällä vaikkei olisikaan ryhmässä.
  • Jos omissa seuroissa järkätään rallytokokisoja, niin niissä varmaan pyörähdetään ainakin Kittyn kanssa. Alokasta ylemmät luokat jäänevät kuitenkin eläkelajiksi.
  • Missikisojen osalta Kitty saattais pyörähtää erkkarissa, muuten ei varmaan näyttelyissä käydä.
My
  • Terveys ja kunnon pysyminen hyvänä, että vältyttäisi jatkuvalta jumimiselta.
  • Tokossa AVO1, mahdollisesti jopa voittajan korkkaus syksyllä.
  • Agissa pitäisi päästä tekemään tasaista suoritusta ja sen myötä niitä nollia. Mitään tulostavoitteita en vielä aseta, mutta olishan se serti enemmän kuin kiva. Tuskin saadaan sm-nollia kasaan, eikä ainakaan olla vielä valmiita niihin karkeloihin.
  • Hausta ja tottiksesta en aseta mitään tavoitteita, saatetaan treenailla hakua, mutta kun ne paukut... kisaamaan siis tuskin päästään.

Huhmarinjoki 12.12.2016


Kotipuskassa 12.12.2016

tiistai 6. joulukuuta 2016

Rallya ja Kitkaa

Paljon on taas vettä virrannut Huhmarin joessa edellisen kirjoituksen jälkeen. Talvikin oli - ja meni, ja uusikin taas jo tuli - ja meni. Kuvia on tullut otettua jonkun verran, kun sain vihdoin ostettua uuden objektiivin. Bloggeri vaan tuntuu suttaavan kuvat, joten klikatkaa isommiksi.


Ollaan lähinnä treenattu, ja sitäkin aika laiskasti. Kisaaminen on ollut aika minimalistista lajissa kuin lajissa. Myn kanssa on tehty pääasiassa aksaa, lisäksi tokoa. Aiemmin syksyllä myös vähän hakua/ilmaisuja ja rallytokoa. Kittyn kanssa treenattiin syksyllä raunioita, tokoa ja rallytokoa, yksi haastava jälkikin ajettiin mielenvirkistykseksi. Sittemmin talven tullen lajiksi on karsiutunut pelkkä toko.

My on kisannut kahdet kolmosten agikisat. 25.9. KKK:lla (hyl, hyl, 12.92) Eka tulos kolmosista hei! Minun mielestä vaan 5:nen, mutta eipä tuolla nyt ole väliä. 3.12. Lohjalla saaliina oli hyl, 5, hyl. Vitonen tuli puomin alasmenokontaktilta (kerpele!), muuten olis ollut nollarata! Myös hyllyradat oli pientä lipsahdusta lukuunottamatta tosi hyviä. Tuomarina Suomalaisen Jari, kivat ja tilavat radat, sopivat meille, vaikka haastavia irtoamisia ja paljon juoksemista olikin. Tuo 5-rata tuli videollekin, olkaa hyvä.


Lisäksi syksyn aikana tuli korkattua uusi laji: käytiin molempien kanssa rallytokokisoissa 20.11., kun oma seura sellaiset järjesti. Pieniä tyhmiä virheitä (sekä ohjaajan että koiran), Kittylle 89p ja Mylle 86p. Seuraavia kisoja ei ole suunnitteilla. Nyt keskitytään taas fiksaamaan rallytokon myötä levähtäneet seuraamiset kuosiin ja silleen...



Haaveilen, josko seuraavaksi sitten tokokokeeseen. Myn kanssa kun vähän tsemppaisi, niin pian sen kanssa voisi avoimeen mennä, mutta tuskinpa enää tänä vuonna. Kittyn evl-korkkaus siirtynee pitkälle kevääseen/kesään, mutta vielä se siintää mielessä, vaikka uusien evl-liikkeiden treenaaminen onkin aika rankkaa juoksuttamista. Siksipä tuosta rallysta jo Kittylle meinasin korvaavaa lajia.


Kittyn kanssa käytiin 9.10. yrittämässä toiseen kertaan raunioloppukokeen läpäisyä, mutta ei onnistunut tälläkään kerralla. Kitty ei saanut viidennestä maalimiehestä mitään hajua, joten se jäi meiltä löytämättä. Sen sijaan oltiin mukana Espoon joukkueessa voittamassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Porvoon välinen raunioiden Kaupunkiottelu 30.10., joka kisattiin Vantaan radalla Korsossa. Mielenkiintoinen kisa, joka käytiin sovelletuilla SPKL:n pera B säännöillä.

Kaupunkiottelussa Vantaalla

Kittyn poika Myn veli Kitka oli meillä lähes koko marraskuun hoidossa ja muutti reilu viikko sitten uuteen kotiin Vaasaan. Kitka tuntuu sopeutuneen uuteen laumaansa hyvin, toivottavasti saa sieltä hyvän loppuelämän kodin. Kitka on hauska, iloinen ja kiltti poika, joka omaa hirveän hyvän harrastuspotentiaalin. Ja valtavan söpökin se on. Toivotaan Kitkalle mukavaa uutta elämää ja paljon hyviä harrastuspäiviä!


Sisko ja sen veli, veljekset kuin ilvekset



perjantai 16. syyskuuta 2016

Erkkari 2016

Olen monesti sanonut, että Kittyn ja Myn ei tarvitse enää mennä näyttelyyn. Kitty on valio, eikä sillä ole mitään tarvetta enää näyttelyissä ravata. Mystä taas ei ikinä tulisi valiota, kun on tuomareiden mieleen liian kevytrakenteinen, ja muita harrasteita ja titteleitä varten sillä on jo tarvittava näyttelytulos. Mutta kun Kittyn poikia houkuteltiin lähtemään erkkariin, niin enhän sitten kehdannut olla ilmoittamatta omiakin, ja saatiin siten Kittylle jälkeläisluokkakin ilmoitettua.

Näyttely pidettiin Tervakoskella, kelpieillä tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki. Kitty oli käyttöluokassa, My avoimessa. Tuomarin mieltymyksensä oli selvästi hyvinkin raskasrakenteiset koirat, joten eihän kevyet Kittyn pojat siellä pärjänneet, Mystä nyt puhumattakaan. Mutta Kitty-punkerosta hän tykkäsi kovin. Niin kovin, että oltiin lopulta PN3.

KÄY ERI 1 SA PN3 Kuva © Tiina Karvonen

Kittyn arvostelu:
Hyvin rakentunut, tanakkarunkoinen narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet ja vahva luusto. Hieman loiva otsapenger ja litteä kallo. Hyvät korvat. Hyvin kulmautunut, kaunis ylälinja. Erittäin hyvä turkinlaatu. Asettuessaan liikkuu erittäin hyvin hyvällä draivilla. Esiintyy hyvin.

My sai H:n, arvostelu:
Saisi kauttaaltaan olla vahvempi. Hyvät mittasuhteet. Kevyt luusto. Rintakehä voisi olla täyteläisempi varsinkin etuosastaan. Hyvä ylälinja ja takaosa. Kovin suippo kuono. Hieman jo haja-asentoiset korvat. Turkki ei tänään parhaimmillaan. Hyvä sivuliike vielä epävakaa edestä. Ystävällinen, vilkas luonne.

Kittyn veli Kexi sai ERI SA, pojista Acce sai ERI:n, Rommi ja Kamu EH:n. Jälkelläisryhmää ei sitten esitetty Myn H:n takia. Kasvattajaryhmässä oli Kexi, Acce, Kamu ja Kitty. Oltiin neljästä ryhmästä kolmansia, eli ei vikoja hei! Ja KP, arvostelussa maininta: ryhmään kuuluu erittäin laadukas narttu. Hah. Minä kyllä tykkää enemmän My H-Hyttysen rakenteesta. Kitty oli kyllä ihan fiiliksissä kehässä.